Hassu pikku havainto - En rolig liten iakttagelse

Rasistit, maahanmuuttokriitikot, persut tai millä nimellä sitä roskajoukkoa nyt sitten kutsutaankin esittävät olevansa hyvinkin tuottavaa yrittäjäväkeä. Kertokaa toki minulle, missä välissä he ehtivät yrittää, kun he ovat koko ajan netissä räyhäämässä.

Rasister, invandrarkritiker, sannfinnar, eller vad man nu kallar den där pöbeln brukar påstå att de är produktiva företagare. Berätta mig nu när de hinner arbeta som företagare, om de hela tiden bara för sitt oväsen på webben.

Toki persuissa on oma yrittäjäkiintiönsä. Minusta vain tuntuu että tyypillinen persuyrittäjä on joko ihan avoin huijari tai sitten yrittäjänä osaamaton. Huijariyrittäjistä tunnetuin esimerkki on 2000-luvun ensimmäisellä vuosikymmenellä persuna onneaan kokeillut Carl Danhammer, tosielämän Hunttalan Matti. Danhammerin kuningastie tyssäsi siihen, että hän oli epämääräisten liiketoimien lisäksi syyllistynyt myös raiskaukseen, mikä siihen aikaan ei vielä ollut persuissa niin hyväksyttyä kuin nykyään.

Visst har sannfinnarna sin egen kvot företagare. Jag tycker dock att en typisk sannfinsk företagare antingen är en cynisk lurendrejare eller inte en särskilt bra företagare. Av lurendrejarna är det Carl Danhammer som är mest känd - han prövade sin lycka i partiet under 2000-talets första årtionde. Denna livslevande motsvarighet till Matti Hunttala (en litterär gestalt från Simo Olavi Hämäläinens roman Kättenpäällepanijat, "Handpåläggarna", också filmatiserad som Då Matti Hunttala köpte Finland) kom dock inte särskilt långt med sin politiska karriär: det visade sig nämligen att han var dömd våldtäktsman, vilket på den tiden fick partiet att distansera sig från honom.

Danhammer ei tietenkään alkujaan ollut nimeltään Danhammer, vaan hänellä oli tavanomainen -nen-loppuinen savolaisnimi. Persuista kertoo aika paljon se, että he väittävät olevansa suomen kielen asialla, mutta innokkaina kelpuuttavat puolueen listoille bisnesveijarin, joka on hankkinut uskottavuutta "rikkaana liikemiehenä" omaksumalla ruotsinkielisen nimen.

I början hette Danhammer givetvis inte Danhammer, utan hade ett typiskt savolaxiskt efternamn på -nen. Det säger en hel den om sannfinnarna att de säger sig vara för finskan och emot svenskan, men välkomnar en filur som skaffat sig trovärdighet som "rik affärsman" genom att tillägna sig ett svenskt namn.

Tämä muuten omalta osaltaan heijastelee sitä, miten persujen ytimessä on "konservatismi" nimenomaan vanhanaikaisten ennakkoluulojen ylläpitämisen merkityksessä. Ruotsin kieltä muka paheksutaan, mutta käytännössä eletään yhä siinä menneisyydessä, jossa ruotsin puhuminen oli automaattisesti merkki aatelisasemasta, rikkaudesta tai liikemiestaidoista.

Det här återspeglar på sitt sätt hur den "konservatism" sannfinnarna står för handlar om att hålla vid liv gammaldags fördomar. Svenska språket ogillar de kantänka, men egentligen lever de kvar i det förflutna, där språket stod för adel, rikedom eller affärskunskaper. 

Kansanrintama - Folkfronten

Yleinen väsymys ideologiseksi, epäpragmaattiseksi ja monien yhteiskuntaryhmien etuja loukkaavaksi miellettyyn oikeistopolitiikkaan johti sitten kansanrintamahallituksen syntymiseen. Tämä oli nähtävissä, toki persut olisivat saaneet hävitä vaalit, eli demarien olisi pitänyt ottaa Sanna Marin pysyväksi kampanjakärjeksi.

Den allmänna tröttheten på en högerpolitik som vitt anses ha varit ideologisk och opragmatisk och skadlig för många befolkningsgruppers intressen ledde till att det uppstod en folkfrontsregering. Det här kunde man ana, låt vara att sannfinnarna borde ha förlorat rejält, vilket sossarna skulle ha kunnat åstadkomma om de låtit Sanna Marin ta hand om hela valkampanjen.

Hallituksen kokoonpano ei ole Nato-ystävällisin, mutta aion edelleenkin jatkaa vasemmistolaiskaverieni kiusaamista tällä Nato-asialla. Tässä maassa on varsin paljon ihmisiä, jotka eivät kannata oikeistolaista talouspolitiikkaa, mutta jotka näkisivät mielellään Suomen Naton jäseninä. Tällä porukalla ei tosiasiassa ole omaa ääntä suomalaisessa politiikassa. Sellainen pitää luoda, vasemmistopuolueiden sisälle ellei muu ole mahdollista.

Den nya regeringens sammansättning är inte den Nato-vänligaste, men jag tänker att även hädanefter irritera mina vänsterkompisar med det här om Nato. Det finns massor av folk i det här landet som inte är för högersinnad ekonomisk politik men som skulle föredra att se Finland i Nato. De här människorna har inte egen röst i finländsk politik. Den rösten måste man skapa, och om det så gäller bör den skapas inne i vänsterpartierna.

Sitä paitsi Suomen voi viedä Natoon vain vasemmiston avulla. Vain Nixon saattoi käydä Kiinassa, ja vain demarit vievät Suomen Natoon.

Dessutom kan Finland bli Natomedlem bara med vänsterns hjälp. Det var bara Nixon som kunde besöka Kina, och det är bara sossarna som kan söka medlemskap i Nato.

Perussäännöt, joita "maahanmuuttokritiikissä" sovelletaan - Grundreglerna som tillämpas av typiska "invandringskritiska" diskussionsdeltagare

1) Älä esitä konkreettisia vaatimuksia, vaan piehtaroi väkivaltafantasioissa.
2) Jos esität konkreettisia vaatimuksia, esitä vain sellaisia, jotka rikkovat oikeusnormeja ja ihmisoikeuksia ja joita siksi ei voida toteuttaa.
3) Jos esität toteuttamiskelpoisia vaatimuksia, esitä vain sellaisia, joita jo jossain määrin yritetään toteuttaa...
4) ...tai jotka kuka tahansa voi hyväksyä.
5) Mitä sitten sanotkin tai teetkin, älä ota vastuuta mistään.

1) Ställ inga konkreta krav, utan vältra dig i våldsfantasier.
2) Om du föreslår konkreta åtgärder, se till att de står i konflikt med rättsnormer och mänskliga rättigheter och att de sålunda inte kan vidtas.
3) Om du föreslår åtgärder som kan vidtas, se till att det är åtgärder som i viss mån redan har vidtagits...
4) ...eller som vem som helst kan acceptera.
5) Vad du än säger eller gör, ta inte ansvar för någonting.

Venäjän kuristusote Suomesta tiukkenee - Allt stramare stryptag för Ryssland om Finland

Eduskunnan ulkoasiainvaliokunnan puheenjohtajaksi on valittu Laura Huhtasaari. Vaikka valinta onkin oletettavasti tilapäinen, tämä merkitsee Venäjän kuristusotteen tiukkenemista Suomen ulkopolitiikassa. Huhtasaaren kannanotoille on luonteenomaista pitkäaikainen ja johdonmukainen venäläismielisyys, kuten oheisesta esimerkistä näkyy.

