Sen jälkeen kun kommunismi romahti, poliittinen katolisuus on Puolassa mellastanut jokseenkin hillittömästi, mutta kaikella tuntuu olevan rajansa. Redemptoristipappi - onkohan tälle parempaa suomalaista termiä, kun en ole törmännyt sanaan "redemptoristi" koskaan missään suomenkielisessä yhteydessä? - isä Tadeusz Rydzykin johtama radioasema Radio Maryja on tainnut joutua hankaluuksiin: Józef Kowalczyk, paavin nuntius Puolassa, on antanut kyseiselle radioasemalle julkisen varoituksen sen poliittisen toiminnan johdosta. Samalla hän on kehottanut Puolan piispainkokousta "ratkaisemaan lopultakin" Radio Maryjan aiheuttamat ongelmat.
Radio Maryja kuului nykyisen päähallituspuolueen, Prawo i Sprawiedliwośćin ("Laki ja oikeus"), tärkeimpiin tukijoihin vaalien aikana. Sen ansiosta PiS onnistui haalimaan itselleen öyhökatolisten äänet, jotka aiemmin ilmeisestikin jakautuivat useille eri öyhöporukoille ennen kuin PiS tuli maisemiin. 90-luvun alkupuolella sitä vaalikarjaa koki paimentaa omiin aitauksiinsa Stefan Niesiołowskin Zjednoczenie Chrześcijańsko-Narodowe (ZChN), Kristillis-kansallinen yhteenliittymä. Niesiołowski oli lehdissä julkaistuista kannanotoistaan ja kirjoituksistaan päätellen sellainen kärisevä äijän rähjä, että luulin häntä hyvin vanhaksi mieheksi ja oletin hänen sittemmin jo kuolleen vanhuuteen, mutta itse asiassa hän on syntynyt vuonna 1944, eli on vasta äskettäin päässyt kuudenkymmenen ikiin. Silloin kun seurailin tarkemmin Puolan politiikkaa, hän oli viidenkymmenen korvilla. Puolan nykyisestä suuntauksesta kertonee jotain se, että Niesiołowski ei ole PiSin jäsen, vaan toimii maltillisempien kristillisdemokraattien Platforma Obywatelska -puolueessa.
Radio Maryja on tullut surullisen kuuluisaksi homovihan levittäjänä - esimerkiksi homoihin kohdistuvilla väkivallanteoilla on nykyään käytännössä hallituksen tuki Puolassa - mutta sen lisäksi se on ankaran antisemitistinen. Koska Puolassa ei nykyään ole kuin kourallinen juutalaisia, Radio Maryjan antisemitismissä on ennen kaikkea kyse poliittisten vastustajien - olivat nämä juutalaisia tai eivät - leimaamisesta maan edulle vieraiden voimien edustajiksi. Asemaa ovat kritisoineet mm. Varsovan gettokapinan viimeinen eloonjäänyt osanottaja Marek Edelman ja jesuiitoista vuonna 2005 eronnut teologi ja historioitsija Stanisław Obirek, joka on rohjennut aiemmin mm. kritisoida uskovien tapaa palvoa Johannes Paavalia epäjumalana. Edelmanin mukaan aseman antisemitistinen julistus on samalla tasolla Der Stürmerin kanssa.
Isä Tadeusz Rydzyk johtaa Radio Maryjan ohella kokonaista mediakonsernia, johon kuuluu oma televisiokanava (Telewizja Trwam eli "Kestän" tai "Jatkan") ja oma lehti, Nasz Dziennik eli "Meidän lehtemme". Hänellä on myös oma kaaderikoulu, Yhteiskunnallisen kulttuurin ja mediakulttuurin korkeakoulu. Näitä laitoksia johdetaan Lux Veritatis- eli Totuuden valo -säätiön välityksellä. Mistään Berlusconista ei kuitenkaan voida puhua, sillä vaikka isä Tadeusz on tärkeä mediavaikuttaja, hän keskittyy omaan kohderyhmäänsä eli kiihkokatolisiin ikäihmisiin. Nuoria kuuntelijoita hänen radiollaan tuskin on samassa määrin.
Joka tapauksessa isä Tadeusz on katolisen kirkon pappi, ja häntä sitoo viime kädessä kirkkokuri. Nuntiuksen kirjeen sävy oli Polityka-lehden kommentaattori Adam Szostkiewiczin mukaan niin jyrkkä, että moista ei ole puolalaisessa kirkollisessa elämässä aikaisemmin juurikaan koettu, ja piispoilla ei taida olla muuta vaihtoehtoa kuin tarttua asiaan. Nuntius on patistellut heitä toimiin jo aikaisemmin, mutta ilmeisesti ketään ei ole huvittanut lykätä käsiään tähän törkykasaan.
