Myytit ja väärät käsitykset Venäjää koskevassa keskustelussa - Myter och villfarelser i diskussionen kring Ryssland

 (Chatham Housen raportin mukaan)

(Enligt rapporten från Chatham House)

Ensimmäinen myytti: Venäjä ja länsi ovat "yhtä pahoja". Tämä myytti jättää huomiotta sen, että niin EU:n kuin Natonkin jäsenyys ovat jäsenmaille vapaaehtoisia. Venäjän euraasialaisen unionin jäsenyyden luonteeseen taas kuuluu, että Venäjä vaatii omien ylikansallisten rakenteidensa kumppanimailta yhä enemmän alistumista Moskovan vaatimuksiin. Esimerkiksi Armenia, joka on omasta tahdostaan mukana Venäjän kollektiivisen turvallisuuden järjestelmässä (koska ymmärrettävistä syistä pelkää vihamielisiä naapureitaan Turkkia ja Azerbaidžania), on viime aikoina tullut jonkin verran katumapäälle, koska turvallisuusyhteistyö on merkinnyt Venäjän vaikutusvallan jatkuvaa kasvua Armeniassa.

Den första myten: Ryssland och Väst är "lika onda". Den här myten förbigår faktumet att medlemskapet är frivilligt både i EU och i Nato. Däremot innebär medlemskapet i Rysslands eurasiska union att de länder som ingår i de ryskstyrda supranationala strukturerna måste avstå från fler och fler aspekter av sin suveränitet. Armenien, som av sin egen fria vilja har ingår i det ryska systemet för kollektiv säkerhet (rädda som armenierna är för sina fientligt inställda grannländer Turkiet och Azerbajdzjan) har på sistone börjat visa tecken på ånger, eftersom Ryssland p g a säkerhetssamarbetet fått mer och mer inflytande i Armenien. 

Toinen myytti: Venäjä ja länsi haluavat samoja asioita. Todellisuudessa Venäjän pyrkimykset ovat hyvin erilaisia kuin lännen. Venäjä panostaa raakaan sotilasvoimaan aivan toisella tavalla kuin länsi ja antaa vaikka omien kansalaistensa nälkiintyä mieluummin kuin luopuu tappoaseistaan. Venäjä ei ole halukas myöntämään pienille valtioille suvereniteettia edes periaatteessa, vaan näkee maailmanpolitiikan suurvaltojen valtapelinä, jossa pienet maat eivät ole minkään tasoisia subjekteja eikä niillä ole minkäänlaisia huomioonotettavia etuja.

Den andra myten: Ryssland och Väst har samma eller liknande målsättningar. I verkligheten har Ryssland helt olika sådana. Ryssland satsar på brutal militär kraft på ett helt annat sätt än Väst och låter sin befolkning hellre hungra än ger avkall på sina dödliga vapen. Ryssland vill inte bevilja små stater någon suveränitet ens på principnivå, utan ser världspolitiken som ett maktspel storstaterna emellan, där de små staterna inte framstår som någon sorts subjekt och där de inte har egna intressen att ta hänsyn till.

On kuvaavaa, että niin Venäjä kuin sen resonaattorit lännessä esittävät vaikkapa Ukrainan halun pysyä itsenäisenä Venäjästä ja saada takaisin miehitetyt itäosansa jonkinlaisena Naton tai USA:n tavoitteena. Venäjän propagandan maailmassa edes sellainen mahdollisuus ei pääse käsittelyyn, että pienet valtiot haluaisivat pysyä itsenäisinä tai että niillä ylipäätään olisi mitään sanottavaa omasta kohtalostaan.

Det är typiskt att såväl Ryssland som dess resonatorer i Väst framställer t ex Ukrainas vilja att behålla sin självständighet och få sin territoriella integritet återställd som en målsättning Nato eller USA har. Att små stater ville förbli självständiga och ha någonting att säga om sitt eget öde är inte ens en hypotes i den ryska propagandans värld.

