"Jotta tulevaisuutemme ei näyttäisi tältä" - "För att vår framtid inte ska se ut så här"

Perussuomalaiset vaativat jatkuvasti meitä äänestämään puoluettaan, "jotta tulevaisuus ei näyttäisi tältä", ja kuvassa sitten tummaihoisia ihmisiä. Mutta ketähän voisimme äänestää, jotta (poliittinen) nykyisyytemme ei näyttäisi tältä:

Sannfinnarna vill att vi ska rösta på deras parti "för att vår framtid inte ska se ut så här" - och sen kommer det bilder på svarthyade människor. Men vem kan vi rösta på om vi inte vill att vårt (politiska) liv i dag inte ska se ut så här:

Kuvassa on tietenkin perussuomalaisvaikuttaja Sebastian Tynkkynen ja hänen afrikkalaistaustainen poikaystävänsä. On syvästi käsittämätöntä, että puolue, joka jatkuvasti syyttelee kaikkia muita homouden edistämisestä ja afrikkalaisten maahantuonnista, hyysää riveissään julkihomoa, joka on maahantuonut afrikkalaisen poikaystävän. Yhtä käsittämätöntä on, että kyseinen homo toimii asianomaisessa puolueessa.

Bilden visar, som vi alla vet, den sannfinske influeraren Sebastian Tynkkynen och hans afrikanske pojkvän. Det är ytterst oförståeligt att ett parti som hela tiden beskyller alla andra för att främja homosexualitet och importera afrikaner välkomnar en öppet homosexuell man som importerat en afrikansk pojkvän. Lika förvånande är det att denne man verkar inom partiet ifråga.

Wie mir die Wahren Finnen meine Karriere in finnischen Medien versauten

Vor beinahe sechs Jahren habe ich meinen Zweitjob als Online-Feuilletonist verloren, und seitdem habe ich keinen einzigen Artikel in finnischen Medien veröffentlichen können. Inzwischen haben mich wohl auch die meisten finnischen Medienkonsumenten vergessen. Jetzt will ich schildern, wie die Partei der Wahren Finnen (eigentlich heisst es "Basisfinnen" auf Finnisch, und jetzt wollen sie in allen anderen Sprachen als Finnisch und Schwedisch nur die Partei der "Finnen" heissen, aber das werde ich ihnen nicht gönnen) mir meine Medienkarriere versaut haben, aber hierbei ist es wichtig zu erinnern, dass ich es schon hätte dulden können, hätte nicht die Medienplattform, für die ich arbeitete, mir den Arbeitsschutz praktisch weggenommen, als es die Anhänger dieser Partei waren, die mich verfolgten.



Im Frühjahr 2006 nahm eine mittelgrosse Medienfirma Kontakt mit mir auf. Die Firma hatte ein Webportal von einiger Mediensichtbarkeit neulich erworben und suchte nach neuen Feuilletonisten und Blogautoren (ein paar Jahre später wurde die Firma von einem grösseren Medienkonzern übernommen). Damals hatte ich einige Aufmerksamkeit und sogar Ärger erweckt, indem ich antifeministische Provokationen im vorliegenden Blog veröffentlicht hatte.

Die antifeministischen Provokationen waren eine Spätfolge zweier äusserst traumatisierenden Liebesgeschichten (die erste Mitte der Neunzigerjahre, die zweite ein paar Jahre nach der Jahrtausendwende erlebt, und in beiden Fällen hatte ich eine Bewunderin gewonnen, die mich zunächst mit Fanmail überschüttet hatte, um sich dann plötzlich gegen mich zu wenden und mich zu hassen). Ich wurde sogar von einer Papierzeitung als "der Sprachwissenschaftler mit dem Streithammelblog" interviewt.

Ich war damals eher bitter darüber, dass mein Sprachaktivismus - mein Status als der Finne, der die irische Sprache zu fördern suchte - in Finnland überhaupt keine Aufmerksamkeit erregt hatte, obwohl ich in irischen Medien durchaus sichtbar geworden war. (Es muss zwar zugegeben werden, dass der Finnische Rundfunk interessiert wurde, als ich im Frühjahr 2004 auf einer Demonstration in Dublin mit einer Rede auf Irisch aufgetreten bin, aber obwohl ich willens war, mich im Rundfunk interviewen zu lassen, führte der Kontakt zu nichts Konkretem.) Als ich aber als der grösste Weiberhasser der Republik bekannt wurde, konnte ich gleich anfangen, Feuilletons gegen Bezahlung zu schreiben.

Aber warum nicht. Wenn mir ein Arbeitsplatz geboten wurde, war ich natürlich bereit, ihn zu akzeptieren. Ende der Neunzigerjahre konnte ich keine Stipendien mehr kriegen, weshalb ich dann angefangen hatte, als Übersetzer zu jobben. Ich bildete mir ein, dass ich so meine Doktorarbeit finanzieren könnte, die unter allen Umständen ins Stocken geraten war; ähnliche Gedanken hegte ich, als ich begann, meine Online-Feuilletons zu schreiben. Eigentlich verlor ich da die letzte Chance, eine richtige akademische Karriere zu haben, weil ich nicht nur eine tägliche Arbeit hatte, sondern auch alle Abende Meinungsjournalismus betreiben musste.

Ich muss aber sagen, dass es mich eigentlich nicht besonders grämt, denn ich hatte das Interesse an meinem Forschungsgegenstand weitgehend verloren (es ist nur in den letzten paar Jahren wieder entflammt) und mich eher auf das Studium und die Wiederbelebung der irischen Sprache konzentriert, was in Finnland kaum in akademische Grade umzusetzen ist. Dagegen war es mir lästig, dass ich mich nicht meinem damaligen Job als Sprachforscher bei einem privaten Unternehmen völlig widmen konnte, denn hätte ich mich auch abends mit den Sachen beschäftigt, die zu dieser Arbeit gehörten, würde ich jetzt zwei oder drei Sprachen sprechen, deren Lernbarkeit mir früher nicht einmal eingefallen war.

Ab und zu schrieb ich auch feminismuskritische Einträge, aber, altmodisch kulturpatriotisch erzogen wie ich bin, hatte ich viel mehr z.B. über unsere klassische Literatur zu sagen, wie etwa den Nationaldichter Johan Ludvig Runeberg oder den Prosaiker Zacharias Topelius. Wenn diese Namen im täglichen Journalismus erwähnt wurden, habe auch ich mich über sie geäussert. Schliesslich wurde ich rekrutiert, um Kommentar zu Aktuellem zu schreiben.


Im selben Jahr, als ich Feuilletons zu schreiben begann, ist meine Mutter gestorben. Sie war immer Anhängerin der altbewährten konservativen Partei Finnlands, und ich fühlte mich verpflichtet oder veranlasst, etwas von ihr und von ihrer Welt für die Zukunft zu bewahren, was mich dann dazu bewog, die von ihr vertretene traditionelle finnische Vaterlandsliebe aus einer verständnisvollen, analytischen Perspektive zu betrachten. Auch ich misstraute Russland, und was die Sowjetunion betrifft, habe ich versucht, die Leser über das zu unterrichten, was wir von sowjetischen Gefangenenlagern wissen, z. B. was frühere sowjetische Gulag-Sträflinge in ihren Erinnerungen berichtet haben.

Zuweilen habe ich auch notwendig gefunden, meine Meinung zu ändern, als ich mich besser über etwas informiert habe. Was zum Beispiel die NATO betrifft, habe ich mich zu ihr zunächst ebenso unreflektiert negativ verhalten wie die meisten Finnen, aber als ich mich veranlasst fühlte, einen pragmatischen Beitrag zur NATO-Debatte zu leisten, habe ich mich gezwungen gefühlt, eine vorsichtig positive Haltung einzunehmen. Dies wurde nicht von allen akzeptiert, denn Finnen sind meistens sozusagen automatisch gegen die NATO und erlauben es nicht, dass ihre Vorurteile bezweifelt werden.


