Toisin kuin moni muu, en pidä Vasemmistoliittoa lähtökohtaisesti toivottomana Venäjän juoksupoikapuolueena. Jo taistolaisaikoina kriittinen asenne virallista ulkopolitiikkaa ja Neuvostoliittoa kohtaan kyti nimenomaan laitavasemmiston idealistisiivessä, joka tunnettiin myös "SKDL:n sosialisteina". Koska SKDL katosi puoluekartalta jo muutama vuosikymmen sitten, voi olla tarpeen selittää, mikä se oli: lyhenne tarkoittaa Suomen Kansan Demokraattista Liittoa, johon Suomen Kommunistinen Puolue kuului jäsenjärjestönä.
I motsats till många andra anser jag inte att Vänsterförbundet för alltid är hopplöst fördömt att förbli ett springpojksparti åt Ryssland. Redan under stalinismens tidevarv uppstod det en kritisk attityd mot den officiella utrikespolitiken och Sovjetunionen bland den idealistiska delen av yttervänstern, de som var kända som "socialisterna inom DFFF". DFFF försvann från den politiska kartan för ett par årtionden sedan, så jag måste kanske förklara vad bokstäverna står för: Demokratiska Förbundet för Finlands Folk, som Finlands Kommunistiska Parti ingick i som medlemsorganisation.
Alun perin se perustettiin kansanrintamaksi, jonka avulla kommunistien oli tarkoitus kerätä kaikki vasemmistolaiset valvontaansa. Vastaavanlaisista juonista jäi jälki Puolan ja Itä-Saksan vallanpitäjäpuolueiden nimiin: neuvostoblokin Puolassa ei ollut kommunistipuoluetta, vaan "Puolan yhdistynyt työväenpuolue" (PZPR, Polska Zjednoczona Partia Robotnicza), ja Itä-Saksan puolue oli "Saksan sosialistinen yhtenäisyyspuolue" (SED, Sozialistische Einheitspartei Deutschlands). Haave sosiaalidemokraattien ja kommunistien yhdistämisestä samaan kommunistijohtoiseen rintamaan jäi Suomessa toteutumatta, eikähän se Itä-Saksassa ja Puolassakaan onnistunut ilman kovakouraista neuvostopainostusta.
Till att börja med var det en paraplyorganisation avsedd för att underkasta hela vänstern kommunistisk kontroll. Liknande försök lämnade sitt spår i namnen på de polska och östtyska makthavarpartierna: under sovjettiden hade Polen inget kommunistiskt parti, utan "Polens förenade arbetarparti" (PZPR, Polska Zjednoczona Partia Robotnicza), och det östtyska partiet hette "Tysklands socialistiska enhetsparti" (SED, Sozialistische Einheitspartei Deutschlands). Drömmen om att förena sossarna och kommunisterna i samma kommunistledda front gick aldrig i uppfyllelse i Finland, och även i Östtyskland och Polen behövdes hårdhänt sovjetisk påtryckning.
Puolassa koko touhussa oli kyse pelkästä teatterista, koska molemmat yhdistyvät puolueet oli tosiasiassa luotu Neuvostoliiton ohjauksella, vaikka toisella oli sotaa edeltäneen Puolan Neuvostoliitosta riippumattoman sosialistipuolueen nimi. Itä-Saksassa taas toinen unionipartnereista oli ihan oikeasti neuvostomiehitysvyöhykkeellä toiminut SPD, Saksan sosiaalidemokraattinen puolue, mutta puolueunioniin se oli pakotettava mm. pidättämällä unionia vastustavat puoluetoimitsijat. Itä-Saksan sosiaalidemokraatteja johti Otto Grotewohl, joka aluksi vastusti puolueiden yhdistymistä, mutta jonka mieli muuttui kun hänet kutsuttiin Karlshorstiin - neuvostomiehittäjien päätukikohtaan - "keskusteluihin".
I Polen handlade det om ren politisk teater, för båda partierna som förenades var fejkorganisationer skapade under sovjetiskt beskydd - låt vara att ett av dem hade samma namn som ett socialistparti som före kriget hade spelat en stor roll i polsk politik och som inte hade haft någonting att göra med Sovjetunionen. I Östtyskland var en av partners i partiunionen däremot det genuina socialdemokratiska partiet, den del av det som var verksam i den sovjetiska ockupationszonen, men partisammanslagningen tvingades fram bl a genom att arrestera alla partifunktionärer som ogillade unionen. De östtyska socialdemokraterna leddes av Otto Grotewohl, som i början motsatte sig partisammanslagningen, men som ändrade åsikt när han väl kallats till "diskussioner" i Karlshorst, där den sovjetiska ockupationsregimen höll hus.
