keskiviikko 2. helmikuuta 2005

Markkina-arvopelleilyä

Minunhan ei ollut tarkoitus kirjoittaa interblogistisesti, mutta Magna Innominandan, Hänen-jonka-nimeä-ei-lausuttaman-pidä, tuoreimmasta löytyi seuraava katkelma, jota minun on ihan pakko kommentoida. Vuosisatainen Vihollisemme aloittaa seuraavalla kappaleella:


Nuorisotyössä työskentelevä tuttu kertoi, että nuoriso on uskomattoman konservatiivista sakkia. Suorastaan amerikkalaisen 50-luvun roolimallien mannekiini. Nuori pimu ihmettelee paheksuvasti ääneen paikan johtajaa, joka syö lounasta ruokalassa: "Siis eiks sun vaimo muka tee sulle ruokaa?". Nuoren sällin mielestä on maailman itsestäänselvin fakta, että mies käy töissä ja naisen homma on hoitaa kotia ja lapsia.



Ihan aluksi minun täytyy onnitella Kanahäkin Kauhistuttavinta siitä, että hän on viimeinkin onnistunut tekemään saman havainnon, jonka minä koin omassa elämässäni silloin vähän päälle kaksikymppisenä, kun ensimmäisen surkean kerran yrittelin sukupuolisuhdetta. Tuolloin kyseessä oli oikeasti älykäs (ja älykkään lisäksi sekä nätti että naisellinen) abiturienttityttö, joka oikeasti piti minusta ja halusi parastani. Minä olin kuitenkin tuossa iässä aivan varmasti hoitamaton depressiopotilas, jonka ei olisi siinä mielentilassa kuulunut mennä tissi-ihmisen lähellekään. Kyseinen tyttö muuten opetti minut luulemaan liikoja markkina-arvostani, sillä järjen kanssa ajatellen hän oli kyllä minulle liian nätti. Tosin hän osoitti minun jälkeisissänikin seurusteluhommissa kiitettävää piittaamattomuutta markkina-arvoteoriasta. Kyllä, olette aivan oikeassa: tärkeä osasyy seurustelemattomuuteeni on, etten ole alkanut ymmärtää hyvän naisen päälle ennen kuin kolmekymppisenä.

Mutta pääsyy siihen, miksi kyseinen kaunotar ja meikähirviö eivät päässeet kunnolla suhteisiin oli minun depressiolähtöisen egoismini lisäksi erilainen suhtautumisemme sukupuolirooleihin. Hän oli hyvin perinteisellä tavalla naisellinen, siis juuri tuolla Irvinokan kuvaamalla tavalla; ja kun ensimmäisellä yhdyntäyrityskerralla (eipä meidän välillemme mitään varsinaista seksielämää juuri kehittynyt, myönnän) kunnioitin hänen säikähtynyttä kieltäytymistään kuten kelpo profeministimiehen ja kolmen suffragettisukupolven kasvatin kuului, hän ihmetteli jälkeen päin (näillä sanoilla): Miksi sinä et raiskannut minua?


Vaikka en ole läheskään kaikista asioista samaa mieltä ylimmän sukupuolirooliprovokaattorin aseman minulta blogien ihmemaassa kaapanneen nimimerkki Avionrikkojan kanssa, olen kyllä ensimmäisistä säälittävistä seksiyrittelyistäni saakka joutunut toteamaan, että, kuten Avionrikkoja väittää, sadomasokismi ja raiskausfantasiat ovat ihan oikeasti oleellisempi osa naisten seksuaalisuutta kuin on poliittisesti korrektia myöntää, ja että myös perinteinen naisenrooli nautti jo reilu vuosikymmen sitten selvästi suurempaa kannatusta kuin oli ja on poliittisesti korrektia myöntää. (Ja näillä kahdella asialla on luultavasti syy-yhteys. Evoluutiopsykologien mielestä ne on epäilemättä koodattu jo kromosomeihin.) Ei minustakaan ole hauskaa sanoa tätä ääneen, mutta tämä viittaa vahvasti siihen suuntaan, että naiset eivät oikeasti halua feminismiä, tai siis sitä mikä feminismissä periaatteessa on myönteistä (ja käytännön feminismissä yhä harvinaisempaa) - naisen hyväksymistä omalakisesti toimivaksi juridisesti itsenäiseksi yksilöksi.


