lauantai 27. toukokuuta 2006

Tähtireen kyydissä

Kirjoittaessani Star Trekistä artikkelia iirinkieliseen Wikipediaan - ja kannattaa olla nauramatta, sillä jos jostain sinne pitää saada hyvällä iirillä kirjoitetut artikkelit, niin Star Trekin kaltaisista populäärikulttuurin ilmiöistä (Pirkinning-elokuvastahan siellä on jo jonkin aikaa ollut juttu, koska en tietenkään malttanut olla puffaamatta leffaa sille taholle) - tulin tässä miettineeksi omaa suhdettani Star Trekiin. Lukuunottamatta populäärikulttuurille tuhahtelevaa hapannaamaintellektuellikauttani noin 20-25 vuoden iässä (on jokseenkin mielenkiintoista, etten ole koskaan aikaisemmin enkä sen jälkeen ollut niin tekotiedostava ja huumoriton humanisti-intellektuelli kuin silloin kun opiskelin luonnontieteitä, tässä siis sanaa "humanisti" käytetty kokkariaanisessa mielessä) olen aina pitänyt kelpo avaruusoopperasta, ja nyt kun olen toipunut pahimmasta kulttuurisnobiudesta, alan ymmärtää miksi: pidän tarinoista, siis epiikasta, ja siksi minulla varmaan on myös ollut vaikeuksia oppia arvostamaan venäläisiä klassikoita, joissa ei kerrota tarinoita, vaan ahdistutaan kahdeksansadan sivun ajan. En osaa itse kirjoittaa tarinoita, ainakaan kovin hyvin. Omat nuoruuden kirjailijanhaaveeni tähtäsivät psykologisten tai yhteiskuntakriittisten (hyi olkoon) romaanien kirjoittamiseen, ikään kuin tätä paskaa ei muka olisi jauhettu jo tarpeeksi. Nyttemmin olen jo viisastunut sille kannalle, että jos alan kirjoittaa romaaneja, alan kirjoittaa joko Günter Grass/Flann O'Brien-osaston sekoiluja - tai sitten fantasiaromaaneja, joissa vallitsee reipas, realistinen kristinuskoa edeltäneen ajan henki, ts. taistelut ovat näyttäviä ja realistisen verisiä, raiskauksia harrastetaan asiaankuuluvassa mitassa ja velhot ja taikurit ovat julmia, itsekkäitä ja myyvät palveluksiaan eniten tarjoavalle. Toisaalta - tarkemmin ajatellen voisin kyllä jättää sen väliin, koska sekä Vanha testamentti että Conan Barbaari ovat jo yleisesti saatavana.

En ole hirveän aktiivinen trekkeilijä: katson sitä silloin kun sitä on saatavana, mutta en varmasti rupea pulittamaan sellaisia summia Trek-DVD-kokoelmista kuin vaaditaan. Näkisin mielelläni Deep Space Ninen viimeisen tuotantokauden, mutta en todellakaan sadalla enkä edes kahdeksallakymmenellä eurolla. Trek on juuri sellaista massakulttuuria, jota tulee saada halvemmalla. Mieluummin panen rahani vaikka Seinfeldiin. Mutta koska se on avaruusoopperaa, se ei voi olla aivan huonoa. Koska olen edelleenkin aivan koukussa Miles Vorkosiganin seikkailuihin, minulla ei suorastaan ole varaa väittää olevani missään mielessä liian hieno ja fiksu intellektuelli alentuakseni katsomaan Trekiä. Sitä paitsi, kuten hyvin tiedämme, kaikki puheet Trekin ystävistä naisettomina runkkareina, ovat pelkästään ilkeämielisten yritys käännyttää nuoret ihmiset pois hyvistä ja terveistä harrastuksista. Itse asiassa ensimmäinen yhden yön suhteeni ei ollut ainoastaan mukava, sosiaalinen ja seksuaalinen ihminen, vaan myös piti Trekistä. Omien kokemusteni mukaan nuorten miesten ei siis missään olosuhteissa tule häpeillä eikä kätkeä Trek-mieltymyksiään ainakaan naisensaantimahdollisuuksiensa lisäämiseksi. Itse asiassa näin vanhana ja viisaana miehenä minun täytyy ilmaista syvä paheksuntani kaikkia niitä sikamaisen valhepropagandan levittäjiä kohtaan, jotka kertoivat nuorille miehille, että tytöt eivät muka tykkäisi sellaisista pojista, jotka katselevat Trekiä ja pornoa. Kuinkahan monen nuorukaisen orastava rakkauselämä on mennyt penkin alle tällaisten räikeiden valheiden takia?

Ei tämä silti tarkoita, etten näkisi Trekissä puutteita. Merkittävimmät moitteet on tosin jo esitelty Justin Ryen nettisivuilla. En ole kaikista niistä samaa mieltä hänen kanssaan, mutta kyllähän muutamat voisi nostaa kommentoitaviksi.