Venäjän propagandistit ovat ottaneet käyttöön kummallisen iskusanan kuvaamaan pieniä valtioita: "limitrofi". Tämä on ilmeisesti vanha latinan tai diplomaattiranskan sana ns. reunavaltiolle, mutta on palannut venäläiseen ns. "geopoliittiseen" kielenkäyttöön, koska tuo elementti "limit" luo mielikuvan siitä, että ao. valtioiden itsenäisyys on rajattu tai rajallinen, ja että ne ovat USA:n protektoraatteja. Tämä tietysti on Venäjän propagandan mukaan ihan hirmu kamalaa sortoa, ja ao. valtioiden pitäisi "päästä" Venäjän "hyväntahtoisen" vallan alle. (Tässä kohtaa piti nauraa.)

De ryska propagandisterna omtalar små stater med ett besynnerligt nygammalt ord: "limitrof". Det här förefaller vara ett föråldrat ord från diplomatfranskan eller latinet som betecknar så kallade randstater, men det har återupplivats i den ryska s k "geopolitikens" språkbruk, eftersom elementet "limit" skapar ett intryck att sagda staters självständighet är begränsad och att de är amerikanska protektorat. Och att vara ett amerikanskt protektorat är enligt rysk propaganda det värsta förtryck man kan föreställa sig, och sålunda borde dessa stater helst "beviljas" "välvilligt" ryskt "beskydd". (Här ska man skratta.)

Kolmas myytti: Venäjälle annettiin lupaus, ettei Nato laajenisi. Tämä on niin ilmiselvä propagandavale, että sitä ei tarvitse edes erikseen todistaa vääräksi. Silloin kun Gorbatšov vielä oli vallassa ja Neuvostoliitto olemassa, hänelle annettiin suullinen lupaus siitä, ettei Nato yrittäisi laajentua itään. Sen jälkeen Neuvostoliitto hajosi, jolloin se paljon puhuttu "geopoliittinen" tilanne muuttui merkittävästi. Nimenomaan Venäjä ei ole saanut minkäänlaista lupausta, eikä ainakaan sellaista, joka muodollisesti velvoittaisi mihinkään.

Den tredje myten: Ryssland fick löfte om att Nato inte skulle utvidgas österut. Det här är en så uppenbar propagandalögn att den inte ens behöver särskilt vederläggas. När Gorbatjov ännu ledde Sovjetunionen, fick han ett sådant muntligt löfte, men därefter blev det slut med Sovjetunionen, så den där "geopolitiska" situationen förändrades grundligt. Ryssland har aldrig fått ett sådant löfte, åtminstone inte ett sådant som skulle utgöra en formell förpliktelse.

Neljäs myytti: Venäjä ei ole konfliktissa lännen kanssa. Venäjä on konfliktissa lännen kanssa omasta pahasta tahdostaan. On turha yrittää teeskennellä, ettei näin olisi. Venäjä haluaa vahingoittaa länttä ja näkee lännen vahingoittamisen itsetarkoituksellisena tavoitteena.

Den fjärde myten: Ryssland ligger inte i konflikt med Väst. Ryssland ligger i konflikt med Väst av sin egen fri (ill)vilja. Det är bortkastat att inte låtsas om detta. Ryssland vill tillfoga Väst skada och ser dylik skadegörelse som ett mål i sig.

Viides myytti: Tarvitaan yleiseurooppalainen turvallisuusjärjestelmä, joka ottaa huomioon Venäjän edut. Tässä on se ongelma, että Venäjä katsoo "etujensa" sisältävän mm. etupiirin, johon kaikki naapurivaltiot (ne limitrofit) kuuluvat. Turvallisuusjärjestelmä tarvitaan kuitenkin torjumaan juuri Venäjän uhkaa, aivan kuten poliisi tarvitaan torjumaan rosmon uhkaa.

Den femte myten: Det behövs ett allmäneuropeiskt säkerhetssystem som också tar hänsyn till Rysslands intressen. Problemet här är, att Ryssland anser sina "intressen" också innefatta en intressesfär som de där randstaterna eller limitroferna ingår i. Ett säkerhetssystem behövs dock främst för att avvärja det ryska hotet, ungefär som polisen behövs för att avvärja den hotande skurken och rånaren.

