keskiviikko 20. huhtikuuta 2005

Se Wanha Wainooja

Paaviksi valittiin sitten itse vanha kehno, eli Ratzinger. Vaali sujui vähän liian nopeasti, suoraan sanoen homma haisee kilometrien päähän jonkinlaiselta junttaukselta. Ukon tunnetun änkyrätaantumuksellisen linjan huomioonottaen tuntuu huonolta vitsiltä, että hän omaksui paavinimekseen Benedictus, siunattu. Tosin siitä saa näppärästi pilkkanimet Maledictus, kirottu, ja Valedictus, jolle toivotellaan jäähyväisiä, tai ainakin eläkepäiviä. Koska suomen nimi Pentti on peräisin Benedictuksesta, paavin liikanimi olkoon keskuudessamme Pena.

Jumalan lähettämä uskonpuhdistajamme, itse Martinus, on tunnetusti laatinut juuri tällaisiin tilaisuuksiin tarkoitetun virren, eli Jumala ompi linnamme. Virressä lauletaan seuraavasti:

Jumala ompi linnamme
Ja vahva turva aivan.
On miekkamme ja kilpemme
Ajalla vaaran, vaivan.
Se vanha vainooja,
Kavala, kauhia
On kiivas, kiukkuinen
Ja julma, hirmuinen.

Vain Herra hänet voittaa.

Tai alkutekstin mukaan:

Ein' feste Burg ist unser Gott,

Ein' gute Wehr und Waffe.
Er hilft uns frei aus aller Not,
Die uns jetzt hat betroffen.
Der alt' böse Feind,
Mit Ernst er's jetzt meint,

Gross' Macht und viel' List
Sein' grausam' Rüstung ist,
Auf Erd' ist nicht seinsgleichen.

Jos suomennoskin on jo aika tuhtia tavaraa, saksankielisen alkutekstin loppuosa käy vielä suoremmin asiaan: Tuo vanha, paha vihollinen, nyt hän on tosissaan. Suuri valta ja juonikkuus on hänen julma haarniskansa. Maan päältä ei löydy hänen vertaistaan.

Isoäitini, joka opetti minulle monia asioita, ei koskaan herennyt muistuttamasta, että se vanha vainooja tarkoittaa paavia, tai katolista kirkkoa.

Tommipommi suhtautuu tähän kaikkeen tietysti buddhalais-depressionistisen filosofiansa, vai uskontoko lienee, antiruumistisella tyyneydellä: välipä hällä, mikä liha siellä Pietarinkirkon parvekkeella lötisee, asiat ovat kuitenkin joka tapauksessa jossain proverbiaalisessa korkeammassa kädessä, kun yhteiskunta arvoineen väistämättä muuttuu siihen suuntaan, jonka teknologinen kehitys deterministisesti sille osoittaa. Pystyn hyvin kuvittelemaan Benedictuksen äyskimään puuroisella baijerilaisella saksalla iskulauseitaan Tommin korvanjuureen - ja Tommin nostavan ikävystyneen näköiset puoliksi suljetut silmänsä hetkeksi Aku Ankan taskukirjasta luodakseen Penaan äärimmäisen välinpitämättömän katseen.

Tavallaan ihailen Tommin asennetta, mutta minua kuitenkaan Penan valinta ei tällaisella hetkellä jätä kylmäksi. Oikeasti olen huolestunut siitä, että meillä ei ole vastavoimaa katolisen kirkon mahdolliselle maihinnousulle. (Johan täällä näkee jos jonkinlaista munkkia ja nunnaa katukuvassa, jos kohta partaisia suufiveljiäkin.) Täällä on valtavasti typeriä ateisteja, jotka eivät näe oleellisia eroja uskontojen välillä eivätkä osaa pitää luterilaisuutta pienempänä pahana. Täällä on järsiviä ja kuolaavia vapaakirkollisia hihhuleita. Täällä on naispappeuden vastustajien ja muiden änkyröiden Paavalin synodi, joka ensimmäisen tilaisuuden saadessaan myy vaikka isänmaansa Vatikaanille ydinohjussiiloksi kolmestakymmenestä hopearahasta. Täällä on lepsua luterilaista älymystöä, joka kovasti haluaa olla ekumeenista ja suvaita vaikka mitä "maailmanlaajojen" ulkomaanyhteyksien luomiseksi. (Olen muuten aina ihmetellyt, miksi kirkollisissa piireissä puhutaan aina "maailmanlaajasta" "maailmanlaajuisen" sijasta.) Täällä on "henkisyyttä" ja "yhteisöllisyyttä" etsiviä ihmisiä, jotka saadaan helposti huijattua vaikka Opus Dein riveihin (eräs suomalainen ex-libertaristi on sinne jo hakeutunut, vieläpä kehui päätöstään julkisesti Ylioppilaslehdessä - tämä osaltaan osoittaa, miten ohut kalvo libertarismin ja tavanomaisen oikeistototalitarismin välillä on). Mutta täällä ei ole sellaista teologiarmeijaa kuin katolisessa kirkossa, eikä täällä ole teräväsäiläisiä ja kiiltäväkilpisiä uskon puolustajia, jotka kokoaisivat kansan kolmikymmenvuotiseen sotaan Opus Deitä ja muita vastaavanlaisia porukoita vastaan. Täällä ei ole ketään, joka sanoisi, että lepsu nössöluterilaisuus on nyt vain kerta kaikkiaan meidän tapamme olla uskonnollisia, ja että meidän on suojeltava ja verin varjeltava omaa rakasta lepsua nössöluterilaisuuttamme Sen Wanhan Wainoojan hyökkäyksen varalta.