Myös Suomessa SKDL oli alun perin kommunistien tiukassa ohjauksessa, mutta tästä seurasi kaikenlaisia konflikteja. SKDL:n taitelijasiipi ei ollut alkanut vasemmistolaiseksi alistuakseen Kremlin ohjaukseen, vaan enemmänkin kapinoidakseen Suomen ensimmäisen tasavallan kulttuurikonservatismia vastaan. Neuvostoliiton virallinen kulttuuripoliittinen ohjelma oli kuitenkin sosialistisine realismeineen vähintään yhtä konservatiivinen.
Även i Finland styrdes DFFF i början strikt av kommunisterna, men detta ledde till allehanda konflikter. Konstnärerna inom DFFF hade inte blivit vänster för att underkasta sig Kreml, utan snarare för att göra uppror mot kulturkonservatismen i Finlands första republik. Det offentliga kulturpolitiska programmet i Sovjet var dock med sin socialistiska realism minst lika konservativt.
SKDL:n kulttuuripoliittiset linjat veti puljun alkuvuosina Armas Äikiä, joka oli kommunistien maanalaisina vuosina omaksunut Neuvostoliiton kansalaisuuden ja jonka maailmankuva oli politbyrootasoisen latteasti neuvostokommunistinen. Vastapuolella oli esimerkiksi Raoul Palmgren, kirjallisuuskriitikkona yli poliittisten rajojen tunnustusta nauttinut mies, joka kehtasikin sanoa Äikiän omien romaanien olevan taiteellisesti kelvottomia.
Under förbundets tidiga år var det Armas Äikiä som definierade de kulturpolitiska målsättningarna för DFFF. Äikiä hade under den finska kommunismens underjordiska år blivit sovjetisk medborgare, och hans världsbild var lika fantasilöst kommunistisk som politbyråns i Moskva. Hans opponenter inkluderade Raoul Palmgren, en litteraturkritiker uppskattad även i andra politiska läger, som vågade säga, att Äikiäs romaner saknade konstnärligt värde.
Vasemmistoliiton muodostamisessa merkittävää roolia esittivät juuri sellaiset henkilöt, jotka olivat saaneet tarpeekseen kommunistien kommelluksista ja jotka halusivat kunnon puolueen ajamaan köyhien ja marginalisoitujen ryhmien asiaa. Puolueen nuoret aktiivitkin ovat muistuttaneet minulle, että puolueen perustajat korostivat Neuvostoliiton tehneen täydellisen moraalisen vararikon ja tämän edellyttävän täydellistä irtiottoa menneisyydestä.
Folkdemokrater (medlemmarna i DFFF kallades "folkdemokrater") som var trötta på kommunisternas framfart och ville ha ett ordentligt parti för att stå för de fattiga och marginaliserade i samhället spelade en central roll i att grunda Vänsterförbundet. Unga partiaktivister har särskilt påpekat för mig att partigrundarna såg Sovjetunionen som moraliskt helt komprometterat, vilket givetvis innebar att partiet helt skulle bryta med det förflutna.
Nuo nuoret tarkoittavat varmasti mitä sanovat, mutta samalla he koettavat puolueuskollisuuden nimissä puolustella Kyllöstä niiltäkin osin kuin hän ei ole puolusteltavissa. Kyllönen möläytti jotain pakotteiden purkamisesta, ja hän sai heitolleen myös positiivista vastakaikua esimerkiksi somessa norkoilevilta vasemmistosympatisoijilta, jotka uskalsivat paljastaa sisikuntansa puolueaktiiveja paremmin.
Dessa unga människor menar säkert allvar, men samtidigt försöker de i partilojalitetens namn ta Kyllönen i försvar även när de borde veta bättre. Kyllönen talade förbi munnen om att avveckla sanktionerna mot Ryssland, och i sociala medier fick hon positivt gensvar av flera vänstersympatisörer som i motsats till partiaktivister öppet visade vad de stod för.
Tyypillinen "argumentti" tässä keskustelussa oli se, että "talouspakotteet eivät auta kumminkaan". Olen kyllin vanha muistaakseni ne ajat, kun Etelä-Afrikan apartheid-hallitusta painostettiin talouspakottein. Siihen aikaan kukaan kova oikeistolainenkaan - aivan marginalisoituneita hörhöjä lukuun ottamatta - ei kehdannut sanoa ääneen uskovansa rotujen arvojärjestykseen ja pitävänsä apartheid-politiikkaa hyvänä ja toivottavana. Sen sijaan he turvautuivat aivan samanlaisiin tekosyihin kuin nyt vasemmistolaiset Venäjän pakotteiden vastustajat.
