perjantai 10. kesäkuuta 2005

Yleisön pyynnöstä vielä kerran

Suomen kiistatta ylimmän tason mies, ammattinyrkkeilijä ja kansanedustaja Tony Halme on nyt vapaalla jalalla, ja oven takana jonottaa naisia. Näin siis tiedämme, mitä tarvitaan ylemmän tason mieheksi pääsemiseen: runsaasti lihaksia, huume- ja muskelinkasvatushormonirikoksia, väkivaltarikostuomioita, holtittoman aseenkäsittelyn aiheuttama loukkaantuminen sekä rasistiset ja homokammoiset mielipiteet.

Minulla oli jossain muistiinpanot jostain Halmeen haastattelusta. Joo, tässä ne näkyvät olevan, taitavat olla jo yli vuosi sitten kirjoitettuja juttuja, mutta vilkaistaanpa kumminkin. Olen stilisoinut Halmeen öyhötystä hieman siistimpään kielelliseen muotoon:

Jos joku on kalju ja homo, niin minulla on oikeus sanoa, että tuossa on kalju homo ja etten minä pidä siitä.

Minä olen jo pitkään miettinyt, voisiko Suomessakin saada lakiin pelottelurikoksen. Ainakin brittiläisessä oikeusjärjestyksessä on sellainen rikos. Fionnuala O'Connor kirjoitti Pohjois-Irlannin katolisia käsittelevässä haastattelukirjassaan In Search of a State, että kun jonkin protestanttipuolueen konferenssissa luettiin pilkaten ääneen "meidän BBC:hemme pesiytyneiden katolisten nimiä", muuan näistä katolisista oli läsnä ja haastoi nimien luettelijan oikeuteen pelottelurikoksesta (intimidation). En tiedä ihan tarkkaan, mikä on pelottelurikoksen tunnusmerkistö, eikä tiedä Wikipediakaan, vaikka sieltä jos jostakin luulisi löytyvän englanninkielisten maiden tapaoikeuteen liittyviä käsitteitä. Hakusana sieltä kyllä löytyy, mutta sitä ei pohdita, mikä käytännössä lasketaan pelottelurikokseksi. Suomen laissa tunnetusti on rikos nimeltä laiton uhkaus, toisella kotimaisella olaga hot, mutta siihen kuuluu selkeä määritellyllä rikoksella uhkaaminen, jolloin rikoksen toteutumisen tulee olla realistisesti mahdollinen. Toisin sanoen jos Tony Halme sanoo: nyt minä tapan sinut, silloin kyseessä on laiton uhkaus, koska rikos on selkeästi määritelty ja koska Tonyn ruumiilliset ulottuvuudet huomioiden on olemassa realistinen uhka sen toteutumisesta. Sitä vastoin jos Tony sanoo: minä en pidä siitä, että sellaisia kuin sinä on olemassa, oikeustaju sanoo, että se asiallisesti ottaen on jonkinlaisella väkivallalla uhkaamista, jonkinlainen pelottelurikos, mutta se ei ole laiton uhkaus.

Pitäisikin miettiä, voisiko lakiin viharikosten ym. sijasta jollain tavalla sisällyttää riidanhaastamisen kiellon. Kuuluvatko toisen olemassaolon oikeuden kyseenalaistavat ilmeiset tappeluhaasteet millään tavalla rikoslain piiriin? Suomalaista väkivaltakulttuuria ainakin luulisi voitavan hillitä lailla, jolla kiellettäisiin tappeluun yllyttäminen (tai laajemmin järjestyshäiriöön tai mellakkaan yllyttäminen, se voisi olla osa samaa pykälää).

Asioista pitää voida sanalla puhua. Jos joku on syyllistynyt raiskaukseen, niin hänhän on raiskaaja.

Hmm. Jos Tony Halme on hakannut jonkun, niin siitä pitää voida "sanalla puhua", eli Tony Halme on väkivaltarikollinen.