Frank Zappalta on merkitty muistiin seuraava suoraviivainen heitto: Communism doesn't work. It's against a fundamental law: PEOPLE WANT TO OWN STUFF. Eli ensimmäisemmällä kotimaisella, ja tyylin säilyttäen: Kommunismi ei skulaa. Sitä vastaan on yks perusjuttu: JENGI TAHTOO OMAT KAMAT. Hiukkasen samassa hengessä minä kyllä ihan oikeasti haluaisin sekä Korppikotkan että muiden femakoiden miettivän, miksi feminismi ei edelleenkään tunnu skulaavan ja minkä perusjutun kanssa se on ristiriidassa. Se vanha laulu, että miehiset valtarakenteet sitä ja patriarkaatti tätä ja ennen kaikkea naisten vieraantuminen omasta intressistään tuota, ei yksinkertaisesti enää ole uskottava. Se on samalla tasolla kuin libertaristien ym. poliittisten lahkojen ylimielinen asenne, joka sanoo, että jengi on tyhmää ja demarien kommunistipropagandan himmentämää kerta se ei hoksaa äänestää meitä eikä hiffaa miten oikeessa me hei ollaan.

Mutta katsotaan tätä loppuosaa ystävämme ja blogiavaruusnaapurimme sitaatista. Tämä on ensinnäkin kuvauksena aivan riivatun hauska ja ansaitsee oikeasti entistäkin laajemman yleisön:

Lauantaina istuimme ystäväporukalla paikallisessa baarissa. Takanamme oli loosipöytä, jossa istui kuutisen kaiffaria eli kuusi suomalaista, 20-25 -vuotiasta nuorta miestä. Heidän merkittävin keskustelunsa rajoittui jotakuinkin seuraaviin asioihin:


* ÖR ÖR UR UR


* vittu hei...siis vittu hei...

* anulla on tosi isot tissit, eikö ookkin?

* RAI RAI RAI känni pakkaa päälle vittu mä oon känniss!


Näiden nuorten urhojen pöydän ympärillä hiippaili 3-4 nuorta naista. Kyllä, tyttöystäviä. Jotka siemailivat sievästi limua (olivat kuskina?), lukivat baarin naistenlehtiä niitä kommentoiden hiljaisella äänellä, ja pysyivät kerta kaikkiaan pois jaloista. Valomerkin seutuun he kerääntyivät kuorokaareksi pöydän lähelle, 1.5 metrin päähän.


- Pave hei...


Yksi tytöistä aloitti varovasti. Urhopöydästä kuului samantien fortissimoon paisuva örinä: "vittu mee ny menee...Pate hei miten se juttu, siis ne Anun isot tissit..." ja päälle 100 desibelin hörötystä.


Tämä kuvio kerrattiin noin neljästi. Nykynuorisossa siis vallitsee järjestys, missä miehet istuvat ryyppäämässä pöydässä keskenään, ja tyttöystävät tuovat heille kaljaa, pitävät turpansa kiinni ja pysyvät pois tieltä. Kommentoida ei saa vaikka poikaystävä sattuisi örisemään Anun isoista tisseistä.


Toivoani en pistäisi nuorisoon, en tämän nähtyäni. Se, minkä femmarit ja tasa-arvontekijät ovat saaneet aikaan 30 vuodessa, sen ovat kaksikymppiset unohtaneet ja painuneet takaisin vuosisadanvaihteen kuriin. Sukupuoliroolit, ne iänikuiset, kumpaakin sukupuolta ahdistavat ja alistavat, ovat uudessa kunniassaan - halleluja ja amen. :(



Dekonstruoidaanpas tätä asetelmaa vähän. Tipusemme-kananpoikasemme on lopultakin nähnyt käytännössä sen, mikä on ollut meidän markkinapellejen tiedossa jo kauan: perinteisen roolijaon (joka muuten mielestäni ei edelleenkään ole kovin perinteinen - monet nykyään "perinteisinä" pidetyt elämisen tavat ovat oikeasti aika tuoretta perua maassamme) mukainen mies, ts. toisten naisten avuista jatkuvasti tyttöystävänsä kuullen puhuva, vain miesporukassa kommunikoimaan kykenevä, öyhöttävä, komenteleva, laiska sika, joka jo reilusti alle kolmekymppisenä asettuu alkoholismin vakaasti viettävälle uralle, ei todellakaan ole erityisen huonossa asemassa parisuhdemarkkinoilla, ja hän saa halutessaan myös sen raittiin tytön.


