When You See Millions of the Mouthless Dead
When you see millions of the mouthless dead
Across your dreams in pale battalions go,
Say not soft things as other men have said,
That you'll remember. For you need not so.
Give them not praise. For, deaf, how should they know
It is not curses heaped on each gashed head?
Nor tears. Their blind eyes see not your tears flow.
Nor honour. It is easy to be dead.
Say only this, "They are dead." Then add thereto,
"Yet many a better one has died before."
Then, scanning all the o'ercrowded mass, should you
Perceive one face that you loved heretofore,
It is a spook. None wears the face you knew.
Great death has made all his for evermore.
Uutisryhmissä minulla oli tapana manata nuorten naisten kiusaksi mielikuvia itsemurhan tehneiden nuorten miesten armeijasta, joka tyhjin silmäkuopin, madot poskista loikkien seuraa jokaista "seksuaalista itsemääräämisoikeuttaan" harjoittavaa nuorta naista yötä päivää, koska heidän itsemurhansa on hänen vapautensa hinta. Tällä runolla oli oma osuutensa moisen mielikuvan syntyyn.
Otto Dix: Kallo. Lähde: www.Memorial-Caen.fr
Toinen merkillepantava runo on Wilfred Owenin Dulce et decorum est pro patria mori - Suloista ja kunniakasta on kuolla isänmaan puolesta.
Dulce et Decorum
Bent double, like old beggars under sacks,
Knock-kneed, coughing like hags, we cursed through sludge,
Till on the haunting flares we turned our backs,
And towards our distant rest began to trudge.
Men marched asleep. Many had lost their boots,
But limped on, blood-shod. All went lame, all blind;
Drunk with fatigue; deaf even to the hoots
Of gas-shells dropping softly behind.
Gas! Gas! Quick, boys! An ecstasy of fumbling,
Fitting the clumsy helmets just in time,
But someone still was yelling out and stumbling
And floundering like a man in fire or lime.
Dim through the misty panes and thick green light,
As under a green sea, I saw him drowning.
In all my dreams, before my helpless sight,
He plunges at me, guttering, choking, drowning.
If in some smothering dreams, you too could pace
Behind the wagon that we flung him in.
And watch the white eyes writhing in his face,
His hanging face, like a devil's sick of sin;
If you could hear, at every jolt, the blood
Come gargling from the froth-corrupted lungs,
Obscene as cancer, bitter as the cud
Of vile, incurable sores on innocent tongues,
My friend, you would not tell with such high zest
To children ardent for some desperate glory,
The old Lie: Dulce et decorum est
Pro patria mori.
Kiinnittäkää erityisesti huomiota toisen säkeistön alkusanoihin, miten konkreettinen mielikuva siitä syntyy: Gas, gas! Quick, boys! An ecstasy of fumbling... Huomatkaa tuo sanamuoto: näille pojille kaasuhyökkäykset ovat arkipäivää ja naamarien penkominen esille kuuluu rutiiniin. Mutta joku kompastuu naamaria hakiessaan eikä ehdi saada sitä käsille. Ja hän hukkuu, kuivalla maalla, tai vihreään mereen. Kloorikaasu on vihertävän keltaista. Se aiheuttaa keuhkopöhön eli keuhkojen täyttymisen nesteestä, siis eräänlaisen hukkumisen.
Tunnen ensimmäisen maailmansodan taistelukentät useimpia ikäisiäni suomalaisia paremmin, koska olen lukenut pikkupoikana Kuohuvaa vuosisataa. Kyseisestä julkaisusta löytyi myös artikkeli näistä rintamarunoilijoista, joka on jäänyt mieleeni. Nyt tuntuu hämmentävältä käydä ensimmäisen maailmansodan muistolle omistetuilla brittiläisillä nettisivuilla, tavata siellä nämä tutut runoilijat teksteineen ja nähdä sotaa kuvanneet maalaukset, jotka muistan lapsuudestani.
