Tuttavapiirissäni on aika paljon ihmisiä, jotka vaativat Suomeen lustraatiota eli poliitikkojen neuvostoyhteyksien selvittämistä jonkinlaisella juridistyyppisellä prosessilla. Kaksikymmentä vuotta sitten kirjoitin suomenruotsalaisen vasemmiston kulttuurilehteen Ny Tidiin jutun, jossa kannatin ajatusta, mutta korostin, että sen tulee koskea kaikkia puolueita. Periaatteessa olen edelleenkin tällä kannalla, mutta en usko, että lustraatiossa nykytilanteessa olisi paljoakaan mieltä.
Jag känner en hel del folk som vill genomföra lustration i Finland, dvs ha en juridisk eller liknande process för att avslöja politikers förbindelser med Sovjetunionen. För tjugo år sedan gav jag ut i den finlandssvenska vänster- och kulturtidningen Ny Tid en drapa där jag uttryckte principiellt stöd för idén men framhävde att den då borde omfatta alla partier. Jag har inte ändrat på min inställning, men jag tror inte lustration har mycket relevans i dagens situation.
Ei siksi etten yhä näkisi paljonkin hyviä syitä, miksi lustraatiota voisi harkita. Monet sen kannattajien esittämistä ovat olleet varsin mielekkäitä. En pitäisi lustraatiota minään katastrofinakaan, jos kohta se voi mennä pieleen monella tavalla.
Jag vill inte säga att det inte skulle finnas bra skäl för att förespråka lustration. Många anhängare har framfört mycket vettiga sådana. Jag ser inte lustration som en katastrof, men å andra sidan tycker jag att det finns många sätt för den att gå snett på.
Äänekkäimmin lustraatiota on vaadittu kokoomustaholla, mikä tietysti luo mielikuvia koko hankkeesta oikeistolaisena, ellei äärioikeistolaisena juonena ja pyrkimyksenä jonkinlaiseen noitavainoon. Jo tämä on omiaan tekemään lustraatiosta kansakuntaa hajottavan, poliittisesti polarisoivan kiistakysymyksen. Vasemmisto pitää lustraatiovaatimuksia kokoomuksen yrityksenä kampittaa, kun se ei pysty pelaamaan reilua poliittista peliä. Vaikka asia ei oikeasti näin olisikaan, politiikassa asiat ovat miltä näyttävät.
Det är på samlingspartistiska hållet kraven på lustration lyder mest högljutt, vilket givetvis ger hela idén en högervriden, t o m högerextrem prägel och får den att framstå som någon sorts häxjakt. Redan detta är ägnat att göra lustration till en nationellt splittrande och politiskt polariserande stridsfråga. Vänstern ser kraven på lustration som ett samlingspartistiskt försök att sätta krokben för motståndaren, något man gör när man inte kan spela rent. Det här må inte vara helt sant, men i politiken brukar saker och ting bedömas efter vad de verkar vara snarare än vad de är.
Moni lustraation kannattaja varmasti onkin yksipuolisen vasemmistovastaisin motiivein liikkeellä, eikä siinä mitään käsittämätöntä olekaan. Vasemmisto ehti olla Suomen politiikassa niin pitkään niin vahvassa hegemonia-asemassa, että se synnytti vastareaktion jo luonnollisista dialektisista syistä. En kuitenkaan pidä viisaana lustraation käyttämistä poliittisen pelin aseena, vaikka kiusauksen siihen ymmärränkin.
Många anhängare av lustration har säkert ensidigt vänsterfientliga bevekelsegrunder, vilket i och för sig är helt förståeligt. Vänstern innehade en så stark hegemoni i finländsk politik så länge, att det av naturliga dialektiska skäl ledde till en motreaktion. Jag finner det ändå inte klokt att missbruka lustration som vapen i politiskt spel, trots all min förståelse för de som känner sig frestade att göra så.
Sen sijaan että vasemmisto yritettäisiin nujertaa lustraatiolla, on syytä pyrkiä siihen, että maanpuolustushenkinen asenne suhteessa Venäjään (ja järkevän pragmaattinen suhtautuminen Natoon) leviäisi myös vasemmistoon. Muissakin maissa on Naton hyväksyviä vasemmistolaisia, eikä ole mitään syytä, miksei meillä voisi olla. Kuten perussuomalaisten nousun pitäisi opettaa, vasemmiston heikkeneminen ei myöskään merkitse, että Venäjän epäasianmukainen vaikutus Suomen sisäisiin asioihin heikkenisi.
I stället för att kuva vänstern genom lustration är det skäl att försöka övertyga vänstermänniskor om hur viktigt det är att se Ryssland som ett hot och medlemskapet i Nato som någonting pragmatiskt vettigt. I andra länder finns det vänsterpartier som accepterar Nato, och det finns ingen orsak att inbilla sig, att vi inte kunde ha det också. Som sannfinländarnas uppgång visar innebär en svag vänster ingalunda att Rysslands osakliga och oskäliga inflytande på Finlands interna angelägenheter blir mindre.
Suomessa on paljon väkeä, joka näkee vasemmiston etujensa puolustajana. Jos perinteinen, demokratian pöytätavat aikoja sitten oppinut vasemmisto heikkenee, näillä eduilla voi ratsastaa valtaan jokin sitä paljon pahemmin Venäjän talutusnuorassa oleva, avoimen totalitaarinen ja yhteiskuntarauhaa tietoisesti murentava liike. Tästä yksi esimerkki ovat persut, mutta aivan avoimesti natsistiset, kommunistiset tai natsismia ja kommunismia uudella (postmodernilla?) tavalla sekoittavatkin liikkeet voisivat olla mahdollisia. Tämänhän näemme Yhdysvalloista: siellä ei ole vasemmistoperinnettä, johon globalisaation väärälle puolelle jääneet voisivat tukeutua, joten heidän protestinsa kanavoituu Trumpin kaltaisen karkean populistisen, Venäjän täysin ohjaileman Mantšurian kandidaatin kautta.
I Finland finns det enkelt uttryckt en massa folk som stöder vänstern av vad de uppfattar som sitt samhälleliga intresse. Om den traditionella vänstern som för länge sen lärt sig demokratins bordsskick försvagas kan detta intresse utnyttjas av någon öppet ryskkontrollerad, totalitär och för samhällsfreden skadlig rörelse. Sannfinnarna är bara ett exempel, men även andra rörelser kan uppstå, kommunistiska, fascistiska eller postmodernt blandade i sin ideologi. Vi ser ju detta i Förenta staterna i dag. Där finns ingen vänstertradition, som globaliseringens förlorare kunde ty sig till, vilket innebär att deras protest helt kanaliseras av en grovt populistisk, helt ryskstyrd "kandidat från Manchuriet", Donald Trump.
