tiistai 11. huhtikuuta 2006

Boyz 'n' the Hood, älykkyys ja sen mittaaminen

Kolmisen vuotta sitten kirjoitin eräälle nettikeskustelupalstalle seuraavansisältöisen faabelin:

Kuvitellaanpa amerikkalainen gettokoulu ja siellä kolme poikaa Tupac Fucker, Killer Daddy ja Shithead-Sam. Tupac Fucker vetää jo kymmenvuotiaana hasaa isojen jätkien jengissä ja haaveilee pääsystä huumekauppiaaksi. Killer Daddy pelaa koripalloa. Shithead-Sam pärjää hyvin koulussa, mutta hänellä ei ole rahaa, kuten ei kellään muullakaan koko korttelissa. Koulukin on rappeutunut ja huono, koulukirjasto on 1950-luvulta, ja suuren osan siitä on Tupacin jengi jo repinyt sätkäpapereikseen. Kuria ei ole minkäänlaista, sillä Tupacilla on revolveri eikä opettaja uskalla kieltää Tupacia häiriköimästä.

Tupac harjaantuu jengissä nopeasti eteväksi kamanheittäjäksi ja näpsäkkäkyntiseksi pikkurikolliseksi. Killer Daddy tuskin osaa lukea tai kirjoittaa, mutta hän pelaa kuin unelma ja jo 13-vuotiaana saa kuulla valmentajaltaan, että ammattilaisura voi olla mahdollinen jos Killer Daddy pysyy erossa aineista ja aseista. Sam käy tunnollisesti koulua nenä kiinni kirjassa, mistä hyvästä Tupac ja hänen kaverinsa antavat Samille jatkuvasti turpaan. Killer Daddylle sitä vastoin ei kukaan anna turpaan, koska koripallon pelaaminen on mustien getossa legitiimi tapa onnistua.

Koska Samille ei järjesty stipendiä, - koulu on niin rappiolla ja kortteli niin pahamaineinen, ettei sinne yllä avustusohjelma eikä minkään säätiön tai filantroopin karttuisa käsi - hän joutuu lopettamaan koulun oppivelvollisuuden suoritettuaan. Tupac ja hänen kaverinsa menestyvät jo huumekauppiaina ja ryöväreinä ja pilkkaavat Samia, josta ei koulumenestyksestään huolimatta ole tullut mitään. Sam on hyvä matematiikassa ja haluaisi hiukkasfyysikoksi, mutta näillä kulmilla sellainen on jonninjoutavaa haaveilua, jolle nauretaan. Lopulta Sam sisuuntuu ja liittyy Tupacin jengiin.

Killer Daddy on sillä välin päässyt ammattilaisareenoille. Hän on pysytellyt erossa aineista ja tehnyt kääntymyksen mustaksi muslimiksi ottaen nimen Abdoollah Moohammad Shabazz, joten hän ei käytä viinaakaan. Maineikkaan yliopiston koripallojoukkue kiinnostuu Shabazzista ja tarjoaa hänelle edullista sopimusta.

Tupac Fucker ja Shithead-Sam lähtevät yhdessä jengin kanssa tosi isolle keikalle: jos se onnistuu, koko porukka voi siirtyä eläkkeelle. Koska Tupacilla on hyvä strateginen silmä, kokemusta rosvon hommista ja taustat ammattitaitoisesti varmistettu, hän selviää operaatiosta hengissä, jemmaa rahat niin ettei niitä voi löytää, ja onnistuu selviämään oikeudenistunnosta saamatta tuomiota, koska hän on urallaan hankkinut tehokkaan käytännön laintuntemuksen.

Sitä vastoin Shithead-Sam on operaation aikana täysin pallo hukassa, eihän se rillipää rosvoksi kelpaa. Poliisiauton saapuessa paikalle Sam kohottaa hädissään pistooliaan, ja lakien ja asetusten mukaisten oikeuksiensa ja valtuuksiensa puitteissa konstaapeli ampuu suurikaliiperisen luodin keskelle Samin otsaa. Entisen tulevan ydinfyysikon matemaattisesti lahjakkaat aivot lentävät pitkin syrjäkujaa, missä rotat tappelevat niiden jäännöksistä seuraavien parin päivän ajan.

Tupac Fucker sitä vastoin sijoittaa ryöstörahat välikäsien kautta niin viisaasti, että hän nousee korkotuloillaan arvostetuksi suurliikemieheksi, jonka bisnesimperiumia ihailee pääkirjoituksissaan jopa Antti-Pekka Pietilä. Nykyään hän kirjoittaa nimensä Touspacques de la Fouquère ja esiintyy louisianalaisen värillisen kreolisuvun viimeisenä vihantana. Ja täydestä menee.