Kuten arvata saattaa, isä Tadeuszin käsikassaroina toimii useita kääntymyksen tehneitä entisiä kommunisteja, jotka aikaisemmin saarnasivat proletariaatin diktatuurin ihanuudesta ja Neuvostoliiton suurenmoisuudesta. Antisemitismiä he lienevät julistaneet jo ennen vanhaan, joten toimenkuva ei pohjimmiltaan ole hirveästi muuttunut. Juutalaisuudesta he ovat epäilleet jopa Antoni Macierewiczia, toisinajattelijataustaista katolista oikeistopoliitikkoa ja yhdenaikaista Kristillis-kansallisen yhteenliittymän isoa kihoa. Tämä siksi, että kommunismin aikana Macierewicz toimi yhteistyössä Puolan nykyisessä poliittisessa kartassa sekulaareiksi vasemmistolaisiksi luokiteltavien silloisten toisinajattelijoiden Adam Michnikin ja Jacek Kurońin kanssa. Puolalainen sanoisi, että tilanne on kuin Sławomir Mrożekin novelleista: entiset kommunistit syyttelevät entistä toisinajattelijaa liiasta vasemmistolaisuudesta. Mutta olihan muistaakseni itse Hitlerkin sitä mieltä, että kommunistista saa aina hyvän natsin, kun taas kaikenlaiset sosiaali- ja muut demokraatit pitää panna leiriin ja kaasuun, koska sellaisista ei kuitenkaan tule kunnon hammaspyöriä totalitarismin koneistoon. - Macierewicz itse ei ollut asiasta pahoillaan, koska hänen näkökulmastaan Radio Maryja kuitenkin edustaa meikäläisiä.
Yksi isä Tadeuszin uskollisimmista avustajista on Edward Prus, joka neuvostoaikoina pelotteli puolalaisia fasistisen ukrainalaisen nationalismin uhalla. Prusia on useaan otteeseen julkisesti syytetty KGB:n ja Puolan kommunismin aikaisen tiedustelupalvelun agentiksi; ainakin hänen ukrainalaiskirjoituksensa olivat ilmeisestikin KGB:n propagandaa, katsoo Bohdan Osaczuk, puolalais-ukrainalaista yhteistyötä kannattava valtiotieteilijä. Nykyään Prus on puolestaan julistanut ihannoivansa "pannationalismia" ja "antikommunisteja ja uusfasisteja", jotka ovat hänen mielestään kommunisminvastaisen taistelun sankareita ja joiden ansioksi hän lukee kapitalistisen järjestelmän palauttamisen entiseen neuvostoblokkiin. Itse asiassa hänellä taitaa olla edelleenkin ystäviä Venäjällä, koska hänen nykyiset juttunsa vaikuttavat puolalaiselta versiolta duginilaisesta kansallisbolševismista.
torstai 6. huhtikuuta 2006
Pitemmittä puheitta...
Minua ei kovin usein hävetä olla suomalainen. Mutta joskus sitä tekee mieli vajota maan alle. Katsokaa tätä linkkiä, jos ruoansulatuksenne kestää.
Veikkaan, että Perkolan Tommia tämä ei hämmästytä pätkääkään: hän on tunnetusti sitä mieltä, että mikä tahansa nykyajan ammattimuusikkobändi pesee heti kättelyssä kaiken, mitä 70-luvulla on tehty. Hämmentävämpää on huomata hänen olleen oikeassa jopa naiskauneuden kehityksen suhteen. Tosin joka aikakauden kauneuskäsityksiin vaikuttavat ajan tavat trimmata ja customoida nuoria tyttöjä: 70-luvun missi ei näytä meidän silmissämme kaunottarelta, koska häntä ei ole puleerattu eikä koristeltu nykyaikaiseen tapaan.
Veikkaan, että Perkolan Tommia tämä ei hämmästytä pätkääkään: hän on tunnetusti sitä mieltä, että mikä tahansa nykyajan ammattimuusikkobändi pesee heti kättelyssä kaiken, mitä 70-luvulla on tehty. Hämmentävämpää on huomata hänen olleen oikeassa jopa naiskauneuden kehityksen suhteen. Tosin joka aikakauden kauneuskäsityksiin vaikuttavat ajan tavat trimmata ja customoida nuoria tyttöjä: 70-luvun missi ei näytä meidän silmissämme kaunottarelta, koska häntä ei ole puleerattu eikä koristeltu nykyaikaiseen tapaan.
tiistai 4. huhtikuuta 2006
Taas kerran lukupäiväkirjasta
Se henkilökuvakokoelma Daoine Dathúla an Iarthair on sitten melkein luettu. Iirinkielinen Irlanti tuntuu olevan täynnä merkillisiä kylähulluja, joita kukaan ei takuulla keksisi omasta päästään, mutta aivan erityisesti minulle jäi mieleen yksinkertainen maalaismies, joka arvosti hyvin paljon kaikkia vankilassa istuneita. Irlannin historiassa syyttömiä, nälkäänsä varastaneita ja kansan ihailemia kapinallisia on tunnetusti vainottu niin kauan, että vankilassa istumista ei pidetä minään varsinaisena häpeänä. Irlanninenglannissa esiintyy kummallinen sanonta felons for our land, raskaita rikollisia isänmaamme tähden, jolla tarkoitetaan isänmaallisista syistä brittivankiloissa istunutta henkilöä. Näytelmässään An Giall, josta on olemassa myös englanninkielinen, music hall -farssiksi työstetty versio The Hostage, Breandán Ó Beacháin irvaili sijoittamalla salaisen IRA-tukikohtansa dublinilaiseen bordelliin. Bordellia... ei kun salaista tukikohtaa johtaa vanhuudenhöperö IRA-veteraani nimeltä Mösjöö, ja bordellissa majailee kantakundeina eriasteisia rosmoja. Kun eräs heistä joutuu vankilaan, Mösjöö julistaa, että hän kärsii rangaistusta isänmaan edestä, vaikka hän on todellisuudessa lusimassa tuomiota jostain ihan tavallisena kunnon rikollisena. ("Tavallisella kunnon rikollisella", ordinary decent criminal, ainakin Pohjois-Irlannin lainvalvojien slangissa tarkoitetaan henkilöä, jonka rikos ei liity terroristitoimintaan, vaan on jotain ihan tavallista omaisuus- tai henkirikollisuutta, esim. selvä varkaus tai kuolemaan johtanut kännipäissä käyty käsirysy. Tosin esimerkiksi huumekaupan puolella puolisotilaalliset ryhmät valvoivat ja valvovat varmaan vieläkin sitä, kuka missäkin saa tajusteita myydä. Väärässä paikassa hasista kaupanneet saivat perinteikkään luodin polvilumpioonsa.)
