Hugenbergit ovat isänmaan pettureita

 Äärioikeistolaiset ovat oikeastaan syyntakeettomuuteen asti vähämielisiä, ovat aina olleet. Kuten olemme jo ennen nykyisen hallituksemme toimikautta nähneet, he julistavat olevansa jonkin kansallisen kulttuurin asialla, mutta käytännössä pyrkivät tuhoamaan sen, koska oikea suomalainen kulttuuri ei ole heille koskaan riittävän suomalaista ja koska he ovat niin pihalla Suomen kulttuurista, että pitävät vankasti porvarillisia klassikoitammekin kommunisteina. Samalla tavalla he syyttävät parhaimmillaan kaikkia muita puolueita venäläismielisyydestä samalla kun pyrkivät hajoittamaan Suomen kansan koheesiota sisältäpäin ja jarruttamaan maahanmuuttajien kotoutumista. Toisin sanoen - ajamaan Venäjän asiaa.

Suuri osa äärioikeistosta on toki niin umpityhmää, ettei se edes tajua tekevänsä myyräntyötä Venäjän puolesta. Jotkut äärioikeistolaiset ovat niin läpeensä tyhmiä, että pystyvät vielä kuvittelemaan olevansa itse isänmaan puolella Venäjää vastaan. Minäkin olen siltä jengiltä saanut kuulla olevani Putinin asialla (!). Äärioikeistosta merkittävä osa on vanhojen aikojen kertaustyylin kannattajia, jotka ilmeisesti vakavissaan kuvittelevat Venäjän olevan yhä kommunistinen ja Vasemmistoliiton tukevan Venäjää koska se on kommunistinen. Ja koska äärioikeistolle kaikenlaiset epäpoliittiset liberaalitkin ovat kommunisteja, minä, joka olen jo vuosikymmenet kohdellut Venäjää kuin vessanpönttöä, olen kuulemma Putinin propagandisti.

Tämän tason tyhmyydelle pitäisi kai nauraa, mutta kuten jo hiljattain totesin, KGB:n (ei todellakaan yhtään kiinnosta ottaa selvää, minkä uuden kirjainyhdistelmän taakse ao. paskasakki nyt piiloutuu) taktiikka on epäilyksen kylväminen joka suuntaan ja keskenään riitelevien ryhmien luominen kohdemaihin. 

Sinänsähän äärioikeisto olisi harmiton joukko suunsoittajia, elleivät tiedotusvälineet olisi antaneet sille valtaa. Tiedotusvälineet - eli Hugenbergit. Alkuperäinen Hugenberg eli Alfred Hugenberg oli saksalainen mediamoguli, joka perinteisen oikeiston edustajana antoi tukensa Hitlerille ja natseille silloin kun kyseessä vielä oli selvästi marginaalinen ryhmä. Tarkoitus oli ohjata työväestön ääniä pois kommunisteilta ja sosiaalidemokraateilta, jotta perinteinen rahaoikeisto saisi enemmän valtaa. Mehän tiedämme, miten siinä kävi: natsit nielaisivat tai syrjäyttivät myös sen perinteisen oikeiston ja alkoivat huseerata koko maan yksinvaltiaina.

Suomalaiset Hugenbergit ovat jo pitkään nostaneet persuja valtaan. Persujen yhteistyötä Venäjän kanssa ei ole otettu esille, koska persujen nettikommandot olisivat hyökänneet aiheesta kirjoittavan kimppuun (minähän sen tiedän kaikkein parhaiten). Hugenbergit eivät ole suhtautuneet samanlaisella pelkuruudella yhteenkään muuhun poliittiseen ryhmään. Demareita, feministejä, laitavasemmistoa ym. on saanut pilkata ja heidän kustannuksellaan pilailla aivan vapaasti, mistä minullakin on hyvät kokemukset persujen katkaiseman mediaurani ajalta. Mutta persut? Älkää edes mainitko niitä.