Ich versuchte auch (zunächst instinktiv und später bewusst), die traditionelle finnische Vaterlandsliebe zu rehabilitieren. Ich habe auf den naiven Pazifismus des alten Zivis verzichtet und bin dazu übergegangen, hervorzuheben, dass man in der Tat gleichzeitig z.B. sowohl Natur- und Wehrfreund sein konnte. Meine Grossmutter, die persönlich sowohl den Bürgerkrieg des Jahres 1918 wie auch den Winterkrieg gegen die Sowjetunion 1939-1940 erlebt hatte, hatte immer, mit Tränen in den Augen, betont, wie wirklich und lebendig der "Geist des Winterkrieges", die Versöhnung früherer Feinde angesichts des Feindes, den Zeitgenossen vorgekommen war. Ich begann, es als meine Mission zu betrachten, den Geist des Winterkrieges wiederzubeleben und die Reste des alten Gegeneinanders endlich zu begraben.

Anfang des neuen Jahrtausends hatte ich es nämlich mehrmals erlebt, dass jene Vaterlandsfreunde von älteren Generationen, denen ich zuweilen auf Online-Diskussionsforen begegnete, keineswegs ausnahmslos wahnsinnige Nazisten waren. Mit einigen bin ich eigentlich ausgezeichnet zurechtgekommen, besonders als sie herausfanden, dass ich nach meinen Studien in Polonistik und Russizistik einiges von den kommunistischen Gräueltaten in der Sowjetunion und in Osteuropa wusste und sie nicht zu verleugnen suchte. Ich begann zu glauben, dass viele Leute von dieser Sorte durchaus im Mainstream der Gesellschaft willkommengeheissen, ihre Ansichten ernstgenommen werden könnten.

Am Anfang hatte ich auch Erfolg. Als ich z. B. zu der Diskussion über die Massengräber in Huhtiniemi Stellung nahm (damals konnte finnische Geschichte noch in der Öffentlichkeit besprochen werden), wurde ich für einen Text gelobt, in dem ich Versöhnung stiften wollte - es lobte mich sogar ein Teil derjenigen, die sonst beinahe alle anderen Stalinisten zu nennen bereit waren. Es kam vor, als wäre mir gelungen, die alten Wunden zu heilen.


Dann aber wurde der Kommentarkasten unter meinem Blog von der neuen Generation der Rechtsextremisten okkupiert. Diese meinten, dass ich irgendwie verpflichtet wäre, mir alle Positionen der extremen Rechten restlos und ohne Ausnahme zu eigen zu machen, nur weil ich dem Feminismus kritisch gegenüberstand, das Wort Vaterlandsliebe ohne Ironie verwendete und etwas von klassischer finnischer Literatur wusste (weil es bei uns zu Hause schon immer eine natürliche Sache war). Den Rassismus akzeptierte ich überhaupt nicht, und das hat diese Leute einfach wütend gemacht. Schliesslich füllte sich der Kommentarkasten mit beinahe religiösen Huldigungsreden an den Führer der finnischen extremen Rechten und mit persönlichen Angriffen auf mich, ganz unabhängig davon, über was ich schrieb - ob es nun zum Beispiel alte finnische Fernsehserien waren, die mich zu meinem letzten Blog-Feuilleton inspiriert hatten.

Bezeichnenderweise haben mich die Vorgesetzten nie gegen die rechtsextrem inspirierten Angriffe verteidigt, eher ist es mir vorgekommen, dass sie mich mitverantwortlich fanden. Der Eindruck war, dass die Vorgesetzten eine Seite gewählt hatten, die nicht die meine war. Als ich zum erstenmal ein Feuilleton schrieb, das die extreme Rechte kritisierte, hat sich mein Kommentarkasten in ein paar Stunden mit dreihundert verärgerten Gegenstimmen gefüllt. Als ich dann den Kasten für weitere Kommentare gesperrt habe, ist da noch eine rechtsextremistische Stellungnahme aufgetaucht, was Anlass ist zu vermuten, dass die extreme Rechte auch unter den Vorgesetzten einen Infiltranten hatte.

Als es z. B. die FeministInnen waren, die Druck gegen die Firma ausübten, um mich kündigen zu lassen, haben mich die Vorgesetzten loyal unterstützt. Als es aber die Rechtsextremisten waren, haben die Vorgesetzten mich beschuldigt. Und am Ende wurde ich auch gekündigt, aber erst als die Schikanen und der Terror mich so ermüdigt hatten, dass ich nicht mehr die ersehnte Qualität aufrechterhalten konnte. 


Natürlich haben auch die putinistischen Trolls eine Rolle gespielt. Dass die Auferstehung der extremen Rechten auf russischem Einfluss beruht, habe ich schon lange geahnt, bevor es allgemein akzeptiert wurde. Als ich das Russland Putins in polemischem Ton, aber mit Sachgründen kritisiert habe, haben die Trolls im Kommentarkasten verkündet, dass ich "schwedischgesinnt" sei und deshalb einen "rassistischen Hass auf Russen" hegte. Es war klar, dass diese Trolls kaum von den rechtsextremistischen zu unterscheiden waren, denn Rassismus, Hass auf Muslims und Putinversteherei sind nicht selten im selben Kommentar vorgekommen, ganz zu schweigen vom Hass auf die schwedische Sprache.

Das alles steht in Zusammenhang mit einer Episode, die ein bisschen an das übelbeleumdete Gerichtsverfahren gegen die Journalistin Johanna Vehkoo erinnert. [Vehkoo hat sich in einer privaten Facebook-Diskussion den Lokalpolitiker Junes Lokka einen "nazistischen Eulenspiegel" genannt, aber ihr Profil war infiltriert, so dass Lokka Anzeige gegen sie erstattete, wegen krimineller Diffamierung. Dass von allen Menschen in Finnland Lokka, ein bekannter rechtspopulistischer Agitator, so eine Anzeige zu erstatten wagte, war eine reine Frechheit: er ist ein Mann, der u.a. nach einem Gespräch mit einer Rundfunkjournalistin das Geschehene mit folgenden Worten zusammenfasste: "Da hat mich irgendeine Hure vom Rundfunk angerufen."] Am Tag der Parlamentswahlen 2011, als die Wahren Finnen ihren ersten grossen Wahlsieg erzielten, habe ich mich über die Partei mit Worten geäussert, die eine boshafte Person als Drohung interpretieren konnte, und es gibt eine Menge boshafte Leute unter den Wahren Finnen. Der Reichsstaatsanwalt (die höchste juridische Behörde in Finnland) hat Anklage überlegt, aber ich habe die Verfolgung, die die Wahren Finnen gegen mich betrieben haben, umfassend dokumentieren können.

Meine Äusserungen haben nämlich dem Strafbestand keines Verbrechens entsprochen. Ausserdem hat der Reichsstaatanwalt in seinem Beschluss festgestellt, dass die von mir eingereichten Materialien bewiesen haben, es habe "langwierige Bitterkeit" zwischen mir und "einigen anderen Blogverfassern" gegeben und meine Äusserungen seien im Zusammenhang dieser Bitterkeit zu betrachten. Der Reichsstaatsanwalt hat keine Stellung dazu genommen, wer für diese "langwierige Bitterkeit" die grösste Verantwortung zu tragen hätte. Ich fand diese Neutralität im Prinzip ungerecht, aber ich verstehe, dass es dem Reichsstaatsanwalt eben wegen der "Langwierigkeit" der Bitterkeit unmöglich war, den Schuldigen - oder Schuldigeren - zu nennen.

