Pieni kielitieteellinen muistiinpano

Joskus oman bloggailunsa alkuvaiheessa Vera ihmetteli sitä, että mingreli (eli megreli eli margaluri), laz ja svan - georgian/gruusian/kartvelin kielen sukukielet - saattoivat olla suhteellisen kehittyneissä valtioissa (Georgia ja Turkki) puhuttuja nykykieliä ja silti vailla kirjakieltä. No, oikea vastaus tietenkin on, että niiden puhujat käyttävät kirjakielinään joko georgiaa, venäjää tai turkkia. Ne ovat tosiaan georgian sukukieliä, eivät sen murteita - mingrelin sanotaan olevan yhtä kaukana georgiasta kuin saksan. Lisäksi näiden kielten sisäisetkin murre-erot ovat suuria - niinpä Turkin parinsadan tuhannen lazinpuhujan lukumäärä on laskemassa, koska eri murteita puhuvat lazit eivät juurikaan ymmärrä toisiaan, ja kommunikaatio sujuu turkiksikin helpommin. Minulla oli yhteen aikaan tapana kutsua tällaisessa sosiolingvistisessä jamassa olevia kieliä maan pääkielen "sosiolingvistisiksi murteiksi", sillä vaikka ne eivät olisikaan mitään sukua pääkielelle, pääkieli on niiden puhujille se ainoa ylialueellinen normi, johon he pyrkivät: niinpä pyrkimys normatiivisen kielen puhumiseen ilmenee kielenvaihtona, yhtämittaisena koodinvaihtona äidinkielestä viralliseen pääkieleen ja takaisin sekä ylenmääräisenä pääkielestä omaksuttujen lainasanojen käyttönä. Huomionarvoista on tällöin, että äidinkieli osataan ainoastaan hyvin paikallisena ja murteellisena varianttina. Kun tavataan äidinkielen toisen murrevariantin puhujia, omaa puheenpartta ei osata tehdä näille ymmärrettävämmäksi esimerkiksi käyttämällä laajalti tunnettuja sanoja tai muotoja. Tai osataan, mutta silloin ainoat takuuvarmasti "laajalti osatut sanat" ovat maan virallisen pääkielen sanoja. Eli kun lazin kielen atinan murteen puhuja haluaa kuulostaa ymmärrettävämmältä ardeshenin murteen puhujan korvissa, hän tekee sen sekoittamalla kotimurteeseensa turkin kielen sanoja. Siinä vaiheessa kun keskustelu sitten alkaa olla turkkia lazilaisin taivutuspäättein, kynnys siirtyä puhumaan kielioppia myöten turkiksi on varsin matala.

Diglossian käsite ei mielestäni ole riittävä kuvaamaan tällaista sosiolingvististä tilannetta, koska stabiilissa diglossiassa myös matalalla kielimuodolla (low variety) on usein jonkinlainen de facto yliregionaalinen muoto tai yleiskieli (koinee), jossa ei välttämättä ole sen enempää lainavaikutusta korkeasta kielimuodosta (high variety) kuin matalan kielimuodon alueellisissa tai paikallisissakaan murteissa. Saksankieliset sveitsiläiset eivät tietääkseni keskenään turvaudu kirjasaksaan eivätkä paraguaylaiset espanjaan sen takia, etteivät ymmärtäisi toistensa sveitsinsaksaa tai guaraníta (paitsi ehkä siinä tapauksessa, kun toinen paraguaylaisista puhuu mestitsiguaraníta ja toinen aitoa intiaanimurretta - mutta juuri siksi Paraguayn mestitsiväestön puhuma guaraní lasketaan eri kieleksi kuin intiaanien heimoguaraní).

Myös iirinkielisyystoiminnassa on ollut aika paljon ongelmana se, että syntyperäiset iirinkieliset kokevat iirin kuuluvan ensisijaisesti kotikylään. Tosin iirinkielinen televisiokanava ja iirinkielisten maaseutualueiden omaehtoinen kulttuuritoiminta ovat muuttaneet tilannetta varmasti hyvinkin merkittävästi, mutta vielä vuonna 1999 valitettavan lyhytikäiseksi jääneen Cuisle-lehden toimittaja sai Corkin kreivikunnan iirinkielisiltä nuorilta vastaukseksi kysymykseen, lukivatko nämä Cuislea: Ó, ní léim puinn Gaelainne dháiríre, ja kun heiltä tiedusteltiin, katsoivatko he iirinkielistä televisiokanavaa: Dherá, Gaelainn Chonamara ar fad athá ar TnaG.

Cuisle muuten oli sellainen lehti, että sitä on vieläkin ikävä. Se ilmestyi vain noin vuoden tai puolentoista ajan tuossa vuosituhannen vaihteessa, mutta sillä oli hieno, omalaatuinen ja omasta mielestäni varsin toimiva konsepti. Jutut olivat vaikeusasteeltaan oppikirjakappaleen ja vakavan artikkelin välillä, mutta silloinkin kun ne olivat iirin opiskelijoille suunnattuja, ne käsittelivät ajankohtaisia asioita olematta väkisin väännettyjä koulukirjatekstejä. Sanalistoja ja englanninkielisiä väliotsikoita käytettiin madaltamaan lukukynnystä. Lehdessä oli englantia, hmm, teaserin verran (oiread na mealltóige den Bhéarla, kuten sanoisimme iiriksi), siis sen verran, että englanninkielisen, harvemmin iiriä lukevan irlantilaisen kiinnostus saataisiin heräämään. Kyllähän kielivähemmistöjen keskuudessa on ennenkin julkaistu kaksikielisiä lehtiä (yksi sellainen, alasorbien Nowy Casnik, tulee minullekin), mutta Cuisle oli iirinkielinen yleisaikakauslehti, joka oli suunnattu kaikille iiriä vähänkin osaavista aina syntyperäisiin asti, ei mikään vähemmistön sisäinen tiedotuslehti, ja se olisi ollut kiistämätön vasta-argumentti kaikkien niiden korppikotkien vaientamiseen, jotka inisevät, ettei iiriksi muka voi puhua ajankohtaisista asioista. Rahoituksen puutteeseen sekin projekti sitten romahti.