Täytyy taas viitata siihen, mitä veriviholliseni Petri Korhonen taannoin sanoi nettikeskustelussa Suomen Tietotoimiston Mimma Lehtovaaran kanssa. Lehtovaara totesi "rehellisyyden nimessä", että Riikka Purran äärioikeistolaisen nettikirjoittelun laajuus oli jäänyt huomiotta mediassakin. Tähän Korhonen totesi, että aihetta välteltiin, koska se koettiin likaiseksi (mistä toki olen samaa mieltä) ja lisäsi jossain "pomopalaverissa" kuulleensa jo noin kymmenen vuotta sitten pomoltaan, että "monet PS-kannattajat ovat meidän printin tärkeitä tilaajia", ts. persuja ei saa ärsyttää. 

Aiheeseen on siis liittynyt itsesensuuria - tai (esimerkiksi minun tapauksessani) täysin neuvostoliittolaistasoista sensuuria. 12 vuodeksi vaientaminen olisi ollut Stalinin jälkeisessä Neuvostoliitossakin aika pitkä aika olla sensuroituna.

Suomenkielisten valtavirtamedioiden itsesensuuri tämän teeman ympärillä on ilmennyt monella tavalla. Aikoinani laadin aiheesta kokonaisen listan:

• Suomenkieliset valtavirtaviestimet kieltäytyvät näkemästä eroa nykyisen, kansainvälisesti netistä ohjatun äärioikeistolaisuuden ja perinteisen, maanpuolustushenkisen äärioiieistolaisuuden välillä.
• Suomenkieliset valtavirtaviestimet kieltäytyvät myöntämästä sitä, että rasismi ja homoviha ei ole isänmaallisuutta eikä maanpuolustushenkeä.
• Suomenkielisiä valtavirtaviestimiä ei kiinnosta ollenkaan analyyttisesti pohtia sitä, mitä isänmaallisuus tai maanpuolustushenki ollenkaan tarkoittaa, jos sille halutaan mielekäs merkitys.
• Suomenkieliset valtavirtaviestimet eivät uskalla ollenkaan ottaa puheeksi äärioikeiston vaatimusten sisäistä ristiriitaisuutta.
• Suomenkieliset valtavirtaviestimet eivät uskalla puhua äärioikeiston tekopyhyydestä (esimerkiksi vaatimukset kovemmista rangaistuksista rikollisille, kun puolue kuhisee tuomittuja pahoinpitelijöitä, parittajia, huumerikollisia ym.)
• Suomenkieliset valtavirtaviestimet eivät suojele työntekijöitään persujen harjoittamilta vainokampanjoilta.
• Suomenkielisillä valtavirtaviestimillä on pakonomainen tarve selittää äärioikeiston hilluminen reaktiona jonkin "vastakkaisen ääripään" riehumiselle.
• Suomenkieliset valtavirtaviestimet kieltäytyvät myöntämästä, että äärioikeisto on kompuksessa Venäjän kanssa.

Käydäänpä joka kohta vielä erikseen läpi.

Kyvyttömyys tai haluttomuus nähdä eroa perinteisen isänmaallisen oikeiston ja uuden kansainvälisesti aivopestyn meemioikeiston välillä. Silloin kun Olavi Mäenpää oli vielä hengissä ja toinen Olavi, Seppo Olavi Lehto, oli vielä näkyvä ja kuuluva äärioikeiston äänitorvi, heidän edustamansa äärioikeistolaisuuden ja Halla-ahon edustaman äärioikeistolaisuuden välillä oli selvä aatteellinen ero. Olavit olivat nimittäin naurettavuuteen asti sotilashenkisiä, ja siviilipalvelusta he pitivät suurena syntinä. Mäenpään pakolaisvastaisuus oli sikäli epäjohdonmukaista, että hän myös nyrkkeilypromoottorina ja -valmentajana sekä valmensi maahanmuuttajanuorukaisia nyrkkeilyssä - hänen valmennettavansa pitivät kauttaaltaan Mäenpäätä osaavana ja reiluna valmentajana - että järjesti heille otteluita.

