Sinimustasta liikkeestä - Om Blåsvarta rörelsen

Persujen äärioikeistolaisin siipi perustaa nyt itselleen uutta puoluetta, Sinimustaa liikettä. Minkäänlaista syvällistä ideologista eroa näillä ei ole emäpuolueeseen, vaan aivan samaa porukkaa ovat. Lähinnä kyse on siitä, että persut edes yrittävät pitää suunsa supussa demokratian ja oikeusvaltion vastaisista tavoitteistaan, kun taas Sinimusta liike sanoo avoimesti vaativansa vääränväristen sulkemista ulos yhteiskunnasta ja julistaa häpeämätöntä juutalaisvastaisuutta. Puolueen ohjelma on jokseenkin ilmiselvästi perustuslain vastainen, ja on kyseenalaista, saako se näillä eväillä rekisteröidyn puolueen asemaa.

Den flygel av sannfinska rörelsen som är ännu mer högerextrem än själva sannfinnarna håller nu på att starta ett nytt parti med namnet Blåsvarta rörelsen. Någon djupgående ideologisk skillnad mellan de två partierna kan knappast iakttas, det är samma gäng både här och där. Snarast rör det sig om en taktisk skillnad: sannfinnarna försöker åtminstone hålla tyst om de antidemokratiska och rättsstatsfientliga målsättningar de eftersträvar, medan Blåsvarta rörelsen öppet medger att de vill utesluta folk med fel hudfärg ur samhällslivet och förkunnar oförskämd antisemitism. Partiprogrammet är uppenbart oförenligt med grundlagen, och det kan ifrågasättas, om de blåsvarta alls kan bli antagna som ett registrerat parti.

Ohjelman sisältö oli enimmäkseen sitä tavallista äärioikeistoroskaa, eli muilta kuin äärioikeistolta pois sananvapaus, ulkomaalaiset mäkeen ja taiteesta hyvää ja kansallismielistä (toivottavasti tällä pääsisi edes eroon Olli Immosen ja muiden rokkirämpyttäjäpersujen "taideharrastuksista", puhumattakaan Juho Eerolan dildoperspanokokaiinivideoista). Virkistävänä yksityiskohtana on pidettävä sitä, että siellä esiintyi myös huumeidenvastaisia kantoja (ei tietenkään viinan, älkää nyt kuvitelkokaan), ja jonkinasteista huomiota on herättänyt myös se, että seksielämää pyrittiin rajoittamaan ja pornokin kieltämään. Kun ottaa huomioon, että uuden puolueen johdossa on niinkin kiihkeä eroottinen pari kuin Tuukka Kuru ja Terhi Kiemunki, en ole ihan hämmästynyt näistä seksirajoituksista.

Innehållet i programmet var för det mesta vanligt högerextremt skräp som inte överraskar någon: bort med uttrycksfriheten för alla andra än extremhögern, utvisa utlänningarna, och bara nationalistisk konst ska tillåtas. Tyvärr innebär detta troligen inte att vi i ett nationalistiskt Finland skulle bli av med den rostiga järntrådsmusik Olli Immonen och andra elgitarrssannfinnar spelar, för att inte ens nämna Juho Eerolas videoklipp om hur han tar sig en pris kokain i näsan och låter sig knullas med en gummipenis i röven. En uppfriskande detalj är att partiet också öppet ogillade knark (däremot hade det ingenting emot alkohol), och likaså har det väckt viss uppmärksamhet att partiet också ville införa restriktioner för sexliv och göra preventivmedel mindre tillgängliga. Kommer man ihåg att partigrundarna är ett så glödande erotiskt par som Terhi Kiemunki och Tuukka Kuru, är jag inte helt förvånad över sexbegränsningarna.

