Suositut tekstit

sunnuntai 6. tammikuuta 2019

Äärioikeisto vahingoittaa maanpuolustusta niin meillä kuin muualla - Extremhögern skadar försvaret både hos oss och i andra länder

Äärioikeisto on jo moniaiden miespolvien ajan hankkinut kannatusta julistamalla olevansa maanpuolustuksen asialla. Mutta kuinka homma menee käytännössä?

Extremhögern har sedan urminnes tider rekryterat nya anhängare genom att påstå sig försvara försvaret och försvarsmakten. Men vad är dess verkliga förhållande till försvaret?

Vielä 90-luvulla äärioikeisto korosti maanpuolustushenkeään mollaamalla sivareita. Nykyään tilanne on tunnetusti toinen. Äärioikeiston keskuudessa aseistakieltäytyminen on yleistä, ja esimerkiksi Homma-foorumilla maanpuolustusta pidetään lähinnä pilkkana. Koko alakulttuuri palvoo herranaan ja mestarinaan miestä, joka on ollut sivarissa, ja jos kuvittelet, että äärioikeistoon ei hyväksytä epämääräisillä "psyykkisillä" syillä palveluksesta vapautettuja, älä kuvittele niin typeriä. Kruununraakkeja niissä remmeissä oikein vilisee, ja kyynisenä miehenä minulla on sellainen kutina tähän asiaan, että suurin osa siitä porukasta on kolhinut aivonsa lunastuskuntoon jo ennen kutsuntoja lähinnä ryyppäämällä, narkkaamalla ja tappelemalla.

Ännu på nittiotalet uttryckte extremhögern sin försvarsvänlighet genom att förakta vapenvägrare. I dag är situationen som bekant en helt annan. Det är massor av vapenvägrare som nu sällat sig till extremhögern, och på det högerextremistiska diskussionsforumet Homma gör folk sig snarast lustiga över försvaret. Hela subkulturen tillbeder som sin herre och mästare en f d civiltjänstgörare, och om du inbillar dig att det aldrig skulle falla en högerextremist in att slippa lumpen med någon sorts "psykiska" svepskäl, är du helt ute och cyklar. Det vimlar formligen av kronvrak där, och som den cyniker jag är antar jag att en stor del av gänget ådragit sig hjärnkrämpor redan före uppbådet genom att supa, knarka och slåss.

Kuten olen ennenkin todennut, päädyimme tähän jamaan sillä tavalla, että 1980-luvun aseistakieltäytyjäliike valitettavasti (!) onnistui tavoitteissaan. Sen tarkoitus oli saada siviilipalveluksesta tasaveroinen vaihtoehto armeijalle, vaihtoehto, jonka valitsemiseen ei tarvitsisi erityisesti todistaa mitään pasifistista vakaumusta. Siinä kävi sitten, että sivariin tunkihe sankoin joukoin, laajoin laumoin tasan sitä porukkaa, joksi maanpuolustuksen ystävät olivat leimanneet kaikki aseistakieltäytyjät, ts. kaikenkarvaisia hasikseenmeneviä pummeja ja vetelehtijöitä. Sekä myös äärioikeistolaisia, joita ei totisesti voi rauhanmiehiksi kutsua (sitä vastoin hasis, pummaaminen ja vetelehtiminen on monille heistäkin varsin luonteenomaista).

Som jag redan förr påpekat är den här situationen ett resultat av att åttiotalets vapenvägrarrörelse tyvärr (!) uppnådde sina mål. Rörelsen strävade efter att göra civiltjänsten till ett jämbördigt alternativ till beväringen, ett alternativ man kunde välja utan att ha någon pacifistisk övertygelse. Detta ledde till att civiltjänsten nu föredrogs av precis sådana haschrökande snyltare och lodisar som på pricken motsvarade försvarsvänners gamla fiendebild av vapenvägrare. En del av dessa oduglingar var också högerextremister, som man verkligen inte kunde kalla fredsvänner.