Rosmon ainoa etu, joka poliisin tulee ottaa huomioon, on rosmon lainmukainen oikeusturva. Rosmon huomioonotettaviin etuihin ei kuulu rosmon oikeus ryöstösaaliiseen. Vastaavasti Venäjän ainoa huomioonotettava oikeus on Venäjän oikeus suvereenina hallita niitä alueita, jotka sille kansainvälisen oikeuden mukaan kuuluvat. Niihin eivät lukeudu Donetsk, Luhansk eikä Krim, mutta sen kyllä myönnän, että esimerkiksi Vologdan alue kuuluu riidattomasti Venäjään.

Det enda av rånarens och skurkens intressen som polisen bör ta hänsyn till är den lagstadgade rättssäkerhet som också skurken och rånaren åtnjuter. Däremot ingår det inte i rånarens och skurkens intressen att få behålla stöldbytet. På ett liknande sätt är det enda av Rysslands intressen Rysslands rätt att suveränt regera i de områden som enligt internationell rätt utgör Rysslands territorium. Varken Donetsk, Luhansk eller Krim tillräknas Rysslands territorium, men däremot är jag beredd att medge att t ex Vologdadistriktet ostridigt tillhör Ryssland.

Kuudes myytti: Suhteiden parantaminen Venäjän kanssa on itseisarvo. Jos "suhteiden parantaminen Venäjän kanssa" tarkoittaa esimerkiksi Suomen kaltaisten maiden jättämistä Venäjän kynsiin, Venäjän myötäileminen ja mielisteleminen nimenomaan ei ole meidän etujemme mukaista. Emme me tarvitse mitään suhteita Venäjän kanssa, jos Venäjä ei suostu pelaamaan kansainvälisen diplomatian säännöillä.

Den sjätte myten: Bättre relationer med Ryssland är ett mål i sig. Om "bättre relationer med Ryssland" innebär att Ryssland får göra som det vill med Finland och liknande småstater, betyder det att det inte ligger i vårt intresse att göra eftergifter för Ryssland eller ställa oss in hos Kreml. Vi behöver inga relationer alls med Ryssland, om Ryssland inte går med på att iaktta internationella diplomatiska regler.

Seitsemäs myytti: Venäjä on turvallisuutensa vuoksi oikeutettu puskurialueeseen. Tämä on väärin samalla tavoin kuin viides ja kuudes myytti ovat väärin. Venäjä perusteli esimerkiksi talvisodan Suomea vastaan "oikeutetuilla turvallisuuseduilla". Venäjän ei voida antaa hyökkäillä aseellisesti naapurimaihinsa itse määrittelemiensä "oikeutettujen turvallisuusetujen" perusteella. Venäjällä ei ole mitään erillisoikeuksia vaatia suurempaa "turvallisuutta" kuin muilla mailla.

Den sjunde myten: Ryssland är p g a sin säkerhet berättigat att ha en buffertzon. Det här är fel av samma skäl som den femte och sjätte myten är fel. Ryssland motiverade t ex finska vinterkriget med sina "berättigade säkerhetsintressen". Ryssland kan inte tillåtas invadera sina grannländer med vapen i hand på basen av "berättigade säkerhetsintressen" som ryssarna själva definierat. Ryssland kan inte ha något privilegium att kräva större "säkerhet" än andra länder.

Toki voi olla, että Venäjälle on pakko antaa puskurialueensa, jollemme halua käristyä atomipommihelvetissä. Se on aivan realistinen mahdollisuus, johon on varmaan järkevää varautua. Mutta nimitetään sitä sitten oikein: rikollisen kiristyksen edessä antautumiseksi. Kun täysin tunnoton ja moraaliton rosvo ja murhaaja uhkaa ydinpommilla, niin sitten toki alistutaan, jos halutaan säilyä hengissä. Mutta ei väitetä sitä ystävyys- ja yhteistyöpolitiikaksi, kuten suomettumisaikana oli tapana.

Visst kan det vara tänkbart att vi inte har annat val än att ge Ryssland dess buffertzon, om vi inte vill brinna ihjäl i atombombshelvetet. Det är en alldeles realistisk möjlighet som det kanske är klokt att ta med i beräkningarna. Men låt oss då kalla detta vid dess rätta namn: att ge efter för kriminell utpressning. När en helt samvetslös och omoralisk skurk och mördare hotar oss med kärnvapen, kan man bara foga sig i det, om man vill bevara kära livhanken. Men låt oss då inte kalla det för vänskaps- och samarbetspolitik, som man på finlandiseringens tidevarv gjorde.

