Joskus tämä homma osattiin Suomessa. Ei enää. - Förr i världen förstod man sig på det här i Finland, men inte längre.

En voi sanoa että olisin kauhean kiinnostunut intoilemaan Israelin ja Palestiinan tappeluksista - ne ovat sitä taustamelua, joka on häirinnyt kansainvälistä politiikkaa varhaislapsuudestani saakka - mutta haluan sanoa pari sanaa tästä Palestiinan tunnistamisjupakasta. 

Jag kan inte riktigt säga att jag vore särskilt intresserad av kriget mellan Israel och Palestina - det har varit en del av den internationella politikens bakgrundsbuller sedan min tidigaste barndom - men ett par ord tänker jag säga om grälet kring erkännandet av Palestina.  

Petteri Orpo kiemurteli kannassaan asiasta sanomalla, että Suomi ei voi tunnustaa Hamasin eli terroristijärjestön hallitusta. Nyt on kuitenkin niin, että Hamas ei ole Palestiinan hallitus. Palestiinan hallitus on Länsirannalla, Ramallahin kaupungissa. Länsirannan ohjaimissa on PLO, palestiinalaisten vapautusorganisaatioiden yhteisjärjestö, joka ei ole islamistinen. Lähinnä siellä toimii vasemmistolaisia, äärivasemmistolaisia ja baathilaisia - baathilaisuus on se arabikansallissosialistinen liike, jonka aalloilla mm. Saddam Hussein aikoinaan nousi Irakia johtamaan.

Petteri Orpo slingrade sig och sade att Finland inte kan ge sitt erkännande till en Hamasregering, dvs en terroristisk regering. Nu förhåller det sig dock så, att Hamas inte är Palestinas regering. Palestina regeras från Västbanken, där staden Ramallah i praktiken fungerar som huvudstad. Västbanken styrs av PLO, de palestinska befrielseorganisationernas samarbetsfront, som inte är islamistisk, snarare ett sammelsurium av socialister, vänsterextremister och baathistiska nationalsocialister. 

Ennen vanhaan suomalaiset huipputason poliitikot eivät möläytelleet näin typeriä varsinkaan Lähi-idästä, jossa suomalaiset rauhanturvaajat olivat toimineet 1950-luvulta asti - tämä edellytti jonkinlaista asiantuntemusta alueen tilanteesta ainakin ulkopolitiikan korkeimmalta johdolta. Suomessa oli myös rauhanturvaajaveteraaneja, jotka olivat hankkineet käytännön ymmärrystä niin palestiinalaisten kuin israelilaistenkin ajattelusta ja jotka pääsivät mediaan, kun osaamista kaivattiin - esimerkiksi Ensio Siilasvuo.

Förr i världen brukade toppolitiker i Finland inte yttra sig så urdumt om Mellanöstern, där finska fredsbevarare hade varit aktiva sedan femtiotalet - detta innebar att åtminstone den högsta utrikespolitiska ledningen skulle vara någorlunda informerad om regionen. Dessutom hade vi fredsbevararveteraner, som skaffat sig praktisk förståense för både palestiniernas och israelernas synpunkter och som kunde dela med sig av sina kunskaper och erfarenheter i medierna - Ensio Siilasvuo till exempel. 

Mutta nykyään meillä tunnetusti on koulupudokasoikeisto, jonka mielestä asiantuntemus on kommunismia. Eikä se rajoitu vain persuihin.

Men som sagt består en stor del av vår höger i dag av skolavhoppare som tycker att expertis är kommunism. Och här tänker jag inte bara på sannfinnarna.

 

Taas yksi esimerkki persujen hölmöydestä ja tekopyhyydestä - Ännu ett exempel på hur korkade och skenheliga sannfinnar är

Peräsuolinkaispuolueen kansanedustaja Sanna Antikainen on munannut jo aikaisemmin esittelemällä suomalaisuuden kirjallisuuden päivänä lukuharrastustaan - hän kehui näet Mihail Bulgakovin romaania Saatana saapuu Moskovaan, joka muilla kielillä kuin suomeksi tunnetaan nimellä Mestari ja Margareeta, alkukieli mukaan lukien. Bulgakov oli neuvostoproosan kärkimiehiä ja romaanikin oli merkkitapaus venäläisen modernin kirjallisuuden historiassa. Mutta Antikainen esitteli tätä kirjaa suomalaisen kirjallisuuden päivänä, Aleksis Kiven päivänä, ja vaikka Bulgakovin romaanin onkin kääntänyt suomeksi sellainen alan mestari kuin Ulla-Liisa Heino, suomalaista kirjallisuutta siitä ei tule.

Sanna Antikainen, sannfinsk riksdagsledamot, gjorde bort sig redan tidigare när hon på finska litteraturens dag stoltserade med sitt intresse för läsning - hon förkunnade att hennes favoritbok var Michail Bulgakovs Mästaren och Margareta, på finska känd som Saatana saapuu Moskovaan ("Djävulen kommer till Moskva"). Bulgakov var en av de ledande prosaisterna i Sovjetunionen och hans roman var en milstolpe i modern rysk litteraturhistoria. Men Antikainen presenterade boken på finska litteraturens dag, på Aleksis Kivis födelsedag; och låt vara att Bulgakovs bok översatts till finska av den virtuosa Ulla-Liisa Heino, är den knappast finsk litteratur.

Tällä kertaa Antikainen munasi ostamalla kiinalaisesta verkkokaupasta silmälaput, jotka ilmeisesti aiheuttivat hänelle vakavan allergisen reaktion, ja huomionkaipuussaan hän meni sitten bulevardilehteen kertomaan kärsimyksistään. Jos Antikainen olisi köyhä ihminen, jolla ei ole varaa ostaa silmälappuja tavallisilla hinnoilla, tuo olisi vielä jossain määrin ymmärrettävää, vaikka kiinalaisen verkkokaupparihkaman vaaroista on varoiteltu aika laajalti. Köyhä olen minäkin, mutta en takuulla ottaisi tuollaisia riskejä.

Den här gången hade Antikainen på en kinesisk webbutik köpt ögonlappar som tydligen vållade en allvarlig allergisk reaktion, och uppmärksamhetshungrig som hon var sökte hon sig till en bulevardtidning för att berätta om sina lidanden. Vore Antikainen en fattiglapp som inte kan köpa ögonlappar till vanliga priser, skulle det vara en annan historia, låt vara att riskerna med krimskrams från kinesiska webbutiker är välkända. Jag är fattig jag med, men jag skulle aldrig ta sådana risker.

Varsinainen moite Antikaiselle kuitenkin on, että hän - kuten persut yleensäkin - ei noudata omassa elämässään millään tavalla niitä periaatteita, joita väittää ajavansa. Antikaisella on anteliaasti palkattuna kansanedustajana varmasti varaa ostaa kotimaista. Kuitenkaan hänen "isänmaallisuutensa" ei ulotu käytännön ratkaisuihin. Hän kuuluu puolueeseen, joka katsoo olevansa kaikkia muita "isänmaallisempi", koska solvaa puolueen poliittisia vastustajia epäisänmaallisiksi. Persujen "isänmaallisuus" on pelkkää halpaa suunsoittoa.

Den egentliga förebråelse jag vill rikta mot Antikainen är dock att hon - som sannfinnarna i allmänhet - i sitt eget liv inte iakttar de principer hon säger sig stå för. Som en generöst avlönad riksdagsledamot har Antikainen säkert råd att handla inhemskt. Ändå styrs hennes vardagliga handlingar inte alls av hennes påstådda "fosterländskhet". Hon är medlem i ett parti som gör anspråk på att vara det allra mest "fosterländska" av våra politiska grupperingar, men uttrycker detta bara genom att beskylla sina politiska opponenter för bristande fosterländskhet. Sannfinnarnas "fosterländskhet" är idel tomt prat.

Se, että ostaa kiinalaista rihkamaa, jonka terveysriskit ovat tiedossa, vaikka rahaa olisi asialliseenkin tavaraan - (persujen tunnetusti vihaaman) EU:n ankarien direktiivien mukaan testattuun - on hölmöä. Se, ettei osta kotimaista taveraa, vaikka julistaa olevansa isänmaallinen, on tekopyhyyttä.

Att köpa kinesiskt krimskrams vars hälsorisker är välkända trots att man hade råd att köpa varor som testats enligt det av sannfinnarna så hatade EUs stränga direktiv är bara korkat. Att man skriker vitt och brett om hur fosterländsk man är men inte köper inhemska varor, det är skenheligt. 

 

"Kuolematon rykmentti" kylvää kuolemaa - "Odödliga regementet" sprider död

Toukokuun alussa pidettiin tahoillansa "Kuolemattoman rykmentin" marssi. Kuten kaikkien tulisi muistaa, "Kuolemattomassa rykmentissä" on kyse venäläisten mielenosoituksesta "suuren isänmaallisen sodan" muistoksi. Se oli alun perin tavallisten venäläisten tapa kunnioittaa sodassa kuolleita isiään, mutta Venäjän turvallisuuspalveluilla ei mennyt kauan ottaa tapahtumaa haltuunsa, ja nykyisin se on vain yksi Venäjän monista propagandatapahtumista, joiden sanomana on, että Venäjä on kaikessa oikeassa ja jokainen ei-venäläinen on paha vaskisti joka haluaa vallata Venäjän, koska Venäjä on paras maa maailmassa, ja vaskistithan aina pilaavat kaikkein kaunehimman.

I början av maj fick vi igen stå ut med Odödliga regementets minnesmarsch. Som alla borde komma ihåg, handlar Odödliga regementet om en rysk demonstration till minnet av Stora fosterländska kriget, och till att börja med var det vanliga ryssars sätt att hedra sina fäder som stupat i kriget, men de ryska säkerhetsmyndigheterna tog snart över detta evenemang, och i dag är det bara en av Rysslands många propagandademonstrationer som signalerar att Ryssland alltid har rätt och att alla icke-ryssar är onda fascister som vill invadera och erövra Ryssland, eftersom Ryssland är det bästa landet i världen och fascisterna alltid vill våldföra sig på det allra vackraste och bästa.

Tässä kohtaa pitää nauraa. Kuten kaikki tiedämme, Venäjä on täynnä uskomatonta kurjuutta, äärimmäistä primitiivisyyttä ja alkoholismia. Joka uskaltautuu Venäjän suurten kaupunkien ulkopuolelle, saa nähdäkseen sellaista surkeutta, että sitä luulisi löytävänsä vain Afrikan puskista. Tosin Afrikan junttilat eivät useinkaan ole läheskään niin toivottomia ja viheliäisiä kuin Venäjän, koska Afrikka on kaikesta huolimatta nuori ja elinvoimainen maanosa. Tyypillisessä venäläisessä syrjäkylässä asuu kuolevia vanhuksia, ehkä myös joitakin heidän keski-ikäisiä poikiaan, jotka käyttävät votkan ohessa ruiskuhuumeita ja raiskaavat sitten äitinsä, kun ovat tarpeeksi vaikutuksen alaisina.

Här kan man bara skratta. Som vi alla vet är Ryssland fullt med otroligt elände, extrem primitivitet och alkoholism. Den besökare som vågar besöka Ryssland utanför de stora städerna får se erbarmlighet som snarast liknar den afrikanska bushen, låt vara att landsbygden i Afrika inte är tillnärmelsevis lika hopplös och bedrövlig som i Ryssland, ty Afrika är ändå en ung och livskraftig kontinent. En typisk rysk by bebos av döende gummor, kanske också av deras medelålders söner som är beroende av vodka och sprutknark och som när de väl är tillräckligt påtända också kan våldta sin gamla mor.

Kukaan ei halua hyökätä Venäjälle. Ei edes niiden paljon puhuttujen luonnonrikkauksien takia. Raaka-aineita saa maailman markkinoilta rahalla. Ryöstöretket eivät ole tarpeen. On lievästi sanoen ärsyttävää, että Venäjän propaganda pahasta lännestä, joka muka on aseellisesti hyökkäämässä saadakseen haltuunsa naftalöpöt ja uraanit, on saanut paljon kannattajia vasemmistostakin. Nimenomaan marxilaisen vasemmiston, jos se on vakavissaan marxilainen, tulisi nähdä asia niin, että aseita käytetään vain kun raha niin määrää, mutta jos raha saa haluamansa ilmankin, sillä ei ole mitään pakonomaista tarvetta turvautua pyssyihin.

Ingen vill invadera Ryssland, inte ens för att plundra landet på dess naturrikedomar. Naturresurser kan man köpa på världsmarknaden mot pengar. Några plundringståg är inte nödvändiga. Det är minst sagt irriterande att den ryska propagandans amsagor om ett ont Väst som kantänka vill invadera Ryssland med vapen i hand för att lägga beslag på råoljan och uraniumet har tagits på allvar av många i vänstern. Det är precis den marxistiska vänstern, om det nu alls finns någon seriös marxistisk vänster, som borde se det hela så att vapen endast avfyras om pengarna anser att de måste, men får pengarna det de vill utan vapen, så föreligger det inget tvångsbehov att tillgripa vapen.

