Kirjoittaessani Star Trekistä artikkelia iirinkieliseen Wikipediaan - ja kannattaa olla nauramatta, sillä jos jostain sinne pitää saada hyvällä iirillä kirjoitetut artikkelit, niin Star Trekin kaltaisista populäärikulttuurin ilmiöistä (Pirkinning-elokuvastahan siellä on jo jonkin aikaa ollut juttu, koska en tietenkään malttanut olla puffaamatta leffaa sille taholle) - tulin tässä miettineeksi omaa suhdettani Star Trekiin. Lukuunottamatta populäärikulttuurille tuhahtelevaa hapannaamaintellektuellikauttani noin 20-25 vuoden iässä (on jokseenkin mielenkiintoista, etten ole koskaan aikaisemmin enkä sen jälkeen ollut niin tekotiedostava ja huumoriton humanisti-intellektuelli kuin silloin kun opiskelin luonnontieteitä, tässä siis sanaa "humanisti" käytetty kokkariaanisessa mielessä) olen aina pitänyt kelpo avaruusoopperasta, ja nyt kun olen toipunut pahimmasta kulttuurisnobiudesta, alan ymmärtää miksi: pidän tarinoista, siis epiikasta, ja siksi minulla varmaan on myös ollut vaikeuksia oppia arvostamaan venäläisiä klassikoita, joissa ei kerrota tarinoita, vaan ahdistutaan kahdeksansadan sivun ajan. En osaa itse kirjoittaa tarinoita, ainakaan kovin hyvin. Omat nuoruuden kirjailijanhaaveeni tähtäsivät psykologisten tai yhteiskuntakriittisten (hyi olkoon) romaanien kirjoittamiseen, ikään kuin tätä paskaa ei muka olisi jauhettu jo tarpeeksi. Nyttemmin olen jo viisastunut sille kannalle, että jos alan kirjoittaa romaaneja, alan kirjoittaa joko Günter Grass/Flann O'Brien-osaston sekoiluja - tai sitten fantasiaromaaneja, joissa vallitsee reipas, realistinen kristinuskoa edeltäneen ajan henki, ts. taistelut ovat näyttäviä ja realistisen verisiä, raiskauksia harrastetaan asiaankuuluvassa mitassa ja velhot ja taikurit ovat julmia, itsekkäitä ja myyvät palveluksiaan eniten tarjoavalle. Toisaalta - tarkemmin ajatellen voisin kyllä jättää sen väliin, koska sekä Vanha testamentti että Conan Barbaari ovat jo yleisesti saatavana.
En ole hirveän aktiivinen trekkeilijä: katson sitä silloin kun sitä on saatavana, mutta en varmasti rupea pulittamaan sellaisia summia Trek-DVD-kokoelmista kuin vaaditaan. Näkisin mielelläni Deep Space Ninen viimeisen tuotantokauden, mutta en todellakaan sadalla enkä edes kahdeksallakymmenellä eurolla. Trek on juuri sellaista massakulttuuria, jota tulee saada halvemmalla. Mieluummin panen rahani vaikka Seinfeldiin. Mutta koska se on avaruusoopperaa, se ei voi olla aivan huonoa. Koska olen edelleenkin aivan koukussa Miles Vorkosiganin seikkailuihin, minulla ei suorastaan ole varaa väittää olevani missään mielessä liian hieno ja fiksu intellektuelli alentuakseni katsomaan Trekiä. Sitä paitsi, kuten hyvin tiedämme, kaikki puheet Trekin ystävistä naisettomina runkkareina, ovat pelkästään ilkeämielisten yritys käännyttää nuoret ihmiset pois hyvistä ja terveistä harrastuksista. Itse asiassa ensimmäinen yhden yön suhteeni ei ollut ainoastaan mukava, sosiaalinen ja seksuaalinen ihminen, vaan myös piti Trekistä. Omien kokemusteni mukaan nuorten miesten ei siis missään olosuhteissa tule häpeillä eikä kätkeä Trek-mieltymyksiään ainakaan naisensaantimahdollisuuksiensa lisäämiseksi. Itse asiassa näin vanhana ja viisaana miehenä minun täytyy ilmaista syvä paheksuntani kaikkia niitä sikamaisen valhepropagandan levittäjiä kohtaan, jotka kertoivat nuorille miehille, että tytöt eivät muka tykkäisi sellaisista pojista, jotka katselevat Trekiä ja pornoa. Kuinkahan monen nuorukaisen orastava rakkauselämä on mennyt penkin alle tällaisten räikeiden valheiden takia?