Kahdeksas myytti: Lännen pitäisi jotenkin yrittää iskeä kiilaa Venäjän ja Kiinan välille. Venäjän ja Kiinan lähentyminen ei mitenkään merkitse, että niistä olisi tulossa jonkinlainen yhtenäinen länttä uhkaava blokki. Kiina pitää Venäjää auringonlaskun maana ja taakkana, Venäjä etsii Kiinasta markkinoita kehnoille tuotteilleen, joiden laadun Kiinan tavarat ovat jo ohittamassa. Venäjällä ja Kiinalla on selkeitä eroja niin politiikassaan kuin intresseissään: Kiina ei esimerkiksi ole hyväksynyt Krimin liittämistä Venäjään, koska Tiibetin ja Xinjiangin vuoksi Kiina on tarkka siitä, että valtionrajoja kunnioitetaan eikä yritetä yksipuolisesti siirrellä.

Den åttonde myten: Väst borde på något sätt försöka slå kil mellan Ryssland och Kina. Att Ryssland och Kina på sistone funnit någon sorts gemensam värdegrund innebär inte att de redan håller på att förvandla sig till ett demokratihotande enhetsblock. Kina ser Ryssland som en börda, ett land vars sista försäljningsdag redan är förbi. Ryssland söker i Kina marknader för sina odugliga produkter, vars kvalité Kinas egna redan håller på att överträffa. Rysslands intressen skiljer sig markant från Kinas: Kina har t ex inte godkänt Krimannekteringen, eftersom kineserna nu, när situationen i Tibet och Xinjiang är vad den är, är måna om att inte tillåta några ensidiga gränsrevisioner någonstans.

Yhdeksäs myytti: Lännen on saatava Venäjä-suhteensa kuntoon, koska Kiina on se todellinen ja varsinainen uhka. Kiinasta voi olla kaikenlaista harmia, mutta Kiina on vakautta hakeva maa, Venäjä taas paikkoja särkevä huligaani - paljolti juuri siksi, että heikkenevänä ja rappeutuvana maana se katsoo voittavansa enemmän vakautta vahingoittamalla kuin sitä ylläpitämällä. Venäjä haluaa lyödä perässään oven kiinni mahdollisimman äänekkäästi, koska se ei ole enää tervetullut salonkiin.

Den nionde myten: Väst bör åtgärda sina meningsskiljaktigheter med Ryssland, eftersom det är Kina som är det egentliga hotet. Kina kan ge upphov till allehanda obekvämligheter, men när allt kommer omkring är Kina ett land som vill ha stabilitet, medan Ryssland snarast framstår som en huligan som slår allting i stycken utan någon särskild plan - snarast därför att det som ett försvagat och förfallet land anser sig vinna mera på att skada stabiliteten än på att upprätthålla den. Ryssland vill slå igen dörren efter sig så högljutt som möjligt, eftersom det inte längre är välkommet till salongen.

Kiinan vaikutuskeinot ovat hienostuneempia eivätkä uhkaa arjen turvallisuutta samalla tavoin kuin Venäjän tukemat äärioikeistopoliitikot ja -terroristit sekä venäläisten toisinajattelijoiden KGB-salamurhat länsimaissa. Kiina on pohjimmiltaan aika rehellinen ja avoin ajaessaan etujaan lännessä: jos Kiina perustaa bulvaanin itselleen, sen nimi on todennäköisesti "Kiinalaisuuden edistämisjärjestö" ja vieressä sama nimi kiinaksi arvovaltaisen näköisillä ja hienostuneesti piirretyillä kiinalaisilla merkeillä. Kiina vaikuttaa siis taholta, jonka kanssa voi sopia ja neuvotella ja joka ainakin jossain määrin pelaa avoimilla korteilla, Venäjä ei. Päin vastoin Venäjä rikkoo sopimukset, jopa pitää niitä pilkkanaan.