Det är Laura Huhtasaari som nu utsetts till ordförande för riksdagens utrikesutskott. Valet är förmodligen provisoriskt, men det här innebär med all säkerhet att Ryssland fattar allt stramare stryptåg om Finlands utrikespolitik. Huhtasaaris ställningstaganden präglas av långvarig och konsekvent Putinvänlighet, som exemplet nedan visar.

"Ryssland har inga strategiska behov gentemot Ukraina [sic!]. Krim är en annan historia, befolkningen i Krim är rysksinnad och talar ryska. Ryssland kommer inte att invadera Ukraina, om det inte handlar om motanfall, och det blir då ett hårt slag."

Silloin kun Venäjä oli juuri hyökkäämäisillään Krimille, Aleksanteri-instituutin Markku Kangaspuro vakuutteli joka välissä, ettei mitään hyökkäystä tule. Kangaspurosta tuli jokseenkin Irakin informaatioministerin veroinen vitsi, mutta aivan samoilla linjoilla ovat myös Huhtasaaren ajatukset kulkeneet.

När Ryssland förberedde sin invasion av Krim, insisterade Markku Kangaspuro från Alexanderinstitutet på alla möjliga forum att Putin aldrig skulle erövra halvön. Kangaspuro blev sedan en politisk vits på samma nivå som den irakiske informationsministern, men Huhtasaaris föreställningar skiljer sig föga från hans.

Jussi Halla-aho on kovasti yrittänyt esiintyä Ukrainan ystävänä ja Venäjän imperialismin vastustajana. On kuitenkin selvää, että Venäjä ei ole hänelle mikään kynnyskysymys. Muuten hän ei kauaa katselisi Huhtasaaren (tai Tom Packalénin tai Kristian Laakson) kaltaisia Venäjän ilkitöiden siloittelijoita ja puolustelijoita puolueessaan.

Jussi Halla-aho har försökt uppträda som stor vän till Ukraina och motståndare mot rysk imperialism. Det är dock självklart att Ryssland inte är en principfråga för honom. Annars skulle han inte tolerera sådana försvarare och överslätare av Rysslands illgärningar som Huhtasaari, Tom Packalén eller Kristian Laakso i sitt parti.

Pikemminkin on selvää, että tässä Venäjä-asiassa on kyse vain hänen henkilökohtaisista identiteettitarpeistaan. Hän tuli äärioikeistoon silloin kun Neuvostoliiton/Venäjän vastaisuus vielä oli sitä määrittävä tekijä. Tällä välin äärioikeistosta on tullut paljon entistä avoimemmin länsimaista liberaalia demokratiaa ja oikeusvaltiota vastustava ryhmä. Se haluaa solmia ainakin käytännöllisen ja asialinjalla olevan liittosuhteen Venäjän kanssa tuhotakseen nämä inhoamansa asiat. Halla-aho haluaa lapsellisesti kuitenkin vielä kuvitella olevansa jonkinlaisen länsimaisuuden puolella ja muka Venäjää vastaan, vaikka se näkyy ainoastaan muihin puolueisiin suuntautuvina putinismisyytöksinä.

Snarare är det klart att det här med Ryssland bara handlar om hans personliga identitetsbehov. Han blev högerradikal när högerextremismen i Finland ännu definierades utifrån förhållandet till Sovjetunionen eller Ryssland. Sedan dess har extremhögern allt tydligare uppträtt som motståndare till västerländsk liberal demokrati och rättsstat. Den vill alliera sig, åtminstone pragmatiskt, med Ryssland för att göra slut på dessa "missförhållanden". Halla-aho vill däremot barnsligt inbilla sig att han är för någon sorts västerländskhet och emot Ryssland, låt vara att detta endast syns i putinismbeskyllningar riktade mot alla andra partier.

Riksdagsman Kristian "Shejken" Laakso: "Snart blir Finland ordförande för EU. Då måste man sätta igång med påtryckningen för att bli av med de där dumma EU-sanktionerna mot Ryssland. Det är verkligen dumt med såna där sanktioner, när finska beslutsfattare bugar och bockar för EU. Alla andra kringgår reglerna och exporterar varor till Ryssland hela tiden. Alla inser hur mycket skada det här skådespelet åsamkat oss utan att vara till någon nytta. Har någonting blivit bättre av sanktionerna?"

Hänen esiintymisensä Venäjä-kriitikkona olisi huomattavasti uskottavampaa, jos hänen tahdottomien raajojen nettiarmeijansa ei olisi yli vuosikymmenen nettikiusannut ja häiriköinyt minua mm. onnistuen saamaan minut savustettua ulos medioista. Yksi kirjoitteluni tavoitteita nimenomaan silloin, kun vielä olin palkattu bloggaaja, oli perinteisen, Venäjä-kriittisen isänmaallisuuden nostaminen takaisin kunniaan. Jos Halla-ahon asenne Venäjään olisi oikeasti niin kielteinen kuin hän väittää sen olevan, hän ja hänen juoksupoikansa olisivat antaneet minun rauhassa tehdä työtäni.

Halla-ahos Putinkritiska pose skulle se betydligt trovärdigare ut, om hans onlinearmé av viljelösa lemmar inte hade slösat ett årtionde om inte mera på att virtualmobba och ansätta mig, vilket ju ledde till att jag blev utesluten ur finska medier. En av mina målsättningar på den tid då jag ännu fick skriva blogg mot betalning var att rehabilitera vår traditionella, Rysslandkritiska fosterländskhet. Skulle Halla-aho verkligen hysa en så negativ åsikt om Ryssland som han påstår, skulle han och hans springpojkar inte ha stört min arbetsro.

Rundradion: Tom Packalén tror inte att det är Ryssland som är bakom giftattentatet. - Riksdagsmannen jämför situationen med ett söndrat fönster: man beskyller grannbarnen och bestraffar dem genom att slå sönder deras cykel bara för säkerhets skull.

Onkin selvää, että Halla-ahon ja Venäjän edut lankeavat yhteen. Minun tavoitteeni oli elvyttää vanha hyvä talvisodan henki niin, että sen puitteissa esimerkiksi maahanmuuttajataustaiset ja sukupuolivähemmistöihin kuuluvat henkilöt voisivat yhdessä kaikkien muiden kanssa puolustaa isänmaata Venäjän uhatessa.

Det är klart att Halla-aho och Ryssland har samma intressen. Min målsättning var att återuppliva den gamla goda vinterkrigsandan så att t ex folk med invandrarbakgrund eller representanter för könsminoriteter tillsammans med alla andra kunde försvara fosterlandet mot Ryssland.

Luonnollisesti Venäjä pitää tätä uhkana omalle edulleen, sillä se etu tarkoittaa kaikkien demokraattisten maiden sisäisen ilmapiirin myrkyttämistä. Viimeksikin (siis vuonna 1939) talvisodan yksimielisyys oli Suomen ihmease, joka pelasti itsenäisyytemme. Nyt Venäjä haluaa viedä tämän ihmeaseen käsistämme hyvissä ajoin ennen uutta talvisotaa.

Naturligtvis ser Ryssland detta som ett hot mot sina intressen, ty de intressena går ut på att förgifta atmosfären i alla demokratiska länder. Förra gången (år 1939) var folkets enighet under vinterkriget Finlands mirakelvapen som räddade vår självständighet. Nu vill Ryssland stjäla oss detta mirakelvapen i god tid före det nya vinterkriget.

Halla-aho taas on vakaumuksellinen vale-"nationalisti"-radikaali, joka käyttää ihan mitä vain käteen osuvaa Suomen demokratian tuhoamiseksi - olipa se sitten Venäjän apu tai Venäjän-vastaisuus. Sekä Venäjälle että Halla-aholle on hyödyksi tuhota suomalaisten keskinäinen luottamus (se talvisodan henki), koska silloin suomalaisista ei ole vastusta kummankaan Suomelle tuhoisille suunnitelmille.

