maanantai 10. tammikuuta 2005

Kuolinkeinoelämä

Jokin elinkeinoelämän silmäätekevien työryhmä on näköjään taas lykännyt ulos kokoelman sitä heikäläisten tavallista liturgiaa. Lisää joustoja, jengi koululaitoksesta läpi nopeammin, koulussa opetettava englantia ja venäjää ennen muita kieliä, suhteita kallistettava lähemmäksi Yhdysvaltoja, luu kurkkuun ay-liikkeelle, ja kaikki se iänikuinen kitinä. Kuten tuossa taannoisessa Suomen nasaalisesti ynistyjen uutisten tietotoimiston uutiskatsauksessa totesin, tuntuu siltä että Suomen kilpailukyvyn saamat ylistävät arviot ovat oikein yllyttäneet tätä toistaitoisten kunnanelättien sakkia lietsomaan kriisiä tyhjästä.

Minä en ole mikään liiketalouden asiantuntija, mutta työelämään päästyäni olen alkanut muodostaa jonkinlaista mielikuvaa siitä, millainen on innovatiivinen yritys, ja yhden asian voin sanoa: kaikenlaiset vuorineuvokset, jotka eivät oikeasti osallistu vapaaseen kilpailuun (koska heidän firmansa ovat niin isoja ja vakiintuneita ja heidän asemansa niin etabloitunut, että heidät pelastetaan tarvittaessa vaikka valtion tuella, ts. suuryritysten köyhäinavulla), ovat tasan tarkkaan viimeinen taho, jolta kannattaa innovaatioita mennä kyselemään. Näyttääkin siltä, että moisessa äijäkerhossa henkinen laiskuus on saavuttanut huomattavasti kolossaalisemmat mitat kuin missään valtiollisessa byrokratiassa jähmeimmilläänkään.

Jos nyt ajatellaan Yhdysvaltoja, niin koko se maahan on korruptoitunut kuin saatana enroneineen ja halliburtoneineen, ja hyvää vauhtia matkalla jonkinasteiseen totalitarismiin, kun uskonnollinen oikeisto ja suurpääoma ovat löytäneet toisensa. En oikein usko, että Yhdysvallat varsinaisesti päätyy miksikään natsivaltioksi (se riski toki on olemassa, ja Luoja meitä "sosialisteja" sitten auttakoon, Luoja tai Ranskan ydinpelote - ehkäpä muuten Lula da Silvan ydinaseohjelma ei tarkemmin ajatellen olekaan niin huono idea) , mutta on harvinaisen selvää, että maan sivistyselämä ja sitä myötä myös talous kärsivät tuon epäpyhän allianssin yhteistoiminnasta merkittävästi. (Itse asiassa siinä vaiheessa kun vapaamieliset demokraatit on poistettu pelistä, Yhdysvallat voi esittää maailmalle ja itselleen edelleenkin pluralistisen tasavallan roolia, koska äänestäjille jää yhä valinnanvaraa rahaoikeiston, libertaristien ja uskonnollisen oikeiston väliltä. Siinä tilanteessa toki libertaristit voivat nousta oikeastikin vapaamielisten arvojen, kuten abortin ja ehkäisyn sallimisen, kannattajiksi ja huolehtia siitä, että tieteellä ja tutkimuksella säilyy edes jonkinlainen vapaus.) Hajuraon pitäminen Yhdysvaltoihin ei näissä oloissa ole ollenkaan tyhmää.

Taloudellisestikin olisi typerää antautua liian läheisiin ulkopoliittisiin suhteisiin jenkkien kanssa. Sivilisaatioiden yhteentörmäystä tuskin tulee siinä muodossa kuin Huntington väittää, mutta sitä vastoin on kyllä mahdollista, että jenkkien ja rättipäiden välinen konflikti kärjistyy toistaiseksi sodan partaalle. Tällaisessa tilanteessa on taloudellisestikin fiksua säilyttää kauppa- ja diplomaattiyhteydet rättipäihin. Innovatiivisuutta edustaa näissä oloissa parhaimmillaan Hesen päätös ruveta avaamaan purilaispaikkoja arabimaihin. Tässä hyödynnetään Suomen mainetta puolueettomana, miltei arabiystävällisenä maana - oltiinpa islamista mitä mieltä tahansa, kauppaa voi käydä vaikka kannibaalien kanssa, sanoo sikarisetä Churchill haudastansa - liiketaloudellisiin tarkoituksiin nappaamalla hyvät markkinat jenkkien hampurilaisketjujen nokan edestä. Juuri sama idea oli idänkaupassa aikoinaan - mentiin semmoisille markkinoille, joille esim. jenkkien oli ulkopoliittisista syistä vaikea päästä. Sen sijaan että haikailtaisiin 70-luvun idänkauppaa takaisin, pitäisi miettiä mikä näinä aikoina olisi sama asia kuin neukkujen kanssa bisnestäminen noina vanhoina pahoina aikoina. Tietysti arabien sun muiden muslimien kanssa käytävä kauppa. Mutta eihän se vanhoille Moskovat käyneille vuorineuvoksille sovi. Joutuisivat vielä neuvottelemaan selvin päin. Hyi olkoon.