Ei tämä silti tarkoita, etten näkisi Trekissä puutteita. Merkittävimmät moitteet on tosin jo esitelty Justin Ryen nettisivuilla. En ole kaikista niistä samaa mieltä hänen kanssaan, mutta kyllähän muutamat voisi nostaa kommentoitaviksi.
Justin Rye ottaa aluksi puheeksi alkuperäisen Trekin vahvuudet, jotka tekivät siitä kulttisarjan: sen kolme keskeistä henkilöä toimivat kokonaisuutena hyvin, perusasetelma - avaruutta tutkiva alus, joka törmäsi vähän väliä uusiin kummallisiin elämänmuotoihin - oli juonenrakennuksen kannalta onnekas ja produktiivinen, ja silloin ennen, kun Star Trek -universumi ei ollut vielä paisunut kuin pullataikina eikä ajautunut kaikenlaisiin tolkuttomuuksiin, se oli scifinä verraten uskottavaa, koska muut samanaikaisen scifisarjat olivat vielä surkeampia esityksiä. Tästä en osaa sanoa paljoa, sillä en ole nähnyt alkuperäistä sarjaa. Tai en ole varma. Minulla on epämääräinen mielikuva siitä, että olisin nähnyt joskus 1970-luvun alussa pari jaksoa, mutta käsittääkseni olin liian nuori edes katsomaan televisiota silloin kun Trek pyöri televisiossa, vaikka aloitinkin tämän synnillisen harrastuksen jo taaperoiässä. Mahdollisesti olen rekonstruoinut itselleni muistoja ensimmäisestä Trek-televisiosarjasta veljeni kertoman perusteella. Sitä vastoin ensimmäisen Trek-elokuvan muistan hyvin, koska olin silloin jo yläasteella, jollen lukiossa. (Ilmaus motion picture kuulosti mielestäni omituiselta, koska koulukirjoista olin oppinut, että elokuva oli englanniksi film tai movie.) Loppu oli päälleliimattua infodumppausta, mutta elokuvan erikoistehosteet olivat siihen aikaan oikeasti poikkeuksellisen vaikuttavia.
Toisaalta - mikäpä ei isolla kankaalla olisi ollut. Vähän surettaa muuten, etten ole koskaan nähnyt Star Wreckiä elokuvateatteriolosuhteissa, koska silloin näyttävien erikoistehostetaistelujen ja Torssosen vinkumisen ja kohkaamisen välinen kontrasti olisi päässyt kunnolla oikeuksiinsa.