Halla-aho är å sin sida en övertygad pseudo-"nationalistisk" radikal, som använder vad som helst han hittar inom räckhåll för att förstöra demokratin i Finland - rysk hjälp, hat mot Ryssland, allt duger. Det är nyttigt för både Ryssland och Halla-aho att tillintetgöra förtroendet finnarna emellan (dvs vinterkrigsandan), ty då kan finnarna inte göra motstånd mot de för Finland destruktiva ränker som både Putin och Halla-aho smider.

Iltalehden tekopyhyyttä - Aftontidningen Iltalehti och skenheligheten

Iltalehden vastaava päätoimittaja Erja Yläjärvi julkaisi tuossa juuri jeremiadin, jossa julistaa netin lynkkaajasakit suurimmaksi uhkaksi sananvapaudelle nyky-Suomessa. Kiitosta vaan oikein paljon, että hän lopultakin huomasi saman ongelman, joka minulle oli todellisuutta jo kymmenen vuotta sitten ja jonka takia olen ollut viimeiset kuusi vuotta suomenkielisissä medioissa de facto siteeraus-, haastattelu- ja julkaisukielloissa (en ole tunnetusti kelvannut edes asiantuntija-avuksi iirin kieltä käsitteleviin artikkeleihin, vaikka kuusi iirinkielistä kirjaa julkaisseena minulla ehkä voisi olla jotain sanottavaa ao. artikkelien taustatiedoksi). Muuten, siihen aikaan kun vielä sain kirjoittaa, Iltalehden keskustelupalstalla heitettiin minun niskaani aika ajoin enemmän ja törkeämpää lokaa kuin missään, ja moderaatiota ei ilmeisesti ollut ollenkaan.

Erja Yläjärvi, ansvarig chefredaktör för aftontidningen Iltalehti, har just skrivit en jeremiad, där hon förkunnar att lynchmobbarna på webben för närvarande utgör det största hotet mot uttrycksfriheten i Finland. Tacka vet jag henne för att äntligen ha blivit medveten om det problem som redan för ett årtionde sen var vardag för mig och som bär skulden till att jag sedan sex år tillbaka de facto belagts med citerings-, intervju- och publiceringsförbud i finskspråkiga medier (som bekant har jag inte ens anlitats som sakkunnig när det kommit ut artiklar om iriska språket i finska medier, trots att jag - efter att ha gett ut sex böcker på iriska - förmodligen kunde bidra med någonting relevant till artiklarna i fråga). På den tid då jag ännu fick skriva krönikor, var det på Iltalehtis webbforum jag ofta attackerades mera vulgärt och fräckt än någon annanstans, och moderatorer fanns det tydligen inga.

Uusi iskulause meille kaikille mokuttajiksi, natottajiksi ja homosaattoreiksi haukutuille

MONIKULTTUURISEEN NATOON IHAN HOMONA!


(PS: Edellinen iskulause ilmeisesti tuotti minulle kuukauden kirjoituskiellon Facebookiin!)

Maahanmuuttokritiikki ja mielenterveys - Invandringskritik och psykisk hälsa

Turussa terroripommeilla uhkaillut mies on osoittautunut lähinnä esimerkkitapaukseksi henkilökohtaisesta tragediasta. Usein tällaiset tapaukset koetetaan selitellä pois mielisairaudella, mutta tällä kertaa selitys on hyvin uskottava. Tämä on ote asianomaisen herran someprofiilista:

Mannen som hotat med terrorbomber i Åbo har visat sig vara snarast ett exempel på personliga tragedier. Ofta brukar sådana här fall bortförklaras genom att framställa dem som följder av psykiska sjukdomar, men den här gången är förklaringen mycket trovärdig. Här ser vi ett utdrag ur herrens profil i sociala medier:

"Religiös övertygelse: Islamska samfundet i Åbo. Politisk övertygelse: Sannfinländarna."

Eiköhän jo näistä ristiriitaisista sympatioista selviä, että tämä kantasuomalainen mies (kantasuomalaisuudesta on todisteena sekä hänen nimensä että hänen valokuvansa, jossa hän toki esiintyy hassu "arabipäähine" päässään) kokee vakavaa identiteettikriisiä, jollaiset usein liittyvät mielenterveyden häiriöihin. Toivon, että hän pääsee asiantuntevaan psykiatriseen hoitoon ja tervehtyy.

Det framgår direkt ur dessa motsägelsefulla sympatier att denne man, som förresten både av namnet och av utseendet att döma är en ren finne (låt vara att han poserar i ett fotografi med någon sorts burnus på), lider av en allvarlig identitetskris av den sort som ofta hänger ihop med psykiska störningar. Vi får väl hoppas att han får psykiatrisk behandling och tillfrisknar.

Kristittyjen vainosta - Om förföljelser mot kristna

Maahanmuuttokriitikot intoilevat usein kristittyjen vainosta maailmalla. Mutta kun heiltä pyytää mielipidettä intialaisten hindunationalistien kristittyihin suuntaamista hyökkäilyistä, jotka ovat todella vakavia ja merkittäviä armottomuudessaan, maahanmuuttokriitikot vain nauravat pilkallisesti. He näet katsovat hindujen olevan omalla puolellaan muslimeja vastaan. Tai sivuuttavat hindujen harjoittaman kristittyjen vainon vain siksi, että hindut eivät ole muslimeja.

Invandringskritikerna älskar att göra ett stort nummer av hur kristna förföljs i stora världen. Men frågar man dem vad de anser om indiska hindunationalister och deras allvarliga, obarmhärtiga attacker mot kristna, brukar invandringskritikerna besvara detta med ett hånskratt. De anser nämligen att hinduerna är på samma sida med dem, emot muslimerna. Eller kanske de bara förbigår de hindunationalistiska förföljelserna därför att hinduerna inte är muslimer.

Sitä vastoin äärioikeisto - esimerkiksi hiljattain Laura Huhtasaari - on kyllä innokkaana esittämässä kristittyjen vainoksi sellaisen, mikä sitä ei todistettavasti ole, nimittäin valkoisten maanviljelijöiden murhat (ns. plaasmoorde) Etelä-Afrikassa. Maatilamurhien taustalla voi olla mustien militanttien rasismi valkoisia kohtaan. Toinen selitys on yksinkertaisesti maattoman maalaisväestön ajautuminen rikollisuuteen. On myös mahdollista nähdä se rakenteellisena sortona, jonka uhreiksi joutuvat valkoisten buurien lisäksi maaseudun mustat (heitäkin nimittäin surmataan maatilahyökkäyksissä) - valtio nimittäin keskittää poliisivoimansa kaupunkirikollisuuden torjumiseen, joka toki on Etelä-Afrikassa massiivista, ja maaseutu on jäänyt lapsipuolen asemaan.

Däremot framställer extremhögern - som t ex Laura Huhtasaari nyligen gjorde - gärna som förföljelser av kristna även vad som bevisligen inte är det, nämligen de s k plaasmoorde eller mord på vita hemmansägare i Sydafrika. Dessa mord kan vara en följd av militanta svartas rasistiska hat mot alla vita. En annan förklaring är att det handlar om lantbefolkning utan odlingsland som blivit kriminella och livnär sig på stölder. Det är också möjligt att tolka det hela som strukturell diskriminering som det inte bara är vita boer utan även svarta på landet som faller offer för - det är nämligen inte bara vita som mördas. Staten koncentrerar sig nämligen på att bekämpa den massiva brottsligheten i städerna, vilket innebär att bönderna får klara sig på egen hand.