William Orpen: Thiepval. Lähde: www.memorial-caen.fr
Tästä minulle tulee itse asiassa mieleen puolalaisen Bronisław Linken maalaus Morze krwi, Verimeri, jossa on rantaan huuhtoutuneita kalloja ja luunkappaleita realistisesti kuvatun verimeren rannalla. Linken maalauksessa vaahtopäiset veriaallot näyttävät liplattavan rantaan - ne itse asiassa näyttävät suorastaan liikkuvan. Taustalla olevan taivaan eteen on vyörymässä mustanpuhuvia pilviä. Linken maalaus oli toki toisen maailmansodan inspiroima.
William Roberts: Ypresin ensimmäinen kaasuhyökkäys. Lähde: www.wikipedia.org
Tosiaankin Ypresin [iprin], ilman heittomerkkiä. Paikan nimi flaamiksi/hollanniksi on muuten Ieper.
Ypresin ensimmäisen kaasuhyökkäyksen tekivät saksalaiset, ja siitä alkoi varsinainen kaasusota. Ennen kuin sota juuttui juoksuhautoihin, ranskalaiset käyttivät jossain vaiheessa hätäännyksissään kyynelkaasua, bromiksyleeniä tai jotain sinne päin. Saksalaisten ensimmäinen kaasuhyökkäys oli tarkkaan suunniteltu ja sen oli tarkoitus saada rintama murrettua ja sotajoukot taas liikkeelle. Kauhuvaikutus oli suurempi kuin myrkkyvaikutus, ja briteiltä itse asiassa hajosi kaksi divisioonaa joukkopakoon. Saksalaiset eivät kuitenkaan onnistuneet hyödyntämään voittoaan.
Eric Kennington: Kaasutetut ja haavoittuneet. Lähde: www.wikipedia.org
Kloorin jälkeen kokeiltiin muilla aineilla, kun kaasunaamarit alkoivat kehittyä riittävän hyviksi pitämään kloorin loitolla. Kannattaa kuitenkin lukea Erich Maria Remarquen Länsirintamalta ei mitään uutta -romaanin kuvaus kaasuhyökkäyksestä, joka sillä kertaa kohdistuu saksalaisiin: Kaasu...kaasu...kaasu...kaaaaaaaaasu! Remarquen sotilaat pelkäävät, että kaasu on sakeaa. Jos klooria on ilmassa liian sakealti, kaasunaamari ei auta. Lisäksi - ja tämä tulee Remarquelta - kaasunaamarin läpi on raskasta hengittää. Siinä tulee tukala olo ja tuntuisi luontevimmalta repiä koko hökötys naamalta ja vetää keuhkot täyteen...raitista ilmaa? Paitsi että ilma ei ole raitista. Se on tappavaa, vieläpä keuhkoja syövyttävää ja tuskallisesti tappavaa. Toisin sanoen kaasuhyökkäyksen aikana joudutaan koko ajan vastustelemaan vaistomaista mielitekoa. Jos unohtaa hetkeksikään, minkä takia kaasunaamaria pidetään - ja miksei unohtaisi, kun pää menee sekaisin hapen puutteesta? - voi tulla silkassa epähuomiossa irrottaneeksi sen, ja sitten kuolee. Pahan olon vuoksi on myös mahdollista oksentaa kaasunaamariin ja tukehtua omaan yrjöönsä. Kun paine on kova, oksennus tulee myös nenään.
John Singer Sargent: Kaasutetut. Lähde: www.wikipedia.org
Ensimmäisessä maailmansodassa käytettiin paljon hevosia. Hevosillekin oli pantava kaasunaamarit - ja kaikkien eläinystävien sopii ajatella hevosen hätää ja hämmennystä, kun se haistaa jo kaasun, samalla kun tuttu hoitaja on muuttunut omituiseksi kärsäolioksi, joka yrittää asentaa hirveää kuonokoppaa sen päähän. Hevostenkin kaasunaamareissa oli lasilla varustetut reiät silmiä varten, nekin peittivät koko pään.