Daoine Dathúla an Iarthair siis kertoi tällaisesta naiivihkosta maalaismiehestä, joka arvosti sankareina kaikkia vankilan käyneitä miehiä. Hän koetti päästä mukaan paikallisten IRA-miesten rientoihin, muttei häntä pidetty riittävän älykkäänä. Vankilaan hänkin kuitenkin halusi ihailemiensa vapaustaistelijoiden tapaan, joten hän päätti syyllistyä rikokseen. Hän teki sitten pari tuhopolttoa, jotka tunnusti, mutta ensimmäisellä kerralla todisteet eivät riittäneet, ja mies vapautettiin. Toinen tuhopoltto onnistui paremmin, ja ukkeli pääsi Mountjoyn vankilaan lusimaan. Vuoden vankilakeikka oli hänelle lähinnä loma, ja hyvänahkaisena, mukavana irlantilaismiehenä hän tietenkin ystävystyi niin vartijoiden kuin muidenkin vankien kanssa. Vankilasta päästyään hän oli sitten mielestään oikea isänmaallinen urho - pohjalaisittain sanottaisiin kai, että hänestä oli tullut oikea "rautafanki" - ja hän piti jatkuvasti pilkkanaan paikkakunnan IRA-miehiä, jotka eivät olleet edes vankilassa istuneet, kuten hän.
Näin siis ennen vanhaan idyllisessä Irlannissa, kun kaikki puhuivat iiriä ja elämä oli muutenkin rennompaa.
Daoine Dathúla an Iarthair siis kertoi tällaisesta naiivihkosta maalaismiehestä, joka arvosti sankareina kaikkia vankilan käyneitä miehiä. Hän koetti päästä mukaan paikallisten IRA-miesten rientoihin, muttei häntä pidetty riittävän älykkäänä. Vankilaan hänkin kuitenkin halusi ihailemiensa vapaustaistelijoiden tapaan, joten hän päätti syyllistyä rikokseen. Hän teki sitten pari tuhopolttoa, jotka tunnusti, mutta ensimmäisellä kerralla todisteet eivät riittäneet, ja mies vapautettiin. Toinen tuhopoltto onnistui paremmin, ja ukkeli pääsi Mountjoyn vankilaan lusimaan. Vuoden vankilakeikka oli hänelle lähinnä loma, ja hyvänahkaisena, mukavana irlantilaismiehenä hän tietenkin ystävystyi niin vartijoiden kuin muidenkin vankien kanssa. Vankilasta päästyään hän oli sitten mielestään oikea isänmaallinen urho - pohjalaisittain sanottaisiin kai, että hänestä oli tullut oikea "rautafanki" - ja hän piti jatkuvasti pilkkanaan paikkakunnan IRA-miehiä, jotka eivät olleet edes vankilassa istuneet, kuten hän.
Näin siis ennen vanhaan idyllisessä Irlannissa, kun kaikki puhuivat iiriä ja elämä oli muutenkin rennompaa.
lauantai 1. huhtikuuta 2006
Komentoorat, jälkisatoa
Puhutaan nyt vielä komentoorista. Kunniaylikomentoora kirjoitteli omassa päiväkirjassaan seuraavanlaisia:
Joillakin menee joskus äiti- tai isäsuhde vituralleen. Siitä seuraa tietty kaikenlaista. Esimerkiksi sellaista, että neljääkymmentä käyvät akateemisen koulutuksen saaneet miehet puhuvat kuin räkänokkakakarat anaalivaiheen ja uhmaiän kukkuloilla.
Keksi nyt jo jotain uutta. Äiti- ja isäsuhteeseen vetoaminen on jo poissa muodista, sitä paitsi feministitkin ovat käsittääkseni aktiivisesti osallistuneet Freudin jalustaltakaatamiseen. Tuo räkänokkakakaroihin rinnastaminenkin olisi myös moraalisesti rahtusen oikeutetumpaa sellaiselta ihmiseltä, joka itse olisi osoittanut joskus jotain viitteellisiä merkkejä kyvystä asialliseen keskusteluun ja kypsyyteen. Ei siksi että komentooria moraali koskaan kiinnostaisikaan, paitsi muiden moraali. Tässä(kin) suhteessa feministikomentoorat ovat täysin vanhojen hyvien vanhoillisten komentooratanttojen kaltaisia.
