Taas kerran vanhan ATM-kulttuurin ja nykyisen incel-kulttuurin eroista

Puhutaanpa taas kerran vanhan ATM-kulttuurin ja nykyisen incel-kulttuurin eroista. On jokseenkin kuvaavaa, että kun incel sanana tuli käyttöön, kukaan ei enää muistanut "alempitasoisten miesten" aktivismia. Osaltaan se toki johtui siitä, että minä olin ollut näkyvimpiä ATM-aktivisteja, ja minustahan ei suomenkielisissä medioissa kuulu sanallakaan mainita. Toki useimmat muut ATM-aktivistit liukuivat nopeasti rasismiin ja persuihin ja liittyivät näiden mukaan kaasuvalottamaan minua - mikä kertookin kaiken miesaktivistien (epä)lojaaliudesta. Tästä saattoi helposti saada sen mielikuvan, että koko ATM-touhussa ei ikinä ollutkaan kyse muusta kuin taas yhdestä äärioikeiston yrityksestä entrautua valtajulkisuuteen.

Siksi sitä ei kuitenkaan ollut tarkoitettu. Käsitykseni oli siihen aikaan, että feminismi oli Suomessa riittävän valtavirtaistunut ja vallan päällä, jotta sitä saattoi arvostella ja sen kannattajia vastaan hyökätä verbaalisesti samalla tavalla kuin sorretut hyökkäävät vallanpitäjiä vastaan tai provosoivat taiteilijat - no, provosoivat. Ei kukaan silloin uskonut, että Suomen valuminen äärioikeiston kynsiin olisi vain yhden nettiterrorikampanjan päässä.

ATM:yyden ytimessä on mies, joka nimenomaan ei halua eikä osaa lähestyä naisia ronskin työväenluokkaiseen, sakilaishenkiseen tapaan. Hänen käsityksensä seksuaalisuudesta ovat jälkiviktoriaanisia, hänen asenteensa siihen on häpeilevä ja punasteleva, luultavasti jossain määrin kristillissiveellisyyden jämien värittämä. (Tässä yhteydessä on syytä muistuttaa, että niin paljon kuin feministit ennen vanhaan puhuivatkin seksuaalisen vapautumisen puolesta, moni feministi oli seksiasenteiltaan hyvinkin vanhakantaisesti kristillissiveellinen, ja he saattoivat silmää räpäyttämättä pyrkiä kasvattamaan omat poikansa tekosiveyden ilmapiirissä niin paljon kuin itse olivatkin nuorina rillutelleet. Tälle kaksinaismoraalille luonnollisesti itsekin irvailin silloin kahden vuosikymmenen takaisten blogisotien aikana.) Työväenluokkaiset, sakilaisille ominaiset asenteet seksiin ovat kuitenkin paljon lähempänä seksuaalikulttuurin todellisuutta, samalla tavalla kuin 70-80-luvun pornolehtien lukijankirjeet.

Nuorille suunnattu seksuaalivalistus oli ainakin minun aikanani käytännössä pikemminkin epävalistusta. Meille kilteille kympin pojille opetettiin sellaista ylikohteliaisuutta ja ritarillisuutta, joka olisi ehkä toiminut joskus vuosisadantakaisissa porvarispiireissä, mutta joka 1980-luvulla oli varma tapa jäädä ilman minkään valtakunnan tyttöystävää. Seksivalistuksen tavoite on valmentaa nuorta solmimaan molemminpuolisesti tyydyttäviä seksi- ja seurustelusuhteita, mutta silloinen valistus pikemminkin tuhosi mahdollisuudet moiseen.