(Entäs kehitysmaiden riisto? Kehitysmaiden riistossa on pitkälti ollut kyse siitä, että rikas kapitalistimaa ostaa kehitysmaan eliitin välikäsikseen. Kansa näkee nälkää, samalla kun maan rikkaimmisto ajelee kullalla silatuilla loistoautoilla - tähän tyyliin. Ay-aktivistien ja protestoijien ampumisesta taas huolehtii paikallinen armeija.)

(Hur är det då med allt förtrycket i uländerna, frågar ni? Förtrycket i uländerna har länge handlat om att ett rikt kapitalistland mutar eliten i ett uland, som då går med på att agera mellanhand åt kapitalisten. Folket svälter medan de rikaste i landet får åka omkring i förgyllda vrålåk - i den här stilen. Och det är den lokala armén som tar hand om att döda fackaktivister och protesterare.)

Sodan muisto on Venäjällä korvannut kommunismin raakuuksien ja hirmuvallan tekosyynä. Tähän on selvä selitys, jonka esittäjäksi on väitetty muistaakseni ainakin Dmitri Šostakovitšia, mutta ehkä se on oivallus, jonka monet ovat saaneet toisistaan riippumatta, ja ajatus on sitten liitetty kuuluisan miehen nimeen, kuten usein tapahtuu. Joka tapauksessa ajatus kuuluu niin, että kolmikymmenluvun vaino- ja teloitusaaltojen jälkeen venäläisten odotettiin jatkavan kommunismin ja Neuvostoliiton ylistämistä, vaikka käytännössä jokainen oli menettänyt perheenjäsenen tai ystävän Gulagin pohjattomaan nieluun. Tässä tilanteessa sota oli itse asiassa helpotus, koska toisin kuin Gulagin uhreja, sodan uhreja sai surra ja itkeä - ja siinä sivussa itkettiin salaa myös Stalinin puhdistusten uhreja. Nämä ikään kuin sulautuivat yhteen sodan uhrien kanssa.

Krigets minne har i Ryssland ersatt kommunismen som svepskäl för brutalitet och tyranni. Det finns en förklaring för detta, som bl a tillskrivits Dmitrij Sjostakovitj, men det låter som en insikt många oberoende av varandra kommit till och som sedan kommit att associeras med ett känt namn - sånt händer ju ofta. Men tanken lyder i alla fall så, att ryssarna efter alla förföljelser och terrorvågor på trettiotalet förväntades fortsätta med att lovorda kommunismen och Sovjetunionen trots att praktiskt taget alla sett en vän eller en familjemedlem åka ner i Gulags bottenlösa gap. I denna situation var kriget egentligen en lättnad, ty i motsats till Gulagoffren kunde krigsoffren legitimt begråtas - och vid sidan om dem begräts också offren till Stalins rensningar. Dessa uppgick i krigsoffren, så att säga.

Miettikääpä tätä. Venäjä on niin paha ja hirveä maa, että maailmanhistorian raain ja tuhoisin sota oli venäläisille helpotus verrattuna heidän maansa sisäisiin julmuuksiin. Julmuuksiin, joita toteuttanutta diktaattoria suurin osa venäläisistä yhä palvoo sankarina.

Reflektera över det här en stund. Ryssland är ett så ont och förskräckligt land, att det brutalaste och mest destruktiva krig världshistorien känner till är för ryssarna en lättnad i jämförelse med landets interna grymheter. Och diktatorn som verkställde dessa grymheter tillbeds fortfarande som hjälte av de flesta ryssar.

Suurella isänmaallisella sodalla on venäläisille siis vahvasti katarttinen, puhdistava merkitys. Se itsereflektio, johon köppätorville menneen kommunistisen kokeilun tulisi antaa aihetta, on jäänyt pois, ja sotamuistot lähinnä antavat aiheen omahyväiseen mässäilyyn: Venäjä on muka aina ollut oikealla puolella, hyvien puolella, ja kaikenlainen epäily on fasistien juonia.

Stora fosterländska kriget har för ryssarna sålunda inneburit katharsis. Den självrannsakan som det misslyckande experimentet med kommunismen borde ge upphov till har uteblivit, och ryssarnas sätt att vältra sig i krigets minnen gör snarast ett självgott intryck. Ryssland har kantänka alltid varit på historiens rätsida, och allehanda skepticism är lika med att ge efter för fascisterna.

Tosiasia on kuitenkin, että toinen maailmansota oli moraalisesti monitahoinen jakso historiaa ja siellä oli paljon harmaan sävyjä mustan ja valkoisen lisäksi. Hitler oli ehkä hullu tappaja, mutta Hitlerin liittolaisilla oli muitakin motiiveja kuin psykopaattinen murhanhimo (eikä Hitler olisi voinut nousta valtaan omassakaan maassaan, elleivät Leninin ja Stalinin julmuudet olisi herättäneet aiheellista pelkoa). Tämän pitäisi olla erityisen selvää meille suomalaisille.

Faktum är dock att andra världskriget var en moraliskt mångfasetterad period i historien, och förutom svart och vitt fanns det många gråtoner. Hitler var kanske en vansinnig mördare, men Hitlers allierade kunde ha andra motiveringar än psykopatisk mordlystnad (och Hitler skulle knappast ha kunnat komma till makten ens i sitt eget land, hade inte Lenin och Stalin begått brutaliteter som väckte berättigad skräck). Det här borde vara särskilt klart för oss finländare.

Venäjällä ei kyetä näkemään sitä, että niin oikeutettu kuin "suuri isänmaallinen sota" puolustussotana olikin, sitä ei voi irrottaa toisen maailmansodan laajasta kokonaisuudesta - esimerkiksi siitä' kiusallisesta tosiasiasta, että Neuvostoliitto oli jonkin aikaa jollei nyt liittolaissuhteessa, niin ainakin hyvin liittolaissuhteen näköisessä kompuksessa Hitlerin kanssa - ja siinä sivussa alisti valtaansa itsenäisiä maita (Baltia) ja painosti naapurimaita alueluovutuksiin, joko sodalla, anteeksi, "sotilaallisella erityisoperaatiolla" (Suomi) tai uhkavaatimuksella (Romania). Ei kyetä näkemään - tai ei haluta nähdä. Jos nähtäisiin, jouduttaisiin myöntämään, että Venäjällä oli aivan samanlaisia Saksan kanssa yhteistoiminnassa olleita ryhmiä kuin esim. Ukrainassa tai Latviassa, eikä Venäjällä ole oikeutta esittää itseään jonain fasismista puhtaana antifasismin suurvaltana.

Ryssarna kan varken se eller inse att oberoende av hur väl berättigat det "stora fosterländska kriget" än var som ett försvarskrig, detta krig inte kan separeras från andra världskrigets större kontext - till exempel från det pinsamma faktum att Sovjetunionen under en viss tid i viss mån var allierat med Nazityskland eller åtminstone stod i maskopi med Hitler - och att det därvid underkastade sig dittills självständiga stater (Baltikum) och tvingade grannländer till att avträdda områden, antingen med krig, förlåt, "militär specialoperation" (Finland) eller ultimatum (Rumänien). Ryssarna kan inte inse det här - eller så vill de det inte. Skulle de göra det, skulle de vara nödda att medge, att det i Ryssland fanns precis likadana grupper av kollaboratörer som t ex i Ukraina eller i Lettland, och att Ryssland inte kan framställa sig självt som klockrent antifascistiskt.

Venäjä on tietysti myös kiittämätön. Tosiasia on, että Neuvostoliitto sai merkittävää apua Yhdysvalloilta toisen maailmansodan aikana. Stalinin urkuja eli Katjuša-raketinheittimiä vedeltiin pitkin taistelukenttää amerikkalaisilla Studebaker-kuorma-autoilla. Ja kuten olen jo useita kertoja täällä blogissa todennut, itärintaman juoksuhaudoissa neuvostosotilaat tulivat heti paremmalle tuulelle kun yksi omista lentäjistä saapui auttamaan "Kobruškalla", amerikkalaisella Bell Airacobra -hävittäjällä - nämä koneet kun soveltuivat mainiosti jalkaväen ilmatueksi, vaikka Tyynellämerellä taistelevat amerikkalaiset pitivät niitä merikelvottomana romurautana.

Ryssland är naturligtvis också otacksamt. Faktum är att Sovjetunionen under andra världskriget mottog en hel del materialhjälp från USA. Granatkastaren Katiusja, den beryktade Stalinorgeln, transporterades på en amerikansk Studebakerlastbil. Och som jag flera gånger konstaterat här i bloggen, blev de sovjetiska soldaterna i skyttegravarna på östfronten alltid mycket gladare när en av deras egna piloter kom till undsättning med en Kobrusjka, dvs ett amerikanskt jaktplan av typen Bell Airacobra: dessa plan var nämligen mycket lämpliga till att ge infanteriet flygunderstöd, fast de av amerikanerna själva uppfattades som skrotjärn, eftersom de inte fungerade tillnärmelsevis lika bra i Stillahavskriget.

Vielä uuden vuosituhannen alussa, ennen Putinin diktatuuria, netistä löysi neuvostoilmavoimien veteraanien muisteluksia, joissa Kobruškaa ylistettiin, amerikkalaisten suunnittelijoiden käytännöllistä nokkeluutta kiitettiin ja ylipäätään oltiin jenkeille kiitollisia siitä, että näin hienoja apuvälineitä saatiin käyttöön isänmaan kohtalonhetkillä. Nyttemmin Venäjän virallinen näkemys tuntuu olevan lähinnä sellainen, että toinen maailmansota käytiin Isoa-Britanniaa ja Yhdysvaltoja vastaan, jotka tietysti olivat "fasistisia".

Ännu i början av det nya millenniet, före Putins diktatur, kunde man på webben hitta ryska sidor där veteranerna från de sovjetiska luftstridskrafterna drog sig till minnes hur det kändes att flyga Kobrusjka. Planet lovordades till himmelens höjder, amerikanska ingenjörer sågs som praktiska och klyftiga killar och i allmänhet var veteranerna tacksamma att amerikanerna hade försett dem med så fina prylar precis när fosterlandet svävade i värsta fara. Läser man den propaganda Ryssland överöser oss med i dag kan man lätt komma till slutsatsen att Sovjetunionen i andra världskriget stod emot ett fascistiskt Storbritannien och ett nazistiskt USA. 

Kun me täällä lännessä pyrimme hyvittelemään Neuvostoliittoa tai sittemmin Venäjää näkemällä omissa sodanaikaisissa puuhissamme yhtä ja toista anteeksipyydettävää tai kyseenalaistettavaa, tarkoituksemme oli tällä reiluudella inspiroida venäläisiä samanlaiseen reiluuteen. Jeltsinin kaudella tällaisesta vastavuoroisuudesta näkyikin jonkin verran merkkejä. Valitettavasti ne ovat sittemmin kadonneet, ja kaikesta päätellen sellainen reiluus ei koskaan ollut Venäjällä erityisen suosittua. Ne konservatiiviset ja sodanhimoiset propagandistit Venäjällä, jotka halusivat leimata Jeltsinin länttä mielisteleväksi petturiksi, luonnollisestikin hyödynsivät kaikkia venäläisten historioitsijoiden ym. yrityksiä olla tällä tavalla reiluja.

När vi här i Väst försökte stämma Ryssland/Sovjet försonligare genom att i våra egna handlingar under krigstiden se ett och annat värt en offentlig avbön eller åtminstone värt att ifrågasättas, var det meningen att inspirera likadana rättvisa attityder hos ryssarna. Under Jeltsin sågs det tecken på dylik ömsesidighet hos ryssarna. Dessvärre har de sedan dess helt försvunnit, och av allt att döma åtnjöt sådan hygglighet aldrig någon särskild popularitet i Ryssland. De konservativa och krigstokiga propagandister i Ryssland som ville brännmärka Jeltsin som en förrädare och västkrypare utnyttjade naturligtvis alla tecken på sådan hygglighet hos ryska historiker osv.

Maatilamurhat Etelä-Afrikassa - Morden på sydafrikanska farmare

Olen tästä jo kirjoittanut, eikä minulla ole siihen lisäämistä.

Jag har redan skrivit om det här och har ingenting att tillägga. 

Gaza

Kieltäydyn ottamasta Gazan tilanteeseen tämän kummempaa kantaa. 

Det här är det enda jag har att säga om Gaza.

Muuten olen sitä mieltä, että suomalaiset saavat kyllä tukea niin Israelia kuin palestiinalaisiakin jos siltä tuntuu, mutta vain sen verran kuin Suomen etu ja isänmaallisuus sallivat. Tämän sanominen on yksi syy, miksi minut savustettiin ulos mediahommista. Isänmaallisuus on liian radikaalia mm. persuille.

För övrigt anser jag att finländare gärna får ta ställning antingen för Israel eller för Palestina så mycket de vill, så länge de kommer ihåg Finlands nationella intressen och fosterländskhetens krav. Det var bland annat för att jag sagt det här som jag röktes ut ur medierna. Fosterländskheten är bl a ur sannfinsk synvinkel en farlig radikal ideologi.

Polska jest mocarstwem!

POLSKA JEST MOCARSTWEM!

PUOLA ON SUURVALTA!

POLEN ÄR EN STORMAKT!

POLEN IST EINE GROSSMACHT!

PÓLLAND ER HEIMSVELDI!

IS MÓRCHUMHACHT Í AN PHOLAINN!

ПОЛЬША - СВЕРХДЕРЖАВА!

POLAND IS A GREAT POWER!

