Silloin kun äärioikeisto hyökkäsi terrorisoimaan silloista blogiani, johon kirjoittamisesta sain oikein rahaakin, laukaisevana tekijänä ei ollut mikään rasismin eikä Jussi Halla-ahon arvostelu. Ehei. Vaan se, että rohkenin ymmärtää puolustusministeri Jyri Häkämiestä, kun tämä sanoi, että Suomella on kolme turvallisuuspoliittista ongelmaa: Venäjä, Venäjä ja Venäjä. Totesin, että tottahan tuo oli ja että kaikki suomalaiset tiesivät sen todeksi, vaikkei siitä ollutkaan sopivaa puhua ääneen kalustetuissa huoneissa.
Ja siitä vasta sämennys alkoi. Luultavasti kommenttilaatikossa ei kertaakaan ollut räjähtänyt sillä tavalla kuin silloin - edes rasismia ja rasisteja kritisoineet kirjoitukset eivät närkästyttäneet niin paljon kuin kokoomuslaisen puolustusministerin puolustaminen. Ja närkästyjissä riitti nimenomaan äärioikeistolaisia.
Halla-aho voi esiintyä Naton ystävänä aivan niin paljon kuin haluaa, mutta se ei muuta millään tavalla sitä, että hänen tahdottomat kannattajaraajansa raivostuivat savustamaan minua ulos työpaikastani koska paheksuin Venäjää sekä kannatin aseellista maanpuolustusta ja Nato-jäsenyyttä. Suomessa kun ei ilmeisesti saa olla maanpuolustustahtoinen eikä isänmaallinen anomatta siihen lisenssiä äärioikeistolaisilta yliherroiltamme.
Näillä yliherroilla itsellään on tietysti täysi oikeus Homma-foorumillaan haaveilla Venäjän armeijasta, joka miehittää Suomen ja surmaa maahanmuuttajat, suomenruotsalaiset ja homoseksuaalit, mutta eipä heitä yliherroiksi nimitettäisikään, ellei siihen sisältyisi etuoikeutta tehdä juuri sitä, mistä he kaikkia muita syyttä syyttelevät. "Minulla on oikeus MINULLA on oikeus minulla on OI-KE-US, kot kot kot kaakati kaakati krääk", sanoo äärioikeistolainen.
Mitäpä siitä, kyllähän maailmassa äärioikeistolaisia häiriköitä riittää. Paljon oleellisempaa on, että siinä missä olin saanut mediatyönantajalta henkistä tukea esimerkiksi niitä vasemmistolaisia ja feministejä vastaan, jotka vaativat erottamistani bloggaajan hommista, kaikenlainen työsuojelu haihtui ilmaan kun häiriköinnin aloitti äärioikeisto.
Siinä vaiheessa sivuston tuottajalta tuli vain vaatimuksia "lakata ärsyttämästä niitä", vaikka häiriköintiä esiintyi myös sellaisten kirjoitusten kommenttilaatikossa, jotka käsittelivät niinkin epäpoliittisia aiheita kuin Neil Hardwickin vanhoja televisiosarjoja. Ei siis ollut selvää, mitä se "ärsyttämisen lakkaaminen" olisi käytännössä tarkoittanut. Se oli selvää, että äärioikeisto oli päättänyt savustaa minut ulos ja että työnantajasta ei ollut apua.
Itse asiassa eräänkin kerran kun kirjoitin maahanmuuttokriitikoita arvostelevan tekstin ja jouduin spämmääjien vuoksi sulkemaan kommenttilaatikon, häiriköintiä jatkoi yksi häirikkö vielä sen jälkeen. Tätä ei voi selittää mitenkään muuten kuin siten, että äärioikeistolla oli oma myyrä firman sisällä - mahdollisesti hyvinkin korkealla pallilla. Ja nyt kun äärioikeisto on valtavirtaistunut, sen myyrät, myötäilijät ja yhteistyökumppanit mediassa ovat käyneet yhä varomattomammiksi ja avoimemmiksi.
MTV-uutisten iso pomo esimerkiksi sanoi reilu vuosi sitten koronarajoituksista: "Alan pikku hiljaa epäillä, että liikkumisrajoitussuunnitelmat ovat syötti, jolla maan hallitus haluaa ohjata huomion pois jostain muusta." Tätä on vaikea tulkita muuten kuin yrityksenä kosiskella koronarajoituksista salaliittoteoretisointiin innostuneita hörhöpiirejä. Toisaalta muuan talouslehden tähtitoimittaja valitteli hiljattain sitä, että äärioikeistosta hänen mielestään puhutaan aivan liikaa ja se käy hänen hermoilleen.
Herrat tuskin kirjoittelisivat tällaisia, ellei heillä olisi mediafirmojensa korkeimman tahon lupaa siihen. Minulle tehtiin aikoinaan hyvin selväksi, että minulla ei ollut sellaista lupaa arvostella äärioikeistolaisia.