Olisi toki liioittelua sanoa, että nuorukaisen tai nuoren miehen kaikkia tekoja säätelisi seksuaalinen halu, kuten olen joskus piruuttani mennyt kärjistämään. Mutta lienee aika turvallista sanoa, että nuorella kaiffarilla ei mielestään taatusti ole mitään objektiivista syytä oppia paremmille ihmistavoille, jos sitä paljon puhuttua pildeä tulee tuollaisena räyhääjänäkin.


Olen varmasti jo pariin otteeseen kertonut taannoisesta seinänaapuristani, joka oli juuri tuon ylläolevan sitaatin mukainen öyhöttäjä. Kaveri oli uusnatsi tai ainakin kovaääninen ja railakkaasti mielipiteitään esille tuova rasisti - tietysti kerroksessa, jossa asui kaunis kenialainen sairaanhoitajaopiskelija, neiti Karanja. (Hän oli hiukan sulkeutunut, mutta maannaistensa seurassa hän muuttui ystävälliseksi afrikkalaiseksi, joka tarjosi minullekin chapati-leipää - intialaistyyppistä kohottamatonta rieskaa, oikein hyvää, ja myös nimi on Intiasta. Missä britit, siellä intialaiset kauppiaat, niinhän se on.) Öyhöttäjä oli tuskin paljoa yli kahdenkymmenen, mutta aivan ilmeisen vaikeasti alkoholisoitunut. Sen verran meikäraittiusmieskin on maailmaa, ihmisiä ja viinaa nähnyt, että osaa erottaa suhteellisen siedettävän bilettämisen ja täysin narkomaniaan verrattavan pämppäyksen. Tämä veikko oli selvästi jo kouristuksenomainen, arvaamaton ryyppymies.


Tässä välissä muuten täytyy todeta, että kaksikymppiset alkoholistit, siis kaksikymppiset alkoholistit, ovat mielestäni uusi ilmiö Ylioppilaskylässä. Onhan se selvää, että nuoret kaverit ryyppäävät ja ovat ryypänneet aina, ja että se paljon puhuttu elämä, joka nöyrimmän palvelijannekin monien monituisten lausuntojen mukaan kuuluisi hankkia, sisältää viinan juomisen merkittävänä osana ja voiteluaineena. Mutta hyvinpukeutuneet ja siistit, vielä hieman babyface-piirteiset, lapsellisen pulloposkiset nuoret kundit, jotka öyhöttävät ja mölisevät koko ajan täysin tunnelissa, ovat minusta ihan todella jotain uutta. Naapurissanikin muuten asuu yksi sellainen - kännää ja juhlii äänekkäästi pitkin viikkoa. Toiset naapurit pistivät hänen oveensa teipillä kiinni häätöuhkauksen, johon hän kirjoitti vastaukseksi vain jotain sellaista kuin vitun ongelmanaapurit vetäkää käteen. Katsokaas kun vittu mullon vittu oikeus vittu vetää vaikka maksani mäkeensaatanaööörggghhh eikä kenenkään vitun moralistin tarttetullamullemitäänööyyggghhh! Tietenkin hänellä ja hänen jengillään on jatkuvasti tyttöystävät mukana.