Jussi Halla-aho ei kannata Suomen itsenäisyyttä

Donald Trumpin näkyvä tukija, äärioikeistolaisen Turning Point USA -järjestön perustaja Charlie Kirk on päässyt oikein meikäläisiin lehtiin julistamalla, että Suomea ei olisi pitänyt ottaa Naton jäseneksi, koska Suomi on hyvin venäläinen maa. Tällä tasolla on USA:n nykyisen äärioikeistohallinnon tietämys Suomesta, koska sen äärioikeistolaisuus ei ole vain, no, äärioikeistolaisuutta, vaan myös aktiivista ja taistelevaa typeryyttä ja tietämättömyyttä. Tämä anti-intellektualismi on nykyään kiihtynyt sellaiseen vauhtiin, että yhtään minkään tietäminen yhtään mistään on jo merkki kommunismista.

Äärioikeistolainen älyttömyyden palvonta meni vanhoina hyvinä aikoina vitsistä, koska ennen vanhaan ei edes pystytty kuvittelemaan, että saappaantyhmät ihmiset saisivat yhteiskunnassa minkäänlaista vaikutusvaltaa. Nyt kun meillä Suomessakin on kansanedustuslaitoksessa saakka Laura Huhtasaaren kaltaisia hahmoja - ja myös tyhmiä miespersuja riittää, kuten tiedämme - samalla kun me vähemmän tyhmät voimme persujen painostuksesta joutua täydelliseen paitsioon, se vitsi ei enää naurata. Ja vielä vähemmän se naurattaa kun ajattelemme, että USA:n johdossa huseeraa presiis yhtä tyhmää porukkaa, joka on vakuuttunut siitä, että Suomi on hyvin venäläinen maa, ts. maa, jolle olisi vain hyväksi kuulua Venäjään.

Kun Trump oli USA:n presidenttinä ensimmäistä kauttaan, Jussi Halla-aho sanoi, että tämä oli parasta mitä Yhdysvalloille ja lännelle oli tapahtunut sitten viipaloidun leivän keksimisen (no hyvä, minä lisäsin sen viipaloidun leivän, mutta jotakuinkin noin se meni). Vaikka Trumpin aktiivisen tohelouden koko kuva ei silloin vielä ollut näkyvissä, yksi asia oli jo tullut selväksi: Trump oli isolationisti, jota eivät eurooppalaiset liittolaiset kiinnostaneet. Sanoin jo silloin, että Suomen kannalta tämä oli erittäin huono uutinen.

Jussi Halla-aho esitti kyllä jo siihen aikaan Naton kannattajaa, mutta hänen Nato-mielisyydessään oli kyse pelkästään trollaamisesta. Vasemmisto ei kannattanut Natoa, joten hänen kuului kannattaa sitä. Jos vasemmisto julistaisi vastustavansa puunlatvoista pää edellä hyppimistä, Halla-aho tahdottomine raajoineen kiipeäisi välittömästi lähimmän ikihongan latvaan niskaansa murtamaan. Tulipa taas jauhotettua vasemmisto, tämä porukka korisisi viime sanoikseen siellä puun juurella.

Aivan samasta on kyse siinä, että äärioikeisto kiistää maapallon lämpenemisen ja kasvihuoneilmiön. Kun ekokatastrofi tapahtuu, niin siinäpähän ylpeilette sillä, kuinka jauhotitte vihervasemmiston. Ja aivan vastaavalla tavalla runkkaatte pippelinne irti Trumpin voittoja juhliessanne. Kun Trump sitten ilmoittaa Putinille, että hyökätkää Suomeen, siitä vaan jos mieli tekee, niin epäilemättä iloitsette, kun ovestanne tulee sisään komppania piippalakkeja raiskaamaan lapsenne ja ampumaan näille dumdumluodit päähän. Kyllä nyt vihreitä vituttaa!

Oikeistolaisuudella ei tunnu nykyään olevan muuta sisältöä kuin tällainen jatkuva omiin muroihin kuseminen ja omaan jalkaan ampuminen vasemmistolle tai vasemmistoksi mielletyille pottuilemiseksi. Ennen vanhaan oikeistolla, äärioikeistollakin, oli yksi hyvä puoli: se piti esillä maanpuolustuksen tärkeyttä ja varoitti itänaapurin uhasta silloin kun se ei ollut poliittisesti korrektia. Mutta nyt vasemmistovoittoisen hallituksen piti viedä Suomi Natoon - koska se kykeni tosipaikassa toimimaan pragmaattisesti Suomen edun mukaisesti, juuttumatta oman puolen ideologisiin luutumiin.

Joku Jussi Halla-aho ei pysty nousemaan Sanna Marinin hallituksen tasolle, koska toisin kuin Olavi Mäenpään ja Seppo Lehdon kaltaisilla vanhan hyvän ajan äärioikeistotrolleilla, hänellä ei ole mitään aitoa huolta isänmaasta trollailujensa ja pelleilyjensä taustalla. Tämän huomasin itse konkreettisesti silloin kun minulla oli lupa kirjoittaa maksua vastaan: vanhan polven maanpuolustushenkinen äärioikeisto arvosti kirjoitteluani, kun taas Halla-aho tahdottomine raajoineen piti minua pilkkanaan ja ajoi massiivisella maalituskampanjalla ulos mediasta.

Suomen maanpuolustus ja Suomen itsenäisyys ovat nykyään käytännössä yksi niistä valveutuneisuusarvoista ("woke"), joita Halla-aho ja hänen tahdottomat raajansa vastustavat. Halla-aho ei ole isänmaallinen eikä kannata Suomen itsenäisyyttä.

Älkää ostako älkääkä lukeko kirjaa "Likainen somesota"

 Kirjamarkkinoille on ilmestynyt teos nimeltä "Likainen somesota", joka kronikoi persujen ja äärioikeiston harjoittamia nettivainoja. Useampi kuin yksi teistä varmaankin uskoo, että olen ilahtunut siitä, kun asia, josta olen vuosikymmenen saarnannut, on lopultakin päässyt julkiseen keskusteluun.

Väärin arvattu. Olen sitä mieltä, että kirja on sylkäisy vasten kasvojani, ja toivon ettei kukaan ostaisi sitä saati koskisi siihen pinseteilläkään. Sen on kustantanut sama firma*, joka ensin värväsi minut kirjoittamaan ajankohtaisblogia koska olin kuulemma niin lahjakas sanankäyttäjä, huolehti tarkkaan työturvallisuudestani siinä vaiheessa kun uhkailuja paiskoivat feministit tai demarit (kyllä, sellainenkin vaihe on ollut kun sain osakseni törkeyksiä yksittäisiltä demareilta) ja heitti kaikella työsuojelulla vesilintua sekä vaati minua panemaan sordiinoa päälle siinä vaiheessa kun äärioikeisto otti minut silmätikukseen.

Kun äärioikeiston hyökkäily kommenttilaatikkooni oli alkanut, sitä törkyä tuli luukkuuni silloinkin kun kirjoitin täysin epäpoliittisista ja harmittomista aiheista, kuten Neil Hardwickin hupisarjasta "Reinikainen", joka tuolloin pyöri ties kuinka monennella uusintakierroksella televisiossa. Tästä huolimatta työnjohto syyllisti minua ja väitti minun provosoineen äärioikeistoa.

Tosiasia kuitenkin on, että "provosoin" äärioikeistoa lähinnä ymmärtelemällä takavuosien katuoikeistolaisten mölymaakarien, kuten Olavi Mäenpään ja Seppo Lehdon, mesoamisen takaa kurkistellutta aitoa huolta esimerkiksi isänmaan puolustuksesta Venäjä-Neuvostoliiton varjossa tai kirjoittamalla oman asiantuntemukseni pohjalta Neuvostoliiton vankileireistä ja muista julmuuksista - puhumattakaan surullisen kuuluisista antifeministisistä möläyksistäni 2000-luvun alkuvuosilta.

Minä jouduin ankarimman painostuksen kohteeksi vuodesta 2007 alkaen. Tuolloin maalittaminen ja nettivainot olivat vielä uusia, lähes tuntemattomia ilmiöitä. On merkittävää, että kukaan vasemmistolainen ei tuolloin vielä ollut sellaisen painostuksen kohteena kuin minä. Minut teurastettiin koko kansakunnan nähden - painostettiin ulos nettikolumnistin paikaltani, minkä jälkeen minun oli turha hakea samoja hommia yhtään mistään. Ja kun sama ei ollit tapahtunut vielä kellekään muuille, oli aivan mahdotonta hakea apua mistään ja keltään.

Joka tapauksessa, niin kauan kuin omasta tapauksestani vaietaan ja niin kauan kuin suomenkielinen mediamaailma ei pyydä minulta varauksetta anteeksi, lupaan käyttää kaikkia osaamiani kieliä vahingoittaakseni suomen kielen ja suomenkielisen median mainetta niin kauan kuin minussa voimia on.

*) Firman nimeä en tässä mainitse, se on kenen tahansa vaikeuksitta selvitettävissä. En pidä oikeudenmukaisena erityisen huomion kiinnittämistä juuri tähän kyseiseen konserniin, koska muut media-alan isot puljut ovat menetelleet yhtä halveksuttavasti, elleivät vielä halveksuttavammin, suhteessa äärioikeistoon. Ongelma ei siksi ole tämä yksittäinen yhtiö. Ongelma on pikemminkin se, että suomeksi ylipäätään harjoitetaan minkäänlaista mediatoimintaa.

Fennomania on maanpetturuutta - Fennomani är fosterlandsförräderi

Kuten tuossa hiljattaisessa kirjoituksessani sanoin, fennomania ei Suomessa ole ollut mikään länsimaisen demokratian ja sivistyksen mielinen aate. Kun Johan Vilhelm Snellman haki suomen kielelle parempaa asemaa, se tarkoitti nöyryyttävää kumartelua tsaarin edustajan edessä. Muuan sitä nöyristelyä näkemässä ollut aikalainen sanoi Snellmanin pokkuroineen suuriruhtinaanmaan kenraalikuvernöörille "fennomaanien ainaista tekonaurua nauraen": Snellman oli siis halukas tekonaurua ketkottaen alistumaan Venäjälle,  jotta hänen haaveensa suomen kielen nostamisesta suuriruhtinaanmaan ainoaksi kieleksi toteutuisi.

Som jag nyligen konstaterade har den s k fennomanin, äktfinskhetsidén, aldrig stått för västlig demokrati och civilisation i Finland. När Johan Vilhelm Snellman krävde bättre status för finska språket, innebar det förnedrande kryperi för tsarens representant. En av de samtida som var med om att bevittna kryperiet sade att Snellman fjäskade för storfurstendömets generalguvernör "låtsasskrattande som fennomaner alltid gjorde". Snellman var alltså villig att låtsasskrattande underkasta sig Ryssland för att förverkliga sin dröm om att upphöja finskan till enda språket i storfurstendömet.

Suomenkielistymisellä oli siis hintansa. Se hinta oli Venäjän ikeeseen alistuminen. Ruotsi, jonka henkisestä vaikutusvallasta pyrittiin eroon fennomanialla, oli kehittymässä yhä demokraattisempaan suuntaan - vuonna 1865 ruotsalaiset siirtyivät säätyvaltiopäivistä kaksikamarisiin valtiopäiviin - Suomessahan säätyvallasta luopumista saatiin odottaa 1900-luvun puolelle asti, ja säätyvaltiopäivätkin olivat tauolla 1860-luvulle asti.

Förfinskningen kom alltså med en prislapp. Priset var att ta på sig Rysslands ok. Sverige, vars andliga inflytande man genom äktfinskeri ville bli av med, höll på att utveckla sig i en allt mera demokratisk riktning: år 1865 övergick svenskarna från ståndsriksdag till tvåkammarriksdag - i Finland fick man vänta på avskaffandet av ståndsriksdag ända fram till tjugonde århundradet, och själva ståndsriksdagen samlades efter Finska kriget först på 1860-talet.

(Muuten en voi tässä välissä olla heittämättä, että Suomen paljonpuhuttu autonomia pysyi "valtiollisen yön" aikana, siis Suomen sodan loppuvaiheessa tsaarin käskystä kokoon kutsuttujen Porvoon maapäivien ja vuosien 1863-64 Helsingin valtiopäivien välillä, pystyssä ainoastaan ammattitaitoisen virkamiehistön voimin. Byrokratiasta alinomaa urputtavien populistien sietäisi miettiä, mitä he oikeastaan vastustavat vastustaessaan "syvää valtiota". Jos jokin "syvä valtio" tai "byrokratia" on olemassa, meidän on syytä kiittää sitä polvillamme vapaudestamme. Mutta populistien tavoitteenahan on syöstä meidät vapaudesta orjuuteen, samalla orwellilaisesti huutaen että orjuus on vapautta.)

(Förresten känner jag mig föranlåten att påpeka, att Finlands ack så mycket omtalade autonomi fungerade under den långa "statsnatten", dvs perioden mellan Borgå lantdag som sammankallades strax före Finska krigets slut till Helsingfors riksdag 1863-64, endast tack vare yrkeskunniga statstjänstemän. De populister som alltid tjatar om byråkrati borde lite tänka efter vad de egentligen motsätter sig när de framställer "djupa staten" som fiende. Om det finns en "byråkrati" eller en "djup stat" bör vi tacka den på våra bara knän för vår frihet. Men som vi alla vet strävar populisterna efter att störta oss från frihet till slaveri medan de i Orwells anda skriker att slaveri är frihet.)