Silloiselle valistukselle ominainen seksuaalisten syyllisyydentuntojen lietsominen oli varmaankin mietitty siitä olettamuksesta, että pojat ovat poikkeuksetta peniksensä vetämiä örkkejä, joiden raatelevalta maskuliiniselta himolta tyttöjä oli suojeltava, jolloin valistuksen tehtävä oli toimia heidän luonnollisen halunsa (sekä rivosuisessa poikajengissä leviävien työväenluokkaisten seksiasenteiden) hillitsijänä. Toisaalta valistukseen liittyi myös naisen halun vähättely, jota en voi selittää mitenkään muuten kuin uumoilemalla, että valistusta laativilla naisilla oli epäterve suhde omaan seksuaalisuuteensa (vrt. mitä yllä sanoin feministien kristillissiveellisestä seksuaalikielteisyydestä). Silloin kun minulla oli vielä oikeus kirjoittaa näistä asioista ihan maksua vastaan, kommenttilaatikossani useampi kuin yksi kirjoittaja ihmetteli sitä, miten esimerkiksi nuorten ystävänä ja ihmisläheisenä valistajana profiloituneen Ulla-Maija Aaltosen kirjoitukset kokonaan häivyttivät näkyvistä naisen oman seksuaalisen halun. Tyttö oli aina se osapuoli, joka piti ylipuhua, lähestulkoon pakottaa, seksiin, ja tytön tilanne yhdynnän ja neitsyydenmenettämisen jälkeen oli aina se, että "tyttö katuu". Itse asiassa se tilanne, johon meitä ujoja poikia ei koskaan valmennettu, oli se, että tyttö oikeasti haluaisi meitä seksuaalisesti. Tai se, että se yhdyntä onnistuisikin hyvin ja nautinnollisesti.

Tämä tällainen on resepti huonolle itsetunnolle ja depressiolle (puhumattakaan siitä, että sen voi tulkita raiskaukseen yllyttämiseksi, jos kerran nainen ei sitä seksiä koskaan-ikinä-missään kumminkaan halua). Ja huomatkaa: se on resepti, jota nuori ujo mies ei todellakaan ole kirjoittanut itse itselleen. Se on resepti, joka on seurausta kelvottomasta seksivalistuksesta ja yhteisön asenteista. Eivätkä ne asenteet edelleenkään ole erityisen fiksuja. Kun tänään sanon, että hyväätarkoittava kiltti mies voi syyllistyä seksuaaliseksi ahdisteluksi luettavaan tekoon, koska hän vain ei osaa sääntöjä, siihen tulee - yleensä juuri miehiltä! - kiukkuinen vastaus, että ne säännöt on osattava. Mutta minkäs teet, kun et ole esimerkiksi koulukiusaamisen ja sen aiheuttaman vauhkouden takia voinut oppia niitä sääntöjä käytännössä, vaan joutunut tyytymään täysin miinusmerkkiseen "seksi- ja suhdevalistukseen".

Olen ihan samaa mieltä, että ne säännöt on osattava ja että ne on voitava oppia käytännössä, yrittämällä ja erehtymällä. Ongelma on, että sinne käytännön hommiin (sinne yrittämään ja erehtymään) ei edes päästä, jos itsetunto on huono, sosiaaliset kyvyt alun pitäenkin kehittymättömät ja valistus paskaa. Noille kahdelle ensimmäiselle asialle on paha tehdä mitään, mutta seksuaalivalistus voisi oikeasti olla vähemmän paskaa.

Valistus on viritetty, järki hyvä herätetty, lal lal la la lal lal la lal lal laa, lauletaan Jaakko Juteinin valistuslaulussa; mutta vaikka rakkautta kaipaavan seksuaalisesti heräävän nuorukaisen järki hyvä, omastatunnosta puhumattakaan, olisi kuinka herännyt tai herätetty, valistus on monella tavalla epävireessä. Vähin, mitä valistukselta tai ylipäätään minkään alan peruskoulutukselta voi vaatia, on se, että se ei ole aktiivisesti harhaanjohtavaa. Monille meistä nuorista ATM:istä seksuaalivalistus oli kuitenkin käytännössä aivan yhtä vahingollista kuin jos kemian tunnilla olisi kehotettu kaikkia juoda hulauttamaan maukas lasillinen huuruavaa typpihappoa tyhjään vatsaan.

