torstai 21. huhtikuuta 2005

Tapelkaa tytöt, saatte tupakkaa

Blogistanin eronneet rouvat Hapuli ja Levänen ovat nyt ruvenneet riitoihin paavin parrasta...ei kun Leväsen sairaudesta, jolla tämä itkuiita on tapansa mukaan inunut myötätuntoa puolitutuilta ja puolituntemattomilta. Hapulia ärsyttää se, että Levänen ei kerro sairaudestaan muuta kuin että se on vakava ja edellyttää leikkausta, Levästä ärsyttää se, että Hapuli haluaa tietää sairauden nimen. Leväsen mielestä Hapuli on nuuskija, Hapulin mielestä Levänen on itsesäälissä piehtaroiva parkumaija, joka dramatisoi kevätflunssankin kuolemansairaudeksi saadakseen päänsilitystä ja säälittelyä. (Epäilemättä Hapuli syyttää Levästä myös Birdy-angstista - tämä on Hapulin itsensä keksimä psykopälpätystermi, jolla Hapulin kanssa eri mieltä olevat rutiininomaisesti leimataan tasapainottomiksi häiriköiksi, vrt. Neuvostoliiton psykiatria Brezhnevin aikana.) Kumpikin eronneista rouvista on tietenkin oikeassa. Minä olen tiennyt heidän näistä luonteenpiirteistään koko ajan, mutta koska heillä naisten suuren julkiliiton (ei sala-) lojaaleina jäseninä on ollut kiire kehua toisiaan, he eivät ole vaivautuneet hankkimaan toisistaan realistista mielikuvaa ihmisinä. Sitten kun kummankin henkilön epämiellyttävimmät piirteet sattuvat hankautumaan yhteen, niin sitten sitä huudetaan ja parutaan ja tapellaan. Miten se nyt noin voi...? Sekinhän on sentään nainen, moraalisemman sukupuolen edustaja.

Juuri tuollainen käytös on sitä akkamaisuutta pahimmillaan. Oletusarvoisesti makeillaan ja imarrellaan, hyvä kun ei pimppaa pyytämättä nuolla, ja valitellaan sitä, että miehet, nuo pahat ja hirveät olennot, eivät osaa arvostaa Ihanaa Naista, vaan löytävät tästä huonoja luonteenpiirteitä. Koska miehet ovat määritelmällisesti huonoja ihmistuntijoita, joilla ei ole kosketusta tunteisiinsa (ja jos on, asianomaisen miehen homottelu ja ämmämäisyydestä syyttely alkaa siinä paikassa), nämä luonteenpiirteet ovat pelkkää panettelua, joka johtuu miehen kykenemättömyydestä tulla toimeen vahvan naisen kanssa.

Sanonpa vain yhden asian: te ette ole vahvaa ja upeaa naista nähneetkään. Hapuli on tympäisevä nurisija, joka nimittää itsekkyyttään feminismiksi, ja Leväsestä ei ole armeijassakaan saatu tehtyä miestä, ainoastaan itsesäälissään rypevä emootioloinen, joka ei kykene ihmissuhteisiin. Miehelle tämä on selvästi näkyvillä, mutta naiset eivät näe toisissaan mitään kielteistä ennen kuin pakon edessä, ja sitten kun se pakko sattuu kohdalle, sitten ollaan jotenkin moraalisesti närkästyneitä toiselle siitä, että tämä ei ollutkaan ehdottoman lojaali sisko ja joka asiassa samaa mieltä.

Mutta tuossa on taas se naisten seuraelämän kummallinen piirre, joka palautunee yläasteelle: siellä tytöt ovat uskovaisista hasishuoriin lähtökohtaisesti samaa porukkaa samoine puheenaiheineen, kun taas poikien joukossa alkaa jo tuossa vaiheessa jako sankareihin (niihin, jotka hakkaavat heikompiaan ja saavat tyttöjen häpykielet hypähtämään himosta joka nyrkiniskulla) ja luusereihin (niihin, joita lyödään ja jotka eivät ikinä saa ensimmäistäkään häpykieltä hypähtämään).