Se, mistä Etelä-Afrikassa ei ole kyse, on kristittyjen vaino. Ne mustat jengit, jotka buurimaanviljelijöitä ahdistelevat, koostuvat nimittäin ihan kristillisen lähetystyön piirissä olleista miehistä. Jos heillä on jokin uskonto, se on kristinusko, olkoonkin että siihen varmaan afrikkalaisissa maaseutuoloissa on sekoittunut vanhempia kansantapoja ja taikauskoa. Silloin kun kulttuuritaustaltaan lähtökohtaisesti kristityt henkilöt ahdistelevat toisia kulttuuritaustaltaan lähtökohtaisesti kristittyjä henkilöitä, kyseessä ei ole kristittyjen vaino. Kyseessä voi olla etninen tai ihonväriperustainen vaino, kyseessä voi olla ihan pelkkä rikollisuus, mutta uskonvaino se ei ole.

Det som äger rum i Sydafrika är inte förföljelser mot kristna. De svarta gäng som ansätter boerna på landet består nämligen av män som varit föremål för kristligt missionerande. Om de har någon religion så är det kristen religion, låt vara att den under afrikanska lantliga förhållanden har uppblandats med äldre folkvanor och vidskepelser. När människor av kristlig kulturbakgrund trakasserar andra människor av kristlig kulturbakgrund, är det inte förföljelser av kristna. Det kan handla om etniska förföljelser, det kan vara förföljelser p g a hudfärgen, det kan vara ren brottslighet, men det är inte religionsförföljelser.

Nyt kysymys kuuluu, onko sitä kristittyihin kohdistuvaa vainoa maailmalla todellakin niin paljon kuin maahanmuuttokriitikot, persut ym. väittävät. Kyllä sitä luultavasti hyvinkin on. On jopa mahdollista, että kristityt ovat vainotuin uskonnollinen ryhmä. Mutta sen vainon uhreja ei auta pätkääkään, että maahanmuuttokriitikot pitävät pilkkanaan puheita kristittyjä oikeasti vainoavista hinduekstremisteistä Intiassa ja samalla stilisoivat kristittyjen vainoksi sellaisia ilmiöitä, kuten Etelä-Afrikan maatilamurhat, joilla ei ole uskonvainojen kanssa mitään tekemistä.

Nu lyder den stora frågan, om det ute i världen finns så mycket förföljelser mot kristna som t ex invandringskritikerna, sannfinnarna osv. påstår. Jovisst, det är mycket sannolikt att det finns det. Det är helt tänkbart att de kristna är den mest förföljda religionen. Men det hjälper inte offren ett dugg att invandringskritikerna gör sig lustiga över de verkliga förföljelser som hinduextremister håller på med i Indien och samtidigt framställer t ex de sydafrikanska plaasmoorde som religionsförföljelse, vilket de absolut inte är.

Vielä vähemmän heitä tietysti auttaa hompanssien ja muiden roistojen lietsoma viha muslimeja kohtaan. Asia on nimittäin niin, että Suomessakin on Lähi-idästä uskonvainoa paenneita kristittyjä. Koska kaikenlaiset burnuusit sun muut päärätit ovat yhtä paljon alueellista kuin uskonnollista pukeutumiskulttuuria, on hyvin mahdollista, että rasistien "muslimina" kiroama huivipäinen nainen on kristitty, joka on paennut Suomeen kiihkomuslimien kynsistä. Mutta epäilemättä muslimivihaaja tuntee tekevänsä suuren sankarityön Lähi-idän kristittyjen hyväksi sylkemällä Lähi-idästä paennutta kristittyä naista. Tämä on niitä maahanmuuttokritiikin paradokseja.

Ännu mindre hjälper det hat mot muslimer som hommaiter och andra slynglar uppviglar till. Det förhåller sig nämligen så att det faktiskt finns kristna flyktingar från Mellanöstern i Finland. Alla de där burnuserna och andra huvudtrasorna är lika mycket regional som religiös klädselkultur, och sålunda är det mycket möjligt att en kvinna iklädd sjal som rasister kallar en förbannad muslim faktiskt är en kristen som flytt till Finland undan de extremistiska islamisterna i hemlandet. Men säkert inbillar sig muslimhataren att han kämpar för Mellanösterns kristna genom att spotta på en kristen kvinna som flytt från Mellanöstern. Det här är en sån där invandringskritisk paradox.

Maahanmuuttokriitikot ja logiikka - Invandringskritikerna och logiken

Kataloniassa järjestetään kansanäänestys itsenäistymisestä. Itsenäisyyden kannattajat voittavat. Maahanmuuttokriitikot hurraavat: hieno voitto kansallismielisyydelle!

I Katalonien ordnas en folkomröstning om självständighet. Självständighetsanhängarna segrar. Invandringskritikerna jublar: vilken härlig seger för nationalismen!

Espanjassa parlamenttiin nousee äärioikeistolainen Vox-puolue, joka julistaa, että maan vähemmistökielet, kuten katalonia, on murskattava ja niiden puhujien autonomiset yhteisöt, kuten Katalonia, on lakkautettava. Tarkalleen samat maahanmuuttokriitikot hurraavat: hieno voitto kansallismielisyydelle!

Spanjorerna röstar in de första parlamentsledamöterna från det högerextrema partiet Vox, som förkunnar att minoritetsspråken i landet, som katalanskan, bör krossas och de autonoma regioner som upprättats för språkminoriteterna, som Katalonien, bör avskaffas. Precis samma invandringskritiker jublar: vilken härlig seger för nationalismen!

Kertokaa nyt toki tyhmällekin, mikä logiikka tässä on, tai onko sitä ollenkaan.

Förlåt en yngling, men jag begriper inte riktigt logiken bakom det här, eller om det alls finns någon.

Warum die SS in Finnland immer noch ein gewisses Renommee besitzt

Auch auf deutsch: Wie mir die Wahren Finnen meine Medienkarriere versauten

Neulich hat es in Deutschland ein gewisses Aufsehen erregt, dass ein finnischer Craftbierhersteller, der neue Märkte dort drüben öffnen wollte, sich als Vorsitzender des finnischen SS-Traditionsvereins (Veljesapu-Perinneyhdistys, d.h. so etwas wie "Traditionsverein für brüderliche Hilfe" - die Buchstaben SS kommen nicht im offiziellen Namen des Vereins vor) entpuppt hat. Jetzt sieht es aus, dass der Brauhausbesitzer im Heimatland des Biers boykottiert wird, und er hat schon den Beschluss bekanntgemacht, dass er den Traditionsverein verlassen will. Ich glaube, es ist an der Zeit, ein paar Wörtchen auf Deutsch über das Verhältnis der Finnen zur SS zu schreiben. Hier in Finnland wurde die deutsche Reaktion meistens so interpretiert, dass Ausländer schon wieder die "Sonderposition" Finnlands im Zweiten Weltkrieg nicht verstehen wollen.

In Finnland hat es eigentlich niemals eine Vergangenheitsbewältigung gegeben, was unsere Zusammenarbeit mit NS-Deutschland betrifft. Oder sagen wir lieber: die Vergangenheitsbewältigung, die stattgefunden hat, ist am ehesten als entlehntes Kulturgut aus Deutschland empfunden worden, oder auch als sowjetische Propaganda. Als die Sowjetunion zusammengebrochen ist, haben die Finnen aus Erleichterung geseufzt: jetzt ist endlich Schluss mit diesen heuchlerischen Selbstanklagen.

Einerseits verstehe ich natürlich, warum wir so erleichtert waren. Im Gegensatz zu Deutschland und zur Sowjetunion verblieb Finnland eine funktionierende Demokratie während des Krieges. Eine Menge wirkliche oder mutmassliche Kommunisten wurden zwar in Schutzhaft genommen, aber die Interessen der Werktätigen wurden von einer grossen sozialdemokratischen Partei legal und parlamentarisch vertreten. Es war schon eine Leistung und - ich sage es offen: ein Anlass zu Nationalstolz, dass wir den Krieg so frei, so "demokratisch intakt" sozusagen, überlebt haben.