Tällä hetkellä merkillepantavimmalta tuntuu ajatella, että Trek oli silloin vain yksittäinen scifi-ilmiö, ja esimerkiksi Tähtien sota jatko-osineen oli selvästi merkittävämmässä osassa nuoruuteni lapsuusvuosina. Kaksi ensimmäistä Tähtien sotaa olivat tunnetusti ihan käypää viihdettä: erityisesti viisikymmenluvulla disainatun näköiset, käytössä pölyyntyneet ja reissussa rähjääntyneet hyperteknologiset vimpaimet olivat aikoinaan varsin merkittävä visuaalinen oivallus, mutta siinä vaiheessa kun groteskiksi gootiksi maalattu Natalie Portman astui näyttämölle, tämä idea oli lopullisesti unohtunut. (Jar Jar Binksiä en edes viitsi mainita.) Itse asiassa Star Trek lienee pärjännyt Tähtien sodalle pitkälti siksi, että se on puutteistaankin huolimatta pysynyt joten kuten tasalaatuisena. Tähtien sota hassasi alkuperäiset hyvät oivalluksensa täydellisesti, ja siitä tuli juuri sellainen puleerattu nenät levällään omasta scifiydestään tietoinen scifimaailma, jollaisen ensimmäinen Tähtien sota -elokuva oli pyrkinyt kyseenalaistamaan. Star Trekin jatkuvuus ja johdonmukaisuus ovat kärsineet jonkin verran kolhuja, mutta kuitenkin se on pysynyt omana maailmanaan, jolla on historia. Historiaa voisi kuitenkin kehittää edelleen. Tämä Justin Ryen oivallus ansaitseekin tulla siteeratuksi:
Star Trekin maailmankaikkeudesta puuttuu historiallista syvyyttä: ainoa, mitä on, on selittämätön välirikko romulaanien ja vulkaanien välillä, joitakin vähän tunnettuja "Säilyttäjiä" ja tusinoittain paikallisia jumalankaltaisia olentoja, joilla ei ole valtaa imperiumiksi asti. Jokin kuitenkin tuntuu yhdenmukaistaneen paikallisten rotujen kehityksen [...] Jonkinlainen selitys ilahduttaisi minunlaisiani nipottajia, ja jos siihen liittyisi muinaisia sotia ja kuolleiden imperiumien jäännöksiä, se myös parantaisi tunnelmaa. Ehkä - villisti improvisoidakseni - jokin paikallinen supervalta on äskettäin romahtanut sisällissodassa ja jättänyt jälkeensä hajanaisia aiemmin orjina pitämiensä humanoidirotujen yhdyskuntia?
En ole nähnyt sitä jaksoa, jossa kaikkien Star Trekin keskeisien humanoidirotujen edustajat saavat kuulla olevansa samaa alkuperää, mutta ilmeisesti siinä oli lopultakin oivallettu, että tämä sarjan sisäänrakennettu heikkous - eli se, että jokseenkin kaikki lajit älylliset lajit joudutaan ryhmyisistä otsalisäkkeistään huolimatta esittämään enemmän tai vähemmän ihmismäisinä jo teknisistäkin syistä (jotka tosin eivät näinä tietokonegrafiikan ja "rendaamisen" aikoina enää ole niin hirveän pakottavia) - voidaan kekseliäisyydellä kääntää vahvuudeksi esittämällä sille muinaishistorialliset perustelut. Valitettavasti vain sitä muinaishistoriaa tunnutaan keksittävän vain yhden jakson tarpeisiin. Jos tuollainen "muinaisten sotien" ja "kadonneiden imperiumien" sisäisesti johdonmukainen tausta olisi jo osapuilleen olemassa luonnosasteella tekijöiden mielissä, mutta paljastuisi katsojille ja tarinan henkilöille vain vähitellen, pala kerrallaan, väärinkäsitysten ja metsään menevien traditionaalisten tulkintojen samentamana, se todellakin lisäisi tunnelmaa.