Tuntuukin siltä, että Mäenpää vihasi enemmän naisia ja naismaisina pitämiään poliittisia voimia kuin maahanmuuttajia. Ilmeisesti nuoret kurdi- ym. taustaiset nyrkkeilijämiehet edustivat hänen silmissään hyväksyttävää mieheyttä ja miehekkyyttä, poikia joista Suomi saisi arvoisiaan puolustajia. Ja hän oli valmis tekemään oman osansa tämän tavoitteen hyväksi. Valitettavasti vain hänen miehistelyesitykseensä kuului liian erottamattomana osana pakonomainen vasemmiston ja vihreiden vastaisuus, josta maahanmuuttovastaisuus sitten kumpusi.

Ainakin Mäenpää suhtautui Halla-ahoon hyvin negatiivisesti ilmeisesti siksi, että tämä oli sivari. Mäenpään edustamassa maanpuolustushenkisessä isänmaallisuudessa miehelle esitettiin edes jonkinlaisia perinteisiä miehisyys- ja miehekkyysvaatimuksia: armeijan suorittaminen ja fyysinen kyvykkyys. Sitä vastoin Halla-ahon myötä puikkoihin astui uudenlainen porukka - sellainen, joka siviilipalveluksesta huolimatta oli äärioikeistolainen ja vihasi demokratiaa ja tummaihoisten oikeuksia. Se porukka oli Suomen poliittisesta historiasta pihalla kuin lumiukko ja toi mieluummin Suomeen amerikkalaiset kulttuurisodat, joilla ei olisi kuulunut olla meikäläisissä oloissa minkäänlaista relevanssia. Uskon, että jopa Mäenpää ja Lehto olivat paremmin perillä Suomen poliittisesta historiasta kuin ne sällit - onhan Lehtokin sentään opiskellut historiaa.

Kyvyttömyys tai haluttomuus erottaa rasismia ja homovihaa maanpuolustushengestä. Rasistit ovat jo vanhan SMP:n ajoista saakka julistaneet, että homoseksuaalista tai maahanmuuttajan pojasta ei tule Suomeen isänmaan puolustajaa. Todellisuudessa armeijassamme on jo nyt homoseksuaalisia upseereja, jotka suhtautuvat hyvin tunnollisesti Suomen puolustamiseen. Ja maahanmuuttajaperheissä ollaan aina ylpeitä siitä, että oma poika (tai joissakin tapauksissa tytär) on suorittanut palveluksensa Suomen harmaissa.

Tyypillinen suomalainen Hugenberg-journalisti julistaa esimerkiksi, että "isänmaallisuus ei ole rasismia", mutta se mitä hän oikeasti tarkoittaa tällä, on se, että rasismi on isänmaallisuutta. Jatkosodan ajoilta asti Suomessa esiintyy sellaista ajattelutapaa, että fasismi, rasismi ja natsismi ovat suomalaisen isänmaallisuuden korkein muoto. Tietenkään näin ei oikeasti ole, mutta liian moni suomalainen ajattelee, että Hitler taisteli puolellamme jatkosodassa ja siksi meidän pitää olla vieläkin Hitlerille uskollisia. Tällaista ajattelutapaa on aika valtavirran porvareilla (ja oli myös jatkosodan aikana, kun huomattava osa suomalaisista vastusti erillisrauhaa Neuvostoliiton kanssa ja oli sitä mieltä, että kunniallinen kansa pitää lupauksensa Saksalle ja ajaa sitten kunnian tähden vaikka täysillä seinään). En edes rupea syyttelemään ketään, koska tämä on historiamme valossa sinänsä ymmärrettävä ilmiö. Se on kuitenkin ilmiö, johon meillä ei ole varaa, koska sillä suljetaan maanpuolustuksen piiristä pois maanpuolustushalukkaita ja innokkaita nuoria ihmisiä. Sellainen hyödyttää vain vihollistamme Venäjää.

