Timo Hännikäinen inisi jossain vaiheessa, että häntä jotenkin syrjitään kulttuuripiireissä, "kun taas Panu Höglund, joka kirjoittaa yhtä törkeitä juttuja naisista, on kaikkien monikulttuuri-ihmisten rakastama". En muista tarkkaa sanamuotoa, mutta jotenkin näin se meni.
Timo Hännikäinen påstod vid något skede att han på något vis diskrimineras i kulturkretsarna, "medan Panu Höglund, som skriver lika fräckt om kvinnor, är älskad av alla mångkulturmänniskor". Jag minns inte hur det exakt gick, men det här kommer tillräckligt nära.
Voisin sanoa tässä kohdassa jotain siitä, mitä mieltä olen ideavarkaista. Voisin myös heittää jotain siitä erosta, joka on satiirisen provokaation ja fasistisen propagandan välillä, tai harkitun tekstin ja epämääräisen känniölinän (jälkimmäistä en harrasta, koska olen raitis). Voisin sanoa jotain siitä, että kaappaamalla miesasian fasismin ajamiseen Hännikäinen on lopullisesti tuhonnut kaikki mahdollisuudet ajaa sosiaalisesti kehittymättömien nörttimiesten asiaa rakentavalla tavalla. Tänään asenteet sellaisia miehiä vastaan ovat läpitunkevamman vihamielisiä kuin edes silloin kun itse 2000-luvun alussa aloin puhua heidän puolestaan. Jopa niitä oikeita alkuperäisiä natseja ollaan valmiita ymmärtämään sävykkäämmin.
Här kunde jag säga ett par saker om vad jag anser om idétjuvar. Jag kunde också yttra mig om skillnaden mellan satirisk provokation och fascistisk propaganda, eller mellan övervägd text och oartikulerat fyllsnack (det sistnämnda är jag som helnykterist inkapabel till). Likaså kunde jag säga någonting i den stilen att Hännikäinen, genom att lägga beslag på manssaken för att främja fascism, har tillintetgjort alla möjligheter att föra socialt underutvecklade nördkillars talan på ett konstruktivt sätt. I dag är attityderna mot sådana män mer genomträngande fientliga än när jag i början av tjuguhundratalet började uppträda som deras talesman. Även de historiska, verkliga nazisterna möts med mer nyanserad förståelse.
Mutta sanonpa pari muuta asiaa. Toisin kuin Hännikäisellä, minulla ei enää ole ensimmäistäkään kanavaa julkaista omia juttujani suomeksi niin että niistä joku jotain maksaisikin. Sain virallisesti potkut bloggaajan paikaltani taloudellisista syistä, ts. siksi, että jutut eivät enää houkutelleet klikkauksia, mutta todellisuudessa syynä oli tietysti kommenttiosaston vuosia jatkunut häiriköinti. Työnjohto puolusti minua kyllä feministien painostusta vastaan, mutta annas olla kun alkoi se halla-aholaisten kommenttirumba. Se porukka tehtaili ylläpidolle valituksia aivan mistä vain, ja ylläpito piti noin yleisesti ottaen heikäläisten puolta.
Men ett par andra saker vill jag konstatera. I motsats till Hännikäinen har jag ingen betalande utgivare för mina skriverier längre. Officiellt fick jag sparken som bloggkåsör av ekonomiska skäl, dvs därför att mina drapor inte längre samlade på så mycket reklamklick, men den verkliga orsaken var givetvis det fascistiska störbrus som i åratal pågått i kommentarlådan. Arbetsledningen tog mig visserligen alltid i försvar mot feministisk påtryckning, men det blev helt andra tongångar när Halla-aho lät sina viljelösa lemmar invadera min blogg. Det gänget riktade till sajtadministrationen överklaganden om vad som vara månde, och sajten tog i allmänhet deras parti mot mig.
Minä en todellakaan ole "kaikkien mokuttajien lempilapsi", vaan aika suuri osa kulttuuriväestä ("rivimokuttajista" puhumattakaan) suhtautuu huomattavasti torjuvammin minuun kuin Hännikäiseen, jonka tekninen osaaminen kirjoittajana ja lauseenrakentajana on juuri kirjailijoiden keskuudessa hyvin arvostettua ja jonka flirtti fasismin kanssa kiehtoi monia kulttuurijengiin kuuluvia sillä tavalla kuin paha aina kiehtoo. Hän jos joku oli kansakunnan kaapin päällä, samalla kun minut tunnettiin enemmän niistä törkeyksistä ja fantasioista, joita äärioikeisto netissä kirjoitteli minusta kuin siitä mitä oikeasti sanoin tai kirjoitin.
Jag är sålunda inte "älskad av alla mångkulturvänner", utan en stor del av kulturknuttarna (för att inte nämna vanliga dödliga med "mångkulturvänliga" övertygelser) förhåller sig betydligt mera ovänligt till mig än till Hännikäinen, vars tekniska färdigheter och yrkeskunnighet som skribent och satsbyggare åtnjuter stor uppskattning särskilt i författarkretsar och vars flört med fascismen fascinerade många intellektuella på det sätt ondskan alltid fascinerar en del människor. Han om någon var beundrad och uppskattad, medan jag var mera känd för de fantasier och okvädinsord extremhögern skrev om mig på webben än för vad jag i verkligheten sade eller skrev.