Justin Rye ottaa aluksi puheeksi alkuperäisen Trekin vahvuudet, jotka tekivät siitä kulttisarjan: sen kolme keskeistä henkilöä toimivat kokonaisuutena hyvin, perusasetelma - avaruutta tutkiva alus, joka törmäsi vähän väliä uusiin kummallisiin elämänmuotoihin - oli juonenrakennuksen kannalta onnekas ja produktiivinen, ja silloin ennen, kun Star Trek -universumi ei ollut vielä paisunut kuin pullataikina eikä ajautunut kaikenlaisiin tolkuttomuuksiin, se oli scifinä verraten uskottavaa, koska muut samanaikaisen scifisarjat olivat vielä surkeampia esityksiä. Tästä en osaa sanoa paljoa, sillä en ole nähnyt alkuperäistä sarjaa. Tai en ole varma. Minulla on epämääräinen mielikuva siitä, että olisin nähnyt joskus 1970-luvun alussa pari jaksoa, mutta käsittääkseni olin liian nuori edes katsomaan televisiota silloin kun Trek pyöri televisiossa, vaikka aloitinkin tämän synnillisen harrastuksen jo taaperoiässä. Mahdollisesti olen rekonstruoinut itselleni muistoja ensimmäisestä Trek-televisiosarjasta veljeni kertoman perusteella. Sitä vastoin ensimmäisen Trek-elokuvan muistan hyvin, koska olin silloin jo yläasteella, jollen lukiossa. (Ilmaus motion picture kuulosti mielestäni omituiselta, koska koulukirjoista olin oppinut, että elokuva oli englanniksi film tai movie.) Loppu oli päälleliimattua infodumppausta, mutta elokuvan erikoistehosteet olivat siihen aikaan oikeasti poikkeuksellisen vaikuttavia.

Toisaalta - mikäpä ei isolla kankaalla olisi ollut. Vähän surettaa muuten, etten ole koskaan nähnyt Star Wreckiä elokuvateatteriolosuhteissa, koska silloin näyttävien erikoistehostetaistelujen ja Torssosen vinkumisen ja kohkaamisen välinen kontrasti olisi päässyt kunnolla oikeuksiinsa.

Tällä hetkellä merkillepantavimmalta tuntuu ajatella, että Trek oli silloin vain yksittäinen scifi-ilmiö, ja esimerkiksi Tähtien sota jatko-osineen oli selvästi merkittävämmässä osassa nuoruuteni lapsuusvuosina. Kaksi ensimmäistä Tähtien sotaa olivat tunnetusti ihan käypää viihdettä: erityisesti viisikymmenluvulla disainatun näköiset, käytössä pölyyntyneet ja reissussa rähjääntyneet hyperteknologiset vimpaimet olivat aikoinaan varsin merkittävä visuaalinen oivallus, mutta siinä vaiheessa kun groteskiksi gootiksi maalattu Natalie Portman astui näyttämölle, tämä idea oli lopullisesti unohtunut. (Jar Jar Binksiä en edes viitsi mainita.) Itse asiassa Star Trek lienee pärjännyt Tähtien sodalle pitkälti siksi, että se on puutteistaankin huolimatta pysynyt joten kuten tasalaatuisena. Tähtien sota hassasi alkuperäiset hyvät oivalluksensa täydellisesti, ja siitä tuli juuri sellainen puleerattu nenät levällään omasta scifiydestään tietoinen scifimaailma, jollaisen ensimmäinen Tähtien sota -elokuva oli pyrkinyt kyseenalaistamaan. Star Trekin jatkuvuus ja johdonmukaisuus ovat kärsineet jonkin verran kolhuja, mutta kuitenkin se on pysynyt omana maailmanaan, jolla on historia. Historiaa voisi kuitenkin kehittää edelleen. Tämä Justin Ryen oivallus ansaitseekin tulla siteeratuksi:

Star Trekin maailmankaikkeudesta puuttuu historiallista syvyyttä: ainoa, mitä on, on selittämätön välirikko romulaanien ja vulkaanien välillä, joitakin vähän tunnettuja "Säilyttäjiä" ja tusinoittain paikallisia jumalankaltaisia olentoja, joilla ei ole valtaa imperiumiksi asti. Jokin kuitenkin tuntuu yhdenmukaistaneen paikallisten rotujen kehityksen [...] Jonkinlainen selitys ilahduttaisi minunlaisiani nipottajia, ja jos siihen liittyisi muinaisia sotia ja kuolleiden imperiumien jäännöksiä, se myös parantaisi tunnelmaa. Ehkä - villisti improvisoidakseni - jokin paikallinen supervalta on äskettäin romahtanut sisällissodassa ja jättänyt jälkeensä hajanaisia aiemmin orjina pitämiensä humanoidirotujen yhdyskuntia?