On syytä kysyä, missä määrin koko fennomaniassa oli viime kädessä kyse tsaarin Venäjän salaisen palvelun kehittämästä ja lietsomasta aatevirtauksesta, jolla ei ollut mitään tekemistä Suomen kansan todellisen tahdon kanssa. Suomen kieli oli alkanut väistyä 1700-luvulla, ja esimerkiksi Henrik Gabriel Porthan, joka tutki suomalaista kansanrunoutta, lähti siitä, että suomen kieli oli kuolemassa luonnollisen kehityksen seurauksena, kun kansa sosiaalisen nousun ja sivistyksellisen edistyksen myötä vaihtoi kieltään. Juuri tästä syystä hän tutki suomalaista kansankulttuuria: arvokkaat runot piti ottaa talteen tutkijoille kun vielä ehti.

Man har skäl att fråga, om hela äktfinskeriet bara handlar om en idériktning Tsarrysslands hemliga polis hittat på och spritt i Finland, en idériktning som inte hade något att göra med finska folkets egentliga vilja. Finska språket hade börjat ge vika på 1700-talet, och t ex Henrik Gabriel Porthan, som forskade i finsk folkdiktning, utgick från att språket hur som helst höll på att dö ut på naturlig väg, när folket p g a social rörlighet och bättre bildning bytte språk. Det var precis därför som Porthan intresserade sig för finsk folkkultur: man borde ta vara på den värdefulla diktningen när man ännu hann, tyckte han.

Kyse ei ollut siitä, että suomalaisia olisi väkisin pakotettu ruotsinkielistymään, vaan taloudellisista ja kulttuurisista realiteeteista. Ei suomenkielinen kansa halunnut tehdä suomesta sivistyskieltä eikä se katsonut mitään kielisortoa olevan, ennen kuin fennomaanit alkoivat harjoittaa tietoista ideologista kiihottamista, jota voidaan verrata marxilaiseen agitaatioon.

Det pågick inga medvetna försök att påtvinga finnarna svenska språket. De övergick till svenska därför att de uppfattade språkbytet som ekonomisk och kulturell nödvändighet. Den finsktalande allmogen ville inte göra finskan till ett bildningsspråk; ännu mindre kände de sig språkligt förtryckta, förrän fennomanerna inledde sin kampanj av medveten ideologisk uppvigling, som kan jämföras med marxistisk agitation.

Suomalainen isänmaallisuus - siis ajatus yhteisestä isänmaasta - on luotu ruotsiksi. Sen kaksi perustajakirjailijaa olivat Johan Ludvig Runeberg ja Zachris Topelius. (Ei "Sakari", vaan Zachris.) Suomenkielinen kirjallisuus itsenäisessä Suomessa on sitä vastoin ollut alusta saakka punaisten ja valkoisten taistelukenttä. Kannattaa miettiä sitä, että kun minä kirjoitin blogia, jossa suostuin näkemään hyvää sekä punaisessa että valkoisessa perinteessä, sananvapauteni tukahdutettiin. Kirjoitinhan suomeksi, eli ainiaan jatkuvan sisällissodan kielellä. Kielellä, jolla ei saa kirjoittaa inklusiivisesta isänmaallisuudesta eikä kansalaissovusta.

Finsk fosterländskhet, som idén om det gemensamma fosterlandet, har skapats på svenska. Grunden för idén har lagts av Johan Ludvig Runeberg och Zachris Topelius. Finskspråkig litteratur i det självständiga Finland har däremot varit ett slagfält för de röda och de vita från början. Det lönar sig att reflektera över att min uttrycksfrihet skrotades när jag skrev en blogg där jag såg de goda sidorna i både den röda och den vita traditionen. Jag skrev ju på finska, det evigt fortsatta inbördeskrigets språk. Språket på vilket det är förbjudet att skriva om inklusiv fosterländskhet och medborgarsämja.

"Suomalaisuusliike" sinänsä on nyky-Suomessa joka tapauksessa aivan tarpeeton, koska täällä on suomeksi toimiva yhteiskunta, kulttuurielämä, virkakoneisto ja elinkeinoelämä, jotka eivät tarvitse erityisen liikkeen tukea. Erillinen "suomalaisuusliike" voi olla vain poliittisen ääriryhmän yritys kaapata itselleen suomalaisuuden määrittelemisoikeus, ja juuri tästähän Suomalaisuuden liiton touhuissa on kyse: epämääräinen porukka, joka ei tiedä Suomen kulttuurista eikä historiasta paljon paskaakaan, julistautuu suomalaisuuden ylituomariksi ilman minkäänlaista laillista mandaattia.

En särskild "finskhetsrörelse" är i dagens Finland under alla omständigheter helt onödig, eftersom vårt samhälle fungerar på finska, tjänstemannamaskineriet och kulturlivet likaså, och de behöver inget stöd av en finskhetsrörelse. En särskild "finskhetsrörelse" kan endast vara en politisk extremistgrupps försök att lägga beslag på rätten att definiera finskheten, och det här är precis vad Finskhetsförbundet håller på med: ett obskyrt gäng som inte vet skit om vare sig finsk kultur eller historia, förklarar sig vara finskhetens överste bedömare utan något som helst lagligt mandat.

Kaikenlainen kulttuuripatrioottinen puhe Suomalaisuuden liiton suunnalta on silkkaa tekopyhyyttä ja ulkolukua. Kalevalaa heikäläiset eivät varmasti ole oikeasti lukeneet, eivät ainakaan vapaaehtoisesti. Eivätkä he liioin tiedä mitään edes siitä osasta suomalaista kirjallisuusperinnettä, jota voidaan perustellusti pitää "valkoisen Suomen" kirjallisuutena. Volter Kilpi hairahtui kirjoittamaan pari äärikansallismielistäkin teosta, joilla hänen luulisi pääsevän Kiuas-kustannuksenkin listoille, mutta koska hänen pääteoksensa on vaikean modernistinen Alastalon salissa, hänet laskettaneen siinä porukassa kommunistiksi, sillä kaikki modernistit ovat tuollaisten tyyppien mielestä lähtökohtaisesti kommunisteja. Samuli Paulaharjusta he tuskin ovat kuulleetkaan.

När Finskhetsförbundet kör med kulturpatriotisk retorik handlar det uteslutande om skenhelighet och utantillpluggade fraser. Kalevala har det gänget definitivt inte läst en rad, åtminstone inte frivilligt. Ännu mindre förtrogna är de ens med den del av finsk litterär tradition som med fog kan anses representera "vita Finlands" litteratur. Volter Kilpi begick på sin tid misstaget att författa ett par extremnationalistiska verk som i dag helst skulle tryckas av förlaget Kiuas, men hans mest betydande verk är den svårt modernistiska romanen I stugan på Alastalo, vilket får honom att framstå som kommunist i Finskhetsförbundets ögon. Samuli Paulaharju har det gänget antagligen inte ens hört talas om.

Koska fennomaniassa ei ole oikeasti kyse mistään suomalaisen kulttuurin ylläpitämisestä (sitä varten on omat rahanjakovirastot, säätiöt sun muut, eikä Suomalaisuuden liittoa tai äärioikeiston rähinäpuljuja tarvita yhtään mihinkään), koko touhu on tarkoitettu pelkästään ideologiasignalointiin. Ja fennomaaniseen ideologiaan kuuluu oleellisesti snellmanilainen pokkurointi Venäjälle päin, se "fennomaanien ainainen tekonauru". Eli Venäjän agentuuriahan tämäkin porukka on.

Fennomani handlar inte om att upprätthålla någon finsk kultur - för det har vi allehanda kulturfonder och sånt. Finskhetsförbundet och liknande högerextrema bråkmakarföreningar har vi inget behov av. Deras verksamhet är ren ideologisignalering. Och fennomanernas ideologi handlar om att fjäska för Ryssland, att hålla på med "fennomanernas eviga låtsasskratt". Finskhetsivrarna är bara en rysk agentur till.

Fennomanian perintönä Suomessa suvaitaan monia Venäjän (tai Neuvostoliiton) levittämiä propagandavalheita vielä suorastaan häiritsevässä määrin. Esimerkiksi "autonomian ajan" ihannoiminen ja siihen liittyvä lapsellinen tarusto Ruotsista kauheana sortajana on iskostettu meihin niin syvälle, että objektiivisempaan historiatietoisuuteen siirtyminen tuntuu olevan suorastaan mahdotonta.

Att vi i Finland tolererar så många ryska eller sovjetiska propagandalögner beror i sista hand på att vi hjärntvättats med fennomani. Att vi idealiserar "autonomitiden" och upprepar infantila myter om Sverige som hemsk förtryckare är djupt inrotad indoktrinering som gör det omöjligt för oss att alls övergå till en mera objektiv föreställning om vår historia.

Lässytys suuriruhtinaskunta-aikojen ihanuudesta on torjuttavissa hyvin yksinkertaisella tavalla, koska sen ytimessä on sisäisesti ristiriitainen väite: Ruotsin valta esitetään sortovaltana, mutta Venäjän poikkeuksellinen reiluus todistetaan sillä, että Venäjä antoi Suomen pitää voimassa ruotsalaiset lakinsa. Siis ne lait muka merkitsivät kauheaa sortoa silloin kun Ruotsi hallitsi Suomea, mutta kun pyhä Venäjä antoi armollisesti pitää ne samat lait voimassa, se oli suunnatonta reiluutta ja hyvyyttä.

Tramset om hur skönt det var med eget storfurstendöme under rysk överhöghet kan avvisas mycket enkelt, eftersom kärnan till denna vanföreställning motsäger sig själv. Svenska väldet framställs som despoti, men Rysslands exceptionella hygglighet bevisas med en hänvisning till att Ryssland tillät oss upprätthålla de svenska lagarna från tiden före storfurstendömet. Alltså: lagarna ifråga innebar hemskt förtryck under svenska väldet, men när heliga Ryssland nådigt lät oss lyda under samma lagar, vittnade det om hur gränslöst schysst och hyggligt Ryssland var.

Typerää suomalaista russofiliaa edusti myös se Kekkosen aikana yleistynyt heitto, että Suomi oli saanut itsenäisyytensä Leninin kädestä. Kekkonen muisti toistaa tätä aina kun tilaisuuden sai, ja syykin on selvä: Lenin oli Neuvostoliiton Jumala, ja minkä Jumala pyhyydessään oli Suomelle lahjoittanut, sitä eivät kaikenlaiset profaanit brežnevit saaneet viedä. Tämä oli tietysti järkevää taktiikkaa niin kauan kuin Neuvostoliitto oli olemassa ja sen kuviteltiin olevan ikuinen. Valitettavasti tilanne muuttui siinä vaiheessa kun Lenin syöstiin jumaljalustaltaan.

Ett exempel på korkad finsk russofili var också det från Kekkonentiden välkända påståendet att Finland fått sin självständighet från Lenins hand. Kekkonen orkade upprepa detta alltid när han kunde, och skälet är uppenbart: Lenin var Sovjetunionens Gud, och det som Gud i sin helighet givit Finland, kunde inte senare sovjetledare ta ifrån oss, profana och mänskliga som de var. Det här var naturligtvis taktiskt klokt så länge Sovjetunionen existerade, och Sovjetunionen föreföll ju evigt på den tiden. Dessvärre förändrades situationen grundligt när Lenin störtades från sin gudspiedestal.

Valkoisesta, tsaaria haikailevasta venäläisestä näkökulmasta (ja se näkökulma on nyttemmin elvytetty Venäjällä) Suomen itsenäisyys nimittäin on samaa jumalattomuutta kuin Leninin kommunismi. Se maailmassa oleva vika, jonka se porukka haluaa korjata, on juurikin se, että Suomen kaltaiset maat saavat olla itsenäisiä sen sijaan että olisimme Venäjän ylivallan alaisia. Ja puheet Leninin anteliaasta kädestä itsenäisyytemme lahjoittajana toimivat vain tällaisen ajattelun todisteena.

Utifrån de ryska "vitas" tsaristiska perspektiv (ett perspektiv som nu återupplivats i Ryssland) är Finlands självständighet nämligen nästan samma sak som Lenins kommunism. Det som är fel med världen utifrån det perspektivet är precis att länder som Finland får vara självständiga i stället för att njuta av rysk överhöghet. Och allt löst snack om den generöse Lenin som gav oss vår självständighet stöder dylika idéer.

Mielikuvat reilusta Venäjästä, joka olisi kohottanut Suomen kansakuntien joukkoon, ovat nyttemmin levinneet venäläisten omaan keskuuteen. Ja se on äärimmäisen vaarallista. Ajatus, että Suomi tai suomalaiset olisivat jossain kiitollisuudenvelassa Venäjälle, antaa itänaapurille judo-otteen suomalaisten alitajunnasta. Ja ajatus, että suomalaisten olisi parempi elää suomeksi (tai suomeksi, joka hiljalleen vaihtuu venäjäksi) Venäjän alaisuudessa kuin suomeksi ja ruotsiksi itsenäisyydessä, on fennomanian ytimessä. Fennomania on maanpetosta. Fennomania on venäläisen miehittäjän tapa oikeuttaa Suomen valloitus.

