An tOileán a Tréigeadh

Olen viime päivinä lueskellut Ceiliúradh an Bhlascaoid -sarjan monografioita Blasket-saaren kulttuurista. Great Blasket Island, tai kuten iiriksi sanomme, An Blascaod Mór, sijaitsee Kerryn (Ciarraí) kreivikunnassa Dinglenniemen (Corca Dhuibhne) edustalla, ja viisikymmenluvulle asti se toimi puhtaana ja esikuvallisena pidetyn iirin kielen lähteenä. Saari oli varsin eristetty manner-Irlannista suurimman osan vuotta, koska ilmat ja merenkulkukelit ovat Irlannin länsirannikolla tunnetusti niin muuttuvaisia, että ne antavat käsitteelle epävakaa sää aivan uuden merkityksen. (Alan miesten keskuudessa kuuluisa laulu An Chéad Mháirt d'Fhómhar on isän valituslaulu pojasta, joka lähti Donegalinlahdelle kalaan kauniilla säällä, mutta joutui myrskyn kynsiin heti ulapalle päästyään ja hukkui. Maantieteestä tietämättämille tiedoksi, ettei Blasket-saari sitten ole Donegalinlahdella päinkään, vaikka länsirannikolla onkin.) Niinpä huvitukset ja ajankuluke piti keksiä itse, jolloin saarelle kehittyi aivan omanlaisensa kansanrunous ja kansankulttuuri. Säädetyssä järjestyksessä kielentutkijat ja kulttuurinationalistit löysivät saaren ja merkitsivät sen asukkailta muistiin niin elämäntarinat kuin arvoitukset, lorut ja sadutkin. Tulos on, että Blasket-saaren iirillä on ollut saaren kokoon verrattuna suhteettoman suuri vaikutus iirin kielen de facto -normiin: vaikka standardikieli periaatteessa poikkeaa Kerryn murteesta melkoisestikin, käytännössä eteläisiä murteita ja niiden erikoispiirteitä suvaitaan toimitetussa ja virallisessa kirjakielessä suhteettomassa määrin. Tämän takia ulsterilaiset parkuvatkin niin paljon siitä, että heidän murrepiirteensä joutuvat punakynän uhreiksi kohtuuttomassa määrin.


On käytännössä täysin mahdollista opetella jollei nyt puhumaan niin ainakin kirjoittamaan puhdasta blasketilaista iiriä sellaisena kuin sitä puhuttiin vuosisata takaperin, kun saaren kielenparsi oli vielä elävä kielimuoto. Blasket-kirjallisuuden peruskauraa ovat Peig Sayersin, Muiris Ó Súilleabháinin ja Tomás Ó Criomhthainin omaelämäkerrat, joista varsinkin viimeksimainitun kuvaama maailma ulottuu syvälle 1800-luvun puolelle. Viime aikoihin asti uusia Blasket-julkaisuja ja vanhojen uusintapainoksia on kuitenkin pomppinut arkistojen kätköistä maailmalle kiihtyvää tahtia: Peig on omaelämäkertansa lisäksi sanellut tutkijoiden edifoneihin (äänittäviin levysoittimiin) kirjastollisen kansantarinoita, irrallisia muistoja (joiden valikoima on ilmestynyt omaelämäkerrasta erillisenä niteenä) ja muuta folklorea, josta suurin osa odottaa vielä julkaisemistaan. Tomás Ó Criomhthain kirjoitti omaelämäkertansa sanelemisen lisäksi itse päiväkirjaa saaren tapahtumista - englantilainen, mutta iirinkielisyysihmiseksi kääntymyksen tehnyt tutkija antoi hänen luettavakseen Pierre Lotin Islannin kalastajat sekä Gorkin nuoruustrilogian, jolloin Tomás innostui itsekin kynäilemään ymmärtäessään, että hänen elämänsä saattaisi olla muiden maiden asukkaiden mielestä yhtä kiinnostavaa kuin islantilaisten ja venäläisten kansanihmisten kohtalot hänen mielestään. Tomás ja hänen poikansa Seán julkaisivat yhteisen kirjoituskokoelman nimellä "Hanhensulkia Blasket-saarelta", ja Seán kirjoitti oman kirjan siitä, kuinka asukkaat lopulta lähtivät omasta pyynnöstään ja Irlannin valtion tuella manterelle jättäen saaren tyhjilleen. Muiris Ó Súilleabháinin sisar piti päiväkirjaa ennen muuttoaan Yhdysvaltoihin: vuoden 2000 tienoilla kirja toimitettiin painokelpoiseen muotoon ja saatettiin lukijoiden ulottuville. Ja vuoden 1997 aikoihin alkoi ilmestyä suunnilleen vuosittain Ceiliúradh an Bhlascaoid, jossa tutkijat käsittelevät Blasket-saaren kulttuuria milloin mistäkin uudesta näkökulmasta.


