keskiviikko 17. toukokuuta 2006

Mikä feminismissä vikana?

Koska joskus pitää se yhteenveto laatia, olkoonpa vaikka nyt. Mikä kaikki siis feminismissä on vikana?

Yhteiskunnallinen vastuuttomuus. Feministit tuntuvat olevan kykenemättömiä myöntämään, että heillä on ollut merkittävästi vipuvoimaa yhteiskunnan ja lainsäädännön kehityksessä jo vuosikymmenten ajan. Feministit ovat pitkälti valtaa käyttävä eliitti. Siitä huolimatta he esiintyvät mielellään vainottuina toisinajattelijoina ja väittävät paljastavansa salattuja eliittejä.

Samaan viittaa se Ireen von Wachenfeldtin käsittämätön lausunto Könskrigetissä, että naisten asiat eivät hänen järjestönsä toiminta-aikana olisi edenneet metriäkään, vaikka järjestö oli Ruotsin suurin naisasiaorganisaatio, jolle jaettiin valtion avustuskruunuja lumikolalla ja vaikka se oli saanut oman sympatisoijansa tasa-arvoministeriksi. Jos järjestö on tällaisessa hegemonisessa asemassa eikä silti koe saavansa mikään aikaan, niin eikö vika ole pikemminkin järjestössä itsessään kuin yhteiskunnassa ja patriarkaatissa? Eikö silloin olisi järjestön aika ainakin esittää itselleen vakavia kysymyksiä siitä, mikä on mennyt vikaan? Ehehei. Fyrkkaa ja valtaa vain on saatava lisää, loputtomiin. Niitä ei ilmeisesti ole koskaan tarpeeksi.

(Voi tietenkin kysyä, missä määrin jonkin ROKSin kieroutuminen on feminismin syytä. Pikemminkin se osoittaa, miten helvetin väärässä kaikenlaiset oikeistoliberaalit ovat halutessaan siirtää sosiaalitoimen "kolmannelle sektorille", ts. quango-tyyppisille kansalaisjärjestön kaltaisille, mutta valtion tukemille hyväntekeväisyyspuljuille. Kun asialla on jokin ideologisesti yksisuuntainen ROKS valtion sosiaalitoimen sijasta, päädytään tilanteeseen, jossa ROKS imee kuin sieni valtion avustusrahoja oletettuun "hyvään tarkoitukseen", mutta ei ole sillä tavalla vastuu- ja tilivelvollinen valtionhallinnon osana kuin sosiaalitoimi on. Tällä en tietenkään tarkoita, ettei feminismi ja muu miesviha voisi soluttaa tai olisi paikoitellen soluttanut sosiaalitointa.

Feministien miesvihallaan soluttama sosiaalitoimi voidaan aina alistaa tutkintaan ja vetää vastuuseen lakien ja asetusten vastaisesta toiminnastaan, ja feministit voidaan erottaa sosiaalitoimen palveluksesta tai siirtää lakananviikkaustasoisiin tehtäviin, joissa heidän miesvihansa ei vaaranna kenenkään oikeusturvaa. ROKSin kaltaisen järjestön kohdalla se on vaikeampaa, varsinkin kun sen piirissä ilmenevää miesvihaa ja feminismiä ollaan luonnollisista syistä valmiita ymmärtämään ja hyväksymään liiallisuuksiin asti: loppujen lopuksihan meidän valistuneiden, hyvien ja kilttien miesten on vaikeaa olla kokematta yleisinhimillistä empatiaa tuollaisten järjestöjen työntekijöitä kohtaan, koska suunnilleen ainoa parisuhdetodellisuus, johon heillä on laajempaa näkökulmaa, on parisuhdeväkivalta. Naisten turvataloihin tulee huijarien, psykonarttujen ja luonnevikaisten naisten lisäksi ihan oikeasti sen ihanan YTM:nsä pahoinpitelemiä, mahdollisesti groteskisti silvottuja ja typistettyjäkin naisia, ja olisi kumma, jollei se vaikuttaisi noissa järjestöissä työskentelevien vapaaehtoisten ajatteluun.

