torstai 25. toukokuuta 2006

Juorulehtien kuolema?

Lordin naaman paljastaminen kaikelle kansalle on saanut Seiska-lehden lukijat raivostumaan oikein joukolla ja sanomaan tilauksia irti. Kun otetaan huomioon, että yhtye killuu tällä hetkellä korkealla isänmaallisen innostuksen kultatuolissa, moisen voisi helposti kuitata hetkellisenä muotina. Minusta kuitenkin tuntuu, että se on ajan merkki. Voin tulkita sen kahdella tavalla, jotka eivät ole mitenkään sovittamattomassa ristiriidassa keskenään, vaikka ovatkin tavallaan vastakkaisia. Kumpikin tulkinta lähtee siitä tietoisuuden muutoksesta (anteeksi tuo intoileva ja epäluonteva ilmaus), jonka netti on aiheuttanut.

Yhtäältä voidaan ajatella, että netissä monet ihan tavalliset ihmiset rakentelevat itselleen erillisiä identiteettejä, joita eivät halua sekoitettavan arkiminäänsä. Toisin sanoen siinä missä katutason juntti ennen vanhaan piti julkkiksen pyrkimyksiä erottaa toisistaan rooli ja oma minä teeskentelynä ja vaati "totuutta" esille, nykyjuntilla saattaa olla omaa kokemusta imagonrakennuksesta ja erilaisten roolien näyttelemisestä esimerkiksi erilaisilla nettifoorumeilla ja chateissa. Hän siis ymmärtää julkkista ja pystyy asettumaan omakohtaisesti ja empaattisesti sellaisen henkilön asemaan, joka haluaa tiukasti erottaa yksityisen ja julkisen toisistaan. Juorulehti, joka itsetarkoituksellisesti paljastelee ihmisten yksityisasioita, ei enää ole hänen asiallaan: paljastus tuntuukin halpamaiselta tempulta, jollaisen kohteeksi hän ei itse haluaisi joutua, ja hänen sympatiansa ovat täysin uhrin puolella ja lehteä vastaan.

Toisaalta voidaan myös miettiä, onko ihmisten asioissa enää mitään paljastamista. Ryhmäseksi, homoseksuaalisuus, sadomasokismi ym. erikoisina ja kutkuttavina pidetyt seksuaaliset mieltymykset ovat osoittautuneet tavallisten pekkojen ja pirkkojen haaveiksi, jolleivät suorastaan harrastuksiksi - netin chateissa ja foorumeilla ihmiset, jotka joskus aikaisemmin joutuivat kätkemään fantasiansa maailmalta ja itseltäänkin, tutustuvat ihan tavallisiin, mukaviin ja kiltin oloisiin ihmisiin, joista jokseenkin samat tai vielä rankemmat asiat tuntuvat kiihottavilta. Toisin sanoen, jos jokin Kahdeksan päivää- tai Yhdeksän yötä -lehti paljastaa malli Pimpukka Tissakaisen harrastavan kolmikkoleikkejä poikaystävänsä ja tyttöystävänsä kanssa nokkosissa kieriskellen, ihmiset haukottelevat ja kääntävät sivua - johan noita tuollaisia juttuja on nähty ja kenties itsekin koettu eikä maailma siitä romahtanut, nuorelta nätiltä hupakolta ei kukaan sitä paitsi ole muuta odottanutkaan, ja paskaako Pimpukan nokkosissakieriskelyt juorulehden sivuille kuuluvat? Yhtä hyvin voisivat kirjoittaa artikkelin siitä, että Pimpukka käänsi päätään. - Ja ainakin Pahkasian vanhan parodian mukaan jo kirjoittavatkin.

Kummin päin asiat sitten lienevätkin, alkaa näyttää yhä ilmeisemmältä, että juorulehti ei enää ole erityisen hyvä sijoituskohde. Juoru tarkoittaa sitä, että huomionarvoisen henkilön vihjaillaan tai tiedetään tehneen jotain yleiseen moraaliin ja siveyteen sopimatonta, jotain sellaista, mitä ihmiset eivät yleensä kehtaa tai uskalla tehdä tai ainakaan tunnusta. Nykyään sellaisia asioita alkaa olla yhä vähemmän. Vaikka juoruilu sinänsä epäilemättä säilyy osana arkipäivän kulttuuria siellä, missä tilanteen vaatimuksiin viritetyillä juoruilla voidaan vahingoittaa kilpailijan tai vihamiehen mahdollisuuksia saada jotain tavoiteltua, julkkisjuoru saattaa olla jo osoittautumassa uhanalaiseksi kulttuuri-ilmiöksi. Toivottavasti kukaan ei saa päähänsä suojella mokomaa. En ole juurikaan koskenut Seiska-lehteen, edes pinseteillä, enkä pitäisi suurena vahinkona, vaikka mokoma läpyskä menisi konkkaan. Painetaanhan siinä silloin tällöin kuvia vähäpukeisista nuorista naisista, joita katsellen on mukava treenata ranneliikettä vessan pytyllä, mutta näitä käsityöharrastuksia varten on kyllä omatkin julkaisut, jotka ajavat asian paremmin.