Owê war sint verswunden alliu mîniu jâr!

Owê war sint verswunden alliu mîniu jâr!
ist mir mîn leben getroumet, oder ist ez wâr?
daz ich ie wânde ez wære, was daz allez iht?
dar nâch hân ich geslâfen und enweiz es niht.
nû bin ich erwachet, und ist mir unbekant
daz mir hie vor was kündec als mîn ander hant.
liut unde lant, dârinne ich von kinde bin erzogen,
die sint mir worden vremde rehte als ez sî gelogen.
die mîne gespilen wâren, die sint træge unt alt.
daz velt ist unbereitet, verhouwen ist der walt:
wan daz daz wazzer vliuzet als ez wîlent vlôz,
vür wâr mîn ungelücke wande ich wurde grôz.
mich grüezet maneger trâge, der mich bekande ê wol.
diu werlt ist allenthalben ungenâden vol.
als ich gedenke an manegen vil wünneclîchen tac,
die mir sint gar entvallen als in daz mer ein slac,
iemer mêre ouwê.

Owê wie jæmerlîche junge liute tuont,
den ê vil hovelîchen ir gemüete stuont!
die kunnen niuwan sorgen: wê wie tuont si sô?
swar ich zer werlte kêre, dâ ist nieman vrô:
der jugende tanzen, singen zergât mit sorgen gar:
nie kein kristenman gesach sô jæmerliche schar.
nû merkent wie den vrouwen ir gebende stât:
die stolzen ritter tragent an dörpellîche wât.
uns sint unsenfte brieve her von Rôme komen,
uns ist erloubet trûren und vreude gar benomen.
daz müet mich inneclîchen (wir lebeten ie vil wol)
daz ich nû für mîn lachen weinen kiesen sol.
die vogele in der wilde betrüebet unser klage:
waz wunders ist ob ich dâ von an vröuden gar verzage?
ôwê waz spriche ich tumber man durch mînen bœsen zorn?
swer dirre wünne volget, hât jene dort verlorn,
iemer mêre ouwê.

Owê wie uns mit süezen dingen ist vergeben!
ich sihe die bittern gallen in dem honege sweben:
diu werlt ist ûzen schœne, wîz grüene unde rôt,
und innân swarzer varwe, vinster sam der tôt.
swen si nû habe verleitet, der schouwe sînen trôst:
er wirt mit swacher buoze grôzer sünde erlôst.
dar an gedenkent, ritter: ez ist iuwer dinc,
ir traget die liehten helme und manegen herten rinc,
dar zuo die vesten schilte und diu gewîhten swert.
wolte got, wan wære ich der segenunge wert!
sô wolde ich nôtic armman verdienen rîchen solt.
joch meine ich niht die huoben noch der hêrren golt:
ich wolte sælden krône êweclîchen tragen:
die mohte ein soldenære mit sîme sper bejagen.
möht ich die lieben reise gevarn über sê,
sô wolte ich denne singen "wol" und niemêr mêre "ouwê",
niemer mêre ouwê.

(Walther von der Vogelweide)

