torstai 1. joulukuuta 2016

Kun Erkki Tuomioja natseja tuki - När Erkki Tuomioja tog ställning för nazism

Toisin kuin monet Nato-mieliset kaverini, en pidä Erkki Tuomiojaa enkä Tarja Halosta lähtökohtaisesti stalinisteina enkä Venäjän vaikuttaja-agentteina. Nuoruudessani Tuomiojan päätoimittama Ydin-lehti tarjosi jokseenkin ainoan henkireiän vapaamielisten porvarien kasvattamalle pojalle, joka suhtautui kriittisesti kyseenalaistaen niin oikeiston kuin vasemmistonkin silloisiin dogmeihin. Mitä sitten Halosen Venäjää hyssyttelevään ulkopolitiikkaan tulee, se oli valtavirtaa kautta lännen tuossa uuden vuosituhannen alkuaikoina, kun koko EU oli tavallaan suomettunut, eli kaikki teeskentelivät Venäjän olevan matkalla vakaata demokratiaa kohti, vaikka paha suunta oli näkyvissä.

I motsats till en del Natovänliga kompisar anser jag inte att Erkki Tuomioja eller Tarja Halonen är stalinister eller ryska inflytelseagenter. När jag var ung var det tidskriften Ydin, vars chefredaktör Tuomioja var, som erbjöd det enda andningshålet för en ung kille uppfostrad av frisinnade borgare och som kritiskt ifrågasatte både vänsterns och högerns dåvarande dogmer. Vad sen gäller Halonens undfallande politik gentemot Ryssland, var det den attityd som praktiskt taget alla västliga ledare strax efter millennieskiftet antog: då var hela EU på sätt och vis finlandiserat, och alla intalade sig att Ryssland höll på att utvecklas till en stabil demokrati, även om det redan låg en massa illavarslande tecken i luften.

Tämä ei tarkoita, etten pitäisi Tuomiojan nykyistä ulkopoliittista asennetta täysin typeränä ja vahingollisena. Mies on nimittäin ryhmittäytynyt juuri sen vanhojen äijien porukan jatkoksi, joka nyt hätääntyneenä haluaa palata takaisin kekkoslaisuuteen ja YYA-tyyppiseen idänpolitiikkaan. Korostan sanaa "hätääntyneenä". Osa näistä ukoista voi olla suoran venäläisvaikutuksen alaisia, mutta todennäköisesti suuremmalla osalla vain on vaikeuksia myöntää itselleenkään Suomen turvallisuustilanteessa tapahtuneita muutoksia. Silloin yksi ihmiseläimen luonnollisista reaktioista on vetäytyä kuoreensa ja yrittää kieltää todellisuus.

Härmed vill jag inte antyda att jag inte anser Tuomiojas nuvarande utrikespolitiska hållning vara urdum och skadlig. Han har nämligen anslutit sig till precis det gäng gamla gubbar som nu panikartat vill återgå till vsb-politik gentemot Ryssland. Jag vill särskilt framhäva ordet "panik". En del av gubbarna må vara underkastade direkt ryskt inflytande, men sannolikt har de flesta bara svårt att medge, ens för sig själva, de förändringar som ägt rum i vår säkerhetssfär. Då är det det mänskliga djurets normala reaktion att dra sig inom sitt skal och försöka förneka verkligheten.

Ollessani teinipoika Tuomiojan edustama taho eli Sadankomitea tuntui vaihtoehdolta nimenomaan auktoriteetilla jyrääville äijille, jotka julistivat, että virallisen ulkopoliittisen linjan inhorealistinen tulkinta oli ainoa totuus ja että sen kyseenalaistaminen oli lähes maanpetoksellista touhua. Siksi pidänkin tyrmistyttävänä, että juuri Tuomiojasta on vanhoilla päivillään tullut juuri sellainen auktoriteettisetä. Hänen kantansa Saara Jantusen kirjaan informaatiosodasta on tiivistettävissä kahteen sanaan: "lukematta paskaa". Samalla asenteella on mennyt moni muukin vasemmistosta tai keskustasta ponnistava setämies, ja selvästi sovinistisesta asenteesta, suoranaisesta naisvihastakin on näkynyt esimerkkejä.

När jag var i tonåren framstod Tuomioja och De Hundras Kommitté som ett alternativ till precis detta: gubbar som med högdragen auktoritet förkunnade att den brutalt realistiska tolkningen av den officiella utrikespolitiska linjen var vägen, sanningen och livet och att det var i det närmaste landsförräderi att ifrågasätta den. Därför anser jag det vara förfärande att det är precis Tuomioja som på sina gamla dagar uppträder som en sådan auktoritär farbror. Han har avfärdat Saara Jantunens bok om informationsbok som skräp och samtidigt medgett att han inte ens läst den. Med samma attityd har boken förbigåtts av mången annan gubbe med vänster- eller centerbakgrund, och en del av dem har t o m visat vissa tecken på manschauvinism och öppet kvinnohat.

Tuomiojan asenteiden takana on tietysti kuusikymmenlukulainen pasifismi, joka toki oli jonkin verran riippuvuussuhteessa työväenliikkeen ja vasemmiston sotaväen vastaiseen näkemysmaailmaan. Vuoden 1918 jäljiltä vasemmistolaisen kuului meillä vierastaa armeijaa ja asepalvelusta, koska armeija oli vasemmistonäkökulmasta lahtarikaarti ja sen tehtävä nähtiin ensisijaisesti sisäpoliittisena. Sieltä kumpujen yöstä kumpuavat pohjimmiltaan myös Tuomiojan asenteet, varsinkin se ajattelutapa, että mitään Venäjän uhkaa ei ole eikä voi olla.