Osalla vanhemman polven kokoomuslaisistakin on varmasti yksi jos toinen luuranko kaapissa, ja niiden kaiveleminen voisi aiheuttaa puolueessa sellaista hajaannusta, josta lustraatiota kannattavatkaan kokoomuslaiset eivät olisi hirveän ilahtuneita. En minäkään olisi. Yhteiskunnan vakauden ja ennustettavuuden kannalta vanhat ja vakiintuneet puolueet ovat tärkeitä instituutioita - Timo Soinin ainainen lätinä "vanhojen puolueiden" pahuudesta tarkoittaa, että hänen itsetarkoituksellisena pyrkimyksenään on murentaa isänmaan yhteiskuntarauhaa, mahdollisesti ulkomaisten tukijatahojen (lue: Venäjän diktaattorin) mieliksi - ja vaikka olen puolueen kanssa aika monesta asiasta eri mieltä, en pitäisi Kokoomuksen(kaan) romahdusta, tuhoa ja hajaannusta minään hyvänä ja toivottavana asiana. (Edes persuja en pitänyt yksinomaan pahana asiana, ennen kuin heistä tuli nettiterrori- ja natsipuolue.)
En och annan samlingspartist av den äldre generationen har alldeles säkert sina egna skelett i garderoben, och om dessa dryftas offentligt kan detta leda till sådan splittring inom partiet som även lustrationsvilliga partikamrater i längden inte skulle glädjas åt. Det skulle inte jag vara heller. Gamla och etablerade partier är viktiga institutioner i ett stabilt och solitt samhälle, och Timo Soinis retoriska attacker på "gamla partier" bevisar bara att han är inriktad på att urholka samhällsfreden i fosterlandet, antagligen för att göra sina utländska mecenater (läs: den ryske diktatorn) till lags. Hur oenig jag än är med Samlingspartiet, skulle jag inte se dess kollaps, splittring och fördärv som någonting önskvärt. (Jag såg inte ens sannfinnarna som ett hundraprocentigt ont förrän de blev ett nazistiskt webbterrorparti.)
Vanhojen kokoomuslaisten remonttimiesten ja idänymmärtäjien joukossa on toki jo viikatemies niittänyt paljon satoa, mutta on heillä silti vielä vaikutusvaltaa, ainakin haudantakuisena kaikuna nuorempien puoluetoverien alitajunnassa. Senhän näimme esimerkiksi silloin, kun puolue asettui kannattamaan Venäjän ydinpommitehtaan eli ns. "ydinvoimalan" rakentamista Pyhäjoelle.
De flesta av Samlingspartiets gamla "remontkarlar" och östvänner torde redan ha lämnat det jordiska, men inflytande har de fortfarande, åtminstone som ett eko ur dödsriket i yngre partikamraters undermedvetna. Det såg vi till exempel när partiet tog ställning för att bygga en rysk atombombsfabrik ("kärnkraftverk") i Pyhäjoki.
Suurin syyni suhtautua lustraatioon epäillen on, että se olisi irrelevantti toimenpide nykytilanteen kannalta. Myöskään menneisyyden sovittamisen näkökulmasta se ei välttämättä olisi mielekkäin menettely siirtäessään vastuun liikaa yksittäisille poliitikoille tai yksittäisille puolueille. Vastuu kuuluu kuitenkin koko kansalle, ja suomettuneisuus on koko kansan ongelma.
Mitt viktigaste motiv för att betvivla lustration är att det skulle vara en irrelevant åtgärd ur dagens synvinkel. Det skulle inte heller vara det klokaste sättet med tanke på historiskt förlikningsperspektiv, eftersom det främst skulle ansvarsbelägga enstaka politiker och partier. Ansvaret är dock hela folkets, och finlandiseringen är hela folkets problem.
Lustraation vaatijoissahan on myös perussuomalaisia. Tämä on ilmiselvä harhautusoperaatio. Vaikka Venäjän vaikutusta nykyvasemmistoon ei pidä vähätellä eikä kieltää, perussuomalaiset ja näihin elimellisesti läheisin yhteyksin kytkeytyvä väkivaltainen äärioikeisto ovat tällä hetkellä Venäjän merkittävin ja kovakouraisin juoksupoikajoukkio suomalaisessa politiikassa ja yhteiskunnassa.
Lustration krävs även av en del sannfinnar. Det här är en uppenbar avledningsmanöver. Man bör ingalunda bagatellisera eller förneka det ryska inflytandet på dagens vänster, men faktum kvarstår att sannfinnarna och den våldsbenägna extremhöger som står dem organiskt nära i dag är Rysslands viktigaste och mest hårdhänta springpojkar i finländsk politik och i det finländska samhället.
Perussuomalaisten eli äärioikeiston yhteyttä Venäjään ei myöskään vielä tiedosteta niin laajasti kuin pitäisi, koska käsitys äärioikeiston "isänmaallisuudesta" on niin syvälle juurtunut. Se on kuitenkin vanhentunut viimeistään silloin kun Olavi Mäenpään kaltaiset perinteistä maanpuolustushenkeä edustaneet hahmot marginalisoitiin äärioikeistossa ja tilalle astuivat Homman sivarit ja kruununraakit. Tässä tilanteessa ei pidä kiinnittää päähuomiota menneiden vuosikymmenten suomettumiseen, jos se tarkoittaa, että nykyisistä puolueista ehkä karkeimmin suomettunut pääsee kuin koira veräjästä.
Sannfinnarnas eller extremhögerns ryska anknytning är folk inte heller så allmänt medvetna om som de borde, eftersom uppfattningen om extremhögern som en "fosterländsk" gruppering är så djupt förankrad. Denna uppfattning är dock nu föråldrad, ty traditionella försvarsvänner som t ex Olavi Mäenpää har marginaliserats i extremhögern och fått ge vika för civiltjänstgörare och kronvrak från Homma. I denna situation är det missriktat att ägna all uppmärksamhet åt gångna årtiondens finlandisering, om detta innebär att det mest finlandiserade av dagens partier kommer undan.
Suomettuminen ei ollut ainakaan minun lapsuudessani (olen syntynyt vuonna 1966) enää mikään itsestään selvästi vasemmistolainen eikä ylhäältä pakotettu asia, vaan me olimme siinä kaikki mukana. Isoisäni, vanha maalaisliittolainen paikallispoliitikko, suhtautui hyvin negatiivisesti kuusikymmenluvun radikalismiin ja sitä seuranneeseen taistolaisuuteen. Samalla hän kuitenkin piti yya-ajan idänpolitiikkaa konsti-Kekkosen pirullisen nerokkaana tapana harhauttaa ryssää. Luultavasti tämä näkemys oli aika valtavirtainen siihen aikaan.
