perjantai 28. lokakuuta 2005

Valheessa eläminen

Birdy on sitten ylhäisyydessään ottanut Könskriget-ohjelmaan sellaisen kannan kuin jokseenkin kaikki muutkin feministit: kiellän, tuskin, mitä, mekö, ei kun ne ovat ne pahat äärifeministit, haah haah räkä räkä (= äänekästä tekonaurua, jolla yritetään saada vastapuolen keskustelupuheenvuorot hukutetuksi kuulumattomiin). Alkuperäisessä ohjelmassa haastateltiin maltillisia feministitutkijoita Lena Widding Hediniä ja Renée Frangeuria, jotka oli savustettu ulos ROKSista tai joiden tutkimukset oli vaiettu kuoliaaksi, sekä Ruotsin entistä tasa-arvoministeriä, jonka avulla ROKS oli saanut rautaisen otteen Ruotsin yliopistojen perheväkivaltatutkumuksesta. Siinä myös ROKSin tekemän ihmisryöstön takapiruna toiminut ministeriön korkea virkanainen uhkaili toimittajaa: räkna inte med hjälp av någon kvinnojour - det är så det går när man sviker. Näiden tosiseikkojen valossa on ilmeistä - ja sen pitäisi olla selvää jopa Birdylle - että kyseessä ei ollut äärifeministiliikkeen äärimmäisimmän haaran toiminta, ja siinäkin tapauksessa että oli, tällä äärihaaralla oli ja on edelleenkin syvälle ja korkealle Ruotsin valtiokoneistoon soluttautuneita tukijoita. Jos "kaikki feministit" eivät ole tuollaisia, niiden "hyvien feministien" pitäisi sitä suuremmalla syyllä vetää "pahoihin feministeihin" samanlainen raja kuin sosiaalidemokraattien aikoinaan kommunisteihin.

Miksi tätä ei tapahdu? Ehkä siksi, että "hyvilläkään" feministeillä ei oikeasti ole konkreettisia eikä selkeitä poliittisia tavoitteita sillä tavalla kuin maltillisella sosialismilla aikoinaan oli, tavoitteita, joiden vuoksi oltiin valmiit sanoutumaan irti kommunismista ja vallankumouksellisuudesta. Sosiaalidemokraatit halusivat työläisille lisää liksaa ja taloudellista sekä terveydellistä turvallisuutta, ja näkivät asian niin, että nämä tavoitteet olivat saavutettavissa ihmisiksi neuvottelemalla, sen sijaan että kaikki paikat pitäisi panna mäsäksi ja kapitalistit kyörätä kesätamineissa napapiirintakaiselle nälistysleirille. Näköpiirissä ei ole feminaalidemokraattista liikettä, joka tuosta feministisestä vallan sukupuolittuneisuuden perusnäkökulmasta (vrt. marxilaisuus) käsin pyrkisi sanoutumaan irti tyhjästä sanavallankumouksellisuudesta ja ROKSin kaltaisten liikkeiden ylilyönneistä ja paneutumaan oikeiden, selväpiirteisesti määriteltyjen yhteiskunnallisten tavoitteiden saavuttamiseen. Sen sijaan on joukko muniin potkivia ämmyröitä, jotka yhteiskunnallisen reformismin sijasta keskittyvät sukupuolten välisten diplomaattisten suhteiden itsetarkoitukselliseen pilaamiseen syyllistämällä miehiä heidän mieheydestään ja seksuaalisista haluistaan samalla kun omalla toiminnallaan iloisesti pönkittävät juuri sen tyyppistä mieheyttä, jota sanovat vastustavansa.

Birdy odotti jonkin verran, ennen kuin lausui mielipiteensä ilmoille; ja hänen kannanotossaan oli niin paljon asiavirheitä (hän ei esimerkiksi ollut tietävinään, että ohjelma oli Ruotsin television nuoren kurdisyntyisen naistoimittajan tekemä, vaan puhui siitä ikään kuin kyseessä olisi ollut suomalainen dokumentti - tosin alkuperäinen ohjelma oli Suomessa leikattu alle puoleen pituudestaan) että on hyvä syy kysyä, onko hän itse nähnyt Könskrigetiä tai sen suomalaista versiota ollenkaan, vai ainoastaan luottanut aatekaveriensa huhupuheisiin. Tällaista voidaan pitää läpinäkyvänä merkkinä siitä, että Birdy ihan oikeasti on pelännyt ohjelman käännyttävän hänet pois feministisestä uskonnosta, joka on kuitenkin niin keskeinen osa hänen identiteettiään, että hän pelkää sen puolesta.