Mitä sitten tulee Trekin tekniikkaan, se älytön siirrin keksittiin aikoinaan pelkästään siksi, ettei studioilla ollut varaa lavastaa pienten jolla-alusten, vai sukkuloitako lienevät suomeksi - anteeksi, Star Wreckin tapaan pitäisi varmaankin puhua kelkoista - laskeutumisia eikä nousemisia. Nykyisin se voidaan tunnetusti tehdä tietokoneella, joten moista täysin järjetöntä keksintöä ei voi enää perustella edes kustannussyillä, ei ainakaan sillä tavalla ajateltuna kuin alun perin. Ideahan oli, että se hajottaa kuljetettavan henkilön tai kohteen energiaksi, ja vastaanottopäässä tämä energiavirta kootaan uudelleen entiselleen mukana lähetetyn informaation mukaan. (Ei se sentään ihan studiohenkilöstön extemporoima idea ollut, vaan se on eri muodoissaan kummitellut jo klassisessa scifissä - esimerkiksi Arthur C. Clarken novellissa Travel by Wire, joka muistaakseni on kirjoitettu 40- tai 50-luvulla.) Sovitaan, että tämä olisi mahdollista. Silloin vain pitää muistaa, että kun materia muutetaan energiaksi, siitä tulee vähän saakelisti energiaa. Edes ydinräjähdyksessä ei energiaksi muutu kuin hyvin pieni osa halkeavan ytimen materiasta - protonien ja neutronien lukumäärä säilyy fissiotuotteissa ennallaan (tietysti ottaen huomioon, että muutama neutroni aina singahtaa karkuun jatkamaan ketjureaktiota). Jos kokonaisen kouriintuntuvan kappaleen voisi muuttaa energiaksi ja energian suunnata lähestyvää Dominion lippulaivaa kohti, jem'hadarien kannattaisi pitää suojat ylhäällä ja täysillä. Sellaisella konversiolaitteella ne Star Wreckin kaljapullotkin olisivat tuhoisaa panosmateriaalia.
Kun kerran nuo siirtimet alun perinkin keksittiin vain kustannussyistä, nyt olisi aika joko muuttaa siirtimen perusidea sellaiseksi, että se sopii hieman paremmin yhteen Star Trek -tekniikan yleisen kehitysasteen kanssa - esimerkiksi niin, ettei se perustuisi mihinkään energiaksi hajottamiseen ja uudelleenkokoamiseen, vaan johonkin vieraita ulottuvuuksia käyttävään oikotiehen (joka muuten taitaa olla myös sen valoa nopeamman "poimuajon" idea) - tai sitten siirtyä kokonaan niihin kelkkoihin ja unohtaa koko siirtimet. Epäjohdonmukaisuus on oikeasti vähän liian räikeä, jos konemestari O'Brien jatkuvasti valittaa siitä, että ruokareplikaattoreista ei saa koskaan oikean väristä Guinnessia, mutta siirtimet pystyvät aina tarvittaessa luomaan oikealla tavalla pilkutetun Jadzia Daxin. Kaiken järjen mukaanhan replikaattorien pitää käyttää samaa tekniikkaa kuin siirtimien, joten tekniikan kehityksessä tulee ensin oikean väristä Guinnessia tuottava ruokareplikaattori ja sitten sellainen siirrin, jolla uskalletaan siirtää eläviä humanoideja. Ja kuten Rye toteaa, laite, joka pystyy muuntamaan kaljapullot, tiiliskivet, elektroniikkaromun ja kapteeni Sherrypien puhtaaksi energiaksi, poistaa varmasti kaikki energiahuolto-ongelmat. Ehkä termodynamiikan toinen pääsääntö voisi ratkaista tämänkin kysymyksen: jotta jokin kyseistä sääntöä näennäisesti niin paljon uhmaava viritys kuin ruokareplikaattori tai siirrin ylipäätään voisi toimia, sille pitää uhrata hirveä määrä juuri mainitunlaista romua, jotta se saisi tarvittavan käyttöenergian ja jotta pääsääntöä ei rikottaisi.
Fiksujen ja mukavien nörttipoikien tulisi myös muistaa, että siinä missä hekin oikeasti pitävät Trekistä (vaikka sitten salaisivatkin mieltymyksensä tai "propagandan" vaikutuksen alaisina kasvattaisivat itseään pois siitä), niin myös fiksut ja mukavat nörttitytötkin - juurikin he, joista nörttipojat eniten haaveilevat - saattavat hyvinkin olla Trekkereitä. Jos oikein vaihtaisin salaliittovaihteelle vaihteen vuoksi, niin sanoisin jopa, että tuo mainitsemasi propaganda on mitä pirullisin yritys syrjäyttää fiksut ja mukavat nörttipojat - ATM:t - kokonaan pois sukupuolielämästä.