Kina föredrar mera sofistikerade sätt att idka påverkan, och kinesiska agenter äventyrar inte vår vardagssäkerhet så som ryskstödda högerextrema politiker och terrorister eller KGB-giftmord på ryska oliktänkare i västliga länder gör. Kina främjar sina intressen på relativt ärligt och öppet sätt i Väst: om Kina grundar en bulvanorganisation åt sig, kommer den sannolikt att heta "Organisation för kinesiskhetens främjande", med organisationens kinesiskspråkiga namn nästintill, i respektingivande och sofistikerat tecknade kinesiska bokstäver. Kina framstår alltså som en aktör man kan förhandla och underteckna fördrag med, vilket Ryssland alltså inte är. Ryssland bryter alla internationella fördrag och gör sig lustigt över dem.

Venäjä pyrkii särkemään yhteisen maailman, kun taas Kiinalla on jonkinasteinen vastuuntunto touhuissaan. Esimerkiksi suhteessa ilmastonmuutokseen Kiinan ja Venäjän politiikat ovat vastakkaisia. Venäjä paskat nakkaa ilmastosta ja tukee ilmastonmuutoksen kieltäjiä, Kiina taas myöntää sellaisen uhkakuvan olevan olemassa ja on valmis tekemään yhteistyötä muun maailman kanssa sen väistämiseksi tai lievittämiseksi.

Ryssland strävar till att slå sönder vår gemensamma värld, medan Kina visar tecken på någon sorts ansvarskänsla. När det gäller t ex klimatkrisen har Ryssland och Kina helt motsatt policy. Ryssland ger blanka fan i klimatet och stöder klimatkrisförnekarna, Kina medger att hotbilden är real och är berett att samarbeta med resten av världen för att avhjälpa eller lindra krisen.

Tämä ei tarkoita, että Kiinalle tulisi antaa periksi esimerkiksi ihmisoikeusasioissa. Kiinaa on vastakin arvosteltava, jos tarvetta ilmaantuu, ja esimerkiksi tietoverkkoja on varjeltava kiinalaiselta solutukselta. Mutta Kiina pelaa šakkia jokseenkin sääntöjen mukaan siinä missä Venäjä kakkii šakkilaudalle.

Det här betyder inte att vi borde göra Kina några eftergifter t ex vad gäller mänskliga rättigheter. Kina bör även hädanefter kritiseras när det behövs, och datanäten bör skyddas mot kinesisk infiltration. Men där Ryssland skiter på schackbrädet försöker Kina åtminstone iaktta någon sorts regler i sitt schackspel.

Kymmenes myytti: Euraasian talousunioni on EU:n veroinen talousjärjestö ja EU:n luonnollinen yhteistyökumppani. Oma kommenttini tähän olisi pilkallinen nauru. Euraasian talousunioni on pelkästään paperijärjestö, jolla ei ole esimerkiksi EU:n komission ja parlamentin veroisia yhteisiä ohjausinstituutioita, se toimii lähinnä Venäjän suhdetoimintakanavana ja poliittisena työkaluna. Venäjä ei taaskaan pyri mihinkään aitoon yhteistyöhön, ainoastaan muiden maiden soluttamiseen ja alistamiseen. Jäsenmaiden kaupan, sen vapauttamisen ja sen kehityssuuntien kannalta Euraasian talousunioni on täysin merkityksetön. Nekin käyvät kauppaa mieluummin länsimaiden kuin toistensa kanssa.

Den tionde myten: Eurasiska ekonomiska unionen är en ekonomisk union på samma nivå med EU och utgör en naturlig samarbetspartner för EU. Det här skulle jag helst bara kommentera med ett hånskratt. Eurasiska ekonomiska unionen är en pappersorganisation, som saknar gemensamma styrningsinstitutioner jämförbara med EU-kommissionen och EU-parlamentet, hela unionen fungerar snarast som en PR-kanal och ett politiskt verktyg åt Ryssland. Som alltid intresserar sig Ryssland mindre för genuint samarbete och föredrar att infiltrera andra stater och underkasta dem. Vad gäller handeln mellan medlemsstater, frihet för denna handel och dess utvecklingstendenser är Eurasiska ekonomiska unionen ett ingenting. Också dess medlemmar är mera intresserade av att idka handel med Väst än med varandra.