Ja itse asiassa ATM-kompleksiin syynä oli juuri liiallinen luottaminen valistukseen. Otetaan nyt esimerkiksi vaikka se, että valistunut kansalaismielipide raivokkaasti julisti pornon vahingollisuutta ja paheksui "kylmänkovaa seksilehdistöämme". Ennen vanhaan minulla oli tapana tämän vastapainoksi provosoida sanomalla, että porno on suorastaan hyväksi. Tietysti pornossa on paljonkin ongelmallisia ja paheksuttavia piirteitä, mutta se ei nyt kuulu tähän. Kuitenkin haluan yhä korostaa, että silloisen "kylmänkovan seksilehdistön" antama kuva ihmisen seksuaalisuudesta oli paljon lähempänä todellisuutta kuin valistuksen. Porno oli esimerkiksi suunnilleen ainoa viihteen laji, jossa seksuaalinen aktiivisuus esitettiin positiivisessa valossa - tosin sitäkin vaivasi se kuorrutus, jossa mässäiltiin asian kiellettyydellä, ja siihen osallistuvat naiset esitettiin aina tuhmina huorina.

Valistunut näkemys asioihin oli, että pornossa yksinomaan alistetaan ja hyväksikäytetään naisia, ja että kukaan oikea nainen ei sitten ikinä voisi omasta tahdostaan osallistua edes haaveissaan sellaisiin seksuaalisuuden variaatioihin, joilla pornossa mässäillään (kuten ryhmäseksiin, joka tunnetusti on seksiviihteessä loppuun asti ja pitkälle sen ohi ja ylikin vatvottu ja vemputettu aihe). Toinen valistunut käsitys oli, että tytöt eivät ikinä voineet pitää pornosta, hyyi.

Myös seksuaalisuuttaan korostavat nuoret naiset leimattiin - myös feministishenkisessä valistuksessa - kurjiksi huoriksi. Jos nuori nainen pukeutui viettelevästi, hän oli feministisestä näkökulmasta miesten orja ilman omaa tahtoa. Toisin sanoen valistuneille nuorille miehille annettiin sanoma, että sellainen tyttö oli - no, "sellainen" tyttö, jota ei tarvinnut kohdella eikä voinut arvostaa ihmisenä. Ei esimerkiksi opetettu sanomaan jotain tunkeilemattomalla tavalla kohteliasta.

Nykyäänhän esimerkiksi netissä avoimen seksuaalisesti esiintyvät tai niukkapukeisia kuvia esittelevät neidot saavat niskaansa hirveitä latinkeja törkyä. Minä rohkenen sanoa, että vanhan polven tätifeminismin seksuaalivastaisuus se on ainakin jossain määrin tämänkin takana, ja kyllä, nimenomaan silloin kun törky tulee miehiltä. 

Poikamiesvuosinani olen ollut sellaisessa tilanteessa, jossa kanssani netissä seksiviestejä vaihdellut neito (tuolloin 22-vuotias) on ollut halukas antautumaan minulle seksuaalisesti siinä vaiheessa kun on jo löytänyt poikaystävän, koska niistä seksiviesteistä kiihottuneena on edelleen tahtonut (vieläpä poikaystävän luvalla) kokeilla yhdyntää kanssani. Tapasimme ja tein parhaani, mutta koska olin kaikkine "valistuneine" asenteineni haluton loukkaamaan hänen ja poikaystävän "rakkautta", yhdynnästä ei sitten tullut mitään, ja nolostuneena lakkasin pitämästä yhteyttä häneen. Ja tämän taustalla nimenomaan ovat ne nuoruuteni "valistuneet" asenteet, joihin liittyi aika vahva yksiavioisuusolettama. Jos olisin mennyt tähän tilanteeseen porno edellä, olisin varmasti sekä onnistunut yhdynnässä että osannut suhtautua tämän tytön haluun paremmin.

Kyseinen neito (joka muuten myös piti kovasti pornosta!) oli aika monella tavalla nimenomaan seksuaaliselta kannalta teiniaikojeni unelmatyttö - hänellä oli kauniit ja ystävälliset kasvot ja hän oli päihteidenkäytön suhteen hyvin kiltti. Ainoa vika (jos se edes oli vika) oli, että hänellä oli jonkin verran ylipainoa, mutta enhän minä anorektikoista koskaan ole tykännytkään. Tietysti typerät hyvän naisen päälle ymmärtämättömät ja pääsemättömät incelit olivat teiniajoista saakka haukkuneet häntä läskiksi, joka ei varmalla koskaan saa miestä.

