Hiljattain
paheksuntaa herätti video, jossa aikuinen mies kehotti pikkulasta
lyömään pehmolelua. Ajatuksena oli, että pehmolelu esitti
leikissä pakolaista, ja pakolaisia kuului lyödä. Videosta nousi
kohu ja poliisitutkinta, jonka yhteydessä lehdet saivat tietää
miehen taustasta yhtä ja toista.
Kyseisen
herrasmiehen ansiolistalle kuului iltapäivälehtien mukaan
seuraavanlaista:
- Kiljun keittelyä ja kauppaamista
- Kiljun ostajan pahoinpitelemistä ja kiduttamista kiljuvelkojen takia (kiljustakin saa näköjään tietyissä piireissä perusteet ihan huumemafiaotteisiin)
- Raiskaus, johon liittyi uhrin pahoinpitely
- Puisen rivitalon sytyttäminen palamaan bensiinillä (iltaläystäkkeen antamien tietojen mukaan tämä urotyö tapahtui hetken mielijohteesta kolmeen pekkaan, ja jokin aavistus sanoo minulle, että pekat olivat ennen tapahtunutta kunnioittaneet isänmaan kansallisjuomaperinteitä hölskähtävässä määrin)
- Naisen pahoinpitely ilman raiskausta (kiitettävää moniosaajuutta, sälli pystyy mäjäyttämään täti-ihmisiä päin näköä myös raiskaamatta)
- Useita näpistyksiä
- Autolla kaahaamista ilman ajo-oikeutta
Kyllähän
sitä mielellään uskottelisi itselleen että maahanmuuttokritiikin
takana olisi kyynisen rasismin lisäksi sitä paljon puhuttua
keskiluokkaisten perheenisien aitoa huolta lastensa tulevaisuudesta.
Mutta minkäs teet, kun sieltä kuitenkin putkahtelee esiin tällaisia
tapauksia. Eivätkä maahanmuuttokriittisen alakulttuurin
valtavirtaisemmat ja keskiluokkaisemmat jäsenet suinkaan paheksu
moista touhua - eivät edes näe sitä minkäänlaisena
propagandatappiona asialleen - vaan pikemminkin ylistävät kyseistä kaveria
siitä, että tämä opettaa pikkuiselle elämässä välttämättömiä
"itsepuolustustaitoja".
Mutta
toteanpa tässä taas kerran, että maahanmuuttokritiikin nousu
vallan käytäville on ennen kaikkea ammattirikollisten nousu.
Syötettyään poliisille ja tiedotusvälineille pajunköytensä
"vastakkaisista ääriryhmistä" ammattirikolliset - nyt
äärioikeistolaisiksi ryhtyneet - uskovat voivansa jatkaa kunnon
ihmisten terrorisointia nyt lain yläpuolelta, koska liian usein
poliisi lähtee siitä, että heidän ahdistelemakseen voi joutua
vain "vastakkaisen ääriryhmän" edustaja, joka
poliisin(kin) mielestä on itse provosoinut äärioikeiston
kimppuunsa.
Näköjään
kuitenkin poliisinkin ymmärtämyksellä on rajansa. Ehkä meillä on
vielä toivoa siitä, että kun persu murhaa meidät, poliisi tutkii
oikeasti sen murhan ja oikeus tuomitsee persun elinkautiseen. Sehän
meitä haudassa lohduttaa tosi paljon, vai mitä?
Nyligen
såg vi alla på nätet en video som väckte allmän förargelse: vad
den visade var en vuxen karl som uppmanade ett litet bar att slå ett
mjukisdjur, som han sa var en flykting. En flykting är en sån som
man ska slå, var idéen. Videon gav upphov till ett mediaståhej och
en polisiär rannsakning, och tidningarna fick ögonen öppna för
mannens bakgrund – och där var det ett och annat intressant att
himla sig över.
Enligt
kvällsblaskorna hade gentlemannen ifråga utmärkt sig genom att:
- Koka och sälja kilju (hembrygt öl, eller kanske snarare ”grått vin” som Socker-Conny skulle säga)
- Misshandla och tortera en man som hade köpt lite för mycket kilju på kredit (tydligen rörde sig bägge herrarna i samhällskretsar där även hembrygda alkoholdrycker kan inspirera till knarkmaffiafasoner)
- Våldtäkt med därtillhörande misshandel
- Mordbrand genom att tända eld på ett radhus av trä med bensin (enligt kvällsblaskan begicks bragden på tre man hand och var ett spontant påhitt, och jag misstar mig förmodligen inte om jag antar att de tre hjältarna dessförinnan hade hedrat fosterlandets nationaldryckstraditioner så det skvalpat i magen)
- Misshandel av en kvinna utan därtillhörande våldtäkt (det var ju lovvärd mångsidighet, killen klarar av att slå kvinnor även utan att våldta dem)
- Flera snatteribrott
- Bilism utan körrättigheter
Man
skulle nog gärna inbilla sig att det här med invandringskritik
verkligen bara handlade om den ärliga oro som medelklasspappor
känner över sina barns framtid. Men vad kan man göra, när det
hela tiden dyker upp sådana här historier. Och de företrädare för
den invandringskritiska subkulturen som lever ett vanligt
medelklassliv distanserar sig aldrig från sådana här typer –
inte ens av taktiska skäl – utan snarare prisar killen för att
denne lär barnet ”självförsvar” som behövs i livet.
I
övrigt konstaterar jag här att invandringskritikernas politiska
uppsving framom allt bör tolkas som den brottsliga underklassens.
När de väl övertygat såväl polisen som medierna om att det hela
handlar om ”motsatta extremistgrupper” utgår yrkes- och
vanebrottslingar – som nu presenterar sig som högerextrema
politiska aktivister – från att de nu står ovanför lagen, ty när
de terroriserar hyggligt folk anser polisen alltför ofta att offret
bara kan vara en representant för den motsatta extremistgruppen som
själv provocerat fram attackerna.
Tydligen
finns det dock gränser även för polisens förståelse för
politiserade brottslingar. Kanske vi ännu kan hoppas på att – när
någon sannfinländare väl mördar oss – polisen på riktigt
utreder mordet och rätten dömer sannfinländaren till livstids
fängelse. Det är ju en mäkta tröst för oss som ligger i graven.