Tuomioja har givetvis sextiotalets pacifism att tacka för sina attityder, låt vara att denna pacifism här i Finland står i ett visst beroendeförhållande med vänsterns och arbetarrörelsens antimilitarism. Efter inbördeskriget var vänstern hos oss på något vis förpliktigad att ogilla armén och militärtjänsten, eftersom armén ur vänsterns synvinkel var ett slaktargarde riktat mot arbetarklassen. Det är från detta "kumlarnas mörker" som Tuomiojas inställningar till syvende och sist härstammar, särskilt tankesättet att något verkligt hot från ryska hållet aldrig kan existera.

Alkujaanhan Suomen sisällissota oli osa Venäjän sisällissotaa. Oliko se nyt tuo viimeinen kulttuuripaavimme Paavo Haavikko, jonka mielestä Suomen itsenäistyminen oli pikemminkin eräänlainen kompromissi tai hätäratkaisu kuin mikään vapausunelman todeksitulemus. Tästä asetelmasta seurasi sitten, että Neuvostoliitto oli työväenliikkeelle - kommunisteille avoimesti, monille sosiaalidemokraateille syvällä sydämessä ja sisikunnassa, vaikkei tiedostetusti - se osa vanhasta kotimaasta, jossa "meikäläiset" olivat päässeet voitolle, Suomi taas "valkoinen Suomi".

Det finska inbördeskriget började faktiskt som en del av det ryska. Var det nu vår siste kulturpåve Paavo Haavikko som tyckte att vår självständighet snarare var en kompromiss eller en nödlösning än någon frihetsdröm som gick i uppfyllelse. Därför framstod Sovjet för arbetarrörelsen - öppet för kommunister, men för många socialdemokrater omedvetet och djupt i själen - som den del av det gamla hemlandet där "de våra" segrat, medan Finland var "det vita Finland".

Tuntuu siltä, että Tuomiojan kaltaiset vanhat kuusikymmenlukulaiset eivät ole päässeet vieläkään irti tästä asetelmasta. Heidän näkökulmastaan "Venäjän uhka" on yhä pelkästään "valkoisen Suomen" keksimä pelottelukeino, ja Venäjällä pelotteleminen itsessään äärioikeistolaista. Näinhän ei nykyään enää ole, vaan Venäjä on uuden äärioikeiston strateginen yhteistyökumppani: molemmat taistelevat länsimaisen demokratian, sananvapauden, oikeusvaltion ym. tuhoamiseksi.

Det förefaller som om gamla sextitalister som Tuomioja aldrig kunnat lösgöra sig från den här konstellationen. Ur deras synvinkel är det ryska hotet bara en papperstiger "vita Finland" hittat på, och att skrämma folk med Ryssland är i och för sig något högerextremt. Så förhåller det sig inte längre, utan Ryssland är den nya extremhögerns strategiska samarbetspartner: bägge bekämpar västerländsk demokrati, uttrycksfrihet, rättsstat osv.

Kiistämällä Venäjän uhan Tuomioja kiistää äärioikeiston uhan, eli asettuu tosiasiassa äärioikeiston puolelle. Pitämällä jääräpäisesti hengissä käsitystä puolustuslaitoksestamme pelkkänä äärioikeiston sisäpoliittisena armeijana hän vahingoittaa isänmaan asiaa tarkalleen yhtä paljon kuin joku Ulla Appelsin, joka jankkaa, että "isänmaallisuus ei ole rasismia" ilmeisenä tarkoituksenaan puhtaaksipestä kaikki rasistiset äärioikeistolaiset ja esittää heidät vilpittöminä isänmaanystävinä. Nämä molemmat (heh heh) ääripäät estävät suurta yleisöä lopultakin tiedostamasta, että nykyinen äärioikeistomme on suorastaan mielenosoituksellisen välinpitämätön mistään mielekkäästi määritellystä Suomen edusta ja tosiasiassa Venäjän talutusnuorassa.

Genom att ignorera det ryska hotet ignorerar Tuomioja det högerextrema hotet och ställer sig sålunda objektivt sett på nazisternas sida. Genom att envist hålla vid liv uppfattningen om vår försvarsmakt som en rent inrikespolitisk, högerextrem armé tillfogar han fosterlandets sak precis lika mycket men som t ex chefredaktrisen för aftontidningen Ilta-Sanomat Ulla Appelsin, som gång på gång insisterar att "fosterländskhet inte är rasism", med det alltför uppenbara syftet att rentvätta alla rasistiska högerextremister och framställa dem som stora fosterlandsvänner. Både Appelsins och Tuomiojas gelikar hindrar publiken från att göra sig klart att vår nuvarande extremhöger i själva verket är demonstrativt likgiltig mot allt vad Finlands nationella intresse heter och i stället går i Rysslands ledband.

Jopa Tuomiojalta tulisi voida vaatia sen tosiasian tunnustamista, että nyky-Venäjä on ennen muuta imperialistinen ja pahantahtoinen valtio, joka haluaa sotaa. Tuomioja vain on nuoruudessaan kuunnellut liikaa Neuvostoliiton iljettävän siirappista propagandaa siitä, kuinka venäläiset eivät tahdo sotaa ja kuinka venäläiset muka ovat joutuneet kaikkia muita enemmän kärsimään sodasta. 

T o m Tuomioja borde kunna erkänna det faktumet att det nuvarande Ryssland framom allt är en imperialistisk, illasinnad och krigstokig stat. Tuomioja har dock tyvärr på sina späda ungdomsår hört alltför mycket sirapssöt rysk propaganda om hur ryssar kantänka inte vill ha krig och hur ryssar kantänka mer än någon annan fått lida av krig.

