TUE ANTIFAA - STÖD ANTIFA

maanantai 23. marraskuuta 2015

Kuolemanrangaistus terroristeille?/Dödsstraff åt terrorister?

Peniksestä ohjautuvat poliittiset tahot eli persut ja heitä komppaavat kristillisdemokraatit ovat taas kunnostautuneet ehdottamalla kuolemanrangaistusta terroristeille. Tämä on mielestäni oikein hyvä idea. Suomen poliittista elämää ja arjen turvallisuutta on nimittäin viimeisten kymmenkunnan vuoden aikana järkyttänyt maahanmuuttokriitikoiden harjoittama uhkailu ja painostus, jonka tarkoituksena on pelotella ihmiset olemaan käyttämättä poliittisia oikeusiaan ja sananvapauttaan. Se sellainen on terrorismia ihan lakikirjan määritelmän mukaan. 

Voin vakuuttaa, että minulla ei ole yhtään mitään sitä vastaan, jos kaikki terroristit asiallisen oikeudenkäynnin jälkeen vaikka listitään harittavalla ja ruosteisella justeerisahalla, kuopataan puuseen taakse paskan sekaan ja vielä kustaan päälle. Mutta kuten tiedämme, Suomi ei nytkään ole tässä terrorismiasiassa oikeusvaltio eikä samaperiaatteisuutta sovelleta terrorismirikoksiin.

Islamistisella terrorismilla pelotellaan niin tiedotusvälineissä kuin Hommallakin, mutta tosiasia on, että Suomessa ei ole tapahtunut ainoatakaan islamistista terrori-iskua (Ibrahim Shkupolli oli tavallinen mustasukkainen pikkurikollinen ja hänen rikoksensa liiankin suomalaiskansallinen luonteeltaan, minkä maahanmuuttokriitikoiden epäjumalakin omassa pikafatwassaan myönsi tuoreeltaan - voi toki olla, että hän on sittemmin muuttanut ainoaa oikeaa totuuttaan kuten vain jumalolento voi). Oikeudenmukaisuus vaatii toki myöntämään, että islamististen terrori-iskujen puuttuminen voi hyvinkin olla seurausta Supon ja sen ulkomaisten yhteistyökumppanien aktiivisuudesta ja ammattitaitoisuudesta.

Ongelmallista tilanteessa on, että samanaikaisesti kotimainen äärioikeisto on täysin riistäytynyt käsistä alkaen terrorisoida lainkuuliaista keskiluokkaa. Tätä terrorismia vastaan ei valtiovalta yrittänytkään tehdä mitään silloin kun se vielä voi. Poliisi jätti systemaattisesti tutkimatta äärioikeiston häiriköinnistä tehdyt rikosilmoitukset samalla kun äärioikeiston omat ilkivaltaiset tutkintapyynnöt käväisivät syyteharkinnan kautta.

Jos kuolemanrangaistus otettaisiin käyttöön, on selvää, että tässä maassa ja tässä moraalisessa ilmapiirissä sitä sovellettaisiin ainoastaan tummaihoisiin ja muihin vähemmistöjen edustajiin, suomenruotsalaisia myöten. Niin ja tietysti ainoastaan vasemmistolaisiin tai niihin poliittisiin ryhmiin jotka ovat sellaisiksi leimattavissa, RKP:tä myöten.

Tämänhän näkee poliisinkin haluttomuudesta myöntää, että mikään äärioikeistolainen väkivallanteko olisi terrorismia. Vaikka tässä maassa on jo vuosikymmenen ajan harjoitettu hyvinkin organisoitua äärioikeistolaista propagandaa ja nettihäiriköintiä Suomen Sisun ja Homman johdolla, esimerkiksi vastaanottokeskusten liepeillä iskevät väkivallantekijät ovat aina olevinaan yksittäistapauksia.

Todellisuudessa kuitenkin kyse on hajautetusta, "autonomisesta" terrorismista, mikä tarkoittaa sitä, että äärioikeiston nettilehdet levittävät vihaa organisoidusti ja alkoholin hullaannuttamat yksittäiset villit hyökkäävät sitten vastaanottokeskuksiin. Jo Suomen Vastarintaliikekin on parista vankilatuomiosta viisastuneena oppinut tämän: olen antanut kertoa itselleni, etteivät he enää paina edes propagandamateriaaliaan itse, vaan jättävät tulostettavat mallit nettisivuilleen. 

"Autonominen nationalismi" on syntynyt Saksassa. Toisin kuin Suomessa, jossa "vastakkainen ääripää" on pelkästään äärioikeiston retorinen kuvio, Saksassa on jo 80-luvulla ollut autonomista äärivasemmistoa, anarkistisia katuaktivisteja eli ns. "kaootteja", jotka ovat ensimmäisinä soveltaneet tällaisia metodeja. "Autonomiset nationalistit" ovat sitten omineet kaoottien keinot. Saksantaitoiset voivat perehtyä asian taustoihin lukaisemalla Toralf Staudin ja Johannes Radken pokkarin Neue Nazis - Jenseits der NPD: Populisten, Autonome Nationalisten und der Terror von rechts, Kiepenheuer & Witsch, Köln 2012.

On sitten aivan turhaa jankata, että tavallisen kansalaisen ei tarvitse pelätä äärioikeistoa. Juuri siksi, että autonomiset nationalistit ovat käytännössä netin äärioikeistolaisten mielipidekeskusten annilla päänsä sekoittaneita yksittäisiä juoppoja, narkkareita ja pikkurikollisia, he ovat vaarallisia meille kaikille. Jo nyt esimerkiksi Raumalta kiiri uutinen puukkomiehestä, joka riehui aivan tavallisessa kerrostalossa luullen kännipäissään sitä vastaanottokeskukseksi. 

Olen jo pitkään varoittanut, että maahanmuuttokriitikoiden propaganda aiheuttaa katu- ja yhteiskuntarauhan romahtamisen kantavillien riehuessa summittaisesti tällä tavalla. Sen jälkeen Putin toteaa, että suomalais-ugrilaiset eivät kykene pitämään huolta asioistaan itsenäisenä valtiona, vaan tarvitaan ohjaavaa slaavilaista kättä.

Penisstyrda politiska grupperingar, dvs. sannfinländarna och deras kristdemokratiska epigoner har igen utmärkt sig med krav på dödsstraff för terrorister. Nä men det här är ju en kanonidé. Både det politiska livet och den medborgerliga vardagstryggheten har nämligen under de senaste tie åren bragts i gungning av den kampanj av hotelser och påtryckning som invandrarkritikerna fört för att skrämma folk till tystnad och politisk passivitet. Sånt är terrorism helt som det står i lagboken. 

Ni kan vara säkra att det inte rör mig det minsta i ryggen om alla dylika terrorister efter en saklig rättegång t ex får sitt huvud avsågat med en rostig stocksåg och grävs ner i skiten bakom utedasset för att sen bli påpissade. Men som vi vet är Finland inte en rättsstat när det gäller terrorism, och någon jämlikhet av principerna tillämpas inte på terroristiska brott.

Det är både medierna och det fascistiska webbforumet Homma som skrämmer oss med islamistisk terrorism, men faktum kvarstår att det inte skett ett enda islamistiskt terrordåd i Finland. Den kosovofödde massmördaren Ibrahim Shkupolli var trots sitt imponerande förnamn en vanlig svartsjuk småkriminell och hans brott gjorde ett alltför finskt intryck, vilket även invandrarkritikernas avgudade ledare medgav i sin egen snabbfatwa - det må visserligen hända att han senare reviderat sin enda riktiga sanning så som bara en gudomlig varelse kan. I rättvisans namn bör jag givetvis medge att frånvaron av islamistisk terrorism i Finland mycket väl kan bero på Skypos och dess utländska samarbetspartners aktivitet och yrkeskunskaper.

Det problematiska är att den inhemska extremhögern samtidigt kommit undan all kontroll och börjat terrorisera den laglydiga medelklassen. När det ännu var möjligt att stävja den här terrorismen, gjorde statsmakten ingenting. Polisen gav systematiskt katten i alla brottsanmälningar om extremhögerns fridsstörande verksamhet, samtidigt som de anmälningar högerextremister gjorde i rent rättsmissbrukande syfte togs på stort allvar och ledde till åtalsprövning.