Es gab in Finnland durchaus Nazis, Möchtegernnazis und Bewunderer der Nazis, die das Land in eine faschistische Diktatur hätten verwandeln wollen, und es gab nazifreundliche Politiker und Beamte, die versucht haben, dem "Waffenbruder" (wir sagen nicht gern: dem Verbündeten) einen Gefallen über das Notwendige hinaus zu tun. Alle einigermassen gebildeten Finnen kennen die Geschichte von ne kahdeksan, von "jenen acht" jüdischen Flüchtlingen, die Deutschland ausgeliefert wurden; nur einer, Georg Kollmann, überlebte den Holocaust und liess sich nach dem Krieg in Israel nieder - nach Finnland wollte er nie zurückkehren. Weniger bekannt ist, dass auch ein paar Hundert sowjetische Kriegsgefangene jüdischen Hintergrunds aus finnischen Gefangenenlagern nach Deutschland verschleppt wurden, wo sie dann vergast oder erschossen wurden. 

Die Judenauslieferungen haben in Finnland zeitweise Anlass zu Zeitungspolemik gegeben; meistens wird davon ausgegangen, dass die Auslieferungen vor allem der damaligen politischen Polizei Finnlands, der Valpo (Valtionpoliisi, Staatspolizei), und ihrem Chef Arno Anthoni anzukreiden sind; der Innenminister Toivo Horelli hat ausserdem eine Rolle gespielt. Was die Auslieferungen der Kriegsgefangenen betrifft, hat der finnische Historiker Oula Silvennoinen im Jahre 2008 herausgefunden, dass hier ein Einsatzkommando der Sicherheitspolizei und des SD aktiv war, das unter den sowjetischen Kriegsgefangenen nach Kommunisten und Juden gesucht hat, um dann ihre Auslieferung zu erwirken. (Die Ausgelieferten wurden in diesem Falle nicht nach Deutschland verschleppt, sondern schon auf finnischem oder norwegischem Boden ermordet: es wurden nach vorhandenen Angaben insgesamt 520 Menschen ausgeliefert, von denen schätzungsweise 70-80 Juden waren.)

Der finnische Beitrag zum Holocaust beruhte folglich darauf, dass NS-Deutschland unseren demokratischen Staat unterwanderte. Wo wir das Sagen hatten, haben wir unsere jüdische Bevölkerung als gleichwertige Mitbürger geschützt und verteidigt. Jüdische Soldaten in der finnischen Armee haben sogar eine Feldsynagoge gehabt, und zwar wo die "Waffenbrüder" sie auch sehen konnten.

Nach dem Krieg wurden Sowjetbürger finnischer Ethnizität auf eine ähnliche Weise aus Finnland in die Sowjetunion ausgeliefert, auch solche, die in Finnland als Flüchtlinge aufgenommen worden waren. Diese Auslieferungen können einigermassen mit den der Juden verglichen werden: bekanntlich wurden alle Kriegsgefangenen in der Sowjetunion zu Lagerstrafen verurteilt, und ich kann mir vorstellen, dass den "Finnischstämmigen", die versucht hatten, sich in Finnland einzubürgern, ein noch schlimmeres Schicksal widerfahren ist.

Der Verrat an den Finnischstämmigen dominierte nach dem Ende des Sowjetsystems die öffentliche Diskussion so, dass der sozialdemokratische Präsident Mauno Koivisto einseitig, mit den damals noch sehr weitreichenden aussenpolitischen Machtbefugnissen des finnischen Präsidenten, den Beschluss gefasst hat, die Nachkommen der Finnischstämmigen in der Sowjetunion zu repatriieren. Der Beschluss hat die ganze aussenpolitische Verwaltung des finnischen Staates überrumpelt, und die ganze Prozedur der Repatriierung trug den Stempel der übereilten Improvisation. Ein tragikomischer Aspekt des ex-sowjetfinnischen Exodus nach Finnland ist, dass ebenjene finnischen rechten Nationalisten, die Anfang der Neunzigerjahre Druck auf den Präsidenten ausgeübt hatten, den Ex-Sowjetfinnen die Türen aufzumachen, ihm nachher vorwarfen, er hätte Finnland zu russifizieren versucht - es stellte sich nämlich bald heraus, dass unsere verlorenen Stammesbrüder aus dem Osten sehr unterschiedliche Ebenen des "Finnentums" vertraten: einige wenige sprachen Finnisch sogar untereinander und verstanden die finnische Gesellschaft, während andere (die Mehrheit, glaube ich) im Prinzip völlig russifiziert waren und nur die Gelegenheit nutzten, aus den unruhigen und chaotischen Verhältnissen Russlands wegzukommen. Aber ich glaube, ich brauche den deutschen Lesern das alles nicht zu genau zu schildern, denn die Probleme der sowjetfinnischen Repatriierung ähneln denen der sowjetdeutschen in Deutschland sehr viel.

Das ist aber eine Abschweifung. Was ich damit sagen wollte, ist, dass sich nach dem Kollaps der Sowjetunion eine neue geschichtliche Selbstgefälligkeit in Finnland breitmachte, die auch gewisse klammheimliche und kitzelnde NS-Sympathien nicht ausschloss: "wie wir schon immer wussten, aber es nicht in einer Atmosphäre verinnerlichter Sowjetfreundlichkeit nicht offen sagen durften, war die Sowjetunion der eigentliche grosse Ganove des Krieges, und der Antinazismus war nur eine Pose, die wir wegen politischer Zweckdienlichkeit einnehmen mussten, aber jetzt ist an der Zeit, diese Pose aufzugeben und stolz auf unsere Geschichte zu sein - oder uns des Prosowjetismus mehr zu schämen als je des Pronazismus".

Es muss zugegeben werden, dass so eine Attitüde von der finnischen Perspektive her durchaus verständlich ist und plausibel klingt. Dabei muss aber daran erinnert werden, dass wir keinesfalls Anfang bis Ende des Krieges Verbündete oder Waffenbrüder des nationalsozialistischen Deutschland waren: während des Winterkrieges (1939-1940) zwischen Finnland und der Sowjetunion gab es einen Nichtangriffspakt zwischen Hitler und Stalin, der die beiden Diktatoren de facto zu Verbündeten machte; und nach dem Waffenstillstand zwischen Finnland und der Sowjetunion im Jahre 1944 waren wir verpflichtet, die früher verbündeten deutschen Truppen im sogenannten "Lapplandkrieg" aus dem Norden Finnlands zu verjagen.

Das Verhältnis zwischen Finnland und Deutschland in den Jahren des Zweiten Weltkrieges war also gar nicht eindeutig oder unverändert. Wie ich verstanden habe, waren viele Zeitgenossen der Meinung, dass Deutschland zwar Finnland als Verbündeter gegen die Sowjetunion durchaus vonnöten war, dass es aber ein unzuverlässiger Verbündeter mit seinen eigenen Interessen war. Auch wurde der Antisemitismus der Nationalsozialisten in Finnland gar nicht unkritisch hingenommen: sogar unter eher rechtsgesinnten Finnen gab es viele, die ihn nicht akzeptierten und die von dieser Missbilligung keinen Hehl machten.