Itse asiassa todellisuus on toinen: venäläisiä enemmän joutuivat esimerkiksi toisessa maailmansodassa kärsimään ukrainalaiset ja valkovenäläiset yksinkertaisesti siitä syystä, että sattuivat olemaan saksalaisten hyökkäysreitillä. Nyt emme edes puhu niistä julmuuksista, joilla Neuvostoliitto pakotti kahden vaiheilla horjuneet rajamaiden väestöt ruotuunsa.

Verkligheten är dock en annan: ukrainarna och vitryssarna fick lida proportionellt mycket mer än ryssarna, av det enkla skälet att de råkade befinna sig på den tyska invasionsrutten. Nu tar vi inte ens upp de grymheter som Sovjetunionen begick för att tvinga tveksamma gränslandsbefolkningar tillbaka till fållan.


Mutta luonnollisesti Neuvostoliitto oli eräänlainen Venäjä ja nyky-Venäjä on eräänlainen Neuvostoliitto, joten nykyvenäläiset laskevat muiden neuvostokansojen kärsimykset omaan myötätuntotiliinsä. Tämä on vain yksi esimerkki siitä, miten Venäjä sekä neuvostoaikana että sen jälkeen riisti ja riistää alusmaitaan. Jopa Stalinin julmuudet vähemmistökansallisuuksia kohtaan lasketaan venäläisten sortamiseksi - samalla kuitenkin Stalinia pidetään nyky-Venäjällä laajalti esimerkillisenä johtajana juuri julmuutensa ja säälimättömyytensä vuoksi. (Logiikka on tunnetusti lännen jumalattomien homojen keksintö, jos Putinilta kysytään.)

Men när allt kommer omkring var Sovjetunionen en sorts Ryssland, och likaså är det nuvarande Ryssland en sorts Sovjet, vilket innebär att ryssarna i dag tillräknar sig de lidanden andra sovjetiska nationaliteter fått utstå. Det här är bara ett exempel på hur Ryssland både under sovjettiden och därefter exploaterade och exploaterar sitt kolonialrike. Även Stalins grymheter mot nationella minoriteter framställs som "förtryck mot ryssar" - samtidigt uppfattas Stalin i dagens Ryssland som exemplarisk ledare precis p g a sin brutalitet och obarmhärtighet. (Frågar man Putin är logik visst någonting gudlösa bögar i Väst hittat på...)

Esimerkiksi venäläiset fasistiset nationalistit esittävät Stalinin puhdistukset hyvänä ja toivottuna, isänmaallisena tekona: heidän mukaansa Lenin oli juutalainen, ainakin jonkinlainen "henkinen juutalainen", joka nosti kaltaisensa hallitsemaan Neuvostoliittoa, Stalin taas oikea kristillis-ortodoksinen kansanjohtaja, joka palautti venäläisille vallan ja surmasi juutalaiset, latvialaiset ym. alempiarvoisia kansoja edustavat eliitin jäsenet. Tällaista näkemystä levittelee avoimesti esimerkiksi Stanislav Kunjajev, pahamaineisen törkynationalistisen "Nash Sovremennik" ("Aikalaisemme") -aikakauslehden päätoimittaja.

Fascistiska nationalister i Ryssland ser Stalins utrensningar som någonting gott, önskvärt och fosterländskt. Enligt dem var Lenin jude, åtminstone på någon andlig eller abstrakt nivå, som lät Ryssland eller Sovjet styras av ett judiskt kotteri; Stalin däremot var en genuin kristlig-ortodox nationell ledare som återbördade makten till ryssarna och utplånade den tidigare eliten med dess judiska, lettiska och i allmänhet nationellt mindervärdiga medlemmar. Den här synen representeras bl a av Stanislav Kunjajev, chefredaktören för den illa beryktade skräpnationalistiska tidskriften "Nasj Sovremennik" ("Vår samtida").

Venäjän propagandalla on nykyään monia vetonauloja, joista sen tunnistaa. Yksi keskeisimmistä iskulauseista on, että vastustetaan yksinapaista, USA-keskeistä maailmaa. Itse asiassa se, mitä vastustetaan, on nimenomaan moninapainen maailma, jossa pienilläkin valtioilla on oikeus itsenäisyyteen ja jotain sanomista maailman asioihin. Viime aikoina USA, EU ja Nato ovat toimineet juuri tällaisen moninapaisuuden takaajina, ja sekös Putinia potuttaa.

Rysk propaganda har i dag många kännspaka dragplåster, inte minst det där snacket om att bekämpa en "enpolig" värld med Amerika som centrum. Det som bekämpas är dock snarare den flerpoliga världen där även små stater får vara självständiga och ha sin syl i världens väder. På sistone är det USA, EU och Nato som verkat som garanter för dylik flerpolighet, och man kan föreställa sig att detta går Putin på nerverna.

"Moninapaisuus" Putinin ja hänen kannattajiensa tarkoittamassa mielessä viittaa suurvaltojen konsertin aikakauteen. Putinin Venäjä on kuin tsaarin Venäjä, joka haluaa sopia muutaman itsenäisiksi toimijoiksi hyväksymänsä ison ja perinteikkään maan kanssa siitä, että Suomen, Ukrainan tai Moldovan kaltaiset intiaanireservaatit lasketaan Venäjän etupiiriin ja alistetaan ikuisiksi ajoiksi. "Moninapaisuus" tarkoittaa siis, että pienet valtiot eivät saa liittyä tasa-arvoisiin maailmanjärjestöihin (kuten EU:hun) tekemään keskinäistä yhteistyötä, vaan niiden tulee kuulua jonkin mafioson koplaan alistettuina pikkurosvoina. "Moninapaisuuden" puitteissa niitä mafiosoja on enemmän kuin yksi.