Olisi ehdottomasti ollut jonkin kosmisen oikeudenmukaisuuden mukaista, että juuri tämä tyttö olisi saanut pitää yhtaikaa kahta miesystävää (mahdollisesti minua toisena) ja nauttia yltäkylläisestä seksistä heidän kanssaan, ja jos joku incel-saasta olisi sitten solvannut häntä läskiksi, joka ei kelpaa kellekään, hän olisi voinut hymyillä sisäänpäin, asian paremmin tietäen. Itse asiassa yksi syy, miksi alun perin olin halunnut seksiä hänen kanssaan, oli se, että olin voinut samaistua hänen kouluaikojen kokemuksiinsa ja halusin tuottaa hänelle nautintoa.

Sellaiset tunteet olivat ainakin näin jälkiviisauden valossa paljon myönteisempiä ja terveempiä kuin kaikki ne alle kolmekymppisenä kokemani kiihkeät rakastumiset, jotka eivät ikinä johtaneet mihinkään hyvään. Ja olen sitä mieltä, että tämä "rakkaus"-höpinä olikin yksi minun aikojeni suhdevalistuksen tuhoisimmista puolista. Monogaamisen "rakkaus"-propagandan sijasta sanoisin itse nuorille, että te nyt ette mistään "rakkaudesta" vielä mitään ymmärrä eikä teidän kuulukaan, mutta seksiä te haluatte eikä siinä mitään väärää sinänsä ole. Sen jälkeen antaisin käytännön ohjeita siitä, miten seksisuhteisiin hankkiudutaan ja miten niissä toimitaan keskinäistä kunnioitusta osoittaen sekä seksuaaliterveyttä vaalien. Tämä koskisi sitten myös ryhmäseksiä ja polyamorisia virityksiä.

Vanhan ATM-kulttuurin (valistuksesta omaksuttuja) kulmakiviä oli se ajatus, että monogaaminen parisuhde oli ylipäätään ATM:n ainoa sauma minkäänlaiseen seksiin, koska kaikki yhden yön suhteet, orgia- ja polyamoriavirityksistä puhumattakaan, olivat jossain kaukana, missä pelottavan kauniit ihmiset huumepäissään panivat toisiaan ilman kondomia. Kuten tämä omakin sittempi kokemukseni osoittaa, tämä oli virhearviointi. Olemassa todellakin oli raittiita, savuttomia ja "kilttejä" tyttöjä, jotka kuitenkin olivat valmiita polyamoriaan ja ryhmäseksiin (ja jotka myös hyväksyivät pornon), myös ATM:n kanssa. Mutta kun tällaisten tyttöjen kiimalimaista pimp... - ehm, siis "tuoksuvaa syliä" - olisi ollut ATM:lle tarjolla, ATM ei voinut, uskaltanut tai osannut sitä ottaa vastaan.

Yksi ATM:yyden taustatekijöistä oli ATM:n halu olla "hyvä mies", joka voisi olla ylpeä itsestään ja kokea tekevänsä moraalisesti oikein - "moraalista on se mikä tuntuu jälkeenpäin hyvältä". Valitettavasti tähän hyvän miehen ihanteeseen kuului monogaamisuus ja uskollisuus sellaisessakin tilanteessa, jossa se ei ollut välttämätöntä, kuten minun kohtaamisessani tuon yllä mainitun neidon kanssa. Siinä tilanteessa olisi ollut moraalisesti oikein olla tytön kanssa sukupuoliyhteydessä ja tuottaa hänelle mahdollisimman paljon seksuaalista tyydytystä, sillä tavalla kuin kukaan ei ollut tehnyt minulle hyvää kun olin hänen iässään (kun olin itse 22-vuotias, minulla puhkesi ilmeisestikin depressio, johon en koskaan saanut hoitoa ja jonka paransin vasta vaihtamalla tiedekuntaa ja valmistumalla nopeasti ja hyvin arvosanoin kielistä). Mutta monogaaminen omatunto esti sen.

