sunnuntai 8. toukokuuta 2005

Unikirjasta

Näin taas omintakeisen unen. Juoni ei ihan jäänyt päähäni, mutta herätessäni älysin tuhertaa siitä muistiinpanot, jotta saatte lukeaksenne oleellisimman osan.

Unessa siis huoneeni seinän rakenne oli sillä tavalla muuttunut, että siihen oli kasvanut ikkunan kohdalle jonkinlainen kerroksesta toiseen kulkeva ilmanvaihtohormi, joka kulki ulko- ja sisäseinän, sekä myös ikkunan sisä- ja ulkoruudun, välistä. Marakattimainen olento kiipesi ikkunasta sisään ja otti pari askelta huoneeni lattialla palaten sitten takaisin hormiin. Kun olento tuli hormista sisään uudemman kerran, se varasti huoneestani jotakin. Sieppasin olennon kiinni ennen kuin se ehti pakoon, ja osoittautuikin, että se oli pienikokoinen laiha rääkätyn oloinen tyttö joka saattoi iältään olla mitä tahansa kahdeksan ja kahdenkymmenenkahdeksan väliltä. Se oli varastanut huoneestani puukon, sen ruosteisen vanhan Mora-puukon joka on tainnut todellisuudessa jo kadota, mutta jota pitkään pidin keittiön kaapissa hätävaraleipäveitsenä.

Tyttö väitti olevansa inkeriläinen - suomea hän kyllä puhui ilman minkään valtakunnan vierasta korostusta - ja varastaneensa puukon vain näytteeksi mafiamiehille, päästäkseen venäläisen alamaailman "laillistetuksi varkaaksi" (вор в законе). Hän näytti myös ruhjottuja ja mustelmaisia käsivarsiaan todistaakseen, että jengi hakkaisi hänet hengiltä, jos hän ei jotenkin todistaisi osaavansa tätä varkaan hommaa.

Tyttö koetti vedota sääliini, mutta en olisi Panu, ellen olisi pysynyt lujana ja ankarana psykonartun valheiden edessä. Koska minulla ei ole omaa kännykkää, menin keittiöön pyytämään naapureilta apua. Keittiössä istui pari outoa mieshenkilöä, mutta heistä ei ollut apua. Heti kun olin saanut tilanteen selvitettyä, he joutuivat nimittäin aivan tohkeisiinsa siitä, että rikollinen oli ulkomaalainen, ja alkoivat suurin piirtein kieli vyön alla ja räkä rinnuksilla selittää, kuinka ulkomaalaiset nekrut raiskaavat naisemme. Tämä keskustelunaihe sai heidät niin kiihkoiseen ja kommunikaatiokyvyttömään tilaan, että oli turha enää yrittääkään saada heiltä apua poliisin hälyttämiseen.

Tyttö yritti vieläkin herättää sääliä, mutta ahnehti liikaa. Aluksi hänen piti pelkästään näytön vuoksi varastaa puukko, mutta sitten hän alkoi osoittaa kiinnostusta myös kirjoihini. Hänen piti ehdottomasti saada myös Séamus Ó Griannan kirja Na Blianta Corracha. Tälle hän keksi jonkin täysin älyttömän perustelun, joka liittyi jotenkin tullimääräysten kiertämiseen. Ehkä hän ajatteli, että kirjaan olisi hyvä piilottaa salakuljetettavia huumeita. Olin ollut jo vähällä uskoa häntä, mutta tässä vaiheessa huomasin, että minua kusetettiin.

Unen lopussa tyttö meni omasta halustaan poliisin puheille ja lupasi ruveta rehelliseksi. Tämä oli niin päälleliimattu onnellinen Hollywood-loppu tälle unelle, että olin siitä unessa itsekin tietoinen.