C.R.W.Nevinson: Kunnian kentät. Lähde: www.memorial-caen.fr
Kuohuva vuosisata -lehtien, vai vihkoistako pitäisi enemmän puhua, takakannen molemmin puolin julkaistiin 1900-luvun leikekirjaa, jossa kerrottiin ajan arjesta ja tavoista esimerkiksi juuri lehtileikkeiden avulla. Ensimmäisen maailmansodan ajoista kerrottiin sotilaiden kirjein ja maalauksin, joista yksi oli juuri Nevinsonin Kunnian kentät.
Frans Masereel: Nouskaa, kuolleet! Helvetillinen ylösnousemus. Lähde: www.memorial-caen.fr
Georges Leroux: Helvetti. Lähde: www.memorial-caen.fr
Leroux'n Helvetti taisi olla yhden numeron kansikuvanakin silloin kolme vuosikymmentä sitten, kun Kuohuva vuosisata ilmestyi.
Luultavasti nuo lukemiset olivat varsin oleellisesti myötävaikuttaneet siihen, että päätin sitten aikanaan kieltäytyä aseista. Ensimmäisen maailmansodan turhuus ja tyhjänpäiväisyys on omiaan vakuuttamaan kenet tahansa siitä, että vaikka puolustautumaan olisikin mielekästä varautua ja valmistautua, itseisarvoinen sodasta intoileminen johtaa pahimmillaan täysin surrealistisiin järjettömyyksiin. Siinä missä toisessa maailmansodassa on nähtävissä oikeita hyviksiä ja oikeita pahiksia, ensimmäinen on kaikkien pasifistikliseiden mallipohja: sota, jonka tasan ainoat syyt olivat valtioiden välinen statuskilpa ja valtioiden välisen liennytysjärjestelmän puuttuminen tai tehottomuus tilanteessa, jossa jännitys nopeasti kiristyi.
Vaikka preussilaisen militarismin Saksalla olikin paljon nykynäkökulmasta epämiellyttäviä piirteitä, keisarikunta ei ollut minkään järjen mukaan poikkeuksellisen paha tai sortava valta verrattuna Isoon-Britanniaan, joka sekin oli vasta kehittymässä demokratiaksi (kuten olen pari viikkoa sitten Hochschildin kirjasta kerrannut, Saksan ensi töikseen miehittämä Belgia ei ollut mikään säälittävä pikkuvaltio julman germaanin hampaiden välissä, vaan eurooppalainen siirtomaavalta, jonka hallitsijalla oli vastuullaan kahden miljoonan ihmisen hengen vaatinut hirmuvaltiusjakso Kongon yksityisomistajana, olkoonkin että Leopold oli kuollut jo 1909 - rinnasteisuus Saksaan, jolle tuli keisarin henkilökohtaisen turhamaisuuden vuoksi kiire hankkia siirtomaavaltoja "kun muillakin oli", on ilmeinen), ja Dreyfusin juttu oli todistanut, että ranskalaisillakaan ei ollut mitään asiaa pitää maataan, kansaansa eikä kulttuuriaan esim. antisemitismin osalta järin sivistyneenä, ainakaan verrattuna esim. Saksaan, joka - niin ihmeelliseltä kuin tämä tuntuukin - ei todellakaan ollut poikkeuksellisen antisemitistinen maa ensimmäisen maailmansodan aikana. Antisemitismi oli enemmänkin itävalta-unkarilainen ilmiö, Wienin pormestari Karl Lueger käytti sitä vaalivoittonsa varmistamiseen, mutta tapaili samalla Wienin juutalaisia selitellen heille, että enhän minä teistä puhu, te olette elinkeinoelämän selkäranka, minä tarkoitan noita alamaailman jiddisiä puhuvia uusia siirtolaisia tuolta Galitsiasta... Mitä sitten tulee unkarilaiseen antisemitismiin, se on niin vastenmielinen ilmiö, että siinä olisi riittävästi syytä sanoa heimoveljeytensä irti. Nobel-komitea teki hyvän jäynän, kun antoi palkinnon Imre Kertészille (joka toki on oikeasti omalaatuinen ja kiinnostava kirjailija ja ansaitsee nobelinsa paremmin kuin esimerkiksi Gao tai Jelinek; Naipaulin Nobel on vähän niin kuin yleisönkosiskelunobel, koska se tuli helppolukuiselle ja suositulle kirjailijalle, joka kirjoittaa helppolukuista ja suosittua kieltä). Ystäväni Ivan Hlinka, jonka erikoislaatuisiin harrastuksiin kuuluvat Nobel-kirjailijat, kirjoitti Kertészistä runon, jonka keskeinen kielikuva oli, että hän karautti husaarien ohi olematta itse edes ratsuväen miehiä - tai jotain sinnepäin - mutta joka tapauksessa oli hyvä veto näyttää pitkää nenää kaikille Unkarin antisemiittisille nationalistinilkeille.
