Persunuorten ikävä agraariyhteiskuntaan

Joku persunuori meni taas munaamaan itsensä julkisesti toivomalla takaisin jotain menneiden aikojen yhteisöllisyyttä ja idylliä. Se on aina yhtä noloa kun 90-luvulla syntyneet haluavat 80-luvulle ja uskovat että silloin elettiin suomifilmien todellisuutta. Setä on itse ollut nuori silloin eikä todellakaan halua muistella niitä aikoja. 80-luku nimittäin ei vain ollut perseestä, vaan se oli hyvin samanlaista aikaa kuin tämä nykyaika. Suurimmat erot olivat siinä, että silloin ei ollut nettiä, ja porno oli ostettava lehtinä kioskilta.

Minä muuten en yhtään usko, että hienohelmapersunuoret oikeasti haluavat muuttaa maalle – meidät muut he kyllä lykkäisivät Pol Pot -tyylisille intellektuellien kurmotusleireille. Maalla nimittäin haisee lehmänpaska, eivätkä persunuoret tykkää sen hajusta sen enempää kuin muutkaan kaupunkilaiset. Siellä on vihaisia sonneja sarvet päässä ja muita vaarallisia, pelottavia tai ällöttäviä eläimiä. On hiiriä ja rottia – siksi siellä kissojakin pidetään. Siellä on vihaisia vahti- ja jahtikoiria. Siellä on sääskiä ja paarmoja ja muita purevia hyönteisiä. Jos mennään kauas itään, saattaa olla karhujakin. Karhut ovat oikeasti vaarallisia ihmisille. Eivät persunuoretkaan halua sellaisiin oloihin, kaupungissa kasvaneita kun kuitenkin ovat. Ei muuten halua suuri osa maaseudun asukkaistakaan. Siihen on syynsä, miksi nuori väki haluaa maalta isoihin kaupunkeihin.

Maalla ei nimittäin ole paljoa tekemistä. Sielläkin istutaan nykyisin telkkarin tai tietokoneen ääressä silloin kun ei jouduta olemaan töissä. Monista tuntuu kuin elämä kuluisi hukkaan, ja tästä syystä siellä juodaan aika reippaasti viinaa ja kärsitään depressiosta. Luuletteko muuten, että maalla ei käytettäisi huumeita? Heh heh, kun olitte lapsellisia. Rämppämusiikkifestivaalit ovat olemassa juuri maaseudun nuorisoa varten, ja niillä liikkuu huumeita jos missä.

Mutta viis maaseudusta. Puhutaan 80-luvusta. Minä tiedänkin siitä jotain, koska olin silloin teini, tai nuori aikuinen. Niitä aikoja ei tosin ollenkaan haluaisi muistella. Se yhtenäiskulttuuri oli aivan helvetin syvältä ja poikittain, ja olen aivan saatanan iloinen että siitä paskasta on päästy eroon.

Ennen vanhaanko ei ollut homoja, tai he eivät olleet näkyviä? Höpöhöpö. 80-luvulla homous oli presiis yhtä näkyvää kuin nytkin. Oikeastaan vielä näkyvämpää, koska juuri silloin käytiin näkyviä kulttuuritaisteluita homoasiasta. Ainakin yhdessä silloisessa pornoläpyskässä oli omat homosivut (taisi olla Kalle). Seta-järjestö oli voimissaan ja julkaisi omaa mielipidelehteä. Avoimesti homot taiteilijat olivat julkisuudessa jo 80-luvun lopulla, esimerkiksi tanssija Tiina Lindfors. Kun nyt joku 90-luvulla syntynyt sälli tulee sönkkäämään, että homoja ei ennen vanhaan näkynyt, väite kuulostaa yhtä järjettömältä kuin, että 80-luvulla ei olisi ollut autoja, raitiovaunuja tai junia.

Tänään julkisuudessa näkyvät homot ovat pinnallista stailaaja- ja sisustusarkkitehtiporukkaa, joita tuntuvat kiinnostavan lähinnä muodit ja trendit. Silloin ennen vanhaan homojen lehdessä kirjoiteltiin älyllisesti, pohdittiin homon roolia yhteiskunnassa ja vertailtiin eri maiden homolainsäädäntöä. Siitäköhän tulee käsitys homoista jotenkin tavallista heterotallaajaa fiksumpana ja hienostuneempina ihmisinä? Tosin jo silloin keskustelijahomot muistuttelivat erityisesti, että homo voi olla kuka tahansa, myös lippalakkirekkakuski Pihtiputaalta, ja että julkisuuden homot intellektuellit (eli he itse) vääristivät kuvaa homoista.

80-luvulla myös oli siviilipalvelusmiehiä, eivät silloin kaikki armeijaan menneet. Joskus vuoden 2000 aikoihin siviilipalvelus oli vielä kiistelty asia ja sivarien haukkuminen oli tärkeämpi osa äärioikeistolaisuutta kuin rasismi (”maahanmuuttokriittisyys”). Tuolloin joku nuori sälli tuli sönkkäämään minulle, että 80-luvulla ei olisi ollut sivareita. Tämä oli tietysti hölynpölyä. 80-luvulla sivarit olivat samanlainen yleisen kissanhännänvedon kohde kuin maahanmuutto nykyään, ja silloin konservatiivitahot halusivat pidentää siviilipalvelusta (ja saivatkin tahtonsa läpi). Mutta 80-luvun alussa sivari oli jo olemassa ja lyhyempi kuin nyt, alle vuoden. Asepalvelus ja aseistakieltäytyminen olivat paljon katkerampia riidanaiheita kuin tänään, eikä sivari Halla-aholla olisi siihen aikaan ollut mitään asiaa äärioikeistolaisen liikkeen riveihin, saati johtajaksi. Luultavasti häntä ei olisi hyvällä katseltu edes valtavirran porvaripuolueissa. Itse asiassa yksi silloista sivariliikettä liikuttanut vaikutin oli samantyyppinen joukkomasokistinen uhriutuminen, joka nyt on luonteenomaista persuille ja rasisteille: yhyy kun meitä sorretaan.

Se persunuorten haikailema yhtenäiskulttuuri oli 80-luvulla rokki- ja bändikulttuuria, ei mitään kansantanhuja ja hanuria soittavia isäntiä (nuorisolle tiedoksi, että hanuri ei silloin ennen vanhaan tarkoittanut takapuolta, vaan harmonikkaa, haitaria eli kurttua). Tosin vielä pitkälle 90-luvulle äärikristilliset tahot paheksuivat rokkia, joten se sai tiettyä kapinallisuuden loistetta. Itse asiassahan suuri osa rokkikulttuuria vastaan esitetystä kritiikistä (kuulovauriot, päihteiden ihannointi) on aivan aiheellista, ja on ihan hel-ve-tin hyvä homma, että nykynuorisolla on muitakin harrastuksia. En muuten ole vakuuttunut siitäkään, että nuorten sallivammat asenteet huumeisiin olisivat lisänneet päihteiden käyttöä. Raittius ei nyt ole mitenkään niin epätavallista kuin minun aikanani, eikä se myöskään eristä nuorta entiseen tapaan seksuaalisuhteista. Jos saisin valita, olisin paljon mieluummin nuori nyt kuin kolmekymmentä vuotta sitten.

Entä sitten ne vielä varhaisemmat ajat? Persunuori väittää, että ennen vanhaan oli parempaa kulttuuria. Tarkoittaako hän kenties niitä liukuhihnalta tehtyjä Suomi-filmejä? En minäkään menisi sanomaan, että oman suomenkielisen populaarikulttuurin olemassaolo on sinänsä huono juttu, mutta pitää korostaa, että vanhat suomalaiset elokuvat olivat nimenomaan liukuhihnakamaa ja matalakulttuuria. Ne tehtiin pahvilavasteilla, kansallisjuomaa nautittiin kulisseissa melko ahnaasti ja tähdillä oli epämääräisiä naisia epämääräisissä hotelleissa (kun ensimmäisen kerran kuulin Esa Pakarinen seniorin kertovan radiossa seikkailuistaan noina aikoina, aran ja kristillissiveillä arvoilla kasvatetun pojan tukka aivan nousi pystyyn). Kannattaa muistaa että Masa Niemi, joka esitti Pätkää Pekka Puupää -elokuvissa, nautti viinaa todella rankasti ja teki itsemurhan, ja ainakin yksi Pakarisen kokoamista viihdeorkestereista hajosi ryypiskelyongelmiin.

Täältä katsoen näyttää siltä, että vanhojen hyvien aikojen suomalaiset olivat itse asiassa täysin hillittömiä juoppoja, jotka muistuttivat enemmän suomalaisen sotapropagandan kliseevenäläisiä kuin halutaankaan myöntää. Sotaakaan ei sodittu raittiuden voimin, vaan kaukopartiomiehet saivat sotilaslääkäreiltä viinaksia äreämmät tropit. Nythän tiedämme, että Suomen huumeongelma ei ole kuusikymmenluvun radikaalien eikä taistolaisten ajan peruja: kokaiinia vedeltiin kaksi-kolmikymmenluvulla kuin Kolumbiassa konsanaan, heroiinin käyttö taas räjähti käsiin sodanjälkeisenä aikana, koska sillä oli lääkitty sodassa haavoittuneiden tuskia (mikä ei toki väärinkäyttöä ollutkaan). Siihen aikaan tosin sotaveteraanit saivat aineensa laillista tietä ymmärtäväisiltä lääkäreiltä, jolloin sen saattoi ottaa pillereinä eikä tarvinnut tykittää likaisella ruiskulla.

Kaikkein huvittavinta tietysti oli persunuorten itku ”pakkoruotsista”. Silloin kun ”pakkoruotsia” ei ollut, ruotsin osaaminen kuului yläluokan – myös suomenkielisen ja suomenmielisen yläluokan – välttämättömiin taitoihin. Toisin sanoen alaluokan ”vapaus” olla osaamatta ruotsia tarkoitti, että herrat pitivät herrojen kielen itsellään. ”Pakkoruotsi” tuli peruskouluun persujen edeltäjäpuolueen, Suomen Maaseudun Puolueen eli vennamolaisten vaatimuksesta, koska heidän mielestään kansalla oli oikeus oppia herrojen (ja todennäköisen siirtotyömaan) kieli ja koska he pitivät esimerkiksi englannin osaamista turhuutena, luksustaitona. Päätellen siitä, että suomalaiset nykyään käyttävät englannin taitoaan salaliittoteorioiden lukemiseen netistä, vanhat vennamolaiset taisivat olla oikeammassa kuin tiesivätkään. Paljon suositeltavampaa olisi lukea (naurettavan halpoja) riikinruotsalaisia pokkareita.