"Flerpolighet" i putinsk bemärkelse betecknar den världsordning som på gamla dagar hette stormakternas koncert. Putins Ryssland är som tsarens, och vill helst bli överens med ett par stora och anrika stater det accepterat som självständiga aktörer om att indianreservat som Finland, Ukraina och Moldavien för all framtid underkastas Rysslands överhöghet som en del av dess inflytelsessfär. "Flerpolighet" innebär alltså, att små stater inte får ansluta sig till världsorganisationer (som EU) för att samarbeta på jämlik basis, utan de tvingas bli enstaka småbovar i en maffialedares liga. "Flerpolighet" innebär att det är flera ligor och flera maffiabossar.

Tämä on yksi niitä asioita, joita Tuomiojan kaltaiset - tietenkin Venäjän kulttuurista ja historiasta sekä venäjän kielestä pimeän tietämättömät - poliitikot ja toimijat eivät kykene käsittämään. He eivät ymmärrä tsaarin Venäjän luonnetta ollenkaan. Tsaarin Venäjä oli lähes keskiaikainen teokratia, jossa keisarin valta oli Jumalan sallimus ja jossa demokratian ja perustuslain käsitteisiinkin suhtauduttiin kammoksuen siinä missä kommunismiin 1900-luvulla. Toki tsaarinvallan loppua kohti vapaamielisemmät ja pragmaattisemmat ajatukset saivat sijaa virkakoneistossa, mutta vastareaktiona tämä vain vahvisti ääritaantumuksellista mustasotnialaisuutta, joka nautti viimeisen tsaarin epävirallista tukea.

Det här är vad politiker och aktörer som Tuomioja - som inte har blekaste aning om vare sig rysk kultur och historia eller ryska språket - inte kan begripa. De vet inte vad Tsarryssland var för en stat. Det var en i det närmaste medeltida teokrati, där kejsaren fått sin makt av Gud och där begreppen "demokrati" och "konstitution" var lika förbjudna och avskydda som i många världens länder kommunismen på nittonhundratalet. Naturligtvis började mera liberala och pragmatiska tankar slå rot inom tjänstemannakåren mot slutet av tsartiden, men som en motreaktion förstärktes de extremt reaktionära svarta hundradena, som åtnjöt den siste kejsarens inofficiella stöd.

Kommunismi nyt oli mitä oli, mutta se oli aatehistoriallisesti katsoen moderni ja vallankumouksellinen ideologia - Ranskan vallankumouksen jälkeen syntynyt ja myös yritys laajentaa ja syventää Ranskan vallankumouksen aatteita. Vaikka joku Tuomioja ei mikään taistolainen ollutkaan, hän ymmärsi kommunismia sillä tavalla kuin Ranskan vallankumouksen jälkeisessä maailmassa varttuneet ymmärtävät toisiaan. Hän oli Neuvostoliiton kanssa samalla sivulla historiankirjassa. 

Kommunism var vad det var, men idéhistoriskt sett var det en modern och revolutionär ideologi - ett efter franska revolutionen tillkommet försök att utvidga och fördjupa de idér franska revolutionen byggde på. Tuomioja var säkert ingen stalinist, men däremot förstod han kommunism, eftersom de som växt upp efter franska revolutionen i princip förstår varandra. Han och Sovjetunionen var på samma sida i historieboken.

Se, mikä Tuomiojalle ei mene jakeluun, on, että Putinin Venäjä ei todellakaan ole samalla sivulla hänen kanssaan. Putin pyrkii takaisin sellaiseen menneisyyteen, jota olemme itsestäänselvimpänä asiana maailmassa pitäneet lopullisesti menneenä menneisyytenä: Ranskan vallankumousta edeltävään aikaan, ns. ancien régimeen eli suomalaisemmin vanhaan valtaan ("regiimi" ei ole suomen kielen sana, eikä siitä sellaista tule). Toki Putin on varmasti valmis hyödyntämään modernin totalitarismin keinoja restauroidun vanhan vallan ylläpitämiseksi, mutta koko hänen ideansa on tuhota moderni demokratia, jota hän pitää uhkana samalla tavalla kuin tsaarit pitivät sitä uhkana.

Vad Tuomioja däremot inte begriper är att Putins Ryssland inte längre är på den sidan i boken. Putin vill återupprätta ett förflutet som vi alla föreställde oss verkligen var förflutet och inte kunde komma tillbaka: tiden före franska revolutionen, den såkallade ancien régime. Naturligtvis är Putin beredd att tillämpa den moderna totalitarismens skräckmedel för att upprätthålla den restaurerade ancien régime, men hela hans idé är att tillintetgöra modern demokrati, som för honom utgör ett hot precis som på sin tid för tsarväldet.

Neuvostoliitto oli periaatteessa valmis sietämään kapitalistista Suomea naapurinaan, koska marxismin teoria sanoi, että kapitalistiset maat historian edetessä vääjäämätöntä kulkuaan ja ajan koittaessa lopulta tippuisivat kommunististen mahtien käsiin kuin kypsät hedelmät. Sitä vastoin nykyiselle Venäjälle demokratia, oikeusvaltio ja perustuslaki ovat yhtä lailla myrkkyä kuin ne olivat aikoinaan tsaarille. Länsimainen demokratia on Putinille "värivallankumouksen" tartunnanlähde. Siksi Putin haluaa tuhota koko länsimaisen demokratian sisältä päin.

Det kommunistiska Sovjet tolererade det kapitalistiska Finland som granne, eftersom den marxistiska teorin sade att kapitalistiska länder i historiens grymma gång till slut skulle trilla ner från trädet som mogna frukter och hamna i händerna på kommunistiska makter. Däremot är demokrati, rättsstat och konstitutionalism lika mycket gift för Putins Ryssland som på sin tid för tsaren. Den västerländska demokratin utgör för Putin en "färgrevolutionär" smittokälla. Därför vill Putin tillintetgöra den västerländska demokratin inifrån.

