perjantai 11. maaliskuuta 2005

Emmääjaxablogata

Näin örjäntäi...pörjäntäi-iltana pitäisi kai jaksaa blogatakin jotain jostain, muttemmääyhtäävviittis. No jaa, onhan tällä viikolla kuulunut hyviäkin uutisia: Cló Iar-Chonnachta -kustantamo on osoittanut lievää kiinnostusta Maarit Verronen -iirinnöksiini, ja Michael Everson on ottanut asiakseen hiostaa Coiscéim-kustantamon Pádraig Ó Snodaighia julkaisemaan iirinkielinne nuorisoromaanini. Olisi jo aikakin. Projekti alkoi sentään melkein yhdeksän vuotta sitten.


Sen kunniaksi olen intoutunut nyt iirintämään myös Borgesia, vieläpä suoraan espanjasta. Ketään muuta tuskin uskaltaisinkaan, mutta Ficciones ja El Aleph on panuttu niin viimeisen päälle ja luettu niin moneen kertaan, että niitä voi jo yrittää. Aloitin Saksalaisesta sielunmessusta; sen lisäksi pitäisi vielä hoitaa ns. himaan Tlön, Uqbar, Orbis Tertius sekä vaikkapa Salainen ihme. Tlön, Uqbar, Orbis Tertius lienee Borgesin tunnetuin novelli: minäkin olin kuullut siitä jo vuosia ennen kuin tutustuin Borgesin tuotantoon. Valitettavasti kirjallisuusväen tapa käyttää sanaa "borgesilainen" synnyttää mielikuvan nenät levällään intellektuellista, käsittämättömästä kirjailijasta, jonka teokset ovat kuin uuden ranskalaisen keittiön luomukset: vähän mutta kallista ja hienostunutta. Vaikutelmaa lisää, että Borgesin merkittävimmät teokset ovat novelleja. Julmetun paksuja eeppisiä romaaneja arvostavana suomalaisena miehenä en tietenkään osaa innostua novellikirjailijasta, jollei kyseessä ole todella hyvä novellisti, eli kotimaisessa katsannossa Pentti Haanpää ja islantilaisessa Þórarinn Eldjárn. (Saksalaisista kirjailijoista olen tutustunut perusteellisesti ainakin Hermann Hessen ja Thomas Mannin koko lyhytproosatuotantoon - se on minulla jossain kaapin pohjalla taskukirjoina. Niin, eikä tietenkään unohdeta Kafkan novelleja. Valitettavasti Friedrich Dürrenmatt -nidettä Meistererzählungen ei löydy mistään, katosikohan se suuressa muutossa? Tuossa käsivarrenmitan päässä olisi valikoima Gottfried Kellerin Die Leute von Seldwylaa nimellä Romeo und Julia auf dem Dorfe, mutta enpä minä siitä ole jaksanut innostua. Olenko liian vanha tutustumaan uusiin klassikoihin? Novelli on kielen opiskelijalle ehdottomasti kaikkein kiitollisin kirjallisuuden laji, mutta sitten kun kielen katsoo jo osaavansa, Kuolema Venetsiassa ei enää nappaa, vaan silloin pitää lukea Mann-maraton: Taikavuori, Faustus ja Joosef-romaanit. Paitsi että Joosef-romaaneja en ole vielä löytänyt saksaksi mistään.)


Tlön, Uqbar, Orbis Tertius kuulostaa jo nimenä erittäin pelottavalta. Erityisesti tuo Tlön. Jos se olisi Tlon, se olisi tavanomainen anglosaksistyyppinen nimi riviscifihenkilölle, -maailmalle tai -planeetalle. Borges on kuitenkin mennyt lisäämään siihen nuo ö:n pisteet. Ö on tunnetusti sekä espanjalle että englannille vieras kirjain, ja nykyäänhän erilaiset anglosaksisista maista kotoisin olevat bändit lisäävät umlaut-pisteitä nimeensä kuulostaakseen katu-uskottavilta: Motörhead, Mötley Crüe jne. Mutta jotenkin Tlönin Ö tekee siitä selvästi Tlonia uhkaavamman. Tlön on ikään kuin suomalaiset(kin) huomioonottava scifinimi. Borges muuten noteeraa meidät muutenkin, sillä jossain hänen novellissaan vilahtaa Runeberg-niminen sivuhenkilö. Tämä siksi, että Borgesilla Argentiinan jenkkilämäinen eurooppalaisperäinen kansallisuuskirjo - italialaisia, saksalaisia, skandinaaveja, irlantilaisia - näyttäytyy hänen kotimaansa leimallisena ja määrittelevänä piirteenä. Siihen sopii varsin hyvin, että ihmisillä on sellaisia nimiä kuin Runeberg - tai Dahlmann, kuten päähenkilöllä käsittämättömässä, mutta Borgesille itselleen tiettävästi henkilökohtaisesti hyvin tärkeässä novellissa Etelä. (Novellin päähenkilö Dahlmann kolauttaa päänsä ja menee sekaisin, matkustaa hetken mielijohteesta maaseudulle etelään ja joutuu triviaalin asian vuoksi kuolettavaan puukkotappeluun gauchojen kanssa.) Dahlmann esitellään kertomalla, että hänen isoisänsä saapui Argentiinaan laivalla silloin ja silloin, mutta että Dahlmann itse tunsi olevansa hondamente argentino, syvästi argentiinalainen. Miksipä ei tuntisi, kun argentiinalaisuuden ydin tuntuu olevan nimenomaan olla maahanmuuttajasukua. Tyypillisellä argentiinalaisella - tai laajemmin ríodelaplatalaisella, siis myös uruguaylaisella - tuntuu olevan nimenomaan italialainen sukunimi. Mario Benedetti ei ole italialainen kirjailija. Mario Benedetti on 1900-luvun suurin uruguaylainen kirjailija. ("Uruguaylainen kirjailija" kuulostaa jonkun mielestä ehkä vitsiltä, mutta itse asiassa Benedetti on hyvin pätevä kaveri jo senkin vähän perusteella, mitä olen hänen tuotantoaan työllä ja tuskalla espanjaksi lukenut. Osa Benedettin tuotannosta on nenät levällään kokeilevaa, osa hyvin streittiä, tommipommimaista realismia, osa jostain siltä väliltä. Olen itse lukenut häneltä novelleja sekä sotilasjunttaa ja maanpakoa kuvaavan romaanin Primavera con una esquina rota.)