Finlandiseringen var under mina barndomsår (jag är född år 1966) inte längre någonting vänstervridet och inte någonting ovanifrån påtvingat heller, utan vi var alla med om den. Min morfar, som varit lokalpolitiker i Agrarförbundets led, såg mycket negativt på sextiotalets radikalism och den stalinism som följde den. Samtidigt uppfattade han dock vsb-tidens östpolitik som sluge Kekkonens diaboliskt snillrika sätt att vilseleda ryssen. Jag antar att det här var vad folk i samhällets huvudfåra på den tiden tyckte.
Minutkin kasvatettiin arvostamaan Paasikiven-Kekkosen linjaa, ja kuten historioitsijat ovat nyt myöhemmin kertoneet, tämän linjan todellinen sisältö oli jotain muuta kuin julkisuudessa kerrottiin. Kekkosen pyrkimys oli tosiaan viedä Suomi salavihkaa kaikkiin mahdollisiin länsirakenteisiin samalla kun Neuvostoliitolle näyteltiin nöyrää poikaa. Sen touhun ongelmallinen puoli oli siinä, että niin poliitikoista kuin kansastakin suuri osa alkoi uskoa siihen Neuvostoliitolle ja kotikommunisteille hämäykseksi tarkoitettuun YYA-löpinään vakavissaan. Sen takia meillä on nykyäänkin niin paljon porukkaa, joka toistelee YYA-liturgiaa ja haluaa paluuta sen mukaiseen politiikkaan.
Jag uppfostrades också till att uppskatta Paasikivi-Kekkonenlinjen, och som historikerna senare berättat för oss, handlade den här linjen om något helt annat än vad som berättats i offentligheten. Kekkonen strävade verkligen till att i smyg införliva Finland med alla möjliga västliga samarbetsstrukturer medan man visade ett ödmjukt ansikte för Sovjetunionen. Det problematiska var att både folket och politikerna på allvar började tro på det svammel om vsb som man använde till att slå blå dunster i ögonen på både finländska kommunister och Sovjet. Därför har vi nu sådana massor av folk som upprepar sin utantillärda vsb-liturgi och vill återgå till vsb-politik.
Ei Neuvostoliiton kanssa todellisuudessa oltu "ystäviä". Venäjän kieltä osattiin erittäin vähän, luultavasti vähemmän kuin nykyään, kun niin monet meistä on 90-luvulla kusetettu opiskelemaan venäjää katteettomiksi osoittautuneilla lupauksilla kielen kaupallisesta hyödynnettävyydestä. Politiikan huipulla tiedettiin hyvin että Neuvostoliitto oli totalitaarinen valtio ja KGB helvetin pelottava tappajakoneisto. Mutta pelottavuudessaan naapuri oli myös kiehtova ja yhteyksillä itään oli jännittävää leikkiä. Poliitikoilla ja journalisteilla oli omat kotiryssänsä ja sellaisista kilpailtiin, koska ne antoivat poliitikkoporukassa katu-uskottavuutta.
Vi var aldrig "vän" med Sovjetunionen. Det var rätt få som behärskade ryska, antagligen färre än i dag, sedan vi på nittitalet duperats till att studera ryska med tomma löften om att tjäna en massa pengar på det. På politikens topphöjder var det välkänt att Sovjet var en totalitär stat och KGB ett jävligt skrämmande dödsmaskineri. Men det var precis därför det också var spännande att leka med förbindelser till Sovjet. Politiker och journalister hade var sin husryss, och de som inte hade drömde om en, eftersom egen husryss gav en gatutrovärdighet bland politikerna.
Ja tässä tullaankin yhteen peruskysymykseen, jonka vastausta lustraatiointoilijat eivät ole selvittäneet itselleen (tuskin kyllä monet muutkaan): onko tässä nyt tarkoituksena nostaa häväistäviksi niitä, joilla oli neuvostoyhteyksiä ja jotka mahdollisesti syyllistyivät rankaisemattomaan vakoiluun, vai niitä, jotka kannattivat sosialistisia tai muulla tavoin vasemmistolaisia ratkaisuja sisäpolitiikassa? Nämä nimittäin eivät olleet, eivätkä nytkään ole, yksi ja sama porukka.
Och här kommer vi fram till en grundfråga svaret på vilken lustrationsentusiaster vanligen inte försökt klargöra vare sig för sig själva eller för de andra: är det nu meningen att offentligt korsfästa de som hade sovjetiska kontakter och som möjligtvis gjorde sig skyldiga till spionage utan att någonsin svara för förbrytelsen, eller de som förespråkade socialistiska eller vänstervänliga inrikespolitiska lösningar? Det här är nämligen inte samma personer, och var det inte då heller.
Kovin oikeistolaisena ja porvarina esiintynyt henkilö saattoi harjoittaa hyvinkin avoimesti vakoilua Neuvostoliiton laskuun tai ainakin möläytellä kännissä kotiryssälleen sellaisia asioita, jotka eivät missään nimessä kuuluneet ulkovallan tietoon. Samalla joku - kieltämättä maanpuolustukselle vahingollinen - pasifistiradikaali oli täysin vailla tällaisia venäläisyhteyksiä. Kumpi heistä olisi lustraation tapahtuessa suurempi konna? Kumpi lustraation olisi tarkoitus saada kiinni?
En person som kallade sig mycket högersinnad eller borgerlig kunde t o m öppet spionera åt Sovjet eller åtminstone i onyktert tillstånd avslöja för sin husryss saker som någon främmande makt absolut inte borde ha fått nys om. Samtidigt kunde en pacifistisk radikal - hur skadlig han än var för försvaret - helt sakna sådana ryska kontakter. Vilken av dem skulle vid lustration ses som en större bov? Vilken av dem är det meningen att sätta dit genom lustration?
Ja ei, en todellakaan ole esittämässä, että se porvari olisi ollut jokin tunnoton maanpetturi tai että se pasifistiradikaali olisi ollut puhtoinen sankari. Ainoa syy miksi pasifistiradikaali ei itse syyllistynyt maanpetokselliseen yhteydenpitoon Neuvostoliiton kanssa tai uskalsi arvostella itänaapuria sadankomitealaislehdessään saattoi hyvinkin olla se, että hän oli liian marginaalinen ja vaikutusvaltaa vailla kiinnostaakseen neuvostotiedustelua. (Silloisen poliittisen elämämme johtava pasifistiradikaali suhtautuu nyky-Venäjään huomattavasti kritiikittömämmin ja suomettuneemmin kuin aikoinaan Neuvostoliittoon, mistä voi tietysti tehdä omat johtopäätöksensä.)