Skulle dödsstraffet införas, så skulle det i det här landet och i den rådande atmosfären endast tillämpas på mörkhyade och övriga minoriteter inklusive finlandssvenskarna. Och givetvis endast på de politiska grupperingar som antingen är vänster eller kan brännmärkas som vänster, inklusive SFP.

Det här syns även i polisens ovillighet att medge att något som helst högerextremt våldsdåd vore terrorism. Trots att det sedan ett årtionde pågått en välorganiserad högerextrem kampanj av propaganda och webbterror, ledd av Suomen Sisu och Homma, heter det alltid att våldsverkare som slår till vid mottagningscentra är enstaka fall.

I verkligheten handlar det om decentraliserad, "autonom" terrorism, vilket innebär att högerextrema webbtidningar organiserat sår hat och att alkoholiserade enstaka vildar sedan attackerar flyktinganläggningar. Även Finska Motståndsrörelsen lär ha lärt sig denna läxa efter ett par fängelsedomar: jag har hört att de inte längre ens trycker sitt propagandamaterial själva, utan endast visar på sina webbsidor mallar som folk kan printa ut och klistra på väggen på egen hand. 

"Autonom nationalism" har uppstått i Tyskland. Här i Finnland är det bara extremhögern som opererar med begreppet "motsatt extremism" för att vilseleda lättlurade, men i Tyskland har det redan på åttitalet funnits autonom extremhöger, anarkistiska gatuaktivister eller s k "kaoter", som tillämpat sådana här metoder innan någon annan hittat på dem. "Autonoma nationalister" har sedan tillägnat sig kaoternas modus operandi. Tyskkunniga kan informera sig om bakgrunden genom att läsa Toralf Staud och Johannes Radkes pocketbok Neue Nazis - Jenseits der NPD: Populisten, Autonome Nationalisten und der Terror von rechts, Kiepenheuer & Witsch, Köln 2012.

Det är sen helt onödigt att snacka skit om att den vanlige medborgaren inte har nånting att frukta av extremhögern. Autonoma nationalister är i praktiken enstaka fyllon, knarkare och småkriminella, som tillbringat på tok för mycket tid på högerextrema webbsidor och det är precis därför de är farliga för oss alla. Redan nu rapporterades det från Raumo att en knivjunkare terroriserat innevånarna i ett vanligt flervåningshus som han i sitt berusade töcken trodde var en flyktinganläggning. 

För länge sen har jag varnat för den fara den invandrarkritiska propagandan utgör för samhällsfriden i landet när inhemska vildar börjar grassera på gatan och summariskt anfaller förbipasserande. Sen kan Putin bara konstatera att finnougrierna inte kan styra sig själva utan behöver en ledande slavisk hand.

tiistai 17. marraskuuta 2015

Heimotabuja on loukattu, bongo bongo, me huutaa sotahuuto! Tecknare kränka stamtabu, vi ropa bongo bongo stridsrop!

Ansiokas pilapiirtäjämme Ville Ranta laati varsin osuvan kuvan siitä, miten äärioikeisto käyttää hyväkseen Pariisin terrori-iskuja. Kuvassa makaa terrorihyökkäyksen uhri verilammikossa, ja maahanmuuttokriitikko nuolee lammikosta verta.

Maahanmuuttokriitikot jaksavat jatkuvasti selittää, kuinka muslimit suuttuvat pilakuvista, kun taas länsimainen ihminen osaa suhtautua asiallisesti, vaikka kuva olisikin suunnattu hänen viiteryhmäänsä vastaan. Kokemuksesta toki tiedän, että rasistinen roskaväki ei siedä vähäisintäkään arvostelua, mutta olihan se hauska nähdä, kuinka tämä yhteiskunnan haiseva pohjalieju raivoissaan kurlutti Rannan facebook-sivuilla. Heimon tabuja oli totisesti loukattu ja heimo tanssi sotatanssia peniskotelot pystyssä bongorumpuja hakaten. Hyvä kun eivät olleet vielä sitoneet Ville Rantaa paaluun ja alkaneet vuolla hänestä palasia pataansa, sen verran kannibaalimeininki pojilla oli.

Mikäänhän tässä ei yllätä, sen verran ilmeistä on, että maahanmuuttokriitikoiden bongo-bongo-heimo ei ole edennyt vielä sille sivilisaation asteelle, että tajuaisivat muidenkin heimojen jäsenillä olevan yhdenvertaiset oikeudet. Oliko se nyt heimopäällikkö Olli Immonen joka sanoi tuossa hiljattain että yhdenvertaisuusperiaate olla problemaattinen, bongo bongo, koska se myöntää oikeus myös muu heimo, bongo bongo.

Ehkä näille bongoilijoille voitaisiin perustaa heimoreservaatti jonnekin takamaille, missä he saisivat mielin määrin bongota, asua itse rakentamissaan kraaleissa ja vuolla peniskoteloita. Samaa järjestelmäähän sovellettiin apartheid-ajan Etelä-Afrikassa, jota maahanmuuttokriitikoiden heimo pitää esikuvallisena yhteiskuntajärjestelmänä, joten heillä ei luulisi olevan valittamista. Eräs heikäläinenhän on propagandakirjassaan nykyisen natsiliikkeemme historiasta myöntänyt liikkeen syntyneen aikoinaan apartheidia ihannoineissa piireissä.

Vår uppskattade skämttecknare Ville Ranta beskrev i sin nyaste karikatyr träffande hur extremhögern utnyttjar terrordåden i Paris till sina syften. Bilden visar ett terroroffer i en blodpöl, ur vilken en invandrarkritiker sörplar i sig blod.

Invandrarkritikerna orkar alltid orera om hur muslimerna blir obehärskat indignerade över karikatyrer, medan en västerländsk människa alltid reagerar sakligt även på en skämtbild som är avsedd att kränka hennes egen referensgrupp. Av erfarenhet vet jag naturligtvis att den rasistiska pöbeln inte tål den minsta kritik, men det var ju skönt att se denna samhällets illaluktande bottensats gurgla av vrede på Rantas fejasida. Stammen hade minsann sett sina tabun kränkta, och stammen dansade krigsdans med penisfodral i högsta hugg till rasande bongorytmer. Ville Ranta bör väl prisa sig lycklig att de inte bundit honom fast vid en pål och börjat skära bitar av honom för att koka dem till mat, det lät nog som om de höll på att återfalla till kannibalism.


Inte för att jag skulle vara överraskad, det är så pass uppenbart att den invandrarkritiska bongo-bongo-stammen inte ännu uppnått den civilisationsnivån att den kunde se människor från andra stammar som likaberättigade varelser. Någon av deras stamhövdingar, det var visst Olli Immonen, sade ju nyligen att brinsip om ligaperättikande vara mygget broplematisk, bongo bongo, eftersom den tillertsänna rättikhet også annan stam, bongo bongo.



