lauantai 19. marraskuuta 2005

Lífsmark

Näkymättömän tytön taannoisesta merkinnästä innostuneena olen koettanut kirjoittaa isoäidistäni, mutta vaikka hänestä olisi yhtä ja toista kerrottavaa, teksti ei tunnu lähtevän käyntiin. Ehkä asia on vielä liian herkkä.

Olen työsyistä edelleenkin herätellyt puolan taitojani talviunilta. Vaikka olenkin taas yhä aktiivisemmin harrastanut kieltä viime aikoina, hämmästyttävän monet tärkeät sanat ovat päässeet passivoitumaan. On hyvin turhauttavaa nähdä sana, jota tietää joskus käyttäneensä aktiivisesti mutta jonka merkitys ei runsaasta kontekstistaankaan huolimatta tahdo juolahtaa mieleen. Erityisen paljon se ärsyttää sen takia, että minulla on aina ollut hyvin voimakas henkilökohtainen suhde puolan kieleen - miltei yhtä voimakas kuin iiriin. Neiti Novinha tosin aikoinaan sotki sen suhteen, niin että puola sai vuosikausiksi väistyä iirin tieltä. Minkä Dublin voitti, sen Varsova menetti. Se tuntuu kovin surulliselta, miten huono ote minulla esimerkiksi on Puolan nykyisestä poliittisesta tilanteesta. Tuntuu siltä, että nekin asiat olisivat päässeet riistäytymään käsistä, kun en ole aikoihin ollut paimentamassa.

Olen lueskellut Tadeusz Zenczykowskin kirjaa Polska lubelska, joka käsittelee sitä, kuinka Neuvostoliiton joukot sodan loppuvaiheessa murskasivat Itä-Puolan vastarintaliikkeen voidakseen panna omat miehensä johtamaan Puolaa. Valitettavasti kirja on kadonnut pari tuntia sitten, mutta korvaukseksi siitä kirjakasojani hallitsevat jumalat antoivat minun löytää kauan kateissa olleen Puolan saksalaisten historian, joka on melko tärkeä lähdeteoskin.

Voisi luulla, että Puolan historia toimisi tehokkaana varoituksena sekä oikeistolaisen että vasemmistolaisen totalitarismin pahuudesta. Nykyinen puolalainen äärioikeistolaisuus on odotetusti lähinnä katolista. Valitettavasti Puolassa on myös tyhmiä nuoria äärikommunisteja. Hieman omaksikin yllätyksekseni olen huomannut, että minulla on pahoja vaikeuksia osoittaa ymmärtämystä ketään nuorta puolalaista kohtaan, joka näinä aikoina rupeaa äärikommunistiksi. Käytän etuliitettä "ääri-" erotukseksi "kommunistista", joka voi olla joko marxilaisuutta sisäistämätön pikkuidealisti tai moraaliton ja aatteeton kommunistivaltion pikkuvirkailijanilkki. "Äärikommunistilla" tarkoitan oikeaa väärentämätöntä kolmikymmenluvun kaaderikommunistia, sellaista tappajaa johon verrattuna 70-luvun stalinistit ja heidän pilalle hemmotellut kakaransa ovat oikeasti pelkkiä suurilla sanoilla leikkiviä lapsia.

Fasismi, libertarismi ym. demokratianvastaiset oikeistoaatteet eivät sanottavasti hemaise minua, mutta tietenkin ymmärrän, miksi nuoret itäeurooppalaiset ajautuvat niitä kannattamaan. Minäkin olisin voinut ajautua, jos olisin itäeurooppalainen. Mutta se on minusta epämiellyttävää, että heikäläiset rupeavat juuri kommunisteiksi, kaiken lisäksi oikeiksi puoluekuria ja aukotonta ideologiaa kannattaviksi ja ylläpitäviksi kommunisteiksi. Ehkä se on jonkinlainen tapa kapinoida isien sukupolvea, toisinajattelijoiden sukupolvea vastaan. Nuoret puolalaiset kommunistit ovat kuitenkin yhtä keskustelukyvyttömiä robotteja kuin natsit ja libertaristit, eikä heitä voida pitää minään erityisen rakentavana yhteiskunnallisena voimana.

Minua oikeasti inhottaa myös keskinkertaisen puolalaisen nuorkommunistin typerä Venäjä-myönteisyys. Suomalaisten radikaalien Neukkula-nuoleskelun 70-luvulla tavallaan ymmärrän, vaikka se onkin jättänyt erittäin vahingollisen perinnön, nykyään kun meikäläisissä nuorissa vasemmistopiireissä esiintyy vieläkin jonkin verran täysin asiatonta ymmärtämystä ja myönteisyyttä fasistista Venäjää kohtaan. Olisi luullut, että vasemmisto ei enää kokisi Venäjän mielistelyä tai hyvittelyä asiakseen, nyt kun mitään ideologisia syitä ei enää moiseen ole, ja kaikki tietävät hyvin, että Venäjä on roiston johtama vastenmielisten hullujen kansoittama maa.