lauantai 13. toukokuuta 2006

Sorto eli yhteisöllisyys

Tekisi mieli lisätä edelliseen vielä jotain, mutta Tommi sanoi oikeastaan kaiken tarvittavan. Panin kuitenkin merkille hänen puheenvuorossaan esiintyneen sanaparin sorto eli yhteisöllisyys. Se kiteyttää erinomaisesti sen, mikä libertarismissa mielestäni on vikana.

Eräät muslimijärjestöt ovat viime aikoina esittäneet sellaisia vaatimuksia, että heidän pitäisi saada länsimaisessa yhteiskunnassa samanlainen millet-asema kuin esimerkiksi kristityillä oli osmanien valtakunnassa, siis siviilioikeudellinen itsehallinto. Shariaa pitäisi saada soveltaa ainakin perheoikeuskysymyksiin. Länsimaisen demokraattisen oikeusvaltion periaatteisiin kuuluu tietenkin, että tällaiset ehdotukset nauretaan ulos, koska muslimeilla ei tosiaankaan ole eikä kuulu olla muslimeina mitään muita oikeuksia kuin oikeus käydä moskeijassa öyhöjen häiritsemättä; muut oikeudet heillä on ihmisinä ja kansalaisina. Ranskan vallankumouksen aikana sanottiin: kaikki oikeudet juutalaisille ihmisinä, ei mitään oikeuksia juutalaisille juutalaisina. (Vaihda juutalaisen paikalle muslimi.) Tämä on sekulaarin valtion ydinajatus, ja esimerkiksi Ranskan huivikiista, jossa meikäläiset tiedostavat ymmärtäjähumanistit asettuivat johdonmukaisesti väärälle puolelle, oli täysin looginen seuraus Ranskan vallankumouksesta ja Ranskan omasta demokraattisesta perinteestä.

Millet-tyyppiset ratkaisut eivät ole mitenkään harvinaisia. Esimerkiksi tsaarin Venäjä sovelsi millet-mallia, jossa keisari yksinkertaisesti nimitettiin valloitettujen maiden hallitsijaksi niiden omien mukaisesti: jossain Buharassa ja Hivassa tsaari hallitsi tataarikaanin oikeuksin, Suomessa taas perustuslaillisena monarkkina. Kuten historiasta muistanemme, 1800-luvun mittaan Venäjällä alkoivat vahvistua vaatimukset millet-tilkkutäkin korvaamisesta yhtenäisvaltiolla, mikä meillä tietenkin tulkittiin sorronhaluksi ja isovenäläiseksi sovinismiksi. Millet-järjestelmässä on juuri tämä perusvika: se toimii erinomaisen hyvin despoottisten jumalkuninkaiden, mahtavien lääninherrojen tai muiden oikullisten hirmuvaltiaiden hallitsemissa esimoderneissa perähikiöissä, koska jumalkuninkaalla, lääninherralla, sulttaanilla, tsaarilla ja ihtenäesen Savonmuan yljpiällysmiehellä (vai yljhäkämieskö lienöö) on varaa olla myös antelias ja myöntää juutalaisille, armenialaisille, suomalaisille tai muulle mutiaisyhteisölle erioikeuskirja, jossa on hienot värikkäät nauhat ja sinetit sekä hallitsijan omakätinen nimikirjoitus vihreällä musteella. Niin kauan kuin despootin valta pysyy, vähemmistöyhteisöllä on kuninkaan armeija suojanaan pogromiöyhöttäjiä vastaan, mutta millet ei kestä modernia valtiota, kuten esimerkiksi Anatolian armenialaiset saivat nahoissaan tuta. Kun kuningasta vastaan kapinoidaan, myös milletille turvan antanut kuninkaan käskykirje menettää merkityksensä. Milletin sijasta vähemmistö on pyrittävä integroimaan valtavirtayhteiskuntaan.

On tietysti kuvaavaa, että muslimit ovat modernista yhteiskunnasta kyllin pihalla ehdottaakseen milletin kaltaisen esimodernin järjestelyn käyttöönottoa länsimaisessa demokratiassa. Idea on todella huono ja - tätä ei voi kyllin korostaa - muslimien omien etujen vastainen. Esimerkiksi Britanniassa millet-järjestelyä on mitä ilmeisimmin ainakin implisiittisesti sovellettu, ja tulokset eivät ole olleet kehuttavia. Hyvin ei mene ranskalaisillakaan, mutta heidän ongelmansa on kuitenkin enemmän vieraantuneen alaluokan öyhötys kuin valtavirtayhteiskunnasta sivuun jättäytyneet milletit.

