keskiviikko 7. tammikuuta 2015

Charlie Hebdo ranskalaisin viivoin

Koska tämä asia on juuri nyt yleisen huomion kohteena, kaipa tästä voi pari ranskalaista viivaa kirjoittaa, kun kerran joukkomurha tapahtui Ranskassa.



  • Jussi Halla-aho ennalta arvattavasti ryhtyi heti ratsastamaan ruumiilla. Tosin hänen vaatimuksensa terroristien karkottamisesta oli hiukkasen lattea, itse asiassa tyypillinen esimerkki sellaisista jo toteutetuista asioista, joista maahanmuuttokriitikot puhuvat ikään kuin niitä ei jo tehtäisi. Se paholaismainen virnistys siinä Verkkouutisten popcorn-jutun kuvassa oli kyllä aika hauska - meemiainesta.
  • Toisin kuin täkäläiset stereotyypit viinin pehmittämistä etananpurijoista esittävät, Ranska on nimittäin sotilaallisesti kova ja turvallisuuspalvelultaan tehokas maa, jossa terroristit on yleensä osattu jäljittää ja vaivihkaa karkottaa ennen kuin he ovat ennättäneet syyllistyä mihinkään. Se, että roistot tällä kertaa ehtivät tehdä ilkityönsä eikä sitä onnistuttu estämään ennalta, oli Ranskan turvallisuuspoliisilta paha ja luonteenvastainen lipsahdus, joka varmaankin aiheuttaa naamojen vaihtumista johtoportaassa (ja joka varmasti myös antaa salaliittoteorioiden väsääjille virikettä).
  • Muutkin maahanmuuttokriitikot riensivät heti tanssimaan haudoilla, eli syyllistyivät siihen, josta syyttivät kaikkia muita Breivikin joukkomurhan yhteydessä. Tätähän voi tietysti odottaakin. Erityisesti Seensimmäinenisänmaallinenetunimi ja Setoinenisänmaallinenetunimi kunnostautuivat tunnettua tyylitajuaan osoittaen.
  • Bäckman ja Verkkomedia riensivät selittämään iskun CIA:n organisoimaksi. Ottaen huomioon, että iskusta hyötyy eniten Venäjän ylin ystävä Marine Le Pen, veikkaisin itse, että taustalla on Venäjä, jos salaliittoteorioita on ihan pakko väsäillä.
  • Charlie Hebdon joukkomurhassa sai surmansa myös muslimitaustainen poliisikonstaapeli. Tämä asia tietenkin unohdetaan aktiivisesti joka taholla, kun pitää lyödä rumpua islamin hirveydestä. En ole kirjoituksissani aina silitellyt minkään maan poliisia silkkihansikkain, joten otanpa ja murran yhden peitsen poliisinkin puolesta. Pilalehden tekijät kuitenkin lähtevät riskejä ottaessaan siitä oletuksesta, että yhteiskunta suojelee heitä ja että poliisit panevat periaatteessa ruumiinsa heidän ja luotien väliin. Poliisit (olivatpa muslimeja, kristittyjä, ateisteja tai vaikka hinduja) sitä vastoin eivät tiedä, mihin hengenvaarallisiin paikkoihin heidät milloinkin käsketään, mutta suostuvat ottamaan riskin osana ammattinsa rutiinia. Poliisit ovat ne housut, joilla lehden tekijät istuvat tuleen. Kuolleet pilapiirrostaiteilijat ja lehdentekijät nostetaan yksilösankareiksi ja marttyyreiksi. Kuolleet poliisit ovat tilastoa ja teuraskarjaa. Kukin tykönänsä miettiköön, onko tämä oikein ja kuka loppujen lopuksi on suurin sankari.
  • Muslimimaissakin lasketaan härskiä pilaa ISISin ja muiden äärimuslimiryhmien kustannuksella, ja siellä ääri-islamistit murhaavat Allahin nimeä turhaan lausuen pilapiirtäjiä ja hupiohjelmien tekijöitä yhtä mittaa. Olisi kohtuullista, että näistäkin murhista kerrottaisiin tiedotusvälineissämme ja että niidenkin uhreista tehtäisiin sankareita. Maissa, joissa ääri-islamistien terrori on paljon murhaavammin ja konkreettisemmin läsnä kuin Ranskassa, tarvitaan todellista kanttia sanoa islamisteja vuohipukkien perseeseenpanijoiksi (esimerkki ei ole minun keksimäni, vaan viittaus ihan oikeaan kurditelevision pilkkalaulusketsiin).
  • Seuraavaksi on vuorossa lehtineekeriemme myötähäpeyttävä oman kilven kiillotus, kun he esiintyvät sananvapauden esitaistelijoina ja suurina sankareina, yrittäen koristella itsensä uhrien verellä. Varautukaa lukemaan lehdistä  joukoittain pateettisia vuodatuksia siitä, miten he ovat oikeastaan uhreja ja marttyyreja siinä missä Charlie Hebdon pilapiirtäjätkin.