Kanske man kunde grunda ett stamreservat åt dessa bongoleser nånstans i obygden, där de kunde dansa bongo så mycket de vill, bo i sin egen kral och tälja penisfodral. Det var ju ungefär samma system i Sydafrika under apartheidtiden, och invandrarkritikerna kan väl förväntas störtgilla det samhällsskicket, så varmt de talar om det. En av dem har faktiskt i sin propagandabok om denna nya naziströrelses historia medgett att rörelsen på sin tid egentligen uppstått bland kretsar som gillade apartheid.

lauantai 14. marraskuuta 2015

Venäjän vahingonilo - Den ryska skadeglädjen

Sergei Markov, Putinin sanansaattaja, riemuitsee Pariisin terrori-iskuista ja haluaa käyttää niitä hyväksi edistääkseen Venäjän imperialistista asiaa:


"Terrori-iskujen sarja Pariisissa. Yli 150 kuolonuhria. Organisoija ISIS. Tämä on jihadistien kosto Ranskan kansalle ja valtiolle ISISin vastaisista lennoista Syyriassa. Johtopäätökset: 1) On viipymättä vahvistettava Moskovan turvallisuutta. 2) Venäjän, USA:n ja Ranskan täytyy yhdessä musertaa ISIS Syyriassa, Irakissa ja Libyassa. 3) On viipymättä lopetettava Venäjän ja lännen konflikti Ukrainasta. Juntta [ts. Ukrainan hallitus] on vaihdettava holhoojahallitukseen, perustuslakia muutettava, poistettava [!] uusnatsit [ja "uusnatsihan" on se, joka Venäjän mielestä on uusnatsi], toimitettava uudet vapaat vaalit [Venäjähän se on juuri oikea taho määrittelemään, mitä tarkoitetaan "vapailla vaaleilla", kaikkien niiden kumileimasinkansanäänestyksien jälkeen, joilla Neuvostoliitto eli Venäjä historiansa aikana on hankkinut legitimiteettiä valtauksilleen]. Kiovan juntta on yksi suurimmista esteistä USA:n, EU:n ja Venäjän yhteiselle taistelulle terrorismia vastaan." Neljännen kohdan jätän kääntämättä, koska se on jotain iljettävää kinuskinmakeaa perusvenäläistä teeskentelyä muka myötätunnosta pariisilaisia kohtaan.

Tämä Sergei Markov muuten tiedetään siitä, että hän on uhkaillut kolmannella maailmansodalla, jos Suomi liittyy Natoon. Hän on sitä porukkaa, jonka mielestä Venäjällä on oikeus aloittaa ydinsota "russofobeja", ts. länsimaisten arvojen kannattajia vastaan.

Sergej Markov, Putins budbärare, gläds åt terrordåden i Paris och vill utnyttja dem till att främja den ryska imperialismens sak:


"En serie av terrordåd i Paris. Över 150 dödsoffer. Organiserats av ISIS. Det här är jihadisternas hämnd på franska staten och folket för flygraiderna mot ISIS i Syrien. Slutsatser: 1) Säkerheten i Moskva bör omedelbart förstärkas. 2) Ryssland, USA och Frankrike bör tillsammans krossa ISIS i Syrien, Irak och Libyen. 3) Konflikten om Ukraina mellan Ryssland och Väst bör genast avslutas. Juntan [dvs den ukrainska regeringen] bör bytas ut mot en förmyndarregering, konstitutionen bör förändras, nynazisterna [enligt rysk definition] bör avlägsnas [!] och nya fria val förrättas [i Ryssland vet man ju fint vad "fria val" innebär, efter alla de gummistämpelsfolkomröstningar med vilka Sovjetunionen, dvs Ryssland, i sin historia legitimerat sina erövringar]. Kievjuntan utgör ett av de största hindren mot USAs, EUs och Rysslands gemensamma kamp mot terrorism." Den fjärde punkten låter jag bli att översätta, eftersom det är äckligt sockersött hyckleri om hur mycket sympati han kantänka hyser för invånarna i Paris efter terrordådet.

Den här Sergej Markov är förresten känd för att ha hotat Finland med ett tredje världskrig om vi söker medlemskap i Nato. Han är en av de som anser att Ryssland är i sin fulla rätt att starta ett kärnvapenkrig mot "russofobin", dvs den västerländska demokratin.

perjantai 13. marraskuuta 2015

Tilannetiedotus - Lägesbeskrivning

Oletettavasti islamistiset terroristit ovat iskeneet suureen tyyliin Pariisissa - kuolonuhrien määrällä mitattuna liikutaan samassa suuruusluokassa kuin silloin, kun lojalistiterroristit vuonna 1974 iskivät Dubliniin ja Monaghaniin, mahdollisesti vielä isommissa numeroissa. Toimintatapakin oli samankaltainen - useita keskenään koordinoituja iskuja.

Persut tietenkin innostuivat jo syytämään falskin pateettista retoriikkaa, ja varmaan kohta myös syyllistävät vihreitä, vasemmistoa ja suomenruotsalaisia tästä iskusta. Mihinkäpä muuhun he kykenisivätkään.

Minä puolestani ihmettelen taas kerran, että Ranskan tunnetusti tehokkaiden ja kovapintaisten tiedustelumiesten ote lipsuu tällä tavalla. Kuten varmasti arvaattekin, minä etsisin tämän takaa Venäjän antamaa tukea islamistiterroristeille - onhan Venäjä tahallisesti pahentanut nykyistä pakolaisvirtaakin, ja Venäjä on juuri niin mädän moraaliton ja kyyninen, että se voisi välikäsien kautta alkaa myös Ranskaan suuntautuneiden islamististen terrori-iskujen tukijaksi. Venäjä on pahuudessaan tunnetusti teurastanut omiakin kansalaisiaan saadakseen tekosyyn käydä sotaa tšetšeenejä vastaan.

Ei silleen etteivät partanaamat osaisi melkoisia joukkomurhia järjestää ominkin neuvoin, mutta Venäjän antama taustatuki selittäisi yhtä ja toista. Ranskalaisen kulttuurin typerimpiä piirteitä on naiivi ja sentimentaalinen myötämielisyys Venäjää kohtaan, ja se ulottuu kyllä tiedustelumiehiinkin. Ehkä he ovat päästäneet maahansa karvanaamakommandojen miehiä venäläisten kontaktiensa suosituksesta ("tämä on luotettava tyyppi, ei ole terroristi, meidän miehiä"), mene tiedä. Missä pahaa tapahtuu, etsikää sieltä Venäjää.

Mitä sitten muslimeihin tulee, suurin osa muslimituttavistani on esimerkiksi Facebookissa jo tuominnut terroristit ja terrorin yksiselitteisen ankarin sanakääntein. Mutta luonnollisestikaan tämä ei tee mitään vaikutusta maahanmuuttokriitikoihin, jotka välittömästi alkavat itkeskellä, "minkä takia muslimit eivät tuomitse terrorismia".

Naton pääsihteeri Jens Stoltenberg on luonnollisesti vakuuttanut, että Nato-maat seisovat yhtenäisenä rintamana terrorismia vastaan. Sellainen toivon ja valon majakka on Nato, jota pimeyden örkit - islamistit, persut, maahanmuuttokriitikot, kommunistit - yhtenä tappajarobottien laumana vihaavat. Voimme säilyttää vapautemme vain yhteistyössä, ja yhteistyö tapahtuu luonnollisimmin Naton puitteissa.

Päivitys: hevosmiesten tietotoimisto kertoi juuri (linkkiä minulla ei vielä ole), että Venäjä on jo alkanut käyttää tätäkin tapausta hyväksi propagandassaan. Kuulemma muuan törkysuisimmista Venäjän propagandisteista on sanonut, että nyt tarvittaisiin Venäjän ja lännen yhteistyötä terrorismin murskaamiseksi, mutta "Kiovan juntta", ts. Ukrainan itsenäisyys, on tämän yhteistyön tiellä. Suomennettuna tämä tietysti tarkoittaa, että Venäjä tukee islamistien terrori-iskuja EU:n alueelle, mutta lopettaa sen, jos länsi hyväksyy Ukrainan itsenäisyyden lakkauttamisen. 

Det förefaller att islamistiska terrorister genomfört en massiv attack mot Paris - antalet dödsoffer befinner sig i samma storleksklass, om inte högre, som Ulsterlojalisternas bombdåd i Dublin och Monaghan år 1974. Operationen skedde också på ett liknande sätt, det var flera sinsemellan koordinerade terrordåd.

Sannfinländarna satte givetvis redan i gång sin förväntade falskt patetiska retorikoffensiv, och det kommer inte att ta lång tid innan de skuldbelägger de gröna, vänstern och finlandssvenskarna för det här terrordådet. Något annat är de som bekant inte kapabla till.

Jag för min del förundrar mig över att de franska säkerhetstjänsterna, kända som de är för att vara effektiva och hårdhänta, så här tappat greppet. Som ni säkert gissar skulle jag fråga om det här är ett tecken på att Ryssland bakom kulisserna gynnar islamistiska terrorister - som bekant har Ryssland medvetet förvärrat flyktingkrisen, och dessutom är Ryssland så ruttet omoraliskt och cyniskt att det genom mellanhänder även kunde stöda även islamistiska terrordåd mot Frankrike. Ryssland har i sin ondska som bekant även slaktat egna medborgare för att få ett svepskäl att föra krig mot tjetjenerna.