Ett typiskt argument i den här diskussionen lydde att "ekonomiska sanktioner ändå inte hjälper". Jag är tillräckligt gammal för att minnas hur apartheidregimen i Sydafrika underkastades ekonomisk påtryckning. På den tiden vågade inte ens någon högerextremist - med undantag av marginaliserade tokstollar - öppet medge att han trodde på en rashierarki och ansåg apartheidpolitiken vara god och önskvärd. Däremot anförde de likadana svepskäl som nu en del vänstermänniskor mot Rysslandssanktionerna.
Omasta mielestäni talouspakotteet Venäjää vastaan ovat vähiten huono kolmesta vaihtoehdosta. Ensimmäinen on se, että Venäjän annetaan rauhassa hyökätä naapurimaihinsa. Tämä antaa Venäjälle sellaisen viestin, että vaikka Suomeenkin sopii panssarilla tulla. Toinen on se, että kerätään iso joukko maita, hyökätään Venäjälle ja murskataan se niin, ettei siitä enää ole uhkailemaan naapureitaan. Tässä ideassa on se erittäin huono puoli, että Venäjällä on ydinaseita, joilla se voi tuhota lännen radioaktiiviseksi hieta-aavikoksi. Kolmas vaihtoehto on, että Venäjään kohdistetaan talouspakotteita rangaistukseksi naapurimaan valtaamisesta. Se on noihin kahteen muuhun verrattuna ehdottomasti pienin paha.
Enligt min mening är ekonomiska sanktioner det minst dåliga av tre alternativ. Det första är att Ryssland utan protester tillåts invadera sina grannländer. Det här ger Ryssland budskapet att det är fritt fram att t ex ta över Finland med pansarvagnar. Det andra alternativet är att organisera en internationell allians av länder, invadera Ryssland i stor skala och knäcka ryssarna så att de aldrig mera kommer att utgöra ett hot mot grannarna. Det här är en mycket dålig idé, ty Ryssland har tillräckligt med kärnvapen för att förvandla Väst till en enda radioaktiv sandöken. Det tredje alternativet är att belägga Ryssland med ekonomiska sanktioner som straff för att ha erövrat ett grannland. I jämförelse med de två andra alternativet är det definitivt det minsta onda.
Kun koetin saada Kyllösen puheista nousseessa somekeskustelussa erään (itse asiassa minua luultavasti nuoremman) vasemmistolaistädin tajuamaan, miksi pidän pakotteita välttämättöminä, vaikken täydellisenä keinona, hän osasi vastata vain, että "Suomi ei ole Ukraina" ja että "Venäjälle on turha yrittää opettaa mitään" - siis antaa Venäjälle talouspakotteilla signaalia siitä, että naapurivaltioiden alueelle hyökkääminen ei ole oikein.
När jag i en diskussion kring Kyllönens yttranden på sociala medier försökte förklara för en vänstertant (en tant som förmodligen var yngre än jag) varför jag ansåg att sanktionerna behövdes, kunde hon bara svara med klyschor som "Finland är inte Ukraina" eller "det är inte lönt att lära Ryssland några läxor" - dvs att det inte lönar sig att genom ekonomiska sanktioner signalisera till Ryssland att det inte är acceptabelt att med vapen i högsta hugg invadera grannländer.
Pohditaanpa ensin sitä heittoa, että "Suomi ei ole Ukraina". Sillä kyseinen henkilö tarkoitti, että Suomen turvallisuus ei siitä järky, vaikka antaisimmekin Venäjän miehittää Ukrainan itäosat. Syy tähän on varmaankin se, että Ukraina ei hänen silmissään ole itsenäinen ja itsenäisyyden ansaitseva kansakunta samalla tavalla kuin Suomi.
Vad ville min opponent säga med orden "Finland är inte Ukraina"? Att det inte hotar Finlands säkerhet att tillåta Ryssland ockupera de östra delarna av Ukraina. Skälet är antagligen att Ukraina i hennes ögon inte är en självständig nation, eller en nation som förtjänar att vara självständig, så som Finland är.