Tyttöystävä oli sillä rasistiöyhöttäjälläkin. Kaunis, mutta hieman junttimaisen kuukasvoinen. Epäystävällisellä tavalla vaitelias, selvästi vaivautunut siitä että örseltävä poikaystävä käyttäytyi kuten käyttäytyi. Mutta silti oli yhdessä tuollaisen tyypin kanssa. Miksihän? Kun me miehet emme noista naisista mitään ymmärrä kumminkaan, niin en minä eikä kukaan muukaan peniksellinen ihminen varmaankaan osaa vastata siihen, miksi nämä kauniit tytöt - ja minä olen nähnyt tällaisilla öyhöttäjillä myös sympaattisella, pirteällä ja fiksulla tavalla kauniita tyttöjä, sellaisia, jotka käytöksensä ja elkeittensä perusteella voisivat olla ihmisinäkin ihan kiintoisia - roikkuvat tuollaisten tyyppien käsipuolessa. Ainoa vastaus on Ylemmän Tason Mieheys vulgääreimmillään: kiltille nuorelle naiselle öyhöttäjä on seksuaalisesti kiihottava toiseudessaan, mieheydessään, väkivaltaisuudessaan. Hän on totisesti yhtä siveettömällä ja tuhmalla tavalla kiihottava kuin lonkerohirviö toiselta planeetalta (teille kilteille pojille tiedoksi, että lonkerohirviöiden kanssa paneskentelevat neidot - jokaisen lonkeron päähän on tietysti asennettu tekopenis - ovat yllättävän suosittu motiivi pornossa). No, miehet ovatkin tiemmä Marsista.


Leikki leikkinä, mutta minua todella hämmästyttää Ylimmäisen Feministimme kykenemättömyys tajuta asioiden yhteyksiä. Naisasiaväki tulkitsee aina joka asian oman yksinkertaisen viitekehyksensä mukaan seuraukseksi miesten ylivallasta ja patriarkaatin sortavista valtarakenteista. Kumma kyllä asioita ei saa aivan vastaavalla tavalla nähdä seurauksina naiskulttuurin indoktrinaatiosta, koska silloin saa kuulla olevansa paranoidi tai ajattelevansa vinoutuneesti, tai sitten joku Wilhelmiina syyttää (täysin perusteettomilla irtoheitoilla) epä-älyllisyydestä (ikään kuin hänen valmisliturgiallaan ja täysin tahallisilla väärintulkinnoillaan ja vääristelyillään olisi mitään tekoa älyllisen rehellisyyden kanssa).


Joka tapauksessa totean taas kerran: tangoon tarvitaan muidenkin kuin Jari Sillanpään mielestä kaksi osapuolta. Miehille kyllä esitetään kollektiivisia vaatimuksia: et ois tollanen, oisit sellanen ja tällanen. Sitten kun joku mies näihin vaatimuksiin uskoo, hän saakin nähdä öyhöttäjäkaiffarien vievän kaikki naiset. Voi toki olla, että kommenttiosastolle kirjoittanut Eufemia on oikeassa ja että öyhöttäjäkaiffarien suosiminen on ohimenevä vaihe nuoren naisen elämässä. Sitten se poikuutensa säilyttänyt kiltti kaveri ehkä kelpaisikin tytölle. Paitsi että kaiffarien koeajama tyttö kuhisee jo sukupuolitauteja, tai ainakin on seksuaalisesti kokenut tavalla, jollaiseen kiltillä pojalla ei ikinä ole ollut saumoja. Tämä tietysti merkitsee, että kiltillä pojalla on kaikenlaisia vaikeita tunteita tyttöystävänsä suhteen.


Luonnollisesti naisasianaisemme näkevät kiltin pojan tunteet miessovinistisena nipottamisena, johon arvonsa tietävän naisen ei ihan periaatteesta kuulu kiinnittää mitään huomiota (miehen tunteethan ylipäätään tuntuvat noille pyryharakoille ja irvinokille olla pilkan ja räkänaurun aihe, vakavasti niitä ei saa ottaa, koska huomioonotettava tunne-elämä on vain naisilla, vallankin nuorilla naisilla), mutta omasta puolestani voin kyllä sanoa, että kun on ollut itse niiden öyhöttäjien rääkättävänä kaikki kouluvuotensa, sitä odottaisi parisuhteen olevan lopultakin se turvapaikka, johon öyhöttäjillä ei olisi pääsyä. Täytyy olla aika helvetinmoinen itsetunto miehellä, että pystyy hyväksymään ne tippuribasillit, jotka ne öyhöttäjät viimeisenä kostonaan älykkönörtille ovat jättäneet hänen tyttöystäväänsä. Sillä kiltillä nörtillä ei kuitenkaan ole juurikaan ollut tilaisuutta sitä itsetuntoa itselleen pykäillä. Jos olisi, niin eihän se nörtti olisikaan.