Trotzdem hat die extreme Rechte nicht nur meine Äusserungen als "Beweise" gegen mich in ihrer eigenen Propaganda ausgenutzt, sie haben sich auch mehr Material aus den Fingern gesogen. Die Frau des Führers der extremen Rechten hatte einen brutalen Drohbrief per E-Mail erhalten (vermutlich war der Brief selbst authentisch), und die Rechtsextremisten haben in ihren Blogs die Lüge unterbreitet, ich hätte den Brief geschrieben. Um die Geschichte plausibler zu machen, veröffentlichten sie den Brief zusammen mit der IP-Anschrift, aus der er gesendet worden war. Natürlich haben sie nicht herauszufinden versucht, wo der Server mit dieser Adresse zu finden war: in einer Stadt im äussersten Ostfinnland, nahe der russischen Grenze, während ich an der Westküste wohne und jene Stadt nie besucht habe.

Die Nachricht war ausserdem in so schlechtem Finnisch abgefasst, dass ich nie so etwas schreiben könnte, aber trotzdem haben die Rechtsextremisten behauptet, sie wäre in meinem Stil. Diese Leute beherrschen nur eine Mischung von Rowdyjargon und papierener Kanzleisprache und haben vermutlich keinen einzigen Klassiker der finnischen Literatur zeit ihres Lebens gelesen, was bedeutet, dass ihr Gutachten zu meinem Sprachgebrauch einen feuchten Kehricht wert ist.

Die Hetzkampagne, die die Rechtsextremisten gegen mich veranstaltet haben, hat schliesslich Erfolg gebracht, als ich im Jahre 2013 meinen Job als Blogger verloren habe. Seitdem habe ich keine Zeile auf Finnisch veröffentlichen dürfen, bis auf einen kleinen Band von Essays, die in Irland in finnischer Sprache erschienen ist, im selben Verlag, der auch meine irischsprachigen Bücher herausgibt. Diese Essays wurden übrigens von einem finnischen Verleger so gut wie bestellt, aber nach dem Einreichen des Manuskripts hat mir der Verleger nie geantwortet.

Eine wöchentlich erscheinende Zeitschrift hat zwar nach neuen Bloggern für ihre Webseiten gesucht, aber als ich mich beworben habe, hiess es, dass das, was ich in sozialen Medien schrieb, dem "Brand der Zeitschrift" nicht gerecht war. Ich kann mir schon vorstellen, was "das, was ich in sozialen Medien schrieb" in diesem Kontext bedeutet. Sieben Jahre Erfahrung von ebendieser Arbeit und Kenntnisse von sieben Sprachen (eigentlich mehr, wenn man nur die passiven Kenntnisse meint, die gut genug sind, um Nachrichtenquellen zu nutzen) zählten überhaupt nichts. Den Wahren Finnen war folglich gelungen, was sie mit ihren Schikanen angestrebt hatten: sie haben mich zu einer Persona non grata in allen finnischsprachigen Medien gemacht.

Jemand will mir jetzt sicher vorschlagen, mich an linke Medien zu wenden, wenn ich etwas schreiben und veröffentlichen will. Nunja, die grösste linke Zeitung in Finnland hat vor ein paar Jahren einen Artikel über die Situation der irischen (gälischen) Sprache gedruckt, aber ich wurde im Artikel nicht einmal erwähnt (obwohl ich mit Sicherheit der einzige Finne bin, der in irischer Sprache Bücher veröffentlicht und dafür bei der Prominenz der irischsprechenden Kreise in Irland schon einiges Lob geerntet hat), geschweige denn zu Rate gezogen. Wenn mir nicht gestattet ist, Artikel über ein Thema zu veröffentlichen, das ich in diesem Land bewiesenerweise besser kenne als jemand anders, und wenn ich nicht einmal in so einem Artikel erwähnt werde, kann man schon feststellen, dass ich auch in linken Medien eine Unperson bin. (In schwedischsprachigen Zeitschriften habe ich aber einiges veröffentlichen können.)

Aber bitte noch mal über das Folgende nachzudenken:

- Die Wahren Finnen sagen, sie seien patriotisch. Aber versucht jemand den traditionellen finnischen Patriotismus, den "Geist des Winterkriegs" und die Wehrfreundlichkeit zu demokratisieren und zu aktualisieren, so dass auch die ethnischen, sexuellen usw. Minderheiten als Wehrfreunde auftreten und gelten könnten, - dann wird er von denselben Wahren Finnen schikaniert und mundtot gemacht.

- Die Wahren Finnen fordern mehr Diskussion zu den Gräueltaten des Kommunismus (Filme und Bücher über den Holocaust hat dagegen ihr Führer holo-hölinä, "Holo-Quatsch", genannt). Ich habe dieses Thema vermutlich mehr zur öffentlichen Diskussion zu bringen versucht als jemand anders in Finnland (mit der Schriftstellerin Sofi Oksanen als Ausnahme), aber trotzdem haben mich die Wahren Finnen mundtot gemacht.

- Die Wahren Finnen sagen, sie wollen die nationale Kultur Finnlands fördern, aber mich, der ich in einer kulturnationalistischen Familie aufgewachsen und mich gründlich in unserer Literatur auskenne, haben sie mundtot gemacht.

- Die Wahren Finnen jammern ohne Unterlass, wie sie angeblich keine freie Meinungsäusserung besitzen, aber sie werden ebenso ununterbrochen von Medien interviewt und haben eine ansehnliche Menge Zuhörer. Dank dem finnischen Parteifinanzierungssystem können sie sich eigene Medien leisten, in denen sie andere Parteien und übrige politische Widersacher anschwärzen wie sie wollen. Gleichzeitig bin ich mit Mitteln, die (ohne Übertreibung) an die Sowjetunion der Ära Breschnew erinnern, mundtot gemacht.


- Und diese inoffizielle Zensur wird von einer finnischen Mediengesellschaft unterstützt, die ihrem Mitarbeiter jeden Arbeitsschutz verweigert, sobald er von der extremen Rechten gehänselt wird, obwohl er früher gegen linksgesinnte oder feministische Trolls durchaus verteidigt wurde.

"Höglundin vainoharha" levisi jo Itävaltaan - Österrike har smittats av "höglundska paranojan"

Äärioikeistomme valtiasjohtaja, jota perussuomalaiset palvovat jumalanaan, luonnehti aikoinaan väitettä äärioikeiston Venäjä-yhteyksistä "Höglundin vainoharhaksi", tunnustaen täten, että minä aloin puhua tästä asiasta ennen ketään muuta.

Ledaren för vår extremhöger, som av sannfinnarna tillbeds som en gud, karaktäriserade förr i världen alla insinuationer om extremhögerns ryska kontakter som exempel på den "höglundska paranojan", varmed han indirekt medgav, att det var jag som började dryfta den här möjligheten innan någon annan ens kommit att tänka på den.

Näyttää siltä, että Höglundin vainoharhaan uskotaan nykyään myös Itävallassa, sillä siellä paikallisen äärioikeistopuolueen, aikoinaan Jörg Haiderin puolueena tunnetuksi tulleen Itävallan Vapauspuolueen nykyinen johtaja ja varaliittokansleri Hans-Christian Strache joutui juuri eroamaan, kun paljastui, että hän oli kiistämättömien todisteiden mukaan ollut halukas vastaanottamaan rahaa Venäjältä.

Det förefaller att även Österrike nu smittats av den "höglundska paranojan", eftersom Hans-Christian Strache, ordförande för Frihetspartiet (samma parti som på sin tid leddes av Jörg Haider) och vice förbundskansler, såg sig tvungen att avgå, när det obestridligt bevisades att han varit villig att ta emot ryska pengar. 

Olenpa vaikutusvaltainen mies, kun "vainoharhani" hyväksytään totuudeksi noinkin kaukana ulkomailla. Enkä edes ole koskaan käynyt Itävallassa, vaikka osaankin saksaa hyvin ja tunnen itävaltalaista kirjallisuutta - Peter Handke oli kova sana kun olin nuori, ja Helmut Qualtingerin satiireista olen tykännyt.