Bäckmanilaisia rasisteja Turussa

Ilkka Kanervan vaalitilaisuuteen turkulaisessa Runosmäen slummissa hyökkäsi joukko häiriköitä, jotka bäckmanilaisia (venäläismielisiä) ja halla-aholaisia (rasistisia) iskulauseita huutaen keskeyttivät tilaisuuden. Tai näin kertoo tilaisuudessa läsnä ollut asevoimiemme aktiiviupseeri James Mashiri, joka sattuu olemaan hieman perussuomalaista päivettyneemmän värinen sekä (hui kauhia!) puhumaan ruotsia äidinkielenään. Hugenbergiläisen lehdistömme kuva tilaisuudesta on toinen: se korostaa häiriköiden olleen paikallista alaluokkaa ja poliisin tuttuja, ja ilmaisseen vain mielipiteitään palvelujen heikentämisestä (viinakauppa oli varmaankin liian kaukana slummista).

Mashirin oma bloggaus antaa hieman toisen kuvan tilaisuudesta. Häntä itseään luonnehdittiin ”neekeriksi, mulatiksi ja sompuksi”, jollaisia Runosmäen slummiin ei kaivattu, vaan sellaisista luvattiin hankkiutua eroon oman käden oikeudella. Tämän lisäksi öykkärit julistivat tiedotusvälineiden olevan puolueellisia ja Yhdysvaltain puolella, Venäjän olevan hyvis ja Naton pahis ja Ukrainan tilanteen olevan joutava lillukanvarsi, kun oikeasti pitäisi puhua suomalaisten syrjäytymisestä. Mashiri totesi legitiimin huolen kurjistumisesta sekoittuneen mellastajien puheissa venäläismielisiin ja rasistisiin iskulauseisiin.

Toisin kuin uuden poliittisen korrektiuden vaientamat tiedotusvälineemme, jotka muun muassa rinnastivat Jussi Halla-ahon vaalitilaisuudessa pidetyn hiljaisen ja väkivallattoman mielenosoituksen tähän öyhöttäjien iskuun, upseeri Mashiri uskaltaa kutsua lapiota lapioksi, roistoa roistoksi ja paskaa paskaksi: hän totesi häiriköiden käyttäneen ”perussuomalaista retoriikkaa”, jollaista ”myös Hommafoorumissa toistetaan”.

Haluttomuus myöntää öyhöttävän alaluokan poliittista käyttökelpoisuutta niin hurrivihaajille, rasistiselle äärioikeistolle kuin bäckmanilaisillekin tuntuu olevan niin lehdistössämme kuin poliisinkin keskuudessa kovin laajalle levinnyt ja syvään juurtunut ilmiö. Poliisista päin on aika ajoin tullut sellaista viestiä, että möykkäävä, juoppo pikkurikollinen on lähtökohtaisesti harmittomampi kuin poliittinen aktivisti, joka aatteensa elähdyttämänä saattaa syyllistyä rikoksiin. Toisin sanoen esimerkiksi vasemmistoaktivisti on persu- ja äärioikeistoaktivistia vaarallisempi, koska vasemmistoaktivisti on lähtökohtaisesti kiltti ja keskiluokkainen, äärioikeistoaktivisti yleensä jonkin sortin rikollinen.

Tässä tuntuu olevan taustalla sellainen ajattelutapa, että ”rikokset kuuluvat rikollisten tehtäväksi”. Eli siis, jos keskiluokkainen nuori vasemmistoaktivisti tekee poliittisesti motivoidun rikoksen, se on huolestuttavaa, koska keskiluokkaisten ihmisten ei kuulu tehdä rikoksia, ja jos he niitä tekevät, se uhkaa koko yhteiskuntavakautta. Mutta jos selvästi puolirikollinen alaluokka hilluu, mesoaa, öyhöttää ja vetää kännipäissään ohikulkijoita päin julkisivua, homma on ikään kuin kunnossa. Toisin sanoen kun joukko poliisin vanhoja tuttuja menee älämölöämään vaalitilaisuuteen, siitä ei pidä huolestua: öyhöttäjät siinä vain taas kerran tekevät sitä, minkä parhaiten osaavat, ja sitten kun poliisit tulevat paikalle, hekin tekevät sen minkä ammatti-ihmisinä parhaiten osaavat eli vievät öyhöväen pahnoille rauhoittumaan. V***u s**tana p**kele öyh möyh ja lisää viinaa j***lauta!

Tilanne on kuitenkin mennyt aika pahaksi siinä vaiheessa kun öyhöväki alkaa solvata ja uhkailla armeijan aktiiviupseereita, kuten Mashiria. Koulutettuna ammattisotilaana hän tietysti kykenee selviytymään uhkaavistakin tilanteista, toisin kuin me nyrkillä tapettavat pullasorsasivarit. Mutta on merkki aikojen muuttumisesta, että armeijan upseeri joutuu huolestumaan turvallisuudestaan kiihkoilija-alaluokan uhatessa päällekäymisellä. Ennen vanhaan – silloin Mäenpään Olkun aikana – slummiäärioikeistolaisuuteen kuului maanpuolustushenki. Toisin sanoen upseerin univormu olisi pannut slumminkin miehet välittömästi seisomaan asennossa ja vetämään kättä lippaan.

Maahanmuuttokriitikoiden piirissä minua on jatkuvasti haukuttu hulluksi ja vainoharhaiseksi, kun olen pyrkinyt lisäämään tietoisuutta siitä, että äärioikeisto on nykyisellään Venäjän käsikassara ja ajaa Venäjän diktaattori Putinin asiaa Suomessa. Onkohan James Mashirikin nyt saanut tartunnan ”Höglundin vainoharhoista”, kun hän on päätynyt samalle kannalle ihan käytännön kokemuksen perusteella?

Mashiri huomauttaa kirjoituksessaan, että häiriköiden uhkailu ja mesoaminen loi tilaisuuteen pelon tunnelman, jonka vuoksi eräät läsnäolijat joutuivat poistumaan paikalta. Hän myös toteaa, että Runosmäen tunnelmat saavat ajattelemaan perussuomalaisten kauhupropagandaa maahanmuuttajajengien terrorisoimista lähiöistä hieman ironisessa valossa. Sen sijaan että Suomeen olisi muodostumassa mustien muslimien kontrolloimia ”no go” -alueita, näyttää pikemminkin siltä, että Suomeen on syntynyt kotimaisten kalpeanaamojen hallitsemia väkivaltaisia slummeja, joihin edes oman armeijamme upseeri ei uskalla mennä, jos sattuu olemaan vähän keskimääräistä tummahipiäisempi. Mashiria tämä loukkaa erityisesti siksi, että Runosmäki on lähestulkoon hänen lapsuudenmaisemaansa – lähiö, jossa hän itse nuorena poikana kävi pelaamassa käsipalloa.

Sitä on tietysti mahdotonta täydellä varmuudella sanoa, oliko Bäckmanilla oikeasti näppinsä mukana tässä jupakassa. Bäckmanin blogiin kyllä ilmaantui tuoreeltaan kirjoitus otsikolla ”Runosmäen kansannousu”, jossa ylistettiin runosmäkeläisiä ”totuudenpuhujia”, mutta kun lähdin kirjoitusta hakemaan, se oli jo kadonnut blogista, vaikka Google tarjosikin siihen linkkejä. Mahdollisesti kohudosentti oli innoissaan kirjoittanut sinne jotain loukkaavaa esimerkiksi James Mashirista ja itsesuojeluvaisto oli herännyt vasta jälkeenpäin.

Mutta Googlen välimuisti on ystävämme ja netti ei unohda, joten tässä teille Paljastetun nettitörkytoimituksen (= minun) kommentoimanani sensuroimaton sisältö Bäckmanin blogista. Olen ottanut sivusta tallenteen, joten Bäckmanin tai hänen kaveriensa on turha uhata minua oikeudella tai pumppuhaulikolla. Kansalla on nähkääs oikeus tietää, mitä Bäckman kirjoitti, ennen kun paniikkikakkuli meni pöksykkäisiin ja pöksykät polvukkaisiin.

Jutun otsikko kuului seuraavasti:

”RUNOSMÄEN KANSANNOUSU: runosmäkeläiset totuudenpuhujat ovat kansan selkäranka!”

Huomatkaa tuo vallankumousromantiikkaan viittaava ilmaus ”kansannousu”. Ja tietysti puhutaan ”kansasta” samassa otsikossa. Vyšli my vse iz naroda, sano.

Ensimmäinen kappale kuuluu seuraavasti:

”Muutama sankarillinen ja rehellinen suomalainen mies teki Runosmäessä historiaa puolustamalla Suomea ja suomalaisia. Oikea ja rohkea teko. Heidän nimensä eivät ole tiedossa, mutta haluaisin puristaa kiitokseksi jokaisen rehellisen ja rohkean totuuden puhujan kättä ja tarjoan kaljan tai kaksi.”

Tässä kappaleessa on havaittavissa kiinnostavia yhtäläisyyksiä niin sanottujen maahanmuuttokriitikoiden retoriikkaan: ”puolustamalla Suomea ja suomalaisia”. Noinhan rasistitkin sanovat – heidän mielestään heidän aatteensa on vain ”Suomen ja suomalaisten puolustamista”. Suomalaisiksi eivät tietenkään koskaan kelpaa ketkään heidän kanssaan eri mieltä, eri kieltä tai eri ihonväriä olevat.

”Kokoomus syyllistyi itse törkeään provokaation päättäessään levittää ylimielisiä NATO-mielisiä valheitaan Runosmäen työläisalueilla. Kaiken huippu oli vielä se, että Venäjä-vastaista sotaansa lobbaamaan kokooomus kehtasi tuoda Runosmäelle tunnetun maanpetturin James Mashirin, joka suomalaisen upseerin virassa ja virka-asussa lobbaa USA:n ja NATO:n miehitystä netissä ja kokoomuksen vaalitilaisuuksissa. Ei ihme, että runosmäkeläisiltä paloi pinna.”