Äärioikeiston kultapoika, USA:n presidentti Donald Trump onnistui hiljattain munaamaan itsensä esiintymällä julkisuuteen päässeessä kuvassa Yhdysvaltain laivaston erikoisjoukkojen, ns. hylkeiden (seals) kanssa: erikoisjoukkojen kuuluvien sotilaiden henkilöllisyyksiä nimittäin varjellaan tarkasti, niin että heistä ei tule päästää naamioimattomia kuvia tiedotusvälineisiin. Presidentin turhamaisuus ja tarve päästä samaan kuvaan kovien taistelijoiden kanssa kuitenkin voitti asevoimien turvallisuuden.

Extremhögerns älskade idol, president Donald Trump, gjorde nyligen bort sig genom att låta sig fotograferas med representanter för flottans specialtrupper, s k sälar eller Navy Seals - bilden publicerades vitt och brett och visade soldaternas ansikten, något som amerikanska flottan inte gillade, ty den gör sitt bästa för att hemlighålla specialsoldaternas identiteter. Presidentens fåfänglighet, hans behov att uppträda i samma bild med tuffa kämpar, var dock viktigare än de väpnade styrkornas säkerhet.

Tämä on äärioikeiston asenne maanpuolustukseen laajemminkin, sekä Yhdysvalloissa että meillä. Äärioikeistolainen on tyypillisesti tiedostamaton (mutta varmaan eräissä tapauksissa varsin tiedostavakin) sadisti, masokisti tai näiden sekoitus, joka saa jonkinlaista kiihotusta asevoimien läheisyydessä. Maan etu ei todellisuudessa kiinnosta häntä pätkääkään.

Det här är extremhögerns attityd till försvaret både utomlands och hos oss. Högerextremisten är vanligen en omedveten (men säkert i vissa fall rätt medveten) sadist, masochist eller en blandning av båda som på något sätt stimuleras av att befinna sig i närheten av de väpnade styrkorna. Fosterlandets väl intresserar honom i praktiken inte alls.

Paraatiesimerkki on puolustusministerin avustaja Petteri Leino. Hän reagoi Donald Trumpin vaalivoittoon aivan pikkulasten lällätystyyliin intoilemalla siitä, kuinka tämä tällainen potuttaa "vihervasemmistoa". Sällille ei hetkeäkään tullut mieleen kysyä, mitä Suomen turvallisuudelle merkitsee, että Yhdysvaltain presidentin pallille on noussut isolationisti ja Putinin ihailija, joka saattaa panna lihoiksi koko Naton, niin että meillä ei pian välttämättä enää ole puolustusliittoa johon liittyä siltä varalta että Venäjä hyökkää.

Paradexemplet är Petteri Leino, försvarsministerns personlige assistent. Han reagerade på Donald Trumps valseger genom att skadeglatt häckla den "gröna vänstern". Det föll honom aldrig in att fråga, vad det innebär för Finlands säkerhet att den amerikanske presidenten är en isolationist och Putindyrkare som t o m kan tänkas avveckla Nato, så att vi snart inte längre har en försvarsallians att ansluta oss till inför den ryska invasionen.

Leino piti pilkkanaan myös Mikael Storsjön kohtaloa KGB:n häiriköiden kynsissä. Storsjö on tunnetusti tšetšeenejä puolustava aktivisti ja joutunut sellaisena KGB:n mustalle listalle. Leino totesi asiasta jotain sellaista kuin että KGB:n ote ulottuu kaikkialle ja sille ei voi mitään. Siis: Suomen puolustusministerin avustaja totesi, että olemme avuttomia todennäköisimmän hyökkääjä- ja vihollismaan uhkan edessä. Puolustusministerin.

Leino försmådde också Mikael Storsjö, när denne råkade ut för KGB-styrd klappjakt. Storsjö är som bekant en aktivist som försvarar tjetjenernas rättigheter och som därför svartlistats av KGB. Leino konstaterade att KGB har sina tentakler överallt och att vi därför inte kan göra någonting för att hjälpa Storsjö. Alltså: Försvarsministerns personlige assistent konstaterade att vi är hjälplösa mot hotet från det land som mest sannolikt kommer att invadera oss. Försvarsministerns assistent.

Minähän en vanhana sivarina näistä asioista mitään tiedä, mutta nähdäkseni puolustustahdon ylläpitämiseen kuuluu Suomessa tuollaisten lausuntojen välttäminen silloinkin kun niissä jotain totuutta olisikin. Maanpuolustukseen kuuluu oleellisena osana usko siihen, että maanpuolustus voi onnistua ja että vihollinen voidaan voittaa huonoista ennakko-odotuksista huolimatta. 