Föreställningarna om ett rättvist Ryssland som upphöjt Finland till en nation bland nationerna har nu spritt sig till ryssarna. Och det är någonting ytterst farligt. Tanken om finnarnas tacksamhetsskuld till Ryssland är vår grannes judogrepp om finnarnas undermedvetande. Och tanken att finnarna hellre borde leva på finska (och så småningom i all stillhet övergå till ryska) under rysk överhöghet än på finska och svenska i ett självständigt land - den tanken är fennomanins kärna. Fennomani är fosterlandsförräderi. Fennomani är hur den ryske ockupanten rättfärdiggör Finlands erövring.

Pieni huomautus - Ett litet påpekande

 Persunuoret itkevät nyt siitä, että Alternative für Deutschland -puolue on Saksassa todettu kokonaisuudessaan äärioikeistolaiseksi. Suomen ehdottomasti alhaisin ja arvottomin roskajoukko parkuu, kuinka demokratiaa nyt rajoitetaan.

De sannfinska ynglen gråter nu över att partiet Alternative für Deutschland i sitt hemland konstaterats vara extremhöger i sin helhet. Det äckligaste och mest värdelösa packet i Finland tjuter att demokratin inte respekteras.

Siltä varalta että se remmi alkaa kysellä, miksei vasemmistoa kuriteta samalla tavoin, tiedoksi: silloisessa Länsi-Saksassa kiellettiin aikoinaan kommunistipuolue KPD. Puolue joutui toimimaan vuosikymmenen manalassa (hehhee) ja laillisen kommunistitoiminnan uudelleen aloittamiseksi jouduttiin koko puolue lopulta perustamaan uudelleen vähemmän perinteikkäällä nimellä: Saksan kommunistipuolueesta (Kommunistische Partei Deutschlands) tuli Saksalainen kommunistipuolue eli Deutsche Kommunistische Partei eli DKP.

Om detta slödder nu börjar ställa frågor om varför vänstern inte disciplineras på samma sätt, ger jag bara till känna att kommunistiska partiet KPD på sin tid förbjöds i dåvarande Västtyskland. Partiet förvisades till underjorden för ett årtionde, och för att åter inleda legal kommunistisk verksamhet var partiet tvunget att grunda sig på nytt under ett mindre traditionellt namn: Tysklands kommunistparti (Kommunistische Partei Deutschlands) blev Tyska kommunistiska partiet (Deutsche Kommunistische Partei, DKP).

AfD on vasta saanut Saksan suojelupoliisilta eli Liittotasavallan perustuslain suojeluvirastolta (BfV, Bundesamt für Verfassungsschutz) äärioikeistopuolueen luokituksen. Se ei vielä tarkoita kieltoa - kiellosta päättää Saksan perustuslakituomioistuin, joka kokoontuu istuntoon ja tuomitsee sitten puolueen perustuslain vastaiseksi (verfassungswidrig). Tätä ei ole vielä tapahtunut, eikä prosessiakaan ole vielä käynnistetty.

Det som hittills skett är att AfD av tyska skyddspolisen, dvs. Förbundsrepublikens ämbete för författningsskydd (BfV, Bundesamt für Verfassungsschutz) klassificerats som ett högerextremt parti. Det innebär inte ännu ett verksamhetsförbud - det är tyska författningsdomstolen som beslutar om det, samlas till en session och sen möjligtvis förkunnar att partiet är författningsfientligt (verfassungswidrig). Det här har inte skett ännu, och processen har inte ännu inletts heller.

Persupenskojen ystävät Saksassa eivät siis ole joutuneet kärsimään yhtään sen kovemmasta kurista kuin muutkaan demokratiaa uhkaavat ääriryhmät, mukaan lukien äärivasemmistolaiset. Lisäksi tässä kurittamisessa sovelletaan johdonmukaisia oikeusvaltiollisia sääntöjä. Mutta taas kerran tuli selväksi, että peräreikäpuolue ei hyväksy, jos he joutuvat noudattamaan samoja lakeja kuin nuo toiset. Tasa-arvo on sille porukalle pahinta sortoa.

De sannfinska ynglens vänner i Tyskland har alltså inte disciplinerats ett dugg mera hårdhänt än de övriga extremistgrupperna som hotar demokratin, inklusive vänsterextremisterna. Och om man disciplinerar sker det i enlighet med konsekvent rättsstatliga regöer. Men en gång till blev det klart att satfinnarnas parti inte går med på att iaktta samma lagar som alla andra. Jämlikhet är det värsta förtryck satfinnarna kan inbilla sig.

Suomalaisuuden liiton yhteys Venäjän yhteiskuntasabotaasiin Suomessa - Förbindelsen mellan Finskhetsförbundet och Rysslands samhällssabotage i Finland

 Jo vuosituhannen vaihteen tienoilla ymmärsin, että nationalistijärjestö Suomalaisuuden liiton jo puolitoista vuosikymmentä sitä ennen alkanut propaganda- ja vihakampanja ruotsin kieltä (ja sitä kautta myös Suomen skandinaavista, länsimaista luonnetta) vastaan oli viime kädessä propagandaa Venäjän puolesta. Kuten ennen vanhaan Suomessa tiedettiin: joka pyllistää länteen, kumartaa itään.

Redan kring millennieskiftet insåg jag att nationalistorganisationen Suomalaisuuden liitto ("Finskhetsförbundet"), som då redan i ett och ett halvt årtionde hade hållit på med en propaganda- och hatkampanj mot svenska språket i Finland (och därigenom också mot Finlands skandinaviska, västerländska karaktär), egentligen i sista hand ville göra Finland underlägset Ryssland. Som vi av gammalt vetat i Finland: den som visar röven mot Väst bugar och bockar för Öst.

"Suomalaisuuden" liitolle osattiin tietysti silloin ennen vanhaan asianmukaisesti nauraa, koska sen ensimmäinen vaatimus ruotsin opetuksen poistamisesta suomenkielisistä kouluista liittyi ehdotukseen, että englantia päntättäisiin entistäkin kiihkeämmin: mikään "suomalaisuus" ei todellisuudessa kiinnostanut liittoa. Ei Kalevala eikä Kanteletar, eikä muukaan kansallinen kirjallisuus. Topeliuksessa ja Runebergissä oli se paha vika, että he kirjoittivat ruotsiksi, niin kansalliskirjailijoita kuin olivatkin.

Förr i världen kunde man åtminstone skratta åt "Finskhets"-förbundet, vars krav på mindre svenska för finska skolbarn gick ihop med utspel om mera engelskundervisning - någon "finskhet" intresserade förbundet inte ett dugg. Varken Kalevala, Kanteletar eller annan nationallitteratur. Topelius och Runeberg var nationalskalder, men dessvärre var deras samlade verk avfattade på svenska. 

Suomalaisuuden liiton lietsoma kieliriita on nyttemmin raivonnut niin pitkään niin kiihkeänä, että nykynuorten on vaikea kuvitellakaan, miten syvältä kumpujen synkästä yöstä se piti nostaa keskuuteemme riehumaan ja millaiselta historian roskapönttödyykkaamiselta sen lietsominen silloin 1980-luvulla tuntui. Siihen aikaan ajatus kieliriidan palauttamisesta politiikan esityslistalle oli aivan yhtä järjetön kuin orjuuden puolesta argumentoiminen olisi ollut. Nykyään sitä orjuuttakaan ei varmaan enää ihmeteltäisi, kun persujen nettihörhöt haaveilevat äänioikeudenkin sitomisesta omaisuuteen (onpa varsinainen köyhien puolue siinä, hah).

Den språkstrid förbundet frambesvärjt har grasserat så länge och med sådan hätskhet, att dagens ungdom knappast kan föreställa sig hur arkaisk den på åttiotalet tedde sig - att återuppliva språkstriden kändes som dykande i historiens soptunnor, precis som om man hade föreslagit att återinföra slaveriet eller livegenskapen. I dag skulle visserligen sådana förslag inte kännas särskilt anakronistiska längre - sannfinska onlinetokstollar talar redan om att villkora rösträtten utifrån egendom eller inkomster. Snacka om "ett arbetarparti utan socialism", ha.

Venäjän ohjaava käsi kieliriidan ja sen lietsojajärjestön takana on kuitenkin tullut yhä näkyvämmäksi kun persut ja muu venäläismielinen äärioikeisto eivät enää häpeä sitä. Tästä tyypillinen esimerkki ovat Laura Huhtasaaren entiset EU-parlamenttiavustajat Olli Kotro ja Sakari Linden. Huhtasaari itsehän on naiivia uskovaista teeskentelevä äärioikeistofanaatikko, joka on niin EU:ta kuin Natoakin vastaan ja ylipäätään Venäjän linjoilla.

Rysslands styrande hand bakom organisationen som underblåser språkstriden har dock blivit synligare och synligare när sannfinnarna och annan ryskvänlig extremhöger inte längre skäms. Ett typiskt exempel är Laura Huhtasaaris tidigare assistenter på EU-parlamentet Olli Kotro och Sakari Linden. Huhtasaari själv är en högerextrem fanatiker som låtsas vara an naiv from kristen; hon ogillar både EU och NATO, och i princip för Ryssland.

Huhtasaari torjui Nato-jäsenyyden aikoinaan sanomalla, että siinä ei Nato paljon paina kun Venäjä pyyhkäisee koko Etelä-Suomen olemattomiin yhdellä ydinpommilla. Tämä tulevaisuudennäkymä tuntui tuottavan hänelle jopa jonkinlaista kieroa tyydytystä. Toki sen kaltaisia sanamuotoja kuuli myös meiltä naiiveilta rauhanliikeläisiltä 80-luvulla. On ollut hämmentävää nähdä, miten yhdet ja samat iskulauseet vaeltavat sivaripoikien suusta äärioikeistoon maailmantilanteen muuttuessa, mutta kai se todellisuus sitten on dialektiikkaa, kuten entinenkin marxilainen sanoi.

Huhtasaari avvisade NATO med ett argument som gick ut på att någon försvarsallians inte kunde hjälpa oss mycket mot kärnvapenmakten Ryssland som kan spränga bort hela södra Finland med en enda atombomb. Den här framtidsutsikten föreföll t o m bereda henne någon sorts pervers tillfredsställelse. Naturligtvis lät detta inte olikt det man fick höra av oss naiva fredsaktivister på åttiotalet. Det har varit förvånande att se hur precis samma slagord vandrar från civiltjänstgörarnas munnar till extremhögerns propaganda när konstellationerna i världspolitiken förändras. Men verklighet är dialektik, som den förrige marxisten sa.

Olli Kotro on kunnostautunut ehdottamalla, että Schengenin sopimuksesta hankkiuduttaisiin eroon ja sen tilalle luotaisiin viisumittomuusjärjestely Venäjän kanssa. Käytännössä tämä tietysti merkitsisi jollei nyt Suomen tyttölapsien uhraamista Venäjän sadististen solttujen syfiliittisille siittimille, niin ainakin Suomen ovien avaamista sepposelälleen kaikenlaisille venäläisille vakoojille ja salamurhaajille. 

Olli Kotro har utmärkt sig med förslaget att förkasta Schengentraktatet för att i stället införa visumfrihet med Ryssland. I praktiken skulle detta innebära att finska flickebarn skulle offras till Rysslands sadistiska soldater med syfilitiska penisar, eller åtminstone skulle Finlands portar öppnas på vid gavel för allehanda ryska spioner och lönnmördare.

Sakari Linden on kuitenkin vielä mielenkiintoisempi tapaus. Sekä Kotro että Linden ovat muuten eronneet tai eroamassa perussuomalaisista ja liittyneet jonkin avoimesti venäläismielisen pikkupuolueen riveihin. Voi toki olla, ja varmaan onkin, että tämä on vain muodollinen pikkujäähy, jonka istuttuaan herrat palaavat Ainoan Oikean Puolueen riveihin. Eihän se noissa piireissä ensimmäinen kerta olisi.

Sakari Linden är dock ett ännu mera intressant fall. Både Kotro och Linden har förresten sparkats eller håller på att ta avsked från sannfinnarna för att ansluta sig till något öppet rysksinnat miniparti. Det kan visst hända att det bara rör sig om en paus de tvingas ta för att sedan i stillhet bli återställda som medlemmar i Enda Rätta Partiet. Det skulle ju inte vara första gången.

Sakari Linden on toiminut Suomalaisuuden Liiton toiminnanjohtajana. Sen lisäksi hän on kunnostautunut "geopoliittisena asiantuntijana" ja esiintyy mielellään venäläisessä mediassa. "Geopolitiikka" on sana, jonka me vanhat parrat opimme lapsuudessamme YYA-sediltä, ja jo siihen aikaan oli (tai olisi pitänyt olla) selvää, mitä se tarkoitti: Venäjän (silloin Neuvostoliiton) loukkaamatonta oikeutta talloa pienten naapurimaidensa varpaille (eikä vain varpaille) "legitiimien turvallisuusetujensa" nimessä (kellään muulla kuin venäläisillä ei mitään legitiimejä turvallisuusetuja tietysti olekaan). Nykyään "geopolitiikasta" puhuvat vain putinistit - joka tuota sanaa ylipäätään käyttää, on lähtökohtaisesti jonkin sortin Venäjän yhteistoimintamies, ellei vakooja niin ainakin helposti kusetettava työrukkanen.