Kuten kirjoitin tämän merkinnän aiemmassa versiossa tammikuussa 2024: "Se paljon puhuttu talvisodan henki tarkoittaa juuri sitä, että kaikki - homoja ja maahanmuuttajia myöten - tekevät yhteistyötä ao. vihollista vastaan (ja meidän sotiimme osallistui venäjänkielisiäkin Suomen kansalaisia, mikä on syytä muistaa - esimerkiksi monipuolisesti venäjän kielen ja venäläisen kirjallisuuden tutkijana ansioitunut Igor Vahromejev, sittemmin Vahros). Persujen ja muun äärioikeiston harjoittama hajotustyö on nimenomaisesti tuhonnut Suomesta talvisodan hengen. Ja koska äärioikeistoa ohjailee Venäjä, se on ilmeisesti ollut tarkoituskin."

Muistutan että sotiimme osallistui tataaritaustaisia sotilaita, ja mitä sitten homoseksuaaleihin tulee, Tom of Finland on kertonut siitä, miten suvaitsevaisia rintamamiehet olivat homoja kohtaan silloin kun sota oli vielä meneillään: jos poikia jäi kiinni homoseksistä, asenne oli "olkaa ihan rauhassa". Kaikki nimittäin olivat jatkuvassa kuolemanvaarassa ja ymmärsivät toistensa hätää.

Kyvyttömyys tai haluttomuus analysoida sitä, mitä isänmaallisuus ollenkaan onkaan, jos sanan halutaan oikeasti merkitsevänkin jotain. Silloin kun olin pikkupoika, Suomen Kuvalehti (joka meille tuli) julkaisi alinomaa suomalaista identiteettiä pohtivia esseitä - tavallisesti niitä kirjoittelivat sellaiset kirjoittajat kuin esimerkiksi Matti Kurjensaari ja Kyösti Skyttä. Luin itse jokaisen sellaisen jutun innokkaana, koska kansan keskuudesta nousseiden kansakoulunopettajaisovanhempieni kasvattamana koin nämä asiat tärkeinä. Vähän vanhempana minua hiukan nauratti tämä pakkomielle. Mutta nyt kun persut ovat tukahduttaneet sellaisen keskustelun, joudun toteamaan sen olleen tärkeä osa henkistä maanpuolustusta.

Persut ovat jo kauan käyttäneet iskulausetta ME MÄÄRITTELEMME SUOMALAISUUDEN. Kukaan ei tietenkään ole koskaan antanut persuille ikinä minkäänlaista mandaattia määrtellä suomalaisuus. Kansallinen identiteetti on Suomessa ja muuallakin aina sisältänyt monia yhteen sovitettavia tekijöitä, ja kansallisen identiteetin määrittely on aina ollut neuvottelemista näiden tekijöiden välillä. Kaikilla Suomen kansalaisilla on oikeus osallistua tähän neuvotteluun. Tai oli. Mutta sitten persut anastivat itselleen tämän oikeuden, eikä mediaa kiinnostanut pidellä siitä kiinni.

Silloin kun minulla vielä oli pärstäkekolumnini, otin eräitäkin kertoja esiin sellaiset perisuomalaiset kulttuuri-ilmiöt, joita kaikenlaiset "vasemmisto"-"intellektuelleina" mielellään esiintyneet ja esiintyvät tyypit ovat pitäneet tapanaan mollata korostaakseen, kuinka paljon parempia ihmisiä ovat. Uskaltauduin näkemään hyviä ja arvostettavia puolia sekä Speden elokuvissa että halveksituissa vanhoissa "suomifilmeissä" - ja jos olisin vielä ollut maksettu kolumnisti siinä vaiheessa kun Topeliuksen Välskäreistä ja Lukemisista lapsille ilmestyivät uusintapainokset alkuperäiskielellä, olisin kirjoittanut niistäkin, koska sekä Kalevala, Runeberg että Topelius olivat arkilukemista lapsuudenkodissani. Mutta persut raivostuivat tästä aivan erityisesti. Heitä ei kiinnostanut Topelius eikä edes Spede Pasanen, heitä kiinnosti huumeidenkäyttöä ihannoivien rämppämusiikkivideoiden väsääminen.