(Tätä kirjoittaessani muuten katselen Ruotsin television nettisivuilta Könskrigetiä ties kuinka monetta kertaa, ja suosittelen sitä muillekin. Mitä useampi hakee ohjelman SVT:n sivuilta ja katsoo sen, sitä kauemmin se pysyy nähtävissä. Jos ruotsin taitonne on vajavainen, se paranee kyllä katsomalla dokumentti riittävän monta kertaa. Se kummallinen sana "hjuur", joka toistuu moneen otteeseen, on ranskan "päivää" tarkoittava sana jour, joka on lainattu ruotsiin tarkoittamaan päivystystä - naisten turvatalo on Ruotsissa nimeltään naispäivystys. Suomenruotsiksi päivystys on muuten venäjän vaikutuksesta dejour. Päivystävä on Ruotsissa jourhavande ja Suomessa dejourerande. En ymmärrä sitä väitettä, että suomalaisissa kouluissa muka opetettaisiin suomenruotsia, koska minun koulukirjoistani löytyi ainoastaan sana jourhavande, ei koskaan dejourerande.)

Tämä on sinänsä täysin ymmärrettävää ja inhimillistä. Siihen aikaan kun minä halusin olla valistunut ja moderni ja profeministinen, suljin itse hysteerisesti mielestäni ajatuksen, että pornoaddikti-ATMien - kasvinkumppanieni - naispelko ja feministiviha voisivat johtua mistään muusta kuin siitä, että heidän omaksumansa perinteinen mieheys johti heitä harhaan. Huomasin itse olevani käytännössä suljettu seksuaalisuhteiden ja seurustelun ulkopuolelle syistä, joita en itse kyennyt ymmärtämään ja hyväksymään; ja huomasin erilaisia ihmissuhdepalstoja lukemalla, että tämä ulossulkeminen ja siihen liittyvät nöyryytyksen ja katkeruuden tunteet olivat tuttuja monille muillekin miehille. Ymmärtäväisimmätkin ihmissuhdekolumnistit käskivät tällaisia miehiä kääntymään mielisairaanhoidon puoleen tai kehottivat asianomaisia miehiä hyvin tylyssä sävyssä muuttamaan omia asenteitaan. Jopa erään pornolehden neuvopalstalta löytyi esimerkki tällaisesta - juu, yksi nuorten aikuisvuosieni suuria järkytyksiä oli huomata, että pornolehdissäkin oli ihmissuhdeneuvontaa, ja vaikka sitä annettiinkin usein ns. reilujen miesten näkökulmasta - toinen vaihtoehto oli seksuaalisesti kokenut ja nuoria poikia ronskisti naisen oikeaan käsittelyyn opastava täti-ihminen - se oli sisällöltään ja yleiseltä tendenssiltään pohjimmiltaan varsin samanlaista kuin vähemmän valonarkojen viestinten välittämät viisaudet. - Tämä onkin ilmeisesti tapojemme sanelema vakioreagointitapa. Kun ATM puhuu avoimesti tunteistaan, koko kulttuurimme näyttäytyy hänelle tylyimmältä puoleltaan: ole hiljaa, mene hoitoon, mene huoriin, vika on sinussa.

Mitä tästä seuraa? Tästä seuraa, että minun, että identiteettiään etsivän ATM:n yleensäkin, on elettävä valheessa, yritettävä kaikin voimin kätkeä maailmalta rehelliset ja vilpittömät tunteensa ja tuntemuksensa, ja uskoteltava itselleen, että asia on näin eikä noin, että esimerkiksi nuorisokulttuurissa ATM-leimakirvestä heiluttava nuorten tyttöjen tribunaali on jonkin käsittämättömän retorisen tai ideologisen kommervenkin nojalla "miehisten valtarakenteiden" syy, että feministinainen, joka kehottaa ATM:ää menemään huoriin, muka ei pönkitä prostituutiota, koska hän on feministi, eikä feministi voi pönkittää prostituutiota, hänhän on feministi (jne.). Ja elämisvalheeseen pakottaminen liittyy feminismiin sekä profeminismiin laajemmaltikin.

Tyypillinen feminismiin liittyvä elämisvalhe on selvästi epämoraalisten ja viheliäisten tekojen ja tapojen esittäminen merkkeinä rohkeudesta ja itsenäisyydestä, pelkuruuden kutsuminen rohkeudeksi ja ylipäätään asioiden oikeiden nimien kieltäminen. Tästähän saimme erinomaisen esimerkin silloin, kun Birdy nosti hirvittävän metakan koko Blogistanin ämmistön tuella siitä, että häntä oli kehdattukin kutsua itsekkääksi. Kun Kokkarisen Ilkka kieltäytyy toukista, hän varmasti rehellisenä miehenä myöntääkin, että tämä on itsekäs valinta, koska hänestä nyt vain on niin paljon mukavampaa omistautua omalle elämälleen, työlleen ja huvituksilleen. Kun Birdy kieltäytyy toukista tarkalleen samoista syistä, tätä ei saa kutsua itsekkyydeksi, ja jos näin kuitenkin tekee, saa kuulla, kuten Sedis sai kuulla, jotain sellaista kuin: tähän asti pidin sinua fiksuna miehenä, mutta nyt oletkin vastenmielinen - tämä ei ole suora lainaus keltään keskusteluun osallistuneelta, mutta kylläkin aika uskollinen tiivistelmä Birdyn mobilisoiman naisväen yleisistä tunnoista. Joku ämmyräisistä kutsuikin Sedistä "vastenmieliseksi", mitä kyseisen herran luonteen ja tyylin huomioon ottaen on pidettävä aika lailla karkeana ja epäoikeudenmukaisena loukkauksena.