Im Geschichtsbewusstsein vieler Finnen (und hier sind nicht die Rechtsradikalen gemeint, sondern Leute, die unpolitisch und unreflektiert "pro-westlich" sind) waren wir schon immer mit NS-Deutschland alliiert (aber gleichzeitig werden Vokabeln wie "Allianz" und "Verbündeter" gemieden, wobei man lieber von "Mitkämpfern" und "Waffenbrüdern" spricht, wie ich oben schon erwähnte). Vom Winterkrieg weiss man zu sagen, dass wir damals von den westlichen Mächten im Stich gelassen wurden (was natürlich mit sich bringt, dass wir moralisch berechtigt waren, mit Hitler gemeinsame Sache zu machen). Und vom Lapplandkrieg gegen Deutschland spricht man eher verlegen, wenn überhaupt: es wird als Schande empfunden, dass wir uns unter sowjetischem Druck gegen unsere früheren Verbündeten, pardon, Waffenbrüder wenden mussten.

Das alles lässt sich auch im Verhältnis der Finnen zu den finnischen SS-Männern erkennen. Es sind nicht nur die Rechtsradikalen, die geneigt sind, das finnische SS-Bataillon zu verteidigen. Nach dem Titel eines Geschichtsbuchs über das Bataillon, Panttipataljoona, wird das Bataillon gern als "Pfandbataillon" oder "Geiselbataillon" bezeichnet (das finnische Wort pantti ist natürlich eine Entlehnung aus dem Schwedischen und bedeutet "Pfand", aber ausserdem erweckt panttipataljoona Assoziationen mit dem Wort panttivanki, wortwörtlich "Pfandgefangener", das der gewöhnliche finnische Ausdruck für Geisel ist). Das heisst, das Bataillon wird vor allem als Opfer der finnischen Aussenpolitik gesehen: wegen der politischen Zweckdienlichkeit mussten "unsere Jungs" "unter fremdem Helm" (vieraan kypärän alla, auch das der Titel einer einschlägigen Buchveröffentlichung) kämpfen.

Finnische Diskussionsteilnehmer bemühen sich auch sehr, um die SS, der die finnischen Freiwilligen angehörten, als eine "gute SS", eine Frontkämpfer-SS zu beschreiben, die gar nichts mit der "bösen KZ-SS" zu tun hatte. Es ist zwar wahr, dass sich die SS zu einem Staat im Staate mit vielen verschiedenen Zweigen entwickelte, aber diese Geschichte über eine organisatorisch separate "gute SS" ist schon ein alter Hut, den vor finnischen SS-Männern und ihren Verteidigern auch Leute ähnlicher Gesinnungen z.B. in Deutschland und in den Vereinigten Staaten getragen haben. Ich erinnere mich zum Beispiel an den Roman von George Robert Elford, Devil's Guard (ich weiss nicht, ob er auf deutsch erhältlich ist), der in finnischer Übersetzung populär genug war. Das Buch schildert das Schicksal von SS-Männern, die sich nach dem Krieg von der französischen Fremdenlegion anwerben lassen und in Indochina die Vietminh-Partisanen bekämpfen; da das Erzähler-Ich, ein SS-Obersturmführer namens Hans Josef Wagemüller, die Gräueltaten der Partisanen beinahe pornographisch schildert, lässt sich die Schlussfolgerung ziehen, dass dieses Buch vor allem als Gegenpropaganda gegen die Vietnam-Proteste in den USA gemeint war.

Die Vorstellung von den finnischen SS-Männern als heldenhaften Frontsoldaten, die gar nichts mit dem Holocaust zu tun hatten, wurde auch von der damals jungen Schriftstellerin Tiina Korhonen Anfang der 90er Jahre in ihrem Roman Rautasaappaiden kaiku ("Das Echo der eisernen Stiefel") kolportiert. Korhonen verschwand nach einem weiteren Roman, dem im eigentlichen Sinne pornographischen Kenttämaskotti ("Das Feldmasköttchen"), von der literarischen Szene Finnlands überhaupt. Damals hatten Leute wie ich Angst, dass der erste Roman Korhonens Schule machen würde, aber diese Angst erwies sich unbegründet: die finnische Kriegsliteratur konzentrierte sich auch danach auf die Heldentaten der finnischen Armee und auf die Leiden der finnischen Zivilisten. Dennoch scheint das Buch immer noch unter finnischen Rechtsradikalen, auch von denen der "Alt-Right"-Generation, bekannt und gelesen zu sein. Die Vorstellung von der "guten SS" war auch in der Diskussion zu spüren, die neulich eine Forschungsarbeit des finnischen Kirchenhistorikers André Swanström, Hakaristin ritarit ("Die Hakenkreuzritter"), erweckt hat.

Swanström hat vor allem behauptet, den finnischen SS-Männern sei bewusst gewesen, dass eine Massenvernichtung der Juden im Gang war, und sie hätten auch mitgemacht. Einige wenige von ihnen scheinen auch an den Gräueltaten Gefallen zu haben, aber andere haben sich in ihren Briefen und Tagebüchern missbilligend darüber geäussert: sie waren schliesslich in der SS, um besser Krieg führen zu lernen und die dadurch erworbene Kenntnisse später im Heimatland anderen finnischen Soldaten beizubringen, aber das Erschiessen von unbewaffneten Juden setzte weder Tapferkeit noch Kriegskünste voraus.

Im Grossenganzen haben Swanströms Forschungsergebnisse mich kaum überrascht. Dass unter den SS-Freiwilligen eine verhältnismässig hohe Anzahl waschechter Antisemiten zu finden war, überrascht keinen; andererseits war es schon mehr oder weniger bekannt, dass die Judenmassaker unter finnischen Freiwilligen auf Kritik und Nichtakzeptanz stiessen.

Am interessantesten ist hier die Reaktion sogenannter Freunde der Landesverteidigung. Das eher banale Faktum, dass finnische SS-Männer den Holocaust ein bisschen mitgemacht haben können, hätte aus der "landesverteidigungsfreundlichen" Perspektive auch mit Gelassenheit hingenommen werden können. Finnische SS-Männer mögen Gräueltaten begangen haben, aber als SS-Männer waren sie keine Soldaten der finnischen Armee, und dass sie in einer fremden Armee kämpften, war das Ergebnis eines politischen Beschlusses der finnischen Regierung. Folglich trug die finnische Armee keine Verantwortung für das, was sich die Männer des "Geiselbataillons" erlaubt haben mögen.

Unverständlicherweise waren es mehrere Feuilletonisten in Militärzeitschriften, die Swanströms Forschung als "linken Angriff auf unsere Armee" empfanden. Dies kann nur so verstanden werden, dass für gewisse Militärkreise in Finnland die SS-Männer immer noch "solidaritätswürdig" und "unsere Jungs" sind. 

Ähnlich absonderliche Reaktionen waren zu hören, als Silvennoinen seine Forschung zu den Aktivitäten der deutschen Einsatzgruppe in Finnland veröffentlichte. Dass so eine Gruppe in Finnland anwesend und wirksam war, sollte ja eher die Finnen von der Schuld am Holocaust freisprechen: wir konnten schliesslich wenig dagegen unternehmen, wenn die Grossmacht des Antisemitismus ihre Agenten hier eingeschleust hatte.

Kantasuomalaiset naiset kiihkomuslimeina - Kvinnor från stambefolkningen som islamistiska fanatiker

Nyt sitten Suomesta on paljastunut fundamentalistinen kiihkoislamistiverkosto. Mutta tietenkin sitä ovat pyörittäneet salafismiin hurahtaneet kantasuomalaiset naiset. Ai kun vielä olisi antifeministi, niin saisi revitellä nuorten suomalaisnaisten fasistisella pahuudella. Mutta se kertoo taas kerran, että Suomen terrorismiriski ovat ennen kaikkea ääriaatteisiin hurahtavat kotimaiset valkonaamat. Sekä äärioikeistolaiset että kiihkoislamistit.