Muslimien omasta näkökulmasta ajatus omasta milletistä on tietysti kauhean paljon järkevämpi, koska jossain sisällissotien ja klaaniriitojen repimässä Somalian kaltaisessa valtiossa islam lienee oikeasti ainoa yhteiskunnallinen organisaatio, jolla on minkään valtakunnan arvovaltaa hillitä pyssyporukoiden riitoja. Somalian tilanne muistuttaa varsin paljon Irlantia ennen englantilaisten tuloa ja pitkään sen jälkeenkin: paikalliset kuninkaat, joita Irlannissa oli tuolloin pari sataa, kävivät jatkuvaa sotaa keskenään, ja suunnilleen ainoa maata yhdistävä hallinnollinen organisaatio oli kirkko. Tuollaisista oloista tulevien ihmisten ajattelutapa lähtee siitä, että valtiota ei kuitenkaan ole tai siihen ei voi luottaa, ja kun punakat viiksivillet syöksyvät oven läpi esimerkiksi somalien kotiin öyhöttämään viinaa hönkien (kaikki nämä pelättyjen muslimiraiskaajapoikajengien jäsenet ovat joko kokeneet sellaisia hyökkäyksiä itse lapsuudessaan tai tuntevat jonkun, jolla on tästä kokemuksia - ne kymmenkunnan vuoden takaiset jutut eivät todellakaan jääneet ilman seurauksia), asiat alkavat oikeasti näyttää siltä, että valtio ei kykene hillitsemään valkonaamayhteisön vihaa ja että tarvitaan jonkinlaista yhteisöllistä puolustautumista.

Tästä syystä näitä millet-ideoita aletaan esittää. Ilman muuta taustalla on myös huoli yhteisön tyttöjen pimpoista. Tätä huolta kunnioitetaan kuitenkin sekä yhteiskunnan kokonaisedun että kunkin muslimin omien ihmisoikeuksien kannalta aivan liikaa. Noin yleisesti ottaen muslimien herättämän vihan ja epäluulon tärkein syy on, että heidän tyttäriään ei saa nussia. Ihminen on määritelmällisesti sen lajin edustaja, jonka kanssa voimme nussia ja saada lisääntymiskykyisiä jälkeläisiä. Kun muslimit kieltävät meitä nussimasta tyttäriään ja päinvastoin, he omasta tahdostaan rajaavat itsensä ihmisten ulkopuolelle, jolloin tietysti öyhöainekset alkavat myös kohdella heitä epäihmisinä.

Ongelma on varsin vaivattomasti ratkaistavissa niin, että valtion voimavaroja, lainsäädäntöä ja toimeenpanokoneistoa käytetään aktiivisesti muslimityttöjen nussintaoikeuksien puolustamiseen. Valitettavasti juuri sitä ei halua kukaan. Feministeille on tabujen tabu tehdä mitään sellaista, mikä voisi johtaa siihen, että suomalainen mies saisi paremmat saumat olla sukupuoliyhdynnässä. Rasistien ja populistien äänet taas syntyvät nimenomaan pelottelemalla ihmisiä muslimien sikiävyydellä; heitä ei vähääkään kiinnosta avata näkymiä sellaiseen tulevaisuuteen, jossa muslimien tyttäret nussivat suomalaisia miehiä ja saavat näiden kanssa lapsia, jotka suomalaistuvat. (Tosin rasistit ja populistit jättävät muslimien sikiävyyspelottelussa huomiotta myös sen, että suomalaisten tyttöjen kanssa sekoilevat ulkomaalaiset sonnit eivät jätä jälkeensä "muslimilapsia", vaan ihan tyypillisiä suomalaisia yksinhuoltajan kersoja, vähän tavallista päivettyneemmän näköisiä ehkä, mutta sen ei luulisi haittaavan, jos ne pennut kasvavat suomalaiseen valtakulttuuriin ja -uskontoon, joka ei tietenkään ole kristinusko, vaan jääkiekko.) Toisin sanoen kauniin Mehrabunin pimppa pysyy - imaamin, femakkodemarien ja perussuomalaisten yhteisellä päätöksellä - edelleen poissa suomalaisten miesten ja heidän penistensä ulottuvilta, vaikka Mehrabun näkisi joka yö kovan pornon tasoisia seksiunia kiehtovan pottunenäisestä ja eksoottisen persjalkaisesta huoltoaseman Reiskasta. Mehrabunin seksuaalinen halu Reiskaan ei ole minkään merkittävän eturyhmän suojeluksessa, joten sitä ei ole virallisesti olemassa.