Och nää, jag vill inte insinuera att borgaren i det här scenariot var en psykopatisk fosterlandsförrädare eller att den pacifistiske radikalen var en obefläckad hjälte. Att pacifisten inte själv gjorde sig skyldig till upprätthållande av landsförrädiska förbindelser med Sovjet eller att han vågade kritisera Sovjet i De Hundras Kommittés tidning kunde mycket väl endast bero på att han var en för marginell och maktlös aktör för att väcka intresse hos sovjetiska underrättelsetjänsten. (Den dåvarande ledande pacifistiske radikalen i vårt politiska liv förhåller sig mycket mindre kritiskt till dagens Ryssland än till Sovjet på åttitalet, vilket alla kan dra sina egna slutsatser av.)
Toisaalta se porvarikaan ei välttämättä tiennyt tai tiedostanut menettelevänsä maanpetoksellisesti möläytellessään kotiryssälle isänmaan salaisuuksia. On olemassa sellainen henkinen ilmiö, jolle minulla ei ole muuta nimitystä kuin porvarihybris: ajattelutapa, että se mitä porvari tai luotettavan vasemmistovastainen henkilö tekee, ei määritelmällisesti voi olla maanpetosta.
Å andra sidan var inte borgaren heller medveten om att han handlade landsförrädiskt när han talade förbi munnen med sin husryss. Det finns en företeelse som jag bara kan kalla borgerlig högfärd, dvs ett tankesätt som går ut på att det som en borgare eller en solitt vänsterfientlig person gör enligt definitionen inte kan utgöra landsförräderi.
Erno Paasilinnan körssinkäreä vasemmistojurotus ei jaksa enää kaikilta osin innostaa minua, mutta porvarillisuutta arvostellessaan hän sanoi ainakin yhden oleellisen lauseen: "porvarit samastuvat isänmaahan, koska he omistavat isänmaan". Tämän samastumisen vuoksi porvari on vieraan vallan vieteltävissä ja hämättävissä.
Jag orkar inte längre hysa stor entusiasm för Erno Paasilinnas tobakhest vänstertrumpna essäistik, men i sin kritik av borgerligheten uttryckte han åtminstone en stor sanning: "borgarna identifierar sig med fosterlandet, eftersom de äger fosterlandet". På grund av denna identifikation kan borgaren förföras och förledas till förräderi.
Porvarihybriksen vallassa oleva poliitikko tms. on siksi vieraan maan - myös ohjelmallisesti "vasemmistolaisen" maan eli Neuvostoliiton - tiedustelupalveluille kiitollinen kohde. Jos joku voi syyllistyä maanpetokseen tajuamatta tekevänsä rikoksen, voitte olla varmoja siitä, että hänet hämätään näin myös tekemään.
En borgerligt högfärdig politiker e. dyl. är sålunda ett tacksamt mål för främmande makters underrättelsetjänster, inklusive programmatiskt "vänstersinnade" länder som Sovjet. Om någon kan begå landsförräderi utan att vara medveten om att det han håller på med är ett brott, kan ni vara bergsäkra på att han även kommer att duperas till att göra så.
Olen jopa sitä mieltä, että esimerkiksi rankaisematta jääneet vakoilurikokset eivät välttämättä edes sanoneet kaikkea asianomaisen roolista poliittisen suomettumisen ja neuvostomielistymisen edistäjänä ja mahdollistajana. Muuan tunnettu taistolainen on esimerkiksi jo vuosia, ellei vuosikymmeniä, ollut kaikkien huulilla todellisena suomettumisen harmaana eminenssinä ja YYA-helvetin hiilihangolla huitovana pääperkeleenä - nimeä en mainitse, mutta vihje riittää viisaalle.
Jag vågar t o m påstå att inte ens ostraffade spioneribrott alltid säger det väsentliga om vederbörandes bidrag till politisk finlandisering och sovjetisering. En viss beryktad taistoit har t ex redan i åratal, om inte i årtionden, varit känd som den gråa eminensen bakom finlandiseringen och som självaste hornpelle i vsb-helvetet - jag nämner honom inte vid namn, de invigda gissar nog.
Kyseistä herraa ei kuitenkaan ole saatu ikinä tuomittua mistään rikoslaissa määritellystä vakoilu- eikä maanpetosteosta. Hän on edistänyt suomettumista ja Neuvostoliiton asiaa ilmeisesti vain puhumalla sen puolesta sekä esittelemällä suomalaisia poliitikkoja Neuvostoliiton asiamiehille. Toisin sanoen se mitä hän on tehnyt ei ole täyttänyt minkään rikoksen tunnusmerkistöä. Lain koura ei saa tästä liukkaasta ankeriaasta otetta, koska, Olaus Petrin tuomarinohjeeseen viitatakseni, lakikirja ei saata kaikkia moraalisesti paheksuttavia tekoja luetella.
Denne gentleman har dock aldrig åkt fast för något landsförräderibrott i strafflagen. Han har främjat finlandiseringen och den sovjetiska saken tydligen bara genom att tala för den och genom att presentera finländska politiker för sovjetiska agenter. Det han gjort har alltså inte uppfyllt rekvisiten för någon förbrytelse. Lagens hårda hand får inget grepp om denna slippriga ål, ty lagboken kan inte räkna upp alla moraliskt förkastliga gärningar, för att parafrasera Olaus Petris domarregler.
Eli vaikka lustraatiolle määriteltäisiinkin tarkat juridiset kriteerit, päädytään taas tilanteeseen, jossa pikkutekijät ja lauman mukana kulkeneet sopulit saavat ankarimman rangaistuksen. Samalla moraalisesti ryvettyneemmät henkilöt livistävät kuin koira veräjästä. Die kleinen Diebe hängt man, die grossen lässt man laufen, sanoo sakemanni.
Alltså, även om man skulle definiera stränga juridiska kriterier för lustration, hamnar man i en situation där småbovar och medlöpare straffas mest drakoniskt, medan moraliskt mera korrumperade typer kommer undan. Die kleinen Diebe hängt man, die grossen lässt man laufen, säger tysken.
Entä sitten Neuvostoliiton käyttö sisäpoliittisena lyömäaseena? Se oli porvareillekin mieluisa karttu silloin kun sillä saattoi kalauttaa vasemmistolaista vastustajaa. Esimerkiksi meitä 80-luvun sivaripasifisteja komennettiin ruotuun sanomalla, että YYA ja Neuvostoliitto edellyttävät Suomelta armeijan ylläpitoa. Siis ei siksi, että puolustautuisimme Neuvostoliittoa vastaan, vaan siksi, että puolustaisimme Neuvostoliittoa. Tätä harrasti myös - vetäkääpä henkeä - itse Kari Suomalainen.
Hur var det då med Sovjetunionen som inrikespolitiskt tillhygge? Det var en klubba även borgare älskade att svänga när man kunde slå till en vänstersinnad motståndare. Oss pacifister och på åttitalet försökte man övertala till att göra värnplikt genom att påstå att vsb och Sovjet förutsätter att vi har armé. Alltså inte för att försvara fosterlandet mot Sovjet, utan för att försvara Sovjet. Det här var något även självaste Kari Suomalainen kunde ägna sig åt.