Nu har det uppdagats ett fundamentalistiskt islamistiskt nätverk, men naturligtvis är det kvinnor av rent inhemsk bakgrund som hållit nätverket i gång. Vad synd att jag inte längre är rikets främste antifeminist, det skulle vara så härligt att skriva en massa elakheter om finska kvinnors fascistiska ondska. Men åter visar det här att den största terrorismrisken i Finland utgörs av inhemska ljushyade som fastnar i det extremistiska träsket, oberoende av om det är högerextremistisk eller islamfundamentalistisk sörja i träsket. 

Taannoisten uutisten mukaan muuten ainakin Hollannissa on parikin aiemmin äärioikeistolaista setämiestä kääntynyt islamiin. Minun täytyy sanoa, että en ole asiasta erityisen hämmästynyt. Tyypillisten maahanmuuttajakriitikoiden islam-kammon taustalla on aina epämääräinen ihailu sellaisia stereotyyppisiä "kovia muslimimiehiä" kohtaan, jotka jumalansa innoittamina lyövät ja parjaavat naisia ja homoja. Maahanmuuttajakriitikoiden julistus on aina ollut sillä tavalla sisäisesti epäjohdonmukaista, että he halveksuvat naisia ja homoja, ja sitten kuitenkin paheksuvat muslimeja siitä, että nämä kuulemma halveksuvat naisia ja homoja.

Nyligen hette det i nyheterna att ett par gubbar i Nederländerna som tidigare innehaft höga poster i det lokala högerextrema partiet hade konverterat till islam. Jag måste säga att jag definitivt inte är förvånad. En typisk invandrarkritiker fejkar islamofobi, men innerst inne har han alltid beundrat stereotypiska "tuffa muslimska män", som besjälade av sin guds ord misshandlar och föraktar kvinnor och bögar. Invandrarkritikernas förkunnelse har alltid lidit av den sortens brist på logik att de föraktar kvinnor och bögar och samtidigt ondgör sig över muslimer som lär förakta kvinnor och bögar.

Maahanmuuttokriitikon käsitys muslimeista on, että näillä on takapajuinen ja taantumuksellinen jumala, joka antaa heille luvan vihata, raiskata ja tappaa - rajattomasti ja hillittömästi. Koska tällainen asiaintila olisi maahanmuuttokriitikon mielestä pohjimmiltaan ihanteellinen ja tavoiteltava hänen omalla kohdallaan, maahanmuuttokriitikolla on hyvin lyhyt matka kiihkoislamistiksi kääntymiseen.

Invandrarkritikerns uppfattning av muslimerna - alla muslimer utan undantag - är att dessa har en bakåtsträvande och reaktionär gud som tillåter dem att hata, våldta och mörda vem som helst och när som helst. Men innerst inne är detta bara vad invandrarkritikern drömmer om för sig själv. Sålunda är det ett mycket kort steg en fanatiskt muslimhatande invandrarkritiker tar när han omhuldar en lika fanatisk variant av den islamska tron.

Mitä tulee naisten motiiveihin hurahtaa ISIS-henkiseen islamin tulkintaan, netissä hillui takavuosina eräs ilmeisesti sukupuolielimiään mieshenkilöiden tarpeisiin ammattimaisesti vuokraillut naiseläjä, joka ensin julistautui vihreäksi, sitten muslimiksi ja sitten maahanmuuttovastaiseksi (voi olla että muistan väärin järjestyksen). Hän nyt oli ääriesimerkki, mutta tunnetusti seksuaaliset hairahdukset (usein hyvinkin viattomat ja anteeksiannettavat) toimivat vahvana kannustimena seota kiihkouskonnollisuuteen, kristilliseen tai islamilaiseen.

Vad sedan gäller kvinnors motiv att entusiasmera sig över ISIS-vänlig islamtolkning, kommer jag ihåg en kvinnlig person som gjorde stort nummer av sig själv på webben här i Finland: hon hade tydligen hyrt ut sina könsorgan till män för att tillfredsställa desammas sexuella behov, och hon kallade sig till en början grön, sedan muslim och till slut invandringsfientlig (det kan hända att det inte gick i den här ordningsföljden). Hon var naturligtvis ett extremt exempel, men det är välbekant att sexuella felsteg (också rätt oskyldiga och ofarliga sådana) ofta fungerar som starka incitament (om det här är ordet) till fanatisk religiös omvändelse, varvid religionen kan vara kristendom eller islam.

Suomessa on vahva maltillisen, intellektuaalisenkin kristillisyyden perinne, ja sen piiriin kuuluivat myös isovanhempani. Mutta täällä on myös se erityinen hihhuliuskovaisuus, pitkälti jenkeistä maahantuotu, jonka piiriin hakeutuu yleensä entisiä rikollisia ja karkeimman sortin synnintekijöitä. 

I Finland finns det en tradition av moderat, även intellektuell kristlighet, som bl a mina morföräldrar stod för. Men samtidigt har vi en till stor del från USA importerad fanatisk religiositet, som drar till sig f d kriminella och grova syndare.

Usein tällaisten käännynnäisten käsitys kristillisyydestä ennen kääntymystä on, että se on kaiken kivan kieltämistä, ja siksi he julistavat halveksuntaansa kristinuskoa kohtaan juomalla, narkkaamalla ja naimalla. Sitten tietyssä vaiheessa heillä jokin naksahtaa ja he alkavat juuri sellaisiksi kaiken kivan kieltäjiksi. Sellainenkaan ei ole epätavallista, että sama henkilö heiluu edestakaisin seksi- ja viinapitoisen elämäntavan ja jumalisuuden välillä: maanantaina narkkaamisesta ja nussimisesta morkkiksen saatuaan hän raahautuu tiistain herätyskokoukseen, mistä sitten onkin hyvä jatkaa keskiviikon biseksuaalisiin heroiiniorgioihin. En edes vaivaudu mainitsemaan niitä esimerkkejä, joita julkisuudessa on tästä näkynyt.

Före sin omvändelse ser dylika konvertiter i kristen religion ingenting annat än ett totalt förbud av allt som är gott i livet, och följaktligen förkunnar de sitt förakt för religionen genom att supa, knarka och knulla. Vid något skede ändrar de plötsligt åsikt och blir precis sådana totalförbjudare. Det är inte heller ovanligt att precis samma person vacklar mellan ett liv i sus och dus, sex och sprit å ena sidan och gudfruktighet å andra sidan: när han väl lider av moralisk baksmälla efter knarkandet och knullandet på måndag besöker han ett väckelsemöte på tisdag, varefter han är på rätt humör för onsdagens bisexuella heroinorgier. Jag vill inte ens särskilt nämna de exempel på detta som vi på sistone sett i offentligheten.

Kristillinen lahkoalakulttuuri on kuitenkin viime vuosikymmeninä rappeutunut ja menettänyt uskottavuuttaan. Ajatellaan nyt vaikka Toimi Kankaanniemeä. Joskus 90-luvulla, kun hän istui hallituksessa kehitysyhteistyö- ja viinaministerinä, hän vaikutti ihan vilpittömästi seksuaaliasioissa omantunnonaralta henkilöltä. Nykyään Kankaanniemi on persu, joka on täysin omaksunut persujen rehevän naistenahdistelukulttuurin - "nussittuna nukkuisit sikeästi", kuten hän sanoi ihastuksensa kohteelle. Ihan vielä Toimi ei ole jäänyt kiinni jäykistyneen siittimensä kuvan lähettämisestä naisille, mutta yksi jos toinenkin puolueen toimija on jo näyttänyt hyvää esimerkkiä hänelle.

