"Väkivaltainen äärivasemmisto" - "Den våldsamma extremvänstern"

 Seliger-Sebu on jo ruvennut sössöttämään jotain väkivaltaisesta äärivasemmistosta, joka muka uhkaa hänen viheliäistä henkiriepuaan. No, kaikki tietävät että Sebu on liian iljettävä, jotta väkivaltaisinkaan äärivasemmistoterroristi likaisi käsiään koskemalla häneen, siis siinäkään tapauksessa että sellaisia terroristeja olisi. Mutta tosiasia on, ettei ole.

Sebastian "Seliger" Tynkkynen har redan börjat berätta sina vanliga amsagor om en våldsbenägen extremvänster som kantänka hotar hans futtiga livhanke. Nåja, vi alla vet att Sebastian är så vämjelig att inte en enda våldsbenägen vänsterextremistisk terrorist skulle vilja smutsa ned sina händer i honom, även om några sådana fanns till. Men faktum är att det inte finns.

Totean näin niin kuin viran puolesta, että en arvosta Supon johtajaksi persujen poliittisella virkanimitysmandaatilla noussutta Juha Marteliusta pätkääkään. Ihminen, joka on toiminut persuissa vielä Timo Soinin jälkeisenä aikana, on moraalisesti vähintäänkin epäilyttävä eikä häntä voida pitää isänmaallisena. Mutta sen verran ammattimies hänkin on, että hän on haastattelussa myöntänyt äärioikeiston ja islamistien olevan ne varsinaiset uhat.

Jag konstaterar här s a s å tjänstens vägnar att jag inte hyser någon som helst respekt för Juha Martelius, sannfinnen som leder Skypo. En person som verkat inom partiet efter Timo Soinis år bör ses som moraliskt misstänkt och kan inte sägas vara fosterländsk. Men han har i en intervju medgett att det är extremhögern och islamisterna som utgör de verkliga hoten mot Finland - han är uppenbarligen ändå såtillvida professionell.

Suomessahan ei ole väkivaltaista äärivasemmistoa, jonka tavoitteena olisi vahingoittaa yksityishenkilöitä. Se mitä Suomessa voi olla, on sellainen katuäärivasemmisto, joka rikkoo esimerkiksi äärioikeiston kokoustiloja tai maalaa muuntajakopin täyteen anarkistisymboleita. Jos joku anarkistiksi esittäytyvä särkee jonkin muuntajakopin tasoisen kohteen, alan miesten ja naisten keskustelulaudoilla se tuomitaan aina täysin yksiselitteisesti jo taktisinkin perustein - koska paikkojen särkeminen ei ole pragmaattisesti toimiva tapa houkutella pyhän Työväenluokan edustajia kannattamaan anarkismia.

Det finns ju inte några radikala och våldsbenägna vänsterradikaler i Finland, inte sådana som skulle vilja anfalla privatpersoner. Det som vi har är vänstersinnade gatuhuliganer som t ex kunde tänkas sabba extremhögerns möteslokaler eller måla anarkistiska symboler på transformatorskjul. Om någon som kallar sig anarkist slår sönder ett sådant skjul, fördöms detta entydigt på anarkisters webbforum redan på taktiska grunder - därför att de inte ser sådant sabb som ett pragmatiskt fungerande sätt att locka representanter för den heliga Arbetarklassen till anarkismens anhängarskaror.

Olisiko väkivaltainen äärivasemmisto sitten mahdollinen? Totta maar, jos tähdet olisivat toisessa asennossa, kuten ne 70-luvulla, minun lapsuudessani, olivat. Silloin terroristien iskuja tapahtui harva se päivä, kun Saksassa riehuivat Baader-Meinhof-ryhmän aktivistit ja Bommi Baumann (jonka touhuissa tosin oli tuosta hassusta liikanimestä huolimatta enemmän kyse psykedeelisten aineiden käytöstä kuin terrori-iskuista, mutta hän sai kyllä tapettua parikin ihmistä omilla pommeillaan), Italiassa Punaiset prikaatit ja Espanjassa baskiterroristit (jotka tempautuivat mukaan ajan poliittisiin muoteihin ja omaksuivat baskinationalismin lisukkeeksi marxilaisia ajatuksia). Arabiterroristiryhmistä näkyvimpiä oli lentokonekaappauksia harrastava PFLP, jonka ideologia oli sosialistinen.

Skulle vänsterextrem terrorism vara tänkbar? Visst, om storpolitikens stjärnhimmel hade andra konstellationer, vilket den på sjuttiotalet, i min barndom, också hade. På den tiden skedde det terroristiska attentat från dag till dag. I Tyskland grasserade Baader-Meinhofgruppen och Bommi Baumann (som trots sitt roliga öknamn snarare intresserade sig för psykedeliska rusmedel än för terrorattentat, men npg lär han ha dödat ett par människor med sina bomber), i Italien Röda brigaderna och i Spanien de baskiska terroristerna (som rycktes med av tidens politiska moden och utökade sin baskiska nationalism med marxistiskt tankegods). Den synligaste arabiska terroristgruppen var PFLP, vars ideologi var socialistisk.

