keskiviikko 2. maaliskuuta 2005

Se suuri skandaali

Mainitsin juuri "sen suuren skandaalin", siis Aoife Ní Scolaín eron Conradh na Gaeilgen päätoimitsijan paikalta. Kerrotaanpa hieman tapauksen taustoja.

Minulle on vasta nyt alkanut selkiintyä, mitä iirinkielisyystoiminnassa tarkoitetaan, kun sanotaan, että toimintaa lamauttaa komiteoiden paljous. Kaikenlaiset libertaristit ja muut oikeistokiihkoilijat selittävät aina kieli vyön alla, kuinka byrokratia on meillä muka suuri ongelma, mutta eivät he oikeasta byrokratiasta tiedä yhtään mitään. Oikea byrokratia tarkoittaa päällekkäisiä ja erillisiä laitoksia, joista yksikään ei onnistu hoitamaan niille kaikille määrättyä tehtävää. Hyvä virkakoneisto - ja rohkenen väittää, että Suomessa sellainen oikeasti on - on organisoitu selkeästi määriteltyjen tehtävien perusteella, ja jokainen järjestelmän lohko vastaa kaikista omaan työhönsä liittyvistä käytännön toimenpiteistä.


Hieman karkeasti sanoen: karjankutsunnan keskusvirasto keittää itse omat kahvinsa ja ostaa itse omat pullansa, se ei pyydä siihen erityistä apua erityisen kahvi- ja pullaministeriön alaisuudessa toimivalta kahvi- ja pullahallitukselta. Eikä se käänny vähemmistökieliasioissa ruotsinkielisyysministeriön puoleen, vaan huolehtii sekä suomen- että ruotsinkielisestä karjankutsunnasta. Tämä tällainen on oikeasti tehokasta.

Ns. pakkoruotsin vastustajien tavoitteena on ilmeisesti täysin suomenkielinen karjankutsuntavirasto, ja jos valtio ylipäätään vastaa ruotsin kielestä, sen ilmeisesti tulisi kääntyä kaikissa ruotsin kieleen liittyvissä asioissa ruotsinkielisyysministeriön ruotsinkielisyyshallituksen, svenskhetsöverstyrelsen, puoleen. Tämä tällainen on oikeasti tehotonta, samasta syystä kuin erillinen virastokahvitusministeriö kahvi- ja pullahallituksineen olisi oikeasti tehoton.


Irlannissakaan ei ole kahvitusministeriötä, ei edes kaljoitteluministeriötä (vaikka se ei minua sinänsä yhtään ihmetyttäisikään - toimiessaan An Gúm -kustantamolla kääntäjänä Seosamh Mac Grianna totesi pitävänsä tarkkaan huolen siitä, ettei unohda hattuaan kustantamon tiloihin, koska muuten hän aivan varmasti joutuu täyttämään kymmenen erityisen Hattuministeriön kaavaketta ja maksamaan pitkän pennin veromerkeistä saadakseen hattunsa takaisin), mutta käytännössä siellä on iirinkielisyysministeriö, tai oikeastaan An Roinn Gnóthaí Pobail, Tuaithe agus Gaeltachta - kunta-, maaseutu- ja iirinkielisten alueiden asioiden ministeriö. On melkoisen kuvaavaa, että iirinkielisyysasiat mielletään lähinnä maaseutu- ja alueasioina - ja mitä sitten tulee kunta-asioihin (käytän tässä sanaa "kunta" tarkoittamaan samaa kuin iirin pobal ja englannin community, vaikka se on totisesti huono käännös - pobal tai community kun ei mitenkään itsestään selvästi ole missään mielessä itsehallinnollinen yksikkö) , Irlannissa ne ovat oikeastaan käsitteellinen mahdottomuus eli ns. oksymoroni, koska maassa ei ilmeisestikään ole kovin toimivaa paikallishallintoa. Kun puolivaltiollinen, puoliyksityinen - englanninkielinen termi on quango eli quasi-autonomous non-governmental organisation, näennäisesti autonominen ja näennäisesti hallituksesta riippumaton organisaatio (ei valtion virasto, ei liikelaitos, vaan valtion bulvaani) - iirinkielisten alueiden viranomainen Údarás na Gaeltachta aina kehuu aikaansaannoksillaan (esim. iirinkielisten päiväkotiryhmien organisoimisella), mieleen hiipii monasti, että kyllähän tuo kaikki on todella hyvää ja kaunista, mutta eikö normaalissa valtiossa tuollaisista asioista huolehdi ihan tavallinen kunnanhallitus ilman erityistä tarvetta perustaa Údarásia komealta kalskahtavine nimineen?

