Pari sanaa identiteettipolitiikasta - Ett par ord om identitetspolitik

Jenkeissä identiteettijutut olivat ihan hyväksyttyjä niin kauan kuin niissä oli kyse siitä että perusvalkonaamat juhlivat saksalaisia, italialaisia, irlantilaisia tai muita sellaisia juuriaan juomalla Budweiseria, syömällä pizzaa tai värjäämällä joen vihreäksi. Kun mustat alkoivat sitten juhlia omaa mustuuttaan - heillähän ei ollut mitään muuta identiteettiä kuin se mustuus ja orjan kohtalo, koska heiltä oli viety muut juuret väkisin (ennen kuin Alex Haley kirjoitti suurromaaninsa Juuret, amerikkalaiset mustat eivät edes tienneet, minkä nimisiä kieliä heidän esi-isänsä olivat Senegambiassa puhuneet) - se olikin yhtäkkiä ihan kauheaa ja muka oikeutti reaktionaan valkoisen ihonväriperustaisen identiteettipolitiikan, eli fasismin ja rasismin.

I Staterna brukade identitet vara helt okej så länge det handlade om folk med vit hy som firade sina tyska, italienska, irländska eller vad det nu var för rötter genom att dricka Budweiser, äta pizza eller färga ån grön. När de svarta sen började fira sin egen svarthet - någon annan identitet hade de inte än sin svarthet och slavarnas öde, eftersom de med våld fråntagits alla andra rötter (svarta amerikaner visste inte ens vad deras förfäder i den senegambiska regionen hade talat för språk, förrän de kunde läsa om det i Alex Haleys mammutroman Rötter) - var det plötsligt någonting så hemskt att det berättigade vit hudfärgsbaserad identitetspolitik, som i praktiken är fascism och rasism.

Tästä tulee mieleen se, miten Suomessa suhtaudutaan "aggressiiviseen kerjäämiseen". Silloin kun joku mitätön peruspoliitikko inisi, että aggressiivinen kerjääminen on uusi ilmiö Suomessa, oli ihan pakko päästää katkera nauru. Pummaavat nuoret miehet, jotka vaativat turpaanvedon uhalla rahaa tai tupakkaa, ovat kuuluneet suomalaiseen arkeen koko sen ajan kun minä olen ollut lapsi tai nuori. Se, että näin saa tehdä, on ollut aina suomalaisen asvalttiviidakon kirjoittamaton laki, poliisinkin käytännössä hyväksymä. Mutta annas olla kun vähän tummaihoisemmat alkoivat harjoittaa samaa, silloin siitä tulikin hirveä ongelma.

Det här påminner mig om hur man i Finland på sin tid gjorde ett stort nummer av "aggressivt tiggande". När någon nollpolitiker började gnälla om aggressivt tiggande och påstod att det var en ny företeelse i Finland kände man sig tvungen att skratta bittert. Unga män som hotar med våld om man inte ger dem pengar eller tobak har varit en del av finsk vardag sedan mina barn- och ungdomsår, och det har alltid varit den finska asfaltdjungelns oskrivna lag att man får göra så, även accepterad av polisen. Men precis när det var lite mera mörkhyade människor som började idka "aggressivt tiggande" blev det ett väldigt samhällsproblem.