torstai 6. lokakuuta 2005

Öyhöttäjät öylöiset

Though I have locked my gate on them,
I pity all the young,
I know what devil's trade they learn
From those they live among,
Their drink, their pitch-and-toss by day,
Their robbery by night;
The wisdom of the people's gone,
How can the young go straight?


- William Butler Yeats, Three Songs to the One Burden


Öylön annoin periksi kiusaukselle syödä töiden jälkeen pikaruokapaikassa, mikä oli kyllä vihoviimeistä - pitäisi lopultakin ruveta syömään kiinalaisten asiallista ja maukasta kotiruokaa halvalla, niin ei tulisi iltanälkä. Istuskellessani McHeraldsin (purilaispaikan nimi muutettu) tiloissa kauppakeskuksessa, kohdassa, joka jossain määrin toimii läpikulkupaikkana, jouduin öyhöttäjälauman piirittämäksi. Öyhöttäjät olivat noin seitsemäntoistavuotiaita nuoria, jotka olivat pukeutuneet prameilevan provokatorisesti - muutakaan tapaa luonnehtia sitä en keksi - ja suurin osa heistä kuului maahamme Punjabista jo satoja vuosia sitten saapuneeseen etniseen vähemmistöön. Tosin joukossa oli myös muita pienempi, nahkarotsiin sonnustautunut blondi, jonka oletan kuuluneen samaan sukupuoliyhtymään jonkun jengin pojan kanssa.

Porukka parveili aikansa ympärilläni ilmeisenä tarkoituksenaan haastaa riitaa, yksi koetti napata mukaansa kakkupalani, jollaisen olin ostanut kahvin kanssa, toinen huomautteli rintataskussani olevasta kynärivistä. Olo oli melkoisen epämukava - äskettäinhän jokin jengi tappoi Helsingissä minun ikäiseni miehen provosoituaan tämän sanaharkkaan kanssaan. Tiedä vaikka tätä sakkia olisi ärsyttänyt se, että luin kirjaa, tosin vain englanninkielistä pokkaria (Philip Rothin erinomaista romaania The Plot against America, joka on nyt saatavana taskukoossa, aion antaa omani Marialle kun saan sen kunnolla luetuksi) - ehkä lukeminen hampurilaisbaarissa lasketaan Öyhölänmaassa jonkinlaiseksi etikettivirheeksi. Kyllähän tuollaisessa tilanteessa tulee helposti ns. äitiä ikävä, mutta aikansa paikalla parveiltuaan jengi loittoni matkoihinsa.

Joku pesunkestävä rasisti alkaa tässä kohtaa mutista jotakin siitä, kuinka romanien, somalien sun muiden arabien "kulttuuri" johtaa heidät rikolliseen ja vaaralliseen jengikäyttäytymiseen. Minä en muotoilisi asiaa läheskään tuolla tavalla. Kun minä olin nuori, näitä samoja lössejä oli aivan yhtä paljon, vaikka etnisesti erilaista väkeä ei riittänyt edes neekerinpusujen mainoksiin, saati sitten omiksi huligaanisakeikseen. Ja kyllä ne jengit silloinkin syyllistyivät järjettömiin väkivallantekoihin, jopa murhiin. Toisin sanoen tällaisten retku- ja hengailijapoppoiden touhut ovat mitä suurimmassa määrin suomalaista kulttuuria.

Nuoret eivät koskaan ole erityisen innovatiivisia ja luovia. Jos joku väittää nuoria ennakkoluulottomiksi, hän on vaarallinen paskapuheen tartunnanlähde, joka pitää sulkea kuristushuoneeseen. (Selitys: Pienenä, kun kuulin puhuttavan kuritushuonerangaistuksista, luulin, että sana oli kuristus- eikä kuritushuone, ja oletin, että kuristushuone on paikka, jossa vankeja päivästä toiseen kuristetaan henkihieveriin kerran toisensa jälkeen oleellisena osana rangaistusta.) Todellisuudessa nuoret ovat yleisesti ottaen hölmöjä, konformistisia ja ohjailtavissa esim. mainoksilla. Eriasteiset mutiaiskansallisuudet eivät tässä suhteessa mitenkään eroa syntyperäisistä suomalaisista. Kun niiden edustajat tulevat ihmisen ikäkausista siihen kiistattomasti aivottomimpaan ja vastenmielisimpään, jota myös puberteetiksi karahteerataan (puberteetin olemuksen kiteyttivät kiistattomasti sarjakuvapiirtäjät Ave ja Ave Koskela seuraavaan repliikkipariin: Päivää, tohtori. Kun tällä meidän pojalla olisi tämä puberteetti... - Puberteetti!?! KAUHEAA!!! Aloitamme hoitotoimenpiteet välittömästi!), he pyrkivät toki parhaansa mukaan sosiaalistumaan suomalaisiksi jäljittelemällä sitä teini-ikäisten ihmisten käyttäytymismallia, joka Suomen oloissa on käytännössä menestyksekkäin, arvostetuin ja helpoimmin jäljiteltävissä. Se on tietenkin väkivaltaisen katuöyhöttäjän malli.

Maahanmuuttajien ja vähemmistöjen kulttuurista ja sen aiheuttamista ongelmista kitiseminen menee sikäli maalin ohi, että jengiytyvien nuorten somalien, romanien ym. väkivaltainen, provosoiva ja rehentelevä käytös on ja voi olla ainoastaan meidän oman kulttuurimme karrikoitu peilikuva. Asianomaisten nuorten oma perhekulttuuri on tunnetusti varsin patriarkaalinen ja kurinalainen. Se, mitä he tekevät rellestäessään kadulla, on heidän yrityksensä jäljitellä sitä, mitä suomalaiset heidän mielestään näyttävät tekevän kadulla. Hehän nimenomaan pyrkivät parhaansa mukaan vapautumaan omasta kulttuuristaan suomalaisiksi. Mutta ainoa suomalaisuuden malli on Öyhönmäen alaluokan humalainen öykkäröinti, arvaamattomuus ja väkivaltaisuus.

Tästä tulin taas tänään tietoiseksi palatessani kotiin työväenopiston iirin jälkeen (väki tuntuu putoilevan kärryiltä, ensi viikolla on keskityttävä kertaamaan jo opittua). Vaikka oli torstai-ilta, kaduilla vallitsi jo kahdeksan aikaan raittiusmiehen hermoille kovasti käyvä kännimölinä ja öyhötys. Ohi kulki nuorten reipasliikkeisten ihmisten seurueita, jotka olivat pahoinpidelleet niin naamansa kuin tukkansa intiaanien sotamaalausta muistuttavaan kuntoon värjättyine kampauksineen ja lävistyksineen.Kaikkein eniten minua kuitenkin hermostutti ns. keskiluokkaisten ihmisten väkivaltainen nauru. Siis väkivaltainen. Humalaiset ihmiset nauraa hörisemässä epämiellyttävän katkeralla äänellä, ikään kuin koko ajan valmiina ylittämään ilonpidon ja väkivaltaisen reuhaamisen rajan, joka on liuennut kokonaan vahvana liuottimena tunnettuun etanoliin.