Hugenberg-viestimiämme ei myöskään kiinnostanut. Mutta luultavasti kukaan niihin kirjoittava ei edes tunnista Topeliuksen tai Kurjensaaren nimiä. Heidän oma kulttuurikäsityksensä on paljon lähempänä Juho Eerolan rämppäbändiä kuin klassista kirjallisuuttamme.

Kyvyttömyys tai haluttomuus nähdä äärioikeiston vaatimusten ja julistusten sisäisiä ristiriitaisuuksia. Jo yli kymmenen vuotta sitten äärioikeisto saattoi yhden ja saman julistusasiakirjan sisällä vaatia a) muslimien eristämistä omille apartheid-asutealueilleen, missä he voisivat pukea tyttärensä niin moneen päärättiin kuin haluavat ja silpoa pimppoja niin ruosteisilla ja paskaisilla partakoneenterillä kuin haluavat ja b) muslimien pakkoassimiloimista suomalaiseen kulttuuriin juuri niin kovakouraisesti kuin mahdollista. Sokeakin näkee, että nämä ovat yhteensopimattomia vaatimuksia. Mutta sokeakaan ei ole niin sokea kuin suomenkielisten viestinten toimittajat.

Poliittinen puolue, jonka pääasiallinen sanoma on maahanmuuttopolitiikan virheellisyys, on velvollinen kertomaan, mikä siinä tarkkaan ottaen on vialla ja miten se pitäisi korjata. Jos se pystyy samassa asiakirjassa esittämään täysin vastakkaisia korjauskeinoja, median velvollisuus on heittää sekä asiakirja että koko puolue roskiin. Kun vastaus kysymykseen "missä on pihvi?" on "sitä ei ole", asian pitäisi olla sillä selvä.

Kerran toisensa jälkeen on ilmennyt, että äärioikeiston ehdotukset maahanmuuttopolitiikaksi ovat olleet itse asiassa lepsumpia kuin Suomen jo siinä vaiheessa voimassa ollut maahanmuuttopolitiikka. Lisäksi ne toimenpiteet, jotka äärioikeisto on onnistunut saamaan voimaan, ovat vain pahentaneet ongelmia. 

Kun äärioikeiston vaatimuksesta poistettiin laista toissijainen humanitaarinen suojelu niille, joiden turvapaikkahakemus on hylätty mutta joita ei voida eri syistä palauttaa kotimaahansa (siksi että se ei ota vastaan, tai koska se on niin sekaisin ettei siellä ole edes toimivaa lentokenttää), luotiin Suomeen juuri sellainen yhteiskunnasta syrjäytyneiden paperittomien maahanmuuttajien joukko, jollaiset olivat aiheuttaneet vuosikymmenet päänvaivaa Keski-Euroopan suurille maahanmuuttomaille. 

Ennen persujen nousua humanitaarinen suojelu nähtiin viestimissäkin laajalti suomalaisen pragmatismin suurena menestystarinana ja ymmärrettiin, että siinä oli kyse juuri paperittomuuden ennaltaehkäisystä. Mutta kun persut hyökkäsivät sitä vastaan siksi, että "humanitaarinen" ja "suojelu" olivat sanoina heille niin vastenmielisiä, kukaan mediassa ei enää muistanut, mitksi se järjestelmä oli ylipäätään perustettu. Suomalaisen käytännöllisyyden riemuvoitolla ei enää ollut puolustajaansa.