Oikeistoliberaalit puhuvat mielellään "kolmannesta sektorista" vaihtoehtona valtion "byrokraattiselle" sosiaaliavulle. Ketunhäntä on selvä: he muistelevat vanhojen hyvien aikojen kristillisiä "kolmannen sektorin" järjestöjä, jotka toimivat köyhien, ts. oikeistoliberaalista näkökulmasta aksiomaattisesti öyhöttävän alaluokan (terve, Ilkka), ideologisena kontrollimekanismina. Valitettavasti laajeneva byrokratia kuuluu kaikkien "hyväätarkoittavien" puljujen luonteeseen erottamattomana osana. Sosiaalitoimessa työskennellyt isosiskoni on todennut, että byrokratian laajenemisen ja lisävaltuuksien hamuamisen taustalla on organisaation sisäänrakennettu suuruudenhulluus: jos me vain saamme lisää resursseja, voimme parantaa koko maailman.

Tämä suuruudenhulluus tulee tunnustaa ja kehittää mekanismeja sen hallitsemiseksi, hallinnoimiseksi ja hillitsemiseksi, ja juuri siksi sosiaalitoimi on pidettävä valtion kontrollissa. Oikeistoliberaali, joka haluaa siirtää esimerkiksi perheväkivalta-asiat kolmannen sektorin hyväntekeväisyysjärjestön hoidettavaksi, saattaa siirtää ne sellaiselle miesvihaajapuljulle, joka on kaikissa olosuhteissa oikeistoliberaalin omastakin ideologisesta näkökulmasta huonompi vaihtoehto kuin valtion poliittisesti kontrolloima virasto. Ja valtion avustusten poistaminen ei välttämättä auta, sillä juuri "naisten suojelemiseen" jos mihin on taatusti tarjolla yksityisten filantrooppien lahjavaroja, jotka tekevät miesvihaajapuljusta täysin valtiosta ja poliittisesta prosessista riippumattoman vallankäyttäjän. Ihanko totta esimerkiksi libertaristen mielestä jonkin ROKSin kaltainen kolmannen sektorin itsenäinen stalinistinen miesvihaajamafia on aina ja kaikissa olosuhteissa parempi vaihtoehto kuin poliittisesti kontrolloitu sosiaalitoimi? Esivalta ei totisesti turhaan kanna miekkaa - eikä liioin hallitse turhaan sosiaalitointa.

Marginaalihuomautus: tässä nähdään taas, miten oikeistoliberalismi on luovuttamassa poliittista valtaa demokraattisesti valvotuilta elimiltä kaikenlaisille epäilyttäville "yhteisöille". Tuomiovallan antaminen muslimimilleteille on nimenomaan oikeistoliberaali idea, vaikka tyhmät vasemmistolaiset maailmanparantajat, jotka eivät ole koskaan vaivautuneet perehtymään länsimaisen demokratian ja oikeusvaltion toimintaperiaatteisiin, antavatkin jallittaa itsensä tukemaan tällaisia hölmöyksiä. Ja nyt sulut kiinni.)

Asiaan palatakseni: feministeistä mieleeni tulee se Itä-Euroopan kommunistivaltion omituinen piirre, että noissa maissa puoluepukarit puhuivat (kommunismin) asiasta, asialle omistautumisesta ja asian edusta ikään kuin olisivat kuuluneet edelleenkin jonkinlaiseen maanalaiseen oppositioliikkeeseen, vaikka he todellisuudessa olivat koko valtiojärjestystä kontrolloiva voima, jolla oli hallussaan kaikki pelit ja pensselit. Lueskeltuani aikani kaikkia armenialaisten kansanmurhaa, Holocaustia ja Gulagia käsitelleitä kirjoja ja artikkeleita olen tullut taipuvaiseksi ajattelemaan, että tuo asenne juuri yhdistää totalitaarisia hallituksia ja junttia: kuvitelma, että ollaan jonkinlainen liike tai asia vielä siinä vaiheessa kun todellisuudessa hallitaan maata. Tällöin ollaan tavallaan henkisesti vapaita tekemään mitä pöyristyttävimpiä ihmisoikeusrikoksia "asian edun" nimissä, koska ajatellaan, että vallankumous on koko ajan meneillään, poikkeustila voimassa ja tilanne päällä, eikä normaaleja, rauhallisia oloja tule eikä voi tulla, ennen kuin vallankumous on valmis - ts. ennen kuin turkkilaiset ovat (mitä se sitten tarkoittaakin) oman maansa ja oman talonsa herroja, tai ennen kuin arjalainen rotu hallitsee kiistattomasti maailmaa, tai ennen kuin kapitalistinen riisto on poistettu maailmasta.