Jag är tydligen en inflytelserik man, om min "paranoja" accepteras som sanning så där långt borta i utlandet. Jag har inte ens någonsin besökt Österrike, trots att jag behärskar utmärkt tyska och känner österrikisk litteratur - Peter Handke fascinerade mig mycket när jag var ung, och likaså har jag gillat Helmut Qualtingers satiriska skrifter.

PARAS TAPA NÄYTTÄÄ KESKISORMEA PERSUILLE/DET BÄSTA SÄTTET ATT VISA SANNFINNARNA MITTFINGRET

PARAS TAPA NÄYTTÄÄ KESKISORMEA PERSUILLE/DET BÄSTA SÄTTET ATT VISA SANNFINNARNA MITTFINGRET:

ÄÄNESTÄ!/RÖSTA!
EHDOKKAAT:/KANDIDATERNA:
SEAN BERGENHEIM 250
MIKAELA BJÖRKLUND 251
FILIP BJÖRKLÖV 252
BJÖRN BONSDORFF 253
SILJA BORGARSDÓTTIR SANDELIN 254
FILIP HAMRO-DROTZ 255
CHRISTOFFER HÄLLFORS 256
ANNA JUNGER-NORDGREN 257
RAMIEZA MAHDI 258
ANTON NILSSON 259
MARTIN NORRGÅRD 260
IDA SCHAUMAN 261
CATHARINA VON SCHOULTZ 262
MAX SCHULMAN 263
FRIDA SIGFRIDS 264
NICLAS SJÖSKOG 265
IDA-MARIA SKYTTE 266
NILS TORVALDS 267
STINA WAHLSTEN 268
HENRIK WICKSTRÖM 269

Kertausharjoitus huonomuistisille - En repövning för de glömska

Äärioikeistojohtajamme on taas kerran viran puolesta itkenyt siitä, kuinka Venäjä-korttia käytetään vain äärioikeistoa vastaan. Minä puolestani, sinä henkilönä Suomessa joka on koko suomenkielisen median julkaisu-, siteeraus-, viittaus- ja haastattelukiellossa äärioikeistojohtajamme painostuksesta, totean viran puolesta, että Venäjä-korttia tulee näinä aikoina korostetusti käyttää juuri äärioikeistoa vastaan.

Ledaren för vår extremhöger har igen å tjänstens vägnar gråtit över hur man använder "Rysslandkortet" bara emot extremhögern. Som den person i Finland som belagts med utgivnings-, citerings-, hänvisnings- och intervjuförbud av alla finskspråkiga medier under påtryckning av ledaren för vår extremhöger konstaterar jag å tjänstens vägnar att Rysslandkortet i dessa tider främst bör användas mot just extremhögern.

Miksi? Koska Venäjä on nykyään vahvistunut uhka Suomelle ja koska äärioikeisto pyrkii oikeuttamaan olemassaolonsa esiintymällä kaikkia muita isänmaallisempana. Samalla äärioikeisto on luultavasti ainoa poliittinen ryhmä Suomessa, jonka sisällä avoimesti toivotaan, että Venäjä miehittäisi maamme ja surmaisi mm. maahanmuuttajat ja suomenruotsalaiset.

Varför? För att Ryssland i dag utgör ett allt starkare hot mot Finland och för att extremhögern berättigar sin existens genom att påstå sig vara mera fosterländsk än alla andra. Samtidigt är extremhögern antagligen den enda politiska grupperingen i Finland inom vilken det öppet framförs önskan att Ryssland ockuperar vårt land och massakrerar bl a invandrarna och finlandssvenskarna.

Isänmaallisuuden määritelmään vähän niin kuin kuuluu pyrkiä estämään se, että Suomeen hyökkää vieras valta, joka on ennenkin osoittanut kykenevänsä siirtämään kokonaisia kansakuntia pois kotiseuduiltaan. Kun poliittinen ryhmä, joka moittii kaikkia muita epäisänmaallisuudesta, toivoo kyseisen valtion miehittävän Suomeen, tämä on sen luokan tekopyhyyttä ja valehtelua, että ao. ryhmä on vedettävä siitä vastuuseen.

Det ingår liksom i definitionen för begreppet "fosterländskhet" att försöka förebygga den möjligheten att vi invaderas av en främmande makt som redan tidigare i sin historia demonstrerat att den kan deportera hela nationer. När en politisk gruppering som beskyller alla andra för bristande fosterländskhet önskar att vi ockuperas av en främmande makt, är det skenhelighet och lögnaktighet i en sådan skala att grupperingen ifråga bör ansvarsbeläggas för det.

Samalla tavalla tekopyhää on, että ao. ryhmittymä vaientaa ja painostaa ulos mediasta sellaisia isänmaallisia ja maanpuolustusystävällisiä kirjoittajia, jotka eivät ole ryhmittymän omien politrukkien valvonnassa. Siis isänmaallisuuden suhteen tekopyhä ja petollinen porukka omii itselleen sensuurioikeudet kaikkeen isänmaalliseen kirjoitteluun, sen sijaan että se antaisi kansan oman isänmaallisuuden vapaasti kukoistaa monilla poliittisilla tahoilla. Pakkaa syntymään mielikuva, että kyseinen ryhmittymä pelaa tällä tavalla suoraan kyseisen Venäjän pussiin.

Lika skenheligt är att grupperingen i fråga tystar ned och genom påtryckning utesluter ur medierna fosterländska och försvarsvänliga skribenter som inte lyder under grupperingens egna politruker. Alltså: ett gäng skenheliga och förrädiska "fosterlandsvänner" tillägnar sig censurrättigheter över allt fosterländskt skrivande i stället att i pluralismens anda tillåta fri folklig fosterländskhet på många håll. Man kan inte undvika föreställningen att den ovannämnda grupperingen på det här sättet direkt spelar Ryssland i händerna.

Totta kai muitakin poliittisia ryhmiä voi syyttää Venäjän myötäilystä. Niiden motiivit moiseen ovat kuitenkin yleensä vähemmän kyynisiä. Osittain kyse on lapsellisesta rauhanidealismista, osittain ahdistuneesta haluttomuudesta myöntää Venäjän uhkaa olevan olemassakaan (koska se on aivan liian pelottava kohdattavaksi, minkä ymmärrän yleisinhimillisestä näkökulmasta oikein hyvin). Tietenkin myös Kekkosen ajoilta periytyvä käsitys siitä, mikä on oikeaa reaalipolitiikkaa ja poliittista järkeä suhteessa Venäjään, vaikuttaa asiaan.

Naturligtvis kan även andra politiska grupper beskyllas för att stryka Ryssland medhårs. Deras motiv är dock vanligen mindre cyniska. Delvis handlar det om barnslig fredsidealism, delvis om beklämd ovillighet att alls medge att det finns ett hot från Ryssland (och tanken är ju så skrämmande att jag hyser stor allmänmänsklig förståelse för denna ovillighet). En från Kekkonens tid nedärvd uppfattning av vad som är riktig realpolitik och sunt politiskt förnuft i förhållande till Ryssland spelar givetvis också en roll.

Yksi syy vasemmiston haluttomuuteen myöntää Venäjän vaaraa tai puhua Venäjästä uhkana on tietysti se, että ei ole vasemmistolaisia esiajattelijoita eikä nettikirjoittajia, jotka osaisivat näyttää esimerkkiä. Vasemmistolaiset päätyvät vanhalla automatiikallaan kiistämään Venäjän sotilaallisen uhan ja esittämään, että asiasta puhuminen on aina oikeiston hämäystä "todellisten" ongelmien peittämiseksi - koska kukaan ei anna heille aktiivisesti mallia siitä, miten puhutaan Venäjän vaarasta vasemmistolaisiksi tai vasemmistoliberaaleiksi mielletyistä arvoista käsin.