Kysyessäni vasemmistolaisilta, muun muassa tuomiojalaista pasifismia edustavilta, mitä Venäjän kanssa pitäisi tehdä, vastaus on aina, että pitäisi neuvotella. Mutta entä jos ristiriita Venäjän ja Suomen etujen välillä on sovittamaton? Haluatko sinä tosiaankin sallia sen, että oikeutesi, joita olet pitänyt luovuttamattomina ja itsestään selvinä lapsuudesta asti, neuvotellaan Venäjän mieliksi pois?

När jag frågar vänstermänniskor, bl a tuomiojanska pacifister, vad man enligt deras åsikt ska göra med Ryssland, lyder svaret alltid: förhandla. Men om det då finns en oförsonlig intressekonflikt mellan de två länderna? Vill du verkligen tillåta att rättigheter som du sedan barndomen uppfattat som oförytterliga och självklara förhandlas bort för att göra Ryssland till lags?

Kun sitten kysyn vasemmistolaisilta, mitä tehdään jos neuvottelut eivät johda mihinkään - jos Venäjä vaatii sitä, mitä emme voi antaa pois antamatta sieluamme - joko minulle ei vastata mitään, minut leimataan provokaattoriksi tai sitten sitä neuvottelemista tarjotaan maailman tappiin asti. 

När jag sen frågar vänstermänniskor vad vi ska göra om förhandlingarna inte leder till ett acceptabelt resultat - om Ryssland kräver det som vi inte kan ge utan att sälja vår själ - får jag antingen inget svar alls, eller blir utskälld som provokatör, om opponenten inte insisterar på att förhandla, förhandla, förhandla utan att begripa vad jag säger.

Koskaan minulle ei kerrota, mikä se suunnitelma B on, johon turvaudutaan sitten kun neuvottelut kariutuvat. Koskaan se ei tietenkään voi olla Nato-jäsenyys, mutta ei se tunnu olevan maanpuolustuksen vahvistaminenkaan, koska vasemmistopasifistit ovat aina vastustaneet maanpuolustusta itsetarkoituksellisesti.

Om förhandlingarna kraschar, vad är alternativet då? Det berättar de aldrig för mig. Det kan givetvis inte vara Natomedlemskapet, men det självständiga försvaret kan inte förstärkas heller, eftersom vänsterpacifism i princip alltid handlat om att bekämpa försvaret bara för att jäklas.

Tuomiojalaista pasifistia ei kiinnosta edes varautuminen hybridiuhkiin eikä infosotaan. Silloin minun nuoruudessani yksi peruste aseistakieltäytymiselle oli kuitenkin juuri ajatus, että patruunanpauke ja pyssyleikit olivat vanhanaikaisia ja että tulevaisuuden uhat tulisivat - niin, ehkäpä juuri tietoverkkoja myöten. 

Den tuomiojanske pacifisten är inte intresserad av att förbereda sig för hybridhot och informationskrig. Men när jag var en ung vapenvägrare så var ett av de tyngst vägande skälen till att bli civiltjänstgörare att bösslekar och gevärsexercis var någonting föräldrat och att framtida hot skulle smyga sig in - javisst, t ex genom datanät. 

Nyt käsillä on aikakausi, jolloin ne tietoverkkouhat ja informaatiosota ovat todellisuutta. Ja mitä tekevät Tuomiojan kaltaiset? He väittävät, että tietoverkkosodasta puhuminenkin on russofobiaa ja Venäjä-pelon lietsontaa. 

Den dagen har nu kommit: datahot och informationskrig är verklighet. Och vad gör Tuomiojas likar? De påstår att det är russofobi och skräckmakeri att alls tala om datanätskrig.

Tietenkin sama porukka myös haluaa ottaa puheeksi lännen harjoittaman informaatiovaikuttamisen aina kun Venäjän nimikin mainitaan. Venäjää ei heidän mielestään koskaan saisi arvostella korostamatta lännen olevan yhtä paha, ellei pahempi. 

Samma gäng vill givetvis också alltid ta upp det västliga informationsinflytandet bara man nämner Ryssland vid namn. Ryssland får man enligt dem aldrig kritisera utan att framhäva att Väst är etter värre.

Länsimaat eivät kuitenkaan pyri kaatamaan Suomen yhteiskuntarauhaa, eikä täällä mikään läntinen tiedustelupalvelu rasismia eikä fasismia levitä. Kokonaan toinen asia on, että rasistisen propagandan takana on varmasti myös läntisiä äärijärjestöjä - mutta esimerkiksi amerikkalaiset organisoituneet rasistit ovat jo kauan sitten avoimesti ilmoittautuneetkin Putinin tukijoukkoihin.

Väst försöker dock inte förstöra samhällsfreden i Finland, och några västliga underrättelsetjänster försöker inte sprida fascism eller rasism i vårt land. Det är sedan en helt annan historia att det säkert också står västliga extremistorganisationer bakom den allestädes närvarande rasistiska propagandan - men organiserade rasister t ex i Förenta Staterna har för länge sen anmält sig till Putins stödtrupper.

Sanon ihan suoraan, että minusta meitä 80-90-luvun aseistakieltäytyjäpoikia on huijattu. Annoimme hämätä itsemme luulemaan, että rauhanliikkeellä oli armeijaa paremmat ja eteenkatsovammat visiot maailmanpolitiikan ja sodan tulevaisuudesta. Mutta kuten tämä hybridisotaesimerkki osoittaa, ne visiot olivat vain käden ulottuville sattunut nuija, jolla tuomiojalaiset pasifistit löivät armeijaa, itsetarkoituksellisesti. 

Jag vill säga det öppet: jag tycker att vi vapenvägrarkillar från åtti-nittitalet har blivit grundlurade. Vi lät oss duperas till att tro, att fredsrörelsen hade bättre och mera framsynta visioner än armén om hur världspolitik och krig skulle gestalta sig i framtiden. Men som exemplet med hybridkriget här visar, var visionerna bara en klubba som tuomiojanska pacifister råkade ha inom räckhåll och pryglade armén med.