Luultavimmin Bäckmanin jälkienlakaisuoperaation käynnisti James Mashirin tituleeraaminen ”tunnetuksi maanpetturiksi”. Maanpetos on nimittäin laissa määritelty rikos ja nimeltä maanpetturiksi haukkuminen on kunnianloukkaus, niin yleistä kuin se onkin poliittisessa polemiikissa. (Kuten muuan reserviupseerikaverini siihen totesi: ”Tekstissä Bäckman syytti nimettyä upseeria yhdellä vakavimmalla rikosnimikkeellä johon upseeri voi virassaan syyllistyä. Tuollainen on ihan klassinen kunnianloukkaus.”) Jos Mashiri haluaa nostaa kunnianloukkausjutun Bäckmania vastaan, ottamani kopio Bäckmanin blogista poistetusta kirjoituksesta on todistusaineistoa, jonka luovutan mielelläni Mashirille tai hänen asianajajalleen.

Huomatkaa myös tuo ”Runosmäen työläisalueilla” -ilmaus. Siinä jotenkin liikuttavasti koetetaan vedota lukijaan työväenliikkeen retoriikalla. Tai ehkä se olisi liikuttavaa, ellei käytäntö olisi osoittanut sen jossain määrin myös purevan. Työväenliikkeen kuihtuminen on ehkä ollut väistämätön ilmiö, mutta työväenliike on suomalaisessa politiikassa ollut niin kauan niin vahva brändi, että sillä saadaan yhä väkeä liikkeelle.

Kyllä minä uskon että joku vanhan hyvän ajan vahvaa työväenliikettä takaisin kaipaava papparainen tai sellaisten kasvattama nuorempi spurgu saattaa hyvinkin uskoa Bäckmanin edustavan vanhan hyvän ajan Venäjältä tuettua sosialismia. Niiden, jotka ovat olleet vahingoniloisia työväenliikkeen murenemisesta, kannattaisi miettiä, oliko se vanha työväenliike kuitenkin tiettyjen yhteiskunnallisten mielialojen kanavoijana parempi ja asiallisempi kuin nämä teekutsuseurueet ja Venäjän juoksupoikayhdistykset, jotka nyt haluavat kalifiksi sen kalifin paikalle. Leppoisa Harun el Pullah on kuollut, ja tilalle ryntää kaikenlaisia ahmedahneita.

”Paikalta kuvatulta Facebook-videolta kuuluu selvästi, miten vaalitilaisuuden aluksi suomalaiset miehet moittivat kovaäänisesti kokoomuksen ja puolustusvoimien toimeenpanemaa sotilasvallankaappausta, kansainvälisen oikeuden vastaista MOU-sopimusta, joka luovuttaa Suomen koko infrastruktuurin USA:n käyttön, tekee Suomesta NATO:n hyökkäystukikohdan Venäjälle ja suomalaisista tykinruokaa. Runosmäkeläisten teesit olivat: media ei kerro USA:n pahuudesta; Venäjä ei ole ongelma, USA ja NATO ovat pahoja; Suomi sallii NATO:n hyökkäykset oman alueensa kautta; rötösherrat eivät ymmärrä kansaa jne.”

Valitettavasti Suomessa ei ole toimeenpantu sotilasvallankaappausta, joka olisi huomattavasti vähemmän pelottava vaihtoehto kuin meille lupailtu putinistinen hallituskoalitio rasistipersuineen, venäläismielisine keskustalaisineen ja libertarismissaan jo kauan sitten maata kiertävälle radalle singahtaneine kokoomuslaisineen. Huomatkaa taas vastakkainasettelu: ”suomalaiset miehet” vastaan puolustusvoimat. Luonnollisesti ihan kaikki, mitä Yhdysvallat ja Nato tekevät, on Bäckmanin mielestä ”kansainvälisen oikeuden vastaista”. Tätä väitettä hän ei tietenkään perustele millään tavalla. Muuten, mielenkiintoista että Bäckman ei koko aikana myönnä runosmäkeläisten öykkäreiden loukanneen ja uhkailleen Mashiria rasistisesti. Ihan vielä hänkään ei ole taipunut hyväksymään rasistisia törkeyksiä osaksi ”kansan oikeutettua kapinaa”. Mutta kaipa sekin aika vielä tulee.

”Tärkeätä on huomata, että runosmäkeläisten protesti ei ole vähemmistön vaan enemmistön protesti. Runosmäen kansannousun ääni on NATO-vastainen ääni. Se ääni on suurimmalla osalla suomalaisista. Suomalaisista 70--80 % vastustaa NATO-jäsenyyttä ja perustelut ovat samat kuin runosmäkeläisillä. Kuten eräs entinen suomalainen pikkuvirkamies, joku Volanen nimeltään, äskettäin totesi, Suomessa on jo pitkään ollut meneillään sotilasvallankaappaus, kokoomuksen ja puolustusvoimien yhteinen rikollinen hanke.”

On totta, että suomalaisten enemmistö – valitettavasti – ei ole herännyt aikaansa, vaan vastustaa Nato-jäsenyyttä. En kuitenkaan oikein usko, että ”perustelut ovat samat kuin runosmäkeläisillä”. Kyllä Natoa vastustavatkin suomalaiset yleensä pitävät Venäjää ongelmana, karhuna, jota ei pidä ärsyttää menemällä Naton jäseneksi. Nato-jäsenyyshanke on muuten täysin laillinen hanke: Suomessa saa todellakin lobata kansainvälisiin järjestöihin liittymisen puolesta. Minulle ei ainakaan ole valjennut, mitä ”rikollista” siinä olisi.

”Runosmäkeläiset tekivät oikein käyttäessään sananvapauttaan, perustuslaillisia oikeuksiaan ja ihmisoikeuksiaan, koska valtamedia ei päästä suomalaisen vasemmiston ääntä kuuluviin (aito oppositio ja pikkupuolueet vaiennetaan, vaalivilppi on laajamittaista ja vasemmistoksi kutsutaan vain Vasemmistoliiton kaltaisia värivallankumouksellisia, russofobiaa ja homopropagandaa levittäviä CIA-mielisiä ääriliikkeitä). Vain runosmäkeläisissä on sisua puolustaa kansaa.”

Minua ei sitten jaksa naurattamasta tämä Bäckmanin ja bäckmanilaisten tapa esittää venäläismielisyys jonkinlaisena oikeana vasemmistolaisuutena ja Vasemmistoliitto ”värivallankumouksellisena”, ”russofobisena”, ”homopropagandaa levittävänä” ja ”CIA-mielisenä”. Jos olisin itse vasemmistoliittolainen, ottaisin nuo Bäckmanin haukut lähinnä kohteliaisuutena. Valitettavasti Vasemmistoliitossa on oma kiintiönsä bäckmanilaisia, joilla on myös oma vaikutuksensa puolueen linjaan. On kuitenkin hyvä panna merkille, että se puolue ei saa synninpäästöä Bäckmanilta. Se on Vasemmistoliitolle pelkästään kunniaksi. Bäckmanille kun oikeaa suomalaisuutta lienee vain täydellinen, koiramainen alistuminen Venäjälle ja sen antihumaaneille arvoille.

”Syyllinen Runosmäen kahakkaan on tietysti Suomen valtamedia, joka lobbaa kaikkialla russofobiaa ja NATO:a, eikä päästä kansaa ääneen, vaikka suomalaisista valtaenemmistö vastustaa USA:n ja NATO:n sotilaallista interventiota. Runosmäkeläisten oikeutettu protesti vastaa kansan enemmistön näkemyksiä, kokoomuksen ja puolustusvoimien NATO-lobbaustilaisuus sen sijaan vain CIA:n kantaa.”

Olisi mielenkiintoista kuulla, minne se USA tällä kertaa on tekemässä sotilaallista interventiota, Suomeenko? Mitä sitten tulee ”valtamedioihin”, niissähän nyt julkaistaan yhtä mittaa Natoa kritisoivia ja Nato-jäsenyydestä kieltäytyviä kannanottoja. Se, että Naton vastustajilla (muillakin kuin Bäckmanilla) on tapana syytellä mediaa tai Kokoomusta epämääräisesti ”Nato-kiimasta” tai ”natottamisesta” ja esittää avoin ja rehellinenkin Naton puolesta liputtaminen jonkinlaisena salaliittomaisena hivuttamisena, osoittaa vain, että Naton vastustajilta (muiltakin kuin Bäckmanilta) ovat argumentit lopussa.

”Runosmäkeläiset eivät rikkoneet lakia. He esittivät näkemyksensä olosuhteissa, joissa sananvapautta on vakavasti rajoitettu. Heidän näkemyksensä ei pääse esille missään tilaisuuksissa eikä tiedotusvälineissä. Runosmäkeläiset toivat asiansa esiin tilaisuuden aluksi, mutta sen jälkeen videolta kuuluu yhden heistä sanovan, että meidän viestimme on nyt kuultu ja voimme lähteä. Kysymys on siis täysin laillisesta mielenilmauksesta. Tosin sanamuodot eivät ehkä ole niin kieron hienostuneita kuin kokoomuslaisilla yleensä, mutta sitä ei tietenkään voi vaatia kaikilta.”

Olen samaa mieltä siitä, että sananvapautta on vakavasti rajoitettu. Esimerkiksi minun sananvapauttani ovat halla-aholaiset vakavasti rajoittaneet uhkailemalla ja nettiterrorilla. Sitä vastoin Naton vastustajien sananvapautta ei ole rajoitettu. Heillä vain tuntuu olevan vähänlaisesti sanaa vapautettavaksi, koska sieltä päin kuuluvat aina nuo samat tyhjät syytökset Nato-kiimasta ja natottamisesta.

Runosmäkeläiset muuten saattoivat rikkoa useampaakin lakia. Rasististen törkeyksien viskominen James Mashirille ehkä rikkoi sitä hompanssien ja persujen vihaamaa pykälää, joka kieltää kansanryhmää vastaan kiihottamisen. Lisäksi, kuten Mashiri huomauttaa, tuollainen uhkaava elämöinti vaalitilaisuudessa on perusoikeuksien loukkaus.