Förlåt en yngling (och gammal vapenvägrare), men vad jag förstår upprätthåller man försvarsviljan i Finland genom att undvika sådana där uttalanden även när de har en uns sanning. Det är en relevant förutsättning för lyckat försvar att folk tror på att fienden trots dåliga odds kan besegras. 

Erityisesti silloin, kun ollaan tekemisissä KGB:n kanssa, on hyvin oleellista ylläpitää kansan uskoa siihen, että vihollinen ei ole kaikkivaltias, vaikka tilanne huonolta näyttäisikin. Soluttautuessaan Suomen kaltaisiin yhteiskuntiin järjestö pyrkii saamaan maanmiehemme vakuuttuneiksi juuri siitä, että sitä ei kannata vastustaa, jolloin se voi jättää kaikki likaiset hommansa suomalaisille bulvaaneilleen ja juoksupojilleen.

Särskilt när man har med KGB att göra är det mycket relevant att upprätthålla folkets tro på att fienden inte är allsmäktig, hur illa situationen än ser ut. När en sådan organisation infiltrerar ett sådant samhälle som Finland går det ut på att övertyga våra landsmän om att den inte kan bekämpas. Då kan den överlämna skitgörat åt finska bulvaner och springpojkar.

Epäilemättä KGB on kiitollinen siitä, että Petteri Leino on ilmoittautunut näiden suomalaisten juoksupoikien joukkoon. Suomea ei tarvitse miehittääkään, kun puolustusministeriön huipulla huseeraa hänenkaltaisensa.

KGB är naturligtvis tacksam för att Petteri Leino visat sig så här villig att agera springpojke åt den. Man behöver inte ens invadera Finland när det är hans gelikar som styr och ställer på försvarsministeriet.

Taustalla on tietenkin se, että äärioikeiston aiempi kommunisminvastaisuus on jo kauan sitten hapantunut yleiseksi yhteiskunnanvastaisuudeksi. Viholliseksi - "kommunismiksi" tai "vihervasemmistoksi" - määritellään koko järjestäytynyt yhteiskunta; lainkuuliaisuus ja (sananmukaisesti) jo muinaisen Rooman ajoista voimassa olleet oikeusperiaatteet ovat sille "kommunismia" ja "vasemmistolaisuutta".

Det här beror givetvis på att extremhögerns tidigare antikommunism för länge sen degenererat till allmän samhällsfientlighet. När extremhögern talar om "kommunism" och "grön vänster" är det egentligen hela det organiserade samhället den avser. Den bekämpar t o m laglydigheten och rättsprinciper som gällt sedan romerska riket som "kommunism".

Kun valtio, oikeuslaitos ja yhteiskunta sinänsä ovat "kommunismia", johdonmukainen lopputulema on, että myös maanpuolustus on kommunismia. Itse asiassa joskus 2000-luvun alussa, kun suurin osa nykyisistä hompansseista ja natseista oli vielä ns. libertaristeja, rehellisimmät myönsivät esimerkiksi, että heidän näkökulmastaan Suomen talvisodassa kumpikaan osapuoli ei ollut toista parempi: sekä Neuvostoliitto että Suomihan rajoittivat (kommunistisesti!) omistajan oikeutta omaisuuteensa. Myös asepalvelukseen pakottaminen oli heidän mielestään kommunismia, mistä syystä he totaalikieltäytyivät.

Den som ser staten, rättsväsendet och samhället överhuvudtaget som "kommunism" kommer förr eller senare att på samma sätt utmåla det väpnade försvaret av fosterlandet som kommunism. I början av 2000-talet, när en stor del av de nuvarande Hommafoorumi-medlemmarna och nazisterna ännu var libertarianer, medgav de ärligaste av dem att de inte såg någon skillnad på Finland och Sovjet i finska vinterkriget: bägge staterna var kommunistiska, eftersom de begränsade ägarens rätt att fritt utnyttja sin egendom. Dessutom ansåg de att värnplikten var kommunism och brukade sålunda bli totalvägrare.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommentit on suljettu. Jos ajattelit kirjoittaa tänne jotain paskaa, niin tiedoksesi: siitä ei tule mitään nyt eikä koskaan.

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.