Samasta epärehellisyydestä näemme esimerkin Birdyn reaktiossa Mikko Salon kirjoitukseen Natsi-Elina. Lainataanpa sieltä varmuuden vuoksi parhaat palat:

Piristävät aina meikäläistä ihan kummasti nuo Hapulin Mintun jorinat. On tavallaan lohdullista, mukavaa ja ennen muuta oikein että ihminen, joka esiintyy tämmöisenä, noh, miksi tuota nyt sanoisi, naisasianaisena, kirjoittaa niin usein niin avoimen fasistisia ja jopa psykopatiaan saakka julmia kirjoitelmia. Siitä tulee semmoinen kiva olo, jossa vaan toteaa itsekseen hiljaa: "Hienoa! Näin pitää olla. Luomakunta on harmoniassa."

Myötäsyntyisen naisellinen tapa halveksua ja vihata heikompiaan, sekä aidosti suuttua heidän heikkoudestaan on aina kaunista katseltavaa. Siksi pidänkin niin kovin huonojen saippuasarjojen aatelia edustavan Salkkareiden henkilöhahmosta nimeltä Elina Ekholm. Ilmetty Minttu! Olen pitkään nimittänyt Elinaa Natsi-Elinaksi, sillä Mintun tapaan tuo hahmo ratkaisee kaikkien ihmisten ongelmat yli-ihmiskäsityksen mukaisella vahvemman oikeudella, johon on hienosti liitetty merkillisen perverssi eettinen koodekki, jossa "yleensäkin on säälittävää vinkua turhanpäiväisiä ongelmiaan ja kaikki murhaajat pitäisi vittu tappaa!"

Tietysti omien ongelmiensa edessä Elina pysähtyy, murtuu syvästi, ei voi ymmärtää, miten joku voi olla noin julma ja miten väärin joku toinen teki, kulkee hetken aikaa marttyyrin vihansekainen ilme kasvoillaan kunnes löytää itsensä jälleen vahvana ja upeana naisena joka ei tarvitse ketään ja joka ei koskaan enää voi luottaa toiseen ihmiseen, mutta on valmis elämään vahvan ja upean naisen upeaa elämää sekä jakamaan viisauttaan kaikille tyhmyttään heikommille (mutta silti potentiaalisen vahvoille ja upeille) naisille.

Birdy reagoi hyvin voimakkaasti edelliseen kirjoitukseen julistaen, että häntä oli tulkittu väärin ja että hänen näkemyksensä oli päinvastainen, ts. että heikompia tuetaan ja että pienempiä puolustetaan. Tällainen sai tietysti Mikolta vastauksekseen tylyn heiton: Totuushan on myös se, että sinua vain ärsyttävät surkeat ja heikot ihmiset, joita mielestäsi pitää, kröhöm, tukea, esimerkiksi vaikkapa napakalla potkulla. Se on niiden surkimusten omaksi parhaaksi.

Birdy ei tietenkään kykene järjellä käsittämään, että joku voisi vilpittömästi ja rehellisesti - ts. olematta itse mielisairas, patriarkaatin aivopesemä tai muuten vain epälauha ja siksi huomiotta jätettävä tyyppi - pitää häntä heikkoja halveksivana, ilkeänä natsina (sanaa "natsi" käytetään tässä teknillisenä terminä tarkoittamaan julmaa roistoa, joka saa jonkinlaista nautintoa siitä, että kurmottaa heikkoja näiden heikkouden takia ja liittyy vieläpä yhteiskunnalliseen liikkeeseen, jonka lopullinen tarkoitus on heikkojen rääkkääminen yhteiskunnan voimin ja verovaroin sadistisen nautinnon järjestämiseksi kaikille liikkeeseen kuuluville roikaleille). Birdyn omaan itsepetokseen nimittäin kuuluu - mahdollisesti aivan vilpitön? - käsitys, että hän on oikeasti heikkojen puolella vahvoja ja kiusattujen puolella kiusaajia vastaan.