En ole nähnyt sitä jaksoa, jossa kaikkien Star Trekin keskeisien humanoidirotujen edustajat saavat kuulla olevansa samaa alkuperää, mutta ilmeisesti siinä oli lopultakin oivallettu, että tämä sarjan sisäänrakennettu heikkous - eli se, että jokseenkin kaikki lajit älylliset lajit joudutaan ryhmyisistä otsalisäkkeistään huolimatta esittämään enemmän tai vähemmän ihmismäisinä jo teknisistäkin syistä (jotka tosin eivät näinä tietokonegrafiikan ja "rendaamisen" aikoina enää ole niin hirveän pakottavia) - voidaan kekseliäisyydellä kääntää vahvuudeksi esittämällä sille muinaishistorialliset perustelut. Valitettavasti vain sitä muinaishistoriaa tunnutaan keksittävän vain yhden jakson tarpeisiin. Jos tuollainen "muinaisten sotien" ja "kadonneiden imperiumien" sisäisesti johdonmukainen tausta olisi jo osapuilleen olemassa luonnosasteella tekijöiden mielissä, mutta paljastuisi katsojille ja tarinan henkilöille vain vähitellen, pala kerrallaan, väärinkäsitysten ja metsään menevien traditionaalisten tulkintojen samentamana, se todellakin lisäisi tunnelmaa.

Mitä sitten tulee Trekin tekniikkaan, se älytön siirrin keksittiin aikoinaan pelkästään siksi, ettei studioilla ollut varaa lavastaa pienten jolla-alusten, vai sukkuloitako lienevät suomeksi - anteeksi, Star Wreckin tapaan pitäisi varmaankin puhua kelkoista - laskeutumisia eikä nousemisia. Nykyisin se voidaan tunnetusti tehdä tietokoneella, joten moista täysin järjetöntä keksintöä ei voi enää perustella edes kustannussyillä, ei ainakaan sillä tavalla ajateltuna kuin alun perin. Ideahan oli, että se hajottaa kuljetettavan henkilön tai kohteen energiaksi, ja vastaanottopäässä tämä energiavirta kootaan uudelleen entiselleen mukana lähetetyn informaation mukaan. (Ei se sentään ihan studiohenkilöstön extemporoima idea ollut, vaan se on eri muodoissaan kummitellut jo klassisessa scifissä - esimerkiksi Arthur C. Clarken novellissa Travel by Wire, joka muistaakseni on kirjoitettu 40- tai 50-luvulla.) Sovitaan, että tämä olisi mahdollista. Silloin vain pitää muistaa, että kun materia muutetaan energiaksi, siitä tulee vähän saakelisti energiaa. Edes ydinräjähdyksessä ei energiaksi muutu kuin hyvin pieni osa halkeavan ytimen materiasta - protonien ja neutronien lukumäärä säilyy fissiotuotteissa ennallaan (tietysti ottaen huomioon, että muutama neutroni aina singahtaa karkuun jatkamaan ketjureaktiota). Jos kokonaisen kouriintuntuvan kappaleen voisi muuttaa energiaksi ja energian suunnata lähestyvää Dominion lippulaivaa kohti, jem'hadarien kannattaisi pitää suojat ylhäällä ja täysillä. Sellaisella konversiolaitteella ne Star Wreckin kaljapullotkin olisivat tuhoisaa panosmateriaalia.

Kun kerran nuo siirtimet alun perinkin keksittiin vain kustannussyistä, nyt olisi aika joko muuttaa siirtimen perusidea sellaiseksi, että se sopii hieman paremmin yhteen Star Trek -tekniikan yleisen kehitysasteen kanssa - esimerkiksi niin, ettei se perustuisi mihinkään energiaksi hajottamiseen ja uudelleenkokoamiseen, vaan johonkin vieraita ulottuvuuksia käyttävään oikotiehen (joka muuten taitaa olla myös sen valoa nopeamman "poimuajon" idea) - tai sitten siirtyä kokonaan niihin kelkkoihin ja unohtaa koko siirtimet. Epäjohdonmukaisuus on oikeasti vähän liian räikeä, jos konemestari O'Brien jatkuvasti valittaa siitä, että ruokareplikaattoreista ei saa koskaan oikean väristä Guinnessia, mutta siirtimet pystyvät aina tarvittaessa luomaan oikealla tavalla pilkutetun Jadzia Daxin. Kaiken järjen mukaanhan replikaattorien pitää käyttää samaa tekniikkaa kuin siirtimien, joten tekniikan kehityksessä tulee ensin oikean väristä Guinnessia tuottava ruokareplikaattori ja sitten sellainen siirrin, jolla uskalletaan siirtää eläviä humanoideja. Ja kuten Rye toteaa, laite, joka pystyy muuntamaan kaljapullot, tiiliskivet, elektroniikkaromun ja kapteeni Sherrypien puhtaaksi energiaksi, poistaa varmasti kaikki energiahuolto-ongelmat. Ehkä termodynamiikan toinen pääsääntö voisi ratkaista tämänkin kysymyksen: jotta jokin kyseistä sääntöä näennäisesti niin paljon uhmaava viritys kuin ruokareplikaattori tai siirrin ylipäätään voisi toimia, sille pitää uhrata hirveä määrä juuri mainitunlaista romua, jotta se saisi tarvittavan käyttöenergian ja jotta pääsääntöä ei rikottaisi.