maanantai 12. joulukuuta 2005

Professori Mamu Päñčin sosiobiohistorian luento

(Hommage à Margaret Atwood)

Hyvät lukijat, olen aika-avaruusvääristymän kautta saanut käsiini harvinaislaatuisen asiakirjan, nimittäin Epsilon Eridania kiertävän Uutačirven planeetan yliopistossa 2450-luvulla sosiobiohistoriaa opettavan professori Mamu Päñčin luennon 1900-2000 -luvusta. Professorin esitelmä on alun perin luettu opiskelijoille äpčyöñčelin kielellä, joka on Uutačirven planeetan pääkieli. Äpčyöñčel on suomalais-ugrilainen kieli ja sukua suomelle; itse asiassa se on kehittynyt suomen kielestä ja kuuluu niihin kieliin, joita kolmannen vuosituhannen puolivälissä puhutaan pääasiallisesti suomalaisten uudisasukkaiden perustamissa siirtokunnissa. Uutačirvessä kirjoitetaan onneksi edelleenkin ns. klassista suomea, jota suomalaisperäisiä puhekieliä käyttävät planeetat edelleenkin viljelevät yhteisenä sivistyskielenään: sillä julkaistaan esimerkiksi useita tärkeitä tähtienvälisiä tieteellisiä aikakauslehtiä, kuten Epsilon Eridanin Ihmisluonnontieteellistä Aikakauskirjaa, jonka päätoimittaja professori on. Se ei ole ilman eri opiskelua ymmärrettävää äpčyöñčelin puhujalle, mutta professori Mamu Päñčin kaltaiselle kultivoituneelle tiedemiehelle ei tuota sanottavia vaikeuksia kirjoittaa täysin luettavaa suomea.

Mamu Päñč on uskonnoltaan fuusiomonoteisti ja muodollisesti ortodoksisen sunnilaiskrislamikirkon jäsen. Hänen nimensä kirjoitetaan klassisella suomen kielellä muodossa Mahmutti Penttinen. Ohessa julkaisen keskeisiä katkelmia professorin luennosta. Toivon suvaitsevaista suhtautumista professorin aika ajoin turhankin koristeelliseen tyyliin. Klassinen suomi ei ole hänen äidinkielensä, vaan hänen intellektuaalisiin tarkoituksiin kovalla työllä ja tuskalla opettelemansa ilmaisutapa; ja kuten sellaisia kieliä käyttävät usein ovat taipuvaisia tekemään, hänellekin on aika ajoin tärkeämpää demonstroida kielen sanavaraston, syntaksin ja rakenteen täydellistä hallintaa kuin varsinaisesti sanoa mitään. Tietenkin myös kaunokirjallinen kunnianhimo on havaittavissa professori Päñčin hienostuneesta tyylistä.

Tekstissä esiintyvä paikannimi Uusi Takakirves tarkoittaa tietenkin Uutačirveä: se on planeetan nimi klassisella kielellä.

"[---} Kahdennenkymmenennen vuosisadan sosiobiohistoriallinen tutkimus on edelleenkin suosittu ala, joka houkuttelee pariinsa nuoria tutkijoita kaikkialta linnunratamme asutetusta neljännyksestä. Onkin vallan todellisuudelle vierasta yrittää koostaa kattavaa katsausta aihetta käsitteleviin julkaisuihin, sillä jokaisessa ihmisasutussa maailmassa ja jokaisessa yliopistossa toimii vähintään yksi tälle aiheelle omistautunut tutkimusryhmä, ja vaikka tässä vaiheessa luulisi kaiken jo tulleen tutkituksi ja kirjoitettavissa olevan pelkästään kommentaarien kommentaareja, jopa meidän aikanamme ovat Uuden Takakirveenkin sosiobiohistorioitsijat onnistuneet sekä luomaan merkittäviä uusia näkökulmia mainitun ajanjakson tapahtumiin ja kehityssuuntiin että pääsemään käsinkosketeltavan ainehiston pohjalta sellaisiin kiistattomiin tutkimustuloksiin, jotka muuttavat oleellisesti näkemystämme kyseisestä aikakaudesta."