Vaikka tippuribasilleja ei olisikaan, tytön todennäköinen seksuaalinen kokeneisuus korostaa sitä, että viime kädessä sillä nörttimiehellä ei ole ketään, jonka kanssa hän voisi jakaa oman maailmansa, jakaa sen täydellisen sosiaalisen ja seksuaalisen kellekäänkelpaamattomuuden kokemuksen, joka on luonnehtinut hänen murrosikäänsä. Toisilla pojilla, niillä öyhöttäjillä tai öyhöttäjien liepeilijöillä, pystyy olemaan ja on tyttöystäviä, jotka ovat samasta maailmasta ja joiden kanssa he jakavat nuoruutensa ratkaisevan kokemuksen, vaikka se kokemus sitten olisikin vain sinä tiettynä vuonna pinnalla ollut, lavashowhunsa homoseksuaalisen juna-asetelman inkorporoinut fuckshitting gay powermetal -bändi Joustavat Jormat tai herkällä pedofiilihahmollaan keskustelua herättänyt rakkauselokuva Kidding Love, jota kaikki ikärajanalaiset nuoret olisivat salaa hiipineet katsomaan. (Valitan näitä groteskeja ideoita, mutta kuten Paul Graham on maininnut nerokkaassa nörttikirjoituksessaan Why Nerds are Unpopular, merkittävä osa nuorten maailmasta ja populaarikulttuurista vaikuttaa sen nörtin näkökulmasta juuri noin absurdilta.)


Ainoa nainen, jonka kanssa nörttimme voisi jakaa sen seksuaalisen ja sosiaalisen kellekäänkelpaamattomuuden kokemuksensa, olisi joku ATN. Valitettavasti kuitenkin nuoren naisen täytyy olla sekä ruma että ihmisenä ikävä ja tyhmä ollakseen ATN. (Yksi nuoruuteni suuria ongelmia oli aina se, että älykkäät ja kivat tytöt, joiden kanssa oli oikeasti yhteistä puhuttavaa ja yhteisiä kiinnostuksenaiheita, olivat kaikki markkina-arvoltaan meikäläisen tavoittamattomissa, koska olivat liian kauniita ja huolehtivat liikaa ulkonäöstään. Sellainen tyttö tähtää kuitenkin kylteriin tai teekkariin, rutiköyhällä lingvistillä ei ole mitään jakoa: kaunista tyttöä ei maksa vaivaa rakastaa. Sopivan epätäydellinen ja passelin ruma, mutta muuten mukava tyttö on vaikea löytää, koska sympaattisen rumat, meikkaamattomat ja epäsosiaaliset tytöt ovat yleensä myös tyhmiä ja lukutaidottomia. Maailmassa on aivan liikaa älykkäitä ja mukavia kaunottaria, ei sellaisiin voi rakastua. Älykkäät ja mukavat nuoret naiset tulisikin lailla määrätä rumuusleikkaukseen ja lihotuskuurille, tai meikkaaminen niiltä ainakin pitäisi kieltää.)


Mutta palataan nyt vielä Sihteerilintumme (sellainen lintulaji on oikeasti olemassa) tekstiin, etten eksy liian kauas aiheesta. Hän kirjoittaa: Sukupuoliroolit, ne molempia sukupuolia ahdistavat ja alistavat, ovat uudessa kunniassaan. Ja juuri tässä kohtaa täytyykin asettaa ankara kysymys: Jos ne todellakin yksiselitteisesti ahdistaisivat ja alistaisivat ihmistä, eikö jokainen olisi tyytyväinen heti kun saisi ravistaa ne päältään?