”Runosmäen kansannousu tarvitaan nyt kaikkiin poliittisiin tilaisuuksiin, tv- ja radio-ohjelmiin. On otettava käyttöön käsite runosmäkeläiset, joka tarkoittaa rohkeaa ja rehellistä suomalaista, joka uskaltaa käyttää kaikkia perustuslaillisia ja kansainvälisten sopimusten mukaisia oikeuksiaan. Runosmäen totuudenpuhujat ovat kansan selkäranka. Vain he uskaltavat puoustaa Suomea USA:n kätyreitä, vakoojia ja NATO-miehittäjiä vastaan.”

Kyllä se Johan (nyt on markkinat) ainakin kansankiihotuksen osaa. Tuo hänen suosituksensa vain tarkoittaisi käytännössä, että poliittisia tilaisuuksia ja tiedotusvälineitä alettaisiin massamitassa terrorisoida. Puheet USA:n kätyreistä ja vakoojista ovat silkkaa neuvostopropagandaa suoraan Stalinin jäämistön alelaarista, aivan samaa kamaa kuin persurasistien tapa leimata kaikki omaan kuppikuntaansa kuulumattomat ”Suomi-syöjiksi” ja erilaisten salaliittojen (Demla, mokuttajat ym.) edustajiksi.

”Valtamedia vastasi kutsumalla kansanvallan kannattajia "Venäjä-mielisiksi häiriköiksi", aivan kuten heitä kutsuttiin myös keväällä 1918. On tietenkin selvää, että NATO-lobbareille suurin ongelma on Suomen kansa, josta valtamedia käyttää myös nimitystä "Venäjä-mieliset häiriköt".”

Kuten Johan Gustav Hellsten, joka roskaväen mieliksi joutui omaksumaan nimen Juho Kusti Paasikivi, aikoinaan sanoi, Suomen kansan tyhmyyttä tuskin voi yliarvioida, mutta koko Suomen kansa ei taatusti koostu venäläismielisistä häiriköistä, ja uskoisin, että Suomen kansan enemmistökin kyllä uskoisi Nato-jäsenyyden olevan hyväksi, jos sitä osattaisiin paremmin markkinoida. Voi toki olla, että Suomen kansa tosiaan haluaa Venäjän vallan alle. Jos kansa haluaa orjaksi Siperiaan, niin sillehän ei mitään voi; mutta siellä Kolymassa passaa sitten muistaa, että me varoitimme, ettekä uskoneet.

”Vähän aikaa sitten eräs Suomen iljettävimpiin CIA:n myötäiljöihin lukeutuva NATO-lobbari, Hiski Haukkala nimeltään, väitti valtamediassa Venäjän laittavan "sirkuksen pystyyn", jos Suomi liittyisi NATO:on. Haukkala asenne on tyypillinen CIA-kätyrin asenne, joka ei välitä kansan mielipiteestä. Suomalaisista 70--80 % vastustaa NATO:a. Jos Suomi liittyisi NATO:on, enemmistö suomalaisista laittaisi sirkuksen pystyyn, ja siinä "sirkuksessa" aseina olisivat muutkin kuin sanat.”

Hyvin on totisesti luettu samaa käsikirjaa kuin persut ja hompanssit, kun osataan noin sujuvasti uhkailla sisällissodalla. Sisällissotauhkailuista apropoo tuleekin mieleeni: se sama kaveri joka aikoinaan julisti, että ”pieni poika sisälläni haluaa ottaa vuoden 1918 uusiksi kivääri kädessä”, on nyttemmin siirtynyt Naton kannattajien joukkoon kuoleman suudelmaa jakamaan. Kyseinen tyyppi on nimittäin myös spämmännyt netin täyteen niin väärentämättömän fasistista rotuteoriaskeidaa, että jos vasemmiston Nato-vastustajat saavat sen käsiinsä, Nato-jäsenyys voidaan unohtaa ja Venäjän joukot majoittavat itsensä saman tien sinun tyttäresi makkariin. Mutta ehkäpä se on kyseisen herran tarkoituskin, vaikka hän esittääkin muka eronneensa maahanmuuttokriitikoista näiden venäläismielisyyden vuoksi...

”Esitän että Runosmäen nuorisotalon seinään kiinitetään kyltti: Tältä paikalta alkoi Runosmäen kansannousu.

Hyvä Runosmäki!”

Neuvostomielistä propagandalakua sitten Runosmäellekin pukkaa. Bäckman muuten päätti bloggauksensa seuraavanlaiseen jälkikirjoitukseen:

”P.S.
Tätä kirjoitettaessa Runosmäen kansannousun aktivistien Facebook-sivu on suljettu ja video on poistettu eetteristä. Tällä hetkellä tiettävästi etsitään rikoslaista sopivia pykäliä runosmäkeläisiä varten. Kokoomus tekee tietysti kaikkensa tuhotakseen opposition, siksi valtamedia poistaa kaiken evidenssin runosmäkeläisten mielenilmauksesta.”

Tämä mahtipontinen loppukaneetti on sikäli hupaisa, että Bäckman poisti itse koko kirjoituksensa ”eetteristä”. Rikoslaista ei tarvitse erityisesti ”etsiä pykäliä”, ne löytyvät etsimättäkin rikoslain neljännestätoista luvusta. Kysymykseen tulisivat mielestäni:

• ensimmäinen pykälä: vaalirikos. Vaalirikoksesta tuomitaan se, joka yrittää väkivallalla tai uhkailulla vaikuttaa toisen henkilön äänestyskäyttäytymiseen. Siitä heilahtaa enimmillään häkkiä kahden vuoden päivät, mutta sakkorangaistus on mahdollinen.
• viides pykälä: poliittisten toimintavapauksien loukkaaminen, jonka piiriin kuuluu esimerkiksi puheenvuoron riistäminen julkisessa kokouksessa uhkailemalla. Rangaistusasteikko on sama.

Laitanpa minäkin tähän jälkikirjoituksen. Mashirin bloggauksen kommenteista löytyi seuraavanlainen neronleimaus kirjoittajalta, jonka nimimerkki oli kuvaavasti "Putin, tervetuloa Suomeen":

"Kyllä minäkin mieluummin ottaisin Suomeen vaikka miljoonan venäläisen vähemmistön kuin yhtäkään nekrua rotua saastuttamaan.

Suomessa on kuitenkin vuonna 2050, siis vain 35v sisällä, 200 000 – 500 000 neekerivähemmistö. Mitä järkeä sellaista maata on suojella? Ja näen kyllä tämän NATO:n hehkutuksen viimeisenä askeleena tähän suuntaan."

Väittääkö joku vielä minun puhuvan vainoharhoissani läpiä päähäni? Eiköhän ole selvää että putinistien ja rasistien välillä ei enää ole rajaa. Persurasistit ja Homma ovat tämänkin esimerkin nojalla Putinin tukijoita.

Löytyihän sieltä toki niitä hommalaisten tavanomaisia selittely-yrityksiä, sekä myös tämä surullinen kommentti, jonka oli jättänyt minunkin vanhojen blogieni palautelaatikoista tuttu nimimerkki "Vääpeli Matala":

"Ikävä kyllä sekä poliisi että Supo ovat puolensa valinneet. Sinä Mashiri, kuten en minäkään, [et] kuulu sille puolelle jota poliisi suojelee. Ellei ole sitten ihan pakko, vaikkapa sananvapauttamme kaventamalla ([e]simerkiksi Äärioikeisto Suomessa -keskustelun kieltäminen Kotkassa). Poliisi on myös kategorisesti kyvytön tutkimaan maahanmuuttoa, monikulttuurisuutta tai rasismia työkseen tutkivien ja rasistisia ilmiöitä omalla nimellään arvostelevien henkilöiden saamia pahoinpitely- tai tappouhkauksia tai kunnianloukkauksia.

Jos ihmettelet miksi poliisi oli paikalla vasta 50 minuuttia ensimmäisen soiton jälkeen, niin poliisi oli turvaamassa Perussuomalaisten vaalitilaisuutta."

Niinpä. Kaikki, joihin äärioikeisto kohdistaa vihamielisyytensä, muuttuvat sillä siunaamalla poliisin kirjoissa vastakkaisen ääriryhmän edustajiksi. Näillä kriteereillä armeijan upseerit ja kokoomuslaisetkin ovat äärivasemmistoa.

Pari tuoretta typeryyttä maahanmuuttokriitikoilta

Maahanmuuttokriitikoiden hölmöyttä ja laumasieluisuutta on mahdotonta yliarvioida. Kun hiljattain kirjoitin Paljastettuun buddhalaisten kansojen keskuudessa ilmenneestä fundamentalismista, kommenttiosaston suunsoittaja sanoi, että buddhalaisiin ei kohdistu vihamielisyyttä, koska heidän keskuudessaan ei ole maahantuotuja raiskaajia.

Paitsi että Suomen Turussa todellakin tapahtui 1990-luvun alussa räikeä joukkoraiskaus, jossa uhri oli alun toisella kymmenellä ja syylliset, neljäkö heitä nyt oli, kaksikymppisiä vietnamilaissällejä (mahdollisesti etnisiä kiinalaisia, joita huomattava osa vietnamilaisista pakolaisista on). Nämä orientaaliset veikot olivat ihan oikeasti ”maahantuotuja”, eli siis kiintiöpakolaisia. Somalit eivät ole – he ovat joko tulleet maahan spontaanisti tai perheenyhdistämisen myötä, jolleivät suorastaan ole syntyneet täällä.

Kommentoijan väitteet olivat siis alusta loppuun sitä paljon puhuttua muunneltua totuutta, eli siis ihmisten kielellä valetta ja paskapuhetta: Suomessa todellakin on buddhalaisesta kulttuurista maahantuotuja miehiä, jotka todellakin ovat syyllistyneet raiskauksiin. Tämä ei kuitenkaan ole johtanut siihen, että buddhalaisia tai vietnamilaisia olisi leimattu raiskaajakansaksi tai raiskaajakulttuuriksi. Se on aivan oikein, koska kuitenkin suurin osa Suomessa asuvista vietnamilais-, buddhalais- tai kiinalaismiehistä ei ole syyllistynyt raiskauksiin. Sitä vastoin somalit ja muslimit on leimattu raiskaajakansaksi. Se taas on väärin, koska suurin osa Suomessa asuvista somali- ja muslimimiehistä ei myöskään ole syyllistynyt raiskauksiin.