Feministeillä on jo vuosikymmeniä on ollut merkittävästi vipuvoimaa yhteiskunnan asioihin, mutta he eivät koskaan myönnä tätä. Sekin, mitä he ovat oikeasti saaneet aikaan, ei heitä jälkeenpäin näytä miellyttävän, koska se jotenkin aina päätyy pönkittämään epämääräisesti määriteltyä "patriarkaattia". "Tasa-arvo" ja "oikeudenmukaisuus" sellaisina kuin ne feministeille kelpaisivat pakenevat heidän otettaan koko ajan - mikä viittaa vahvasti siihen, että ne ovat pohjimmiltaan metafyysisiä ja teologisia käsitteitä ja feminismi pikemminkin uskonto kuin poliittinen liike.

Feministit ovat huonoja esikuvia. Tyypillinen feministi juo viinaa, polttaa tupakkaa, uskoo erilaisiin irrationaalisiin taikaluuloihin horoskoopeista energiariipuksiin eikä ole edes humanistisena intellektuellina erityisen korkeaa tasoa, koska tietojen hankinnan sijasta hän keskittyy skolastiikkaan ja feminismiuskonnon teologiaan. Kuka haluaa tyttärestään sellaista?

Suoraan sanoen: jos oma tyttäreni rupeaisi prostituoiduksi, minua huolestuttaisi asiassa eniten se, että hän voi saada sukupuolitaudin, ajautua käyttämään vahingollisia päihteitä tai joutua väkivaltaisen asiakkaan pahoinpitelemäksi. Jos tyttäreni rupeaisi feministiksi, tietäisin, että hän saa sukupuolitaudin, ajautuu käyttämään vahingollisia päihteitä ja joutuu väkivaltaisen poika- tai tyttöystävän pahoinpitelemäksi. Feminismiin kuuluu osana rikkinäisyysshow, rikkinäisen ihmisen ehdointahtoinen näytteleminen, eli esimerkiksi vaarallisten ja väkivaltaisten poikaystävien seuraan hakeudutaan ihan tahallaan. Kyse on eräänlaisesta narsistisesta itsetehostuksesta. Luonnollisesti näiden väkivaltaisten miesten raakuus myös antaa omalle aatteelle lisää argumentteja. Toisin sanoen huoraksi rupeaminen on tyttärellenne aina parempi vaihtoehto kuin feministiksi rupeaminen, edellyttäen, että lainsäätäjä ei ehdoin tahdoin marginalisoi prostituoituja, jotta feminismi saataisiin keinotekoisesti näyttämään huoraamista paremmalta vaihtoehdolta, mitä se ei siis todellakaan ole.

Älkääkä kuvitelkokaan, että ne lesbosuhteet, joihin ruvetaan joko aatteellisista syistä tai oikean seksuaalisen halun vuoksi, olisivat yhtään sen vapaampia tai vähemmän kouristuksenomaisia ja väkivaltaisia kuin miessuhteet. Jokin raja naiiviudellakin.

Yhteiskunnallinen irrelevanssi. Työväenliike ym. yhteiskunnalliset liikkeet ovat menestyneet ja saaneet yhteiskunnallista vaikutusvaltaa sen takia, että ne ovat lähteneet oikaisemaan todellisia epäoikeudenmukaisuuksia, oikeita ongelmia ja tavallisten ihmisten tavallisessa arjessa ilmeneviä hankaluuksia käytännössä toimivalla ohjelmalla, johon on oleellisesti kuulunut ongelmista kärsivien ihmisten oma aktivoituminen.

Työväenliike oli aikoinaan paljon muuta kuin sosialistiset puolueet. Siihen kuului se, että perustettiin mm. omia urheiluseuroja, oma urheiluliitto, omia raittiusseuroja, oma sivistysliitto jne. Työväenliike pystyi menestymään juuri siksi, että siinä oli pohjimmiltaan kysymys muustakin kuin siitä, että vihattiin kapitalistia. Perinteiseen työväenkulttuuriin kuului oleellisena osana myös hyvien tapojen noudattaminen ja kapitalistien nolaaminen olemalla kapitalistia sivistyneempi ja hyvinkasvatetumpi, niin että kapitalisti joutui häpeämään stereotyyppisiä mielikuviaan öyhöttävistä työläisistä.

Esimerkiksi Hannu Salama, joka on perinteisestä työväenkulttuurista lähtöisin, on kohtelias ja hyvinkasvatettu herrasmies sormenpäitään myöten, minkä olen voinut ns. livenä todeta, kun hän kävi esiintymässä vuosia sitten Kirjakahvilassa. Itse asiassa en sen jälkeen enää yhtään ihmettele, että hän on elämänsä aikana ollut niin YTM naisten silmissä. Miehestä saa aivan toisen vaikutelman kuin hänen kirjoistaan, jotka tunnetusti käsittelevät lähinnä kännissä öyhöttämistä ja naintia.