Kyllä vain. Karilla oli aiheesta joskus huumoriton ja saarnaava sarjakuva, jossa hänen alter egonsa julisti aseistakieltäytyjille: "Mahdollisessa kahinassa olemme liitossa veli venäläisen kanssa, joka ei ymmärrä leikkiä sotilasasioissa." Siksi, Kari valisti, sivarien pitäisi ottaa joko kokardi tai nappi otsaan.
Javisst. Kari tecknade en gång i tiden en humorlös och moraliserande serie, där hans alter ego förkunnade för vapenvägrare, att vi "i en eventuell sammandrabbning kommer att vara allierade med onkel Vanja, som inte förstår sig på skämt när det gäller militära angelägenheter". Därför, upplyste oss Kari, bör civarna antingen ta på sig uniformen eller låta sig avrättas med ett traditionellt ryskt skott i skallen.
Siis Kari, jota pidettiin lahjomattomana neuvostopainostuksen arvostelijana, oli kyllä halukas uhkailemaan Neuvostoliiton armottomuudella niitä, jotka olivat tässä asepalvelusasiassa hänen kanssaan eri kannalla. Suomettuneempaa näkökantaa on vaikea löytää kuin se, että "jos olet kanssani eri mieltä, Neuvostoliitto tulee ja ampuu sinut".
Kari, som i allmänhet ansågs vara omutlig i sin kritik av sovjetisk påtryckning, var alltså villig att hota med Sovjetunionens obarmhärtighet de som i den här värnpliktsfrågan inte delade hans åsikt. Det är svårt att hitta en mera finlandiserad inställning än "om du inte är enig med mig så ska Sovjet komma och skjuta ihjäl dig".
Kari tietysti myös mielellään leimasi sivarit Neuvostoliiton hyödyllisiksi idiooteiksi, mikä olikin paremmin linjassa hänen yleisen poliittisen tendenssinsä kanssa. Mutta joskus hänen piirroksissaan ilmeni myös tiettyä varovaista ja vaivihkaista ihailua Neuvostoliiton julmuutta kohtaan. Tästä esimerkkinä mainitsen sen kuvaparin, jossa hän piti pilkkanaan "nykynuorukaisten" oletettua epämiehekkyyttä ja vellihousuisuutta.
Kari utmålade civarna också gärna som Sovjetunionens nyttiga idioter, vilket ju låg bättre i linje med hans allmänna politiska tendens. Men ibland kunde man i hans teckningar skönja en försiktig, förstulen beundran för Sovjetunionens grymhet. Som exempel nämner jag den tvåbildskarikatyr där han gjorde sig lustig över hur omanliga och pjoskiga "dagens unga män" var.
Ensimmäisessä kuvassa (otsikkona: "JOS OLLAAN MENOSSA TÄHÄN SUUNTAAN...") itkuinen ja ahdistunut solttupoika kertoi, kuinka yksi ja toinen sotakaveri oli psykologin, psykiatrin, psykopaatin, pediatrin tai piru tietää minkä pedofiilin haastateltavana ja "mäkin sain neuroosin, kun korpraali huusi mulle".
På den första bilden (under rubriken "OM DET ÄR I DEN HÄR RIKTNINGEN VI ÄR PÅ VÄG...") var det en sjåpig och ängslig soldatgosse som berättade hur alla andra rekryter var borta för att tala med psykologen, psykiatern, psykopaten, pediatern eller fan vet vad det var för en pedofil, och att "jag också fick neuros när korpralen röt till".
Toisessa kuvassa otsikko kuului: "...NIIN TODEN TULLEN OIKEAT MIEHET TULEVAT TÄNNE MUUALTA", ja siinä persoonattomien marssijoiden jättijalat tallasivat maahan suomalaispojat, joiden yllä leijui sellaisia sanoja kuin "Lällällää...hellyyttä...rakkautta...äitiii!" Marssivat jättisotilaat tulivat kuvaan oikealta, eli kartan idästä, eli Neuvostoliitosta - ei jäänyt epäselväksi, missä ne "oikeat miehet" majailivat.
På den andra bilden stod det: "...SÅ SKA I SANNINGENS STUND DE RIKTIGA KARLARNA KOMMA HIT FRÅN ANNAT HÅLL." Där sågs de finska killarna, kring vilka det flög ord som "Flumflumflum...ömhet...kärlek...mammaaaa!", trampas ned av jättestora, opersonliga marscherande fötter. Dessa gigantiska soldater kom in i bilden högerifrån, dvs österifrån på kartan, dvs från Sovjetunionen. Det blev helt klart var de riktiga karlarna höll hus.
Tämä ei valitettavasti ole kovin kaukana nykyisten venäläismielisten äärioikeistolaisten ajattelutavasta. He näet paheksuvat juuri Suomen nykyisen valtiovallan "epämiehekkyyttä" - ts. oikeusvaltiota ja ihmisoikeuksia. Sen sijaan he ihannoivat Venäjää esikuvallisen kovapintaisena ja raakamaisena maana.
Det här ligger tyvärr inte särskilt långt borta från hur dagens rysksinnade högerextremister tänker. De ogillar nämligen precis det "omanliga" i Finlands nuvarande statsmakt, dvs rättsstaten och de mänskliga rättigheterna. Däremot idealiserar de Ryssland, som i sin hårdförhet och brutalitet är en förebild för dem.
Missään tapauksessa ei ole oikein suoraan syyllistää Karia nykyäärioikeiston venäläismielisyydestä, mutta Karin useiden piirrosten perusfilosofiana on pitää Suomea sinisilmäisenä (tai kommunismin turmelemana) yhteiskuntana juuri siksi, että täällä noudatetaan lakia ja kaikki ovat lain edessä yhdenvertaisia. Nyt Venäjällä on vallassa diktaattori, joka ei ole kommunisti mutta joka jakaa tämän saman laillisuutta ja oikeusvaltiota halveksivan ajattelutavan. Karin myöhäiskauden (tekisi mieleni sanoa: Karin rappiokauden) rasistisista kuvista maailmankuvansa nuoruudessaan ammentaneella ei ole mitään syytä vieroksua tämän diktaattorin johtamaa valtaa.
Det är naturligtvis inte rättvist att skuldbelägga Kari för den nuvarande extremhögerns Rysslandvänliga attityder, men den grundläggande filosofin bakom många av hans teckningar är att utmåla Finland som ett blåögt eller av kommunismen korrumperat samhälle precis därför att vi här iakttar laglighet och likaberättigande. I dag har Ryssland en diktator som inte är kommunist men som delar föraktet för legalism och rättsstat. Den som i sin ungdom byggt sin världsbild på skämtteckningar från Karis sena (förfalls)period har inget motiv att ogilla en stormakt som leds av denne diktator.