"Historia, jopa koville luonnontieteellisille tosiseikoille pohjaava sosiobiohistoria, on tietenkin tieteenäkin inhimillisten rajoitusten alainen; jokainen aikakausi katsoo menneisiin aikoihin omasta näkökulmastaan ja omin keinoinsa. Silti rohkenen esittää, että sosiobiohistoriallinen synteesi pystyy sanomaan menneisyydestä enemmän ja oleellisempaa kuin pimeiden vuosisatojen historiantutkimus, joka ei - pitkälti tutkijoiden ruumiillisten rajoitusten takia ja inhimillistä suorituskykyä parantavien koneiden, laitteiden ja teknillisten välineiden puuttuessa - ollut kykeneväinen sellaisiin suuriin kielitieteen, yhteiskuntatieteen, biologian, insinööritieteen ja puhtaiden luonnontieteiden tutkimustuloksia yhdistäviin synteeseihin, jotka ovat ominaisia meidän päiviemme menneisyydentutkimukselle. Kuvitelkaa mielessänne esimerkiksi Välimerenä tunnetun Vanhan Maan vesistöalueen itäpään historiaa tutkinutta henkilöä, jolla ei ollut teknillisiä eikä älyllisiä valmiuksia opiskella sujuvaa soveltamista varten mainitun maantieteellisen kohdealueen kaikkia merkittävimpiä kieliä, kuten sumeria, egyptiä, akkadia, koptia, hepreaa, arameaa, arabiaa ja 1900-2000 -luvun tutkimukselle niin välttämätöntä klassista englantia, ja jolla ei ollut hallussaan antropogeneettistä tietoa auttamaan väestöliikkeiden ja väestökerrostumien erittelemisessä. Siitäkin huolimatta noiden aikojen tutkijat onnistuivat saamaan aikaan teoksia, joita meidän aikamme ihminen voi mielessään tutkistella jollei nyt varsinaisina tieteellisinä aikaansaannoksina, niin ainakin kiehtovina taideteoksina ja merkittävänä lähdeainehistona muun ainehiston keralla."

"Kysyn teiltä kuitenkin, hyvät herrat, olemmeko me kotomaailmamme ammoin jättäneiden uudisraivaajain lapset yhtään sen vähempää oman aikamme vankeja kuin pimeiden vuosisatojen ihmiset. Heidän keskuudessaan riehuivat kauhistuttavin seurauksin monenlaiset kärsimystä ja hävitystä aiheuttaneet aatehistorian kulkutaudit, ja he antautuivat miltei vastalauseetta sellaisten ajatusrakennelmien kahlevangeiksi, joiden kannatus olisi meidän aikanamme merkki henkisen sairaudentilan veroisesta pahantahtoisuudesta. He käänsivät selkänsä perinteisille uskonnoilleen ja pilkkasivat niitä kärsimyksen ja ahdistuksen lähteiksi; mutta niiden raunioille he pystyttivät kymmentä vertaa hirveämpiä uhrikultteja, joiden verenhimon he perustelivat näennäistieteellisillä iskulauseilla kuorruttamalla. Siellä, missä uskonto näytti vielä säilyneen, se menetti kokonaan mystisen sisältönsä vääristyen noiden uhrikulttien kaltaiseksi itsetarkoitukselliseksi vihaksi, jonka hullaannuttaminen ihmiset syöksyivät kuolemaansa murhatakseen samalla joukoittain lähimmäisiään. Tämä tuhonpalvonta oli osa ajan sairautta; mutta se antoi vain lisää virikettä samaisen taudin toiselle äärimuodolle siellä, missä juuri tätä kiihkomieltä pidettiin jotenkin eri asiana kuin omaa raakalaisuutta. Meille jälkiviisauden silmin tuota maailmaa katsoville on tietenkin ilmeistä, että molemmat ovat vain saman verentahraaman mitalin kaksi puolta, emmekä me juurikaan kykene erottamaan niitä toisistaan."

"Tuo aikakausi on tullut tunnetuksi nimellä naisten vuosisata, koska naisten outo liikehdintä luonnehti koko vuosisataa yhtä lailla kuin massamittaiset julmuudetkin. Jo aikakauden lopulla heräsi väistämättä kysymys, mahtaisiko naisten yhteiskunnallinen levottomuus olla jossain syy-yhteydessä julmuuksiin. Vaikka antropoetologian tieteenhaara ei noina aikoina vielä ehtinyt kehittyä, etologia oli jo olemassa, samoin yksi meidän alamme alkukantaisista ja ajan taikauskon ja rajoitusten raskauttamista edeltäjistä, niin sanottu sosiobiologia, joten ihmisen etologian tutkimus oli jo tullut käsivarrenmitan päähän, jollei suorastaan käden ulottuville."

"Antropoetologian suurta läpimurtoa ja sen merkitystä järkiperäiselle yhteiskuntasuunnittelulle voidaan meillä Uudessa Takakirveessä havainnollistaa tokkemusvertauksella. Tiedän, että tuskin kukaan teistäkään, vaikka olette perehtyneet klassiseen kieleemme erinomaisesti ja käytätte sitä kirjalliseen työhön kenties useammin kuin Uuden Takakirveen kansanomaista puheenpartta, on kuullut sanaa tokkemus. Minäkin käytän sitä yksinomaan siitä syystä, että olen viehtynyt siihen perhesyistä: muuan jo vuosia sitten kuollut kaukainen sukulaiseni nimeltä Tõ'awm Päñč, jonka nimi klassisella kielellä kuuluu Tonyhalme Penttinen - tuo nyttemmin harvinaistunut etunimi on perintöä eräältä entisten aikojen kilpakenttien tarunomaiselta väkivaltataistelijalta - menestyi runoilijana sekä klassisella kielellä että maailmamme kansankielellä, ja eräs hänen nerokkaimmista ja samalla arvoituksellisimmista runoistaan on nimeltään Tokkemusten karkelo. Tõ'awm oli huomattava klassisen kielemme tuntija, kuten runoilijalta voi odottaakin, ja hänelle oli aina yhtä ominaista viehtymys vähän tunnettuihin, mutta sointuisiin sanoihin. Yksi näistä oli juuri tuo tokkemus."