Edes suomalaisia miehiä ei ole oikein järkiään leimata raiskaajiksi, vaikka täällä ilmeisesti suojellaankin systemaattisesti esimerkiksi niitä urheilujoukkueiden poikia, jotka tyhmyyden joukossa tiivistyessä voivat syyllistyä moisiin rikoksiin. Nuoruudestani muuten muistan, että busseja ja junia terrorisoivat silloin ennen vanhaan arvaamattomat, juopot nuoret urheilijat. Eräs bussireissu on painunut mieleen 80-luvun lopulta: Heinolasta tai Lahdesta (tiedättehän te sen Pieru- ei kun Vierumäen urheiluopiston) onnikkaan nousi kaksi juopunutta röyhkeää urheilijaa, jotka ahdistelivat matkustajia, tekivät avoimia ja karkeita seksuaalisia ehdotuksia nuorelle bussiemännälle ja poistuivat lopulta Joroisissa, joka poikien puheista päätellen ei ollut heidän oikea määränpäänsä, mutta suosittu ryypiskelypaikka, osuvasti nimetty motelli Joronjälki, houkutti heidät – heh – joron jäljille.

Sekin esimerkki vain osoittaa taas kerran, että ongelma eivät ole buddhalaiset, jainalaiset, muslimit eivätkä edes hurjat ja villit peniskotelosavolaiset, vaan ihan kaikenuskoiset ja kaikenväriset nuoret miehet, silloin kun heidän annetaan hillua känni- ja/tai/eli hormonipäissään. Nuoret miehet tekevät suurimman osan rikoksista, ja nuoriin miehiin on viisasta suhtautua tietyllä varovaisuudella ja varauksella. Silti olisi järjetöntä pyhittää koko elämänsä nuorten miesten vihaamiselle ja nuoria miehiä demonisoivalle vihapropagandalle sillä tavalla kuin halla-aholaiset, persut eli hompanssit haaskaavat elämänsä vihaamalla systemaattisesti maahanmuuttajamuslimeja. Tässä kohdassa pitää siteerata Jussi Jalosta Todellisuus-foorumilta, koska hän nyt vain sanoi asian paljon paremmin kuin minä koskaan (hakasuluilla on merkitty kohdat, joissa oikeakielisyysnatsina olen muokannut hänen kielenkäyttöään vähemmän paperiseen suuntaan):

”On siis tilastollisesti todistettavissa, että nuoret miehet ovat ylivoimaisesti suurin rikoksien tekijäryhmä. Hyvä on. Merkitseekö tämä sitä, että meidän kaikkien olisi [...] ol[tava] tästä asiasta peloissamme ja hyväksy[ttävä] tämä pelko osaksi identiteettiämme? Olisiko meiltä perusteltua ja rationaalista perustaa koko elämämme nuorten miesten pelkäämiselle ja suunnitella arkipäivämme ja ennakkoasenteemme sen mukaan? Pitäisikö vieläpä julistaa, että koska näillä pelkotiloilla on vankka tilastollinen pohja, ne ovat suorastaan tieteellisesti perusteltuja? Voisiko vieläpä väittää [...] mois[ten] pelkotil[ojen] todist[avan], että nii[stä kärsivä] henkilö on tosiasiassa älykäs ja fiksu ihminen?”

”Itse olen elänyt siinä vanhemmiltani omaksumassani typerässä käsityksessä, että pelkotilat eivät ole mikään hyve, vaan paremminkin [...] jotain sellaista, mistä ihmisen pitäisi pyrkiä parhaansa mukaan pääsemään eroon. Siltä varalta[, että] tämä herättää lisäkysymyksiä, [...] voin kertoa[,] että tämä on nyt taas sellainen kuuluisa arvovalinta.”

”[J]os tiedoilla nuorten miesten rikollisuudesta on tarkoitus herättää huolta heidän sosiaalisesta tilanteestaan, saada ihmiset huomaamaan nämä ongelmat ja esittää ratkaisuja heidän olojensa parantamiseen, kyse ei ole pelon tai vihan lietsonnasta. [...] [J]os näillä tiedoilla pyritään tosiaan herättämään aktiivista, kollektiivista pelkoa nuoria miehiä kohtaan, esitetään nuorten miesten yleensä olevan jonkin tilastollisen yliedustuksen vuoksi mahdollisia sopeutumattomia aikapommeja tai peräti yritetään sulkea vastakkainasettelun kautta nuoret miehet yhteiskunnalle ei-toivottavaksi ulkopuoliseksi ryhmäksi, kyse on kuvailemastani propagandasta, jota siis voidaan kutsua vihapuheeksi.”

”Mainitaan nyt vielä lisäksi siitä, että propagandalla voi olla myös seurauksensa. Esimerkiksi muslimeille vihamielisten näkemysten valtavirtaistumisella on katsottu olevan yhteytensä myös islaminuskoisia kansalaisia vastaan kohdistuvan rikollisuuden kasvuun. Vuonna 2010 raportoi Exeterin yliopisto muslimien vastaisten viharikosten lisääntymisestä Isossa-Britanniassa. Euroopan muslimien tutkimuskeskukselle mainitun selonteon laatineet tohtori Jonathan Githens-Mazer ja entinen Scotland Yardin erikoisyksikön etsivä Robert Lambert totesivat väkivaltarikosten pääsyyksi nimenomaan tiedotusvälineiden ja poliitikkojen ilmaisemat avoimen muslimivihamieliset näkemykset.”

Kuten aiemminkin olen kysynyt: tilastollisin perustein meillä olisi paljon enemmän syytä kavahtaa nuoria miehiä kuin maahanmuuttajia, mutta onko silti järkevää, moraalista tai toivottavaa julistaa kaduilla, aitovierillä ja synagogissa, että nuoret miehet ovat maailmansalaliitto, joka just'kohta romahduttaa länsimaisen kulttuurin? Auttaako sellainen leimaaminen villejä ja irrallisia nuorukaisia löytämään itsensä ja vakiintumaan elämään?

Tämä tästä. Toinen ja tärkeämpi tuore typeryys on se kansalaisaloite, jossa vaaditaan lakia maahanmuuttajarikollisten karkottamisesta. Nyt on osoittautunut, että voimassa oleva laki on maahanmuuttajarikollisia kohtaan jopa ankarampi kuin aloitteessa vaadittu. Aloitteessa näet on puhe ainoastaan vakaviin rikoksiin syyllistyneistä ulkomaalaisista, kun taas nykyisen lain nojalla maasta voi ajaa suhteellisen lieviäkin pikkurötöksiä tehtailleen.

Aloitteen alullepanija on sittemmin itsekin myöntänyt, että hänellä ei ollut aavistustakaan nykyisen lain sisällöstä. Hän oli ilmeisesti lukenut Eiran Erehtymättömän tai jonkun tämän hännystelijän blogista, että maahanmuuttajarikollisia hyysätään eikä karkoteta koskaan. Alan miesten sielunrakenteeseen on vuosikausien toistolla ohjelmoitu ajatus, että kaikki valehtelevat tästä asiasta paitsi ne hyvät ja oikeamieliset valkoisella hevosella ratsastavat ritarit, joita maahanmuuttokriitikoiksi kutsutaan. Toisin sanoen, vaikka joku olisi hänelle tai niille muille aloitteen allekirjoittajille kertonut, että sellainen laki jo on, hän ei ole luottanut tähän: totuus tulee lapsenmielisten ja Scripta-bloggauksia imeväisten maahanmuuttokriitikoiden suusta, ja kaikki muut kuuluvat hirveään salaliittoon, joka haluaa vaihtaa väestön ja laillistaa raiskauksen.

Karkotuslakia sovelletaan ja maasta karkotetaan satoja ulkomaalaisia vuosittain – vaikka maahanmuuttokriitikot jankkaavat, että ketään ei muka karkoteta ja että karkottamiseen muka ei olisi lainsäädännöllisiä keinoja. 

Olen jo vuosia sanonut, että maahanmuuttokriitikoiden vaatimukset voidaan jakaa kahteen luokkaan: ne, jotka on jo toteutettu, ja ne, joita ei voida toteuttaa purkamatta oikeusvaltiota ja ihmisoikeuksia. Kuten useat maahanmuuttokriitikot ovat aika suoraan myöntäneetkin (”vihaan ihmisoikeuksia”, ”yhdenvertaisuusperiaate on ongelmallinen”), heidän tarkoituksensa on juuri oikeusvaltion ja ihmisoikeuksien alasajo – viime kädessä ”valkoisten heteroseksuaalisten autolla ajelevien viinaa juovien lihansyöjämiesten” nostaminen etuoikeutetuksi ryhmäksi, jolla on enemmän oikeuksia kuin meillä muilla. Tähän tavoitteeseen pääsemiseksi he luovat epävarmuutta ja pelkoa – epäluottamusta lakia kohtaan.

Oikeusvaltiota kohtaan on sinänsä helppoa lietsoa epäluuloa. Oikeusvaltio pyrkii takaamaan kaikkien oikeudet, mutta muodollisuuksia noudattavana se on usein tyly ihmisten omaa oikeustajua ja spontaaneja tunteita kohtaan: suurin oikeus on usein suurin vääryys, kuten Olaus Petrin tuomarin ohjeissa Ciceroa mukaillen sanotaan. Esimerkiksi Johan Bäckmanin ja hänen kannattajiensa toiminta on meidän isänmaallisten suomalaisten mielestä tuomittavaa ja vahingollista, mutta se ei ole johtanut syytteisiin eikä tuomioihin, koska dosentti on osannut varoa lain karikoita: hänen temppunsa eivät ole täyttäneet minkään rikoksen tunnusmerkistöä. Sellaisen nuorallatanssimestarin edessä oikeusvaltio on usein voimaton, sillä – lainataanpa taas Olaus Petriä – ”ei laki hyväksy kaikkea, mitä se ei rankaise, sillä ei lakikirja saata kaikkia rikoksia luetella”.

Tämän takia onkin tapana puhua lain porsaanrei'istä. Oikeusvaltiossakin pärjää parhaiten se, joka osaa käyttää näitä porsaanreikiä hyväkseen. Sen takia tavallisen ihmisen näkökulmasta laki tosiaan tuntuu epäoikeudenmukaiselta ja epätasa-arvoiselta. Laki sinänsä tuntuu olevan ristiriidassa itse demokratiaa vastaan, koska laki vaikuttaa olevan niiden puolella, jotka lakia osaavat parhaiten käyttää omaksi hyväkseen ja omien käsitystensä puolustelemiseksi. Olaus Petrin tuomarinsäännöt kelpaavat tähänkin yhteyteen: ”missä paha ja väärä tuomari on, siinä ei auta hyvä laki mitään, sillä hän vääntää ja vääristelee sitä oman mielensä mukaan”.