En orsak till vänsterns ovillighet att medge hotet från Ryssland eller att framställa Ryssland som ett hot är givetvis att det inte finns vänstersinnade tänkare eller webbskribenter som kunde föregå med gott exempel. Vänstermänniskor tenderar att köra med sin gamla autopilot, dvs förneka det militära hotet österifrån och påstå att allt snacket om saken bara är högerns försök att slå blå dunster i ögonen på folk - eftersom det inte finns skribenter som aktivt skulle sträva till att visa hur man utifrån vänstersinnade eller vänsterliberala värderingar framställer Ryssland som ett hot.

Näette kyllä mihin tämä viettää, eli taas kerran siihen, että minut vaiennettiin. Syy siihen oli juuri tässä: minä ihan oikeasti koetin rehabilitoida perinteisen isänmaallisuuden ja talvisodan hengen kaikille kuuluvaksi yhteiseksi omaisuudeksi: suomenkielisille, ruotsinkielisille, saamelaisille, somaleille, kristityille, muslimeille, ateisteille, sikheille, heteroille, homoille, ihan kenelle vaan joka tässä maassa asuu ja haluaa puolustaa sitä päälle vyöryvää itänaapurin uhkaa vastaan.

Ni ser nog vartåt det här lutar: jag vill återigen ta upp frågan, varför jag tystades ned. Orsaken var precis här: jag försökte på riktigt rehabilitera den traditionella fosterländskheten - vinterkrigsandan - och betonade att den tillhör alla: finsktalande, svensktalande, samer, somalier, kristna, muslimer, ateister, sikher, heterosexuella, homosexuella, alla som bor i det här landet och vill försvara det mot det överhängande hotet österifrån.

Tällaistahan äärioikeisto ei voi sietää. Se haluaa käyttää "isänmaallisuutta" muka huonommin isänmaallisten ryhmien erottelemiseksi suomalaisten joukosta. Se haluaa pitää "isänmaallisuuden" itsellään ja viedä sen koko kansalta. Se oikeastaan vihaa vilpitöntä ja myönteistä isänmaallisuutta. 

Sådant här kan extremhögern inte tillåta. Den vill i stället missbruka själva begreppet "fosterländskhet" till att utmåla avvikande grupper som "mindre fosterländska". Den vill lägga beslag på fosterländskheten och ta den ifrån folket. Egentligen hatar extremhögern uppriktig och positiv fosterländskhet.

Ja siinä se on samalla puolella Putinin kanssa. Putin haluaisi Suomesta Venäjän osavaltion, jossa suomalaiset - tai Putinin kanssa yhteistyötä tekevä osa suomalaisista - ilmentää "isänmaallisuuttaan" vihaamalla ja sortamalla suomenruotsalaisia, maahanmuuttajia ja homoseksuaaleja. Putin ei tietenkään halua, että suomalaiset äidinkielestä, uskonnosta, ihonväristä ja seksuaalisesta suuntautumisesta riippumatta kieltäytyvät alistumasta hänen valtaansa - isänmaallisuutensa nimissä.

Och däri befinner sig extremhögern på samma sida med Putin. Putin vill göra Finland till en rysk lydstat där finnarna - den del av dem som går med på att kollaborera med honom - uttrycker sin "fosterländskhet" genom att hata och förtrycka finlandssvenskar, invandrare och homosexuelle. Vad Putin definitivt inte vill är att finländarna oberoende av sitt modersmål, sin religiösa tillhörighet, sin hudfärg och sin sexuella orientering i fosterländskhetens namn vägrar underordna sig honom.

Sellaista isänmaallisuutta kannattavat äänet sekä Putin että äärioikeisto haluavat vaientaa.

Den röst som talar för en dylik fosterländskhet vill både Putin och extremhögern tysta ned.

Hassu pikku havainto - En rolig liten iakttagelse

Rasistit, maahanmuuttokriitikot, persut tai millä nimellä sitä roskajoukkoa nyt sitten kutsutaankin esittävät olevansa hyvinkin tuottavaa yrittäjäväkeä. Kertokaa toki minulle, missä välissä he ehtivät yrittää, kun he ovat koko ajan netissä räyhäämässä.

Rasister, invandrarkritiker, sannfinnar, eller vad man nu kallar den där pöbeln brukar påstå att de är produktiva företagare. Berätta mig nu när de hinner arbeta som företagare, om de hela tiden bara för sitt oväsen på webben.

Toki persuissa on oma yrittäjäkiintiönsä. Minusta vain tuntuu että tyypillinen persuyrittäjä on joko ihan avoin huijari tai sitten yrittäjänä osaamaton. Huijariyrittäjistä tunnetuin esimerkki on 2000-luvun ensimmäisellä vuosikymmenellä persuna onneaan kokeillut Carl Danhammer, tosielämän Hunttalan Matti. Danhammerin kuningastie tyssäsi siihen, että hän oli epämääräisten liiketoimien lisäksi syyllistynyt myös raiskaukseen, mikä siihen aikaan ei vielä ollut persuissa niin hyväksyttyä kuin nykyään.

Visst har sannfinnarna sin egen kvot företagare. Jag tycker dock att en typisk sannfinsk företagare antingen är en cynisk lurendrejare eller inte en särskilt bra företagare. Av lurendrejarna är det Carl Danhammer som är mest känd - han prövade sin lycka i partiet under 2000-talets första årtionde. Denna livslevande motsvarighet till Matti Hunttala (en litterär gestalt från Simo Olavi Hämäläinens roman Kättenpäällepanijat, "Handpåläggarna", också filmatiserad som Då Matti Hunttala köpte Finland) kom dock inte särskilt långt med sin politiska karriär: det visade sig nämligen att han var dömd våldtäktsman, vilket på den tiden fick partiet att distansera sig från honom.

Danhammer ei tietenkään alkujaan ollut nimeltään Danhammer, vaan hänellä oli tavanomainen -nen-loppuinen savolaisnimi. Persuista kertoo aika paljon se, että he väittävät olevansa suomen kielen asialla, mutta innokkaina kelpuuttavat puolueen listoille bisnesveijarin, joka on hankkinut uskottavuutta "rikkaana liikemiehenä" omaksumalla ruotsinkielisen nimen.

I början hette Danhammer givetvis inte Danhammer, utan hade ett typiskt savolaxiskt efternamn på -nen. Det säger en hel den om sannfinnarna att de säger sig vara för finskan och emot svenskan, men välkomnar en filur som skaffat sig trovärdighet som "rik affärsman" genom att tillägna sig ett svenskt namn.

Tämä muuten omalta osaltaan heijastelee sitä, miten persujen ytimessä on "konservatismi" nimenomaan vanhanaikaisten ennakkoluulojen ylläpitämisen merkityksessä. Ruotsin kieltä muka paheksutaan, mutta käytännössä eletään yhä siinä menneisyydessä, jossa ruotsin puhuminen oli automaattisesti merkki aatelisasemasta, rikkaudesta tai liikemiestaidoista.

Det här återspeglar på sitt sätt hur den "konservatism" sannfinnarna står för handlar om att hålla vid liv gammaldags fördomar. Svenska språket ogillar de kantänka, men egentligen lever de kvar i det förflutna, där språket stod för adel, rikedom eller affärskunskaper. 

Kansanrintama - Folkfronten

Yleinen väsymys ideologiseksi, epäpragmaattiseksi ja monien yhteiskuntaryhmien etuja loukkaavaksi miellettyyn oikeistopolitiikkaan johti sitten kansanrintamahallituksen syntymiseen. Tämä oli nähtävissä, toki persut olisivat saaneet hävitä vaalit, eli demarien olisi pitänyt ottaa Sanna Marin pysyväksi kampanjakärjeksi.