Vogelweiden Waltherin runo - tuo kieli on muuten keskiyläsaksaa, ja koska minä opin lukemaan sitä välttävästi jo nykysaksaa harrastaneena lukiolaispoikana, jolla ei vielä ollut aikomustakaan tulla kielitieteilijäksi, on täysin kohtuullista vaatia, että tekin sen osaatte pääosin tulkita, jos nykysaksa sujuu - on verraten pitkä motoksi, mutta olkoon tässä kokonaisuudessaan, kun Vera kerran innoitti minua pohtimaan vanhenemista. Sen luulisi mietityttävän minua paljonkin, koska neljääkymmentä lähestyessäni olen vieläkin opiskelijakämpässä käkkivä ikuinen väitöskirjailija. Kuitenkin vaivaan sillä nykyisin päätäni huomattavasti vähemmän kuin esimerkiksi 22 vuoden ikäisenä pidin tapanani. Itse asiassa olen sillä kannalla, että kaksikymppisenä kovasti ihailemani Aksel Sandemose, jonka romaani jälkensä ylittävästä pakolaisesta, En flyktning krysser sit spor (tai En flykting korsar sitt spår, miten vain haluatte) oli yhteen aikaan raamatun veroinen elämänohjekirjani (nykyisin olen siirtynyt niistä ajoista merkittävästi eteenpäin, mutta "Sandemose-kauteni" on jäänyt muistoon hurjana ja kuohuvana nuoruutena, jota on enimmäkseen turha häpeillä), oli oikeassa sanoessaan, että iänmukainen nuoruus on itkua ja epätoivoa, kun taas selväjärkisimmät voivat epätoivosta noustuaan pelastua oikeaan nuoruuteen, oikeaan ennakkoluulottoman pohdiskelun ikäkauteen, joka on sellainen kuin "nuoruuden" on väitetty olevan ja jollainen "nuoruus", se ikävuosien mukainen, ei ole koskaan ollut, paitsi puoliseniilissä lyriikassa. (Pahoittelen, jos tämä on liian hämärää jätinää. Sandemose sanoi sen huomattavasti paremmin.) En varsinaisesti ole pelännyt niinkään vanhenemista kuin palkkiotta vanhenemista: jos kolme hammasta on vedetty pois, neljäs odottaa vetämistä ja viidennessäkin on juurihoito, elämän kuuluu maksaa siitä asianomaiset korvaukset, kuten elämänviisaus, muutaman kielen taito lisää ja uusi akateeminen oppiarvo, tai ainakin jonkinasteisesti mainetta ja kunniaa.

Yleisesti ottaen korvaukset ovat olleet kohtuullisia, niiltä osin kuin olen itse voinut vaikuttaa niihin. Naisrintamalla ilmenneet epäonnistumiset ovat katkeroittaneet ennen kaikkea siksi, että ne ovat olleet kompastelua epäolennaisuuksiin, enkä ole kokenut asioiden olevan hallinnassani: päätösvalta vaikuttaa elämäni onnistumiseen sillä rintamalla on mielestäni aina ollut jonkun muun käsissä, se on riistetty minulta jopa väkivalloin. Toisin kuin Vera, minä nimittäin olen aina halunnut lapsia, jollen omia niin ainakin opetuslapsia, ja minua on pohjimmiltaan suututtanut naisetta jäämisessä ennen kaikkea se, että niin triviaali taito kuin naiseniskemiskyky estää minua pääsemästä käsiksi siihen, mikä on todella relevanttia eli isänä olemiseen, varsinkin kun asiantuntevat tahot (= pikku Katie) ovat minulle antaneet silmiävetistävän lausunnon, että "you would make a great daddy". Ei ole oikein, että olen vielä tässä iässä ilman lapsia, vaikka toisaalta levottomana ja puolihulluna nuorena miehenä en takuulla olisi edes vastuun ryhdistämänä kyennyt toimimaan haluamani laisena isänä (nyt se jo alkaa vaikuttaa realistiselta mahdollisuudelta). Maria Kristiina ei toki ole huonoimmasta päästä äitikandidaatiksi, niin että ehkä kaikkea toivoa ei vielä ole menetetty.

Luultavasti kasvattaisin omat lapseni samalla tavalla kuin minutkin on kasvatettu: juurevan vanhoillisessa, miedosti kristillisessäkin hengessä, mutta runsaasti intellektuaalisia ärsykkeitä antaen. Päihteet olisi kielletty, mutta älyllisellä puolella taivaskaan ei olisi rajana. Se oli pääperiaatteiltaan hyvä kasvatus. Kokonaan toinen asia on, että se taisi olla pieneen ja ahtaaseen Suomeen liian hyvä. Sokeiden maassa yksisilmäinen ei todellakaan ole kuningas, vaan pelottava friikki, skitsofreenikko ja mielipuoli.