VastaaPoistaToki myös nuoret naiset ovat propagandan uhreja. Tyypillisesti nuori nainen, joka pitää Trekistä, pitää omasta mielestään Trekistä siksi, että se on hauskaa, mutta hän voi samalla olla vakaasti sitä mieltä, että nuorten miesten Trek-tai scifiharrastus on merkki elämättömyydestä ja nörttiydestä. Naisen mielestä sama asia on hänen itsensä tekemänä aina jotain paljon parempaa ja hienompaa kuin miehen tekemänä.
VastaaPoistaAsiasta on muuten tosi hyviä pointseja Tietoisuuden vapautus-blogissa. Luulen kuitenkin että laajempi wiccaan kääntyminen auttaisi monissa näissä kipuilukohdissa. Kipuiluhan johtuu pitkälti evankelis-luterilaisesta uskonnosta. Wiccan keksijän Anton LaVeyn ensimmäinen satanistinen lakihan oli: tee, mitä, haluat, mutta, älä vahingoita muita. Kannattaisi siis vaihtaa luterilaisuus wiccaan (siinä on muitakin hyviä pointseja).
VastaaPoistaMinä muistan katsoneeni alkuperäisen Star Trekin uusintoja joskus 80-luvulla, ehkä joltain oudolta kanavalta. Minä en ole juuri onnistunut nauttimaan muusta sci-fistä kuin avaruusoopperoista, lähinnä Iain M. Banksin Kulttuuri-kirjoista. Tajusin vasta pari vuotta sitten että vakavassa ja sivistävässä kirjallisuudessa ei kauheasti arvosteta tarinoita ja järkytyin, olin jotenkin kuvitellut että muutkin lukivat tarinoiden takia.
VastaaPoistaEn usko että sellainen Star Trek -fanius, jossa nautitaan sarjasta ja elokuvista häiritsee muuta kuin kaikkein pinnallisimpia naisia, mutta Star Trek -fanin stereotyyppi on fanaatikko, joka täyttää asuntonsa oheistuotteilla, pukeutuu vapaa-aikanaan Kapteeni Kirkiksi eikä puhu mistään muusta. Fanaatikot ylipäätään eivät ole kauhean kiinnostavia seurustelukumppaniehdokkaita, sellaisen ihmisen elämässä ei tunnu olevan tilaa muulle kuin pakkomielteelleen.
Itse asiassa näin vanhana ja viisaana miehenä minun täytyy ilmaista syvä paheksuntani kaikkia niitä sikamaisen valhepropagandan levittäjiä kohtaan, jotka kertoivat nuorille miehille, että tytöt eivät muka tykkäisi sellaisista pojista, jotka katselevat Trekiä ja pornoa.
VastaaPoistaHieman nuorena "fiksuna" miehenä voin todeta että tuo ei ole vielä mitään.
Kannattaa muistaa, että myös naisille levitetään tuota valhepropagandaa. Tällöin jos joku naisporukka saa tietää miehen x olevan trekkifani, niin tämä mies menettää _kaikki_ mahdollisuutensa kyseisen porukan naisiin. (tämä sen takia, että mahdollinen nainen y ei voi antaa miehelle x tai seurustella miehen x kanssa, jota naisen y ystävättäret pitävät trekkifriikkinä, joka on merkki alempitasoisuudesta).
Oikeastaan mainitsemasi "valhepropaganda", levitettynä nuorille miehille ei olekkaan valhetta.
Kylläpä on kummallista. Lapsena, joskus ala- ja yläasteen taitteessa, kaksi parasta kaveriani oli trekkereitä, molemmat tyttöjä. Itse olin toki vannoutunut tolkeinisti ja suhtauduin heidän harrasteeseensa hieman alentuvasti - vaikka kyllähän minä erityisesti niistä leffoista salaa tykkäsin. Mutta en siis tuntenut yhtään Trekistä pitävää poikaa, en ainakaan niin, että olisin tiennyt heidän harrasteestaan; tyttöjä kyllä.