Sakari Linden har varit aktiv som verksamhetsledare i Finskhetsförbundet. Dessutom uppträder han gärna som "geopolitisk expert" i ryska medier. "Geopolitik" är ett ord vi gamla gubbar lärde oss av ännu äldre vsb-gubbar i vår barndom, och redan då var det klart (eller borde ha varit det) vad det betydde: Rysslands (då Sovjetunionens) okränkbara rätt att ge katten i sina grannländers legitima säkerhetsintressen därför att deras egna säkerhetsintressen var så mycket mer legitima. I dag är det bara putinister som snackar om geopolitik. Den som använder ordet är praktiskt taget alltid någon sorts Rysslandsvän, om inte en spion så åtminstone en naiv kollaboratör.

Nyt Sakari Linden on sitten mennyt julkisesti kekkaloimaan Putinin propagandatilaisuuteen Murmanskiin, missä hän on papukaijana toistellut isä-aurinkoisensa Putinin tuhat kertaa kuultuja iskulauseita Naton ja lännen pahuudesta ja kamaluudesta. Putin oli tietysti myös paikalla julistamassa, että rauhaa edistääkseen hän voimistaa Venäjän sotilaallista läsnäoloa arktisella alueella. Vai lieneekö puhunut Venäjän maailmanvallan edistämisestä - "rauha" ja "maailma" ovat tunnetusti sama sana venäjäksi.

Nu har Sakari Linden också varit med om ett propagandamöte Putin sammankallat i Murmansk. Där har han som en papegoja upprepat sin idol Putins alltför många gånger hörda slagord om NATOs och västerlandets hemskhet och förskräcklighet. Putin var naturligtvis också närvarande och förkunnade att han nu tänker förstärka Rysslands militära närvaro i arktiska områden, naturligtvis för att främja världsfreden. Eller...med tanke på att värld och fred är samma ord på ryska talade han kanske snarare om att främja ryskt världsherravälde.

Linden antoi noissa tsembaloissa myös valokuvata itsensä kamuilemassa niinkin legendaarisen suomalaisen putinistin kuin Janus Putkosen kanssa. Putkonenhan on viime vuodet viihtynyt Ukrainan miehitetyissä itäosissa tekemässä suomenkielistä propagandaa Putinille, tosin osa hänen nimissään netissä julkaistusta materiaalista on ollut niin hirvittävää Google-käännössuomea, että olen itse epäillyt Putkosen joutuneen kylmätyksi jossain itäukrainalaisten putinistien keskinäisessä yhteenotossa ja testamentanneen nimensä propaganda-aparaatille brändikäyttöön. Mutta Putkonen siis on yhä elävien kirjoissa - mikäs pahan tappaisi, sano. 

På detta gästabud lät sig Linden också fotograferas i samma porträtt med Janus Putkonen, en legendarisk finsk putinist av Johan Bäckmans mått. Under de senaste åren har Putkonen hållit till i det ockuperade östra Ukraina och skrivit finskspråkig propaganda åt Putin. Visserligen har en hel del av det som i hans namn publicerats online varit sådan oläsbar Google-översättniska, att jag känt mig föranledd att undra, om inte Putkonen förlorat livhanken i någon intern konflikt mellan östukrainska putinister efter att ha testamenterat sitt namn som varumärke till propagandaapparaten. Men uppenbarligen är Putkonen fortfarande vid liv - ont krut förgås inte så lätt.

Kun Suomalaisuuden liitto aikoinaan vaati lisää englanninopetusta ruotsin kustannuksella, sille ehdotettiin kuvaavampaa nimeä Englantilaisuuden liitto. Nyttemmin Venäläisyyden liitto olisi osuvampi. Mutta toki suomenkielisellä suomalaisuudella ja fennomanialla on enemmän tekemistä Venäjän ylivallan kanssa kuin suomalaiset yleisesti ottaen ovat halukkaita myöntämään.

När Finskhetsförbundet på sin tid krävde mer engelskundervisning på svenskans bekostnad, var det någon spefågel som föreslog organisationen att kalla sig Anglofila förbundet istället. I dag skulle Ryskhetsförbundet låta mera träffande. Men visst har finskspråkighet och fennomani mer i gemen med det ryska herraväldet än finnarna i allmänhet är villiga att medge.

Isänmaallisuus pois äärioikeistolta? Att återerövra fosterländskheten?

Taas kerran joku - en edes muista kuka - on vaatinut, että isänmaallisuutta ei saisi jättää äärioikeistolle. Minua tällaiset julistukset lähinnä naurattavat katkerasti, koska itse aikoinani omalta osaltani yritin elvyttää ja nykyaikaistaa perinteistä isänmaallisuutta. Ajatukseni oli jota kuinkin se, että ristiriita maanpuolustustahtoisen isänmaallisuuden ja esim. luonnonsuojelun ja maahanmuuttomyönteisyyden välillä oli keinotekoinen ja että vihreiden ja vasemmistoliberaalien täytyisi voida hyväksyä perinteinen isänmaallisuus. No, tehän muistatte varmasti miten siinä kävi. Mutta kerrataan.

Än en gång är det någon - jag kommer inte ens ihåg vem det var - som kräver att vi inte bör ge extremhögern monopol på fosterländskhet. Jag brukar snarast skratta bittert åt sådana här vädjanden. På min tid försökte jag återuppliva och uppdatera traditionell fosterländskhet. Min uppfattning var att motsättningen mellan fosterländsk försvarsvilja å ena sidan och t ex naturskydd och invandrarvänlighet å andra sidan var en artificiell motsättning och att de gröna och de vänsterliberala borde kunna acceptera traditionell fosterländskhet. Ni minns ju hur det gick med det. Men låt oss repetera.

Maksetun bloggaajan alkuaikoinani käytiin jonkin verran polemiikkia Huhtiniemen joukkohaudoista Lappeenrannassa. Kun kirjoitin aiheesta sovinnollisen tekstin, siihen reagoi myönteisesti jopa eräs kaveri, jonka isänmaallisuutta uhoavat sivut olivat täynnä murhanhimoisen oloista kuva-aineistoa, mm. animoituja pääkalloja. Tapaus vahvisti uskoani siihen, että ns. isänmaallisen oikeiston uhon takana oli vilpitöntä huolta isänmaasta ja sen turvallisuudesta, ja että kun tämän huolen ottaisi vakavasti, kyseisenlaiset tyypit saisi rakentavalla tavalla otettua mukaan yhteiskuntaan.

När jag ännu var en nybörjare som avlönad bloggare, fördes det en del polemik om massgravarna i Huhtiniemi nära Villmanstrand. När jag bidrog till debatten med en försonlig text, fick jag en positiv reaktion t o m om en person vars fosterländskt fanatiska webbsidor var fulla med mordlystet bildmaterial, bland annat animerade kranier. Detta förstärkte min tro på att den s k fosterländska högern åtminstone till en viss grad motiverades av genuin sorg över fosterlandet och dess säkert och att dylika fanatiker kunde bidra konstruktivt till samhället om man bara tog deras sorg på allvar.

Tavoitteenani oli synteesi, joka hyväksyisi ympäristöhuolen, huolen köyhimmistä ja maanpuolustushengen tasa-arvoisina osina kattavasti rakentavaa asennetta yhteiskuntaan ja sen kehittämiseen, sen sijaan että näiden välille väkisin keksittäisiin ristiriitoja. Kuten olen sittemmin voinut todeta, tällainen vastuuta ottava asenne on kansan keskuudessa yleisempi kuin jatkuvan poliittisen riitelyn keskellä uskoisi. Mutta juuri sen peräsuolinkaiset ja peräsuolinkaisia viime kädessä ohjaava ja hallitseva Venäjä päättivät kieltää ja estää, ja ensimmäinen merkki tästä oli se, että minut otettiin tulilinjalle.

Vad jag eftersträvade var en syntes, en omfattande konstruktiv attityd till samhället som skulle inkludera både sorgen om miljön, sorgen om de fattigaste och försvarsviljan, i stället för att med våld hitta på konflikter mellan dessa. Som jag senare kunnat konstatera, är en dylik ansvarsfull inställning betydligt vanligare bland folket än man i dessa tider av aldrig upphörande politiskt käbbel och kiv kunde tro. Men det är precis denna inställning som sannfinnarna och Ryssland, som styr sannfinnarna, vill bekämpa, och det första tecknet på detta var att jag utsattes för riktade trakasserier.

Syksyllä 2007 otin ensimmäisiä kertoja avoimesti kantaa Venäjää vastaan, Muistaakseni juuri silloin puolustusministeri Häkämies sanoi Suomen turvallisuuden kolmen ensimmäisen ongelman olevan nimeltään Venäjä, Venäjä ja Venäjä. Olisi voinut luulla, että porvaripoliitikon puolelle asettuminen ei olisi närkästyttänyt ainakaan oikeistolaisia. Mutta "vad rätt du tänkt, fast det var fel", kuten entinenkin runoilija Grönköpingistä sanoi.

Hösten 2007 tog jag för första gången öppet ställning mot Ryssland. Om jag rätt minns skedde detta precis när dåvarande försvarsminister Häkämies sade att de tre viktigaste utmaningar Finlands försvar stod inför hette Ryssland, Ryssland och Ryssland. Man skulle ha kunnat inbilla sig att några högermänniskor inte hade tappat fattningen när jag ställde mig på samma sida med en högerpolitiker. Men "vad rätt du tänkt, fast det var fel", som den förrige poeten från Grönköping sa.

Homma meni näetsen niin, että kommenttiloota tunki täyteen juuri oikeistolaisia - en sano persuja, vaan protopersuja, koska tuolloin Halla-ahon tahdottomat raajat olivat vielä pitkälti poliittisesti kodittomia, ja persuilla oli paljon vennamolaisempi ja juntimpi leima kuin sittemmin, koska puoluetta vielä johti Veikko Vennamon ihailijakerhon kunniapuheenjohtaja Timo Soini. Silloin epäjumalan omilla keskustelusivuillakin pidettiin perussuomalaisia pelleporukkana ja korostettiin, että Eiran Führerin olisi pyrittävä kokoomukseen, joka oli asiallinen valtavirran puolue. 

Vad som hände var att det var precis högermänniskorna som invaderade min kommentarlåda. På den tiden var det inte ännu sannfinnar, utan snarare protosannfinnar, ty på den tiden var Halla-ahos viljelösa kroppsdelar fortfarande politiskt hemlösa, och sannfinnarna hade en mera bondpopulistisk prägel än senare, eftersom det ännu var Timo Soini, hedersordföranden för Veikko Vennamos beundrarklubb, som ledde partiet. På de diskussionssidor som avguden Halla-aho upprätthöll på webben karaktäriserades sannfinnarna som en clowncirkus: anhängarna ville hellre se sin Führer i samlingspartiet, som för dem framstod som ett seriöst parti i samhällets huvudfåra. 

Siihen aikaan kokoomus kuitenkin piti hajurakoa äärioikeistoon, eikä vähiten siksi, että puoluesihteerinä toimi tarmokasotteinen Taru Tujunen. Se oli sitä aikaa, kun minäkin olisin voinut kuvitella äänestäväni kokoomusta. Puoluetta johti Jyrki Katainen, jonka oikeutetusti sanottiin olevan imagonhallinnaltaan sen ajan paras suomalainen poliitikko.

På den tiden höll samlingspartiet ännu distans, inte minst därför att partisekreteraren då var den handlingskraftiga Taru Tujunen. På den tiden kunde t o m jag föreställa mig att eventuellt rösta på samlingspartiet. Partiet leddes av Jyrki Katainen, som med fog och rätt sades ha bättre imagekontroll än någon annan samtida politiker.

Äärioikeiston Venäjä-vastaisuudessa ei kuitenkaan ollut koskaan kysymys mistään aidosta isänmaallisuudesta eikä maanpuolustustahdosta. Se oli ainoastaan sisäpoliittinen lyömäase. Äärioikeisto piti itsestäänselvyytenä, että sen vastapuoli on aina Venäjä-mielinen tai ainakin taipuvainen puolustelemaan naapuria kun se tekee jotain poikkeuksellisen pahaa, epäreilua ja epähumaania. Toisin sanoen aina kun vasemmisto tai vapaamielistö arvostelee oikeistoa tai jotain oikeiston lempilapseksi miellettyä ulkomaista tahoa, äärioikeisto voi aina vastata "mutta entäs Venäjä?"

När extremhögern uppträdde som fiende till Ryssland, handlade det aldrig om någon genuin fosterländskhet eller försvarsvilja, det var bara ett inrikespolitiskt slagträ. Extremhögern såg det som självklarhet att dess opponenter alltid är för Ryssland, åtminstone till den grad att de brukar ta grannen i försvar också när den ådagalägger exceptionell illvilja och orättvisa eller begår ett absolut inhumant illdåd. Alltså, alltid när vänstern eller de liberalt inställda kritiserar högern eller någon utländsk aktör som högern anses gilla, kan extremhögern alltid svara "men Ryssland då?"