Suomenkielisen lehdistön toimittajien ammattitaidottomuus näkyi ja näkyy juuri siinä, että kun örseltävien maahanmuuttokriitikoiden netissä rälläävät laumat heittelevät järjettömiä ja perusteettomia syytöksiä "neekerien maahantuonnista", toimittajat eivät kykene torjumaan niitä tosiasioilla - koska toimittajille on tärkeämpää olla suuria tähtijournalisteja kuin tietää mitään mistään.

Kyvyttömyys tai haluttomuus ottaa puheeksi äärioikeiston tekopyhyyttä. Kun Jussi Halla-aho, jolla on avioton lapsi jalkavaimon kanssa, paheksui maahanmuuttajamuslimien oletettua monimuijaisuutta, sille ei naurettu valtavirtaviestimien yhdessäkään pakinassa. Ei, vaikka tässä olisi ollut tuhannen taalan paikka nauraa koko sälli ketoon. Mutta koska sekä rivitoimittajat että tähtitoimittajat olivat saaneet alaa johtavilta Hugenbergeilta käskyn olla laskematta leikkiä asiasta, siitä ei laskettu leikkiä.

Mitäs Halla-ahosta, mutta perussuomalaisten ehdokaslistoilla oikein kuohuu ja kuhajaa ammatti- ja taparikollisia kuin kihomatoja ainakin. Siellä on ollut ainakin parittajia ja huumekauppiaita, väkivaltarikollisista puhumattakaan. Silti puolue esittää vastustavansa rikollisuutta ja syyttää kaikkia muita rosmojen suosimisesta. Mutta sehän on aina ollut näiden puolueiden tapana.

Kyvyttömyys tai haluttomuus suojella omia työntekijöitä äärioikeiston nettihäiriköintikampanjoilta. Oma tapaukseni on yleisessä tiedossa, mutta kyllähän muillekin mediassa työskennelleille on käynyt sama: valtava rannaton lauma nettihäiriköitä alkaa vainota, ja työnantaja jättää sen huomiotta ja syyttää työntekijäänsä "niiden" ärsyttämisestä.

Silloin kun olin kirjoittanut provosoivasti demareista tai feministeistä, apua ja tukea kyllä oli riittänyt. Äärioikeistoa vastaan ei ollut saatavilla minkäänlaista tukea. Kun käytin hyväkseni mahdollisuuttani sulkea pahimpia häiriköitä pois kommenttilaatikosta, samaiset kiusanhenget valittivat, että tämä blokkaus sulki heidän pääsynsä myös joillekin amerikkalaisille sivustoille. Niinpä minulta vietiin tämäkin mahdollisuus puolustautua. Luulisi että häiriköille olisi ihan oikein menettää pääsy muillekin kuin häiriköimilleen sivustoille. Mutta taas kerran Hugenbergeille oli tärkeämpää suojella poliittisten liittolaistensa - äärioikeiston - kuin työntekijänsä sananvapautta.

Kyvyttömyys tai haluttomuus nähdä äärioikeistolaisuutta minään muuna kuin ymmärrettävänä reaktiona "vastakkaiseen ääripäähän". Persut, tai ns. "maahanmuuttokriittiset", hyökkäsivät suomalaiseen yhteiskuntaan täysin sivusta. He alkoivat esitellä järjettömiä syytöksiä jokseenkin epäpoliittisiakin ihmisiä kohtaan. Sitoutuneiden vasemmistolaisten kimppuun alettiin käydä tosissaan vasta sitten kun minut oli saatu vaiennettua. Kun huomattavassa osassa kirjoitteluani oli kyse nimenomaan perinteisen isänmaallisuuden valikoivasta kunnianpalautuksesta, moni minuun kriittisestikin suhtautunut nettikirjoittelija ihmetteli, miksi äärioikeisto vainosi juuri minua. Jos jokin äärioikeistolle vastakkainen ääripää oli olemassa, se oli lähinnä Vapaa liikkuvuus -verkosto, joka oli ja on jota kuinkin vailla vaikutusvaltaa maan poliittiseen elämään.