Tästä voidaan tehdä se johtopäätös, että suomenkielisillä porvarimedioilla - muun muassa sillä porvarimedialla, joka minut aikoinaan pestasi - on jo pitemmän aikaa ollut ohjelmassa rasismin ja fasismin valtavirtaistaminen. Silloin kun minut värvättiin hommiin, feminisminvastainen poleeminen kirjoitteluni oli epäilemättä saanut samaiset mediat uskomaan, että minusta saisi hyvän juoksupojan tekemään äärioikeistolaisuudesta intellektuaalisesti hyväksyttävää ja arvostettavaa. Toisin sanoen se kommenttiosaston reuhaaminen saattoi hyvinkin olla laajemminkin - ei vain sen yhden myyrän osalta - mediatyönantajan yritys painostaa, pelotella ja kontrolloida minua.
Minua kosiskeltiin aikoinaan mediahommiin sanomalla, että olin hyvä ja omintakeinen kielenkäyttäjä. Minun odotettiin myös ottavan poleemisesti ja keskustelua herättävästi kantaa ajankohtaisiin asioihin. Tein kuten toimenkuva kuului, mutta sillä siunaaman hetkellä kun rohkenin arvostella äärioikeistoa ja "maahanmuuttokriitikoita", työsuojelu hävisi savuna ilmaan. Tuli kerralla selväksi, millaista poleemisuutta toivottiin ja keihin sen sai kohdistaa. Feministejä ja demareita sai kyllä kiusata. Mutta Venäjästä ja äärioikeistosta ei olisi saanut sanoa pahaa sanaa.
Toukokuun lopussa tulee kuluneeksi yhdeksän vuotta siitä, kun minut potkittiin pellolle kaikesta suomenkielisestä mediasta - iiriksi painoon menee kyllä sekulimpikin kama heittämällä, ja ruotsiksikaan ei ole sensuuria. Yhdeksän vuotta. Tämän pituinen sensuurituomio oli tyypillinen Neuvostoliiton loppuajoille, kun kirjailijoita ei enää ollut tapana tappaa eikä vangita. Kaikki ne oikeistohörhöt, joita ei kukaan estä julistamasta evankeliumiaan julkisilla foorumeila, väittävät aina että heitä sorretaan kuin Neuvostoliitossa. Minä voin sanoa että minua on suomenkielisessä Suomessa sorrettu aivan kuin Neuvostoliitossa, enkä edes liioittele.
Mekanismikin oli ihan sama kuin Neuvostoliitossa. Siellä oli useampi kuin yksi kirjailija, Solženitsynistä alkaen, joka ensin huimalla hurraalla ja hulabaloolla nostettiin tähdeksi, ja sen jälkeen hänet pantiin vuosien julkaisukieltoon. Ottaen huomioon että meikäläinen osaa aktiivisesti seitsemää kieltä ja ymmärtää muutamaa muutakin - alkaen siitä ukrainan kielestä, joka potkujani ja pannaanjulistustani seuraavana vuonna 2014 sattui nousemaan kovasti ajankohtaiseksi - voisi luulla että työ olisi kelvannut jollekulle, mutta kun ei tykätä, niin en tuppaudu.
Eikä todellakaan tulisi mieleenikään ottaa uusia suomenkielisiä mediatöitä vastaan, vaikka tarjoaisivat. Esittäkööt ensiksi julkisen anteeksipyynnön, ja katsellaan sitten. Mieluummin kirjoitan vaikka iiriksi nettiin siitä kuinka kelvottomasti minua on kohdeltu ja kuinka kaikkien kynnelle kykenevien tulee boikoitoida suomenkielistä mediaa ja suomen kieltä. Voisi luulla ettei se minnekään kuulu, kun iiri on niin pieni ja vähäpätöinen kieli, mutta luulo ei ole tiedon väärti. Iiriä opiskellaan kaikkialla, missä irlantilaisia siirtolaisia ja näiden jälkeläisiä on, ja meikäläinen tiedetään kaikkialla hyvänä iirin osaajana. Kun minä sanon, että minut suljettiin suomenkielisestä mediasta koska osaan iiriä ja että suomenkielinen media siksi on todistetusti irlantilaisvastainen ja sitä tulee boikotoida, se kuuluu kauas.
Ja on täysin realistinen ja oikeutettu tulkinta, että minua ruvettiin vainoamaan juuri siitä syystä. Esimerkiksi Pohjois-Irlannin ääriprotestantit ovat tosiasiassa osa samaa äärioikeistoa kuin meikäläiset "maahanmuuttokriitikot", ja iirin kieli on heille kuin punainen vaate sonnille. On täysin legitiimi johtopäätös, että jouduin vuosikymmen sitten sellaisen häiriköinnin kohteeksi, koska englantia puhuvat yliherrat niin käskivät.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kommentit on suljettu. Jos ajattelit kirjoittaa tänne jotain paskaa, niin tiedoksesi: siitä ei tule mitään nyt eikä koskaan.
Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.