Yhdestoista myytti: Venäjä, Ukraina ja Valko-Venäjä ovat yhtä ja samaa kansaa. Tämä myytti sivuuttaa näppärästi sen, että kaikilla näillä kansakunnilla on omat kielensä ja historiansa. Ukrainalla ja Valko-Venäjällä on pitkät perinteet Puola-Liettuan "molempain kansain tasavallan" osina, ja niiden kieleen perustuva ns. länsirutenialainen kansliakieli oli virallisena kielenä käytössä Liettuassa jo joskus 16. vuosisadalla. Ne joutuivat Venäjän (Moskovan) haltuun vasta kolonialistisen laajenemispyrkimyksen tuloksena. 

Den elfte myten: Ryssland, Ukraina och Vitryssland befolkas av ett enda folk. Den här myten förbigår faktumet att alla tre nationer har sitt eget språk och sin egen historia. Ukraina och Vitryssland har långa anor som delar av Polen-Litauen, och det s k västrutenska kanslispråket, som är baserat på äldre former av vitryska och ukrainska, användes officiellt i Litauen redan på sextonde århundradet. Ryssland (Moskva) tog över dem som resultat av kolonialistisk expansionspolitik.

Ukrainan ja Valko-Venäjän itsenäisyyspyrkimysten leimaaminen jonkinlaiseksi fasismiksi on myös epäoikeudenmukaista, ottaen huomioon sen ylimielisen ja suorastaan rasistisen tavan, jolla Venäjän propagandakaakattajat kiistävät molempien maiden oikeuden erillisyyteensä, kulttuuriinsa ja kieleensä.

Det är också orättvist att brännmärka Ukrainas och Vitrysslands självständighetssträvanden som fascism med tanke på hur arrogant och direkt rasistiskt ryska propagandaspråkrör på nätet förnekar bägge ländernas rätt till separat existens, kultur och språk.

Ukrainassa ja Valko-Venäjällä oli toki natsistiset yhteistoimintamiehensä, mutta heitä riitti Venäjälläkin; ja yhtä lailla ukrainalaisia ja valkovenäläisiä taisteli partisaaneina tai neuvostoarmeijassa natseja vastaan. Niin ukrainan- kuin valkovenäjänkielisessä kirjallisuudessa on omat Suuren isänmaallisen sodan ylistäjänsä: Valko-Venäjän johtava Lukašenkaa vastustanut toisinajattelija Vasil Bykaŭ (kuoli 2003), joka oli Suomessakin maanpaossa vuosituhannen vaihteessa, oli valkovenäjänkielinen sotakirjailija, jonka sankareita olivat nimenomaan neuvostosotilaat ja -partisaanit. 

Visst hade Ukraina och Vitryssland sina nazistiska kollaboratörer, men de fanns även i Ryssland; och likaså fanns det ukrainare och vitryssar som kämpade mot nazister som partisaner eller som sovjetiska soldater. Både ukrainsk- och vitryskspråkig litteratur har sina egna sovjetpatriotiska författare som prisar Stora fosterländska kriget: Vasil Bykau, den ledande oliktänkaren i oppositionen mot Lukasjenka, som vid millennieskiftet var i exil bl a i Finland och som dog år 2003, skrev på vitryska om sovjetiska soldaters och partisaners hjältedåd. 

Sanalla sanoen: puolueeton tarkkailija huomaa nopeasti, kuka oikeastaan on fasisti.

Kort sagt: det undgår inte en opartisk observatör vem som egentligen är fascist.

Kahdestoista myytti: Krim on aina ollut osa Venäjää. Tämä väite on suorastaan naurettava valhe. Krim on joutunut Venäjälle vasta 1700-luvun lopulla. Krimin siirtyminen Ukrainan hallintoon hoidettiin myös paikallisia tyydyttävällä tavalla, vallankin kun niemimaa sai autonomian kolmine virallisine kielineen (venäjä, ukraina ja krimintataari). Krimillä ei 2010-luvun puolella esiintynyt mitään merkittäviä irrottautumis- eikä Venäjään-liittymispyrkimyksiä, ennen kuin Venäjä laittomasti valloitti niemimaan. Krimin kansanäänestys oli samanlainen surkea huijaus kuin aikoinaan Baltian maiden. Osapuolten ei annettu tuoda esille argumenttejaan tasapuolisesti, vaan Ukrainan osana pysymistä kannattavat leimattiin fasisteiksi, ääniä väärennettiin surutta ja äänestyspaikkoja vartioivat Venäjän asiaa ajavat puolisotilaalliset roistot.