Toisaalta monet ”kansan” mielestään kokemat epäoikeudenmukaisuudet juontuvat juuri tuomarinohjeista ja muista yleisistä oikeusperiaatteista, jotka ”kansa” näkee esteinä oman käsityksensä mukaiselle oikeudelle ja kohtuudelle. Tuomarinohje sanoo, että jos asia on epäselvä, todistustaakka kuuluu syyttävälle osapuolelle, ei syytetylle: ”vaaran kärsijä saakoon hyödyn, ja hyödyn saaja kärsiköön vaaran”. Voimakkaita tunteita herättävien rikosten uhrit, kuten raiskatut tai murhatun omaiset, haluavat edes jonkun kärsivän kuten he kärsivät, jolloin he olisivat valmiit heittämään syyttömänkin tyrmään oman tuskansa hyvitykseksi. Heidän mielestään vaaran tulisi siis kokonaan olla vaaran kärsijän kannettavana.

Tällainen kostonhimo on tuiki ymmärrettävää ja inhimillistä, ja juuri siksi meillä on oikeuslaitos ja järjestäytynyt yhteiskunta. Oikeutettukin kostonhimo kasvaa nimittäin helposti tolkuttomiin mittoihin silloin kun sillä ei ole säännösteltyä ja viisaasti rajattua purkautumistietä. Oikeusvaltio on olemassa sitä varten, että hyvitystä voitaisiin hakea puolueetonta tietä. Jollei oikeusvaltiota olisi, yhteiskunta hajoaisi nopeasti kaikkien sodaksi kaikkia vastaan, kunnes joku diktaattori nousisi palauttamaan järjestyksen.

Käsillä olevan kansalaisaloitteen laatija on ehkä vilpittömästi ollut juuri niin tietämätön kuin väittää olevansa, mutta minä en luottaisi siihenkään. Tekele on näet liian kierosti laskelmoitu sekä heikentämään luottamusta oikeusvaltioon että lisäämään maahanmuuttajiin kohdistuvaa vihamielisyyttä.

Onhan se vähän vyön alle lyömistä, mutta heitän tähän lopuksi sen vitsin, jonka kaikki muut ovat jo keksineet: seuraavaksi voitaisiin kansalaisaloitteilla vaatia esimerkiksi murhan, varkauden ja pahoinpitelyn kieltämistä. Niin, ja minä keksin viime viikolla hienon uuden tavan tuottaa energiaa: hieroin puupölkkyjä yhteen kunnes niihin tuli sellainen kuuma valaiseva lieska ja ne alkoivat pikkuhiljaa muuttua hiileksi. Tämähän on nerokas idea joka pitää heti paikalla patentoida - vai mitä?

Hugenberger Zeitungin uusi aluevaltaus: virolaisvastainen rasismi

Kansakunnan ykkösläpyskä, josta käytän tässä vain nimitystä Hugenberger Zeitung, osoitti taas kerran suomenkielisten lehtineekerien rotutyypillistä ammattitaitoa ja hyvää makua ehdottamalla kilpailua parhaasta rasistisesta pilkkanimestä virolaisille. Kun niinkin korkea ulkopuolinen taho kuin hänen eksellenssinsä presidentti Toomas Hendrik Ilves reagoi tähän, toimituksen peniskoteloon pukeutuneet bongo-bongo-soturit sentään lakkasivat tanssimasta paaluun sidotun virolaisen ympärillä, ja heimopäällikkö esitti jonkinlaisen muka-anteeksipyynnön. Minä tosiaan käytän nyt ja vastakin Hugenberger Zeitungin toimittajista ja muista lehtineekereistä rasistisia ilmauksia, koska he ovat (taas kerran) osoittaneet, etteivät ansaitse parempaa.

Kuten olen ennenkin todennut, suomalaisten asenteet virolaisiin ovat yksi esimerkki siitä, missä asioissa jopa hompanssien jutut voivat olla pikkuisen oikeilla jäljillä. Hompanssien puheet siitä, kuinka ”suomalaisia” muka sorretaan, ovat tietenkin pelkkää sontaa: ”suomalaisiksi” he laskevat ne ja vain ne, joilla on ”suomalainen” arvomaailma, eli siis heidän itsensä edustama rasistinen, fasistinen ja väkivaltainen arvomaailma, ja jos tämä arvomaailma kyseenalaistetaan, se on heidän mielestään ”suomalaisten sortoa”. Sitä vastoin siinä on kyllä perää, että yleisessä tietoisuudessa on olemassa tietynlainen uhriusjärjestys, jonka puitteissa yhdet kansallisuudet ovat toisia sorretumpia ja ansaitsevat toisia enemmän suojelua. Suomessa on huomattavasti helpompi saada tuomio venäläisiin, muslimeihin tai tummaihoisiin kohdistuvasta rasismista kuin suomenruotsalaisiin, saksalaisiin tai baltteihin kohdistuvasta, ja tämä on ihan oikea epäkohta.

Taustalla on tiedostamaton käsitys siitä, että rasismin on aina oltava oikeistolaisuuden inspiroimaa ja mielellään kohdistuttava vielä tummaihoisiin ryhmiin. Jälkimmäinen käsitys on toki sikäli perusteltu, että tummaihoiset ovat haavoittuvaisempia rasismille, koska he näkyvät katukuvassa ja kiihotuspuheella päänsä sotkenut roisto erottaa uhrinsa helpommin. Mutta on kuvaavaa, että vaaleaihoisista ryhmistä erityisesti venäläiset ovat saaneet sellaisen ”kunnianeekerin” aseman, jossa heihin kohdistunut väkivalta ja viha on erityisesti rangaistavaa, virolaisiin kohdistuva ei niinkään. Virolaiset ja baltit yleensä ymmärretään oikeiston lempilapsiksi, joihin oikeistolaiset eivät tietenkään kohdista rasismia, ja kaikki rasistithan ovat oikeistolaisia, vai mitä? Saksalaisiin tai suomenruotsalaisiin suuntautuva vihamielisyys taas on vasemmistolaista luonteeltaan eikä siksi voi olla rasismia – vai mitä?

Itse asiassahan täysin järjetön saksalaisvastaisuus on vasemmistossa aika laajalle levinnyttä ja saavuttaa aika ajoin suorastaan rasistiset mitat. Kun otetaan huomioon, miten natsikriittinen koko saksalainen kulttuuri on toisen maailmansodan jälkeen ollut, tämä on täysin epäoikeudenmukaista. Mitä sitten tulee baltteihin, tai Neuvostoliiton armottomuudesta kärsineisiin itäeurooppalaisiin yleensä, vasemmistossa on tietty sisäsyntyinen taipumus suhtautua heihin vihamielisesti, koska he ovat neuvostorokotuksen seurauksena oppineet suhtautumaan epäluuloisesti kaikenlaiseen vasemmistolaisuuteen.

Toisinaan vasemmistolaisten balttiviha hipoo jo aitoa rasismia. Esimerkiksi Jami Järvisen pakonomainen, hysteerinen kirjoittelu Sofi Oksasta vastaan alkaa jo muistuttaa niitä ajojahteja, joita Halla-ahon tahdottomat raajat kohdistavat omiin vihaobjekteihinsa, nöyrin palvelijanne mukaan luettuna. Näkisin balttivihaa Järvisenkin kampanjan takana. Onhan sillä poliittinen motivaatio (ikään kuin se olisi jokin lieventävä asianhaara), mutta se on jo selvästi irtautumassa alkuperäisistä vaikuttimistaan ja muuttumasa itse itseään ylläpitäväksi, kansallisperustaiseksi vihaksi. Eli rasismiksi – tässä tapauksessa balttien moittimiseksi siitä, että he ovat balteiksi syntyneet.

Ja juu, vastaavasti esimerkiksi Hommafoorumilla balttien katsotaan saaneen rokotuksen sosialismia vastaan, ja siksi heitä ihaillaan. Tässä on taas syytä siteerata nimimerkki Kamia Hommalta: ”Jos Suomi olisi esim. Latvian kaltainen persereikä, meillä ei olisi mitään ongelmaa [...]”. ”Ongelma” tarkoittaa hompanssille sitä, että Suomessa on väkeä, jolla on eri mielipiteet politiikasta tai Suomen edusta kuin hänellä. ”Ongelma” ei hompanssin mielestä ole esimerkiksi se, että maan talous, ympäristö tai kulttuuri on joutunut vuosikymmenten aikana kommunismin tuhoamaksi. Tämä on jota kuinkin hämmentävää, kun hompanssit esiintyvät suurina kommunismin vastustajina. Eikö sentään ollut aika hyvä asia, että säästyimme pahimmilta sodanaikaisilta hirveyksiltä? Ei kai, jos kerran hompanssit eläisivät mieluummin poliittisesti polarisoituneessa, köyhässä, saastuneessa ja väkivaltaisessa maassa – jollaiseksi he ovatkin hyvää vauhtia muuttamassa Suomen.

Ei ole kuitenkaan balttien oma syy, että heillä on se historia kuin on, ja vasemmiston kuuluisi opetella samaistumaan Neuvostoliiton imperialismin sortaman Itä-Euroopan asukkaiden kärsimyksiin sekä ymmärtämään itäeurooppalaisten venäläisvastaisuudessa olevan kyse eri asiasta kuin vaikka jonkun viitasaarelaisen juopon muslimi- tai hurrivastaisuudessa. Yksikään muslimi tai suomenruotsalainen ei ole ikinä tehnyt mitään pahaa viitasaarelaiselle juopolle, mutta Itä-Euroopassa elää vieläkin ihmisiä, jotka joko itse ovat kärsineet neuvostoliittolaisilla vankileireillä tai joiden läheinen perheenjäsen on voinut kertoa ensi käden kokemuksiaan niistä. Neuvostoliitto oli leimallisesti venäläinen ja venäjänkielinen maa kaikesta kansainvälisyyslöpinästä huolimatta, mikä ilmeni esimerkiksi siinä, että venäläisillä nationalistikirjailijoilla, kuten Valentin Rasputinilla (ei sukua sille tsaarin neuvonantajamunkille – Siperiassa joka toinen on nimeltään Rasputin), oli keskimäärin paljon vähemmän vaikeuksia sensuurin ja turvattomuuspalvelun kanssa kuin liberaaleja länsimaisia arvoja kannattavilla toisinajattelijoilla – tai vähemmistökielisillä kirjailijoilla ja intellektuelleilla. Venäläinen nationalismi oli Neuvostoliitossa diktatuuria koossapitävä voima ja nautti siksi erityistä suojelusta. Tämän takia Venäjän tulisi tehdä tiliä menneisyytensä kanssa nimenomaan Venäjänä.