Hännikäinen, jota paha mokuttava maailma on sortanut mm. antamalla hänelle sievoisen summan rahaa Alfred Kordelinin säätiön varoista, olisi itse asiassa hyvinkin jo matkalla Finlandia-palkituksi uudeksi Paavo Haavikoksi, ellei hän olisi tehnyt sitä kardinaalivirhettä, että alkoi oikeastikin natsiksi. Hänen olisi sen sijaan pitänyt säilyttää tietty hajurako kaiken maailman halla-ahoihin. Esiintymällä politiikan yläpuolella leijuvana jumalallisena erotuomarina hän olisi voinut olympolaisista korkeuksistaan aina sanoa jotain sekä yli- että jalomielisen ymmärtäväistä äärioikeistosta, tietenkin täysin estetisoivasta näkökulmasta - ja tällä tavalla valtavirtaistaa äärioikeistoa paljon tehokkaammin kuin liittymällä avoimesti sen riveihin.
Hännikäinen, som den hemska mångkulturella kulturvärlden förtryckt bl a genom att ge honom en ansenlig summa pengar från Alfred Kordelins fond, skulle antagligen redan vara på väg till att bli en ny Paavo Haavikko och Finlandiapristagare, om han inte hade begått kardinalfelet att bli en riktig nazist. I stället borde han helst ha hållit sig på diskret avstånd från Halla-ahos likar. Genom att uppträda som en gudomlig skiljedomare som svävar över dagspolitiken skulle han från sina olympiska höjder alltid ha kunnat säga någonting både över- och ädelmodigt förståelsefullt om extremhögern, givetvis ur rent estetiserande synvinkel. På det här sättet skulle han också ha bidragit mera till att göra extremhögern acceptabel i samhällets huvudfåra än genom att öppet ansluta sig till den.
Koska Hännikäinen on ennen kaikkea muilta (esimerkiksi minulta) ideansa varastanut opportunisti, hänen olisi luullut ymmärtävän ylläolevan nimenomaan opportunistin tilannetajulla. Mutta ilmeisesti hän oli tyhmempi kuin saattoi odottaakaan. Tai sitten hän vain oli oikeasti aatteen mies ja vilpitön äärioikeistolainen, joka käytti esimerkiksi miesten seksuaalista puutetta ja sosiaalistumisongelmia vain aatteensa värväysvetonaulana. Minulla sentään ideana oli auttaa miehiä ilmaisemaan paha olonsa tavalla, joka johtaisi siihen, että he voisivat murtautua ulos noidankehästä ja oppia muodostamaan suhteita naisiin.
Som den opportunist och idétjuv (åtminstone när det gäller mina idéer) Hännikäinen är borde han ha insett allt det ovan konstaterade med det sociala omdöme som karaktäriserar varje opportunist. Men tydligen var han dummare än man kunde förvänta sig. Eller så var han en genuin idealist i sin högerextremism, som främst utnyttjade unga mäns sexuella nöd och sociala underutveckling som dragplåster för ideologin. Jag för min del försökte främst hjälpa sådana män att uttrycka sitt illamående på ett sätt som kunde hjälpa dem att bryta sig fria ur den onda cirkeln och lära sig knyta an på riktigt.
Kun kirjailijat ja kirjoittavat intellektuellit liittyvät vallankumouksellisiin poliittisiin liikkeisiin, kyse voi olla kahdesta asiasta. Joko nämä liikkeet ovat vallankumousretoriikkoineen viime kädessä aikakauden esteettisiä mielenilmauksia, jolloin kirjailijakin voi esteettisistä syistä kannattaa niitä. Tai sitten ne ovat oikeasti vallankumouksellisia, jolloin niillä on suhteellisen vähäiset mahdollisuudet onnistua vakaassa demokraattisessa yhteiskunnassa.
När författare och litterära intellektuella ansluter sig till revolutionära politiska rörelser, kan det handla om två saker. Antingen är dessa rörelser med all sin revolutionsretorik i sista hand estetiska uttryck för sin tids stämningar, vilket innebär att även en författare främst stöder dem av estetiska skäl. Eller så är det genuint revolutionära rörelser, som har relativt små möjligheter att lyckas i ett stabilt demokratiskt samhälle.
Ensinmainitussa tapauksessa kirjailijasta tulee todennäköisesti sukupolvensa arvostettu tulkki, jolle maksetaan apurahoja liukuhihnalta ja joka kutsutaan kaikkiin mahdollisiin keskustelupaneeleihin. Jälkimmäisessä tapauksessa voi toki käydä niin, että vallankumous onnistuu, kaikki sen johtajia korpeavat tyypit tapetaan ja kirjailija nousee uuden vallan lempilapseksi ja hovi-intellektuelliksi (mahdollisesti päätyäkseen sitten johtoklikin sisäisten uudelleenjärjestelyjen tuloksena maanparannusaineiksi, kuten Stalinin teloittamista kirjailijoista muistamme).