On edelleenkin varsin inhimillistä selittää itselleen asiat parhain päin ja kuvitella olevansa mukavampi ja reilumpi kaveri kuin todellisuudessa onkaan. Mutta jonkinlaisena totalitarismina on pidettävä sitä, että ihmiset systemaattisesti ja ideologisista syistä jaetaan immanentteihin hyviksiin (naiset, työläiset, arjalaiset, suomalaiset) ja immanentteihin pahiksiin (miehet, kapitalistit, juutalaiset, suomenruotsalaiset), ja täsmälleen sama teko arvioidaan moraalisesti eri lailla riippuen siitä, kuuluuko teon tekijä etukäteen hyviksiksi vai etukäteen pahiksiksi julistettuun ryhmään - hyväkin teko voi olla paha, jos sen tekee pahis, koska pahiksen tekemä hyvä teko on vain juonittelua, jolla pohjustetaan puolta pahempia tulevia julmuuksia.

Eikä tämäkään mitenkään vaarallista olisi, jollei miesten keskuudessa olisi niin paljon tuota ritarillista profeminismiä, joka elää mukana feministisessä elämisvalheessa. Muistan aikoinani suutahtaneeni Maalaiselle siitä, että tämä kehui Birdyä uuden, vahvan naistyypin edustajaksi. Todellisuudessahan Birdy on melko konventionaalista mieskuvaa pönkittävä vanhanaikainen täti-ihminen - sen sijaan että hän olisi avoin niille feministejä lähellä olevien tahojen kovasti peräänkuuluttamille uusille miehisyyksille, hänen oma miesihanteensa on varsin lähellä sovinnaista machoa esim. hänen rinnastaessaan miehekkyyden ja miehuullisuuden ruumiilliseen voimaan ja "ämmämäisestä" valittamisesta pidättäytymiseen ja toisaalta leimatessaan älykkönörtit "neutreiksi". Birdy ei myöskään ole erityisen rohkea tai älyllinen, koska hän sivuuttaa kaikki oman elämänkatsomuksensa tai omien pyhien lehmiensä kyseenalaistukset melko pelkurimaisesti valehtelemalla, henkilöön käyvällä pilkalla ja muilla pelästyneen, mutta kovista esittämään tottuneen ihmisen hätäkeinoilla; älyllistä keskustelua on lähinnä hänen omista "arkkinainen"- ym. käsitteistään käsin improvisoimansa kvalificerat skitprat, jonka päätarkoituksena on lähinnä ad hominem -tölväisyjen pukeminen intellektuaaliseen muotoon. Mitään itseisarvoista älyllistä kiinnostusta maailmaan en Birdyssä ole havainnut.

Tästä huolimatta Maalainen - ja merkittävä osa naisia sortavaksi haukuttua miesjulkisuutta ja miesten maailmaa - katsovat asiakseen elää mukana Birdyn ja hänenlaistensa valheessa, jossa una realidad atroz o banal esitetään unelmana, paska maalataan punaiseksi ja hajustetaan orvokilla, parjausta kutsutaan kohteliaisuudeksi, heikkojen halveksuntaa oikeudenmukaisuudeksi ym.

Ja juuri tätä pidän perimmäisenä todisteena siitä, että feministeillä on oikeasti merkittävää määräysvaltaa yhteiskunnassa, jopa siinä määrin, että heitä ei mitenkään enää voida kutsua sorretuiksi, kapinallisiksi eikä vallankumouksellisiksi. Jos jokin ryhmä pystyy pakottamaan elämisvalheeseensa mukaan sellaisiakin ihmisiä, joiden omaa etua sen elämisvalheen myötäileminen ei mitenkään edistä, kyseisellä ryhmällä on hegemoninen asema, nähdäkseni ihan siinä merkityksessä, jossa "hegemonian" käsitettä käyttävät Antonio Gramscin kaltaiset marxilaiset ajattelijat.

Edellä oleva on ehkä sen ytimessä, miksi olen katkeroitunut feminismiin. Feminismi esittäytyi minulle aikoinaan elämänvalheista vapautumisena. "Patriarkaatti"-käsite oli minulle ihan selkeä, se oli tietysti sama kuin savolaisen pikkukaupungin kiistatta miesvaltainen öyhökratia, joka muodostui koulumaailmaa hallitsevista kovisröyhkiöistä ja heidän aikuisista liittolaisistaan; ja oli ihan selvää, että sillä tavoin ymmärretty "patriarkaatti" ylläpiti erilaisia elämisvalheita valta-asemansa pönkittämiseksi. Se, että feminismi on osoittautunut vieläpä "patriarkaatin" elämisvalheita karkeammaksi valehtelu- ja itsepetosjärjestelmäksi, on minusta ihan riittävä syy vastustaa sitä.