Den tolfte myten: Krim har alltid varit en del av Ryssland. Det här påståendet är löjligt i sin lögnaktighet. Det är först mot slutet av sjuttonhundratalet som Krim blev ryskt. Och när Krim blev ukrainskt, dog motståndet bland lokalbefolkningen bort när halvön fick autonomi och tre officiella språk (ryska, ukrainska och krimtatariska). På 2010-talet förekom det inte längre någon separatism, förrän Ryssland olagligt övertog halvön. Folkomröstningen var en precis lika ynklig fars som de som anordnades i Baltikum år 1940. Parterna tilläts inte framföra sina argument likaberättigat, utan Ukrainaanhängarna utmålades som fascister, röster förfalskades cyniskt och röstningsställena bevakades av halvkriminella rysksinnade paramilitärer.

Kolmastoista myytti: Talousliberalisaatio 90-luvulla oli Venäjälle pahaksi. Tätä en itse näkisi kaikilta osin myyttinä, koska Venäjän talous tosiaankin romahti ja yhteiskunta tuhoutui liberalisaation tuloksena. Muuttaisin kuitenkin sanamuodon näin: jos talousliberalisaatio osoittautuikin katastrofiksi, se ei ollut yksinomaan eikä edes pääasiassa lännen syy. 

Den trettonde myten: nittiotalets ekonomiska liberalisering var Ryssland till men. I och för sig är det här inte helt fel, eftersom ekonomin och samhället i Ryssland faktiskt rämnade till följd av liberaliseringen. Jag skulle dock lite ändra på ordalydelsen: om den ekonomiska liberaliseringen blev en katastrof för Ryssland, var det inte bara, och inte ens till största delen, Västs fel.

Siitä on puhuttu paljon, että Venäjän talousliberalisaatiota ajamaan tuli lännestä jos jonkinlaista äärikapitalistia ja libertaristista käärmeöljykauppiasta, joiden hörhöteoriat eivät ikinä olisi menneet läpi vahvojen ammattiliittojen ja työväenliikkeiden lännessä ja jotka tarvitsivat Venäjän alustaksi täysin, ehhh, humaaneille ihmiskokeilleen. On kuitenkin voitava kysyä, missä määrin katastrofi oli venäläisten omaa syytä - sekä kansalaisten, jotka odottivat taivaalta satavan mannaa, että välistävetäjäliikemiesten (suurimmaksi osaksi luultavasti entisiä puoluepamppuja), jotka keräsivät yksityistämiskupongit itselleen.

Man har talat mycket om att Rysslands ekonomiska liberalisering styrdes av allehanda extremkapitalister och lurendrejare vars galna påhitt aldrig hade gått igenom i Väst med dess starka fackförbund och arbetarrörelser och som behövde Ryssland som plattform för sina helt, hehe, humana människoexperiment. Det bör dock vara möjligt att ställa frågan, i vilken utsträckning katastrofen var ryssarnas eget fel - och härmed avser jag såväl vanliga medborgare som förväntade att det skulle regna manna från himlen, som räntesökande affärsman (till största delen före detta partihöjdare, antar jag) som roffade åt sig privatiseringskupongerna.

On avoin kysymys, missä määrin lännen vasemmisto jätti hyödyntämättä mahdollisuudet solmia yhteistyösuhteita Venäjän ruohonjuuriaktivistien kanssa. Todennäköisimmin se ei löytänyt minkäänlaista yhteistä kieltä venäläisten kanssa, ja luultavimmin sen ehdotukset olivat jokseenkin kontraproduktiivisia. 

Det är en öppen fråga, i vilken utsträckning västvänstern försummade möjligheterna att samarbeta med gräsrotsaktivister. Mest sannolikt kunde den inte hitta ett gemensamt språk med ryssarna, och likaså kom den antagligen med helt kontraproduktiva förslag.