Den allmänna tröttheten på en högerpolitik som vitt anses ha varit ideologisk och opragmatisk och skadlig för många befolkningsgruppers intressen ledde till att det uppstod en folkfrontsregering. Det här kunde man ana, låt vara att sannfinnarna borde ha förlorat rejält, vilket sossarna skulle ha kunnat åstadkomma om de låtit Sanna Marin ta hand om hela valkampanjen.

Hallituksen kokoonpano ei ole Nato-ystävällisin, mutta aion edelleenkin jatkaa vasemmistolaiskaverieni kiusaamista tällä Nato-asialla. Tässä maassa on varsin paljon ihmisiä, jotka eivät kannata oikeistolaista talouspolitiikkaa, mutta jotka näkisivät mielellään Suomen Naton jäseninä. Tällä porukalla ei tosiasiassa ole omaa ääntä suomalaisessa politiikassa. Sellainen pitää luoda, vasemmistopuolueiden sisälle ellei muu ole mahdollista.

Den nya regeringens sammansättning är inte den Nato-vänligaste, men jag tänker att även hädanefter irritera mina vänsterkompisar med det här om Nato. Det finns massor av folk i det här landet som inte är för högersinnad ekonomisk politik men som skulle föredra att se Finland i Nato. De här människorna har inte egen röst i finländsk politik. Den rösten måste man skapa, och om det så gäller bör den skapas inne i vänsterpartierna.

Sitä paitsi Suomen voi viedä Natoon vain vasemmiston avulla. Vain Nixon saattoi käydä Kiinassa, ja vain demarit vievät Suomen Natoon.

Dessutom kan Finland bli Natomedlem bara med vänsterns hjälp. Det var bara Nixon som kunde besöka Kina, och det är bara sossarna som kan söka medlemskap i Nato.

Perussäännöt, joita "maahanmuuttokritiikissä" sovelletaan - Grundreglerna som tillämpas av typiska "invandringskritiska" diskussionsdeltagare

1) Älä esitä konkreettisia vaatimuksia, vaan piehtaroi väkivaltafantasioissa.
2) Jos esität konkreettisia vaatimuksia, esitä vain sellaisia, jotka rikkovat oikeusnormeja ja ihmisoikeuksia ja joita siksi ei voida toteuttaa.
3) Jos esität toteuttamiskelpoisia vaatimuksia, esitä vain sellaisia, joita jo jossain määrin yritetään toteuttaa...
4) ...tai jotka kuka tahansa voi hyväksyä.
5) Mitä sitten sanotkin tai teetkin, älä ota vastuuta mistään.

1) Ställ inga konkreta krav, utan vältra dig i våldsfantasier.
2) Om du föreslår konkreta åtgärder, se till att de står i konflikt med rättsnormer och mänskliga rättigheter och att de sålunda inte kan vidtas.
3) Om du föreslår åtgärder som kan vidtas, se till att det är åtgärder som i viss mån redan har vidtagits...
4) ...eller som vem som helst kan acceptera.
5) Vad du än säger eller gör, ta inte ansvar för någonting.

Venäjän kuristusote Suomesta tiukkenee - Allt stramare stryptag för Ryssland om Finland

Eduskunnan ulkoasiainvaliokunnan puheenjohtajaksi on valittu Laura Huhtasaari. Vaikka valinta onkin oletettavasti tilapäinen, tämä merkitsee Venäjän kuristusotteen tiukkenemista Suomen ulkopolitiikassa. Huhtasaaren kannanotoille on luonteenomaista pitkäaikainen ja johdonmukainen venäläismielisyys, kuten oheisesta esimerkistä näkyy.

Det är Laura Huhtasaari som nu utsetts till ordförande för riksdagens utrikesutskott. Valet är förmodligen provisoriskt, men det här innebär med all säkerhet att Ryssland fattar allt stramare stryptåg om Finlands utrikespolitik. Huhtasaaris ställningstaganden präglas av långvarig och konsekvent Putinvänlighet, som exemplet nedan visar.

"Ryssland har inga strategiska behov gentemot Ukraina [sic!]. Krim är en annan historia, befolkningen i Krim är rysksinnad och talar ryska. Ryssland kommer inte att invadera Ukraina, om det inte handlar om motanfall, och det blir då ett hårt slag."

Silloin kun Venäjä oli juuri hyökkäämäisillään Krimille, Aleksanteri-instituutin Markku Kangaspuro vakuutteli joka välissä, ettei mitään hyökkäystä tule. Kangaspurosta tuli jokseenkin Irakin informaatioministerin veroinen vitsi, mutta aivan samoilla linjoilla ovat myös Huhtasaaren ajatukset kulkeneet.

När Ryssland förberedde sin invasion av Krim, insisterade Markku Kangaspuro från Alexanderinstitutet på alla möjliga forum att Putin aldrig skulle erövra halvön. Kangaspuro blev sedan en politisk vits på samma nivå som den irakiske informationsministern, men Huhtasaaris föreställningar skiljer sig föga från hans.

Jussi Halla-aho on kovasti yrittänyt esiintyä Ukrainan ystävänä ja Venäjän imperialismin vastustajana. On kuitenkin selvää, että Venäjä ei ole hänelle mikään kynnyskysymys. Muuten hän ei kauaa katselisi Huhtasaaren (tai Tom Packalénin tai Kristian Laakson) kaltaisia Venäjän ilkitöiden siloittelijoita ja puolustelijoita puolueessaan.

Jussi Halla-aho har försökt uppträda som stor vän till Ukraina och motståndare mot rysk imperialism. Det är dock självklart att Ryssland inte är en principfråga för honom. Annars skulle han inte tolerera sådana försvarare och överslätare av Rysslands illgärningar som Huhtasaari, Tom Packalén eller Kristian Laakso i sitt parti.

Pikemminkin on selvää, että tässä Venäjä-asiassa on kyse vain hänen henkilökohtaisista identiteettitarpeistaan. Hän tuli äärioikeistoon silloin kun Neuvostoliiton/Venäjän vastaisuus vielä oli sitä määrittävä tekijä. Tällä välin äärioikeistosta on tullut paljon entistä avoimemmin länsimaista liberaalia demokratiaa ja oikeusvaltiota vastustava ryhmä. Se haluaa solmia ainakin käytännöllisen ja asialinjalla olevan liittosuhteen Venäjän kanssa tuhotakseen nämä inhoamansa asiat. Halla-aho haluaa lapsellisesti kuitenkin vielä kuvitella olevansa jonkinlaisen länsimaisuuden puolella ja muka Venäjää vastaan, vaikka se näkyy ainoastaan muihin puolueisiin suuntautuvina putinismisyytöksinä.

Snarare är det klart att det här med Ryssland bara handlar om hans personliga identitetsbehov. Han blev högerradikal när högerextremismen i Finland ännu definierades utifrån förhållandet till Sovjetunionen eller Ryssland. Sedan dess har extremhögern allt tydligare uppträtt som motståndare till västerländsk liberal demokrati och rättsstat. Den vill alliera sig, åtminstone pragmatiskt, med Ryssland för att göra slut på dessa "missförhållanden". Halla-aho vill däremot barnsligt inbilla sig att han är för någon sorts västerländskhet och emot Ryssland, låt vara att detta endast syns i putinismbeskyllningar riktade mot alla andra partier.

Riksdagsman Kristian "Shejken" Laakso: "Snart blir Finland ordförande för EU. Då måste man sätta igång med påtryckningen för att bli av med de där dumma EU-sanktionerna mot Ryssland. Det är verkligen dumt med såna där sanktioner, när finska beslutsfattare bugar och bockar för EU. Alla andra kringgår reglerna och exporterar varor till Ryssland hela tiden. Alla inser hur mycket skada det här skådespelet åsamkat oss utan att vara till någon nytta. Har någonting blivit bättre av sanktionerna?"