Persu- ja hommalaispiireissä uusi puoluehanke on otettu vastaan hyvin kielteisin äänenpainoin. Tietysti heikäläiset pelkäävät ihan tosissaan, että äärioikeisto hajaantuu yhtä moneksi paikallistason olavimäenpäiden pikkupuolueeksi kuin se oli silloin ennen vanhaan kun Suomi vielä oli sivistysmaa, tai jaksoi teeskennellä sellaista. Tapahtunut historia ei toki ainakaan vielä anna heille aihetta huoleen, koska persuja tosissaan hajottamaan pyrkineet puolueyritelmät kuten Muutos 2011 ja Sininen tulevaisuus ovat kuihtuneet merkityksettömyyteen nopeammin kuin Suomen Kansan Yhtenäisyyden Puolue aikoinaan (ja jos joku kysyy, mikä helvetin Suomen Kansan Yhtenäisyyden Puolue, niin vastaan vain, että siinäpä se asian ydin olikin).

I sannfinska och hommaitiska kretsar har det nya partiprojektet kommenterats i mycket kritiska ordalag. De är antagligen rädda för att extremhögern åter sönderfaller i minipartier ledda av var sin lokala mikroführer, alltså återgår till det tillstånd den befann sig i när Finland ännu var (eller gjorde anspråk på att vara) ett civiliserat land. Med facit i hand kan man dock inte ännu se deras oro som berättigad, ty de partigrundanden som på riktigt gick ut på att försöka söndra Sannfinnarna - dvs Förändring 2011 och Blå framtid - har förtvinat och blivit betydelselösa snabbare än på sin tid Enhetspartiet för Finlands folk (och den som frågar, vad fan Enhetspartiet för Finlands folk var för någonting, har definitivt inte missat poängen).

Persujen vaalipomo Katajan murhayritys tietysti oli merkki siitä, että puolueen jäsen- ja kannattajakunnassa merkittävää roolia esittävät parantumattoman väkivaltaiset taparikolliset voivat olla fyysinenkin uhka juuri oman puolueen toisille jäsenille. Näinhän ääriliikkeissä aina menee: katkerin viha kohdistetaan niihin, jotka ovat omalla puolella väärällä tavalla. Kuten tiedämme, Stalin vainosi ankarimmin trotskilaisia, vaikka nämä eivät politiikan sisällön osalta eronneet merkittävästi stalinilaisista (kyllä se vankileirien saaristo olisi syntynyt trotskilaistenkin johdolla). Täällä meillä Suomessa vähemmistö- ja enemmistökommunistien riidat kärjistyivät milloin pelottaviksi, milloin naurettaviksi. Ja Hitlerin diktatuurissahan tunnetusti ensimmäinen suuren tyylin joukkomurha kohdistui natsipuolueen sisäiseen oppositioon.

Mordförsöket på den sannfinske partibossen Kataja var naturligtvis ett tecken på att de obotligt våldsbenägna vanebrottslingar som spelar en betydande roll bland partiets medlems- och anhängarkår kan utgöra ett fysiskt hot mot de övriga partimedlemmarna. Så går det ju alltid i extremiströrelser: det bittraste hatet riktar sig mot dem som är på ens egen sida men på fel sätt. Som vi vet var Stalins kampanj mot trotskister grymmare och mera obarmhärtig än de övriga förföljelserna, trots att det egentligen inte förelåg någon större skillnad mellan dessa och stalinisterna vad gällde det egentliga innehållet i politiken (hade Trotskij besegrat Stalin skulle Gulag-arkipelagen hur som helst ha uppstått i samma form). Här i Finland gjorde stridigheterna mellan minoritets- och majoritetskommunisterna ibland ett skrattretande, ibland ett skrämmande intryck. Och före Förintelsen visade Hitler vad han var kapabel till genom ett massmord på nazistpartiets interna opposition.  