Siihen aikaan oli vielä Neuvostoliitto, joka tuki lännessä hilluvia äärivasemmistolaisia ryhmiä ja pyrki tietysti ohjaamaan niitä ideologisesti oman marxismi-leninisminsä suuntaan. On aika kuvaavaa, että nykyinen äärioikeisto - johon minä lasken persut - saa apua Venäjältä, mutta vasemmistolaisista sellaisesta voi korkeintaan epäillä vain yksittäisiä "erikoisvasemmistolaisia" (lainatakseni Punkinfinland-foorumin käyttämää termiä). 

På den tiden existerade ju fortfarande Sovjetunionen, som stödde vänsterextremistiska grupper i Väst och försökte styra deras ideologiska utveckling i marxistisk-leninistisk riktning. Det är karaktäristiskt att den nuvarande extremistiska högern - inklusive sannfinnarna - får stöd och bistånd från Ryssland, men på vänsterhållet är det bara enstaka representanter för "specialvänstern" (som de kallas på webbforumet Punkinfinland) som kan misstänkas för sådant.

Voisi itse asiassa tehdä sellaisen johtopäätöksen, että se osapuoli, joka tekee terrori-iskuja, on määritelmällisesti se osapuoli, joka saa tukea Venäjältä. (Ja joo, on täysin mahdollista ellei peräti todennäköistä, että islamistiterroristit, ainakin osa heikäläisistä, ovat Venäjän asialla.)

Man kunde faktiskt dra en sådan slutsats att den part i en konflikt som begår terroristiska brott per definition är den part som stöds av Ryssland. (Och javisst, det är helt tänkbart att åtminstone en del islamistiska terrorister styrs från Ryssland.)

USA:ssa toki väkivaltaista äärivasemmistoa jonkin verran on nykyäänkin, mutta siellä äärioikeistoterrorismi on reilusti yleisempää, samoin tietysti islamismi. Veikkaan että sikäläinen väkivaltainen äärivasemmisto nousee esim. mustien ja latinojen keskuudesta. Tosin amerikkalaiset viranomaiset ovat omien ennakkoluulojensa takia vanhastaan tavanneet leimata terroristeiksi sellaisetkin tummaihoisten aktivistiporukat, jotka keskittyvät pikemminkin poliittiseen poskisolismiin kuin terrorismiin.

I USA finns det våldsbenägna vänsterradikala även i dag, men också därborta är högerextrem terrorism betydligt vanligare, islamism givetvis också. Jag antar att den våldsbenägna vänsterterrorism som där förekommer handlar om latinamerikansk eller svart extremism. Visserligen har amerikanska myndigheter redan p g a sina egna fördomar brukat utmåla alla mörkhyade aktivister som terrorister, inklusive sådana som snarare koncentrerar sig på politisk retorik än terrordåd.

Suomessa oli aikoinaan taistolaiset, joiden väkivaltaiset vallankumoushaaveet tiivistyivät Tapani Suomisen kirjan nimeen "Ehkä teloitamme jonkun". Siis ehkä, ja jonkun. Suorastaan hellyttävää. Itse asiassahan taistolaisia meidän on kiittäminen ainakin yhdestä asiasta: he imivät puoleensa kaikki sellaiset kiihkoilevat nuoret, jotka olisivat muuten voineet alkaa terroristeiksi, ja korvasivat aseväkivallan verbaalisella julistuksella, jonka kuulivat vain aatetoverit.

I Finland hade vi på sin tid ungstalinisterna, taistoiterna, vars drömmar om en våldsam revolution kondenserades i titeln på Tapani Suominens bok om deras era: "Ehkä teloitamme jonkun" - "Kanske vi ska avrätta någon". Alltså kanske, och någon. Låter nästan gulligt. I själva verket är det en sak vi ska vara taistoiterna tacksamma för: de sög till sig alla fanatiska ungdomar som under andra omständigheter kunde ha ägnat sig åt terrorism, och ersatte vapenvåld med verbal förkunnelse som bara idéfränder intresserade sig för.

Kotimiljööstäni muistan pikkupoikana omaksuneeni sanonnan, että joku "puhuu kommunistisella äänellä", mikä ei edes viitannut puheen asiasisältöön, vaan nimenomaan pateettiseen puhetyyliin. Kun taistolaiset tunnisti jo äänestä, heidän mahdollisuutensa soluttautua yhteiskuntaan omien piiriensä ulkopuolelle olivat hyvin rajalliset.

Från min hemmamiljö kommer jag ihåg ett uttryck jag hörde som smågosse: att någon "talar med kommunistisk röst", vilket inte avsåg sakinnehållet, utan bara den patetiska talintonationen. När ungstalinisterna gick att känna igen redan på rösten, förfogade de med mycket inskränkta möjligheter att infiltrera samhället utan sina egna kretsar.