Feministit eivät oikeasti ole yhteiskunnallisesti relevantti liike. Feministit ovat keskittyneet lähinnä syyttelemään "patriarkaattia" ja miehiä kaikesta tapaan, joka tuo mieleen rasistiset kaunaliikkeet. Itse asiassa feminismi on luultavasti yllyttänyt ja voimistanut rasistista kaunaäärioikeistoa. Rasistit eivät ole tyhmiä, he ovat varmasti huomanneet yhtäläisyydet oman liikkeensä ja feministien välillä ja todenneet, että jos nuo ovat pystyneet saamaan oman kauna-aatteensa valtavirtaistettua vieläpä osana vasemmistoa, niin kyllä saamme varmasti mekin. Tämä on taas yksi niistä yhteiskunnallisesti vahingollisista vaikutuksista, joita feminismillä on ja joiden vuoksi feminismistä pitää tehdä loppu mitä pikimmin.

Feministien yhteiskunnalliseen irrelevanssiin kuuluu oleellisesti myös se, että feministit eivät ole juurikaan kiinnostuneita tavallisten naisten tavallisista ongelmista. Jos hammashoitaja Kirsi rupeaa seurustelemaan rekkakuski Jorman kanssa, niin häntä kiinnostavat asunto-, palkka-, lapsilisä- ym. asiat ja muu yhdessä asumisen, perheen perustamisen ja lasten kasvattamisen kannalta relevantti lainsäädäntötyö. Feminismi sitä vastoin näkee hänen pääasiallisena ongelmanaan sen, että hän seurustelee sen inhottavan, likaisen Jorman kanssa, ja haluaa viipymättä hänen jättävän moisen miehen ja muuttavan pesemättömältä pimpalta haisevaan lesbokommuuniin feminististen teorioitten, wiccauskonnon ja energiakiteiden sekaan.

Samaan sarjaan kuuluu myös tuo prostituutiokieltolaki. Feminismi asettaa maalikseen utopian, jossa prostituutiota ei ole. Sitä vastoin syntiin langenneessa nykymaailmassa prostituutiota on. Yhteiskunnallisesti relevantti liike hyväksyisi sen, että utopia, silloinkin kun sitä tavoitellaan, ei ole nurkan takana, ja pyrkisi minimoimaan syyt ajautua prostituutioon, vähentämään prostituution riskejä niin sukupuolitautien kuin vaarallisten asiakkaidenkin osalta ja helpottamaan naisten mahdollisuuksia päästä irti prostituutiosta. Tällainen liike epäilemättä syntyisi mieluiten prostituoitujen itsensä keskuudessa. Sitä vastoin feministit leimaavat prostituoitujen oman järjestäytymisen patriarkaatin luomaksi kuplaksi. Sellaiset naisryhmät, jotka eivät ole feministien kiistattomassa ideologisessa valvonnassa, ovat nimittäin väärän tietoisuuden saastuttamia eikä heidän suurin surminkaan saa antaa itse päättää asioistaan. Feministi tietää aina tavallista naista paremmin, mitä tavallinen nainen haluaa.

Jos feministejä oikeasti kiinnostaisi yhteiskunnan valtaaminen sillä tavalla kuin työväenluokka on sen ominut, he pyrkisivät tosissaan luomaan "patriarkaatille" vaihtoehtoisia valtarakenteita. Esimerkiksi naispuolisten luonnontieteilijöiden organisaatio voisi auttaa tyttöjen nousua fyysikoiksi, matemaatikoiksi ym. myöntämällä näiden alojen lahjakkaille naisopiskelijoille stipendejä. Tämä tällainen ei kuitenkaan kiinnosta feministiliikettä pätkääkään, koska sen mielestä luonnontieteet sinänsä ovat ikävä ja epälauha miehinen juttu, joka pitää kyseenalaistaa hippitaioin ja energiakristallein. Feminismin tarjoama ratkaisu kaikkeen naisten pahoinvointiin on separatistinen naiskulttuuri, johon anti-intellektuaalinen irrationalismi ja taikausko kuuluu erottamattomana osana, ei rinnakkaisten valtarakenteiden luominen miehisille valtarakenteille. Tämä johtuu tietysti osaltaan feminismiin pesiytyneestä anarkistis-vasemmistolaisesta ajatusroinasta, joka haaveilee "vallattomasta" utopiasta ja pitää valtaa sinänsä pahana asiana. Siis muodollista, mandaatilla vahvistettua ja rajoitettua valtaa - sitä komentooran ja matriarkan mielivaltaista terrorivaltaa, joka feministien omassa yhteisössä hiipii täyttämään valtatyhjiön, ei tietenkään kukaan paheksu.