Ja kyllä vain, vaikka en itse kannatakaan Karjalan palauttamista, olen sitä mieltä, että jos itäeurooppalaisilla on oikeus vaatia venäläisiltä historiallista itsekritiikkiä, niin myös Suomessa rakentavasti esitetyt Karjalan-palautusvaatimukset ovat perusteltuja ja niillä on paikkansa. Olen jo vuosia ollut sitä mieltä, että karjalatakaisin.blogspot.com -blogissa esitetty palautussuunnitelma edustaa tällaisia rakentavia vaatimuksia. Mutta kuten tiedämme, kyseinen blogi on joutunut palautusta kannattavien ääriainesten hampaisiin ja sitä on syytetty kaikesta mahdollisesta, niin kommunismista kuin suunnilleen pahasta hajustakin. Tämä ei tietenkään ole estänyt kohudesantti B:tä ja hänen kannattajiaan leimaamasta kyseisen blogin viisaasti kyllä nimettöminä pysytelleitä ylläpitäjiä samanlaisiksi fasisteiksi kuin kaikkia muitakin Karjala-aktivisteja. Mutta hei, olenhan minäkin pastori M:n mielestä ”nationalisti”...

Palatkaamme kuitenkin varsinaiseen asiaan. Hugenberger Zeitungin mauttoman kevennyksen takana oli siis ajatus, että virolaisten pilkkaaminen ei voi olla rasismia. Luultavasti Hugenberger Zeitungissakin olisi ymmärretty, että esimerkiksi ”hauskojen” pilkkanimien kerääminen somaleista tai venäläisistä on rasismia ja vihanlietsontaa – venäläisistä siksi, että he vanhastaan kuuluvat vasemmiston puolustamiin kansallisuuksiin jonkinlaisina ”kunniamustaihoisina”. Sitä vastoin Hugenberger Zeitung ei ymmärtänyt syyllistyvänsä rasismiin lietsomalla pilkallisuutta virolaisia kohtaan. ”Eihän vasemmisto siitä voi suuttua”, oli ilmeisesti se selkäytimen ääni.

Ja tässä asian ydin juuri onkin. Hugenbergilaiset journalistimme eivät vältä rasismia (jos ylipäätään välttävät) siksi, että noudattaisivat jotain politiikan yläpuolella olevaa, kaikille samaa moraalikoodeksia (”moraalikoodi” ei ole oikeaa suomea). He vastustavat rasismia (jos ylipäätään vastustavat) siksi ja vain siksi, etteivät halua suututtaa kuvittelemaansa enemmän tai vähemmän pilapiirrosmaista vasemmistotätiä. Koska Hugenberger Zeitungin journalisti uskoo, ettei vasemmistotäti suutu virolaisten mollaamisesta, Hugenberger Zeitungin journalisti uskaltaa kirjoitella rasistisia törkeyksiä virolaisista.

Tämä tarkoittaa, että pahamaineinen käsite ”poliittinen korrektius” on oikeastikin merkityksellinen, eikä pelkästään äärioikeiston iskulause. Kokonaan toinen asia on, että ”poliittisella korrektiudella” ei voida perustella sitä poliittista epäkorrektiuskampanjaa, jota äärioikeisto on kohta vuosikymmenen käynyt ja pilannut koko maan ilmapiirin. Pikemminkin ”poliittisen korrektiuden” sijasta pitäisi päästä aitoon korrektiuteen: pilkkanimien keksiminen mistä tahansa kansallisuudesta on sopimatonta siksi, että kukaan ei oikein voi muuttaa etnistä ryhmäänsä eikä kansallisuuttaan. Hugenbergiläisten journalistien sijasta tarvitsemme sellaisia journalisteja, jotka ymmärtävät, että kaikkien etnisten ryhmien pilkkaaminen on asiatonta eikä kuulu vakavamielistä ja laadukasta esittäviin viestimiin – ja jotka tajuavat myös sen, että alkeistason kohteliaisuus ei ole mikään vasemmistotätien keksintö.

Muistutan, että silloin kun nykyisen äärioikeistomme paheksuma uusvasemmisto kuusikymmenluvulla nousi, yksi sen iskulauseista oli, että muodollisen kohteliaisuuden ja sovinnaisuuden asemesta piti tavoitella jotain aitoa ihmistenvälisyyttä ja puhua avoimesti tunteista. On suorastaan asiaton ja ansaitsematon kunnianosoitus tälle porukalle esittää heidän muka keksineen niin käytöstavat, oikeusvaltion, lainkuuliaisuuden ynnä muut sellaiset asiat, joita kaikkia Homma, persut ja äärioikeisto vihaavat ja vastustavat niin kauan kuin heissä voimia on.

Suomalainen raiskauskulttuuri osa 2

Silloin kun Jugoslavian perimyssodat olivat vasta alkamassa joskus neljännesvuosisata takaperin, täkäläiset journalistit selittivät, kuinka etniset ristiriidat siellä kaukana saivat alkunsa raiskaussyytöksistä: yksi porukka väitti toisen raiskanneen heikäläisiä nuoria naisia ja päin vastoin. Ylemmyydentuntoisesti suomalainen lehtineekeri sormi pystyssä selitti, kuinka tällaisilla väitteillä on erityistä painoa islamilaisvoittoisessa yhteiskunnassa. Sittemmin Jugoslavian sekasorto johti monenlaisiin kammottaviin julmuuksiin ja hirveyksiin. Tuoreimpien juorujen mukaan Immosen Ollin sänkyynkin on viritetty hiljattain sellainen kauhea islamistipommi yhtenä myöhäisseurauksena Jugoslavian sodista. Järkytyksemme asian tiimoilta on sanoinkuvaamaton.

Nyt Suomessa vallitsee aivan samanlainen ilmapiiri kuin Jugoissa silloin ennen, vaikka emme edes ole muslimeja. Tarinat raiskaavista ulkomaalaisista leviävät kuin paiserutto ja paisuvat sitäkin nopeammin. Äärimmäisen väkivaltaiset miehet lähtevät yöllä kaduille pahoinpitelemään ja rusikoimaan maahanmuuttajajengiläisiksi olettamiaan. Luultavasti yksittäinen tumma poika lasketaan tällöin jengistään erilleen joutuneeksi ja jo kaksi vaaralliseksi rosvoliigaksi, jota pitää hakata ihan oman hengen pitimiksi. Poliisien yritykset hillitä huhumyllyä johtavat vain poliisivihaan – poliisi on jo moneen otteeseen leimattu Demlan kauko-ohjaamaksi mokuttaja-KGB:ksi – ja päälle päätteeksi huudetaan apuun skini- ja liivijengejä. Sillä tavallahan sen jengiväkivallan varmasti saa loppumaan, heh.

Kun kirjoitin Paljastetussa takavuosina Tohmajärvellä tapahtuneesta joukkoraiskauksesta, niin eikös vain joku kommenttipalstan törkysuu tullut sönkkäämään, että minä olisin muka penkonut perusteellisesti roskapönttöjä löytääkseni ”sen ainoan” suomalaispoikien ”koskaan” tekemän joukkoraiskauksen. No, tuossa oli kyse niin sanotusta projektiosta, eli natsipohjalieju siinä taas oli näkevinään omia syntejään vastapuolessa – hieman samaan tapaan kuin heikäläiset haukkuvat minua ”apurahakääntäjäksi”. Minä olen – anteeksi nyt vain, ressukat – ollut yksityisellä puolella töissä jo puolitoista vuosikymmentä ja nauttinut, hompansseille tuntematonta vaikeaa teknillistä termiä käyttääkseni, niin sanottua palkkaa koko sen ajan. Se tyyppi joka eleli ennen nykyistä poliittista törkyuraansa apurahoilla tutkien maailman kaupallisesti turhinta kuollutta kieltä, oli se teidän palvomanne Eiran profeetta; ja käännöstyönsä laadusta päätellen hän ei pärjäisi päivääkään alan firman palveluksessa. Voi jopa olla että poju on kokeillut käännöstöitä ja todennut ettei hänestä ole niihin; ehkä tuo politiikkahomma, tai politiikka-Homma, on ennen muuta hyödyttömän taiteen tohtorin keino hankkia itselleen edes jonkinlainen leipäpuu.

Oikeiden töideni vuoksi minulla ei ole aikaa kaivella roskapönttöjä, kuten ties mitä kansalaispalkkaa vetävillä hompansseilla tuntuu olevan: Tohmajärven tapaus oli minulla tuoreessa muistissa siksi, että olin väkertänyt siitä löpinän vanhaan blogiini. Siinähän syylliset olivat nuoria urheilijapoikia, joista minä aina kirjoitan ilkeyksiä kun tilaisuus ilmaantuu, minkä pitäisi olla jopa hompansseilla tuoreessa muistossa – niin pakonomaisesti kuin he aina lukevat juttujani – enkä tosiaan silläkään kertaa voinut vastustaa mehevää saumaa.

Mutta puhutaanpa taas siitä suomalaisesta raiskauskulttuurista. Silloin kun perussuomalaisen puolueen yleisjantusen, Matti Putkosen, vuosien takaisesta raiskaustuomiosta tuli puhetta blogeissa, erään Uuden Suomen blogin kommenttipuolella riennettiin jo julistamaan:

Minä en tunne ketään joka ei olisi syylistynyt johonkin seksuaalirikokseen, tai sen tunnusmerkistön täyttävään tekoon, lähes kaikki luokkakaverit syyllistyivät siihen jo ala-asteella, sen jälkeen teot ja puheet muuttuivat vain ronskimmiksi.