  • Jos Charlie Hebdon tekijöitä tosiaan voikin luonnehtia sananvapauden marttyyreiksi, suomalaiset toimittajat ovat olleet täysin rähmällään täkäläisten sananvapauden uhkauksilla rajoittajien eli maahanmuuttokriitikoiden edessä, eikä näihin ole haastateltaessa sovellettu normaaleja journalistisia painostuskeinoja, saati heidän esittämäänsä ”maahanmuuttokritiikkiä” analysoitu faktaperustein – karkeimmatkin valheet, joita maahanmuuttokriitikot ovat esittäneet, on hyväksytty tosiasioita tarkistamatta.
  • Charlie Hebdon piirroksia on luonnehdittu tietoisen loukkaaviksi ja eräät keskustelijat ovat antaneet ymmärtää tekijöiden saaneen mitä tilasivatkin. Julkisuudessa esitetyt näytteet lehden satiirista ovat kuitenkin pilkanneet kaikkia uskontokuntia aika tasapuolisesti. Milloin on esitetty katolisten kardinaalien homojunaa, milloin pantu juutalainen ja islamilainen profeettahahmo työntämään toisiaan pyörätuolissa, kuvatekstistä päätellen tarkoituksena esittää, että islam ja juutalaisuus ovat samanlaisia ”koskemattomia” uskontoja, joita ei saa arvostella. Kaikki piirrokset eivät ole olleet avoimen solvaavia, monilla on ollut ihan sovinnollinen ja leikkisäkin asenne.
  • Sen tyyppinen uskontojen pilkkaaminen, jota Charlie Hebdo harjoittaa, on Ranskassa jo perinne: esimerkiksi avoimen pornografisten piirrosten tekeminen poliittisessa tai katolisen kirkon ylivaltaa pilkkaavassa tarkoituksessa on maassa ollut suosittua jo vallankumousvuosina. Kokonaan eri asia on, kuinka mielekäs tai toimiva tapa tämä on vastustaa uskonnon tunkeutumista maallisuudelle pyhitetyille elämänalueille. Jos halutaan esimerkiksi vastustaa Päivi Räsäsen pyrkimyksiä tuoda luomisoppi biologian tunneille, ei ehkä ole kaikkein tehokkainta piirtää pilakuva, jossa Jeesus on opetuslasten kanssa orgioita harrastava homo.
  • Tosin suomalaisissa lehdissä sellainen pilapiirros ei kuitenkaan selviäisi toimitussihteerin ohi. Toisin kuin maahanmuuttokriitikot ja kiihkokristityt väittävät, meillä edes karkean kristinuskonvastaiset pilakuvat eivät pääse toimitettuihin paperilehtiin, osaltaan siksi, että meillä on laissa se uskonrauhapykälä. Ja toisin kuin maahanmuuttokriitikot väittävät, sillä pykälällä on kyllä suojeltu muidenkin uskontojen jumalia kuin islamin. Itse asiassa takavuosina Kajaanissa sattui mitä ilmeisimmin uskonrauhaa rikkova tuhotyö paikallista moskeijaa vastaan, mutta tuomio uskonrauhan pilkkaamisesta kaatui hovissa, joka hylkäsi syytteen muotoseikkaan vedoten (kyseistä islamilaista yhteisöä ei vielä ollut rekisteröity, joten se ei ollut tapahtumahetkellä uskonnollinen yhteisö lain tarkoittamassa mielessä).
  • Ennen kuin esitetään muslimit tai islamistit poikkeuksellisen vaarallisina, muistutan, että Suomessa ei oikeasti yksikään media ole vielä kokeillut pitää maahanmuuttokriitikoita, ”Ruotsi-natsien” vastarintaliikettä tai bäckmanilaisia yhtä systemaattisesti ja karkeasti pilkkanaan kuin Charlie Hebdo on pitänyt uskontoja. Jos maahanmuuttokriitikot – joiden läpinäkyvän teennäisesti moralisoivat nettiraivon purkaukset muistuttavat erehdyttävästi Muhammad-mellakoita – oikeasti ovat oleellisesti vähemmän vaarallisia kuin kiihkoislamistit, miksi heitä ei uskalleta haastaa sillä tavalla kuin Charlie Hebdo haastoi islamistit? Täältä katsoen näyttäisi vähän siltä, että maahanmuuttokriitikoita pelätään meillä enemmän kuin islamisteja Ranskassa. Onko kyse siitä, että heidän uskotaan ”katoltaäänestyspuheineen” olevan oikeasti vaarallisia, ja kuoleman uhkaan suhtaudutaan suomalaisen toimittajan tyypillisellä rohkeudella? Vai onko kyse siitä, että valkoisella äärioikeistolaisella miehellä nyt vain on valkoisen äärioikeistolaisen miehen etuoikeus uhkailla mediaa ja saada uhkailulleen vastinetta – kun taas muslimismiehen uhkailut saisivat median heti suoristamaan rivinsä ja selkärankansa ”sananvapauden uhkaa” vastaan?