Jag vill inte säga att de skäggiga killarna inte skulle klara av att ställa till med massmord på egen hand, men Ryssland som gynnare skulle förklara ett och annat. Även fransk kultur har sina egna inneboende dumheter och en av de värsta är en sentimental och naiv klockarkärlek till Ryssland, som säkert även förekommer inom säkerhetstjänsterna. Måhända har de släppt in ett skäggkommando på rysk rekommendation ("det här är reko killar, de arbetar för oss, de är inga terrorister"). Var det än sker hemska saker gömmer sig Ryssland nånstans.

Vad sen gäller muslimerna, har de flesta av mina muslimska bekanta redan uttryckt sitt ogillande för terroristerna och terrordådet med entydigt stränga ordalag. Men naturligtvis gör det här inget intryck på invandrarkritikerna, som omedelbart börjar lipa om "varför muslimerna inte fördömer terrorismen".

Generalsekreteraren för Nato Jens Stoltenberg har naturligtvis försäkrat att medlemsländerna i försvarsorganisationen står i enad front mot terrorism. En sådan fyr av hopp och ljus är Nato, som mörkrets makter - islamisterna, sannfinländarna, kommunisterna - som en enda skara av mördarmaskiner hatar. Det är bara i samarbete som vi kan behålla vår frihet, och det är bara genom Nato som samarbetet kan ske.

Uppdatering: någon länk har jag inte ännu, men det går rykten att Ryssland redan börjat utnyttja det här terrordådet till sina syften. Ett av de fräckaste ryska propagandaspråkrören lär ha sagt, att det nu behövs samarbete mellan Ryssland och Väst för att ta kål på terrorismen, men att "Kievjuntan", dvs det självständiga Ukraina, står i vägen. I klartext betyder det här givetvis att Ryssland stöder islamistiska terrorgrupper om de vill slå till inom EU, men att stödet slutar om ryssarna får tillintetgöra Ukraina som en självständig stat.

torstai 12. marraskuuta 2015

En ole rasisti, tapan kaikki - Jag ska döda dom alla men nån rasist är jag inte

Äärioikeiston tahattoman huumorin osasto iskee jälleen:



No voi olla että Jampe haluaa tappaa kaikki Suomeen pyrkivät jenkeistä saksalaisiin ja ruotsalaisista norjalaisiin, ihan ilman mitään ihonväri- ja kansallisuuspreferenssejä. Hänellä on toki kielteisiä mielipiteitä muistakin ihmisryhmistä, aivan kotimaisistakin. Facebook-sivullaan hän esimerkiksi esittelee tällaista kuvaa, joka ilmeisesti kuvastaa hänen kriittisiä käsityksiään lainvalvojistamme:




Den oregistrerade föreningen "Extremhögern för oavsiktlig humor" slår till igen:



"Jag brännmärktes genast som rasist när jag sa att jag ville skjuta ihjäl hela konkarongen vid gränsen. Själv tycker jag inte att jag är nån rasist."

Det kan givetvis betyda att Jampe vill döda alla utlänningar vid gränsen, både jänkarna, tyskarna, svenskarna och norrmännen utan några preferenser beträffande hudfärg och nationalitet. Hans ogillande gäller även andra grupper av människor, ingalunda endast utlänningar. På sin Facebooksida visar han t ex en sån här bild, som antagligen återspeglar hans kritiska syn på lagens väktare (vapnet han pissar på är polisens emblem här i Finland):




Venäjän esimerkillinen maahanmuuttopolitiikka - Rysslands avundsvärda invandringspolitik

Kuten lukijat varmaankin muistivat, vensojen eli Venäjän sotilaiden puolueen (peitenimeltään Perussuomalaisten) puheenjohtaja Timo(fej) Soini(jev) kehui hiljattain Venäjän rajavartiointia ja maahanmuuttopolitiikkaa esikuvallisiksi. Nyt olemme saaneet nähdä, mitä se esikuvallinen maahanmuuttopolitiikka on: maassa vuosia asiallisella oleskeluluvalla elelleet ja töitä tehneet, ilmeisesti entisen Neuvostoliiton keskiaasialaisista tasavalloista tulleet maahanmuuttajat, jotka puhuvatkin jo sujuvaa venäjää, karkotetaan yhtäkkiä mielivaltaisella määräyksellä ja heille annetaan polkupyörä jolla ajaa Norjaan.

Nämä pakkomaahanmuuttajat ovat ehkä Venäjän ase länsimaista demokratiaa vastaan, mutta he itse eivät ovat syyllisiä mihinkään. Syyllinen on Venäjä, syyllisiä ovat Venäjällä määräilevät KGB-miehet ja kanssarikollisia ovat maahanmuuttokriitikot ja perussuomalaiset, eli Venäjän vapaaehtoissotilaat Suomessa, jotka sokeassa vihassaan länsimaisia arvoja ja ihailussaan Venäjää kohtaan ovat päättäneet tuhota Suomen.

Syksyllä 1939 Suomea uhkasivat rajan yli vyöryvät venäläiset sotilaat. Syksyllä 2015 Suomea uhkaavat rajojemme sisällä kyttäävät etnisesti suomalaiset, mutta sielultaan putinistiset Venäjän poliittiset sotilaat. Tiedät kyllä keitä he ovat, kuten minäkin tiedän.


Som läsarna säkert minns, ordföranden för Partiet för ryska soldater i Finland - sannfinländarna, som de själva kallar sig - Timo(fej) Soini(jev) hyllade nyligen Rysslands förebildliga gränsbevakning och invandringspolitik. Nu ser vi vad den förebildliga invandringspolitiken handlar om: folk som bott i landet i åratal och arbetat lagligt, invandrare som uppenbarligen kommit in från de centralasiatiska före detta sovjetrepublikerna, utvisas plötsligt med en godtycklig ukas och ges en cykel att åka till Norge med.

Dessa tvångsmigranter är måhända ett vapen som Ryssland riktar mot den västerländska demokratin, men de är inte skyldiga till någonting. Det är Ryssland som är den skyldige, de KGB-män som styr och ställer i Ryssland är skyldiga, och medansvariga är sannfinländarna och invandrarkritikerna, Rysslands frivilligsoldater i Finland, som i sitt blinda hat mot västerländska värden och i sin beundran av Ryssland har beslutat tillintetgöra Finland.

Hösten 1939 hotades Finland av ryska soldater österifrån. Hösten 2015 hotas Finland av Rysslands politiska soldater innanför våra gränser, etniska finnar med en putinistisk själ. Du vet lika bra som jag vem det är.

keskiviikko 11. marraskuuta 2015

Lakia ja demokratiaa vastaan - Mot lag och demokrati

Jo vuosikausia olen varoittanut, että persuilla ei ole mitään muuta tavoitetta kuin perinteisen demokratiamme ja laillisuutemme tuhoaminen. Siitä hyvästä olen saanut kuulla olevani hullu ja vainoharhainen. No, mitäs tästä sanotte?



Entä tästä?



Tietenkään Huhtasaarta ei pidä tuomita liian ankarasti. Eihän hän ole paljoa muuta kuin lähes syyntakeeton mitättömyys, Halla-ahon tahdoton raaja, jolla ei ole mestaristaan erillistä älyllistä, emotionaalista eikä moraalista eksistenssiä.

Sinänsähän tuo mentaliteetti on suoraan rikosseuraamuslaitoksen asiakaskunnalta omaksuttu. Sukevan Sulo, Jokelan Jokke, Konnunsuon Kosti, Pelson Pekka ja muut alan miehet ovat varmasti Huhtasaaren kanssa samaa mieltä, että laki on ihan tyhmä ja kieltää kaiken mikä kivaa on. On se hirveää kun ei valkoinen lihansyöjäheteromies saa rauhassa raiskata ja murhata ja murtautua kassakaappiin, kun heti tulee joku sinivuokko ja pidättää. Varmaan kommunistien ja demlan juonia sellainen.