Tämä oli mielenkiintoinen reaktio. Silloin kun puhutaan ulkomaalaisten tekemistä raiskauksista, ollaan julistamassa asianomaiset pahoiksi ja parantumattomiksi, koska heillä on sellainen kulttuuri, jossa raiskataan. Silloin kun puheeksi tulee raiskauksesta tuomittu perussuomalainen, silloin tasan samat tyypit, jotka suunnilleen kaksi minuuttia sitten ovat vaatineet kaikkien tiettyä kansallisuutta edustavien karkottamista maasta kilon palasina, alkavat puolustella rikollista ja esittää hänen tuomionsa oikeusmurhana. ”Eihän meikäläistä voi rangaista raiskauksesta, kun se on meidän kulttuuria”, he kiljuvat – tarkalleen samalla sanamuodolla kuin he ovat väittäneet maahanmuuttajaraiskaajien puolustelevan rikoksiaan. Eli projektiota pukkaa taas kerran.

Yläasteaikoinani kuulin usein koulukaverien – niiden suosittujen tupakoitsijaurheilijoiden, joilla kyllä tyttöystäviä riitti – kehuvan, kuinka he olivat esimerkiksi yrittäneet raiskata yhdeksänvuotiaan tytön, mutta (tietenkin) pornotähtitason mahtimelojensa olleen liian isoja, jotta ne olisivat mahtuneet alaikäisen pikkuiseen emättimeen. Minut oli tietysti kasvatettu liiankin kiltiksi pojaksi, ja ahdistuin syvästi näistä puheista. Olin vakuuttunut siitä, että Savon työläispoikien keskuudessa sivilisaatio oli romahtanut. Aikuisena sitten opin ajattelemaan, että kyse oli pelkästä uhosta, koska kovaa kundia pitää osata esittää. Vielä vähän aikuisempana suutahdin siitä, kuinka tyttöystäväehdokkaat aina tekevät ohareita, ja aloin itsekin uhota raiskaamisella, kuten varmasti muistatte, ja sainkin heti sekä sänkyseuraa että lopulta myös vaimon (kyllä, olette oikeassa: joskus tuntuu siltä että naisia ei kannata edes yrittää ymmärtää).

Mutta viime aikoina olen alkanut miettiä, olikohan sittenkin niin, että sällien brassailussa olikin totuuden siemen(neste). Elina Hirvonen kirjoitti omassa kolumnissaan:


"Se sammui. Sitten me pantiin sitä." 80-luvun lopulla helsinkiläisellä yläasteella pojat kertoivat viikonloppujen jälkeen tällaisia tarinoita. Tapanilan raiskauksen jälkeen ne tarinat ovat olleet mielessä paljon.

Osa noiden tarinoiden tytöistä murtui, eikä koskaan palannut ennalleen. Pojat kertoivat tapahtumista ylpeinä, eikä tekoja kutsuttu raiskauksiksi. Myöskään Suomen rikoslaki ei pitänyt niitä raiskauksina, vaan seksuaalisena hyväksikäyttönä.

Se oli aikaa ennen internetiä ja sosiaalista mediaa. Seksuaalinen väkivalta oli osa tyttöjen elämää, mutta tietoa häpeällisiltä tuntuvista asioista oli vaikea saada. Väkivallasta ja ahdistelusta puhuttiin vähemmän kuin nyt. Se oli myös aikaa, jolloin Suomessa ei asunut yhtäkään somalitaustaista ihmistä.


Minulla ei ole mitään syytä epäillä Hirvosen sanoja ainakaan sammuneiden tyttöjen kanssa makaamisen ja sillä kehumisen osalta. Niitä kehuja kuuli yhtä soittoa kovien jätkien suusta kun minä olin nuori. Eräs Pahkasiassa joskus sen anarkistisina varhaisaikoina julkaistu sarjakuva kertoi överiksi vedettyyn tyyliin ”jengisodasta” (”Yksi jengi liikaa”) ihan supisuomalaisten jengien välillä; eräässä kuvassa jengin kingi veti pikkuhousuja sammuneen tyttöystävänsä jaloista ajatuskuplassaan sanat: ”'Saat sitten kun mä olen neljäntoista.' Ja vitut. Mä otan nyt. Älä herää! Älä herää!” Pahkasika nyt oli Pahkasika, mutta muistan kyseistä sarjaa lukiessani nauraneeni sillä tavalla kuin osuvan parodian tunnistava nauraa: juuri tuolla tavallahan kaikki naapuruston ronskirampet ja roimareimat hankkivat – tai kehuivat hankkineensa – ensimmäiset seksikokemuksensa.

Koska olen edelleenkin ilkeä feminismikriitikko, en voi olla huomauttamatta, että tätä Elina Hirvosen kuvaamaa raiskauskulttuuria ylläpitivät ja ylläpitävät omalla tavallaan tytötkin, ei siinä miessukupuoli yksinään ole vastuussa. Pojallahan ei koskaan saa olla poikuus tallella: kuten eräs nuori nainen minulle huomautti suurten feminismisotien aikakaudella kymmenisen vuotta sitten, se, että kokematonta kumppania pitää opettaa, on ”paskaa seksiä”. Tällaisessa ilmapiirissä kaikille pojille syntyy paineita hankkiutua poikuudesta eroon mieheksi syyllistymällä, eli jonkinlaisella seksuaalirikoksella.

Asiaa ei paranna se, että kun sosiaalisesti toistaitoinen mies sitten kysyy tytöiltä mikä se oikea tapa lähestyä naisia olisi, hän saa vastaansa vain kiukkuisen torjunnan ja sellaisia vastauksia kuin ”se pitää tietää”. Ristiriitaisten viestien ja epärealistisen, miesten seksuaalisuutta enemmän tai vähemmän paheksuvan ”valistuksen” maailmassa moni poika päätyy siihen johtopäätökseen, että aivan kuten moni aatelissuku aloitti rosvojoukkiona ja moni arvostettu liikemiessuku hankki alkupääomansa isolla rikoksella, myös nuoren miehen on hankittava se välttämätön ensikokemus krouvein keinoin eli raiskaamalla.

Se, että nämä sammuneen tytön panijat saattoivat kerskailla rikoksellaan, eikä kukaan brassailijoista ilmeisesti joutunut mitenkään lailliseen edesvastuuseen teoistaan, viittaa kyllä pahasti siihen, että Suomessa todella on olemassa raiskauskulttuuri, jossa viranomaiset ovat mukana hyssyttelemässä kotimaisten kalpeanaamojen tekemiä seksirikoksia. Mitä todennäköisimmin poliisisetäkin ymmärtää empaattisesti sitä tilannetta, jossa yhteiskuntaa ja ihmissuhteita tajuamaton viisitoistavuotias sälli on, kun seksivietti ja ruumiinvoimat kasvavat nopeammin kuin järki ja ymmärrys ja kun koko kulttuuri puhuu ristiin itsensä kanssa siitä, mikä on hyvää seksuaalisuutta. Toisin sanoen nuo raiskauksillaan kehuneet valkonaamapojat saattoivat ja uskalsivat kehua, koska tiesivät, että vaaraa kiinnijäämisestä ei ollut. Tyttö sai, kuten Hirvonen totesi, itse nuolla haavansa, ja joskus ne eivät arpeutuneet koskaan.

Jos tummaihoisilla nuorilla miehillä on merkittävästi enemmän raiskaustuomioita kuin etnisillä suomalaisilla, yllä oleva selittääkin sen aukottomasti. Kalkkinaamoilla on koko ymmärtäjien ja myötäkarvaan paijaajien ja hyväksyjien sosiaalinen verkosto puolellaan.

Maahanmuuttajanuorukaisella sitä vastoin ei ole puolustajia, eikä hän osaa raiskata ”oikein” eli sillä yhteiskunnan hyväksymällä tavalla (odottamalla, että uhri juo itsensä tunnottomaksi). Toisin sanoen, vaikka valkonaamat tehtailisivat raiskauksia bulkkitavarana, nalkkiin napsahtaa ja raastupaan rapsahtaa ainoastaan se musta raiskaaja.

Suljetut uskonnolliset yhteisöt tietysti ovat oma lukunsa. Silloin naisvihaaja-aikoinani vokottelin erästä simpsakkaa ja siveetöntä sinkkutätöstä, jolla oli kerrottavanaan melko hirveitä juttuja omalta nuoruusajaltaan nasaretilaisen varjossa. Uskonlahkossa, jossa hän varttui, miesten valta oli ehdoton ja mies oli Jumala. Toisin sanoen kuudes käsky lensi ikkunasta ulos kun miehen piti saada elää mielihaluansa myöten, ja sukujen vanhemmat veikot saattoivat olla kurinpidollisessa (insesti)yhdynnässä nuorten neitojen kanssa näyttääkseen näille, kuka komentaa.

Miettikäähän, mitä niistä ensimmäiset seksikokemuksensa raiskaamalla hankkineista pojista tuli. Minulla on omat aavistukseni. Ettei vain olisi tullut hommalaisia maahanmuuttokriitikoita, jotka koettavat häivyttää omat raiskauksensa näkyvistä lietsomalla vihaa maahanmuuttajia kohtaan? Samalla tavallahan pedofiliaa kammoksuvat tyypit ovat usein pedofiilejä, tai pedofiliasta kiihottuvia. Ei pedofilia heitä muuten niin kovasti kiinnostaisi. Normaali mies ei halua edes ajatella sitä.

Tilastoissa muuten on sellainenkin vääristymä, että kantasuomalaisten raiskaamat muslimitytöt eivät luultavasti uskalla tehdä rikosilmoitusta poliisille, koska heidän odotetaan olevan neitsyitä avioliittoon asti. Kun omahyväiset rasistimme jankkaavat suomalaisten olevan niiiiiiin paljon parempia ja sivistyneempiä ihmisiä kuin maahanmuuttajien, koska he muka eivät raiskaa maahanmuuttajatyttöjä, itse asiassa kyse on luultavasti vain siitä, että maahanmuuttajatyttöjen raiskaukset eivät etene oikeuteen asti. Toki kaikki maahanmuuttajatytöt, joihin kalkkinaama kullinjatke kokee kajota, eivät ole muslimeja eivätkä haluttomia tekemään rikosilmoitusta: onhan uutisissa kerrottu sellaisistakin tapauksista, joissa sinivalkoisella raiskaajalla kävi odotettua huonompi mäihä, koska hänen ahdistamansa venäläistyttö sai nostettua oikeusprosessin.