He selittävät jänisräikkäänsä pyöritellen, että feminismiin kuuluu olennaisena osana raiskaussyytteiden keksiminen tai että feminismi taistelee sen puolesta, että raskaana olevilla on oikeus vetää crackia naamariin.
Juu eihän kukaan feministi koskaan ole leimannut miehiä järjestään raiskaajiksi, kukaan feministi ei ole koskaan vaatinut miehille rangaistusta tekaistuista raiskauksista eikä kukaan feministi varsinkaan ole koskaan polttanut tupakkaa saati juonut viinaa. Feministit ovat aina olleet sillä kannalla, että on parempi vapauttaa syyllinen kuin tuomita syytön raiskauksesta, ja feministit ovat aina olleet tytöille hyvinä esikuvina terveissä ja päihteettömissä elämäntavoissa, eikä siteeraamani ylikomentoorakaan ole ikinä viinaan koskenut saati tupakkaa poltellut. Näinhän se tietysti on, kun teidän ylhäisyytenne niin väittää. Ja nimimerkki Isosiskohan on tunnetusti ollut hyvin ilahtunut siitä, että Raha-automaattiyhdistyksen kampanjassa on puututtu naistenkin alkoholiongelmaan.
Heidän mielestään naisissa ylipäätään on vikaa, ja feministi on tavallaan äärinainen, jolla on myös extreme-kokoiset naislajityypin heikkoudet.
Aleksandr Solženitsyn joutui Vankileirien saariston julkaistuaan sellaisten väitteiden kohteeksi, että hänen kirjansa "asettaa yhtäläisyysmerkin fasistimurhaajien ja tavallisen neuvostoihmisen välille". Solženitsyn vastasi tähän - muistista siteeraten: Pieni korjaus. Fasistimurhaajien ja Tšeka-NKVD-MGB-KGB-murhaajien välille - kyllä, niin asetan. Kun taas propagandisti vetää siihen samaan lokaan kaikki 'tavalliset neuvostoihmiset', jotta meidän murhaajiemme olisi helpompi piiloutua heidän joukkoonsa. Aivan samalla lailla kiihkofeministien on helppo piiloutua muiden naisten joukkoon ja taakse, niin kauan kuin nämä muut naiset eivät karkota kiihkofeministejä joukostaan ja sanoudu heistä irti.
No, tällainen mies kuitenkin löytää itselleen yleensä naisen ja työn (itse asiassa se todistaa vähän sen puolesta, että me naiset valitsemme toisinaan toooooodella kusipäisiä miehiä itsellemme)
Juu, hienoa että markkina-arvoteoria on hyväksytty sielläkin päin ja että naisia saa hänenkin mielestään sitä varmemmin, mitä kusipäisempi on. Tätähän me Henkan ja kumppanien kanssa olemme inttäneet siitä asti kun Suomeen perustettiin Blogistan.
Ehkä jokaisen meistä pitäisi joskus miettiä, mitä totuuksia hakkaamme fundamentalisteina toisten päihin.
Niin varmasti pitäisikin. Mikset sinä koskaan ole yrittänyt?
No, se siitä.
Ystävällinen lukija Erastotenes Aleksandrialainen (saatan erehtyä, mutta eikö nimen oikea muoto ollutkaan Eratostenes?) kommentoi edellistäni sikäli perusteellisesti, että lienen velvoitettu vastaamaan hänelle perusteellisesti.
Hyvä ja maltillinen kirjoitus Panulta. Haluaisin kuitenkin esittää moitteen taktiikasta: Olisi parempi, jos sanoisit olevasi feministi, sillä a on hyvin voisit sellaisesta käydä. Nyt olet feministeille mallivihollinen, joka räksyttää aidan takaa ja jota on helppo joukolla lyödä. Jos kutsuisit itseäsi feministiksi ja ainoastaan moittisit matriarkaattia, joka nyt patriarkaatin tultua lyödyksi, on ottanut sen paikan, olisi sinulla enemmän vaikutusta.
Valitettavasti tuo ei ole kovin hyvä idea, ja suoraan sanoen sitä on jo kokeiltu käytännössä. Kokeilusta on seurannut reaktioita, jotka ovat olleet huomattavasti esimerkiksi tämän blogin herättämiä raivokohtauksia ankarampia. Feministejä ei ole vuosikausiin voinut arvostella, koska pienikin kyseenalaistaminen on johtanut raivokkaisiin ja asiattomiin reaktioihin.
Veli Erastotenes ei ymmärrä alkuunkaan totalitaaristen liikkeiden todellisuutta. Niiden pahin vihollinen ei ole koskaan se avoin ja selkeä vihollinen, joka hyökkää pahki. Pahin vihollinen on nimenomaan se, joka katsoo olevansa samaa väkeä, ajavansa samaa asiaa, mutta ei ole totalitaristi. Kommunistien pahin vihollinen oli kolmikymmenluvun Saksassa nimenomaan sosiaalidemokraatti, joka antoi ymmärtää, että oikeudenmukaiseen yhteiskuntaan olisi päästävissä antamatta kaikkea valtaa kommunisteille. Hyvä vihollinen oli porvari, koska hänen vihamielisyytensä oli odotettavissa ja oikeaa.
