sunnuntai 24. heinäkuuta 2005

Hareemiliri, Hraemliri, Hremiliere ja harmistisen anarkian aika

Kun kerran innostuin kirjoittamaan Lentiirasta, minun täytyy varmaan palata lapsuuden maailmoihin uudemmankin kerran ja kertoa Kari Harmisen kuvitteellisesta jengistä. Kari Harmisen nimi ei todellisuudessa ollut Kari Harminen, vaan jotain muuta -inen-loppuista, mutta joka tapauksessa hän kuului minua läpi ala- ja yläasteen vainonneeseen luokkatoverijengiin.

Pidän todella valitettavana sitä, että luokkamme pysyi koossa ala-asteelta ykä-...ei kun yläasteelle, koska kiusaajien ja kiusattujen sosiaaliset suhteet eivät olisi välttämättä pysyneet entisellään, kun porukat olisi hajotettu. Kirjoitin joskus aikaisemmin, että minusta "nuorten oman maailman", ts. ammattirikollisten hallitseman natsismin, syntyminen tulisi kovalla kädellä estää ja nuoret pakottaa elämään sivistyneiden ja lainkuuliaisten aikuisten ehdoilla mahdollisimman varhaisessa vaiheessa, ja yksi tapa estää sen Kärpästen herra -maailman syntyminen olisi ehdottomasti hajottaa luokat joka kouluvuoden jälkeen. Tällöin oman luokan koulukiusaajat eivät kasvaisi elämää suuremmiksi Lex Luthor -luokan superkonniksi, vaan heidät saataisiin kiusaamisen uhrien silmissä kutistettua oikeaan kokoonsa; toisaalta Lex Luthorien sosiaalisten suhteiden verkostot revittäisiin säännöllisesti rikki ja he joutuisivat aloittamaan niiden rakentamisen useammin alusta.

Joka tapauksessa Harminen oli minun silmissäni juuri sellainen elämää suurempi roisto ja konna ja jenginsä ylitappaja. Itse asiassa se ystäväni Ivan Hlinkan "falskiksi vasemmistolaisuudeksi" kutsuma peruspelko yhteiskunnan romahtamisesta Mad Max -tyyppiseen anarkiaan, joka erottaa minun yleisen poliittisen asenteeni hänestä, lienee peräisin juuri niiltä ajoilta, kun asuin Harmisen johtamassa libertaristisessa pikkuvaltiossa, johon brezhneviläisen holhousyhteiskunnan lait eivät ulottuneet, vaan vahvempi toteutti itseään ja luonnon suomia oikeuksiaan vapaasti ja riemukkaasti, ja heikot sortuivat elon tiellä.

Jo silloin kirjallisesti lahjakkaana koetin muotoilla kokemukseni kaunokirjallisesti kirjoittamalla tarinoita "harmistisesta anarkiasta" ja "Harmisenmaan historiasta". Tarinat perustuivat ajatukselle, että järjestynyt yhteiskunta oli romahtamassa ja se romahtaisi välittömästi, kun nykyiset uhoavat yläastepojat siirtyisivät aikuisuuteen: koska kyseiset pojat eivät kunnioittaneet mitään lakeja ja asetuksia, vaan varastivat, pahoinpitelivät ja vandalisoivat - kenties tappoivatkin? - mistään piittaamatta ja kenenkään rankaisematta, uskoin Mad Maxin maailman olevan vain kivenheiton päässä. Tämä kaikki voi kuulostaa hyvinkin hupaisalta, mutta jos on kasvanut isovanhempien hoivissa lakeja ja esivaltaa miltei hysteerisesti kunnioittavaksi pikkuaikuiseksi, yläastepoikien korskeat kovan kundin elkeet ovat omiaan inspiroimaan juuri tällaisia visioita.

Harmistinen anarkia sai alkunsa siitä, että tarinoissa oikealta nimeltä mainittu Harminen parin samoin oikealta nimeltä mainitun kaverinsa kanssa ryösti urheiluliikkeen ja sai saaliikseen ilmakiväärejä. Ilmakivääreillään he sitten terrorisoivat kaupunkia hyökäten mm. poliisiasemalle. Poliisit tuupertuivat tietenkin henkiheittoina ilmakiväärien tuleen tai lähtivät pakosalle. Varkauden kaupunki oli pian ilman minkäänlaista lakia Harmisen kaapattua vallan täysin ja värvättyä yksityisarmeijaansa kaikki kaupungin nuorisohuligaanit.