Kaikki iirin harrastajat joutuvat ennemmin tai myöhemmin tekemisiin Blasket-saaren kirjallisuuden kanssa. Minäkin olen lukenut siitä ainakin merkittävän osan: Peig Sayersin omaelämäkerran kouluversion Peig - Tuairisc a thug Peig Sayers ar Imeachtaí a Beatha Féin sekä sen hajanaisten muistojen ja tarinoiden kokoelman Machnamh Seanmhná hoidin ns. tuulensuojaan perusteellisesti panuamalla jo suhteellisen varhaisessa vaiheessa iirinopintojani, joskus kymmenen vuotta sitten, tai ehkä vielä aikaisemmin. (Ensimmäinen kokonaan iiriksi lukemani kirja oli kylläkin Ger Ó Cíobháinin An Giorria san Aer, joka on munsterilaista murretta ja poikkeaa varsin vähän Peigin iiristä.)

Blasketin murre, joka on vaikuttanut niin paljon nykyiirin kirjakieleen, oli kuitenkin vain kielen tällä hetkellä syntyperäisesti vähiten puhutun päämurteen (Munsterin murteen) yhden alamurteen (Kerry) vieläkin pienempi alamurre. (Tosin myös ensimmäisellä nykyiiriksi julkaistulla romaanilla, pastori Peadar Ua Laoghairen Séadnalla, oli varsin suuri vaikutus - ja Séadna oli Corkin kreivikunnan iiriä, joka taitaa olla tällä hetkellä ehkä Waterfordin murretta lukuunottamatta Munsterin pienin murre. Byrokraatti-iiri omaksui Corkista lakikieleen preposition "um", joka ei ole elävää kieltä missään muualla kuin Corkin kreivikunnan iirissä.) Blasket-saarelaiset eivät mieltäneet itseään edes irlantilaisiksi: tarina kertoo, että kun blasketilainen nuorukainen astui maihin Dinglessä (Daingean Uí Chúise), lähimmässä kauppalassa, häneltä kysyttiin: "An Éireannach thú?" - oletko irlantilainen? - ja hän vastasi: "Ní hea, ach Blascaodach" - en, vaan blasketilainen.

Blasket-saaret ovat samassa asemassa iirinkielisen Irlannin kulttuurissa kuin Shakespeare englanninkielisessä kirjallisuudessa. Vaikka olenkin lukenut paljon sekä keskeistä että marginaalisempaa Blasket-kirjallisuutta - täällä Marian kesäkämpässä minulla on Ceiliúradh an Bhlascaoid -vuosikirjojen lisäksi mukanani kokoelma Muiris Ó Súilleabháinin lehtijuttuja ajalta, jolloin hän asui Connemarassa (niinpä kirjasta on helppo huomata kuinka hänen munsterilaiseen murteeseensa sekoittuu mitä ilmeisimpiä connachtilaisuuksia) sekä "An tOileán a Tréigeadh" ("Saari joka hylättiin"), Blasket-saaren entisen postimiehen muisteluksia vanhoista hyvistä ajoista - en pidä itseäni minään Blasket-asiantuntijana. Itse asiassa minua ujostuttaa esittää mitään erityisempiä väitteitä Blasketin kulttuurista ja elämäntavasta, koska on niin helppo löytää minua parempia asiantuntijoita.