Minä olen pari kertaa jo idealistisina profeministiaikoinani yrittänyt arvostella feministejä ikään kuin uusvasemmistolaisen alakulttuurin sisäisestä näkökulmasta. Se raivoisa ja halveksuva reaktio, jonka siitä hyvästä sain niskaani, oli niin pelottava, että mieluummin siirryn kokonaan kyseisen alakulttuurin ulkopuolelle ja hyökkään feministejä vastaan ulkoapäin. Jos yrittäisin arvostella jotain sisältäpäin, henkihän siinä olisi vaarassa. Ei pidä kuvitella voivansa ylipuhua natseja, stalinisteja eikä muitakaan murhaajia pois hulluudestaan toimimalla heidän liikkeensä sisäisenä oppositiona, koska se on ehdottomasti maailman vaarallisin posti: siinä uhkaavat sekä liikkeen sisäiset puhdistukset - "pitkien puukkojen yö" - että liikkeen fanaattiset vastustajat. Ei kannata olla Buharin eikä Ernst Röhm.
Sinä olet feministi, jos sillä tarkoitetaan tasa-arvon ja ihmisyyden ideaalien puolustamista. Jos me päätämme määritellä sanan noin, sitä vastaan on vaikea käydä. Tämän jälkeen sinun mielipiteistäsi tulee eräs feminismin suuntaus etkä karkoita mahdollisia feministilukijoitasi välittömästi puolustusreaktion taakse.
Hah hah hah hah hah. En karkoita mahdollisia feministilukijoitani puolustusreaktion taakse, vaan saan heidät oveni taakse kyttäämään. Feministit ovat olemuksellisesti ja määritelmällisesti ennen muuta demokratiaa vihaavia vallanhimoisia roistoja, ja mitään he eivät vihaa niin paljon kuin sitä, että joku sanoo olevansa feministi, muttei alistu komentoorien totalitaariseen valtaan. Kapina omassa liikkeessä on totalitaariselle sortajalle, Stalinille, aina se suurin ja pelottavin vaara, ja siksi omaa liikettä pitää säännöllisesti puhdistaa toista mieltä olevista.
Minä olen juuri sellainen, joka on puhdistettu pihalle profeminismistä. Onneksi ei keskitysleirille, koska ihan vielä komentoorat eivät kontrolloi yhteiskuntaa. Mutta älkää hetkeäkään kuvitelko, että feministit eivät kykenisi murhatekoihin, totalitaristisen diktatuurin pystyttämiseen, kaasukammioiden rakentamiseen ja muihin vastaaviin tekoihin.
Luonnollisesti he ilkkuvat, että kylläpä miehet nyt pelkäävät, kun tällaisia piruja rupeavat maalaamaan seinille. Mutta tosiasia on, että totalitaaristen valtioiden hirmuteot syntyvät siitä, kun valtion ottaa haltuunsa tiiviisti keskinäisellä toverikurilla koossa pysyvä porukka, joka on toisilleen uskollisempi kuin oikeusvaltiolle, isänmaalle ja demokratialle. Vuonna 1915 Turkissa määräsivät asioista ittihadistit (nuorturkkilaiset). Vahakn Dadrian siteeraa artikkelissaan The Comparative Perspective of the Armenian and Jewish Cases of Genocide: A Sociohistorical Perspective armenialaisten kansanmurhaa organisoinutta turkkilaista majuria, joka sanoi: "Jos [ittihadisti]puolue käskee minua tappamaan isäni, en epäröi hetkeäkään." Dadrian lisää siihen, että toisin kuin valtiollinen auktoriteetti, tällainen epämuodollinen auktoriteetti on täysin vastuun ja tilivelvollisuuden ulkopuolella, joten sen nimissä hirmuteot onnistuvat varsin vaivattomasti. No, eikö feminismi muka ole tiiviin toverikurin koossapitämä yhteisö? Esimerkiksi täällä Blogistanissa yksikään nainen, ainakaan tunnustautunut feministi, ei juuri koskaan omasta aloitteestaan tuomitse feministikomentoorien törkeyksiä, vaan pikemminkin ymmärtää ja silittää myötäkarvaan komentooria täysin riippumatta siitä, miten alhaisia törkeyksiä siitä suunnasta lentäisikin. Suurinta osaa Blogistanin naisista komentoorat vievät kuin pässiä liekanarussa.
Muuten, feminismillä ei tietenkään tarkoiteta tasa-arvon ja ihmisyyden ideaalien puolustamista. Feminismillä tarkoitetaan vallanhimoa, valehtelua ja fasistoidia epäinhimillisyyttä. Jos feminismi puolustaa tasa-arvon ja ihmisyyden ideaaleja, niin Hitler oli partiopoika ja Kuropatyyn ei ole haudattu ainoatakaan niskalaukauksella ammuttua.
Toisaalta jotenkin epäilen, ettei sinua edes haluta saada kannattajia. Mieluummin nautit vihollisista, joita vastaan voit terävällä kynälläsi. Luonteesi on sen verran aristokraattinen, että nauit ollessasi yksin alhaisen rahvaan yläpuolella.