Tällaiselle asenteelle on vaikea löytää muuta selitystä kuin se, että Ukraina on jälkikolonialistinen, vielä siirtomaa-ajoista toipuva valtio. Mutta jostain kumman syystä vasemmistolaiset ovat kyllä hyvin innokkaita puolustamaan sellaisten maiden itsemääräämisoikeutta vaikkapa Ison-Britannian tai Ranskan kaltaisia entisiä siirtomaaisäntiä vastaan, sitten kuitenkin haluavat myöntää Venäjälle oikeuden pompottaa omia vanhoja siirtomaitaan.
Sådana här attityder torde bero på att Ukraina är en postkolonial stat, en som ännu håller på att återhämta sig efter kolonialtiden. Men av något skäl är vänstermänniskor vanligen mycket måna om att ta sådana länders rätt till självbestämmande i försvar mot före detta kolonialmakten om det råkar vara Storbritannien eller Frankrike. Om det handlar om Rysslands kolonier blir det helt andra tongångar.
Juuri vasemmistoidealistisesta näkökulmasta luulisi olevan tärkeää korostaa kaikkien kansojen yhtäläistä oikeutta itsenäisyyteen ja itsemääräämiseen. Sen sijaan idealistiset vasemmistolaiset löytävät itsestään voimapolitiikkapragmaatikon heti kun taikasana "Venäjä" lausutaan. Tätä olen paheksunut ennenkin, mutta täytyy se kai taas kerran toistaa.
Förlåt en yngling, men är det inte precis ur vänsteridealistisk synvinkel som man brukar framhäva alla nationers lika rätt till självständighet och självbestämmande? Men vänsteridealister förefaller återupptäcka inom sig en maktpolitisk pragmatiker varenda gång de hör det magiska ordet "Ryssland". Jag har ogillat det här redan tidigare, men antar att det bör upprepas en gång till.
Mitä sitten tuohon argumenttiin "Venäjälle on turha yrittää opettaa mitään" tulee, se on pohjimmiltaan merkki syvästä kyynisyydestä ja - kyllä, myös halveksunnasta Venäjää ja venäläisiä kohtaan. Tuo heitto perustuu nimittäin viime kädessä siihen ajatukseen, että Venäjä on moraaliton ja paha maa, jolle ei kannata lähettää moraalisia viestejä. Toki siinä voi olla takana myös suoranainen sadomasokistinen, vaivihkainen ihailu Venäjän julmuutta ja ihmisoikeusloukkauksia kohtaan.
Vad sedan gäller argumentet "det lönar sig inte att försöka lära Ryssland några läxor", låter det djupt cyniskt och, ja, föraktfullt gentemot Ryssland och ryssarna. Slängen utgår nämligen från Ryssland som ett omoraliskt och ont land, okänsligt för moraliska budskap. Naturligtvis kan man också skönja en viss sadomasochistisk smygbeundran för Rysslands grymheter och brott mot mänskligheten.
Kyllösen kohdalla näitä älyttömiä asenteita voi toki selittää se, että hän on Kainuusta. En ole käynyt Kainuussa vuosikymmeniin, mutta minulla on sieltä omat muistoni. Kun olin 70-luvulla pikkupoika, äiti oli Kuhmon Lentiirassa englannin ja ruotsin opettajana, ja todella suuri osa paikallisista sai elantonsa Kostamuksen rakennustyömaalta. Neuvostoliitto tarkoitti heille samaa kuin työ, ja työ on aika tärkeää, jos haluaa leipää syödä.
Vad gäller Kyllönen kan hennes idiotiska attityder ha någonting att göra med hennes kajanaländska påbrå. Jag har inte besökt Kajanaland på årtionden, men jag har mina egna minnen därifrån. När jag på sjuttitalet var en liten pojke, arbetade min morsa i Lentiira, Kuhmo som lärare i engelska och svenska, och en mycket stor del av lokalbefolkningen fick sitt levebröd som byggnadsarbetare i Kostamuksja. Sovjetunionen var för dem detsamma som arbete, och utan arbete kan man inte riktigt äta.
Siksi sielläpäin uskotaan yhä Venäjän olevan täynnä kultaharkkoja, joita saa ottaa mukaansa kun osaa venäjäksi pyytää. Kyllösen suomettuneisuudessa voi siis olla kyse vain kotimaakunnan yleisölle suunnatusta populismista, joka sikäläisessä kontekstissa voi jopa vaikuttaa ihan puhtaasti epäpoliittiselta.
Därför inbillar sig folk där fortfarande att marken i Ryssland ligger full med guldtackor som man får ta med sig bara man kan be om dem på ryska. Kyllönens finlandiserade uttalanden kan sålunda kanske bara vara populism riktad till publiken i hemmaprovinsen, och i den kajanaländska kontexten kan denna populism t o m verka helt opolitisk.