Ei tällaisella tyypillä alun perinkään ollut muuta syytä kammoksua Neuvostoliittoa kuin sen nimellinen kommunistisuus. Presiis samat julmuudet kelpaavat hänelle mainiosti, kun ne pakataan toiseen aatteelliseen kääreeseen. Hommafoorumia edeltävältä Kansalliselta keskustelufoorumilta muistamme erään ranskalaisen vallankumouksellisen nimeä salanimenään käyttäneen herran, joka avoimesti kehui pitävänsä Stalinia yhtenä oppi-isistään juuri julmuuksien osalta.
Inte för att en sådan typ någonsin hade något annat skäl att ogilla Sovjet än att det var en kommunistisk stat, åtminstone till namnet. Precis samma grymheter storgillas av hans likar om de packas in i en annan ideologi. Från Nationella diskussionsforumet, Hommaforumets föregångare, minns vi en gentleman som tagit sitt täcknamn av en välkänd fransk revolutionär och som öppet kallade Stalin för en av sina läromästare just p g a grymheterna.
Tällaisen äärioikeistolaisen mielestä kommunismissa oli väärää se ja vain se, että kommunistit väittivät julistavansa vapautta ja tasa-arvoa. Sitä vastoin ne tappoleirit ja massateloitukset, jotka meidän tavallisten keskiluokkaisten ihmisten mielestä ovat suurin syy vastustaa kommunismia, ovat hänen mielestään esikuvallisia ja jäljittelemisen arvoisia.
För en sådan här högerextremist var det förkastliga i kommunismen det, och bara det, att kommunisterna påstod sig förespråka frihet och likaberättigande. De dödsläger och massavrättingar som vi normala medelklassmänniskor ser som det viktigaste motivet att bekämpa kommunism är för honom någonting förebildligt, någonting att imitera.
Joskus nuoruuden kiihkossa olisin julistanut, miten tekopyhä Kari oli isänmaallisuudessaan ja maanpuolustushengessään, kun häneltä pääsi edellä kuvattujen laisia läpisuomettuneita möläyksiä. Nyt vanhana patuna annan armon käydä oikeudesta ja totean, että se oli vain esimerkki koko kansakuntaan - myös näennäisesti suomettuneisuutta vastustaviin oikeistolaisiin - juurtuneesta tavasta käydä poliittista keskustelua Neuvostoliittoon vetoamalla. Mitään asiaa ei arvioitu asiaperustein, vaan ennemmin tai myöhemmin otettiin esille Neuvostoliitto ja Neuvostoliiton oletettu kanta siihen.
I ungdomens nit skulle jag kanske ha ondgjort mig över hur skenhelig Kari var när han tillät sig alltigenom finlandiserade yttringar av den sort som ovan beskrivits. Nu är jag såtillvida gammal och senil att jag låter nåd gå före rätt och konstaterar att det bara var ett exempel på hur hela nationen, inklusive de högermänniskor som intalade sig att de bekämpade sig finlandiseringen, hade vant sig vid att i all politisk diskussion åberopa sig till Sovjet. Ingenting kunde bedömas på sakgrunder, utan förr eller senare tog någon upp Sovjetunionen och undrade vad Sovjetunionen skulle tycka om det.
Tuonaikainen poliittinen keskustelu oli ihan tavallisen kansankin tasolla sitä, että pikkupojat osoittelivat toisiaan Neuvostoliitto-merkkisillä leikkipyssyillä huudellen "Pam! Kuolit!" Se, että maassa nousi valtaan samaa keskustelu-ja ajattelumetodia soveltavia poliitikkoja, oli pohjimmiltaan seurausta siitä, että käytännöllisesti katsoen koko kansa oli tällä kannalla. Ja se, että kansa oli tällä kannalla, ei johtunut yksinomaan mistään aivopesusta.
Politiska diskussioner kunde även på folkets nivå snarast påminna om ett låtsaskrig små gossar emellan, där alla hotade varandra med leksaksbössor av märket SOVJETUNIONEN och skrek: "Bang bang, nu dog du!" Att landet regerades av politiker med samma diskussions- och tankemetod var sist och slutligen bara en följd av att hela folket tänkte så här. Och att de gjorde det berodde inte bara på hjärntvätt.
Asia oli nimittäin niin, että suuri osa meistä tuki neuvostomielistä ulkopolitiikkaa, koska piti sitä vilpittömästi oman intressinsä mukaisena. Muillakin kuin minun maalaisliittolaisella isoisälläni (joka kolmikymmenluvulla kulki pistooli taskussa savonlapualaisten varalta) oli kokemusta lapuanliikkeen vainottavana olemisesta. Isoisäni mielestä Kokoomus oli vihollinen, sinimustien hakaristinheiluttajien puolue, ja tätä mieltä hän oli vankkojen henkilökohtaisten kokemusten perusteella. Hänelle Suomen läheisyys Neuvostoliittoon toimi vastapainona Kokoomuksen uhalle, joten hän kannatti kohtuullista suomettuneisuutta reaalipoliittisista tasapainosyistä.
Många av oss stödde nämligen den sovjetsinnade utrikespolitiken därför att de ansåg det ligga i deras intresse. Det var inte bara min morfar, en lokalpolitiker för Agrarförbundet som på trettitalet bar på en pistol för att vid behov kunna försvara sig mot de savolaxiska lappomännen, som hade erfarenhet av att förföljas av extremhögern. Morfadern såg alltid Samlingspartiet som en fiende, som de blåsvarta hakkorsmännens parti, och denna åsikt berodde på hans egna upplevelser. Ur hans synvinkel fungerade närheten till Sovjet som en motvikt till det samlingspartistiska hotet, så han förespråkade en viss måttlig finlandisering av realpolitiska jämviktsskäl.
Todennäköisesti aika moni hänen linjoillaan liikkunut ja hänen kokemuksensa jakanut oli - sekä keskustassa että demareissa - sitä mieltä, että Neuvostoliitto oli jollain tavalla heidänlaistensa henkivakuutus jonkin lapuanliikkeen kaltaisen ilmiön uutta nousua vastaan. Moni varmasti alitajuisesti yhä uskoo itänaapurin olevan jollain salaperäisellä tavalla "antifasistinen" valtio.
Sannolikt var det många centerpartister och socialdemokrater som hade liknande erfarenheter och åsikter. De tyckte att Sovjetunionen på något sätt var deras livsförsäkring mot nya lapporörelser. Och många förefaller i sitt undermedvetna fortfarande tro att vår östra granne på något mystiskt sätt är en "antifascistisk" stat.