Yksikään "vastakkaisesta ääripäästä" sössöttävä mediapelle ei ole kyennyt kertomaan, mikä se vastakkainen ääripää on ja kuka siihen kuuluu. Hiljattain teoksen "Likainen somesota" julkaissut toimittaja Pekka Mykkänen puhuu "antipersuista" persujen veroisena törkytahona. Hän ei tietenkään yksilöi, keitä tähän hänen omasta hatusta vetämäänsä vastakkaiseen ääripäähän kuuluu. Eivät ne hugenbergit koskaan yksilöi (koska jos olisivat yksilöineet, tämä "vastakkainen ääripää" olisi vetänyt heidät oikeuteen). Mutta persuja ja äärioikeistoa pitää totta kai aina ymmärtää.

Sitten kun äärioikeisto saa natsidiktatuurinsa pystyyn, nämä mykkäset inttävät vielä kaasukammion jonossa, että kaikki on vastakkaisen ääripään syytä ja että persut eivät koskaan olisi ajautuneet tällaisiin äärimmäisyyksiin ilman vastakkaisen ääripään karkeuksia ja miksi kukaan ei kirjoittanut Stalinin rikoksista ja byääh.

Itse asiassa minä olin koko maksetun bloggaajan urani aikana kirjoittanut Stalinin rikoksista, ja kun oli ilmestynyt uusia historiateoksia aiheesta, minä vanhana Solzhenitsynin himolukijana olin aina ottanut nettikolumnissani kantaa, kommentoinut ja kirjoittanut siitä, mitä nykyisen historiankirjoituksen (esimerkiksi Anne Applebaumin teosten) valossa voimme tietää Stalinin rikoksista. Mutta tämä ei tietenkään mennyt äärioikeistolle jakeluun.

Äärioikeiston suhde Neuvostoliiton vankileirisaaristoon on nimttäin hyväksikäyttävä, ei heitä motivoi mikään vilpitön moraalinen närkästys Stalinin rikoksista. He lähtevät siitä, että Neuvostoliitossa tapahtui hirveitä rikoksia, joiden koko laajuudesta ei tiedetä eikä voida tietää ja jotka hirveydellään oikeuttavat kaiken, aivan kaiken, mitä äärioikeisto tekee. Äärioikeiston se osa, joka haluaa puhtaaksipestä Hitleriä, puhuu Stalinin julmuuksista "juutalaisten tekemänä arjalaisten kansanmurhana", ja tietysti heidän matematiikallaan sen kansanmurhan uhreiksi joutui niin jumalattoman paljon porukkaa, että sillä oikeutettiin hamaan tulevaisuuteen ja maailman tappiin asti kaikki äärioikeistolaisten "puolustuksekseen" tekemät murhat, rikokset ja raakuudet.

Kyvyttömyys tai haluttomuus myöntää, että äärioikeisto on millään tavalla kimpassa tai kompuksessa Venäjän kanssa. Vuosikaudet Hugenbergit pyrkivät vähättelemään Venäjän osuutta äärioikeiston nousussa. Siinä vaiheessa kun Venäjän fasistinen myyräntyö alkoi paljastua Euroopan muiden äärioikeistopuolueiden taustalta, suomalaiset mediapellet inttivät vieläkin, että meillä moisesta ei olisi vaaraa, koska Suomen isänmaallisen äärioikeistolaisuuden taustalla oli kansallinen katkeruus itänaapurille. Tätä jankkausta jatkettiin vielä siinä vaiheessa kun Homma-foorumilla toivottiin jo avoimesti Venäjän hyökkäystä Suomeen tapana päästä eroon suomenruotsalaisista, maahanmuuttajista, "vihervasemmistosta" ja homoseksuaaleista. Ja yksi tärkeimmistä syistä minun vainoamiseeni ja vaientamiseeni tuntuu olleen juuri se, että puhuin tästä asiasta avoimesti jo vuosia ennen ketään muuta.