Sedan flera år tillbaka har jag varnat att sannfinländarna inte har något annat mål än att utplåna den demokratiska och legalistiska mentaliteten i Finland. Då har jag kallats galning och paranoiker. Okej, men vad anser ni om det här?



Laura Huhtasaari, sannfinländsk riksdagsledamot: "Det är vad ni hoppas på eftersom stödet till oss har minskat. Det har minskat därför att våra goda saker inte gått igenom i demokratin. Jag har blivit politiker för att driva saker igenom. Arbetet pågår, förhoppningsvis leder det till resultat i fortsättningen."

Eller om det här?



LH: Raato, om vi stänger gränserna, kommer det ändå vara möjligt att ansöka om asyl. Nu bör man bara besluta vilka avtal och lagar, och vilka delar av dem vi inte ska lyda, eftersom vi nu har nått gränsen.

Raato Laaksonen: Menar du att lagstiftare beslutar att inte lyda lagar?

LH: Om lagar och avtal tillfogar oss betydlig skada och går emot våra intressen, bör man även granska möjligheten att inte lyda dem.

Naturligtvis bör Huhtasaari inte fördömas alltför strängt. Hon är ett intet och knappast ansvarig för vad hon säger - en av Halla-ahos viljelösa lemmar, vars hela intellektuella, emotionella och moraliska existens är beroende av hennes Mästare.

I och för sig är hennes mentalitet något man även kan iakttaga hos stamkunderna till brottspåföljdsmyndigheten. Sulo från Sukeva, Jocke från Jokela, Kosti från Konnunsuo, Pekka från Pelso och alla andra killar av samma kaliber är säkert rörande eniga med Huhtasaari om att lagen är hemskt dum när den förbjuder allt som är kul. Det är ju för jävligt att en vit heterosexuell köttätande karl inte får våldta och mörda och spränga kassaskåp som han vill, det kommer alltid någon snut och arresterar en. Bara kommunister och Demokratiska juristföreningen Demla kan hitta på något så orättvist.

tiistai 10. marraskuuta 2015

Solouhinia lukiessa - Vid läsning av Solouchin

Sofi Oksanen sanoi hiljattaisessa Suomen Kuvalehden jutussaan, että jokainen pakolaisiin aggressiivisesti suhtautuva pelaa Kremlin pussiin, tahtoi tai ei. Se, mitä maahanmuuttajakriitikoiden tahdottomien raajojen lailla tottelema valtias kutsuu "Höglundin vainoharhaksi", on nyt siis myös Sofi Oksaselle kelpaava totuus. En panisi hirveästi pahakseni, jos se laajemminkin tunnustettaisiin, kuka täällä Suomessa ensimmäisen kerran tunnisti yhteyden äärioikeiston ja Venäjän välillä ja joutui siitä kalliisti maksamaan; mutta ajatuksista ei peritä tullia, ja Suomen kohtalon ollessa vaakalaudalla nyt, kun Venäjän kyynisten vaikuttaja-agenttien puolue on päässyt hallituspalleille asti, on pikkumaista riidellä siitä, kuka ensimmäisenä varoitti. Mutta kirjoitetaanpa Sofinkin kunniaksi aimo pläjäys asiaa Venäjän uhasta ja vaarasta.

Tätä kirjoittaessani muuten on tullut kaksi muutakin mielenkiintoista Venäjä-uutista: Sergei Lavrovin penistä nuolemaan innokkaana rientänyt Timo Soini ei ole suostunut tapaamaan Ukrainan ulkoministeriä. Selitykseksi on ymmärtääkseni tarjottu vilustumista. Kyseessä on Neuvostoliiton johtajilta opittu ns. poliittinen vilustuminen. Ja käsky vilustua on tainnut tulla suoraan Lavrovilta, jolle Soini on tietysti lojaalimpi kuin isänmaalleen.

Toinen "uutinen" on, että Aleksanteri-instituutin professori Markku Kivinen on kiistänyt Venäjän käyvän hybridisotaa ja leimannut koko ajatuksenkin vainoharhaksi. Minusta tuntuu, että Saddam Husseinin entinen tiedotusministeri Muhammad Sa'id al Sahhaf, tunnettu myös liikanimillä Comical Ali ja Baghdad Bob, on nykyään töissä Aleksanteri-instituutissa. Kyseinen pulju on tunnettu esimerkiksi nerokkaista ennustuksistaan "ei se Putin Krimiä ota" ja "ei se Putin nyt ainaskaan Itä-Ukrainaan hyökkää".

Koska olen viime aikoina keskittynyt suureen venäjänkielisen proosan historiaprojektiini, jonka on viimekätinen tarkoitus johtaa uuteen opinnäytetyöhön, en ole hirveästi jaksanut kirjoitella blogiin enkä maleksia foorumeilla (terveisiä Piffille). Lienee aiheellista sanoa muutama sana siitä, mitä juuri nyt venäjäksi luen, koska se liittyy aika läheisesti myös Venäjän trolleihin.

Hiljattain Facebookissa muuan Venäjän trolli räiskäisi erääseen heikäläisten vainoamaan ryhmään linkin venäläisen salaliittoteoreetikon ja nationalistikirjailijan Aleksandr Zinovjevin haastatteluun. Zinovjev, se tietäkää, on tullut tunnetuksi ennen kaikkea satiirisesta romaanistaan Zijajuštšie vysoty/Ammottavat huiput(en tiedä, onko sitä olemassa persuksi, isänmaalliselle sivistyskielellemme se tietysti on käännetty nimellä Gapande höjder), joka teki hänestä yhden sekä arvostetuimmista että vainotuimmista neuvostoliittolaisista toisinajattelijoista.

Tuolloin Zinovjevin näkemys Neuvostoliiton kommunismista oli, että kaikista puutteistaan ja epäoikeudenmukaisuuksistaan huolimatta, tai ehkä juuri niiden vuoksi, se oli ihmiskunnan luontainen tila, joka kestäisi iäisyyden, jos siihen kerran romahdettaisiin - eräänlainen yhteiskunnallinen vastine termodynamiikan (lämmönsiirtotieteen) piirissä esiintyvälle lämpökuoleman käsitteelle. Lännessä uskotaan - Zinovjev julisti - että kommunistit voi äänestää valtaan tilapäisesti ja heittää sitten hallituksesta mäkeen jos kansa ei seuraavissa vaaleissa enää hyväksy heidän politiikkaansa. Todellisuudessa - sanoi Zinovjev - kommunismista ei pääse eroon, kun sen uhriksi kerran joutuu, ja hän näki kommunismin rauhanomaista mutta tuhoisaa soluttautumista kaikkialla länsimaisessa yhteiskunnassa.

Kun Neuvostoliiton hajoaminen alkoi lähestyä, Zinovjev käänsi täysin kelkkansa. Nyt hän alkoi puhua hyvää neuvostoyhteiskunnasta, aluksi varovaisen myönteisesti ja eritellen, sitten yhä yksiselitteisemmin. Länsi oli tuhonnut ihmisoikeuslöpinöillään ei vain Neuvostoliittoa, vaan Venäjän, ja länsi oli yhtenäinen pahan valtakunta, joka halusi hävittää venäläiset ja Venäjän. Lopulta Zinovjev päätyi ylistämään myös Stalinia ja ihannoimaan maatalouden pakkokollektivisointia, yhtä Stalinin suurimmista ja eniten kuolonuhreja vaatineista julmuuksista. Vuonna 1999 kaksi vuosikymmentä Saksassa asunut Zinovjev palasi vihollisimperiumiksi kutsumansa lännen alueelta Venäjälle, missä asui vuonna 2006 tapahtuneeseen kuolemaansa asti.