"Tokkemus tarkoitti klassisen kielemme pohjoisessa murteessa lintua, jonka asuttajaisämme viisaasti toivat muassaan tähän maailmaan sekä sydämiämme ilahduttavaksi muistoksi kaukaisesta alkukodista että auttamaan sen luonnon muovaamista ihmisasuttavaksi. Te, jotka olette käyneet Izrämlän suurilla soilla, olette kenties kerran tai kaksi tulleet nähneeksikin tuon linnun. Sen nimi meidän kansankielellämme on zõung: tämä tulee klassisesta sanasta suokukko, joka tarkoittaa tietenkin suolla asuvaa kanalintua - zõung ei kuitenkaan todellisuudessa ole kanalintu, vaan kahlaaja. Antakaa minun siis puhua tokkemuksista, koska olen niin mielistynyt siihen sanaan."

"Tokkemusten soidin on väkivaltainen, ja lajin näyttävän suurikauluksiset koiraat, joita joskus pohjoisen riikinkukoiksikin tiedetään kutsutun, taistelevat naaraista - joita kai pitäisi suomaiden kanoiksi nimittämän - suorastaan verissä päin. Nykyisen bioetologis-holistisen näkemyksen nojalla tätä käytöstä ei voida erottaa tokkemusten fysiologisesta rakenteesta, vaan ne täydentävät toisiaan ihanneoloissa saumattomasti, jos kohta ympäristön vaateet voivatkin toimia evolutiivisen valintapaineen laukaisijana."

"Antropoetologian perusoivallus on sen ymmärtäminen, että ihminen ei eläimenä oleellisella tavalla eroa tokkemuksesta. Ihmisen osa, hänen fysiologiset rajoituksensa, ovat ne parametrit, joiden puitteissa hän toimii. Ihmisen pariutumiskäyttäytymistä ja sukupuolten välisiä suhteita, ennen kaikkea niiden välisiä valtasuhteita, ohjaavat armottomat biologiset ja fysiologiset imperatiivit, ja lajimme on joutunut katkerasti katumaan yrityksiään astua niiden määräämien ehdottomien rajojen yli. Siellä on odottanut sekasorto, yhteiskunnan tuho ja hirmuvaltiaiden joukkomurhat."

"Ajatelkaa miten kävisi, jos tokkemuksilla olisi tietoisuus, sivistys ja mahdollisuus käyttää teknillisiä laitteita. Ne olisivat sittenkin yhä fysiologiansa vankeja. Ne eivät ehkä kokoontuisi enää suolle soitimelle, mutta nyttemmin aseistautuneiden tokkemuskukkojen julmat kaksintaistelut olisivat oleellinen osa lajin elämää, ja naaraat kiihottaisivat kukkoja yhä raivoisampiin yhteenottoihin, vaikka samoilla naarailla voisikin soidinaikojen ulkopuolella olla yleviä siveellisiä periaatteita, jotka kieltäisivät kaikenlaisen väkivallan lajin jäsenten välillä, ja vaikka ne olisivat kauhistuneita soidinaikojen tai soidinelämän ulkopuolella tapahtuvista henkirikoksista, joita epäilemättä esiintyisi myös tokkemusten sivilisaation piirissä, nämä ylevät ajatukset menettäisivät merkityksensä sillä siunaaman hetkellä, kun ne pääsisivät soitimelle ja sulhaset alkaisivat tulittaa toisiaan ampuma-aseilla saadakseen kanan huomion osakseen."

"Jotta tokkemusten sivilisaatio yleensä pysyisi pystyssä, lintujen olisi tuollaisessa tilanteessa tuiki välttämätöntä kehittää sellaisia mekanismeja, joilla naaraiden villitsemä väkivalta saataisiin jollain tavalla hillittyä. Kukot ymmärtäisivät kyllä, että silmitön ja elämäntyön kesken katkaiseva teurastus ja riita ei olisi sen enempää niiden itsensä kuin niiden sivilisaationkaan edun mukaista. Mutta kanat jatkaisivat biologiansa pakottamina niiden kiihottamista. Tällöin kukkojen tekemä johtopäätös olisi ilmeinen: kanat olisi jaettava kukoille jollain muulla tavalla kuin soitimella. Olisi huolehdittava siitä, että kanat eivät enää kiimoissaan pääsisi kiihottamaan kukkoja toistensa kimppuun. Kanan olisi vaiettava tokkemusten yhteiskunnassa, ja kukkojen olisi päätettävä kanojen jaosta järkevästi omalla joukolla ja sovussa."