Se henkivakuutus vain ei ole minkään arvoinen tänään, kun itärajan takana ei enää ole Neuvostoliittoa, vaan Venäjä, joka yhdistää tsaarin Venäjän ja Stalinin Neuvostoliiton pahimmat puolet ja panostaa nimenomaan äärioikeistoon - väkivaltaiseen, raakaan ja viattomia surmaavaan roskaväkeen - ensisijaisena keinonaan horjuttaa lännen demokraattisia ja avoimia yhteiskuntia. Nykyisten lapuanliikkeiden takana on Venäjä, ja "antifasisti" Johan Bäckmanin kannattajakunta on ryhmittynyt tukemaan samaa MV-tyyppisen valhemedian nettikulttuuria kuin äärioikeistokin.
Den livsförsäkringen är dock i dag inte värd ett öre, när staten bakom vår östgräns inte längre heter Sovjetunionen utan Ryssland, en stat som förenar de värsta sidorna i Tsarrysland och det stalinska Sovjet, en stat som satsar precis på extremhögern - den våldsbenägna, brutala pöbeln beredd att mörda oskyldiga - som sin främsta allierade i sina försök att sätta de demokratiska öppna samhällena i Väst i gungning. Dagens lapporörelser får stöd av Ryssland, och den rysksinnade "antifascisten" Johan Bäckmans anhängare har anslutit sig till samma subkultur av rasistiska lögnmedier som extremhögern.
Tietenkin sitäkin laajemmalle oli levinnyt taloudellisiin realiteetteihin perustuva neuvostomielisyys. Hyvin monet suomalaiset olivat idänkaupasta riippuvaisia, ja rakennushankkeet itärajan tuntumassa työllistivät ihmisiä sellaisissa maaseutupaikoissa, joista muuten olisi lähdetty sankoin joukoin kotimaan kasvukeskuksiin tai Ruotsiin. Sellaisessa paikassa kuin Kuhmon Lentiira, jossa äitini työskenteli opettajana pikkupoikavuosinani, oltiin täysin riippuvaisia Neuvostoliiton - Kostamuksen työmaan - tarjoamista työtilaisuuksista. Siinä kylässä sana "työ" vaiensi kaikki moitteet, joita itänaapuriin saattoi kukaan suunnata.
Ännu mera utbredd var den sovjetvänlighet som berodde på ekonomiska realiteter. Många finländare levde och livnärde sig på östhandeln. Lantbefolkningen utvandrade till Sverige eller till större städer för att finna sysselsättning - med undantag av byar vid östgränsen, där många fann sysselsättning på sovjetiska byggnationsprojekt. Ett fint exempel var byn Lentiira i Kuhmo kommun, där min morsa jobbade som lärare när jag var liten. Där var man helt beroende av de arbetstillfällen som Kostomuksja i Sovjet hade att erbjuda. I Lentiira tystade ordet "arbete" ned alla kritiska ord om vår östra granne.
Tässä näkyykin yhteiskunnallinen perussyy sille, miksi Keskustapuolue oli niin vankasti neuvostomielisen ulkopolitiikan takana. Puolueen keskeisiä arvoja oli elävä maaseutu ja provinssin pitäminen asuttuna, mutta kukaan ei tietenkään halunnut asua maalla, ellei siellä riittänyt töitä. Taloudelliset yhteydet Neuvostoliittoon olivat yksi tapa järjestää ainakin Itä-Suomeen työpaikkoja ja taloudellista toimeliaisuutta.
Här ser vi av vilka sociala skäl Centerpartiet så enigt stod bakom den prosovjetiska utrikespolitiken. Partiet talade för en levande landsbygd och ville inte se provinsen avfolkas, och förstod att folk inte ville stanna kvar på vischan om det inte fanns jobb för dem. Ekonomiskt samarbete med Sovjetunionen var ett sätt att organisera ekonomisk verksamhet och arbetsplatser, åtminstone i östra Finland.
En voi sanoa, että oma asenteeni itäsuomalaisiin pikkupaikkoihin olisi myönteinen - oman taustani vuoksi pidän niitä maanpäällisinä helvetteinä, joista on syytä muuttaa ihmisten ilmoille heti kun vain voi - mutta pystyn kyllä suhtautumaan inhimillisesti myötäeläen sellaisiin paikallispoliitikkoihin ja pomomiehiin, joille oman pitäjän tai oman kaupungin tulevaisuus oli henkilökohtaisesti tärkeä asia. Loppujen lopuksi minunkin maalaisliittolainen isoisäni oli innokas itäsuomalaisen kotikaupunkinsa rakentaja ja kehittäjä. Varmaankin hän oli juuri siksi myös vähän liian hyvä mies sellaiseen käpykylään.
Jag kan inte precis säga att jag skulle hysa några varma tankar om småorter i östra Finland - p g a min egen bakgrund uppfattar jag dem som jordiska helveten som man helst bör flytta ifrån bara man kan - men jag kan nog känna en viss mänsklig sympati för de lokalpolitiker och bossar för vilka det är personligt viktigt att utveckla sin egen socken eller hemstad för att den skulle ha en framtid att drömma om. När allt kommer omkring var även min morfar, den agrare lokalpolitikern, entusiastiskt med om att bygga ut och utveckla sin egen östfinska hemstad. Precis därför var han en lite för bra karl för en sådan kråkvinkel.
Viime aikoina eräiden korkeiden (myös iältään) evp-upseeriemme hakeutuminen Venäjän tukijoiden nettisivustoja, kuten pahamaineista Vastavalkeaa, avustamaan on herättänyt hämmennystä. Itse en ole ollenkaan yhtä ihmeissäni. Nykyään nuoret upseerit kannattavat Natoa, koska eivät ole kasvaneet Kekkosen Suomessa, mutta silloin ennen vanhaan Natoa aidosti vieroksuttiin upseeripiireissäkin. Kun ajattelen vaikkapa Wolf Halstia, joudun myöntämään, että me kapinalliset sivarit 80-luvulla olimme vanhojen upseerien kanssa enemmän samasta puusta veistettyjä kuin kumpikaan osapuoli oli valmis myöntämään.
På sistone har vissa av våra åldrade officerare i avsked börjat skriva artiklar för ryskstödda kommentarsajter på webben - ett bra exempel är den illa beryktade sidan Vastavalkea, "Moteld". Det här har väckt viss bestörtning, men jag är inte alls förvånad över det. I dag förespråkar unga officerare Natomedlemskap, eftersom de inte vuxit upp i det Kekkonenska Finland, men förr i världen såg även aktiva officerare med oblida ögon på Nato. När jag t ex tänker på Wolf Halsti känner jag mig nödd att medge att vi "rebelliska" civiltjänstgörare på åttiotalet liknade de gamla officerarna mer än vare sig vi eller de var beredda att medge.
