Kun Serjoža, Vanja ja Kolja saapuivat pankkiin, oli nahkea iltapäivä eikä liikkeellä ollut juuri ketään. Pankin turvamiehet osasivat kyllä epäillä heitä, mutta siinä vaiheessa kun toinen heistä huomasi aseet, Serjožalla oli jo visusti jalka kynnyksen sisällä. Äänenvaimentimella varustettu pistooli oli hänen kädessään kuin taikaiskusta, ja vartijat kaatuivat kumoon ennen kuin ymmärsivät mikä heihin iski. Osaavana ammattimiehenä Serjoža lopetti molemmat vartijat ohimoon ammutulla laukauksella samalla kun Kolja asteli pankkisaliin ilmoittaen kyseessä olevan ryöstön.
Vanja oli asioinut pankissa riittävän monta kertaa pannakseen ammattimiehen silmällään merkille hälytysjärjestelmät, jotka hän tuhosi välittömästi - amatöörien työtä, luulevatko ne todellakin tällaisten pidättelevän meikäläisiä, hän mutisi itsekseen. Pankinjohtaja haettiin avaamaan holvia. Aluksi hän vastusteli, mutta Serjožan ammuttua kaksi pankkivirkailijaa hänen silmiensä edessä ja pitäessä järeän aseensa piippua kolmannen ohimoa vasten hän kävi paljon suostuvaisemmaksi ja avasi holvin. Serjoža ei juurikaan välittänyt setelirahasta, hän halusi ennen kaikkea kultaa, jota tässä konttorissa tiedettiin olevan rosvoamisen arvoisia määriä. Serkkutytön suomalainen aviomies, joka Marinan piti lopettaa näillä hetkillä, jaksoi aina inttää siitä, kuinka tärkeää oli sijoittaa kultaan. Hän puhui myös paljon muslimien uhasta ja oli vakuuttunut siitä, että Venäjä oli maailman viimeinen turva islamin uhkaa vastaan. Serjoža nyökytteli näille puheille mielellään päätään. Hän osasi jo sujuvasti suomea, mutta miehen jutuista sai mukavasti lisäharjoitusta ja aineistoa, jota saattoi käyttää hyväksi ylipuhuttaessa suomalaisia juoksilaita omalle puolelle.
Parin vuoden ajan tätä suurta keikkaa oli valmisteltu, ja sinä aikana Serjoža oli vaivihkaa hankkiutunut serkun miehen suosioon ja saanut tämän luottamuksen. Saatuaan tältä kellarikomeron avaimen ensimmäisen kerran lainaan Serjoža oli säilyttänyt siellä milloin kalavehkeitä, milloin jotain muuta viatonta, ja jättänyt avaimen silloin tällöin muka huolettomasti unohtaen miehen ulottuville, jotta tämä saattoi tyydyttää uteliaisuutensa. Silloin harvoin kun kellarissa oli oikeasti ollut huumeita, muoviräjähteitä tai kivääreitä, Serjoža oli käsitellyt avainta näennäisesti yhtä huolettomasti, mutta ollut tarkkana siitä, ettei se joutunut pois hänen hallustaan. Nyt oli kuitenkin ratkaisun aika. Serkku ja serkun mies saivat mennä: heidän henkilöllisyyttään tarvittaisiin pakopasseihin, joten heidät piti lopettaa vaivihkaa ja raadot hävittää niin, että viranomaiset eivät saisi tietää liian aikaisin heidän kuolemastaan. Marina hoiti homman: hän esiintyi Serjožan naiivina hupakkotyttöystävänä. Määräpaikassa hän otti oman pistoolinsa vaivihkaa esiin ja ampui luodit Serjožan serkun ja tämän suomalaisen insinöörimiehen takaraivoon. Sen jälkeen lähistöllä piileskelleet apumiehet huolehtivat ruumiiden hävittämisestä ja etsivät sitten ammuttujen asunnosta kaiken tarvittavan valehenkilöllisyyksien luomiseksi Marinalle ja Serjožalle suomalaisina.
Vaikka Vanja oli huolehtinut hälytysjärjestelmistä hyvin ja ammattitaitoisesti, mikään suunnitelma ei koskaan kestä kosketusta työn taistelukentän todellisuuteen. Poliisiautot ilmaantuivat pankin eteen vähän ennen pakoauton saapumista. Onneksi tähänkin oli varauduttu: Slava ja Vasili olivat hankkineet asunnot aukiolta - sujuvasti ja korostuksetta suomea puhuvat, hyvin pukeutuneet ja hyvissä rahoissa olevat miehet, joita ei sukunimen perusteellakaan suomalaisesta erottanut, saivat kyllä aina hyvät huoneet, joiden ikkunat soveltuivat mainiosti ampuma-aukoiksi. Kaihtimen lomasta, tuuletusaukosta Slava ja Vasili napsivat jokaisen poliiseista tarkoilla päähän ammutuilla laukauksilla pois vahvuudesta.
Aukiolla ei juuri liikkunut ihmisiä, mutta muutama aina ilmaantui, ja Slava ja Vasili kitkivät nämäkin rikkaruohot nopeasti pois kuljeksimasta. Luodit eivät loppuisi kesken, ja joka tapauksessa nämä asunnot oli määrä hylätä keikan onnistuttua. Onneksi poliisiautot jäivät kohtaan, jossa ne eivät seisoneet pakoauton tiellä. Pakoauto oli yksivärinen, uskottavan suomalaisen näköinen, ja lähistöllä valmiiksi vuokrattu autotalli, jossa rekisterilaatat vaihdettaisiin ja kylkiin kiinnitettäisiin kirkasväriset logot auton tunnistamisen vaikeuttamiseksi.
Pakoauto saapui. Sisällä Serjoža, Vanja ja Kolja olivat lopettaneet panttivankinsa tottuneesti ja vähin äänin, ja nyt pakoauton apumiehet ryntäsivät nostolaitteineen heidän avukseen raskaita kultaharkkoja kantamaan. Operaatio sujui nopeasti ja joustavasti, eikä yksikään ohikulkija säilynyt elävänä Slavan ja Vasilin osaavasta apuharvennuksesta. Aluetta ei ehditty saartaa: pakoauton ulkonäkö saatiin vaihdettua ja kulta siirrettyä toiseen ajoneuvoon, kuten suunniteltu oli.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kommentit on suljettu. Jos ajattelit kirjoittaa tänne jotain paskaa, niin tiedoksesi: siitä ei tule mitään nyt eikä koskaan.
Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.