Hänen esiintymisensä Venäjä-kriitikkona olisi huomattavasti uskottavampaa, jos hänen tahdottomien raajojen nettiarmeijansa ei olisi yli vuosikymmenen nettikiusannut ja häiriköinyt minua mm. onnistuen saamaan minut savustettua ulos medioista. Yksi kirjoitteluni tavoitteita nimenomaan silloin, kun vielä olin palkattu bloggaaja, oli perinteisen, Venäjä-kriittisen isänmaallisuuden nostaminen takaisin kunniaan. Jos Halla-ahon asenne Venäjään olisi oikeasti niin kielteinen kuin hän väittää sen olevan, hän ja hänen juoksupoikansa olisivat antaneet minun rauhassa tehdä työtäni.

Halla-ahos Putinkritiska pose skulle se betydligt trovärdigare ut, om hans onlinearmé av viljelösa lemmar inte hade slösat ett årtionde om inte mera på att virtualmobba och ansätta mig, vilket ju ledde till att jag blev utesluten ur finska medier. En av mina målsättningar på den tid då jag ännu fick skriva blogg mot betalning var att rehabilitera vår traditionella, Rysslandkritiska fosterländskhet. Skulle Halla-aho verkligen hysa en så negativ åsikt om Ryssland som han påstår, skulle han och hans springpojkar inte ha stört min arbetsro.

Rundradion: Tom Packalén tror inte att det är Ryssland som är bakom giftattentatet. - Riksdagsmannen jämför situationen med ett söndrat fönster: man beskyller grannbarnen och bestraffar dem genom att slå sönder deras cykel bara för säkerhets skull.

Onkin selvää, että Halla-ahon ja Venäjän edut lankeavat yhteen. Minun tavoitteeni oli elvyttää vanha hyvä talvisodan henki niin, että sen puitteissa esimerkiksi maahanmuuttajataustaiset ja sukupuolivähemmistöihin kuuluvat henkilöt voisivat yhdessä kaikkien muiden kanssa puolustaa isänmaata Venäjän uhatessa.

Det är klart att Halla-aho och Ryssland har samma intressen. Min målsättning var att återuppliva den gamla goda vinterkrigsandan så att t ex folk med invandrarbakgrund eller representanter för könsminoriteter tillsammans med alla andra kunde försvara fosterlandet mot Ryssland.

Luonnollisesti Venäjä pitää tätä uhkana omalle edulleen, sillä se etu tarkoittaa kaikkien demokraattisten maiden sisäisen ilmapiirin myrkyttämistä. Viimeksikin (siis vuonna 1939) talvisodan yksimielisyys oli Suomen ihmease, joka pelasti itsenäisyytemme. Nyt Venäjä haluaa viedä tämän ihmeaseen käsistämme hyvissä ajoin ennen uutta talvisotaa.

Naturligtvis ser Ryssland detta som ett hot mot sina intressen, ty de intressena går ut på att förgifta atmosfären i alla demokratiska länder. Förra gången (år 1939) var folkets enighet under vinterkriget Finlands mirakelvapen som räddade vår självständighet. Nu vill Ryssland stjäla oss detta mirakelvapen i god tid före det nya vinterkriget.

Halla-aho taas on vakaumuksellinen vale-"nationalisti"-radikaali, joka käyttää ihan mitä vain käteen osuvaa Suomen demokratian tuhoamiseksi - olipa se sitten Venäjän apu tai Venäjän-vastaisuus. Sekä Venäjälle että Halla-aholle on hyödyksi tuhota suomalaisten keskinäinen luottamus (se talvisodan henki), koska silloin suomalaisista ei ole vastusta kummankaan Suomelle tuhoisille suunnitelmille.

Halla-aho är å sin sida en övertygad pseudo-"nationalistisk" radikal, som använder vad som helst han hittar inom räckhåll för att förstöra demokratin i Finland - rysk hjälp, hat mot Ryssland, allt duger. Det är nyttigt för både Ryssland och Halla-aho att tillintetgöra förtroendet finnarna emellan (dvs vinterkrigsandan), ty då kan finnarna inte göra motstånd mot de för Finland destruktiva ränker som både Putin och Halla-aho smider.

Iltalehden tekopyhyyttä - Aftontidningen Iltalehti och skenheligheten

Iltalehden vastaava päätoimittaja Erja Yläjärvi julkaisi tuossa juuri jeremiadin, jossa julistaa netin lynkkaajasakit suurimmaksi uhkaksi sananvapaudelle nyky-Suomessa. Kiitosta vaan oikein paljon, että hän lopultakin huomasi saman ongelman, joka minulle oli todellisuutta jo kymmenen vuotta sitten ja jonka takia olen ollut viimeiset kuusi vuotta suomenkielisissä medioissa de facto siteeraus-, haastattelu- ja julkaisukielloissa (en ole tunnetusti kelvannut edes asiantuntija-avuksi iirin kieltä käsitteleviin artikkeleihin, vaikka kuusi iirinkielistä kirjaa julkaisseena minulla ehkä voisi olla jotain sanottavaa ao. artikkelien taustatiedoksi). Muuten, siihen aikaan kun vielä sain kirjoittaa, Iltalehden keskustelupalstalla heitettiin minun niskaani aika ajoin enemmän ja törkeämpää lokaa kuin missään, ja moderaatiota ei ilmeisesti ollut ollenkaan.

Erja Yläjärvi, ansvarig chefredaktör för aftontidningen Iltalehti, har just skrivit en jeremiad, där hon förkunnar att lynchmobbarna på webben för närvarande utgör det största hotet mot uttrycksfriheten i Finland. Tacka vet jag henne för att äntligen ha blivit medveten om det problem som redan för ett årtionde sen var vardag för mig och som bär skulden till att jag sedan sex år tillbaka de facto belagts med citerings-, intervju- och publiceringsförbud i finskspråkiga medier (som bekant har jag inte ens anlitats som sakkunnig när det kommit ut artiklar om iriska språket i finska medier, trots att jag - efter att ha gett ut sex böcker på iriska - förmodligen kunde bidra med någonting relevant till artiklarna i fråga). På den tid då jag ännu fick skriva krönikor, var det på Iltalehtis webbforum jag ofta attackerades mera vulgärt och fräckt än någon annanstans, och moderatorer fanns det tydligen inga.

Uusi iskulause meille kaikille mokuttajiksi, natottajiksi ja homosaattoreiksi haukutuille

MONIKULTTUURISEEN NATOON IHAN HOMONA!


(PS: Edellinen iskulause ilmeisesti tuotti minulle kuukauden kirjoituskiellon Facebookiin!)

Maahanmuuttokritiikki ja mielenterveys - Invandringskritik och psykisk hälsa

Turussa terroripommeilla uhkaillut mies on osoittautunut lähinnä esimerkkitapaukseksi henkilökohtaisesta tragediasta. Usein tällaiset tapaukset koetetaan selitellä pois mielisairaudella, mutta tällä kertaa selitys on hyvin uskottava. Tämä on ote asianomaisen herran someprofiilista:

Mannen som hotat med terrorbomber i Åbo har visat sig vara snarast ett exempel på personliga tragedier. Ofta brukar sådana här fall bortförklaras genom att framställa dem som följder av psykiska sjukdomar, men den här gången är förklaringen mycket trovärdig. Här ser vi ett utdrag ur herrens profil i sociala medier:

"Religiös övertygelse: Islamska samfundet i Åbo. Politisk övertygelse: Sannfinländarna."