Abdoollah Moohammad Shabazz taas on päässyt yliopistoon opiskelemaan koripallostipendillä, vaikkei osaa kirjoittaa muuta kuin nimensä ja senkin vain arabialaisilla kirjaimilla. Mutta eipä hätää. Yliopistolla on erilaisia "aloita tyhjästä" -valmennuskursseja, joilla Abdoollah oppii lukemaan ja kirjoittamaan ja voi suorittaa loppuun peruskoulun oppimäärän matematiikassa. Ajan oloon hän lukee itsensä insinööriksi, johon hommaan ei tunnetusti kovin kummoisia älynlahjoja ennenkään ole tarvittu.

Minäkö tässä kerron tarinoita? En todellakaan. Rajattomien mahdollisuuksien Jenkkilässä ovat ennenkin ihmiset koripallotelleet tai painineet itsensä vaikka professoreiksi. Tai rötöstelleet itsensä arvostetuiksi liikemiehiksi. Myös maailmalle vieras luonnontieteilijänörtti on tyyppi, jonka kaikki tunnistamme (rehellisimmät meistä peiliin katsoessaan). Kukin meistä epäsosiaalisista nörteistä tykönänsä miettiköön, miten hänelle olisi käynyt amerikkalaisessa gettokoulussa.

Kysymys kuuluu: kuka oli älykäs, Tupac, Sam vai Shabazz? Meikäläisissä oloissa Sam olisi ollut älykkäin, ja hän oli varmasti kolmikosta ainoa joka pärjäsi älykkyystesteissä. Mustan slummin näkökulmasta sitä vastoin Tupac ja Shabazz olivat ne fiksut kaverit, koska he osasivat soveltaa mahdollisia lahjojaan mustan slummin oloissa arvostetulla ja toimivalla tavalla; Sam taas oli jonninjoutava ääliö, jonka aivot joutivatkin rotanruoaksi. Onko älykäs se, joka osaa soveltaa korkeampaa matematiikkaa ydinfysiikkaan mutta joka ei pärjää mustan slummin oloissa eikä liioin osaa keplotella tietään ulos sieltä? Vai onko älykäs se joka osaa käyttää tehokkaasti hyväkseen tarjolla olevia mahdollisuuksia parantaa asemaansa (ja joka oivaltaa ja tunnistaa, mikä on toimiva mahdollisuus päästä eteenpäin - tätähän Shithead-Sam nimenomaan ei oivaltanut)?

Edellisen jorinan pääpointti on, että älykkyys on liian monitahoinen - liian "humanistinen" - ominaisuus, jotta sitä voitaisiin luotettavasti mitata. Mensan kaltaisten järjestöjen markkinoimat palikkatestit mittaavat tarkalleen yhtä asiaa eli kykyä ratkoa palikkatestejä; ja Mensaan kuuluu ihmisiä, jotka osaavat ratkoa palikkatestejä.

Jos lähdetään siitä, että palikkatestit mittaavat jotain absoluuttista älykkyyttä, johon koehenkilön henkilökohtainen koulutustaso ja hänen mahdolliset ennakkoluulonsa ja ajatusluutumansa eivät vaikuta, ei todellakaan saada mitään kovin relevantteja koetuloksia. Henkilö, joka osaa ratkoa palikkatestejä, ei ole välttämättä kykenevä ratkaisemaan esimerkiksi ihmisten tai asioiden välisiä ristiriitoja, koska hänellä voi olla voimakkaita, emotionaalisluonteisia asenteita, jotka tekevät hänestä puolueellisen tuomarin. Käytännön kannalta nämä asenteet ovat vähintään yhtä suuri osa hänen "älykkyyttään" tai älyttömyyttään kuin hänen mahdollinen kykynsä ratkoa palikkatestejä.