Sukupuolirooleja on seitsenkymmenluvulta saakka yritetty määritellä uusiksi, niitä on morkattu ja tuomittu. Kaikki hyvät ja edistykselliset ihmiset ovat räkä rinnuksille roiskuen ja suu vaahdossa kuin vesikauhuisella koiralla tuominneet ahtaat sukupuoliroolit. Käytännöllisesti katsoen kukaan ei yritä tietoisesti ja tahallaan pönkittää niitä. Jopa armeijan kouluttajat ovat määritelleet tervettä miestä uusiksi ja inkorporoineet (kaamea sana) omiin käsikirjoihinsa ohjeet siitä, miten nuorten miesten tyttöystäväsuhteita tuetaan asepalveluksen aikana, miten tyttöystävä on nuoren miehen henkinen voimavara, tuki ja turva palveluksen onnistuneessa suorittamisessa ja miten armeija voi auttaa nuorta miestä aikuisempaan, vastuullisempaan ja miehekkäämpään seurusteluun tyttöystävänsä kanssa. (Minä en todellakaan ole keksinyt tätä omasta päästäni.)


Jokseenkin ainoa taho, joka ohjelmallisesti pyrkii vanhanaikaisten sukupuoliroolien uusintamiseen ja voimaanpalauttamiseen, ovat amerikkalaisen oikeiston agentteina toimivat uskonnolliset äärijärjestöt. Siitä huolimatta Taistelukotka on sitä mieltä, että sukupuoliroolit elävät ja kukoistavat nuorten keskuudessa, ja kerrankin olen samaa mieltä.


Jos sukupuoliroolit siis yhä elävät, vieläpä parodisessa ja liioitellussa muodossa, tähän on tarjolla selityksiä, joita edes lintumielisen ystävämme ei pitäisi sijoittaa vaieten. Selitykset eivät sulje toisiaan pois.

- Sukupuoliroolit eivät oikeasti ole pelkästään alistavia ja ahdistavia.

- Sovinnaiset sukupuoliroolit voivat olla kahdesta vaihtoehdosta vähemmän huono.

- Se mikä tuntui alistavalta ja ahdistavalta silloin kun Pääskypeipponen oli nuori, ei välttämättä tunnu alistavalta ja ahdistavalta nykyisistä nuorista.


Esimerkiksi miesten kohdalla perinteisessä sukupuoliroolissa parodisimmillaankin on paljon houkuttelevia piirteitä. Pikkupojat näkevät kyllä, että jos kohta miehinen uho ja urostelu eivät olekaan elämän virallisen opetussuunnitelman mukaisia, ne hyväksytään kyllä piilo-opetussuunnitelmassa. Esimerkiksi keski-ikäiset ja vanhemmat naiset, vaikka mielestään ovatkin periaatteessa hyvin emansipaatiomielisiä, ovat hämmentävässä määrin taipuvaisia sentimentaalisesti ihailemaan ja rohkaisemaan omien poikien, tyttären- ja pojanpoikien sekä nuorten sukulaispoikien miehistä uhoa - se on heidän mielestään vain söpöä. Eivät nuoret pojat tyhmiä ole - he tietävät kyllä millaisella käytöksellä mamma saadaan ihailemaan poikaansa, ja he vaistoavat että juuri sellaisilla elkeillä myös tytöt lumotaan.


Naisten osavastuuta perinteisen, väkivaltaisen mieheyden pönkittämiseen voi havainnollistaa isoäitini tapauksella. Hän suhtautui hyvinkin suvaitsevaisesti ja rohkaisevasti veljeni ja minun aseistakieltäytymishankkeisiin, mutta kun muuan serkkumme sitten meni armeijaan, isoäiti ei housuissaan pysynyt vaahdotessaan "uljaasta soturista". Näin jälkeenpäin lienee lupa miettiä tätä ristiriitaa. En pidä ollenkaan mahdottomana sellaista ajatusta, että isoäidin "virallinen opetussuunnitelma", se tietoisesti, ihmisenä päätetty, oli pasifismi, mutta että "piilo-opetussuunnitelmaan", jota hän noudatti naisena, maaäidin ja mantunaisen eläimellisellä, Jumalan, jumalten tai vaikkapa hormonien säätelemällä vaistolla, kuului soturin, väkevän metsästäjän ja yläruumis paljaana iltatulien kajossa paistattelevan lihaksikkaan sankarin erotisoiminen ja ihannointi.