Halstin henkinen testamentti jälkimaailmalle, kirja nimeltä "Euroopan kriisi 1987", nimittäin tuli monissa näkemyksissään hämmentävän lähelle 80-luvun alun rauhanliikettä. Halsti toki kutsui liikettä ainakin tuolloisessa suomen kielessä verraten harvoin käytetyllä sivistyssanalla "defaitistiseksi", siis tappiomielialaa lietsovaksi. Hän kuitenkin pohti tosissaan, miksi nuoret miehet esimerkiksi silloisessa Länsi-Saksassa eivät halunneet mennä armeijaan, ja päätyi kannalle, joka oli hyvin lähellä monien sadankomitealaisessa rauhanliikkeessä toimineiden pasifistien näkemystä: ylikansallisen Naton osana toimivaa armeijaa ei koettu isänmaata puolustavaksi, vaan sen katsottiin ajavan liiaksi Yhdysvaltain etuja.
Halstis andliga testament till eftervärlden, boken som hette "Euroopan kriisi 1987" ("Den europeiska krisen 1978") liknade i sina bedömningar det tidiga åttiotalets fredsrörelse överraskande mycket. Halsti omtalade rörelsen visserligen som defaitistisk, men han grubblade allvarligt över varför unga män i det dåvarande Västtyskland inte ville göra värnplikt och kom till en slutsats som låg rätt nära vad en hel del pacifister i De hundras kommitté och närstående fredsorganisationer tyckte: en armé som ingick i den överstatliga organisationen Nato uppfattades inte som fosterlandets egen armé, utan ansåg att den alltför mycket gick Förenta Staternas ärenden.
En muista sanoiko Halsti tätä ihan suoraan, mutta muistan ymmärtäneeni hänen kirjansa niin, että hän piti suomalaista 80-luvun alun rauhanliikettä kulttuurilainana Nato-maista. Suomessa liikkeelle ei hänen mielestään ollut sisäsyntyistä tarvetta, koska meillä oli oikeasti isänmaata ja kansan etua puolustava armeija. Nato-maissa oli toisin, vihjasi Halsti.
Jag kommer inte riktigt ihåg om Halsti sade det här rent ut, men jag förstod hans bok åtminstone så, att han såg den finländska fredsrörelsen på åttiotalet som ett kulturlån från Natoländerna. I Finland fanns det inget behov för rörelsen, eftersom våra väpnade styrkor verkligen försvarade fosterlandet och folkets väl. I Natoländerna var det annorlunda, antydde Halsti.
Silloin 1980-luvullahan amerikkalaisten ohjusten sijoittaminen Saksaan synnytti laajoja protesteja. Ohjusten katsottiin olevan merkki siitä, että Yhdysvallat eivät niinkään halua puolustaa saksalaisia Neuvostoliittoa vastaan kuin istua saksalaisten housuilla neuvostoliittolaisten ydinpommituleen. Itse asiassa ohjukset tuotiin Saksaan alun perin saksalaisten poliitikkojen - myös sosiaalidemokraattisten - toiveesta, mutta ulkopoliittisesti epäviisaat amerikkalaistahot möläyttelivät vähän väliä tyhmyyksiä, jotka kelpasivat protestoijien esittämien näkemyksen tueksi. Varmaan myös Neuvostoliiton propaganda ja vaikuttaja-agentit ahersivat taustalla, en minä sitä sano.
På åttiotalet väckte det ju stora protester när det utplacerades amerikanska missiler i Tyskland. Missilerna ansågs vara ett tecken på att Förenta Staterna inte ville försvara tyskarna mot Sovjet, utan snarare utnyttja Tyskland som en ställföreträdande måltavla för ryska atombomber. Egentligen var det tyska politiker - t o m socialdemokrater - som låg bakom missilinitiativet, men utrikespolitiskt mindre klyftiga amerikaner kläckte ur sig dumheter som alltför väl motsvarade demonstranternas farhågor. Naturligvis arbetade även sovjetiska agenter och propagandister i bakgrunden.
Muistelen esimerkiksi neutronipommin isän Samuel Cohenin laukoneen Suomen Kuvalehdessä (luultavasti haastattelu oli käännetty Der Spiegelistä, kuten suuri osa Kuvalehden laadukkaammasta sisällöstä siihen aikaan oli - nykyäänhän sielläkään tuskin enää osataan saksaa), että se iso sota nyt vain joka tapauksessa käytäisiin Euroopassa ja meillä eurooppalaisilla oli paska mäihä. Tämä oli tietysti parasta mahdollista mainosta sille defaitistiselle rauhanliikkeelle ja huonointa Yhdysvalloille.
Jag vill minnas att t ex Samuel Cohen, mannen bakom neutronbomben, sade i en intervju i veckotidningen Suomen Kuvalehti (jag antar att materialet härstammade från Der Spiegel, som största delen av det läsvärda innehållet i SK då var, i dag har väl dom inte heller någon tysktalande kvar på redaktionen) att det nästa storkriget under alla omständigheter kommer att utkämpas i Europa och att vi européer bara hade så dålig tur. Det här var naturligtvis den bästa möjliga reklamen för den defaitistiska fredsrörelsen och den sämsta för Förenta Staterna.
Suomalaiset upseerit saattoivat paheksua rauhanliikettä, mutta heidänkin tavoitteenaan oli säilyttää Suomi jopa ydinsodan tuolle puolen olemassaolevana kansakuntana mahdollisimman vähin tappioin. Tuskinpa he olisivat Suomen armeijassa toimineetkaan, jolleivät he olisi vilpittömästi pyrkineet tähän. Tavoite oli ehkä utopistinen, mutta hei, niinpä olivat rauhanliikkeenkin tavoitteet, joten samassa veneessä siinä oltiin, vaikka kovasti vihamiehiä esitettiinkin.
Finländska officerare kunde uttrycka sitt ogillande, men även de ville bevara Finland som en existerande nation t o m efter ett eventuellt kärnvapenkrig och med så små förluster som möjligt. Om inte så, hade de väl dragit sina slutsatser och gått i avsked. Målsättningen var kanske utopistisk, men det var också fredsrörelsens målsättningar, så man satt nog på samma båt, hur mycket man än låtsades vara ovänner.
Toisin sanoen myös suomalaisen upseerin oli mahdollista vilpittömästi uskoa, että USA tarvitsi Nato-maita vain ydinpommiensa laukaisualustaksi eikä piitannut niiden turvallisuudesta. Tästä vei sitten suora tie periaatteelliseen Nato- ja USA-vastaisuuteen.
Med andra ord kunde även en finländsk officerare uppriktigt tro att USA bara behövde Natoländer som utplaceringsorter för sina atombomber och gav katten i deras säkerhet. Det här ledde sen rakt till en principfast Nato- och USA-fientlig hållning.