Kyseisessä haastattelussa Halme sanoi myös ulkomaalaisten vaativan liikaa, ja lisäsi, että jos hän on koonnut itse kokon, toisilla ei ole oikeutta ängetä sen lämpöön paistattelemaan. Hän puhui myös siitä, kuinka ulkomaalaiset lorvivat ja kusettavat, mikä on itse asiassa tyypillinen alaluokan asenne. Alkuperäinen suomalainen alaluokka, kuten hyvin tiedämme, ei muuta teekään kuin "lorvii" (elää sosiaalituilla) ja "kusettaa" (tekee rikoksia). Mutta erotuksena ulkomaalaisista se (mielestään) on tähän oikeutettu. Olen jo aiemmin kirjoittanut siitä, että alaluokka on muukalaisvastaisuutensa ohella myös hyvin isänmaallista ja - kuten Tony Halmeen äänestäjäkunnasta (johon kuului runsaasti sekä sosiaalipummeja että rikollisia) näkee - oikeistolaista tavalla, joka on sen omien objektiivisten etujen kanssa ristiriidassa, ts. äänestää sellaista ehdokasta, joka lupaa kaventaa sosiaalitukia ja ampua rikollisia kovilla. Tähän sopisi varmaan tuo kovin väärinkäytetty marxilainen termi väärä tietoisuus, eli kuvitelma siitä, että kuulutaan oikeasti, Jumalan silmissä, eri yhteiskuntaluokkaan kuin konkreettisessa todellisuudessa. Se todellisuushan on mitä ilmeisimmin vääristynyt, koska siellä kaikenlaiset siviilipalvelushipit saavat enemmän rahaa kuin oikea armeijan käynyt mies, vain siitä epäoleellisesta ja epäisänmaallisesta syystä, että ovat esim. päteviä ohjelmoijia.

Alaluokan keskuudessa ei tunneta muita ulkomaalaisia kuin niitä, jotka "lorvii tai kusettaa". Keskiluokan tapaamat ulkomaalaiset eivät lorvi eivätkä kuseta, vaan ovat yleensä työyhteisöjensä arvostettuja jäseniä ja henkilökohtaisia yhteistyökumppaneita. Keskiluokan elämän kulmakiviä on se, että ei "kuseteta", vaan tehdään nimenomaan yhteistyötä ja ollaan ylipäätään kilttejä. Alaluokka taas tappelee hampaat irvessä niukoista resursseista. Ainoat liittoutumat ovat rosvoliittoja, ja "suomalaisten" liittoutumisessa yhteen on kyse rosvojen, pummien tai pikkurikollisten intressiliittoutumista.

Ennen kuin lopetin anonyymikommentoinnin blogissani, sain toisinaan huvittavia kommentteja ilmeisiltä pikkuskineiltä, jotka kutsuivat minua räppiä kuuntelevaksi hiphoppariksi ja ylipäätään pyrkivät sijoittamaan minua oman nuorisokulttuurinsa kategorioihin, määrittelemään, minkä rosvoliiton jäsenyys minulla oli. Tämä johtuu siitä, että nuorisokulttuuri on määritelmällisesti puolirikollisen alaluokan hallitsema laillisuutta ja keskiluokkaisuutta edeltävä tila.

Antirasisteihin kuuluminen ja yleensä monet Lovelacen testissä halvennetut "humanismin" muodot ovat nimenomaan jäsenyyden hakua keskiluokasta. Pikkunatsit, jotka ovat varmalla syrjäytymisuralla, eivät tätä hiffaa.