Tämän verran siis Zinovjevista. Tällä hetkellä luen Vladimir Solouhinia, joka edustaa erityisesti 1970-luvulla aktiivisena ollutta ns. maalaisproosan koulukuntaa. Tämä kirjailijaryhmä tuli tunnetuksi nimenomaan venäläisestä nationalismista, myös imperialistisesta ja muiden kansojen oikeuksia polkevasta. Venäläistä nykykirjallisuutta tuntevat tietävät, mihin tämän bloggauksen otsikko viittaa: Solouhinin esseeseen Leniniä lukiessa, jossa kirjailija pyrki osoittamaan, että Neuvostoliiton massajulmuudet joukkoteloituksineen olivat alkaneet jo Leninin aikana ja Leninin käskystä. Meille asioista perillä oleville tässä ei tietenkään ole mitään uutta, mutta Stalinin jälkeisen Neuvostoliiton itseymmärrykseen kuului käsitys, että Stalin oli eksyttänyt Leninin perustaman valtion hyvään vieviltä raiteilta, joten oli hyvin rohkeaa esittää Lenin roistona.


Tästä kirjasta on kysymys. Boken ifråga. (Kuvalähde/bildkälla/picture source Amazon.co.uk)


Myös tämä minulla luettavana oleva kirja, Tšaša eli "Malja" tai "Kalkki" (siis kalkki juoma-astian, ei kalsiumhydroksidin nimenä), sivuaa näitä Leninin ja neuvostovaltion syntyaikojen julmuuksia. Kirja on oikeastaan kirjoitettu kunnianosoitukseksi Venäjältä vallankumousta paenneille emigranteille, jotka joutuivat "juomaan katkeruuden kalkin" ja jättämään jäähyväiset isänmaalle; Solouhin kuvailee värikkäästi Leninin aikojen julmuuksia lähinnä korostaakseen, että emigranteilla oli todellinen, päälle kaatuva hätä käsissä ja koko maailman syy pelastaa henkensä asettumalla länteen.

(Tässä välissä pitää muuten huomauttaa, että venäläisten nationalistien suhtautumisesta maahanmuuttoon lohkeaa rajattomasti tahatonta huumoria. Itselleen he suovat tietysti ehdottoman oikeuden asettua asumaan vaikka mihin - moni venäläinen nationalistimölytoosa, kuten juuri tuo Zinovjev, norkoili lännessä vuosikymmeniä - mutta annas olla kun heitä hyysäävään maahan muuttaa vähän tummempiläskisiä janttereita, silloin ollaan heti kaljupäiden kuorossa huutamassa, kuinka paljon parempia itse ollaan kuin nuo uudet tulokkaat. Solouhinin kunniaksi on syytä sanoa, että hän sentään pysytteli kotimaassaan, vaikka otti melkoisia riskejä noilla Neuvostoliittoa arvostelevilla kirjoituksillaan. Tosin Neuvostoliitossa siedettiin länteen kriittisesti suhtautuvia, vanhaa keisarillista Venäjää ihannoivia nationalisteja ihan toisella tavalla kuin länsimielisiä toisinajattelijoita - tuskin Solouhiniakaan varsinaisesti uhkasi hullujenhuone tai vankila.)

Kirjan on julkaissut kustantamo Russkij Mir eli Venäläinen maailma - kuulostaapa pahaenteiseltä, onhan "venäläinen maailma" nationalistisia asenteita omaksuneen Putinin ja hänen sylikoiriensa imperialistinen termi - ja esipuheen kirjoittajaksi on saatu muuan Stanislav Kunjajev, joka oli Solouhinin kavereita Naš sovremennik ("Aikalaisemme") -aikakauslehdestä ja toimii kai nykyäänkin sen päätoimittajana. Kyseinen lärpäke tuli jo neuvostoaikana kuuluisaksi ärjynationalismistaan. Venäläisille on kunniaksi, että sen levikki on laskenut murto-osaan kahdeksan-yhdeksänkymmenluvun vaihteen huippuluvuista.

Kunjajev lähtee siitä, että Stalinin vainot olivat itse asiassa oikein niiden uhreille - tällä hän tarkoittaa puolueen sisäisiä vainoja, tai ns. puhdistuksia, 1930-luvun lopulla. Niiden uhreja olivat näet Leninin vainoja toimeenpanneet puolueen veteraanit, jotka tietysti Kunjajevin katsannossa olivat juutalaisia. Olisi kiintoisaa tietää, mitä mieltä Kunjajev on esimerkiksi vähemmistökansallisuuksien (mm. suomalaisten, puolalaisten ym.) vainoista, joita Stalinin aikana harjoitettiin. Kaipa nekin olivat hyvän ja viisaan hallitsijan toimeenpanemia tarpeellisia kurinpitotoimia.

Tämä käsitys bolševikkivallan alkuvuosikymmenistä ei-venäläisen, juutalaisjohtoisen vallan vuosina ei toki ole Kunjajevin eikä Solouhinin keksintöä - Roy Medvedev paneutui omassa Stalin-kirjassaan (se on ruotsiksi julkaistu nimellä Stalin och stalinismen) erityisesti kumoamaan tätä hänen mukaansa ennen muuta antisemitistisistä emigranttipiireistä levinnyttä väitettä - mutta herrat ovat omaksuneet sen aika lailla kritiikittömästi. 

Esimerkiksi Solouhin esittää Leninin hallituksen ulkomaalaisena, venäläisvastaisena miehityshallintona, jossa muka Kalinin oli yksinään venäläinen. Ilmeisesti Lenin, jonka isä Ilja Uljanov oli juurevaa talonpoikaissyntyperää suoraan maaorjista, ei kelvannut Solouhinille venäläiseksi, koska äiti Maria Blank oli uskosta luopuneen juutalaisisän ja saksalaistaustaisen luterilaisen äidin tytär. Kaipa Venäjällä sitten on tämän juutalaisuuden osalta voimassa sama sääntö kuin USA:n vanhassa Etelässä: pisarakin "pahan rodun" verta, niin kuulut itse "niihin".

Solouhinin kunniaksi on sanottava, että Kunjajev on vielä aika monta pykälää häntä hullumpi. Siinä missä Tšaša sisältää paljon mielenkiintoista tietoa emigranttien kulttuurista, jota ylistäessään Solouhin mainitsee myös Ivan Buninin ja Vladimir Nabokovin kaltaiset modernistiset kirjailijat myönteisessä sävyssä, parantumaton kulttuuritaantumuksellinen Kunjajev pauhaa, että modernistikirjailijat olivat myrkyttämässä Venäjän yhteiskuntaa ja siksi osasyyllisiä vallankumouksen tuhoihin. Toisin kuin Kunjajev, Solouhin ei sentään ole kulttuuriasioissa täysin lukutaidoton.

Kunjajevin höyrypäisyydelle antaa oman pikantin sävynsä se, että juutalaisten lisäksi hän kauhistelee myös vapaamuurareita, joiden historiaa Venäjällä on hänen mukaansa salailtu. Kun ei kaikesta voi syyttää juutalaisiakaan, niin sitten rappareita. Itse asiassa kylläkin vapaamuurariuden historia Venäjällä tunnetaan aika hyvin: kuuluisin venäläinen vapaamuurari on ehkä Nikolai Novikov, lukumies ja kustantaja, joka oli Nikolai Karamzinin oppimestari. Karamzin taas - no, hän oli ensimmäinen suuri venäläinen historioitsija, jonka pääteos, "Venäjän valtion historia", on tuhatkunta foliokokoista sivua pientä pränttiä venäjäksi. Ennen muuta Karamzin oli sellainen ehdottoman keisarivallan kannattaja, jonka poliittisen näkemyksen luulisi viehättävän Kunjajevia. 

On jota kuinkin ironista, että tämäkin venäläisen kulttuurin kulmakivenä pidettävä kirjailija on Kunjajevin paheksuman rappariaatteen saastuttama. Mutta tällaisiahan äärinationalistien kulttuurinäkemykset yleensä ovat: "puhtaan" kulttuurin kiihkossaan he käytännössä kieltäytyvät koko kulttuurista. Meilläkin on erittäin vähän elämään jäänyttä kirjallisuutta, joka ei olisi joko ruotsinkielistä tai jollain tavalla "kommunismin" saastuttamaa, ainakin äärioikeiston määritelmän mukaan. 