Nyt kun ne visiot ovat toteutuneet, samaiset pasifistit eivät suinkaan uneksi vielä utooppisempia, vaan tarjoavat meille 70-luvun yya-keittolan kesäkeittoa suurena herkkuna. Älkää jaksako. Se oli helvetin pahaa litkua jo 70-luvulla.

I dag har deras visioner från i går gått i uppfyllelse, men i stället för att ha ännu mera utopiska visioner att erbjuda prackar de på oss snålsoppa från vsb-köket på sjuttitalet som om det vore mat för gudarna. Sluta för fan. Det var oätbar smörja redan på sjuttiotalet.

Asiaan tietysti liittyy myös höpinä siitä, kuinka meillä täällä Suomessa muka ollaan erityisen hyviä Venäjän tuntijoita ja kuinka täkäläinen lapsenusko venäläiseen propagandaan muka ilmentäisi jotain poliittista tai tieteellistä osaamista. Tämä itsepetos jaksaisi naurattaa, ellei nauru olisi jo kauan sitten tarttunut kurkkuun. Emme me ole mitään erityisen kaksisia Venäjän tuntijoita, ja lännessä on itse asiassa kylmän sodan aikana perehdytty itänaapurimme asioihin paljon syvällisemmin kuin Suomessa koskaan.

Sen brukar man också svamla skit om hur vi här i Finland kantänka är stora experter på Ryssland och hur vår kolartro på rysk propaganda kantänka är ett tecken på expertis. Det här självbedrägeriet vore något att skratta åt om inte skrattet för längesen hade fastnat i strupen. Vi är inte särskilt kloka på Ryssland, och under kalla kriget har man i Väst faktiskt studerat vår östra granne mycket mera ingående än någonsin i vårt land.


Kuten omien venäjänopintojeni aikana huomasin, niin neuvosto-oloihin kuin Venäjän kirjallisuuteen on varsin helppo perehtyä lukemalla englannin-, saksan- ja ruotsinkielisiä tieteellisiä teoksia tai käännöksiä venäjästä. Lännessä nimittäin Neuvostoliitto ja Venäjä oikeasti tunnettiin, toisin kuin Suomessa ja suomeksi. Tämä onkin perussyy, miksi venäjän taitoni on jäänyt niin luvattoman huonoksi: kieltä ei oikeasti tarvitse edes se, joka kouluttautuu Venäjän tuntijaksi.

Som jag under mina egna studier i ryska kunde konstatera är det rätt lätt att bli expert både på verkligheten i Sovjet och på rysk litteratur genom att läsa vetenskapliga skrifter på engelska, tyska och svenska och ryska böcker översatta till dessa språk. I Väst fanns det nämligen Sovjet- och Rysslandforskning på mycket högre nivå än i Finland och på finska. Det här är orsaken till att mina kunskaper i ryska förblivit så klena: språket är inte nödvändigt ens för att inhämta djupgående sakkunskap på Ryssland.

Suomalaisten "Venäjän tuntemus", varsinkin poliitikkopiireissä, tarkoittaa ennen muuta asioiden tarkastelemista Venäjän näkökulmasta ja Venäjän intresseistä käsin. Suomalaisen ulkopolitiikan periaatteena oli Kekkosen aikana ja vähän sen jälkeenkin Neuvostoliiton, eli Venäjän, aikeiden ennakointi. 

Att vara Rysslandskännare i Finland innebär - särskilt i politikerkretsarna - att granska saker och ting ur Rysslands synvinkel och utifrån Rysslands intressen. Finsk utrikespolitik utgick både på Kekkonentiden och länge därefter från att på förhand gissa sig till Sovjets, eller Rysslands, avsikter.

Tästä kasvoi kokonainen traditio, ellei uskonto; ja juuri uskonnollisten tai kulttimaisten piirteittensä takia se on jotain aivan muuta kuin asiantuntemusta. Tietenkin tämä kultti on vakavasti ristiriidassa oikean asiantuntemuksen kanssa, minkä näimme hiljattain siitä hysteerisestä vastaanotosta, jonka Ulkopoliittisen instituutin Venäjä-realismi sai vastaansa.

Det här blev en tradition i sig, om inte en religion, och det är precis de religiösa eller kultliknande dragen som gör det till någonting helt annat än sakkunskap. Kulten kan givetvis inte stå ut med genuin sakkunskap, vilket nyligen manifesterade sig i den hysteriska mottagning som Utrikespolitiska institutets Rysslandrealism fick av politikerna.

Kultti lähtee siitä, että Venäjällä on aina mystiset syynsä menetellä kuten se menettelee ja että nämä syyt voidaan ankaralla eksegeesillä ja pyhien tekstien tulkinnalla selvittää ja ennakoida. Tässä ei sinänsä olisi mitään väärää, ellei tähän liittyisi haluttomuus soveltaa Venäjään samoja moraalisääntöjä ja samaa kansainvälistä lakia kuin muihin maihin. Venäjälle halutaan aina antaa erioikeus sortaa, tappaa ja hyökätä siksi, että Venäjän historialliset kärsimykset ja niistä juontuvat legitiimit turvallisuusedut muka näin vaativat. Ilmeisesti muilla mailla sitten ei ole legitiimejä turvallisuusetuja ollenkaan, saati sitten historiallisia kärsimyksiä joita pitäisi kunnioittaa.