Den kristliga sektkulturen har dock under de senaste årtiondena korrumperats och förlorat en hel del av sin tidigare trovärdighet. Tänk er t ex fallet med Toimi Kankaanniemi. På nittiotalet, då han satt i regeringen som minister för u-landssamarbete och sprit, trodde vi alla att han var genuint samvetsöm i fråga om sex. Sedan dess har Kankaanniemi anslutit sig till sannfinnarna och tillägnat sig sannfinnarnas frodiga kultur av kvinnoantastande: "knullad skulle du sova djupt", sade han till kvinnan han var förtjust i. Toimi har inte ännu åkt fast för att ha skickat en bild av sin erigerad penis till kvinnor, men en och annan aktör i partiet har redan föregått med gott exempel.

Näissä olosuhteissa on ymmärrettävää, että synnintuntoon tullut ihminen, joka haluaa polttaa sen mitä ennen on palvonut, hakee vahvempia lääkkeitä. Jos hän ei enää pidä lahkokristillisyyttä uskottavana, aina on jäljellä islam, jota valtaväestön keskuudessa kummeksutaan, kammoksutaan ja pidetään laajalti kovapintaisena ja kompromissittomana elämäntapana. Tyypillinen mielikuva muslimistahan on mustapartainen patriarkka, joka pitää perheensä kovalla kädellä kurissa ja Allahin nuhteessa silloin kun ei hosu kalašnikov kourassa jihadin taistelukentällä.

Under dessa omständigheter är det rätt förståeligt att en människa som ser hela sitt liv dittills som synd och skam och vill bränna ned det hon dittills tillbett söker efter starkare medicin. Om kristen sekterism inte längre verkar trovärdig kan hon alltid välja islam som många av majoritetsbefolkningen är oroade över eller rädda för och som de anser innebära ett tufft och kompromisslöst liv. Den mest utbredda föreställningen om muslimen är ju att han är en patriark med svart skägg som med hård hand håller sin familj i tukt och Allahs förmaning om han inte just nu är ute och viftar med kalasjnikov på jihads slagfält.

Helsingin piispa on Saatana - Biskopen i Helsingfors är Djävulen.

Piispa Teemu Laajasalo haluaa rakentaa dialogia Suomen äärioikeiston valtiasjohtajan kanssa. Hän sanoo haluavansa välttää demonisointia.

Biskop Teemu Laajasalo vill ha dialog med den överste ledaren för extremhögern i Finland, eftersom det enligt hans mening är viktigt att undvika demonisering.

Selvä homma. Mies, jota piispa ei halua demonisoida, on tahdottomien raajojen lailla käyttäytyvien kannattajiensa välityksellä ajanut mediasta ulos sekä minut että muitakin häntä kritisoineita. Hän on itse demonisoinut yhteiskunnassa vähävaltaisia ja syrjittyjä ryhmiä ja myötävaikuttanut propagandallaan joukkoampumisia ja mielivaltaisia väkivallantekoja suosivan ilmapiirin syntymiseen maassamme. En edes mainitse niitä kirjoituksia, joissa hän on toivonut poliittisten vastustajien joutuvan raiskatuiksi, koska omakaan konttoni ei tunnetusti ole aivan puhdas sellaisten provokaatioiden suhteen.

Alldeles fint. Mannen, som Laajasalo inte vill demonisera, har i praktiken idkat mediecensur genom att låta sina anhängare - sina viljelösa kroppsdelar - idka påtryckning mot medierna, så att både jag och en del andra som kritiserat extremhögern har förlorat våra jobb i medierna. Han har själv demoniserat vanmäktiga och diskriminerade samhällsgrupper och bidragit till att skapa en atmosfär som gynnar skolskjutningar och annat godtyckligt våld. Jag vill inte ens nämna hans skriverier om att våldta politiska motståndare, eftersom jag ju själv har en historia av liknande antifeministiska provokationer.

Piispa Laajasalo edustaa uskontoa, jonka jumalallisena pidetty perustaja kulki pilkatuimpien ja halveksutuimpien seurassa. Samainen uskonjohtaja nosti moraaliseksi esikuvaksi samarialaisen. Mikä on samarialainen? Samarialainen on juutalaisuudelle lähisukuisen, mutta siitä eroavan uskontokunnan kannattaja.

Biskop Laajasalo representerar en religion vars grundare - som enligt dogmen är en gudomlig gestalt - föredrog de mest föraktades och vanvördades sällskap. Samme religionsledare upphöjde en samarit till moralisk förebild för judar. Vad är en samarit? Samariterna är anhängare av en religion som är närbesläktad med judendomen men distinkt.

Miettikääpä nyt, mikä on kristinuskolle lähisukuinen uskonto, johon monet kristityiksi esittäytyvät suhtautuvat kuten aikoinaan juutalaiset samarialaisiin. Hetkinen, sehän on...aivan oikein. Jos Jeesus kuljeskelisi keskuudessamme tänään, hän kertoisi vertausta laupiaasta muslimista, tai somalista. Eräät avustusjärjestöt ovat ottaneet kristillisissä maissa nimekseen "samarialaiset", koska samarialainen on kulttuurissamme avuliaisuuden ja hyväsydämisyyden vertauskuva. Mutta Jeesuksen ajan juutalaisille "samarialainen" oli sitä mitä "muslimi" meille.

Reflektera nu över frågan, vilken religion är närbesläktad med kristendomen, men bemöts av många kristna som den samaritanska trosbekännelsen av judarna på Jesu tid. Nej men det är ju... alldeles riktigt! Skulle Jesus återvända i dag, så skulle han berätta oss en liknelse om den barmhärtige muslimen, eller måhända somaliern. En del välgörenhetsorganisationer i kristna länder kallar sig "samariter", eftersom samariten i vår kultur står för barmhärtighet och hjälpsamhet. Men för judarna under Jesu tid betydde "samariten" det som "muslimen" betyder för oss. 

Mutta piispa Teemu Laajasalo ei halua vähentää aikamme samarialaisiin kohdistuvaa demonisointia. Hän haluaa käydä dialogia heidän demonisoijansa kanssa. Hän haluaa käydä dialogia niiden kanssa, jotka esiintyvät suomalaisen kulttuurin puolustajina mutta ajavat sen edustajat ulos julkisesta keskustelusta; niiden kanssa, jotka sanovat puolustavansa Suomen itsenäisyyttä mutta haluavat että Venäjä liittäisi Suomen alueisiinsa ja surmaisi sekä kotoperäiset vähemmistöt että maahanmuuttajat.

Men biskop Laajasalo vill inte göra någonting åt hur vår tids samariter demoniseras. Han vill ha dialog för den som demoniserar dem. Han vill föra dialog med dem som säger sig försvara finsk kultur men kör ut dess representanter från offentlig diskussion; med dem som säger sig försvara Finlands självständighet men som drömmer om att Ryssland annekterar Finland och dödar både de inhemska minoriteterna och invandrarna.

Kun sanon, että Helsingin piispa on Saatana tai Antikristus, tarkoitan sillä, että fasismi on oikeastaan vain perisynnin yksi muoto ja siksi, kuten Nietzsche sanoisi, etwas Menschliches, Allzumenschliches; mutta se, että kristittynä mielipidejohtajana esiintyvä mies toimii tällaisen pahuuden levittäjänä ja legitimoi sitä, on yksiselitteisesti perkeleen ja Antikristuksen työtä - hän pitää pilkkana evankeliumia ja tekee siitä pahuuden työkalun.

När jag säger att biskopen av Helsingfors stift är djävulen eller Antikrist, menar jag därmed att fascism egentligen bara är en form av arvsynden och som sådan etwas Menschliches, Allzumenschliches; men att en man som uppträder som kristen opinionsledare sprider dylik ondska och legitimerar den är entydigt av djävulen och av Antikrist: han gör sig lustig över evangeliet och missbrukar det som ett ondskans arbetsredskap.