tiistai 25. lokakuuta 2005

Maailmalta

Puolan vaaleissa voitti nyt sitten Prawo i Sprawiedliwość (Laki ja oikeudenmukaisuus), Kaczyńskin pallinaamakaksosten johtama euroskeptisyyden, bogoojczyźniany-hengen ja sosiaalipopulismin yhdistävä oikeistopuolue. Ohjelma on homojen vainoaminen ja kirkon - mikä ei tarkoita valistunutta papistoa, vaan pahamaineista Radio Maryjaa kuuntelevia kiihkomaallikoita - pokkuroiminen yhdistyneenä ainakin puheissa sosiaalidemokraattishenkisiin hyvinvointivaltiolupauksiin. Puolan presidentiksi nousee tähän asti Varsovan kaupunginjohtajana (puolalaisittain "Varsovan presidenttinä") kunnostautunut Lech Kaczyński. Toinen vaihtoehto olisi ollut liberaalioikeistolaisen Vapausunionin, Unia Wolnośćin, Donald Tusk, joka nimestään huolimatta ei ole brittiläissyntyinen, vaan Kaszëb, kasubi.

Palli(vai pälli?)naamakaksoset on luokiteltava kansallisdemokraattisen tradition, endecjan, jatkajiksi. Kyseessä oli kristillis-nationalistinen puolue, joka toimi maailmansotien välisessä Puolassa ja edusti mm. änkyräkatolisuutta, nationalismia ja paranoidia juutalaisvastaisuutta. Koska Puola oli köyhä ja siksi näytti jäävänkin, tähän oikeistokonservatiiviseen arvomaailmaan yhdistyi kuitenkin radikaali sosiaalinen ohjelma. Pällinaamakaksosista ainakin Lechillä on Onet-portaalin uutiskioskin mukaan sosiaalidemokraattinen omatunto, ja minä olen valitettavasti taipuvainen uskomaan tähän. Katsokaas kun Puolassa poliittinen nelikenttä ei mene ihan siten kuin lipirtaarit sanovat. Nelikentän pystyakselilla on talous, joko fyrkkaa köyhille tai sitten kunnon jenkkimeininki, ja vaaka-akselilla moraali, joko abortin ja vapaan hintahduksen puolesta tai sitten sellainen asenne, että vauvoja ei nyt ainakaan abortoida kohdusta, mutta homot kyllä yhteiskunnasta.

Nyt tilanne on sikäli kusinen, että yhteiskunnan suurin jakolinja kulkee talousliberalismin ja asenneliberalismin yhdistävän älymystön ja toisaalta vanhoillista katolisuutta kannattavan vähävaraisen työläis- ja maalaisväestön välillä. Puolassa ei ole suurta ja köyhäksi itsensä mieltävää keskiluokkaa, joka voisi kannattaa länsieurooppalaisen tyyppistä vasemmistoa, ja vaikka olisikin, sellaista vasemmistovaihtoehtoa ei tällä hetkellä ole näkyvissä. Entiset kommunistit, ns. demarit, ovat juuri niin korruptoituneita kuin entisten kommunistien voi itäeurooppalaisessa maassa olettaa olevan, ja kuten puolalainen vasemmistolainen sähköpostilista, jonka jäseneksi olen vaivihkaa liittynyt, antaa ymmärtää, paikallinen älykkövasemmisto on hiuksianostattavan taistolaistyylistä kommunisminostalgikkoväkeä. Tämän vasemmiston linjaukset ovat suorastaan vähämielisen epärealistisia: esimerkiksi naiivilla venäläismyönteisyydellä ei Puolassa todellakaan kalastella edes minkään liberaalin keskiluokan ääniä.

Köyhän maalaispuolalaisen näkökulmasta homojen vapautusta ajaa sama porhojen kaupunkilaisketkujen sun muiden yrittäjien kapitalistinen sortajaluokka, joka on hyötynyt talousuudistuksista hänen selkänahastaan. Toisin sanoen vaalivoitto kristillis-isänmaalliselle oikeistolle on merkki proletariaatin valtaannoususta, hyvä jollei diktatuurista.

Toinen uutinen on, että Fianna Fáil -puolue haluaa palauttaa Pääsiäiskapinan muistoksi järjestettävän sotilasparaatin. Julkilausuttuna tarkoituksena on tasavaltalaisen perinnön ja symboliikan ottaminen haltuun IRA:lta, joka on ominut sen itselleen. Pohjimmiltani olen sitä mieltä, että tämä on askel oikeaan suuntaan. Näin vanhoilla päivilläni olen alkanut ymmärtää, miten tärkeää on pitää isänmaalliset symbolit lujasti valtion käsissä ja huolehtia siitä, etteivät valtiota isänmaallisempina itseään pitävät äärioikeisto-, rasisti- ja terroristijärjestöt pääse anastamaan niitä. Tilannetta, jossa siniristilippu on pelkästään skinheadien ja muiden "sydämen sotaveteraanien" symboli, ei koskaan saa päästää toteutumaan. Lippu kuuluu valtiolle, ei valtiopetoksen valmistelijoille. - Ja tähän Porilaisten marssia ruotsiksi.