Vanha ATM-aatami kuitenkin lähtökohtaisesti halusi olla heteroseksuaalisuhteissa. Sitä häiritsi sekä huono valistus että feminismiin ainakin silloin kuulunut järjettömän epäluulon lietsominen miehiä vastaan. Erityisesti ns. "kilttien miesten" leimaaminen oli loukkaavaa ja asiatonta. Moni feministi esittää "kiltit miehet" hyvinkin sofistikoituneina juonittelijoina. Todellisuudessa "kiltti mies" on vailla sosiaalisia taitoja ja täysin hukassa seksuaalisuutensa kanssa, ei tiedä miten sitä toteuttaisi ja kokee tekevänsä aina väärin.

Tähän kohtaan liittyy myös kysymys "kaverivyöhykkeelle jäämisestä". Kaverivyöhykkeelle jääminen on oikea ilmiö, ja senkin taustalla on paska valistus sekä esimerkiksi eräs hyvin vahingollinen ja tuhoisa viihdegenre nimeltä ROMANTTINEN KOMEDIA. Romanttisen komedian peruskaavoja on ystävyyden syveneminen rakkaudeksi erinäisten hassujen kohellusten kautta. Koska tyypillinen ATM ei osaa avointa ja rehellistä seksuaalista lähestymistä oikein, hän sitten yrittää tätä kautta, ja tietysti menee pieleen. Mutta siinäkään ei todellakaan ole kyse mistään sofistikoituneesta juonittelusta. Se on säälittävä yritys noudattaa valmista käsikirjoitusta, kun spontaania sosiaalista vuorovaikutusta ei osata.

Romanttinen komedia on tietysti vain osa sitä vanhan valistuksen ongelmaa, että siinä seksuaalisuuteen eteneminen esitetään osana reittiä ihastuminen - rakastuminen - siveä seurustelu - seksi. Sitten kun tähän käsikirjoitukseen uskovan nuoren miehen ihastus ei noudatakaan rooliaan, kaikki menee päin helvettiä. Tämän käsikirjoituksen sijasta meille olisi pitänyt kertoa siitä, miten todellisten ihmisten seurustelusuhteet ovat maailmalla saaneet alkunsa. Tosin siinä olisi ollut se ongelma, että aivan liian monet niistä olisivat menneet Fingerporista tutun "panosta parisuhteeseen" -kaavan mukaan, ja valistajat olisivat kauhistuneet: ei nuorille tuollaista saa kertoa.

Sekä viihde, valistus että muu viisastelu antoivat 80-luvulla juuri meille sosiaalisesti vajavaisille nuorille miehille sen mielikuvan, että "oikeasti" (!) tytöt halusivat juuri meidän kaltaisiamme (!!) "herkkiä ja kilttejä poikia" (!!!), eivätkä suinkaan niitä röyhkeitä työväenluokkaisia urheilevia ja tupakoivia huligaaneja, joiden puheessa joka toinen sana oli naisen sukupuolielimen rivo nimi. Todellisuudessa tietysti tytöt olivat paljon kiinnostuneempia sukupuolisuhteista niiden huligaanien kanssa, ja syykin siihen oli selvä: huligaaneista ainakin tiesi mitä he tahtoivat (seksiä), eivätkä huligaanit itsekään nolostelleet sitä myöntää. Me "kiltit pojat" taas olimme niin sekaisin, ettemme tienneet halusimmeko seksiä, seurustelua, rakkautta vai mitä. Valistuksesta olimme näet oppineet, että "pelkkää seksiä" ei saanut haluta, vaan piti "rakastaa oikeasti", eli siis käytännössä: "pelkän seksin" haluaminen oli verhottava rakkauslirkutuksiin, ts. valehteluun. Valistus opetti meidät valehtelemaan. Jopa itsellemme.

"Pitää rakastaa oikeasti" oli vahingollinen oppi, koska sillä ikään kuin annettiin lupa kohdella "ei-oikean rakkauden" kohteita huonosti. Jos nyt ajatellaan silloisen valistuksen asennetta prostituoituihin, niin esimerkiksi 80-luvun feminismin näkemys prostituoiduista oli, että he edustivat väärää ja huonoa naiseutta. Toisin sanoen ne käyttäytymisohjeet, joita olisi pitänyt noudattaa oltaessa tekemisissä oikean ja hyvän naisen kanssa, lakkasivat olemasta voimassa - eli feministienkin mielestä seksityöläistä sai kohdella miten tahansa, vaikka huoritella ja lyödä. Tätä ei tietenkään sanottu suoraan, mutta se leijui ilmassa. 