Ei tuokaan ihan väärään osu, mutta kyllä minä olen aidosti peloissani, huolissani ja vihoissani siitä, mitä feministit tekevät tälle yhteiskunnalle. Feministeistä mieleeni tulevat lähinnä Sawney Beanin klaani ja Mario Vargas Llosan romaanissaan Andien mies kuvaamat Loistavan Polun partisaanit, jotka murhaavat kaikki äärimmäisen julmalla tavalla ja joiden kanssa ei voi väitellä, koska heillä on teoria, joka todistaa syyttömät syyllisiksi ja kieltää kaiken inhimillisen kohtaamisen heidän kanssaan, jotta heidät olisi sitten helpompi surmata. Feministien kanssa on jatkuvasti tilanteessa, jossa kommunikaatio on mahdotonta, koska toisella osapuolella on hallussaan lopullinen totuus ja edistyksellinen teoria, jolla arvostelijan mielipiteet selitetään immanentisti vääriksi, hairahtuneiksi, mielisairaiksi ja "huonon äitisuhteen" aiheuttamiksi. Tällaisessa tilanteessa, kun ollaan eri maailmoissa, jäljelle ei todellakaan jää mitään muita vaihtoehtoja kuin täydellinen eristä(yty)minen tai väkivaltainen yhteenotto.
Sana "emansipaatio" on muuten mielenkiintoinen. Antiikin Roomassa perheenpää käytti kaikkiin omaisiinsa, palvelijoihinsa ja orjiinsa ehdotonta valtaa. Emansipaatio oli toiseksi kovin rangaistus, jonka hän saattoi antaa pojalleen. (Kovin oli kuolemantuomio.) Emansipaatiossa poika vapautettiin perheenpään vallasta. Riippui täysin siitä, miten paljon poika sai mukaansa omaisuutta, oliko emansipaatio lahja vai rangaistus. Isä saattoi ajaa poikansa alastomana ulos.
Onkin sopivaa, että feministit haluavat emansipoida rakastettusi. Mikä olisikaan sen mukavampaa kuin viedä heitä vastaan kapinoivalta rakkaiden tuki ja turva. Tätähän emansipaatio alunperin tarkoittaa.
Ja sitä se tarkoittaa feministien sanastossa edelleenkin. Ketä se hämmästyttää?
Joillakin menee joskus äiti- tai isäsuhde vituralleen. Siitä seuraa tietty kaikenlaista. Esimerkiksi sellaista, että neljääkymmentä käyvät akateemisen koulutuksen saaneet miehet puhuvat kuin räkänokkakakarat anaalivaiheen ja uhmaiän kukkuloilla.
Keksi nyt jo jotain uutta. Äiti- ja isäsuhteeseen vetoaminen on jo poissa muodista, sitä paitsi feministitkin ovat käsittääkseni aktiivisesti osallistuneet Freudin jalustaltakaatamiseen. Tuo räkänokkakakaroihin rinnastaminenkin olisi myös moraalisesti rahtusen oikeutetumpaa sellaiselta ihmiseltä, joka itse olisi osoittanut joskus jotain viitteellisiä merkkejä kyvystä asialliseen keskusteluun ja kypsyyteen. Ei siksi että komentooria moraali koskaan kiinnostaisikaan, paitsi muiden moraali. Tässä(kin) suhteessa feministikomentoorat ovat täysin vanhojen hyvien vanhoillisten komentooratanttojen kaltaisia.
He selittävät jänisräikkäänsä pyöritellen, että feminismiin kuuluu olennaisena osana raiskaussyytteiden keksiminen tai että feminismi taistelee sen puolesta, että raskaana olevilla on oikeus vetää crackia naamariin.
Juu eihän kukaan feministi koskaan ole leimannut miehiä järjestään raiskaajiksi, kukaan feministi ei ole koskaan vaatinut miehille rangaistusta tekaistuista raiskauksista eikä kukaan feministi varsinkaan ole koskaan polttanut tupakkaa saati juonut viinaa. Feministit ovat aina olleet sillä kannalla, että on parempi vapauttaa syyllinen kuin tuomita syytön raiskauksesta, ja feministit ovat aina olleet tytöille hyvinä esikuvina terveissä ja päihteettömissä elämäntavoissa, eikä siteeraamani ylikomentoorakaan ole ikinä viinaan koskenut saati tupakkaa poltellut. Näinhän se tietysti on, kun teidän ylhäisyytenne niin väittää. Ja nimimerkki Isosiskohan on tunnetusti ollut hyvin ilahtunut siitä, että Raha-automaattiyhdistyksen kampanjassa on puututtu naistenkin alkoholiongelmaan.
Heidän mielestään naisissa ylipäätään on vikaa, ja feministi on tavallaan äärinainen, jolla on myös extreme-kokoiset naislajityypin heikkoudet.
Aleksandr Solženitsyn joutui Vankileirien saariston julkaistuaan sellaisten väitteiden kohteeksi, että hänen kirjansa "asettaa yhtäläisyysmerkin fasistimurhaajien ja tavallisen neuvostoihmisen välille". Solženitsyn vastasi tähän - muistista siteeraten: Pieni korjaus. Fasistimurhaajien ja Tšeka-NKVD-MGB-KGB-murhaajien välille - kyllä, niin asetan. Kun taas propagandisti vetää siihen samaan lokaan kaikki 'tavalliset neuvostoihmiset', jotta meidän murhaajiemme olisi helpompi piiloutua heidän joukkoonsa. Aivan samalla lailla kiihkofeministien on helppo piiloutua muiden naisten joukkoon ja taakse, niin kauan kuin nämä muut naiset eivät karkota kiihkofeministejä joukostaan ja sanoudu heistä irti.