Minulla taas oli sellainen ote, että vasemmistolaisesta tai vasemmistoliberaalista näkökulmasta (ja äärioikeiston mielestä se minun julistamani inklusiivinen isänmaallisuus oli ja on "vasemmistoliberaaliutta") tulee aina voida arvostella Venäjän raakamaisuutta. Eihän maa edes ole kolmeenkymmeneen vuoteen edes yrittänyt esittää millään tavalla sosialistista tai kommunistista, joten marxilaisimmallakaan, ideologisimmallakaan vasemmistolla ei pitäisi enää olla mitään aatehistoriallista veljeyttäkään tekosyynään puolustella Venäjää.

Jag däremot ville göra det klart att det alltid bör vara möjligt att kritisera Rysslands brutaliteter utifrån ett vänstersinnat eller vänsterliberalt perspektiv (och den inklusiv fosterländskhet jag förkunnade framstod och framstår för extremhögern som "vänsterliberal"). Sedan trettio år tillbaka har Ryssland inte ens försökt uppträda som kommunistiskt eller socialistiskt i någon bemärkelse, så inte ens den mest marxistiska, ideologiska vänster borde ta Ryssland i försvar p g a något idéhistoriskt broderskap.

Äärioikeistolta menivät marmorikuulat pitkin lattiaa kun joku jolle he eivät olleet myöntäneet lisenssiä sanoi että Venäjä oli peräsuolesta kotoisin. Maailma oli muuttumassa ja sehän on vanhoihin kaavoihin kangistuneille aina ahdistuksen aihe. Minä olin yksi ensimmäisistä joka sanoi että keisari oli ilman vaatteita ja Venäjä fasistinen vihollisemme, ja kuten Stanisław Jerzy Lec on sanonut ja minä monesti toistanut, moni aikansa edelle ehtinyt on joutunut odottamaan sitä saapuvaksi hyvin epämukavassa pakopaikassa.

Extremhögern tappade helt fattningen när någon de inte beviljat licens att kritisera Ryssland ändå gjorde det och inte sparade på orden. Världen var i förändring och de som ännu satt fast i det gamla ängslades, som alltid. Jag var en i de första i Finland som sade rent ut att kejsaren saknade kläder och Ryssland var vår fiende, och för att igen citera min favoritaforism av Stanisław Jerzy Lec: många som hunnit före sin tid har tvingats invänta den på mycket obekväma tillflyktsorter.

Tietysti äärioikeiston reaktioon vaikutti myös se, että rohkenin ensimmäisenä epäillä heitä itseään venäläismielisyydestä. Jo vuosituhannen vaihteessa netin hurrivihaoikeiston keskuudesta alkoi kuulua sellaisia puheenvuoroja, että Venäjä oli parempi naapuri kuin Ruotsi, koska Venäjä ei muka ollut koskaan hyökännyt Suomeen. Tällainen väite oli absurdiudessaan täysin yhteensopimaton perinteisen suomalaisen isänmaallisuuden kanssa, jolle on ollut luonteenomaista aika vahva Venäjä-vastaisuus jo ennen sotia. 

Naturligtvis bidrog det sitt till extremhögerns reaktion att jag före någon annan understod mig att beskylla dem själva för Rysslandvänlighet. Redan vid millennieskiftet hördes onlineextremhögern påstå att Ryssland var en bättre granne än Sverige, eftersom Ryssland kantänka aldrig invaderat Finland. Ett dylikt påstående var helt absurt och passade absolut inte ihop med Finlands traditionella fosterländskhet, som redan före krigsåren till stor del handlat om att vara emot Ryssland, eller Sovjetunionen. 

2000-luvun alkuvuosina tämä oli kuitenkin silloisen venäläisen propagandan keskeisiä ajatuksia: venäläiset nationalistit korostivat tuolloin, että pyhän Venäjän maata ja kansaa ei millään tavalla saisi syyllistää Neuvostoliiton rikoksista, koska kommunismi oli paha länsimainen aate, ja Neuvostoliitto oli harhatie, jolle paha länsi oli Venäjän johdattanut. Nykyään tietysti venäläisillä propagandanatseilla on jo toinen ääni kellossa: suuri isänmaallinen sota on niin tärkeä osa nykyvenäläistä natsinationalismia, että Neuvostoliittokin on nostettu takaisin maineeseen ja kunniaan, ja myös avaruusohjelman sankariteot kelpaavat. 

På det tidiga 2000-talet var detta dock ett centralt ryskt propagandamotiv: på den tiden framhävde ryska nationalister att heliga Ryssland och dess folk aldrig borde skuldbeläggas för Sovjetunionens ohyggligheter, eftersom kommunismen var en ond västerländsk ideologi och Sovjetunionen en villoväg till vilken Väst i sin ondska hade fört Ryssland. I dag har naturligtvis de ryska propagandanazisterna ett annat ljud i skällan: det stora fosterländska kriget är en så stor del av vår tids ryska nazistiska nationalism att också Sovjetunionen rehabiliterats - också de sovjetiska astronauterna får nu dyrkas som hjältar.

Kun suomalaiset äärioikeiston hörhöt ja persut alkoivat vaivihkaa myötäillä Venäjän propagandan teemoja ja painotuksia, ainakin minulle kävi selväksi, että heitä ei oikeasti kiinnostanut perinteinen suomalainen isänmaallisuus pätkääkään. Vielä vähemmän heitä ilahdutti minun projektini eli sen isänmaallisuuden nykyaikaistaminen ja sisällissodan arpien lopullinen parantaminen.

När de högerextrema tokstollarna och sannfinnarna förstulet började upprepa de teman och prioriteringar som karaktäriserade den ryska propagandan, blev det klart för mig att de egentligen gav blanka fan i traditionell finsk fosterländskhet. Ännu mindre var de förtjusta i mitt projekt, dvs i att modernisera den fosterländskheten och äntligen få såren efter inbördeskriget att läkas. 

Heidän politiikassaanhan on nimenomaan kyse hyökkäyksestä koko demokraattista oikeusvaltiota vastaan - se leimattiin kommunismiksi. Kun tarpeeksi kauan jaksaa kuoria sipulikerroksia pois äärioikeistolaisuuden ytimen ympäriltä, sieltä paljastuu pelkkä psykopaatin antisosiaalisuus. Se ei kunnioita edes niitä arvoja, joita oikeiston perinteisesti odotetaan ajavan: isänmaallisuus ei oikeasti kiinnosta sitä, ja kapitalistitkin ovat sen mielestä kommunisteja, jos kelpuuttavat mustankin miehen rahat. Viime kädessä äärioikeisto haluaa purkaa koko järjestäytyneen yhteiskunnan.

När allt kommer omkring handlar deras politik om att helt och hållet krossa den demokratiska rättsstaten (i deras språk "kommunismen"). Orkar man tillräckligt länge skala bort skikt efter skikt i den högerextrema löken, är det till slut ren psykopatisk antisocialitet som kommer fram. Extremhögern hedrar inte ens de värden som högern traditionellt förväntas ta i försvar. Fosterländskheten ger den blanka fan i, och kapitalisterna är kommunister, eftersom de inte säger nej till svarte mannens pengar. Egentligen vill extremhögern avveckla hela det ordnade samhället.

Vaaliehdokkaiden kauhukabinetti - Valkandidaternas skräckkabinett

 Vaaliehdokkaiden joukossa on eräitäkin järkyttäviä kapistuksia, jotka on kuluttajavalistuksen mielessä syytä esitellä kaikelle kansalle.

Det stundar för kommunalval, och bland valkandidaterna möter vi vissa förskräckliga figurer, som det s a s i konsumentupplysningens namn är skäl att presentera för väljarkåren.

Koska eräs tietty taho alkaa välittömästi inistä minulle siitä, että en mainitse vasemmistolaisia, mainitsen aluksi lyhyesti Johannes Yrttiahon, jolla tosin on ollut vaikeuksia pysyä puolueen jäsenenä ja ehdokaslistoilla - hänen tympäisevät venäläismieliset kliseensä, jotka ovat suoraan 80-luvun Rauhanpuolustajien iskulausevarastosta, eivät kuulu tälle ajalle eivätkä miellytä vasemmiston nuorinta polvea.

Vissa aktörer kommer att förebrå mig att jag inte kritiserar vänsterpolitiker. För all del, då ska vi i korthet nämna Johannes Yrttiaho, som visserligen har haft svårt att behålla sin ställning på partiets kandidatlistor - hans irriterande Rysslandvänliga klichéer härstammar direkt från Fredskämparnas propaganda på åttiotalet och hör inte hemma i vår tid, vilket även den yngsta generationen inom Vänstern förefaller anse.

Vasemmiston riveistä löytyy oma kontingenttinsa rikoksiin syyllistyneitä, mutta kyseessä ovat yleisesti ottaen tylsät ja elämänhallinnan puutteesta kielivät rikokset. Putinistiset möläytykset kiinnostavat enemmän, mutta nekin tuntuvat hiljenneen vasemmalla. En ole hirveän varma siitä, miten vakavissaan Johannes Yrttiaho putinismissaan on, koska hänen aikoinaan SKP:ssä toiminut isänsä Jyrki Yrttiaho on ilmeisesti jättänyt hänelle perinnöksi valmiin, perinteistä työläiskommunismia edustavan äänestäjäkunnan - ja kaikesta päätellen tämä ääniläänitys pakottamaan hänet vetämään rasvanahkakommunistista linjaa halusipa tai ei. 

Vänstern har också sin beskärda del kandidater med förbrytelsedomar, men vanligen handlar det om ointressanta och banala brott som snarast beror på bristande balans i livet. Det mera intressanta är putinistiska grodor, men få vänstermänniskor förefaller kläcka sådana. Jag är inte helt säker på hur mycket Johannes Yrttiaho menar det han säger, ty hans framlidne far Jyrki Yrttiaho, på sin tid aktiv i FKP, verkar ha lämnat i arv egen väljarkår som representerar traditionell arbetarkommunism. Av allt att döma ser sig Johannes Yrttiaho nödd att fortsätta inne på samma linje för att inte tappa greppet om sin nedärvda förläning, oberoende av om han vill det eller inte.

Kokoomus on jostain onnistunut hankkimaan listoilleen ainakin yhden tyypin, joka kuuluisi pikemminkin erään toisen hallituspuolueen ehdokkaaksi. Alex Mälkinen Keravalta on syyllistynyt aseelliseen ryöstöön (ase tosin ei tainnut olla ruutiase, mutta ilmakkokin on koko tehokas uhkailuväline) ja liikenteen vaarantamiseen kaahaamalla yli sataaviittäkymppiä satasen rajoitusalueella. Mälkinen on myös pelottavan merirosvon näköinen kaljuine päineen ja silmälappuineen.

Samlingspartiet har hittat någonstans åtminstone en kille som egentligen hör hemma i sannfinnarnas led: Alex Mälkinen från Kervo. Denne yngling har begått ett väpnat inbrott (låt vara var vapnet inte ett krutvapen, men hota kan man också med ett luftgevär) och äventyrande av trafiksäkerheten genom att köra snabbare än hundrafemti km/t där den gällande hastighetsbegränsningen var hundra. Till på köpet ser Mälkinen med sin flintis och sin lapp för ögat ut som en genuin, skrämmande sjörövare.

Sitä jaksan ihmetellä, miksi juuri Kokoomus on alkanut haalia tällaista porukkaa riveihinsä. Kokoomuksen kanssa voi olla eri mieltä monesta asiasta, mutta ainakin puoluetta on pitkään luonnehtinut pyrkimys pysytellä erolla selvästi väkivaltarikoksiin taipuvaisesta, vulgääristä alamaailmasta. Jos rikoksia on puolueen piirissä tehty tai suosittu, kyse on ollut valkokaulusrikollisuudesta, joka toki voi olla yhteiskunnalle vahingollista, mutta joka on sikäli ymmärrettävää, että senkin takana voi olla puutteellinen kyky huolehtia yrittäjän velvollisuuksista - tuottamukselliset kirjanpitorikokset tulevat mieleen.

Vad jag förundrar mig över är att just Samlingspartiet fått för sig att rekrytera dylika figurer. Man kan vara oense med partiet om mycket, men det har länge försökt göra ett respektabelt intryck, dvs undvikit alla associationer med våldsbenägna, vulgära undrevärldstyper. Om någon i partiets omkrets begått eller sett genom fingrarna på förbrytelser, har det handlat om manschettbrottslighet av en sort som visserligen är till men för samhället men som kan förklaras med bristande förmåga att uppfylla ens plikter som företagare - man kommer att tänka på bokföringsbrott begångna av oaktsamhet.

Varsinaiset kovat kundit löytyvät tälläkin kertaa Perussuomalaisten riveistä. Eturivissä näkyy Sheikki Laakson poika Nico, joka on ehdokkaaksi asettautumisensa jälkeen joutunut median ja kansan hampaisiin. Nico-poika on nyt kolmenkymmenen, kaksikymppisenä hän on saanut ehdollisen vankeustuomion, koska seurusteli 14-vuotiaan tytön kanssa. Sheikki Laakso raivoaa siitä, että hänen poikaansa vainotaan, ja paheksuu koko politiikkaa siksi, että siihen kuuluu tällaista ihmisjahtia.