"Ihminen on pohjimmiltaan vain teknisesti sivilisoitunut suokukko. Kun naaraista taisteleminen osoittautui liian tuhoisaksi ihmisyhteisölle, ihmisen oli evoluution paineessa ja omaksi edukseen kehitettävä etologinen käyttäytymismalli, joka rajoitti naisen asemaa yhteisössä ja kohteli häntä ennen muuta miehen ruumiinosana poikien tekemistä varten. Keskenään vihamieliset heimot saattoivat sopia ystävyysliiton vaihtamalla morsiamia. Naisten vaihto ja naisten kauppa loi kestävämmän rauhan ja onnen kuin mikään muu kaupankäynnin muoto koskaan."

"Ikiaikaiset ajat lajimme nuori lisääntymiskykyinen naaras oli samassa, evoluution tai Jumalan - ja Jumalahan on uusdarwinistisen teologian mukaan evoluution metafyysinen ilmaus - määräämässä osassa kaikissa yhteiskunnissa. Vaikka sotia ja kiistoja esiintyi, ne eivät koskaan päässeet laajenemaan ylettömiin, koska oli olemassa rauhan keino ylitse muiden - nuorten naisten vaihtaminen miesten kesken. Hajanaiset heimot liittyivät suuriksi veljesliitoiksi naittamalla sisaret naapureille."

"Tällä tavalla lajimme eli luontaista ja lajityypillistä elämäänsä naisten vuosisadalle saakka. Kun tuo vuosisata alkoi, kaikki muuttui - ei ainoastaan huonompaan, vaan katastrofiin päin. Tokkemusnaaras laskettiin irtaalleen kiihottamaan kukkoja toistensa kimppuun. Ihmiskunta joutui tuhon partaalle."

"Naisten aseman muutosta perusteltiin mielellään sillä, että naisissa olisi älyllistä potentiaalia, joka tarvittaisiin koko yhteiskunnan tarpeisiin. Mielikuvituksemme äärirajoillammekaan tuskin kykenemme samastumaan siihen kiihkeiden ja sekasortoisten aikojen häiriinnyttämään sieluun, joka on muinoin ensimmäisenä lausunut tämän ajatuksen ilmoille. Toki naistenkin joukossa oli lahjakkaita poikkeusyksilöitä, jotka kykenivät merkittäviin suorituksiin - kaikkihan me muistamme - vai muistammeko? - mistä alkuaine numero 96 on saanut nimensä. Mutta yleisiä yhteiskunnallisia ratkaisuja on varsin kyseenalaista tehdä poikkeusyksilöiden tarpeisiin - suotavampaa on luoda poikkeusyksilöille tarvittaessa avattavat takaportit enemmistölle suunnattujen järjestelyjen oheen."

"Avainsana on tässä poikkeusyksilö. 1900-luvun iskusana oli yksilöllisyys, mikä tarkoitti käytännössä, että ihmiseltä kiellettiin oikeus tavallisuuteen silloinkin kun se olisi ollut hänelle paras vaihtoehto. Aikaisempina vuosisatoina lahjakkaat ja erikoiset henkilöt olivat voineet kunnostautua kyvyillään ja erottua joukosta, mutta ne, joiden ominaislaadulle luontui kerkeämmin rauhallisesti valmiiden, ikiaikaisten, hyviksi havaittujen ja käyviksi kelpuutettujen tapojen mukaan, kokivat raskaaksi velvollisuudekseen olla erikoisia ja poikkeusyksilöitä. Tällaisten yksilöiden julkisesta näytteillepanosta tuli suurta teollisuutta ja kansanjoukkojen keskeisin huvitus. Mutta niin merkillisesti oli tämä ristiriitojen maailma rakennettu, että rauhallista ja hiljaista elämää viettivät yhä enemmän juuri ne, jotka edellisillä vuosisadoilla olisivat jättäneet nimensä, jälkensä ja merkkinsä muiden ihmisten mieliin. Yleisesti näytteillepannuksi poikkeusyksilöksi pyrkimisestä tuli suurten massojen tavoite. Ne, joilla ei ollut mitään sanottavaa maailmalle eikä mitään tekemistä elämällään, ottivat asiakseen itsensä näytteillepanemisen. Ne, joilla sanottavaa olisi ollut ja joilla tekemistä oli, välttivät parhaansa mukaan näyttämövalonheitinten loistetta, josta tiesivät heti sokaistuvansa."