Ajatus eettisestä prostituutioasiakkuudesta ei yksinkertaisesti ollut mahdollinen. Prostituutio sinänsä oli valistajille ja feministeille niin paha ja hirveä asia, että asiakas, joka kohtelee seksityöläistä ihmisenä, ei ollut moraalisesti yhtään parempi kuin asiakas, joka solvaa, hakkaa ja rääkkää tätä. Niiltä osin kuin haluan kritisoida feminismiä, haluan ennen kaikkea kritisoida tällaista moraalista ehdottomuutta. Tässä on jotain samaa kuin siinä kristillisten homofobiapiirien ehdottomuudessa, jossa kaikki homot ovat yhtä pahoja eikä esimerkiksi raittiin, uskollisen homoparin ja huumepäissään paljaalla paneskelevan bilettäjä- ja orgioitsijahomon välillä ole merkittävää moraalista eroa - vaikka luulisi olevan, jos kerran heteropuolellakin vakaa parisuhde nähdään esikuvallisena elämäntapana.

Lisäksi tietysti "oikealle rakkaudelle" oli jyvitetty niin ankarat kriteerit, että käytännössä kaikki tytöt olivat niiden ulkopuolella. Tähän liittyy se, että se yksinäinen nörtti - jollaisia tyypilliset ATM:t ovat - oli ennen nettiaikoja todella kosmisella tavalla yksinäinen. Se kaikkien paremmintietävien parisuhdevalistajien ohje, että "sinun pitää löytää tyttö, joka on kiinnostunut samoista asioista", oli silloin 80-luvulla täysin naurettava ja epärealistinen.

Tässä kohtaa minun pitää varmaankin ottaa se katkeran vanhan miehen asenne ja todeta, että te ette nuoret tiedäkään miten kiellettyjä kaikki nörttitouhut olivat 80-luvulla. Esimerkiksi Tolkienista innostuminen oli poikkeavuudessaan suorastaan perverssiä, samalla tasolla homoseksuaalisen eläimiinsekaantumisen kanssa, ja siitä rangaistiin yhtä ankarasti. Rankaisijana toimi tietenkin väkivaltaisten, tupakoivien urheilijapoikien jengi, eli se instituutio, joka nuorison keskuudessa on laki ja profeetat ja jonka tuomioista ei voi valittaa millekään oikeusasiamiehelle.

Näin siis ATM-kulttuurin aikana. Nykyinen incel-kulttuuri eroaa siitä sikäli, että siinä missä ATM kaipasi oikeasti rakkautta, inceleitä tuntuu paljon enemmän elähdyttävän itsetarkoituksellinen naisviha. En ole edes kovin vakuuttunut siitä, että incelit olisivat oikeasti heteroseksuaalejakaan - touhuun kuuluu oleellisesti sellainen miesten separatismi ("men going their own way"), joka ei ollenkaan edes pyri seksuaaliseen täyttymykseen naisten kanssa. Incel-kulttuurin piirissä on esim. sellaisia ryhmiä, jotka kieltäytyvät pornosta ja masturboinnista ilmeisesti boikotoidakseen koko seksuaalisuutta. Incelien iskulause voisi olla "heteroseksuaalisuus on paha, koska se viettelee meitä olemaan sen kamalan sukupuolen kanssa".

ATM-kulttuuriin kuului oleellisesti sellainen "en minä kuitenkaan kelpaa kellekään" -asenne, yksinäisen ja huonoitsetuntoisen miehen alemmuuskompleksi ja depressio - ja sen myöntäminen. ATM-katkeruudessa oli pitkälti kyse siitä, että naisten koettiin pitävän sitä omien ongelmien myöntämistä, tosiasioiden tunnustamista, halveksuttavana ja odottavan mieheltä mieluummin kovisshowta, jota valehtelua ja teeskentelyä vihaava ATM ei kyennyt esittämään. Incel-kulttuuriin taas kuuluu naisten luokitteleminen "liian huorahtaviksi". Myönnetään, kyllähän minäkin provosoin sillä tavalla ennen vanhaan. Mutta nykyisessä incel-kulttuurissa se huorittelu yltää jo naurettavuuksiin, vallankin kun se on ilkeää ja itsetarkoituksellista.