Kulten utgår från att Ryssland alltid har sina mystiska skäl att handla som det gör och att dessa skäl genom sträng exeges och tolkning av heliga texter kan förutses och anteciperas. Det här skulle det inte vara något fel med, om detta inte skulle ackompanjeras av en ovilja att på Ryssland tillämpa samma moralregler och samma internationella lag som på andra länder. Ryssland erbjuds alltid privilegiet att förtrycka, döda och invadera därför att Rysslands historiska lidanden och därur härledda legitima säkerhetsintressen kantänka så kräver. Uppenbarligen har andra länder inte några legitima säkerhetsintressen alls, ännu mindre några historiska lidanden vars minne bör respekteras.

Yhtä tyhjänpäiväistä kaksinaismoraalia (ei "kaksoisstandardia", senkin kielipuolet juntit) edustaa se, että Venäjällä muka pitäisi olla oikeus historiallisiin alueisiinsa. Jos Venäjällä on, miksi ihmeessä kaikilla muilla ei saisi olla? Jos Venäjällä on, miksi Suomi ei saisi vaatia takaisin omia itäalueitaan?

En liknande dubbelmoral ser vi i den förståelse som våra självutnämnda experter uppbringar för Rysslands krav på att få tillbaka sina historiska områden. Om Ryssland har legitimt anspråk på sina historiska områden, varför har inte någon annan det? Varför kunde Finland då inte ställa krav på sina förlorade områden öster om gränsen?

Jos kaikkiin maihin sovellettaisiin samanlaista ymmärtävää ja myötäkarvaan silittävää asennetta kuin Venäjään, maailma olisi varsin nopeasti täynnä väkivaltaa ja kaaosta, kun kaikki alkaisivat kahmia toisiltaan alueita, "joihin niillä on historiallinen oikeus". Huomattavasti parempi vaihtoehto on se, jossa olemassaolevia rajoja lähtökohtaisesti noudatetaan eikä niitä muuteta kuin koko maailmanyhteisön suojeluksessa ja suostumuksella.

Skulle den medhårsstrykande och förståelsefulla attityd som vi förväntas hysa mot Ryssland tillämpas på alla andra länder, så skulle världen snabbt gå under i en malström av våld och kaos, när alla skulle försöka återerövra områden de "har historiskt anspråk på". Det är ett mycket bättre alternativ att i princip hålla sig till de existerande gränserna och endast ändra på dem under hela väldssamfundets beskydd och med dess samtycke.

Kaikki puhe siitä, kuinka Krim pitäisi jonkin geopoliittisen periaatteen vuoksi jättää Venäjän haltuun "ikiaikaisena venäläisalueena", sivuuttaa täysin Krimin tataarien oikeudet. Tataarit joutuivat tunnetusti Stalinin aikana karkoitetuiksi kotiseudultaan jokseenkin rasistisin perustein. Neuvostojärjestelmän romahdettua he saivat palata Krimille, missä he sitten organisoituivat tavoitteenaan kulttuuriautonomia.

Allt svammel om hur Krim såsom "urgammalt ryskt område" av någon sorts geopolitiska skäl borde överlåtas till Ryssland förbigår helt krimtatarernas rättigheter. Tatarerna blev som bekant under Stalintiden deporterade från sitt hemland på rent rasistiska grunder. När sovjetstaten väl kraschat fick de återvända till Krim, där de organiserade sig med en kulturell autonomi som målsättning.

Krimin tataarien olot Ukrainassa eivät olleet ihanteelliset, mutta Ukraina ei liioin vainonnut heitä. Ennen muuta maassa oli kaikista ongelmista huolimatta edes sen tasoinen demokratia, että he saattoivat ajaa sen puitteissa asiaansa vähemmistöryhmänä. 

Tatarerna i Ukraina hade det visst inte idealiskt, men några förföljelser behövde de inte vara rädda för. Framom allt hade landet trots alla sina problem en såtillvida stabil demokrati att de kunde plädera för sin sak som en minoritetsgrupp.

Venäjä sitä vastoin on kieltänyt Krimin tataarien kaikki kansalaisjärjestöt terroristijärjestöinä, epäilemättä leimaten ne islamistisiksi. Todellisuudessa kuitenkin tataariyhteisön johtaja Mustafa Cemilev-Qırımoğlu on kaukana siitä, itse asiassa joutui vuonna 2009 ääri-islamistien uhkaamaksikin - jolloin Ukrainan turvallisuuspalvelu suojeli häntä ja pidätti häntä häiriköineet.

Ryssland har däremot förbjudit alla krimtatariska medborgerliga organisationer som terroristligor och säkert också utmålat dem som islamistiska. Tatarledaren Mustafa Cemilev-Qırımoğlu har dock ingenting att göra med islamistiska terrorister, år 2009 mordhotades han av dem - och då tog den ukrainska säkerhetstjänsten honom i beskydd och arresterade fridsstörarna.

Krimin tataarit olivat siis integroitumassa osaksi ukrainalaista yhteiskuntaa, vaikka maakysymys yhä hiersi välejä hallituksen kanssa. Sitten tuli Venäjä - taas kerran - miehittämään tataarien kotiseudun ja sortamaan heitä. On turha yrittää selittää, että nyky-Venäjä olisi eri maa kuin se Neuvostoliitto, joka karkotti tataarit Krimiltä: Stalinin julman sortajankäden masokistinen kaipuu on jo kauan sitten integroitu osaksi Putinin venäläistä uusnationalismia. Putinin Venäjää on pidettävä yksiselitteisesti Neuvostoliiton moraalisena ja henkisenä manttelinperijänä, ainakin kaikkien kansanmurhien ja muiden ihmiskuntaa vastaan suuntautuneiden rikosten osalta.