Halme kiteytti rasisminsa ytimen seuraavaan virkkeeseen: minä en usko tuohon koskaan, että pitäisi panna omien edelle. Kylmästi ja kyynisesti totean tähän, että yhteiskuntarauhan säilyttämiseksi on täysin rationaalista ja järkevää panna ulkomaalaisperäinen alaluokka oman alaluokan edelle. Yhteiskuntarauha on aina keskiluokan yhteiskuntarauhaa. Keskiluokka on pidettävä mahdollisimman suurena, ja keskiluokan itsessään on oltava mahdollisimman inklusiivinen. Jotta tummasta ihosta ei tulisi itsestään selvää alaluokkaisuuden merkkiä, on pyrittävä huolehtimaan siitä, että somalit, afrikkalaiset ja pakolaisnuoret yleensäkin voivat nousta keskiluokkaan - mahdollisesti jopa helpommin kuin valkoihoinen alaluokka koskaan. Tämä tietysti lisää alaluokan rasismia siksi, että Halme alkaa parkua, miksei ponnistella, jotta suomalaisista yksikään ei jäisi alaluokkaan. Ei ponnistella siksi, että valkoihoinen suomalainen alaluokka itse asiassa on tarpeen, jotta keskiluokan uskoa omaan vapaamielisyyteen ja suvaitsevaisuuteen voitaisiin ylläpitää ja uusintaa.


Ulkomaalaisperäisen väestön keskiluokkaistumisen erityinen tukeminen on sikälikin järkevää, että ulkomaalaisperäisellä väestöllä on kulttuurisista syistä vaikeuksia keskiluokkaistua, vaikka älynlahjoja ja kykyjä olisikin.
Luonnollisesti huomattava osa ns. monikulttuurisuustouhusta on sikäli väärillä jäljillä, että se yrittää pyrkiä säilyttämään myös ne jännien ulkomaalaisten kulttuurien piirteet, jotka ovat ristiriidassa länsimaisen liberalismin kanssa. Integrointityön tavoitteeksi tulee pikemminkin ottaa se, että saatte olla mitä tahansa kunhan olette liberaaleja, ts. saatte harjoittaa mitä tahansa kulttuuri- ja yhdistystoimintaa, kunhan se ei pyri perustuslain kaatamiseen oikeudettomin keinoin. Monikulttuurihömpöttäjät ovat väärillä jäljillä siksi, että he unohtavat Tuomas Nevanlinnan erinomaisesta ohjenuorasta saatte olla mitä tahansa, kunhan olette keskiluokkaisia liberaaleja jälkimmäisen osan. Eriasteiset musliminhirttäjät taas ovat väärillä jäljillä siksi, että he eivät ole valmiita sallimaan minkäänlaista poikkeavuutta itse määrittelemästään oikean suomalaisen mallipohjasta - eivät itse ole keskiluokkaisia liberaaleja.

Sitä vastoin suomalaisperäinen alaluokka on - ottaen huomioon, miten järisyttävää suomalaisen yhteiskunnan säätykierto on viime vuosisadan aikana ollut ja miten paljon mahdollisuuksia yhteiskunta nykyisin tarjoaa epäsosiaalisille ja suorastaan vittumaisillekin erityislahjakkuuksille - luultavasti paljon korjaamattomammista syistä alaluokkaa kuin keskimääräinen syrjäytynyt somali. Somalin älynlahjoissa ei ole mitään vikaa, hänen sopeutumisensa yhteiskuntaan on vain mennyt vikaan. Siksi hänet on mahdollisimman nopeasti ylennettävä keskiluokkaan yhteiskunnan hyödynnettäväksi. Sitä vastoin suomalaisperäinen alaluokka on alaluokkaa, koska se on pilannut mahdollisuutensa keskiluokkaisuuteen ryyppäämällä aivonsa mäkeen jo esimurrosiässä, puhumattakaan narkkaamisesta ja urheiluseuratoiminnasta, joka on käytännössä suurelta osin alaluokkaisten rikollisten ansari. (Siteeraamassani haastattelussa Halme myös sanoo urheilun pelastaneen hänet huonoilta teiltä ja rikollisuudelta. Tästä sanon vain: HA HA HA HA HA HA HA HA.)