I det förstnämnda fallet kan det hända att författaren blir sin generations uppskattade tolk som betalas stipendier på löpande band och som inbjuds som deltagare till alla möjliga paneldiskussioner. I det andra fallet kan det visst hända att revolutionen ändå lyckas, ledarna avrättar alla de ogillar och författaren blir hovintellektuell och Boswellgestalt åt det nya väldet (låt vara att han sedan kan bli offer för interna omorganiseringsåtgärder inom ledarkotteriet, som fallet med de av Stalin avrättade författarna visar).
Vakiintuneessa demokratiassa on kuitenkin huomattavasti todennäköisempää, että vallankumous ei onnistu ja että vallankumoukselliset päätyvät joko vankilaan yritettyään sitä vallankumoustaan ihan verissä päin, tai sitten ajautuvat pilkatuksi hörhöporukaksi. Viisas raha on tällä hetkellä jälkimmäisen vaihtoehdon puolella, koska äärioikeiston noste on taittumassa täällä Suomessa, ja Hollannin vaalituloksen perusteella myös Euroopassa laajemmin. Siinä vaiheessa kun äärioikeistoa ei enää pelätä, sille nauretaan. Niin käy Hännikäisellekin.
I en etablerad demokrati är det dock mera sannolikt att revolutionen inte lyckas och att revolutionärerna antingen hamnar i fängelset när de väl försökt göra revolution med vapen i hand, eller att de helt enkelt blir allmänt utskrattade tokstollar. Oddsen är för närvarande på det andra alternativet, ty extremhögern börjar sakta men säkert förlora sin medvind här i Finland, och av det holländska valresultatet att döma även annorstädes i Europa. När extremhögern inte längre fruktas, kommer man att skratta åt den, även åt Hännikäinen.
Sille, että Hännikäinen meni aktiivisesti mukaan äärioikeistoon, on toki yksi mielekäs syy, josta minulla on henkilökohtaista kokemusta. Äärioikeisto ei arvosta sellaisia tyyppejä, jotka ymmärtävät sen vaikuttimia ja sen jäsenten henkilökohtaisia ongelmia mutta pyrkivät itse pitäytymään oikeusvaltion periaatteisiin ja olemaan ihmisiksi - koska äärioikeisto noin niin kuin määritelmällisesti on niitä periaatteita vastaan. Äärioikeiston tarkoituksena on tuhota oikeusvaltio, ja siksi kaikki yritykset ymmärtää, suhteellistaa ja valtavirtaistaa äärioikeiston näkemyksiä ja tavoitteita saavat äärioikeiston raivoihinsa.
Jag kan visserligen p g a min egen erfarenhet föreställa mig ett förståeligt motiv bakom Hännikäinens aktiva engagemang i extremhögern. Extremhögern uppskattar inte de människor som försöker förstå dess motiv och de personliga problem som får en att bli högerextremist men som själva försöker hålla sig till rättsstatens principer och allmänt folkvett - ty extremhögern bekämpar de principerna, det är vad extremhögern liksom enligt definitionen handlar om. Extremhögern vill tillintetgöra rättsstaten, och därför blir den rasande av alla försök att förstå och relativisera dess uppfattningar och målsättningar och utarbeta dem till någonting som kunde marknadsföras i huvudfåran.
Hännikäistä ilmeisesti pelotti se mahdollisuus, että hänelle kävisi kuin minulle, ts. että hän ymmärrettyään äärioikeistolaisten yksittäisiä murheita joutuisi paitsioon valtavirrassa ja tosiasialliseen julkaisukieltoon, mutta toisaalta puolustettuaan oikeusvaltiota myös äärioikeiston vainoamaksi. Eikä hänellä ilmeisestikään ollut oikeaa työpaikkaa eikä ammattia siltä varalta että kirjailijana ei enää pärjäisi. Toisaalta yhtä selvää oli että äärioikeistolla on nykyisin rahaa: sitä tulee sekä Putinilta että Timo Soinin säätiöltä. Toisin sanoen hänenlaisensa opportunistisen, rahanhimoisen senttarin oli luontevaa hakeutua siihen suuntaan.
Hännikäinen skrämdes uppenbarligen av utsikten att det skulle gå för honom som det gick för mig, dvs att han efter att ha visat förståelse för vissa bevekelsegrunder bakom den högerextrema mobiliseringen skulle hamna i skymundan och beläggas med de facto utgivningsförbud i huvudfåran, men att han samtidigt skulle förföljas av extremhögern på grund av att ha försvarat rättsstaten mot högerextremisterna. Något riktigt jobb eller yrke att falla tillbaka på hade han inte heller, för den dag det inte längre skulle löna sig att spela författare. Lika klart är det dock att extremhögern nuförtiden har pengar, både från Ryssland och från Soinis fond. Sålunda var det naturligt för en opportunistisk skribent ute efter pengar att söka sig till extremhögern.