Tässä kohdassa teitä tietysti alkaa naurattaa aivan mielettömästi, mutta ennen kuin nauratte (siihen järjestyy vielä riittävästi tilaisuuksia tätä merkintää lukiessa) miettikääpä kotvasen ajan harmistisen mytologian taustoja. Pidin nuorena poikana järjestäytynyttä yhteiskuntaa ihan vakavissani niin heikkona, että kourallinen ilmakiväärillä aseistautuneita nuoria kolleja pystyisi kaappaamaan vallan. ja muuttamaan Varkauden asfalttisoturien anarkiaksi. Tämä lakkaa naurattamasta tarkalleen sillä hetkellä kun ymmärrätte, että pikkukaupungin nuoren pojan elämässä ei välttämättä todellakaan ole mitään vastapainoa (kotia ja kirjastoa lukuunottamatta) sille maailmalle, jota harmiset ja heidän aseenkantajansa kiistattomina diktaattoreina hallitsevat. Se maailma, jonka kuninkaana riekkuu Averell Daltonin näköinen teiniviiksinen pojanruippana konetuliaseen näköiseksi muotoiltua ilmakkoa heiluttaen, on ainoa relevantti todellisuus. Ns. järjestäytynyt yhteiskunta vaikuttaa kaukaiselta ja epäoleelliselta Harmisen valtakuntaan verrattuna, jonka sosiaalinen koheesio, kulttuurinen yhtenäisyys ja kansalaishenki on raudanluja. Siksi nuoren pojan on täysin realistista ajatella, että se "järjestäytynyt yhteiskunta" - joka nuorten maailman näkökulmasta on pelkkä nynnyjen ja nörttien suojakseen pystyttämä illuusio - hajoaa kuin korttitalo heti kun Harminen kavereineen saa päähänsä uhata sitä ilmakolla.


Tarinan edetessä Harmisen valtakunta sai selvästi järjestäytyneempiä muotoja. Kaupungin nuoret tytöt tietenkin vangittiin ja suljettiin Kämärin urheilukentän lähellä sijaitsevaan haaremileiriin Harmisen armeijan poikien seksuaalisia tarpeita palvelemaan. Haaremileirin portille ripustettiin kyltti, johon itse Harminen riipusti surkealla oikeinkirjoituksella HRAEMLIRI. Mutta mitäs siitä - koska kyltin tekstillä oli virallinen status itsensä yksinvaltias ja pääroisto Harmisen kirjoittamana, kaikki puhuivat siitä alkaen haaremileirin sijasta Hraemliristä, ikään kuin tämä olisi ollut jonkinlainen paikan- tai erisnimi. Hraemliriin osoittavaan tienviittaan taas ei osattu kirjoittaa nimeä edes johdonmukaisesti väärin, vaan siihen tuherrettiin toinen kirjoitustaidottoman nuorisohuligaanin versio sanasta "haaremileiri", ts. HAREEMILIRI. Tästedes tämän väärin kirjoitetun viitan ympäristöstä, siis haaremileiriä ympäröivästä kaupunginosasta, alettiin käyttää samoin erisnimeä Hareemiliri. (Aikanaan Harmisen jengin jo hajaantuessa useiksi porukoiksi tärkeimmän kilpailevan sakin haaremileiri nimitettiin samalla periaatteella HREMILIEREksi.)