Krimtatarerna höll sålunda på att accepteras som en del av ukrainska samhället, låt vara att frågan om deras markägande alltjämt gav upphov till en hel del konflikter med överheten. Sen kom Ryssland för att en gång till ockupera tatarernas hemtrakter och förtrycka dem. Och försök nu inte påstå att det nuvarande Ryssland vore ett annat land än det Sovjet som deporterade tatarerna från Krim: en masochistisk längtan efter Stalin, hans grymheter och förtryck har för längesen blivit en oåtskiljbar del av den ryska nynationalismen. Putins Ryssland bör entydigt uppfattas som Sovjetunionens moraliska och andliga arvtagare, åtminstone vad gäller sovjetiska folkmord och övriga brott mot mänskligheten.

Olen sanonut, että äärioikeiston ainoa järkevä yhteiskunnallinen funktio on julistaa maanpuolustuksen tärkeyttä silloin kun kukaan muu ei uskalla siitä puhua. Nykyinen äärioikeistomme, joka suorastaan rukoilee Venäjän joukkoja tänne tappamaan, ryöstämään ja raiskaamaan, on siksi turha kapistus. Vastaavasti moralistivasemmiston tulisi voida odottaa ottavan kantaa sorrettujen puolesta sortavia vastaan. Jos moralistivasemmisto ei siihen kykene, se on yhtä lailla turha kapistus. 

Jag har tidigare sagt att den enda förnuftiga samhälleliga uppgift en nationalistisk extremhöger i en demokratisk stat kan ha att uppfylla är att förkunna nödvändigheten av en någorlunda fungerande försvarsmakt när ingen annan vågar tala om saken. Vår nuvarande extremhöger, som formligen beder Ryssland om att skicka sina trupper hit för att mörda, plundra och våldta, har vi sålunda ingen användning för. På ett liknande sätt kan vi förvänta av en moralistisk vänster att den tar de förtryckta i försvar mot förtryckarna. En moralistisk vänster som inte är kapabel till detta har vi precis lika litet användning för.

Kuka on Krimillä sorrettu, joka vaatii oikeuksiaan? Tataarit. Kuka on Krimillä sortaja, joka riistää heidän oikeutensa? Venäjä. Miten Krimin tataarit ovat ajaneet asiaansa? Laillisin ja maltillisin keinoin, ilman väkivaltaa ja valheita, vaikka heidän jos kenen olisi ymmärrettävää turvautua aseisiin ja terrorismiin. 

Vem är på Krim den som förtrycks och som kräver sina rättigheter? Tatarerna. Vem är på Krim förtryckaren som fråntar dem rättigheterna? Ryssland. Hur har tatarerna på Krim krävt sina rättigheter? Legalistiskt och moderat, trots att de om några skulle ha alla förståeliga skäl i världen att ta till vapen och övergå till terrorism.

Eikö heistä tällä taustalla pitäisi tulla kaikkien maailmanlaajuista oikeudenmukaisuutta vaativien vasemmistoidealistien lempilapsia? Pitäisi. Mutta sen sijaan että joku Tuomioja ottaisi kantaa näiden sorrettujen puolesta, hän alkaa selittää jotain USA:sta ja Natosta, ellei sitten lauo jotain ihan kekkosmaista reaalipolitiikkaa.

Borde inte krimtatarerna därför väcka förbehållslösa sympatier hos alla vänsteridealister som kräver global rättvisa? Jovisst. Men Tuomioja tar inte ställning för dessa förtryckta, i stället börjar han antingen prata strunt om USA och Nato, eller till och med köra med realpolitik i värsta Kekkonenstil. 

Krim asettaa Tuomiojan kaltaisten pasifistien maailmankuvan kyseenalaiseksi toisellakin tavalla. Aikoinaan nimittäin Venäjä suostui luopumaan Krimistä siksi, että Ukraina puolestaan julistautui ydinaseettomaksi. Äkkinäinen luulisi että rauhanliike olisi antanut tälle yksipuoliselle aseriisunnalle suuren symbolimerkityksen ja julmistunut Venäjälle hyökkäyksestä todelliseen rauhanvaltioon Ukrainaan.

Krim ifrågasätter tuomiojanska pacifisters världsbild även på ett annat sätt. På sin tid gick Ryssland med på att ge avkall på Krim därför att Ukraina å sin sida förklarade sig kärnvapenfritt. Förlåt en yngling, men borde inte fredsrörelsen tillmäta denna ensidiga nedrustning stor symbolisk betydelse och ondgöra sig över att Ryssland så här lömskt invaderar Ukraina, som så här konkret demonstrerat sin fredskärlek?

Krimin tapauksen pitäisi nimittäin saada paatuneinkin pasifisti ainakin pohtimaan vakaumuksensa mielekkyyttä. Voiko olla gandhilainen tai jeesusmainen toisen posken kääntäjä, jos vastapuolella on täysin moraaliton ja armoton taho? Säälivä ja myötäkarvaan silittelevä asenne Venäjään on kuitenkin niin syvällä ns. sivistyneistön alitajunnassa, että ajatus pahantahtoisesta, imperialistisesta ja julmasta Venäjästä ei ilmeisesti juolahda mieleenkään. On helpompaa syyttää Ukrainaa fasismista ja länsimaista demokratiaa...niin mistä? Itsenäisyyden huonon esimerkin näyttämisestä Ukrainalle, jonka olisi parempi pysyä Venäjän huomassa?

Fallet med Krim borde nämligen åtminstone få den mest inbitne pacifist att åtminstone kritiskt reflektera över sin övertygelse. Kan man vara gandhian, kan man som Jesus vända andra kinden till, om man konfronteras med en helt omoralisk och obarmhärtig motståndare? Medlidande med och undfallenhet mot Ryssland har dock etsat sig så djupt in i den såkallade intelligentians undermedvetna, att tanken om ett illvilligt, imperialistiskt och grymt Ryssland inte ens faller någon in. Det är lättare att beskylla Ukraina för fascism och den västerländska demokratin...för vad? För att förföra Ukraina till självständighet, när ukrainarna skulle ha det bättre som ryska undersåtar?