Kun lähtökohdat ovat tällaiset, ei-machon nuoren kundin on oltava joko itsetunnoltaan terästä ja tappuraa voidakseen kyseenalaistaa machouden, tai sitten hänen on oltava oikeasti kyvytön - liian hintelä tai liian läski tai liian lukutoukka - pärjäämään machona. Käytännössä vain jälkimmäinen vaihtoehto lienee todennäköinen. Toisin sanoen perinteistä miehenroolia ei todellakaan oikeasti kyseenalaisteta siksi että se haluttaisiin kyseenalaistaa, vaan siksi, ettei kovien kundien jengiin ole pääsyä kumminkaan. Toki me nynnyt parkumatit jälkeenpäin rakennamme kaikenlaisia säälittäviä ajatuskonstruktioita siitä, kuinka muka nynnyytemme oli tietoisesti valittua kapinointia machomallia vastaan, mutta sehän ei tunnetusti mene perille edes Lintuneidolle itselleen, joka kyllä näkee parkumattien läpi. Hänen oma miesihanteensa on tietenkin selvästi lähempänä machoa, joskin hän tietysti kontaktipalstojen naisten yleiseen tapaan etsii miestä, joka yhdistäisi seksuaalisesti haluttavaan machouteen nörttiosaston intellektuaaliset avut. Koska tällaista supermiestä ei tietenkään näissä yhteiskunnallisissa oloissa ja tässä kulttuurissa voi kehittyä, hän jää tietenkin mieluummin yksin.


Hän tuskin on kovin omaperäinen noissa mieltymyksissään, ja yleisemminkin voitaneen sanoa, että siihen perinteisen sukupuoliroolin kyseenalaistamiseen ei juurikaan saa tukea keltään - ei toisilta pojilta, jotka rutiininomaisesti leimaavat kaiken vähäisenkin kaavasta poikkeavan mölähtämällä homoooooooooo! (ja kuten Avionrikkojakin pani merkille, lintutipusemme ei ole juurikaan heitä parempi jaellessaan omia näennäisesti älyllisiä "homososiaalisuus"- ym. leimojaan, jotka eivät lopultakaan ole mitään muuta kuin tuon yläasteikäisen hintittelyn muka sivistyneempi muoto); eikä liioin tytöiltä, jotka osoittavat mielipiteensä äänestämällä jaloillaan heti kun miesroolin rohkea kyseenalaistaja tulee kymmentä metriä lähemmäksi. Miksi ihmeessä sellaisen miehen, joka voi valita, pitäisi tai kannattaisi "kyseenalaistaa" rooli, joka tuo hänen elämäänsä kaikkea ihanata, taivaallista ja rautarohkeata - seksiä, arvostusta, sosiaalista pääomaa (valitettavasti kännissä mölisevillä jätkillä, joilla on kaveripiiri ja tyttöystävät, on selvästi enemmän sosiaalista pääomaa kuin sillä nörttiälyköllä kirjaston nurkassa) - kun käytännössä ainoa vaihtoehto on paarialuokkaan vaipuminen? Miksi pitäisi korjata sellainen, mikä ei ilmeisestikään ole rikki, rikkomalla se?

Jos poika valitsee perinteisen roolin, niin heaven loves for you, clouds part for you, nothing stands in your way - sellaisella pojalla ei todellakaan ole mitään syytä tuntea olevansa alistettu ja ahdistettu. Päin vastoin, hän tuntee todennäköisesti olevansa mitä suurimmassa määrin empowered ja päättävänsä itse asioistaan ja tekemisistään. Se nörttiparkumatti, joka ajautui omaan ekologiseen lokeroonsa, tai pikemminkin ekologiseen siivouskomeroonsa, voimatta asialle mitään, tuntee olevansa paljon enemmän mielivallan heittopussi, jolla ei ole paljoa sanottavaa asemastaan yhteisössä eikä kohtalonsa muotoutumisesta.

(jatkuu)