Feministit eivät oikeasti pidä naista tasa-arvoisena. Feminismin tärkeimpiä puutteita on se, että feministit eivät oikeasti halua myöntää naisen olevan omalakinen ja omatahtoinen olento. Tämän näki esimerkiksi Lynndie Englandin tapauksessa. Se, että hänenlaisensa nuori nainen liittyy armeijaan ja nöyryyttää muslimimiehiä, nähtiin pahan patriarkaatin korruptoimana näennäisemansipaationa, ei väistämättömänä seurauksena siitä, että naisille annetaan oikeus tehdä itsenäisiä moraalisia ratkaisuja. Kun nainen, esimerkiksi Lynndie England, saa itse päättää, voi olla, että hän päättää toteuttaa itseään sadistisena kiduttajana.

Aina kun siitä tulee puhe, miten naiset menevät YTMien patjoiksi, feministit ja heidän puolustelijansa rientävät julistamaan, miten naisella on oikeus itse valita miehensä ja miten hirveitä me ATM-aktivistit olemme, kun kehtaamme edes vihjata siihen suuntaan, että naisten älyttömät miespreferenssit ovat vahingoksi heille itselleen ja että heidän vapauttaan pitäisi jotenkin rajoittaa. Eli siis naisella on vapaus tehdä ihan mitä tyhmää vain, koska vapaus tehdä tyhmyyksiä on oleellinen osa vapaata tahtoa. Tähän asti olemme yhtä mieltä asiasta, mutta miksi ihmeessä sitten alkaa hirveä valitus, kun joku nainen vedetään moraaliseen ja juridiseen vastuuseen tyhmän valintansa seurauksista? Miksi ihmeessä esimerkiksi Lynndie England esitetään nimettömien miehisten valtarakenteiden uhrina?

Minusta Lynndie England on aikuinen ihminen. Kun aikuinen ihminen tekee väärin, moraalisesti ja juridisesti väärin, niin hän saa moraaliset moitteet ja juridisen tuomion. Jos naisen, esimerkiksi Lynndie Englandin, tekemiä moraalisesti vääriä asioita puolustellaan sillä, että hän on naisena patriarkaatin johdateltavissa, se tarkoittaa selväkielellä sitä, että hän on naisena alentuneesti oikeustoimikelpoinen naiseutensa vuoksi, eli siis vielä selvemmin: että nainen on ihmisenä, moraalisena toimijana ja oikeushenkilönä alemmalla tasolla kuin mies. Toisin sanoen se osapuoli, joka ei pidä naista täysivaltaisena ihmisenä, ovat nimenomaan feministit. He eivät halua ottaa omista tekemisistään täyttä vastuuta eivätkä halua sitä vaadittavan keltään muultakaan naiselta. Voipa suorastaan väittää, että feministit ovat tasa-arvon suurin este.

Feministit eivät kykene dialogiin. Feministit eivät kykene dialogiin vastustajiensa kanssa eivätkä edes hyväksy, että kellään voisi olla legitiimejä erimielisyyksiä heidän kanssaan. Vastustajat leimataan henkilökohtaisilla hyökkäyksillä ja pseudopsykologisella pälpätyksellä mielisairaiksi, traumatisoituneiksi, seksuaalisesti epähaluttaviksi (kun heille annetaan samalla mitalla, närkästyksellä ja raivolla ei tietenkään ole rajaa) ja muuten vain ali-ihmisiksi, eikä heitä edes yritetä ottaa vakavasti. Feministeille ei ole olemassa feminismin legitiimiä kritiikkiä, ainoastaan sortajien harhautusyrityksiä ja "lääkityksen tarkistamista" kaipaavien mielisairaiden houreita. On aika kuvaavaa, että yksi netin feministisen pohjasakan edustajista, jonka herostraattista mainetta en tietenkään aio lisätä mainitsemalla hänen nimeään tässä, julisti mahtavasti, että Evin Rubarin televisiodokumentti dokumentoi "ainoastaan tekijänsä mielentilan". Toisin sanoen hän ei vedonnut esimerkiksi siihen, että Rubar oli esiintynyt ruotsalaisen liikemiesoikeiston Timbro-säätiön puhetilaisuudessa, eikä esittänyt Rubaria esim. oikeistolaisena juonittelijana tai oikeistolaisen salaliiton sätkynukkena. Jopa tämä olisi ollut jonkinlainen perusteltu argumentti Rubarin sanomaa vastaan. Mutta edes tämäntasoiseen perusteluun hän ei vaivautunut eikä vaivaudu, vaan puhuu jatkuvasti mielentiloista, traumoista ja lääkityksestä. Poliittinen vastustaja on aina lapsuuden traumatisoima, tunnetiloissaan piehtaroiva ja alitajuisten impulssiensa ohjaama sekopää, joka pannaan tietenkin mielisairaalan suljetulle osastolle heti kun suuri feministinen vallankumous synnyttää Muijastoliiton.