Eräs persuissa toimiva mitä ilmeisin incel näet julisti Tinderistä löytämänsä nuoren naisen halveksittavaksi huoraksi vain koska tytön someprofiilista löytyi ryhmävalokuva (eihän toki ryhmäseksivalokuva, hehhee), jossa esiintyi muiden nuorten ohessa myös musta mies. Tämä oli incelimme mielestä riittävän hyvä syy olettaa, että hänen tinder-matchinsä oli "kauhean mustan miehen siittimen saastuttama". Oletan, että ao. ryhmäkuvassa esiintyi muitakin nuoria naisia. Kaikkienkohan kanssa se musta nuorukainen oli maannut? 

Tässä kohtaa tulee taas mieleen ajatus incelistä orjapiiskurina ja massana, joka raippa kädessä pakottaa mustan orjansa makaamaan kaikkien valkoisten naisten kanssa, vaikka orja ei enää yhtään haluaisi, vaan tahtoisi kotiin rauhaan ja lepoon, tai edes takaisin puuvillapellolle raatamaan rehellisessä työssä. Inceliyden ytimessä on kuvitelma kaikista tummaihoisista miehistä epärealistisina seksiatleetteina, jotka eivät sitten muuta osaa tehdäkään kuin olla jatkuvassa sukupuoliyhdynnässä. 

Tietenkin tämän mielikuvan toinen puoli on, että tummaihoinen mies esitetään tyhmänä, kun taas incelit itse ovat suuria tiedemiehiä, koska ovat lukeneet itsensä peräti diplomi-insinööreiksi, mihin heidän mielestään tietenkään kukaan tummaihoinen ei pystyisi. Tässä kohdassa pitää nauraa surullisesti, koska esimerkiksi islamistiset terroristit ovat usein insinöörejä koulutukseltaan, ja heillä on mentaliteetinkin puolesta paljon yhteistä meikäläisten incel-inssien kanssa.

Tyttöjen leimaaminen "halvoiksi" ja "huorahtaviksi" pelkkien lävistysten tai tatuointien perusteella on samansuuntainen ilmiö. Mitä enemmän ihmisiin ja nuoriin naisiin tosiasiassa tutustuu, sitä vähemmän heidän ulkonäöstään voi päätellä heidän seksuaalisia preferenssejään tai kokeneisuuttaan. On täysin mahdollista, että tatuoitu tai lävistelty nuori nainen on todellisuudessa ujompi ja seksuaalisesti kokemattomampi kuin ennakkoluuloinen incel kuvittelee, ja että hän muokkaa ulkonäköään juuri siksi. Ja kuten yllä mainitsin, on täysin mahdollista, että kiltinnäköinen ja vähän ylipainoinen tyttö onkin sisimmässään seksipeto ja ryhmäorgiaharrastaja.

Muuten olen sitä mieltä, että juuri ATM-tyyppisillä nuorilla miehillä on nykyään paljon paremmat mahdollisuudet päästä seksuaali- ja rakkaussuhteisiin kuin ennen. Esimerkiksi raittius ja tupakoimattomuus eivät enää merkitse sitä, että seksuaalikumppaneita ei löytyisi mistään. Netissä on mahdollista tutustua muihin ihmisiin, siinä missä yksinäinen esinörtti ennen vanhaan oli todella yksinäinen. Ja netissä tavattavat nuoret naiset ovat paljon avoimempia omista tunne-elämän häiriöistään kuin ennen nettiä, jolloin depressiosta kärsivä nuorukainen ei enää koe olevansa huonompi kuin "täysin tasapainoiset, reippaat ja ongelmattomat" tytöt. Toisaalta myös niiden nuorten miesten depressio tunnistetaan depressioksi, ei pelkäksi epämääräiseksi pahaksi oloksi. Tiedän, miten paljon mielenterveystoimen tilannetta päivitellään, mutta uskokaa: nykytilanne on paljon parempi kuin muutaman vuosikymmenen takainen, jolloin depressiot jäivät diagnosoimatta eikä niitä siksi edes yritetty hoitaa.