Sekä Solouhinissa että Kunjajevissa - tällä kertaa ehkä jopa enemmän Solouhinissa - ärsyttää heidän kykenemättömyytensä nähdä Venäjässä ja venäläisissä mitään vikaa. Syy on aina muiden, milloin vapaarappareiden, milloin juutalaisten ja milloin pahan lännen, joka kadehtii (hah!) Venäjää ja haluaa tuhota sen. Ottaen huomioon, millaisella pitkämielisyydellä länsi on suvainnut esimerkiksi Putinia, tuollaisesta on jo koko maailman oikeus suuttua. Ei ole toki venäläisille itselleenkään hyväksi loputtomiin vain uhriutua. Se tuudittaa heidät tilaan, jossa he ovat helposti minkä tahansa "kansallismielisen" sortovallan hyväksikäytettävissä. 

Herroja potuttaa myös raskaimman jälkeen se, että venäläisiä moititaan kansalliskiihkoisiksi. Miksi venäläiset eivät saa esiintyä nationalistisesti, kun kaikilla pienillä kansallisuuksillakin on omat erityiset juhlansa ja oma kulttuurinsa? Tähän voi vain vastata, että se on imperiumin hinta. Venäläisen nationalismin ongelmallinen piirre on siinä, että siinä törmäävät etninen nationalismi ja imperialismi, jotka ovat itse asiassa vastakkaisia käsitteitä. Imperialismi merkitsee imperiumin rakentamista, ja imperiumit ovat määritelmällisesti monikansallisia luomuksia. Etninen nationalismi taas vaatii yksikielistä ja yksietnistä maata.

Venäläiseen nationalismiin kuuluu erottamattomana osana imperialismi, eli se käsitys, että kaikki alueet, joihin Venäjän valta on joskus ulottunut, kuuluvat Venäjälle ja venäläisille. Mutta silloin kun on vallannut jonkin toisen kansakunnan asuinalueet, joutuu ottamaan vastuuta siitä kansakunnasta imperiaalisena käskijänä, tai sitten antamaan sille oikeuksia imperiumin sisällä ja suvaitsemaan sen kulttuurisia erikoisuuksia.

Kolmaskin tie on toki olemassa, se kaasukammioiden ja etnisten puhdistusten tie. Ja valitettavasti näiden Solouhinien ja Kunjajevien juttuja lukiessa tulee sellainen olo, että sinne päin viettää. He nimittäin haluavat kaikesta päätellen takaisin Venäjän vuoden 1914 rajoissa (imperialismi), mutta näiden rajojen sisäpuolella he sitten haluavat elää venäläisinä antamatta millekään ei-venäläisille ryhmille minkäänlaisia myönnytyksiä (etninen nationalismi). He haluavat imperiumin, mutta eivät ole valmiita maksamaan imperiumin hintaa. Tälle ei oikein löydy muuta ratkaisua kuin meidän ei-venäläisten tappaminen (muistakaa, että Suomi oli vuonna 1914 osa Venäjää).


Sofi Oksanen sa nyligen i veckotidningen Suomen Kuvalehti att varenda en som förhåller sig aggressiv mot flyktingar går Kremls ärenden, medvetet eller inte. Det som mästaren för alla invandrarkritiska, han vars viljelösa kroppsdelar de är, brukar kalla för "Höglunds noja" är sålunda i dag en dagsens sanning som även Sofi Oksanen är beredd att förkunna.  Jag skulle inte vara hemskt ledsen om det mera allmänt erkändes att det var er ödmjuke tjänare som allra först uppmärksammade förbindelsen mellan extremhögern och Ryssland och även fick betala dyrt för det; men tankar är tullfria, och i dag, då Finland är i fara och partiet för Rysslands cyniska springpojkar infiltrerat regeringen, är det småaktigt att gräla om vem som kom med den första varningen. Men nu ska jag alltså, även till Sofis ära, författa en ordentlig drapa om det hot som Ryssland utgör för vårt fosterland.

Medan jag skrivit på det här inlägget, har det kommit in två andra intressanta nyheter om Ryssland: Timo Soini, så ivrig han var att möta Sergej Lavrovs penis med en slickande tunga, gick inte med på att träffa den ukrainske utrikesministern. Som svepskäl nämndes förkylning, om jag inte missminner mig. Det handlar antagligen om en s k politisk förkylning, som de sovjetiska ledarna vid behov brukade drabbas av. Och förkylningsordern har antagligen utgått från Lavrov, som Soini är lojal mot, medan han inte är det mot fosterlandet.

En annan nyhet, om det nu är någon, lyder att Markku Kivinen, professor på Alexanderinstitutet, förnekat att Ryssland alls för ett hybridkrig, och utmålat hela tanken som paranoja. Det förefaller att Muhammad Sa'id al Sahhaf, före detta informationsminister i Irak under Saddam Hussein och även känd som Comical Ali och Baghdad Bob, i dag arbetar på samma institut. Institutet är känt bl a för sina snillrika prognoser som "int ska väl Putin inta Krim int" och "int ska väl Putin invadera östra Ukraina int".

På sistone har jag koncentrerat mig på mitt stora projekt - att skriva en historia av modern rysk prosa. Därför har jag inte riktigt orkat skriva i bloggen, inte heller slarva på webbfora. Det är motiverat att skriva ett par ord om vad jag just nu håller på att läsa, eftersom det hänger samman även med ryska webbprovokatörer.

Nyligen var det en rysksinnad webbprovokatör som på en Facebookgrupp som alltför ofta hemsöks av hans gelikar delade en länk till en intervju med Aleksandr Zinovjev, en rysk nationalistisk författare och konspirationsstolle. Zinovjev, det bör ni veta, blev på sin tid världsberömd tack vare sin satiriska roman Zijajusjtjie vysoty/Gapande höjder (det finns en svensk översättning som heter så), och var länge en både mycket uppskattad och mycket förföljd sovjetisk oliktänkare.

På den tiden ansåg Zinovjev att kommunismen i Sovjetunionen trots, eller kanske t o m på grund av, alla sina brister och orättvisor var människosläktets naturliga tillstånd, som skulle vara i evighet där det en gång uppnåtts - en sorts samhällelig motsvarighet till begreppet värmedöden i termodynamiken. I Väst inbillar man sig - förkunnade Zinovjev - att det går att rösta kommunisterna till makten för en enda valperiod och sedan sparka dem om folket inte längre gillar deras politik i nästa val. I verkligheten - sade Zinovjev - blir man inte längre av med kommunismen, när man en gång blivit offer för den; och han såg fredlig men destruktiv kommunistisk infiltrering överallt i det västerländska samhället.

När Sovjetunionen sedan började närma sig sitt sammanbrott, vände Zinovjev kappan helt och hållet. Nu började han yttra sig mera positivt om sovjetsamhället - till en början var det bara med förbehåll och urskillning, sedan allt mera entydigt och oreserverat. Väst hade med sitt svammel om mänskliga rättigheter inte bara förstört Sovjetunionen, utan även Ryssland; och Väst var ett enda ondskans imperium, som ville förinta ryssarna och Ryssland. Denna utveckling ledde till att Zinovjev även började prisa Stalin och idealisera tvångskollektiviseringen av jordbruket, en av Stalins värsta grymheter som kostat flest människoliv. År 1999 återvände Zinovjev, som tillbringat två årtionden i Tyskland, från det västliga fiendeimperiet till Ryssland, där han år 2006 lämnade det jordiska.

Strunt i Zinovjev, men just nu håller jag på att läsa Vladimir Solouchin, som representerar den såkallade byprosan, en författarskola som var särskilt aktiv under sjuttitalet. Det här kotteriet blev känt för rysk nationalism, även för en imperialistisk nationalism som nertrampade andra folkslags rättigheter. De som känner modern rysk litteratur vet vad rubriken över den här bloggdrapan hänvisar till: Solouchins essä Vid läsning av Lenin, i vilken författaren försökte bevisa, att de massvisa grymheterna i Sovjet inte hade börjat under Stalin, utan redan under Lenin och på hans befallning. För oss invigda är det här givetvis inget nytt, men i det efterstalinska Sovjet gällde det att staten under Lenins grundartid hade utvecklat sig mot det bättre och att det onda hade börjat under Stalin. Sålunda var det mycket vågat att framställa Lenin som en skurk.