Ensirakkauteni (vuodelta 1989) oli aivopesty vanhempiensa 70-lukulaisella äärivasemmistolaisuudella, joten hän oli rasistisesti saksalaisvastainen. Hänen käsityksensä 1900-luvun historiasta oli, että saksalaiset olivat käyneet kaksi sotaa karismaattisten johtajien johdolla. No, Hitler oli karismaattinen johtaja, mutta kenen karismalla ensimmäinen maailmansota käytiin? Keisari Vilhelmin? Ludendorffin? Hindenburgin?
Ensimmäinen maailmansota alkoi pohjimmiltaan siksi, että armeijoiden suunnitelmat ja poliitikkojen tarpeet eivät natsanneet. Keisari Vilhelm määräsi liikekannallepanon olettaen voivansa käyttää sitä poliittisena kiristyskeinona. Valitettavasti pääesikunnan kassakaapista löytyi vain Schlieffenin vanha suunnitelma, jossa Belgian miehittäminen esitettiin Ranskan vastaisen liikekannallepanon oleellisena osana. Saksa nyt vain oli sattumoisin - tai Preussi, mutta Preussin ulkopoliittiset velvoitteet sitoivat Saksaa - mennyt takaamaan Belgian puolueettomuuden, jolloin britit katsoivat sopimusrikoksen vuoksi velvollisuudekseen lähteä sotaan Saksaa vastaan. Briteilläkään ei kuitenkaan ollut valmiita suunnitelmia sodankäynnistä Belgiassa, vaan ainoa suunnitelma, jonka he löysivät kaapistaan, oli suunnitelma brittijoukkojen liittymisestä Ranskan armeijan vasemmalle sivustalle.
Mitenkäkö tämä liittyy Sarajevon laukauksiin? Arkkiherttua Franz Ferdinandin murhaajat olivat serbialaismielisiä bosnialaisia nationalisteja, joten Itävalta-Unkari katsoi asiakseen esittää Serbialle uhkavaatimuksen arkkiherttuan murhan johdosta. (Attentaatin yksityiskohdat ovat minulla edelleenkin muistissa: ensimmäisen attentaatin teki pommilla Nedeljko Čabrinović, joka kuitenkin osui väärään autoon, varsinaisesta murhasta huolehti nimeään myöten periaatteen mies Gavrilo Princip, joka käytteli pyssyä.) Serbit olivat muuten kesyä poikaa toteuttamaan uhkavaatimuksen ehdot, mutteivät suostuneet päästämään itävaltaunkarilaisia poliiseja maaperälleen osallistumaan murhan selvittämiseen, koska tämä oli heidän perustuslakinsa vastaista - mikä varmaan piti paikkansakin, vaikka on aika selvää, että serbien omat poliisit eivät olisi uskaltaneet toimia kovin tehokkaasti, koska murhan takana oli nationalistinen salaliittolaisjärjestö Crna Ruka (Musta käsi), joka piti käytännössä koko Serbiaa pistimen kärjessä. Seuraus oli sota Serbian ja Itävalta-Unkarin välillä, mistä sitten seurasi yksinkertaistaen seuraava ketjureaktio:
- Venäjä Serbian liittolaisena sotaan Itävalta-Unkarin kanssa
- Saksa Itävalta-Unkarin liittolaisena sotaan Venäjän kanssa
- Ranska Venäjän liittolaisena sotaan keskusvaltoja vastaan
- Englanti Ranskan liittolaiseksi Belgian puolustamisen varjolla