No, tällainen mies kuitenkin löytää itselleen yleensä naisen ja työn (itse asiassa se todistaa vähän sen puolesta, että me naiset valitsemme toisinaan toooooodella kusipäisiä miehiä itsellemme)
Juu, hienoa että markkina-arvoteoria on hyväksytty sielläkin päin ja että naisia saa hänenkin mielestään sitä varmemmin, mitä kusipäisempi on. Tätähän me Henkan ja kumppanien kanssa olemme inttäneet siitä asti kun Suomeen perustettiin Blogistan.
Ehkä jokaisen meistä pitäisi joskus miettiä, mitä totuuksia hakkaamme fundamentalisteina toisten päihin.
Niin varmasti pitäisikin. Mikset sinä koskaan ole yrittänyt?
No, se siitä.
Ystävällinen lukija Erastotenes Aleksandrialainen (saatan erehtyä, mutta eikö nimen oikea muoto ollutkaan Eratostenes?) kommentoi edellistäni sikäli perusteellisesti, että lienen velvoitettu vastaamaan hänelle perusteellisesti.
Hyvä ja maltillinen kirjoitus Panulta. Haluaisin kuitenkin esittää moitteen taktiikasta: Olisi parempi, jos sanoisit olevasi feministi, sillä a on hyvin voisit sellaisesta käydä. Nyt olet feministeille mallivihollinen, joka räksyttää aidan takaa ja jota on helppo joukolla lyödä. Jos kutsuisit itseäsi feministiksi ja ainoastaan moittisit matriarkaattia, joka nyt patriarkaatin tultua lyödyksi, on ottanut sen paikan, olisi sinulla enemmän vaikutusta.
Valitettavasti tuo ei ole kovin hyvä idea, ja suoraan sanoen sitä on jo kokeiltu käytännössä. Kokeilusta on seurannut reaktioita, jotka ovat olleet huomattavasti esimerkiksi tämän blogin herättämiä raivokohtauksia ankarampia. Feministejä ei ole vuosikausiin voinut arvostella, koska pienikin kyseenalaistaminen on johtanut raivokkaisiin ja asiattomiin reaktioihin.
Veli Erastotenes ei ymmärrä alkuunkaan totalitaaristen liikkeiden todellisuutta. Niiden pahin vihollinen ei ole koskaan se avoin ja selkeä vihollinen, joka hyökkää pahki. Pahin vihollinen on nimenomaan se, joka katsoo olevansa samaa väkeä, ajavansa samaa asiaa, mutta ei ole totalitaristi. Kommunistien pahin vihollinen oli kolmikymmenluvun Saksassa nimenomaan sosiaalidemokraatti, joka antoi ymmärtää, että oikeudenmukaiseen yhteiskuntaan olisi päästävissä antamatta kaikkea valtaa kommunisteille. Hyvä vihollinen oli porvari, koska hänen vihamielisyytensä oli odotettavissa ja oikeaa.
Minä olen pari kertaa jo idealistisina profeministiaikoinani yrittänyt arvostella feministejä ikään kuin uusvasemmistolaisen alakulttuurin sisäisestä näkökulmasta. Se raivoisa ja halveksuva reaktio, jonka siitä hyvästä sain niskaani, oli niin pelottava, että mieluummin siirryn kokonaan kyseisen alakulttuurin ulkopuolelle ja hyökkään feministejä vastaan ulkoapäin. Jos yrittäisin arvostella jotain sisältäpäin, henkihän siinä olisi vaarassa. Ei pidä kuvitella voivansa ylipuhua natseja, stalinisteja eikä muitakaan murhaajia pois hulluudestaan toimimalla heidän liikkeensä sisäisenä oppositiona, koska se on ehdottomasti maailman vaarallisin posti: siinä uhkaavat sekä liikkeen sisäiset puhdistukset - "pitkien puukkojen yö" - että liikkeen fanaattiset vastustajat. Ei kannata olla Buharin eikä Ernst Röhm.
Sinä olet feministi, jos sillä tarkoitetaan tasa-arvon ja ihmisyyden ideaalien puolustamista. Jos me päätämme määritellä sanan noin, sitä vastaan on vaikea käydä. Tämän jälkeen sinun mielipiteistäsi tulee eräs feminismin suuntaus etkä karkoita mahdollisia feministilukijoitasi välittömästi puolustusreaktion taakse.
Hah hah hah hah hah. En karkoita mahdollisia feministilukijoitani puolustusreaktion taakse, vaan saan heidät oveni taakse kyttäämään. Feministit ovat olemuksellisesti ja määritelmällisesti ennen muuta demokratiaa vihaavia vallanhimoisia roistoja, ja mitään he eivät vihaa niin paljon kuin sitä, että joku sanoo olevansa feministi, muttei alistu komentoorien totalitaariseen valtaan. Kapina omassa liikkeessä on totalitaariselle sortajalle, Stalinille, aina se suurin ja pelottavin vaara, ja siksi omaa liikettä pitää säännöllisesti puhdistaa toista mieltä olevista.