Sosiolingvistin vikaa minussa näkyy olleen jo siihen aikaan: periaate oli tosiaan, että jos kuningas ja keisari tekee kielivirheen, se on siitä lähtien oikein ja virallista kieltä. Kuten Sigismund sanoi prelaatille: Ego sum rex Romanus et supra grammaticam! Tosin Harminen ei ollut Rooman keisari, vaan nimitti itsensä generalissimus Harmiseksi. Ylipäätään hänen nuorista nöösipojista koostunut upseerikuntansa omaksui varsin pian barokkihenkisen sotilasarvoston, josta löytyi sellaisia upseerinarvoja kuin komentaja ja komendantti - jälkimmäisen arvomerkit olivat muuten samat kuin komentajan, mutta niihin oli liitetty suuri D-kirjain ilmaisemaan, että hänen arvonimessään oli tämä hieno ja herraskainen äänne, jota suurin osa tosielämän harmisista ja heidän aliupseereistaan ei kyennyt lausumaan 1970-80-luvun Varkaudessa. Valitettavasti suurin osa Harmisen jengin mielipuolisen hauskoista upseerinarvoista on päässyt unohtumaan, mutta ainakin everstisankari on jäänyt mieleeni - sen innoittajana toimi termi sotilasmestari, jota olen aina pitänyt hullunkurisena. Sanan sankari käyttö sotilasarvojen osana - muistaakseni minulla oli jossain kohdassa mammuttimaista upseerinarvoluetteloani myös termi sotilassankari - oli tarkoitettu korostamaan samanaikaisesti Harmisen porukan yleissivistyksen puutetta ja ahdasta villi-ihmisen perspektiiviä (he eivät ymmärrä "sankaria" muuna kuin epämääräisesti sotilaselämään liittyvänä käsitteenä ja olettavat sen sopivan sotilasarvon nimeksi) sekä omahyväistä pyrkimystä tyhjään loistoon ja hienouteen.

Korkeimpia arvoja, muistaakseni peräti generalissimuksesta seuraava, oli siitä analogisesti muodostettu kolonelissimus. Everstissimus ei oikein olisi toiminut, koska nuorten poikien joukossa siitä olisi heti hihitellen tehty "evers-TISSI-mus, evers-TISSI-mus" - ylläpidä siinä sitten auktoriteettia.

Tarinassa oli erikseen täsmennetty, että suurimmalla osalla näistä sotilasarvoista ei ollut yhtään mitään muuta merkitystä kuin tyhjänpäiväinen kerskailu. Ne pojat, jotka osallistuivat tosiasialliseen sotilastoimintaan - ympäryskuntiin, kuten Kangaslammelle ja Leppävirralle tehtäviin tiedustelu- ja ryöstöretkiin, erityisesti viinakauppojen ryöstöihin (tämän idean olin napannut suoraan tosielämän Harmisen ja hänen kaveriensa uhoiluista) - olivat hierarkian alimmalla tasolla, aivan kuten ne todellisuuden Harmisen jengin hengailijajäsenet, jotka pantiin tekemään pikkurikoksia ja ottamaan kiinnijäämisen riski, jotta Harminen ja muut jengin vakiintuneet jäsenet saisivat kaljaa ja tupakkaa.

Ajan oloon generalissimus Harmisesta tuli toki myös ympäryskuntien hallitsija. Valta kasvaa tunnetusti ilmakiväärin piipusta. Lisäksi sitä on ylläpidettävä terrorilla: Harmisen tapauksessa terroriin kuului oleellisena osana peräsuolen leikkaaminen uhreilta ja sen syöminen sisältöineen. Tällä minun oli tarkoitus korostaa Harmisen tarunomaista, Neron, Heliogabaluksen ja Commoduksen veroista rappeutuneisuutta viinan ja Hraemlirin tyttöjen tarjoamien nautintojen väljähdyttyä ja vahvempien kiihokkeiden osoittautuessa välttämättömiksi. Peräsuolesta tulikin Harmisen valtakunnan tunnus. Harminen alkoi sitten myös kirjoittaa oikeinkirjoitusta uhmaavalla slangillaan - josta tuli Harmisen maan virallinen kieli - häntä itseään ylistäviä kirjoja Harmisen maan vapaussodasta; jokaisesta kirjasta hän myönsi itselleen pramean kultamitalin, Peräsuobelin palkinnoksi kutsutun. Kirjat käännettiin aikanaan myös suomeksi: esimerkiksi mestariteos Vittu jätkät listitään ne sai suomenkielisessä asussa nimekseen Kirottua, miehet, surmatkaamme heidät.