Tommi käytti ilmausta sorto eli yhteisöllisyys. Libertarismi lähtee siitä käsityksestä, että valtio on kaikkein pahin sortaja ja että valtio on heikennettävä mahdollisimman olemattomiin, jotta ihmiset voisivat liittyä vapaaehtoisiksi, pakottomiksi arvoyhteisöiksi. Nythän vain asia on valitettavasti niin, että vaikkapa uskonnot ovat alun perin heikon tai olemattoman valtion olosuhteissa syntyneitä "vapaaehtoisia" arvoyhteisöjä. Vapaaehtoisuus on lainausmerkeissä sen takia, että näihin arvoyhteisöihin liityttiin ja kuuluttiin juuri valtion heikkouden takia, hakemaan niistä sitä turvaa, jota antamassa ei ollut minkäänlaista valtiota.

Ensimmäiselle arvoyhteisöön liittyneelle sukupolvelle jäsenyys oli luonnollisesti vapaaehtoinen, mutta seuraavalle ei todellakaan. Arvoyhteisön keskellä kasvanut lapsi ei tietenkään ole eikä voi olla kykenevä kovin informoidusti ja tasapuolisesti päättämään, haluaako hän mieluummin vaihtaa johonkin toiseen arvoyhteisöön, eikä hän välttämättä voi irrottautua siitä, vaikka haluaisikin. Tämän näkee siitä katkeruudesta, kapinallisuudesta ja konfliktista, joka luonnehtii esimerkiksi lestadiolaisten lasten irrottautumista yhteisöstään. Ja heillä on sentään apunaan valtio, jolta voi anoa esimerkiksi toimeentulotukea, jos oman perheen rahahanat ehtyvät. Kun joku libertaristi julistaa, että "mun rahoilla ei saa elättää pummeja", hän tarkoittaa siis oikeastaan, että "mun rahoilla ei saa tukea kenenkään lestadiolaisen tai muslimin irrottautumista arvoyhteisöstään". Tenor: valtio on sortaja, yhteisöt ovat hyviä ja spontaaneja, ihmiset kuuluvat yhteisöille. Libertarismin todellinen sisältö on ihmisten pakottaminen yhteisöjen jäsenyyteen vaikka väkisin. Eikä libertaristiakaan kiinnosta kauniin Mehrabunin seksuaalisen itsenäisyyden tukeminen ja puolustaminen - siihen kun tarvittaisiin, hyi olkoon, veronmaksajilta varaaaastettuja rahoja ja kauheaa kommunistista vallankäyttöä.

Sama vika toki on suvaitsevaisuuslässyttäjissäkin: aatehistoriallisten juuriensa vuoksi he eivät osaa mieltää vallankäyttöä tarkkuusinstrumentiksi, hammaslääkärin poraksi, jota voi olla tarpeen hallitusti hyödyntää Mehrabunin kaltaisten ihmisten integriteetin puolustamiseksi yhteisöiltä, vaan valta on heille itsessään pahaa pamputtavan uaa-uaa-poliisin brutaaliutta. Toisin sanoen vallankäyttö sitä muslimiyhteisöä vastaan, joka rajoittaa Mehrabunin elämää, on heille äärimmäisen vastenmielistä siinäkin tapauksessa, että he olisivat juhlapuheiden tasolla sitoutuneet olemaan Mehrabunin puolella.

Muuan tavallistakin himmeämpi libertaristi kauhisteli aikoinaan uuvuttavan teennäistä moralismia uhkuen (tehän tiedätte, että libertaristeilla, koska he ovat täysin yhteiskuntakelvotonta paskasakkia, on voimakas tarve esiintyä korkeamoraalisina), kuinka hirveää se on, että kommunistit ja uskovaiset kasvattavat lapsensa epävapaudellisiin ja irrationaalisiin aatteisiin ja kuinka lapset pitäisi tarvittaessa vaikka kovalla kädellä vapauttaa tästä orjuudesta ja heidän vanhempansa pakottaa maksamaan lapsille vahingonkorvausta. Kymmenen pistettä pojalle siitä, että hän keksi ilmeisen spontaanisti, mihin sitä valtiota tarvitaan: juuri siihen, että hörhöyhteisöt, kuten stalinistit, kuolaaja- ja matonjärsijäosaston ääriuskovaiset, muslimimilletit ja libertaristit, eivät pääsisi kasvamaan liian vahvoiksi. Viime kädessä juuri valtio pitää parhaiten yllä ja puolustaa niitä vapauksia, joita libertaristit väittävät kannattavansa. Luonnollisestikaan tämä oivallus ei saanut häntä luopumaan libertaristisista vakaumuksistaan, koska libertaristi on ihan määritelmällisestikin sellainen tyyppi, joka pystyy uskomaan ja julistamaan loogisesti täysin yhteensopimattomia asioita eikä näkisi omissa puheissaan ristiriitaa, vaikka se kävelisi häntä vastaan käsillään ilman housuja kivekset vihreiksi maalattuina. (Tai no, useimpien libertaristien tapaan hänellä ei olisi sinänsä mitään valtiota vastaan, jos hän ja hänen valistuneet kaverinsa saisivat määrätä, eikä tarvitsisi ottaa huomioon sellaisten häntä huonompien aivopesun uhrien mielipiteitä, jotka vapaaehtoisesti äänestävät esimerkiksi demareita.)