VastaaPoistaTe puhutte siis jostain ihan kummasta maailmasta.
Pikemminkin sinä olet kotoisin jostain käsittämättömästä onnelasta tai paratiisista, jossa ei ole häpeää eikä koulukiusausta. Olemme kaikki uteliaita tietämään, miten sinne oikein pääsee. Meidän todellisuudessamme jokseenkin kaikki, mitä kiltti poika elämässään tekee, on häpeällistä ja nolosteltavaa, ja ainoa tapa olla poika, tai mies, jossa ei ole mitään hävettävää, on olla tuhma poika, väkivaltarikollinen, varas, pahoinpitelijä, urheilija. Raiskaajuus ei ole häpeällistä, poikuus on.
VastaaPoistaEi, kyllä siellä oli koulukiusausta ja häpeääkin. Koulukiusauksen tosin älysin kunnolla vasta paljon jälkeenpäin, sillä se ei kohdistunut minuun eikä tapahtunut juurikaan nähteni. Olin luultavasti liian hajamielinen huomatakseni.
VastaaPoistaOlen myöhemmin tunnistanut omassa teinitytönkäytöksessänikin sellaista nenännyrpistelyä, jota nykyään moittisin, vaikka en onneksi kovin pahasti. Varmaan sain aikaan pahaa huvittumalla hieman niistä pojista, jotka pelkäsivät tyttöjä niin paljon, että kauhu paistoi heidän kasvoiltaan mikäli jostain syystä oli pakko jutella. Lisäksi suhtauduin liian ymmärtävästi eräisiin tyttöjenvälisiin ilkeilyihin, vaikken varsinaisesti osallistunut niihin.
Luultavasti tuohon paratiisiin siis pääsee olemalla paljon omissa ajatuksissaan. Lisäksi tulee olla ystäviä ja lapsellisen hyvä itsetunto. Ei, en osaa neuvoa noiden kahden asian saavuttamisessa. Kannattaa olla sellaisessa koulussa, jossa on itse keskimääräisen hyvä. Selvästikään ei myöskään kannata olla poika jos kerran silloin saattaa tulla arbitraarisesti pahoinpidellyksi.
Selvästikään ei myöskään kannata olla poika jos kerran silloin saattaa tulla arbitraarisesti pahoinpidellyksi
VastaaPoistaEdistystä: lopultakin saimme naisen implisiittisesti myöntämään, että naisilla tosiaan on etuoikeuksia.
Edistystäkö? Kumma ajatus, että olisin joskus kiistänyt. Toki nähdäkseni miehilläkin on eräitä etuoikeuksia, eri asioissa vain. Naisilla on ainakin lapsina tuo etuoikeus, tytöt kun eivät erityisemmin pieksä toisiaan ja pojat pieksävät lähinnä toisiaan. Tästä on keskusteltu viime aikoina blogissani.
VastaaPoistaPitäisiköhän siitä masentua, että jopa Star Trek, jonka sentään pitäisi olla iloinen ja kevytmielinen asia maailmassa, saa aikaan vain depressiivistä keskustelua ATM-aiheesta? :(
VastaaPoistaNyyh. Muistan muuten olleeni lapsena erittäin närkästynyt jostain älyvapaasta epäjohdonmukaisuudesta siinä elokuvassa, jonka lopussa Spock kuolee (ja seuraavassa leffassa syntyy uudestaan ja aikuistuu pikavauhtia), mutten mitenkään kykene muistamaan mikä se epäjohdonmukaisuus oli. Närkästyksen tunne oli siis paljon mieleenpainuvampi kuin närkästyttänyt asia.
VastaaPoistaEufemia: "Naisilla on ainakin lapsina tuo etuoikeus, tytöt kun eivät erityisemmin pieksä toisiaan ja pojat pieksävät lähinnä toisiaan. Tästä on keskusteltu viime aikoina blogissani."
