tiistai 8. maaliskuuta 2005

Fasistisen pahuuden päivä

Tänään vietetään näköjään naisten päivää. Sen kunniaksi Aftonbladet haastattelee jotain tätiporukkaa, joka on julistanut sodan ruotsalaiselle patriarkaatille. Olenko ainoa, jota mokoma uho lähinnä haukotuttaa - ruotsalaiselle patriarkaatille? Tädeillä ei ole yhtään mitään uutta sanottavaa, ainoastaan koko vanha feministinen liturgia, jossa ideologisilla muotoiluilla kätketään sanottavan puute. "Edes terveyskeskuksissa meitä ei kohdella naisina, vaan miehisen normin mukaan", he julistavat. Tämä on niin epämääräinen heitto, että itse kunkin on helppo tulkita se miten haluaa. Samanlaista tavaraa ovat muutkin heidän julistuksensa: he väittävät, että "kun kuulemme kertomuksia siitä, miltä nuorista tytöistä tuntuu koulunkäynti, oivallamme, että Ruotsia hallitsee yhä patriarkaatti". No, miltä se sitten nuorista tytöistä tuntuu? Sitä eivät tädit meille kerro. Katsokaas kun niillä nuorilla tytöillä ei ole tässä touhussa mitään asiaa itse määritellä, miltä heistä tuntuu. Riittää kun tiedetään, että se, miltä heistä tuntuu, todistaa jonkin "patriarkaatin" olemassaolosta - että viidenkymmenen pahemmalle puolelle ehtinyt täti-ihminen, joka ei halua ikinä kasvaa aikuiseksi, vaan yrittää loputtomiin olla tissiliivejä polttava ikiradikaali, saa käyttää tyttöjen tuntumisia tekosyynä omalle epäkypsälle riekkumiselleen.


Tietenkin tädit koettavat oikeuttaa touhujaan viittaamalla esimerkiksi yksinhuoltajien asemaan. Mikäs siinä. Jossain vain haisee rotanraato, jos tädit eivät ymmärrä, että yksinhuoltajien kurjuus johtuu köyhien sorretusta asemasta yhteiskunnassa, ei naisten. Ja yksinhuoltajat ovat naispainotteinen köyhien ryhmä mm. sen vuoksi, että lapset yleensä tuomitaan äidille; sen vuoksi, että naiset hakevat helpommin eron; ja sen vuoksi, että naiset helposti hakevat eron miehen köyhyyden vuoksi luullen voivansa sitouttaa rikkaamman miehen. Tietysti yksinhuoltajuus on myös pitkälti seurausta huithapeli-YTMien kanssa makaamisesta lapsellisessa iässä, kun ei ymmärretä asian vakavuutta; ja nuorella iällä tehty au-toukka estää naista hakeutumasta koulutukseen, jolla hän voisi hankkia maksetumman ammatin. Tästä voi syyttää patriarkaattia, mutta yhtä lailla tästä voi syyttää puhtaita fysiologisia tosiasioita - sitä, että naisen sisässä on onkalo, josta hyppää yhdeksän kuukauden kuluttua ulos vauva, jos nainen toteuttaa oikeuttaan vetää itsensä niin räkäkänniin, ettei muista ehkäisyä. Ja siitä, että naisella on tällaiseen oikeus, ovat hänet saaneet vakuuttuneeksi nimenomaan feministit, joiden mielestä ryyppääminen ja seksuaalinen koheltaminen ovat vahvan ja upean naisen tapa nauttia elämästään ja miesten kainot toiveet kiltistä ja vastuullisesta tyttöystävästä patriarkaatin harjoittamaa sortoa.


Aftonbladetin naiskolumnistit kuitenkin osoittavat jonkin verran arvostelukykyä, ainakin osa heistä. Dekkarikirjailija Liza Marklund, jota en todellakaan voi vapauttaa syytteistä, mitä tulee järjettömän miesvihan lietsomiseen, kehottaa sentään tyttöjä pitämään huolta itsestään ja ryyppäämään vähemmän. Yrsa Stenius taas on tavallisen hauska ja fiksu, mutta hän onkin meiltä, eikä mikään riikinruotsalainen. Hän kertoo hupaisasti kulttuurishokista, jonka koki Ruotsissa siirryttyään sinne journalismia harjoittamaan.

Suomessa Yrsa Stenius oli tottunut täkäläiseen lokalaitisjournalistikulttuuriin: miehet olivat alalla enemmistönä, ja miesten sovinistista huumoria oli pakko työpaikalla sietää, mutta toisaalta Stenius arvosti sitä, että sukupuolten väliset suhteet olivat miesvaltaisessa miljöössä pohjimmiltaan reilulla perustalla ilman turhaa koketeeraamista. Att kalla onda ting fittiga var lika självklart som det är i Sverige att kalla dem taskiga - pahojen asioiden kutsuminen vittumaisiksi oli Suomessa yhtä itsestään selvää kuin niiden kutsuminen kyrpämäisiksi oli Ruotsin Riikissä. Kotimaassaan Stenius oppi arvostamaan miesten brutaalia sydämellisyyttä, reilujen jätkien meininkiä. Sitten hän meni Ruotsiin. Ja jo ensimmäisenä päivänä miespuolinen kollega joutui pelastamaan hänet (seuraava sitaatti tulee ääntää ruotsalaisen operettikliseehomon aksentilla): Du, det där går inte. Så där säger man inte i Sverige!