Huomatkaa kuitenkin: sen sijaan että Suomen nykyistä asemaa maailmanpoliittisella kartalla hyödynnettäisiin luovasti elinkeinoelämän tarpeisiin, meidän pitäisi noiden keskinkertaisuuksien mielestä lähentyä Yhdysvaltoja ja luopua potentiaalisista kilpailuvalteistamme. Sen sijaan että käytetään niitä voimavaroja joita on, meidän pitäisi heittää ne olan yli menemään ja mukautua johonkin valmiiseen malliin, jota nämä herrat meille tyrkyttävät. Luulisi jopa vuorineuvoksen älyävän, ettei kukaan oikeasti menesty olemalla samanlainen kuin kaikki muut, vaan hyödyntämällä luovasti erilaisuuttaan. Mutta ehkä vuorineuvokseksi pääsee oikeasti nimenomaan lahjattomuudella, keskinkertaisuudella ja susien mukana ulvomalla?

Sen sijaan kaikille pitäisi mukamas opettaa venäjää, kun pitää olla niin gatewaytä, niin gatewaytä. Sanonko mä mitä Venäjältä tulee, millaisen kauppatavaran gatewaynä tässä ollaan? Hasan, pollen, pillun ja piraattiäänitteiden. Ainoa mihin tavallinen pulliainen (kuten vuoden 2002 keväällä tapaamani psykonarttu, joka oli myös itäsuomalaisen kotikaupunkinsa poliisimestarin tytär - tällä tasolla on itäsuomalainen lainkuuliaisuus nykyään) käyttäisi venäjän kielen taitoa olisi Viipurin markkinoiden trokareiden ja joppareiden kanssa asioiminen. Koko Pähkinäsaaren rajan itäpuolinen osa maata on joka tapauksessa pikkuhiljaa muuttumassa Venäjän siirtomaaksi. Oli varmaan alun pitäenkin virhe ylittää raja. Jos olisi jääty tälle puolen, ei olisi tuota Savoakaan tullut perustettua. Vasta nyt on selvinnyt, että siinä kulkee oikeasti Suomen ja Venäjän luonnollinen rajalinja, ja Savo on vuosisatojen pohjimmiltaan keinotekoisen ja elinkelvottoman suomalaisasutuksen jälkeen återbördaantumassa takaisin rättmätig ägarelleen.

No, leikki sikseen. Elinkeinoelämä odottaa idänkauppanostalgioissaan Venäjän nousua takaisin talousmahdiksi ja haluaa panostaa sen varaan, tahtoo että täällä opiskeltaisiin venäjää sitä päivää silmälläpitäen. Ihan meidän kesken, pojat: kyllä minäkin uskon Jeesuksen toiseen tulemiseen, mutta en oikein tiedä, pitäisikö tämän päivän talouspoliittiset linjat vetää sen mukaan, että Jeesus tulee meidän elinaikanamme tai että vanhurskaat nyhtäistään taivaaseen kovin pian.

Minä muuten ihmettelen, mihin nämä tyypit ylipäätään pyrkivät tyrkyttämällä näitä poliittisesti toteuttamiskelvottomia ja - mikä alkaa näyttää yhä selvemmältä - myös isänmaan kilpailukyvyn kannalta hyödyttömiä, jopa vahingollisia ehdotuksiaan vuodesta toiseen. Niin kauan kuin oli vielä uskottavasti väitettävissä, että kaikenlaisilla evoilla ja etloilla oli oikeasti asiantuntemusta, tälle ehkä kannatti kallistaakin korvansa. Nyt kun on ilmennyt, että Suomessa harjoitettu politiikka ilmeisestikin on ollut kilpailukyvynkin näkökulmasta pääsääntöisesti oikeaa - että mitään ei ole rikki eikä tarvitse korjata - elinkeinoelämän keskusjärjestöjen parkumatit huutavat vain tätä samaa evankeliumiaan entistä kovempaa. Kuka heitä enää ottaa vakavasti?