Eiköhän jo näistä ristiriitaisista sympatioista selviä, että tämä kantasuomalainen mies (kantasuomalaisuudesta on todisteena sekä hänen nimensä että hänen valokuvansa, jossa hän toki esiintyy hassu "arabipäähine" päässään) kokee vakavaa identiteettikriisiä, jollaiset usein liittyvät mielenterveyden häiriöihin. Toivon, että hän pääsee asiantuntevaan psykiatriseen hoitoon ja tervehtyy.

Det framgår direkt ur dessa motsägelsefulla sympatier att denne man, som förresten både av namnet och av utseendet att döma är en ren finne (låt vara att han poserar i ett fotografi med någon sorts burnus på), lider av en allvarlig identitetskris av den sort som ofta hänger ihop med psykiska störningar. Vi får väl hoppas att han får psykiatrisk behandling och tillfrisknar.

Kristittyjen vainosta - Om förföljelser mot kristna

Maahanmuuttokriitikot intoilevat usein kristittyjen vainosta maailmalla. Mutta kun heiltä pyytää mielipidettä intialaisten hindunationalistien kristittyihin suuntaamista hyökkäilyistä, jotka ovat todella vakavia ja merkittäviä armottomuudessaan, maahanmuuttokriitikot vain nauravat pilkallisesti. He näet katsovat hindujen olevan omalla puolellaan muslimeja vastaan. Tai sivuuttavat hindujen harjoittaman kristittyjen vainon vain siksi, että hindut eivät ole muslimeja.

Invandringskritikerna älskar att göra ett stort nummer av hur kristna förföljs i stora världen. Men frågar man dem vad de anser om indiska hindunationalister och deras allvarliga, obarmhärtiga attacker mot kristna, brukar invandringskritikerna besvara detta med ett hånskratt. De anser nämligen att hinduerna är på samma sida med dem, emot muslimerna. Eller kanske de bara förbigår de hindunationalistiska förföljelserna därför att hinduerna inte är muslimer.

Sitä vastoin äärioikeisto - esimerkiksi hiljattain Laura Huhtasaari - on kyllä innokkaana esittämässä kristittyjen vainoksi sellaisen, mikä sitä ei todistettavasti ole, nimittäin valkoisten maanviljelijöiden murhat (ns. plaasmoorde) Etelä-Afrikassa. Maatilamurhien taustalla voi olla mustien militanttien rasismi valkoisia kohtaan. Toinen selitys on yksinkertaisesti maattoman maalaisväestön ajautuminen rikollisuuteen. On myös mahdollista nähdä se rakenteellisena sortona, jonka uhreiksi joutuvat valkoisten buurien lisäksi maaseudun mustat (heitäkin nimittäin surmataan maatilahyökkäyksissä) - valtio nimittäin keskittää poliisivoimansa kaupunkirikollisuuden torjumiseen, joka toki on Etelä-Afrikassa massiivista, ja maaseutu on jäänyt lapsipuolen asemaan.

Däremot framställer extremhögern - som t ex Laura Huhtasaari nyligen gjorde - gärna som förföljelser av kristna även vad som bevisligen inte är det, nämligen de s k plaasmoorde eller mord på vita hemmansägare i Sydafrika. Dessa mord kan vara en följd av militanta svartas rasistiska hat mot alla vita. En annan förklaring är att det handlar om lantbefolkning utan odlingsland som blivit kriminella och livnär sig på stölder. Det är också möjligt att tolka det hela som strukturell diskriminering som det inte bara är vita boer utan även svarta på landet som faller offer för - det är nämligen inte bara vita som mördas. Staten koncentrerar sig nämligen på att bekämpa den massiva brottsligheten i städerna, vilket innebär att bönderna får klara sig på egen hand.

Se, mistä Etelä-Afrikassa ei ole kyse, on kristittyjen vaino. Ne mustat jengit, jotka buurimaanviljelijöitä ahdistelevat, koostuvat nimittäin ihan kristillisen lähetystyön piirissä olleista miehistä. Jos heillä on jokin uskonto, se on kristinusko, olkoonkin että siihen varmaan afrikkalaisissa maaseutuoloissa on sekoittunut vanhempia kansantapoja ja taikauskoa. Silloin kun kulttuuritaustaltaan lähtökohtaisesti kristityt henkilöt ahdistelevat toisia kulttuuritaustaltaan lähtökohtaisesti kristittyjä henkilöitä, kyseessä ei ole kristittyjen vaino. Kyseessä voi olla etninen tai ihonväriperustainen vaino, kyseessä voi olla ihan pelkkä rikollisuus, mutta uskonvaino se ei ole.

Det som äger rum i Sydafrika är inte förföljelser mot kristna. De svarta gäng som ansätter boerna på landet består nämligen av män som varit föremål för kristligt missionerande. Om de har någon religion så är det kristen religion, låt vara att den under afrikanska lantliga förhållanden har uppblandats med äldre folkvanor och vidskepelser. När människor av kristlig kulturbakgrund trakasserar andra människor av kristlig kulturbakgrund, är det inte förföljelser av kristna. Det kan handla om etniska förföljelser, det kan vara förföljelser p g a hudfärgen, det kan vara ren brottslighet, men det är inte religionsförföljelser.

Nyt kysymys kuuluu, onko sitä kristittyihin kohdistuvaa vainoa maailmalla todellakin niin paljon kuin maahanmuuttokriitikot, persut ym. väittävät. Kyllä sitä luultavasti hyvinkin on. On jopa mahdollista, että kristityt ovat vainotuin uskonnollinen ryhmä. Mutta sen vainon uhreja ei auta pätkääkään, että maahanmuuttokriitikot pitävät pilkkanaan puheita kristittyjä oikeasti vainoavista hinduekstremisteistä Intiassa ja samalla stilisoivat kristittyjen vainoksi sellaisia ilmiöitä, kuten Etelä-Afrikan maatilamurhat, joilla ei ole uskonvainojen kanssa mitään tekemistä.

Nu lyder den stora frågan, om det ute i världen finns så mycket förföljelser mot kristna som t ex invandringskritikerna, sannfinnarna osv. påstår. Jovisst, det är mycket sannolikt att det finns det. Det är helt tänkbart att de kristna är den mest förföljda religionen. Men det hjälper inte offren ett dugg att invandringskritikerna gör sig lustiga över de verkliga förföljelser som hinduextremister håller på med i Indien och samtidigt framställer t ex de sydafrikanska plaasmoorde som religionsförföljelse, vilket de absolut inte är.

Vielä vähemmän heitä tietysti auttaa hompanssien ja muiden roistojen lietsoma viha muslimeja kohtaan. Asia on nimittäin niin, että Suomessakin on Lähi-idästä uskonvainoa paenneita kristittyjä. Koska kaikenlaiset burnuusit sun muut päärätit ovat yhtä paljon alueellista kuin uskonnollista pukeutumiskulttuuria, on hyvin mahdollista, että rasistien "muslimina" kiroama huivipäinen nainen on kristitty, joka on paennut Suomeen kiihkomuslimien kynsistä. Mutta epäilemättä muslimivihaaja tuntee tekevänsä suuren sankarityön Lähi-idän kristittyjen hyväksi sylkemällä Lähi-idästä paennutta kristittyä naista. Tämä on niitä maahanmuuttokritiikin paradokseja.

Ännu mindre hjälper det hat mot muslimer som hommaiter och andra slynglar uppviglar till. Det förhåller sig nämligen så att det faktiskt finns kristna flyktingar från Mellanöstern i Finland. Alla de där burnuserna och andra huvudtrasorna är lika mycket regional som religiös klädselkultur, och sålunda är det mycket möjligt att en kvinna iklädd sjal som rasister kallar en förbannad muslim faktiskt är en kristen som flytt till Finland undan de extremistiska islamisterna i hemlandet. Men säkert inbillar sig muslimhataren att han kämpar för Mellanösterns kristna genom att spotta på en kristen kvinna som flytt från Mellanöstern. Det här är en sån där invandringskritisk paradox.