Koska olin tuohon aikaan jo lukenut Vankileirien saaristoa ja Orwellia, ymmärsin, että harmistinen maailmanvallankumouskin voisi olla toimiva idea. Niinpä Harminen lähetti myös agenttejaan ja agitaattoreitaan yhä laajemmalle alueelle yllyttämään nuoria poikia kapinaan. Koska nuoret huligaanipojat olivat kulttuurisesti yhtenäinen, persoonaton ja sieluton lauma toistensa kaltaisia klooneja, kaikkialla he vastasivat kutsuun. Aluksi syntyi harmistinen anarkia, sitten joku paikallinen viisitoistavuotias sissikomentaja otti vallan, ja lopuksi Harmisen joukot saapuivat paikalle ja joko nujersivat ylivoimalla hänet tai - mikä tavallisempaa - hyväksyivät hänet yhdeksi Harmisen alipäälliköistä. Käsitykseni nuorisohuligaanien persoonattomuudesta kiteytyi siinä, että suurimmalle osalle näistä uusista harmisteista Harmisen asema palvottuna generalissimuksena ja jumalkuninkaana oli täysin itsestään selvä ja kiistaton: Harminen on nyt muotia ja sitä pitää seurata, kuten nuoret aina seuraavat muoteja. Puheet nuorista kapinallisina uuden etsijöinä ovat lysergihappopäissä keksittyjä houreita. - Tästä vakuutuin silloin, kun Simon ja Garfunkel muuttuivat muoti-ilmiöksi koulussamme. Aikaisemmin minä olin mielelläni kuunnellut isosiskolta jäänyttä Simon ja Garfunkel -levyä, jolloin minua oli vedetty turpaan hippimusiikin kuuntelemisesta. Sitten televisiossa markkinoitiin jotain Simonin ja Garfunkelin kokoomaälppäriä, ja viikon kuluessa mainoksesta joka jorma ja johanna oli levyn hankittuaan intona duon musiikista. Minä en tietenkään päässyt nauttimaan edelläkävijän maineesta, koska Ossi, Juice, Sumppi, Suitta, Pepe, Spittari-Spuge, Stiletti-Styde, Haiseva Harri, Harri Karvaturri, Päägalde, Ripuli, Mustasilmä-Reikäsilmä1) ja muut olivat jo siinä vaiheessa keksineet uusia tekosyitä rääkkäämiselleni.

Lopulta Harmisen valtakuntakin hajosi - siinä vaiheessa kun tämä keskeltä Savoa lähtenyt mätäpesäke oli vallannut suurimman osan Sisä-Suomea ja ulottui suunnilleen Tampereelta Nurmijärvelle ja Oulusta Joensuuhun. Myös Yli- ja Alavieska olivat joutuneet Harmisen kynsiin, koska Harmisen valtakunnan mielenkiintoiseen läänijakoon kuului tuossa vaiheessa Vieskanmaan lääni. Varkaus oli edelleenkin valtakunnan keskus, ja samalla Keskilääni-nimisen hallinnollisen yksikön pääkaupunki. Rannikko oli yhä Suomen hallussa, samoin Lappi ja kapea kaistale Neuvostoliiton rajan tuntumassa. Joka tapauksessa tarina päättyi siihen, että Harminen ei enää hallinnut vasallejaan, jotka halusivat kaikki generalissimuksiksi generalissimuksen paikalle - suurin osa hänen valtiostaan vajosi uudelleen harmistiseen anarkiaan, lisäksi siitä erottuivat merkittävinä kaksi seuraajavaltiota, toinen Haapajärvi, toinen Kajaani pääkaupunkeinaan. Näitä valtioita hallitsivat Haapajärven majuri ja Kajaanin kapteeni; vain pienemmillä valtakunnilla oli johtajinaan generalissimuksia ja kolonelissimuksia.

Minulla oli aika monta sotatilannekarttaa, jotka olin piirtänyt Coriolis-nimisestä maantiedon oppikirjasta valokopioidulle Suomen kunnat näyttävälle karttapohjalle. Toki Kai R. Lehtosen Historian peruskartasto oli toiminut osaltaan näiden karttojen innoittajana.

1) Osa näistä liikanimistä on asianomaisista kouluaikanamme yleisesti käytettyjä, osa minun mielessäni heistä käyttämiäni haukkumanimiä ja osa tätä kirjoittaessani keksimiäni. Koettakaahan joutessanne arvata, mitkä ovat aitoja.