Det är bland de sannfinska kandidaterna som vi återfinner de riktigt tuffa killarna. I främsta ledet syns Nico Laakso, son till Sheikki Laakso. Nico har, när han väl ställt upp som kandidat, hamnat i var mans mun. Unge Nico är nu ungefär tretti år gammal, men som en tjuguårig yngling har han fått villkorlig fängelsedom, eftersom han sällskapat med en fjortis. Sheikki är rasande över att man så här förföljer hans son och uttrycker sitt ogillande av det politiska livet överhuvudtaget, p g a den människojakt hans son råkat ut för.

Ihan aluksi totean, etten ole joka asiasta eri mieltä Sheikin enkä hänen poikansakaan kanssa. Nuorempi Laakso väittää suhteen olleen vapaaehtoinen molempien osapuolten kannalta, ja mahdollisesti näin olikin. Hän myös sanoo olevansa yhä puheväleissä tytön kanssa, enkä minä sitäkään ryhdy epäilemään. Hän tuntuu puheistaan päätellen kokevan joutuneensa oikeusmurhan uhriksi - tai ainakin isä kuulostaa siltä kuin olisi tällä kannalla.

Allra först konstaterar jag att jag inte är helt oense vare sig med Sheikki eller hans son. Den yngre Laakso påstår att förhållandet var frivilligt för bägge parterna, och det är fullt möjligt. Han säger sig också vara på god fot med tjejen, och jag tänker inte ifrågasätta det. Han förefaller också se sig som ett offer av justitiemord, det tycker av allt att döma åtminstone pappan.

No, tähän voi vastata vain latinaksi: dura lex, sed lex, laki on kova, mutta laki. Siihen on syynsä, miksi laki kieltää alaikäisiin sekaantumisen, ja laissa on myös varaukset, joiden perusteella Nico Laakson esittämät lieventävät asianhaarat voidaan ottaa huomioon tuomiota punnittaessa. Kuten itse lakiperinteemme perustanlaskija Olaus Petri sanoi, kaikkea lakia on älyllä käytettävä, sillä suurin oikeus on usein suurin vääryys - ts. konemainen lakipykälien seuraaminen voi olla tosiasiassa epäreilua - ja oikeudessa pitää olla armo mukana.

Men som det heter på latin: dura lex sed lex, lagen är hård, men det är lagen. Det är inte utan skäl som lagen förbjuder beblandelse med minderåriga, och lagen inkluderar också förbehåll och möjligheter att ta i beaktande de mildrande omständigheter som Nico Laakso påpekar. Som självaste grundläggaren för vår juridiska tradition Olaus Petri sade, all lag bör med beskedlighet driven varda, ty högsta rätt är ofta största orätt, dvs. att robotaktigt följa paragrafer kan i verkligheten vara orättvist, och råden måste vara med rätten.

Nico Laakso ei saanut lapsen hyväksikäytöstä ehdotonta eikä täysimääräistä tuomiota, ja siksi lienee mahdollista todeta, että hänen tuomarinsa käytti lakia älyllä ja kohtuudella, armoakin antaen. Laissa olisi ollut asteikkoa kuuteen vuoteen asti, ja Laakson saama rangaistus (kuusi kuukautta) oli selvästi lähempänä vähimmäisrangaistusta, joka on neljä kuukautta.

Nico Laakso dömdes varken till högsta straffmåttet eller ovillkorlig fängelsevistelse, vilket föranleder oss att dra slutsatsen att hans domare skipade rättvisa med beskedlighet. Maximistraffet för sex med en minderårig partner är sex år, och det straff Laakso fick (sex månader) ligger mycket närmare minimimåttet (fyra månader).

Tapauksessa paheksuttavinta ei kuitenkaan ole Laakson oma teko, vaan perussuomalaisten solvaus- ja rasismikulttuuri. Perussuomalaisten tai heitä lähellä olevien nettirasistien piireissä tunnetusti pyritään leimaamaan kaikki maahanmuuttajamiehet lastenraiskaajiksi. Tällaisen puolueen tulisi erityisesti pyrkiä karsimaan kaikki seksuaalirikolliset ehdokaslistoiltaan, jotta puoluetta ei voisi syyttää tekopyhyydestä. Kuitenkin näyttää siltä, että joko persut eivät saa riittävän suurta ehdokasjoukkoa kasaan kelpuuttamatta sekaan myös kotimaisia seksirikollisia, tai sitten persut nyt vain puhuttelevat erityisesti alaikäisiä viettelevää ja raiskaavaa kansanosaa.

Det som här förtjänar ogillande är dock inte så mycket Laaksos egen illgärning, utan den sannfinska kulturen av förolämpningar och rasism. Sannfinnarna och de partiet närstående internetrasisterna försöker som bekant utmåla alla manliga invandrare som barnskändare. Ett sådant parti borde särskilt lägga sig vinn om att avlägsna alla sexbrottslingar från kandidatlistorna, så att partiet inte kunde beskyllas för skenhelighet. Ändå förefaller det att sannfinnarna antingen inte kan skrapa ihop tillräckligt många kandidater utan att släppa igenom också inhemska sexbrottslingar, eller också kan det hända att sannfinnarnas idéer särskilt tilltalar den del av folket som ägnar sig åt att förföra eller våldta minderåriga.

Nico Laakso siis heittäytyi liian romanttiseksi liian nuoren tytön kanssa. Huomattavasti ällöttävämpi tapaus on pälkäneläinen demari Jarmo Salminen, joka on melkein kuusikymppinen ja joka sai kahdeksan kuukautta ehdollista hiplattuaan alle murrosikäistä tyttöä vaatteiden alta. Tietenkään Salminen ei myönnä syyllisyyttään, eihän sieltä kiven sisästäkään syyllistä miestä löydy, jos asianomaisilta itseltään kysyt.

Nico Laakso blev alltså alltför romantisk av sig i en alltför ung flickas sällskap. Ett äckligare intryck gör Jarmo Salminen, en socialdemokrat från Pälkäne, som är nästan sextio år gammal: han fick åtta månader villkorligt när han tafsade på en flicka i förpubertal ålder under kläderna. Naturligtvis medger Salminen ingenting, men besöker du ett fängelse för att fråga fångarna om de är skyldiga till de brott de sitter inne för, svarar de alla att de är offer för justitiemord.

Ville Nukarinen on vähän päälle kolmekymppinen persuehdokas Orimattilasta, jos kohta hän ei rikosten paljastuttua ole enää ehdokkaana - mutta häntä ei enää voi poistaa listoilta, Toisin kuin nuo muut sankarit, hän näyttää ainakin ottavan aikuisen miehen vastuun tekosistaan. Hän on jossain haastattelussa myös puhunut rankasta nuoruudesta, jonka yli hän olisi sittemmin päässyt. Miten vain, mutta minun kirjoissani sellainen rankan nuoruuden kokenut, joka on yhä persu ja vieläpä puolueen ehdokas, ei ole ihan vielä kypsynyt siitä "elämän koulustaan".

Ville Nukarinen är lite över tretti, sannfinne från Orimattila, och om det heter att han efter brottsavslöjandet inte längre är kandidat så kan man hur som helst inte avlägsna honom från listan. I motsats till de där övriga "hjältarna" tycks han åtminstone axla ansvaret för sina gärningar. I någon intervju har han också snackat om en våldsam ungdomstid som han nu återhämtat sig från. För all del, men som jag ser det har en person med våldsamma ungdomsupplevelser inte återhämtat sig från dem om han fortfarande är sannfinne och t o m en sannfinsk valkandidat.

Nukarisen tuomioista on kuitenkin kulunut aika pitkä aika, joten hänellä on ainakin jonkinlainen moraalinen oikeus nähdä tekosensa nuoruudentyhmyyksinä. Ihan samaa ei voi sanoa Niko Hakasalosta, joka on saanut tuomion vasta hiljattain ja on yhä ehdollisesta tuomiostaan koeajalla. Hänenkin tuomionsa on alaikäiseen kohdistuneesta seksuaalirikoksesta, jos kohta hän itsekään ei mikään vanha mies ole - hän on ehdokastietojen mukaan 21-vuotias, mutta onnistuu kyllä kuvissaan näyttämään lupaavan keski-ikäiseltä sedältä.

Nukarinen har dömts till straff för en relativt lång tid sen, vilket betyder att han åtminstone i viss mån är moraliskt berättigad att se sina illdåd som ungdomligt dårskap. Detsamma kan dock inte sägas om Niko Hakasalo, som ännu är på prövotid efter sin villkorliga dom. Han har också begått ett sexbrott mot en minderårig, men han är nästan minderårig själv - enligt valinformationen är han tjuguett år gammal, men i sitt kandidatsfoto ser han redan ut som en medelålders farbror.

Marko Koivu oli ehdokkaana epämääräisen venäläismielisen äärioikeistopuolueen, Vapauden liiton, riveissä. Vapauden liittohan oli tämä Tiihosen Ossin johdolla Ano Turtiaisen Valta kuuluu kansalle -puolueesta (kansan suussa Valta kuuluu Kremlille) irtautunut ryhmä. Marko Koivullakin on aika tuore ehdollinen vankeustuomio lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä.

Marko Koivu ställde upp för ett obskyrt rysslandvänligt högerextremistparti, Frihetsförbundet. Förbundet uppstod när Ossi Tiihonen distanserade sig från Ano Turtiainens parti Makten tillhör folket, som i folkmunnen fått heta Makten tillhör Kreml. Också Marko Koivu har relativt nyligen fått villkorligt fängelse för sexuellt utnyttjande av ett barn.

Marko Kääriäinen taas on vanha prätkäkerholainen. Rikokset, joista hänellä on tuomio, ovat lähinnä parisuhdeväkivaltaa, vaikka onhan siellä seassa raiskauskin. Mies on ilmeisesti istunut ihan vankilassa tekosistaan, eli ei ole jääty ehdollisiin tuomioihin. 

Marko Kääriäinen är en fullvärdig medlem i någon hojklubb. De brott han blivit dömd för handlar för det mesta om våld i parförhållandet, men nog har han en våldtäktsdom också. Det rör sig inte bara om villkorliga straff, han har suttit inne på riktigt för sina förbrytelser.

Riku Kastinen on jo vanhempaa polvea, ja pitää aivan alkajaiseksi korostaa, että hänellä ei ole minkäänlaisia seksuaalirikoksia kontollaan, mutta talouspuolella mennään sitäkin lujempaa: jopa Iltalehti luonnehtii häntä paatuneeksi talousrikolliseksi. Kastinen on tuomittu sekä törkeästä kirjanpitorikoksesta, törkeästä velallisen epärehellisyydestä että liiketoimintakiellun rikkomisesta. Luonnollisestikaan Kastinen ei myönnä tehneensä mitään ja vaatii tuomioiden purkamista. Kyllä, kyllä. Kuten sanottu, eihän sieltä vankilastakaan syyllistä miestä löydy ensimmäistäkään, jos hoidokeilta itseltään kysyy. Perussuomalainen tietysti hänkin.

Riku Kastinen är inte längre någon första resans gosse, och det bör framhävas att han inte begått ett enda sexbrott. Däremot har han kallats för en förhärdad ekonomisk brottsling t o m i kvällstidningen Iltalehti. Kastinen har dömts för grovt bokföringsbrott, grov oredlighet som gäldenär och för brott mot näringsförbud. Naturligtvis medger Kastinen ingenting, utan kräver att domarna upphävs. Javisst ja. Som sagt finns det inte en enda skyldig i fängelset om man frågar "patienterna" själva. Och visst är Kastinen sannfinne, ni gissade alldeles rätt.

Kuopiolainen keskustalainen Tauno Väisänen on sitten taas lapsipornomiehiä, hän on saanut 50 päiväsakkoa lapsipornon hallussapidosta. Hänen kunniakseen luettakoon, että hän myönsi rikoksensa jo tutkintavaiheessa, eli mikään paatunut roisto hän ei ole.

Centerpartisten Tauno Väisänen från Kuopio är också en barnporrentusiast: han har dömts till 50 dagsböter för innehav av barnporr. För rättvisans skull bör det konstateras att han redan under rannsakningen medgav sin förbrytelse, någon obotfärdig skurk är han alltså inte.

Vantaalainen persunuorukainen Janne Mikkonen taas on syyllistynyt törkeän pahoinpitelyn yritykseen hyvin kummallisessa yhteydessä: hän puukotti kuusikymppistä naista, joka oli edellisenä vuonna tarjonnut hänelle, nälkäiselle miehelle, leipää ja makkaraa. Ei ole ihan selvää, mistä poika sitten suuttui niin, että iski tätä tätiä veitsellä - nuoret sällit tunnetusti tekevät tuollaisia juttuja testosteronipäissään. Naiselle ei ilmeisesti koitunut vammoja, kipua ja särkyä kylläkin, koska hän oli pukeutunut turkiksiin, eikä nuorukaisen käyttämä teräasekaan ilmeisesti ollut mikään tappotikari.

Den unge sannfinnen Janne Mikkonen har gjort ett försök till grov misshandel i ett mycket besynnerligt sammanhang: han knivhögg en sextio år gammal dam som föregående året hade bjudit honom, en hungrig man, på bröd och korv. Det är inte helt klart varför killen sen blev så arg att han slog henne med kniv, men det är välkänt att unga män, berusade av testosteron som de är, gör såna saker utan att själva begripa varför. Kvinnan klarade sig oskadd, låt vara med viss sveda och värk, eftersom hon var iklädd päls, och kniven som killen hade var tydligen inte heller någon dödlig dolk.