Älykkyysosamäärillään retostavat henkilöt synnyttävät sitä paitsi vaikutelman kaikessa muussa kuin palikkatesteissä epäonnistuneesta ihmisestä, joka tarvitsee noita testejä itsetuntonsa kainalosauvaksi. Usein kyseessä on pahimman sortin laiskuri, joka käyttää "älykkyyttään" lähinnä tekosyynä omalle epäproduktiivisuudelleen ja syyttää kaikkia muita - koululaitosta, yhteiskunnan tasapäistävää sosialismia tai keskinkertaisia jees-miehiä preferoivaa konservatiivista kapitalismia (yliviivaa väärä vaihtoehto) - siitä, että juuri hän, suuri Mensa-nero, ei ole päässyt arvoaan ja nerollisuuttaan vastaavaan maailmanjohtajan virkaan. (Tätä samaa vikaa on niissä "pakkoruotsi"-ynisijöissä, joiden kielitaito rajoittuu huonoon englantiin ja jotka julistavat, että he olisivat varmasti oppineet kiinaa ja japania ja arabiaa ja persiaa, jollei tuota hirveää pakkoruotsia olisi ollut. Just joo.) Vaikka olisi kuinka älykäs, niin sitä, mitä ei osaa, ei osaa, ja sitä, mitä ei tiedä, ei tiedä. Asioiden oppimiseen tarvitaan aina opiskelua, paneutumista ja vaivannäköä, ja esimerkiksi peruskoulussa vaivatta pärjännyt synnynnäisesti älykäs henkilö saattaa juuri tuon kouluvälkkyyden vuoksi oppia laiskottelemaan, jolloin hän ei huonon oppimiskulttuurinsa vuoksi enää selviydykään yhtä hyvin lukiossa tai yliopistossa - siellä hän saattaa hävitä hyvän oppimiskulttuurin omaksuneille opiskelijoille, jotka kompensoivat puuttuvan lahjakkuuden ahkeruudella ja hyvällä työn organisoinnilla.

Sitten kun osaa ja tietää, ei tarvitse enää älykkyystestejä. Sain itse palikkatesteissä aina huimia tuloksia kymmenvuotiaana, kun olin koulukiusattu surkimus ja luokan poikien nyrkkeilysäkki. Siinä vaiheessa kun minulla oli yliopiston antama pahvi siitä, että osaan yhtä ja toista, en vaivautunut enää paneutumaan palikkatesteihin entisessä määrin, joten en niissä juuri pärjännytkään. En usko, että olin aikuistuttuani oleellisesti tyhmistynyt - kyse oli ennen muuta motivaatiosta, tai sen puutteesta.

Jos nyt palataan Tupacin, Killer Daddyn ja Samin maailmaan, niin voidaan perustellusti kysyä, ovatko esimerkiksi Tupacin kyky organisoida tehokkaasti pankkiryöstöjä ja Samin koulufiksuus sama vai eri ominaisuus. Mahdollisesti taustalla on sama perinnöllinen älykkyys. Sen määrää sitten ympäristö ja persoonallisuus, osaako lähtökohtaisesti älykäs henkilö oikeasti hyödyntää älykkyyttään sellaisella tavalla, että se olisi myös yhteisössä ja yhteiskunnassa pärjäämisen kannalta relevantti. Kyky tunnistaa sellaiset relevantit tavat ja mukautua niihin on oma erillinen kykynsä, joka ei välttämättä ole sama kuin älykkyys, vaan kyse on pikemminkin persoonallisuuden joustavuudesta.

Viime kädessä olen siis yksinkertaistavia "älykkyyden" malleja vastaan siitä syystä, että ne eivät oikeasti anna mitään hirveän oleellista tietoa siitä, pärjääkö koehenkilö oikeasti yhteiskunnassa, tai edes tieteentekijänä. Kanavalla on liikaa kohinaa, jotta geenien viesti kuuluisi. Periytyvä älykkyys antaa ilman muuta lähtökohdan, mutta sen lisäksi asiaan vaikuttaa kulttuuri ja nimenomaan oppimisen kulttuuri.

Ja tähän loppuun toinen sitaatti itseltäni:

Vakavasti puhuen: yksi syy siihen, että ihmisillä ei ole järkevää tekemistä tyhjyytensä täyttämiseen, on se, että koulusta on tehty liian utilitaristinen. Entisaikojen eliittikouluilla, joissa opeteltiin kaikenlaista näennäisesti turhaa, kuten latinaa tai kreikkaa, oli juuri se funktio, että ne valmensivat ihmisiä oppimaan asioita oppimisen itsensä vuoksi. Juutalaisten tavalla opetella kuollut heprean kieli, päntätä Talmudia ja väitellä siitä shulissa huvin vuoksi on pitkälti aivan sama funktio.

Nykykoulussa, siis perus-, opiskellaan asioita yhä enemmän elinkeinoelämän kannalta hyödyllisiin tarpeisiin. Siinä on vain se vika, että silloin kakarat eivät omaksu sitä meemiä, jonka levittämiseen koko juutalaisten talmud-harrastus pohjimmiltaan on tarkoitettu, eli huvin vuoksi ja itsetarkoituksena opiskelemisen ja oppimisen meemiä. Ja ainoastaan sen meemin omaksuneet ihmiset keksivät elämälleen jotain järkevämpää tarkoitusta kuin öyhöttämisen ja möyhöttämisen.