No, mitäs Údarásista. Ongelman ydin on pikemminkin Foras na Gaeilge, vuoden 1998 Pitkänperjantain rauhansopimuksen yhteydessä perustettu apurahanjakoviranomainen. Aoife on käärmeissään siitä, että Foras ei noteerannut mitenkään kielilakikampanjaa eikä meidän taannoista iirin EU-aseman parantamiskampanjaamme. Nyt Conradh na Gaeilgella olisi menossa paikallisen väestön aloitteisiin perustuvia iirinkielistämiskampanjoja Limerickissä (Luimneach) - paikassa, jossa ainakin poliisin tiedän heittäneen jonkun tyypin putkaan siksi että hän oli iirinkielinen -, Waterfordissa (Port Láirge) ja Letterkennyssä (Leitir Ceanainn). Foras ei kuitenkaan antanut näille aloitteille penniäkään (rahoilla olisi ilmeisesti maksettu ihmisten palkkoja, esimerkiksi iirinkielisten lastentarhanopettajien), vaan ilmeisesti jakoi pennoset kavereilleen: dublinilaisille, belfastilaisille ja derryläisille projekteille.


Aoife totesi, että kukaan ei saa nähdäkseen, millä perusteilla Foras jakaa rahat - hän epäilee kulissikähminnällä olevan osuutta asiaan, mikä ei olisi Irlannissa epätavallista, ja hallinnon avoimuuskaan ei oikeasti kuulu irlantilaisten leipälajeihin. Hän on myös sillä kannalla, että Forasilla ei ole minkäänlaista suunnitelmaa siitä, miten maa iirinkielistetään, ei minkäänlaista selvää politiikkaa sen suhteen, millaisia hankkeita tuetaan. Pikemminkin jako tapahtuu velton tottumuksen perusteella: annetaan nyt noille, kun on aina annettu. Jos jossain paikalliset asukkaat nimenomaan omasta tahdostaan päättävät ruveta iirinkieliseksi mallikyläksi, jos heillä on selkeät ja realistiset suunnitelmat siitä, miten se tehdään ja jos Conradh na Gaeilge tukee hanketta, niin luulisi Forasin ohjaavan edes osan varoistaan tällaisille hankkeille. Mutta ehei. Rahat maksetaan sinne, missä iirinkielistä elämää on jo niin paljon, että se voi kustantaa itsensä.


Kyllähän tietysti voi sanoa, että Irlannin jälleeniirinkielistäminen on utopiaa ja naurettava hanke. Mutta kun se tavoite nyt kerran on päätetty, ja kun se on kirjattu Irlannin perustuslakiin, niin sitä voi viedä eteenpäin kustannustehokkaasti ja suunnitellusti, tai sitten voidaan tyytyä ylläpitämään status quota tehottomasti ja jakaa rahat kavereille. Kun vaihtoehdot ovat nämä, minusta - ja Aoife lienee samaa mieltä - ensimmäinen vaihtoehto olisi parempi.

Mutta riippumatta siitä, jälleeniiristyykö Irlanti vai ei, ainakin se utopia olisi hieman lähempänä, jos iirin kielestä saataisiin osa Irlannin kulttuurin valtavirtaa, joka olisi periaatteessa kaikkien ulottuvilla, nykyisen hämyisen partisaanialakulttuurin sijasta. Valitettavasti juuri sitä Foras ei tunnu haluavan. Ehkäpä siksi, että Forasin kaltainen byrokraattinen instituutio on nimenomaan olemassa sellaista maailmaa varten, jossa iirinkielinen kulttuuri on vain ja ainoastaan alakulttuuria eikä se voi neuvotella suoraan valtion päättävien elinten kanssa, vaan väliin tarvitaan tällainen Foras ikään kuin puskuriksi, tai intiaaniasiamiesten virastoksi. Jos iiri valtavirtaistuu, siihen kuuluu ihan määritelmällisesti se, että mitään Forasia ei tarvita. Eivätkä ne tyypit tietenkään halua menettää palliaan ja eläkkeitään.