VastaaPoistaNiin, lähinnä. Valitettavasti nykyään tuo pätee vähemmän ja vähemmän. Itse jouduin kouluaikoinani useinkin poikien väkivallan kohteeksi - iltapäiväkerhossa poika iski vatsaan niin, etten saanut hetkeen henkeä, ala-asteella yksi tirvaisi silmäni mustaksi, kun kehtasin puolustaa kaveriani häntä vastaan, yläasteella kaksi poikaa pitivät hauskaa potkimalla minua säännöllisesti, kun istuin lattialla ja yksi yritti iskeä nyrkillä suoraan kasvoihin - ehdin väistää ja nyrkki osui seinään.
En oikein ymmärrä, miksi juuri minä houkuttelin esiin kaiken tämän itseäni kohtaan. Mutta väitän siis, että pojat käyttävät väkivaltaa myös tyttöjä kohtaan (ja jossain määrin päin vastoin, jouduin itse pari kertaa puolustautumaan nujakoimalla).
Toiseksi, tytötkin hakkaavat nykyään toisiaan. Uutisoitukin on tyttöjen välisistä rajuista tappeluista ja muistan omasta koulustanikin yhden nujakan - siinä tosin ei käytetty nyrkkejä vaan tytöt sähisivät, kynsivät ja repivät hiuksia toistensa päistä, mutta kuitenkin.
Minä olen joskus ennenkin painottanut sitä, kuinka erilaiselta maailma näyttäytyy eri puolen aitaa. Panu on kokenut poikien väkivaltaa ja hänestä poikien maailma oli julma, tyttöjen hauska ja toverillinen. Minua taas ovat potkineet päähän (kuvaannollisesti) sekä tytöt että pojat, edelliset tosin enemmän. Minulla oli nuorempana nimenomaan se käsitys, että poikien maailma oli mukava, kiva ja reilu - okei, joskus ne nujakoivat, mutta eivät tuhonneet samalla lailla toisen itsetuntoa ja omanarvontuntoa kuin tytöt (tarkoitan nyt kaverillisessa mielessä, en sitä, kuinka liiskataan yksilö vastakkaisen sukupuolen suhteen - sen osaavat sitä paitsi myös pojat, minä sain yläasteella enemmän kuin oman osani ja 19-vuotiaaksi asti olin vakuuttunut, että yksikään mies ei voi minua koskaan rakastaa tai pitää kauniina). Minä halusin silloin olla nimenomaan poika ja kaveerasinkin poikien kanssa niin kauan kuin se oli "sallittua". Ala-asteella minua luultiin pari kertaa pojaksi ja oi, kuinka ylpeä olinkaan! Yläasteella en enää voinut kaveerata poikien kanssa, se ei ollut "soveliasta" ja olivatpa pojatkin kääntyneet minua vastaan. Tyttöjen seuraan ei sopinut mennä, joten hengailin sitten yksin.
Että näin etuoikeutettu ja ihana elämä minulla on naisena ollut. Halleluja ja aamen.
A: 19-vuotiaaksi asti olin vakuuttunut, että yksikään mies ei voi minua koskaan rakastaa
VastaaPoistaEttäkö ihan 19-vuotiaaksi, voi tokkiisa. Minä olin 37-vuotiaaksi vakuuttunut siitä, että yksikään nainen ei voisi koskaan rakastaa minua.
Jep, unohdin. Kukaan muu ei ole kärsinyt lainkaan paitsi sinä. Oma napa on tietysti normaalisti lähinnä, paitsi kun kyse on sinusta. Sinun tuskasi on toki suurin ja merkittävin.
VastaaPoistaSinulle ei sitten juolahda mieleenkään, että siinä missä sinulle - naisena - sitä rakkautta löytyy heti kun pääset maailmalle siitä perslävestä, johon olet kasvanut, meillä miehillä ei ole yhtä helppoa. Sinun luoksesi ne ihailijat kävelevät, koska olet nuori nainen, eli sinulla on se huomioonotettava tunne-elämä. Meiltä miehiltä menee ikä ja terveys, ennen kuin löytyy joku joka välittää.