Väärä solidaarisuus. Feministit yrittävät mielellään torjua kritiikin vetoamalla siihen, että feminismejä on monenlaisia ja että feministit käyvät keskenään kiivastakin väittelyä. Kuten Janne Vainio taannoin totesi, feministit voivat aivan hyvin olla totalitaarinen liike, vaikka liikkeen sisäinen keskustelu olisi hyvinkin moniäänistä. Totalitarismiin liittyy nimittäin, Jannen mukaan, ennen kaikkea yhdenmukaisten muotojen ja tiettyjen vähimmäisvaatimusten täyttäminen. Muotoja ja vähimmäisvaatimuksia puolustetaan sitten ideologisella terrorilla, joka on totalitarismin ydin. Kuten tiedämme, esimerkiksi kiinalainen kommunismi muuttui meidän aikanamme joustavasti karkean kapitalismin kannattajaksi ja edistäjäksi maassaan. Tämä tuskin olisi ollut mahdollista, jos liikkeen sisällä - ainakin sillä korkealla tasolla, missä todelliset päätökset tehdään - ei olisi esiintynyt hyvinkin vapaata keskustelua taloudenpidon oikeasta linjasta. Silti kukaan ei tietenkään kiistäne sitä, että Kiina on kovaotteinen, totalitaarinen kurimaa.

Feminismin totalitaarinen luonne tulee näkyviin pitkälti juuri väärässä solidaarisuudessa, siis siinä, että kun porukan röyhkein antaa antifeministisyysleiman jollekin asialle, henkilölle tai kulttuuriselle ilmiölle, kaikki muut rientävät sen tuomitsemaan yhtenä naisena, edes harkitsemattakaan sitä mahdollisuutta, että ketjureaktion käynnistänyt ylipääkana olisi väärässä. Vastaavasti feministit voidaan sopivalla markkinoinnilla metkuttaa pitämään feminisminä sellaisiakin asioita, joita he jossain toisessa kontekstissa halveksisivat kauheana antifeminisminä. Aivan sama yhdyntäkuva voi feministien mielestä olla pornoa pornolehdessä ja suurta emansipaatiota feministisessä taidenäyttelyssä.

Minäkö tässä vain keksin tarinoita? En todellakaan. Muistan keskustelleeni joskus 80-luvun lopulla erään antipornofeministin kanssa Cicciolinasta, jota antipornofeministi piti oleellisesti eri asiana kuin pornoa - omalakisena, omatoimisena taiteilijana. En tiennyt silloin, enkä tiedä nytkään, olisiko pitänyt itkeä vai nauraa. Cicciolina oli ihan tavallinen videoruudussa nakupellenä nussiva naiseläjä, luultavasti keskivertoa himmeämpi. Mutta koska hän oli osannut markkinoida itsensä "radikaalina poliitikkona", koko kanalauma uskoi, että hän oli jotenkin oleellisesti eri asia. Ja kukaan kanalaumasta ei uskaltanut kyseenalaistaa tätä, koska joku ylimmäinen kaakattaja oli ottanut asiakseen markkinoida tätä näkemystä.

Tällä väärällä solidaarisuudella on epäilemättä ollut alkujaan hyvinkin jalot tavoitteet ja tarkoitukset: kun kettu käy yhden kanan kurkkuun, se saa koko lauman kimppuunsa. Käytännössä tästä kuitenkin on seurannut, että koko feministiliikettä voi kusettaa markkinoimalla niille ihan tavallinen eksploitaatioporno emansipatorisena taideteoksena. Mainosmiehet eivät varmastikaan jätä tätä huomaamatta ja hyödyntämättä.