Minä olen juuri sellainen, joka on puhdistettu pihalle profeminismistä. Onneksi ei keskitysleirille, koska ihan vielä komentoorat eivät kontrolloi yhteiskuntaa. Mutta älkää hetkeäkään kuvitelko, että feministit eivät kykenisi murhatekoihin, totalitaristisen diktatuurin pystyttämiseen, kaasukammioiden rakentamiseen ja muihin vastaaviin tekoihin.
Luonnollisesti he ilkkuvat, että kylläpä miehet nyt pelkäävät, kun tällaisia piruja rupeavat maalaamaan seinille. Mutta tosiasia on, että totalitaaristen valtioiden hirmuteot syntyvät siitä, kun valtion ottaa haltuunsa tiiviisti keskinäisellä toverikurilla koossa pysyvä porukka, joka on toisilleen uskollisempi kuin oikeusvaltiolle, isänmaalle ja demokratialle. Vuonna 1915 Turkissa määräsivät asioista ittihadistit (nuorturkkilaiset). Vahakn Dadrian siteeraa artikkelissaan The Comparative Perspective of the Armenian and Jewish Cases of Genocide: A Sociohistorical Perspective armenialaisten kansanmurhaa organisoinutta turkkilaista majuria, joka sanoi: "Jos [ittihadisti]puolue käskee minua tappamaan isäni, en epäröi hetkeäkään." Dadrian lisää siihen, että toisin kuin valtiollinen auktoriteetti, tällainen epämuodollinen auktoriteetti on täysin vastuun ja tilivelvollisuuden ulkopuolella, joten sen nimissä hirmuteot onnistuvat varsin vaivattomasti. No, eikö feminismi muka ole tiiviin toverikurin koossapitämä yhteisö? Esimerkiksi täällä Blogistanissa yksikään nainen, ainakaan tunnustautunut feministi, ei juuri koskaan omasta aloitteestaan tuomitse feministikomentoorien törkeyksiä, vaan pikemminkin ymmärtää ja silittää myötäkarvaan komentooria täysin riippumatta siitä, miten alhaisia törkeyksiä siitä suunnasta lentäisikin. Suurinta osaa Blogistanin naisista komentoorat vievät kuin pässiä liekanarussa.
Muuten, feminismillä ei tietenkään tarkoiteta tasa-arvon ja ihmisyyden ideaalien puolustamista. Feminismillä tarkoitetaan vallanhimoa, valehtelua ja fasistoidia epäinhimillisyyttä. Jos feminismi puolustaa tasa-arvon ja ihmisyyden ideaaleja, niin Hitler oli partiopoika ja Kuropatyyn ei ole haudattu ainoatakaan niskalaukauksella ammuttua.
Toisaalta jotenkin epäilen, ettei sinua edes haluta saada kannattajia. Mieluummin nautit vihollisista, joita vastaan voit terävällä kynälläsi. Luonteesi on sen verran aristokraattinen, että nauit ollessasi yksin alhaisen rahvaan yläpuolella.
Ei tuokaan ihan väärään osu, mutta kyllä minä olen aidosti peloissani, huolissani ja vihoissani siitä, mitä feministit tekevät tälle yhteiskunnalle. Feministeistä mieleeni tulevat lähinnä Sawney Beanin klaani ja Mario Vargas Llosan romaanissaan Andien mies kuvaamat Loistavan Polun partisaanit, jotka murhaavat kaikki äärimmäisen julmalla tavalla ja joiden kanssa ei voi väitellä, koska heillä on teoria, joka todistaa syyttömät syyllisiksi ja kieltää kaiken inhimillisen kohtaamisen heidän kanssaan, jotta heidät olisi sitten helpompi surmata. Feministien kanssa on jatkuvasti tilanteessa, jossa kommunikaatio on mahdotonta, koska toisella osapuolella on hallussaan lopullinen totuus ja edistyksellinen teoria, jolla arvostelijan mielipiteet selitetään immanentisti vääriksi, hairahtuneiksi, mielisairaiksi ja "huonon äitisuhteen" aiheuttamiksi. Tällaisessa tilanteessa, kun ollaan eri maailmoissa, jäljelle ei todellakaan jää mitään muita vaihtoehtoja kuin täydellinen eristä(yty)minen tai väkivaltainen yhteenotto.
Sana "emansipaatio" on muuten mielenkiintoinen. Antiikin Roomassa perheenpää käytti kaikkiin omaisiinsa, palvelijoihinsa ja orjiinsa ehdotonta valtaa. Emansipaatio oli toiseksi kovin rangaistus, jonka hän saattoi antaa pojalleen. (Kovin oli kuolemantuomio.) Emansipaatiossa poika vapautettiin perheenpään vallasta. Riippui täysin siitä, miten paljon poika sai mukaansa omaisuutta, oliko emansipaatio lahja vai rangaistus. Isä saattoi ajaa poikansa alastomana ulos.
Onkin sopivaa, että feministit haluavat emansipoida rakastettusi. Mikä olisikaan sen mukavampaa kuin viedä heitä vastaan kapinoivalta rakkaiden tuki ja turva. Tätähän emansipaatio alunperin tarkoittaa.
Ja sitä se tarkoittaa feministien sanastossa edelleenkin. Ketä se hämmästyttää?
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)