Ratzingerin valinta osoittaa osaltaan, että 1990-luvun ajan käynnissä oleva maailmanlaajuinen oikeistomobilisaatio on oikeasti kunnianhimoisempi ja vallankumouksellisempi kuin me täällä pohjan perukoilla lintukodossa ymmärrämmekään. Hyökkäys ei kohdistu ainoastaan luonnonsuojelijoihin tai hyvinvointivaltioon, vaan itse asiassa koko sallivaan yhteiskuntaan, jonka vapaudet suurin osa meistä ottaa yhtä annettuina kuin hengitysilman. Tavoitteena on itse asiassa viedä koko kuusikymmenluvun perintö. Me täällä Suomessa olemme niin lapsellisia, ettemme ymmärrä, että kaiken sen ottaminen pois on tuiki mahdollista, kun asialla ovat paavin ja George W. Bushin kaltaiset apokalyptiset voimat.

Kuten olen jo eräitäkin kertoja sanonut, selitykseni islamilaisen maailman aikoinaan suurenmoisen tieteellisen ja älyllisen tason romahtamiselle on, että aluksi islamilaisen sivilisaation uskonnollinen puoli oli varsin heikko, kun kaikki hellenismin säilyttämät tieteelliset ja tekniset keksinnöt olivat huomattavasti suurempi ja merkittävämpi osa islamin älyllistä ja opillista sivistystä kuin teologia, mutta että tiede ja tekniikka romahtivat melko nopeasti sitten kun teologit saivat aktinsa kasaan ja tukahduttivat silkalla vaikuttavalla massallaan luonnontieteet alleen. Passaa miettiä sitä, että katolisen kirkon papisto on aivan yhtä voimakas älyllinen ase kuin muslimien ulama. Itse asiassa paavin armeija on järjestäytyneempi ja kyvykkäämpi kuin riitaisat muslimit koskaan pystyvät olemaan. Ja kuten edellä mainitsin, heillä on jo vakoojansa täällä - demokratiaan ja hyvinvointivaltioon dogmaattisen, fanaattisen vihamielisesti suhtautuva vakooja.

Ratzingerin perusero puolalaiseen edeltäjäänsä on ilmeinen, mutta harva on osannut määritellä sitä ääneen - enimmäkseen kommentaattorit sotkeutuvat rasistoidista saksalaisvihamielisyydestä kumpuaviin natsismivihjailuihin, jotka hukkaavat asian ytimen. Irish Timesin kolumnisti taannoin pääsi jo oikeille jäljille todetessaan, että Karol Wojtyła oli paavina sellainen kuin oli, koska ei ollut ikinä elänyt demokratiassa: varhaisvuotensa hän vietti Puolan Sanacja-hallinnon puolidiktatuurissa, sen jälkeen saksalaiset alistivat hänen maansa brutaaliin miehitykseen, seuraavaksi tulivat neuvostokomenteisen kommunismin vuosikymmenet, ja lopuksi hänen pitkä rupeamansa Vatikaanin diktaattorina. Hänen vanhoillisuutensa oli siksi inhimillisesti ymmärrettävää ja anteeksiannettavaa. Hän ei yksinkertaisesti tuntenut meidän elämäämme, ei ollut länsimaisen vapauden kasvatti, eikä osannut kuvitella, miltä tuntuisi olla sellainen.

Ratzingerista voi sitä vastoin vain sanoa, että hän ei ole inhimillisen tietämätön meidän sekularisoituneiden protestanttien maailmasta, vaan hän on yksinkertaisesti meidän vihollisemme ja sellaiseksi julistautunut. Hän tahtoo tuhota meidät, jollei fyysisesti niin ainakin poliittisesti ja teologisesti. Hän on, anteeksi vain mutta sille ei voi mitään, se vanha vainooja, jonka Babylonin vankeudesta Jumalan lähettämä uskonpuhdistajamme johdatti meidät nykyisen vapautemme Siioniin. Nyt suuri koura nousee Babylonista ja kurottaa kohti meidän Siioniamme. Puolustammeko me sitä, kuten Israelin lapset omaansa? Pitäisikö meidän perustaa oma Opus Deimme? (Koska luterilaisuuden kieli ei ole latina, vaan saksa, sen nimeksi tulisi tietenkin Tintenfass - Mustepullo. Muistanette, että Martinus käytti mustepulloa innokkaasti aseenaan pirua vastaan.)

PS. Seuraavaksi odotettavissa ryssänvihakirjoitus. Kirjoituksen työnimi on Pierua ja ryssää vastaan.