Även boken jag läser i, Tjasja eller "Dryckeskärlet", "Kalken", tangerar dessa grymheter under Lenins maktperiod i den tidiga Sovjetstaten. Boken har egentligen skrivits för att hedra de emigranter som lämnade Ryssland efter revolutionen: titeln avser "landsflyktens bittra kalk", som de fick dricka upp och ta avsked av fosterlandet. Solouchin beskriver färgstarkt de grymheter som pågick under Lenin för att framom allt betona, att emigranterna verkligen befann sig i akut livsfara och nöd och att de hade alla skäl i världen att rädda sitt skinn och bosätta sig i Väst.

(Här är det förresten skäl att påpeka, att ryska nationalisters inställning till invandring är en aldrig sinande källa av oavsiktlig humor. Sig själva unnar de givetvis en ovillkorlig rätt att bosätta sig var som helst - många rysknationaliska agitatorer, som den ovannämnde Zinovjev, slarvade i tietals år i Väst - men vänta bara när det dyker upp mera mörkhyade invandrare, då sällar sig de här vrålaporna till den snaggade skaran för att skryta hur mycket bättre och förmer man själv är än nykomlingarna. Solouchin förtjänar att prisas för att han stannade i hemlandet trots att han tog betydande risker med sina antisovjetiska texter. Visserligen var sovjetmyndigheterna mycket mera toleranta mot nationalister som idealiserade gamla Tsarryssland och ogillade Väst, än mot västvänliga, liberala oliktänkare. Jag tror nog inte riktigt att Solouchin någonsin riskerade vare sig hispa eller fängelse.)

Solouchins bok har utkommit på ett förlag som heter Russkij Mir, Ryska Världen, och det låter ju illavarslande med tanke på att det är ett imperialistiskt uttryck som flitigt används av den storrysk-nationalistiskt anstuckne Putins kamarilla. Förordet har skrivits av en viss Stanislav Kunjajev: både han och Solouchin var anknutna till tidskriften Nasj sovremennik ("Vår samtida"), och vad jag vet är Kunjajev fortfarande chefredaktör för denna redan på sovjettiden för sin extrema nationalism ökända blaska. Till ryssarnas försvar bör det konstateras, att upplagan för NS i dag bara är en bråkdel av vad den var i slutet på åttitalet och i början av nittitalet.

Kunjajev utgår från att Stalins förföljelser egentligen var ett rättvist straff - om man alltså talar om partiets interna förföljelser, de såkallade utrensningarna, mot slutet av trettitalet. De som föll offer för dem var nämligen partiveteraner som själva begått lika stora grymheter under Lenin - och som enligt Kunjajevs världsbild dessutom var judar. Det skulle vara intressant att veta, vad Kunjajev anser om förföljelserna mot nationella minoriteter (finnar, polacker osv) i Sovjet, som likaså pågick under Stalin. Var det månne också nödvändiga disciplineringsåtgärder genomförda av en god och klok härskare?

Den här uppfattningen om den tidiga bolsjevikmakten som icke-rysk och som judiskt styrd är givetvis inte något Kunjajev och Solouchin själva hittat på - Roy Medvedev förde i sin bok Stalin och stalinismen (som den svenska översättningen heter) en särskild polemik mot detta påstående, som på den tiden enligt honom särskilt kolporterades i antisemitiska emigrantkretsar - men herrarna torgför det nog som om det vore deras egen uppfinning. 

Solouchin t ex framställer Lenins regering som en utländsk, ryssfientlig ockupationsregim, där Kalinin kantänka var den enda ryssen. Uppenbarligen accepterade Solouchin inte Lenin som ryss, trots att dennes far Ilja Uljanov var av rotfast liveget bondeursprung. Å andra sidan var modern Maria Blank dotter till en judisk avfälling och en lutheransk kvinna av tysk bakgrund. Tydligen gäller i Ryssland samma regel i fråga om judendomen som i USAs sydstater förr i världen i fråga om de svarta: bara en droppe av det "onda" blodet, och då ingår du redan i "deras ras".

För rättvisans skull konstaterar jag att Kunjajev är betydligt mera korkad och vrickad än Solouchin. Medan Tjasja innehåller en hel del intressant information om emigrantkulturen och även hyllar sådana modernistiska författare som Ivan Bunin och Vladimir Nabokov, förkunnar den obildbare kulturreaktionären Kunjajev att modernistiska författare var med om att förgifta det ryska samhället med revolutionsidén och sålunda medansvariga för revolutionen och dess grymheter. I motsats till Kunjajev är Solouchin ingen kulturanalfabet.

Som konspirationsstolle är Kunjajev såtillvida originell att han inte bara förfasar sig över judarna, utan även frimurarna, vars historia i Ryssland enligt honom hemlighållits. Det man inte kan skylla på judarna skyller man på frimurarna. Egentligen är dock frimureriets historia i Ryssland ganska väl känd och utforskad: den mest berömde representanten för rörelsen är kanske Nikolaj Novikov, en boklärd man och förläggare som agerade läromästare åt Nikolaj Karamzin. Vem var denne Karamzin då? Den förste store ryske historikern, vars viktigaste verk, "Ryska statens historia", omfattar ett tusental foliosidor tryckta i petit på ryska. Framom allt var Karamzin anhängare av strikt kejsarvälde, och sålunda torde hans politiska åsikter tilltala Kunjajev. 

Det är rätt ironiskt att även denne författare - en av grundstenarna till rysk litteratur och kultur - är anstucken av det för Kunjajev så förhatliga frimureriet. Men så här brukar extremhögerns uppfattningar om kultur se ut: när de hungrar och törstar efter kulturell renhet blir de i praktiken tvungna att avvisa all kultur. Vi här i Finland har faktiskt knappast någon levande skönlitteratur som inte vore antingen på svenska eller på något vis "kommunistpåverkad" (så som extremhögern definierar "kommunism").

Både Solouchin och Kunjajev - särskilt den förstnämnde den här gången - irriterar med hur svårt det är för dem att ansvarsbelägga ryssar och Ryssland för någonting. Det är alltid någon annan som är roten till allt ont, ibland frimurarna, ibland judarna, ibland det hemska Väst, som avundas (!) Ryssland och vill förinta det. Med tanke på det tålamod och den tolerans som Väst t ex visat mot Putin känner man sig föranledd att bli förnärmad. Det är inte heller bra för ryssarna själva att i all evighet invagga sig i offerrollen, ett mentalt tillstånd i vilket de kan exploateras av vilken som helst tyrannregim som kallar sig nationell och nationalistisk. 

Herrarna är också djupt indignerade över att ryssar beskylls för nationalistisk chauvinism. Varför får ryssar inte uppträda nationalistiskt, när alla små nationaliteter har sina särskilda fester och sin egen kultur? Man kan bara svara, att det är priset för imperiet. Det problematiska med rysk nationalism är att den är samtidigt etnisk nationalism och imperialism, och dessa två är i princip oförenliga. Imperialism innebär att man bygger upp ett imperium, och imperier är enligt definitionen multinationella riken. Etnisk nationalism däremot kräver enspråkighet och etnisk monokultur inom landet.

Den imperialism som oskiljaktigt ingår i rysk nationalism går ut på att alla områden som någonsin lytt under ryskt välde tillhör Ryssland och bör få bosättas av ryssar. Vad som ryska nationalister aldrig fattar är konsekvenserna av att inta och annektera någon annan nationalitets hemland. Då måste man antingen patriarkalt ta hand om den nationaliteten som det anstår en kejsare, eller också ge den autonomi och rättigheter inom imperiet och tolerera dess kulturella egenheter.

Visst finns det också en tredje väg. Den leder till gaskamrar och etniska rensningar, och när man läser vad Solouchin, Kunjajev och deras likar anser om sakerna, får man känslan att det är ditåt det drar. Tydligen vill de återupprätta Tsarryssland i gränserna från år 1914 (imperialism), men inom dessa gränser vill de sen leva som rena ryssar utan att göra icke-ryssar några eftergifter alls (etnisk nationalism). De vill ha sitt imperium, men de vill inte betala priset för det. Och det finns inte riktigt någon annan lösning för det här dilemmat än att slå ihjäl alla icke-ryssar - oss alltså: Finland ligger ju innanför de ryska gränserna från år 1914.