VastaaPoistaEthän sinä tietenkään pysty asettumaan sellaisen asemaan, joka joutui odottamaan sitä paljon puhuttua rakkautta kahdeksantoista vuotta kauemmin. Kun sinun asiasi ovat kunnossa, niin koko maailman asiat ovat kunnossa. Sinun ympärilläsihän se maailma pyörii.
"Sinulle ei sitten juolahda mieleenkään, että siinä missä sinulle - naisena - sitä rakkautta löytyy heti kun pääset maailmalle siitä perslävestä, johon olet kasvanut, meillä miehillä ei ole yhtä helppoa."
VastaaPoistaJa sinulle ei juolahda mieleenkään, että minä olen se, jolla kävi tuuria? Se, joka ei rynnännyt heti ensimmäisen kelpuuttajan syliin, jolta tuli turpaan niin, että rapa roiskui - sillä sellaisiakin tapauksia on.
En tarkoita, että tilanne olisi samanlainen kuin miehillä, mutta tarkoitan, että naisellekin voi käydä kehnosti eikä se naiseus aina pelasta häntä rakkaudettomuudelta ja kurjalta elämältä.
"Sinun luoksesi ne ihailijat kävelevät, koska olet nuori nainen, eli sinulla on se huomioonotettava tunne-elämä. Meiltä miehiltä menee ikä ja terveys, ennen kuin löytyy joku joka välittää."
Joo, kävelivät tosiaan. :D Heti, kun pesää saivat, karkasivat matkoihinsa. Oi sitä rakkauden ja ihailun määrää! Minulla kävi tuuri vain siinä, että törmäsin nykyiseen mieheeni, kuten sinä törmäsit sitten MK:hon. Ja on toki väärin ja hemmetin kurjaa, että sinä jouduit odottamaan vuosikausia, mutta kaikki miehet eivät joudu eli en niele väitettäsi, että miehet yleensä joutuvat odottelemaan hirvittävän pitkän ajan, edes atm:t - osa joutuu, osa ei.
"Kun sinun asiasi ovat kunnossa, niin koko maailman asiat ovat kunnossa. Sinun ympärilläsihän se maailma pyörii."
Tekisi kyllä mieli sanoa, että älä jauha kakkaa. Kyse nyt oli vain siitä, että muutkin kärsivät kuin sinä ja että oma napa on lähinnä - jokaiselle OMA tuska on aina suurin. Siksi minusta on ärsyttävää, kun sinä aina retostelet omallasi ihan kuin se olisi kipu numero YKSI, johon kaikkea muuta on verrattava ja johon verrattuna se kaikki muu kalpenee ja haihtuu ikään kuin sinä yksin olisin kärsinyt ja erityisesti naisen kärsimykset eivät ole yhtään mitään verrattuna sinun kärsimyksiisi.
Minusta saa pitää itseään aika onnekkaana jos löytää rakkauden edes joskus, oli minkä ikäinen ja näköinen tahansa, siihen ei kuitenkaan ole mitään takuita.
VastaaPoistaMinä toisaalta pidän itseäni onnekkaana senkin takia että vaikka olenkin jäänyt vaille rakkautta olen myös säästynyt ihmissuhdesotkujen huonoilta puolilta.
Komppaan tässä kyllä Näkymätöntä tyttöä: oikeasti hyvän, sopivan ihanan kumppanin löytyminen on hemmetinmoinen onnenkantamoinen. On totta, että "valinnanvara" lisää mahdollisuuksia löytää sellainen, mutta samalla se lisää mahdollisuuksia saada toiselta rankasti turpaansa. Näissäkin asioissa ruoho on usein vihreämpää aidan toisella puolella ja toista pidetään väistämättä onnekkaampana ja pahimmillaan vielä syyllisenä omaan epäonneen.
VastaaPoista