Juttu kävi kylläkin vielä hauskemmaksi, kun Stenius joutui ensi töikseen "hearingiin" eli kuultavaksi siitä, mitä hän aikoo tehdä taistellakseen riikinruotsalaisen lehden toimituksessa vallitsevaa "yleistä poikamaisuutta" vastaan - poikamaisuuteen kuului osana seksuaalinen ahdistelu, totta maar. Ja kuulkaas, mitä Steniuksella on sanottavaa kokouksen kulusta:

Kuulemistilaisuus oli juuri alkanut, kun paikalle saapasteli korkeissa koroissa yksi lehden kuuluisimmista naiskolumnisteista. Hän oli, sanoo Stenius, pukeutunut tavattoman haastavasti, kaula-aukko oli syvä ja paljastava, kintut olivat esillä koko pituudeltaan ja minihame niin tiukka, että siinä tuskin pääsi liikkumaan. Tämä ilmestys valitti sitten keskustelussa, jota Stenius itse piti lähinnä joutavanpäiväisenä, että miehet pitävät häntä pelkkänä seksiobjektina.

Stenius oli lähinnä hämmentynyt siitä, että ihminen voi lähettää niin ristiriitaisia viestejä: toisaalta kroppa lähetti koko ajan niin seksuaalisia viestejä, että ihan kärysi, ja toisaalta suusta kuului valitusta siitä, että miehet ajattelevat vain seksiä.

Näin jälkeenpäin Stenius toteaa, että vaikka naisen käytös ei tietenkään koskaan voi vapauttaa miestä syyllisyydestä edes raiskaajana (on kuvaavaa, että hän joutuu tällä pohjustuspuheella pyytämään anteeksi mielipidettään etukäteen), häntä hämmentää yhä ruotsalaisten feministien ajattelutapa, jossa naisen täydellistä oikeutta kieltäytyä seksistä pidetään myös vapautuksena kaikesta vastuusta sen suhteen, mitä ennen kieltäytymistä on tapahtunut: Ihmisten partnerinhaku perustuu hyvin mutkikkaiden signaalien vaihtamiselle, signaalien, joiden merkityksestä molempien osapuolten tulee olla perillä. Ne, jotka jatkuvasti lähettävät ristiriitaisia viestejä, joutuvat väistämättä ennen pitkää hankaluuksiin ja aiheuttavat niitä myös muille. Eivätkä vain seksielämässä.


Loppukaneetikseen Stenius toteaa, että vaikka naisen harkitsematon käytös tai ristiriitaiset signaalit sinänsä eivät tietenkään vapauta raiskaukseen syyllistyvää miestä vastuusta, naisilta tulee voida odottaa tiettyä medmänskligt ansvar sen varmistamiseksi, ettei synny noloja ja molemmille osapuolille epämukavia tilanteita. Tämä tapahtuu arvostamalla ja pitämällä kunniassa käyttäytymissääntöjä, hän opettaa. Sitähän naisilta ei tietenkään voi vaatia, että he arvostaisivat ja pitäisivät kunniassa miehiä kaltaisinaan ihmisinä, saati yrittäisivät asettua näiden asemaan. Pimppa kun tunnetusti on pulanalaista tavaraa, joka antaa omistajalleen oikeuden käyttäytyä miten vittumaisesti haluaa.


***


Ja antakaa minun vielä lopuksi sanoa mielipiteeni siitä suuresta keskustelusta, jota Henkan kommenttipuolella on käyty naisista ja luonnontieteistä. Minä siis en todellakaan usko, että naiset olisivat yhtään sen vähemmän lahjakkaita luonnontieteellisillä aloilla kuin miehetkään. Silloin kun naiset todella joutuivat taistelemaan päästäkseen opiskelemaan kemiaa, fysiikkaa ja matematiikkaa, - silloin noita suuria luonnontieteilijänaisia oli: esimerkiksi Marie Curie ja Lise Meitner. Antoine Laurent Lavoisier'n saavutukset kemistinä taas olivat pitkälti hänen vaimonsa ansiota, jonka hän nai teinityttönä, mutta joka osoittautui älykkääksi nuoreksi naiseksi ja innostui miehensä tutkimasta alasta siinä määrin, että nai vain kemistimiehiä senkin jälkeen kun ensimmäinen aviomies oli teloitettu Ranskan vallankumouksen aikana ("Vallankumous ei tarvitse kemistejä!").


Valitettavasti naiskulttuuri on panostanut enemmän marttyyriuden hyväksikäyttöön kuin lahjakkuuden hyödyntämiseen. Naisten tapa hyötyä vapautumisestaan on se, että keskinkertaisimmat, röyhkeimmät ja typerimmät naispuoliset Lumpenintellektuellit heittäytyvät inisemään siitä, kuinka surkeasti yhteiskunta heitä kohtelee sukupuolensa takia. Nuoret tytöt saavat sellaisen mallin, että heidän ei ihmisinä tarvitse eikä kannata yrittää mitään, ei varsinkaan parastaan, kun tulosta tulee helpommin heittäytymällä marttyyriksi ja volisemalla.


Sitä paitsi naisille kuitenkin tyyli on substanssia tärkeämpi. Eivät he halua harrastaa omia jänniä juttuja, vaan ennen kaikkea hankkia rahaa ja yhteiskunnallista arvostusta. Siksi lahjakkaat tytöt opiskelevat luonnontieteiden sijasta mieluummin vaikka lakia tai lääketiedettä. Molemmille aloille on kova karsinta, ja molemmat alat tiedetään rahakkaiksi. En usko edes että kyse on varsinaisesta alhaisesta rahanhimostakaan, ainakaan aina. Piitu nyt on Piitu, mutta tunnen henkilökohtaisesti yhden lakitiedettä opiskelevan tytön, josta voin sanoa kohtalaisen varmana asiastani, että hän on alalla, koska rosoisehkon lapsuuden koettuaan haluaa tuntea olevansa turvassa rahallisesti ja muutenkin - ja oman elämänkokemukseni valossa ymmärrän häntä hyvin paljon.