Toki Sinimustat voivat toimia vain varaventtiilinä ja kontrastihäirikköinä: jäähypenkkinä, jolle puolue lähettää viilentymään kaikki liian suorapuheiset jäsenensä, ja räksyttäjinä, jotka saavat aina persumyönteisen Hugenberg-lehdistön esittämään emopuolueen maltillisena ja asiallisena. Mutta erillisenä organisaationa he joutuvat kehittämään itselleen uskottavan oman olemassaolon oikeutuksen pelkästään sen erillisyyden vuoksi. Sen tien päässä odottavat väkivaltaisuudet persujen kanssa ja äärioikeiston hajoaminen keskinäisiin murhiin, puukotuksiin ja rusikointeihin. Tästä kukaan järkevä ihminen ei olisi erityisen pahoillaan: äärioikeistoa ei tarvita nyky-Suomessa mihinkään sen jälkeen kun maanpuolustuksen puolesta puhumisesta tuli hyväksyttyä valtavirrassa (samalla kun äärioikeisto siirtyi Venäjän viidennen kolonnan joukkoihin). 

Det kan givetvis hända att de Blåsvarta bara kommer att fungera som säkerhetsventil och som kontrasthäcklare: en utvisningsbänk för alltför frispråkiga sannfinnar och en skara gläfsande rackor i jämförelse med vilka vår alltid sannfinnvänliga finskspråkiga press kan framställa moderpartiet som moderat och sakligt. Men som en separat organisation måste de Blåsvarta utveckla ett trovärdigt eget existensberättigande bara därför att de är separata. Den vägen leder till våldsam konflikt med sannfinnarna, så att extremhögern exploderar i en enda orgie av mord, knivhuggning och misshandel. Inte för att någon vettig människa särskilt skulle sörja över detta: i dagens Finland behöver man extremhögern inte till någonting, åtminstone sedan det blev vedertaget och accepterat att vara försvarsvän i samhällets huvudfåra (medan extremhögern sällade sig till Rysslands femtekolonnare).

Sinimustien epärealistiset tavoitteet etnisine rekistereineen, pornokieltoineen ja ehkäisyvälineiden saatavuuden rajoittamiseen ovat kyllä saaneet eräät hommalaisetkin puuskauttamaan ilmoille turhautuneisuutensa äärioikeistolaisen politiikan järjettömyyteen. Muuankin kirjoittaja julisti, että on mielekkäämpää sovitella "vihervasemmiston" kanssa edes joidenkin "konservatiivisten" tavoitteiden läpiajamiseksi kuin yrittää osallistua Sinimustien kaltaisten äärioikeistolaisten toivottomaan taistoon taivaan valtoja, tai mahdollisesti tuulimyllyjä, vastaan.

De Blåsvartas orealistiska målsättningar som etnisk registrering, förbud mot porr och åtkomlighetsrestriktioner för preventivmedel har nog fått t o m en del hommaiter att uttrycka stor frustration över det ovettiga i högerextremistisk politik. En skribent förkunnade till och med att det är klokare att förverkliga ens några "konservativa" målsättningar genom att träffa kompromisser med "grönvänstern" än att ansluta sig till de Blåsvarta eller någon liknande högerextrem formation och rida till kamp mot vindkvarnar.

Onnittelut kirjoittajalle siitä, että hän lopultakin on oivaltanut, mistä politiikassa on kyse: mahdollisen taidosta, eli siitä, että omia pyrkimyksiä edistetään kompromissein ja valikoivalla yhteistyöllä toisten poliittisten ryhmien kanssa. Tämän oivaltamiseen häneltä ei sitten mennytkään kuin toistakymmentä vuotta Hommalla notkumista. Ja sen vuosikymmenen aikana hän ja hänen ali-inhimillisen lajinsa muut edustajat ovat tuhonneet suomalaisen kulttuurin ja romuttaneet kaikkien kunnon ihmisten yhteistyöhalut kanssaan. Olisiko kannattanut panostaa siihen asialliseen yhteistyöhön alun pitäenkin?

Jag gratulerar skribenten för att han äntligen insett vad politik handlar om: det möjligas konst, dvs att främja egna målsättningar genom sammanjämkande lösningar och selektivt samarbete med andra politiska grupperingar. Detta har han alltså insett efter mer än tio år på Hommaforumet. Under detta årtionde har han och resten av hans mindre än mänskliga artkamrater förstört den finska kulturen och skrotat alla samarbetsmöjligheter med rättskaffens människor. Skulle det inte ha varit bättre att satsa på sakligt samarbete från början?