Ärjymmän vasemmiston tyypillinen tapa suhtautua esim. oikeusvaltioon on sen leimaaminen porvarien huijaukseksi. Tämä on tyypillinen poliittinen hyperbola eli retorinen liioittelu. Monet vasemmistolaiset kuitenkin uskovat omaan propagandaansa, ja oli erittäin vastuutonta, jos he menivät julistamaan tätä hölynpölyä Venäjälle. Oikeusvaltiokulttuurin juurruttaminen Venäjälle olisi ollut hyväksi kaikille - niin lännelle kuin venäläisille.

Mera radikal vänster ser t ex rättsstaten som en borgerlig bluff. Det här är en typisk politisk hyperbol, en retorisk överdrift. Många vänstermänniskor tenderar dock tro på sin egen propaganda, och det var mycket ansvarslöst, om de åkte till Ryssland för att där förkunna dylika dumheter. Det skulle ha varit bättre för alla - både för Väst och för ryssarna - att förstärka rättsstatlighetens kultur i Ryssland.

Neljästoista myytti: Talouspakotteet ovat väärä tapa. Minulla on jo sen verran ikää, että muistan, kuinka Etelä-Afrikan apartheidhallintoon kohdistetut pakotteet herättivät samanlaisia reaktioita. Nyt on kuultu jokseenkin samat latteudet kuin silloinkin, joihin en vaivaudu edes puuttumaan.

Den fjortonde myten: De ekonomiska sanktionerna är inte det rätta sättet. Så gammal jag är kommer jag ihåg att sanktionerna mot Sydafrika väckte precis likadana reaktioner.

On itse asiassa syytä uskoa pakotteiden merkittävästi vaikuttaneen Venäjään. Ne ovat hillinneet Venäjän hyökkäyksiä Itä-Ukrainassa ja vähentäneet merkittävästi Putinin suosiota sekä kansan että oligarkkien ja rahamagnaattien keskuudessa. Lisäksi ne ovat tärkeitä koko sääntöperustaisen kansainvälisen järjestyksen ylläpidon kannalta. Rikoksista tulee seurata rangaistus, vaikka sitten symbolinenkin. Muuten kaikki alkavat tehdä rikoksia.

Det är faktiskt motiverat att tro, att sanktionerna hade ett betydande inflytande på Ryssland. De har minskat Rysslands aggressivitet i östra Ukraina, och likaså har Putins popularitet gått tillbaka både bland folket och bland oligarker och penningmagnater. Likaså är de viktiga för upprätthållandet av hela den regelbaserade internationella ordningen. Brottslingar bör bestraffas, om än bara symboliskt. I annat fall börjar alla begå brott.

Viidestoista myytti: Venäjä on yksinomaan Putinin varassa. Venäjä ei ole pelkkä Putin, ja itse asiassa Putin antaa yllättävässä määrin asioiden mennä omalla painollaan, vallankin kun hän on luonut omia valtaelimiä, jotka voivat huolehtia asioista hänen haluamassaan hengessä. Toisaalta monet hänen ukaasinsa jäävät pitkälti noudattamatta, koska hänenkin järjestelmässään on tehottomuutta, klappia ja venäläistä nitševoo-soromnoo-asennetta.

Den femtonde myten: Ryssland är lika med Putin. Ryssland är större än Putin, och det är överraskande i vilken utsträckning Putin låter saker och ting gå i tangentens riktning, tack vare de många maktorgan han har skapat för att regera i den anda han föredrar. Visserligen blir även många av hans ukaser olydda, eftersom också hans system lider av ineffektivitet, glapp och rysk nitjevo-vsioravno-attityd.

Kuudestoista myytti: Mikä tulee Putinin jälkeen, on varmasti parempi. Olen itse jo moneen kertaan varoittanut siitä mahdollisuudesta, että Putinin jälkeen valtaan nousee vielä vaarallisempi ja murhanhimoisempi tappajadiktaattori.

Den sextonde myten: Det som kommer efter Putin är säkert någonting bättre. Som jag många gånger om varnat: det är möjligt att makten i Ryssland efter Putin övertas av en ännu farligare och mera mordlysten diktator.