Arvoyhteisöjen sorto alkoi heiketä sitä mukaa kun moderni valtio syntyi ja vahvistui. Valtio on kansalaisen turva milletiä, yhteisöä ja yhteisöllisyyttä vastaan. Valtio mahdollistaa yhteisöshoppailun eli sen, että sama kansalainen voi osallistua eri yhteisöihin erilaisissa sosiaalisissa rooleissa. Jos Kake-Mike Kyrpiäinen harrastaa kinkyhomo-orgioita ja postimerkkeilyä, postimerkkikerholla ei ole minkään valtakunnan oikeutta erottaa Kyrpiäistä jäsenyydestään sen takia, että hän on kinkyhomo. Jos Kake-Mike Kyrpiäinen on yhtä intohimoinen postimerkkeilijä kuin kinkyhomo, jos hän osaa olla sekoittamatta kinkyhomon roolia filatelistin rooliin ja jos hän maksaa säntillisesti jäsenmaksun sekä pitää kerholle asiantuntevia ja kiinnostavia esitelmiä Taka-Guayanan kansantasavallan komissaarineuvoston käyttämistä postileimoista, hänen kinkyhomoutensa ei kuulu postimerkkikerholle yhden nahkahousujen takataskuun pannun punaisen nenäliinan vertaa.

Siitä ei ole kauaa, kun postimerkkikerho saattoi erottaa Kyrpiäisen jäsenyydestään hänen kinkyhomoutensa perusteella. Nykyisin asia ei enää ole niin, ja jos joku yrittää, Kyrpiäisellä on oikeus huutaa apuun valtiota ja oikeuslaitosta. Tämähän ei tietenkään kaikkia miellytä, eikä varsinkaan niitä parkumatteja, jotka syyttävät sortajiksi milloin demarimafiaa, milloin kommunisteja, milloin patriarkaattia ja milloin mitäkin pahansuopaa ryhmittymää, joka mukamas on kaapannut vallan "moraaliselta enemmistöltä". Kyseessä ovat enemmän tai vähemmän luonnevikaiset tyypit - näitähän libertaristitkin enimmäkseen ovat - joilla ei ole lahjakkuutta, mutta joiden vallanhimo on sitäkin suurempi. Sellaiset tyypit nimittäin haluaisivat vanhojen hyvien aikojen tapaan valtaa, absoluuttista valtaa, ja kun heistä ei ole liike-elämän eikä politiikan pomoiksi, heidän ainoa saumansa olla ihmisten elämästä ja onnesta päätöksiä tekeviä päällepäsmäreitä olisi jokin hegemoninen arvoyhteisö. Valitettavasti arvoneutraaliuteen ja pluralismiin pyrkivä valtio antaa ihmisten nykyään melko vapaasti olla kinkyhomoja tai aseistakieltäytyjiä, mikä tarkoittaa, että öyhöhenkisten arvoyhteisöllä ei ole enää sitä absoluuttista ja kyseenalaistamatonta valtaa, joka jollain isänmaallisten ja oikeauskoisten kunnon kansalaisten klubilla vielä viisikymmenluvulla oli. Nettiöyhöttäjät eivät tietenkään kykene näkemään tätä niin kuin se pitää nähdä, eli että demokraattisissa oikeusvaltio-oloissa heillä ei ole mitään asiallista perustetta väittää olevansa sitä kinkyhomoa parempia ihmisiä. Ehei, heidän tulkintansa on aina se, että kinkyhomot, kommarit tai muut heitä huonommat olennot määräilevät, käyttävät jonkinlaista epälegitiimiä sortovaltaa heihin.