torstai 30. toukokuuta 2013

Mitä minä sanoin, osa tieskuinkapaljon/Vad var det jag sa, del hurmycketsomhelst

(julkaistu ensimmäisen kerran Plazan blogissa 30. toukokuuta 2013/första gången utgiven i Plazas blogg den 30 maj 2013)

Kuten varmaan huomasittekin, eilen osoitettiin mieltä äärioikeiston levittämää nettivihaa vastaan, erityisesti suomenruotsalaisiin kohdistuvaa. En ollut mukana mielenosoituksessa, koska en asu Helsingissä päinkään, mutta katson jo vuosien aikana tehneeni riittävästi hyvän asian puolesta. Kun äärioikeisto nyt on siirtämässä painopistettään maahanmuuttajien demonisoimisesta hurrivihaan, voidaan sanoa sen palanneen juurilleen, Suomalaisuuden liittoon. Liitto on ilmeisesti toiminut koko suomalaisen nykyäärioikeistolaisuuden aatteellisena koulutuskeskuksena - se on se syöpäkasvain, josta kaikki nämä etäpesäkkeet ovat levinneet - ja aikoinaan se tuli tunnetuksi juuri hurrivihan kylväjänä.

Det undgick säkert inte er uppmärksamhet att vi i går upplevde en gatudemonstration mot det näthat som högerextremisterna massivt kör med, inte minst det som riktar sig mot finlandssvenskarna. Jag var inte med, eftersom jag inte bor vare sig i Helsingfors eller någonstans i närheten, men jag anser att jag även utan att delta i demonstrationen gjort mitt för att främja den goda saken. Att högerextremisterna i dag övergår från invandrare till finlandssvenskar som sina främsta hatobjekt innebär att finsk högerradikalism återgår till sina rötter i Finskhetsförbundet, Suomalaisuuden liitto. Förbundet har tydligen fungerat som ideologiskt utbildningsinstitut för all samtida högerextremister i Finland - det är den cancersvulst som gett upphov till alla dessa metastaser - och på sin tid blev det ju ökänt som en svenskfientlig propagandaorganisation.

Suomalaisuuden liiton ensimmäiset hurrivihakampanjat ajoittuvat 80-luvun puoleenväliin, niihin aikoihin kun minä aloittelin yliopisto-opintojani. Vaihdoin Turun yliopistosta Åbo Akademihin alkujaan juuri niiden kampanjojen takia. Vaikka olinkin teinipoikana alkanut puhua isäni kanssa ruotsia, en ensin ajatellut hankkivani yliopistokoulutusta ruotsiksi. Silkka inho ja kuvotus, jota liiton silloin vielä varsin korrektisti ja kirjakielisesti muotoiltu hurrivihalinja minussa herätti, sai minut yksinkertaisen reiluuden ja säällisyyden nimissä menemään heikomman puolelle.

Förbundets första klappjakt mot svenskan ägde rum i mitten av åttitalet, ungefär samtidigt som jag höll på att sätta igång med mina universitetsstudier. Det var precis de svenskfientliga klappjakterna som var orsaken till att jag övergick från Turun Yliopisto till Åbo Akademi. Visserligen hade jag i tonåren börjat prata svenska med pappa men i början tänkte jag inte inhämta universitetsutbildning på svenska. Men det äckel och den vämjelse som Finskhetsförbundets svenskhat ingav mig (då behärskades förbundet ännu av välutbildade, väloljade och slipade herrar som kunde uttrycka sig sakligt) fick mig att i rena anständighetens och rättvisans namn att ta parti för den svagare.

Eurooppalaistyyppiseksi luonnehdittu pakolais- ja ulkomaalaisvastaisuus yleistyivät äärioikeistossamme oikeastaan vasta myöhemmin, jos kohta nekään eivät ole niin vanha ilmiö Keski-Euroopassa kuin yleensä luullaan. Itse asiassa hurrivihan tyyppinen vihamielisyys oman maan etnisiä vähemmistöjä kohtaan on huomattavasti yleisempää ja valtavirtaisempaa länsimaailmassa kuin yleensä tajutaan. Esimerkiksi Jörg Haider aloitti oman poliittisen ilkivallantekijän uransa kylvämällä vihaa - ei maahanmuuttajia, vaan - Itävallan sloveeninkielisiä vastaan (nämä sattuvat näet äärettömän huonoa tuuriaan asumaan Haiderin omassa osavaltiossa, Kärntenissä, jonka pääkaupunki Klagenfurt on ollut aikoinaan merkittävä sloveenikulttuurin tukikohta).

Den sortens invandrar- och flyktingfientlighet som ofta anses typiskt centraleuropeisk blev gängse inom vår extremhöger först senare, låt vara att den inte ens därnere är så gammal och inrotad som vi ofta inbillar oss. I själva verket är hatet mot infödda minoritetsgrupper - som hatet mot finlandssvenskar i Finland - en betydligt mera utbredd och vedertagen förteelse i västvärlden än man vanligen tror. Den österrikiske politiske ofogsmakaren Jörg Haider påbörjade sin karriär genom att så hat mot - nej, inte invandrare, utan - slovensktalande österrikare, som hade den ohyggliga oturen att bo i Kärnten, Haiders egen delstat, vars huvudstad Klagenfurt faktiskt på sin tid varit ett viktigt slovenskspråkigt kulturcentrum.

Ranskassa taas sekä oikeisto- että vasemmistopoliitikot suhtautuvat halveksien kaikkiin yrityksiin valtavirtaistaa maan perinteisiä vähemmistökieliä, kuten bretonia. Ranskaa, tuota Euroopan kielipolitiikan häpeäpilkkua, käytti Suomalaisuuden liitto aikoinaan jopa esimerkkinä kielivähemmistöpolitiikan ”muotoutumassa olevista euronormeista”, joista meidänkin tulisi ottaa oppia. Hyvin samantyyppistä logiikkaa noudattaen Stalinin joukkokarkotukset Siperiaan olisi voinut esittää vähemmistöpolitiikan valistuneena normina esikuvaksi Suomellekin.

I Frankrike ser både höger- och vänsterpolitiker med mycket oblida ögon på alla försök att göra de traditionella minoritetsspråken i landet, som t ex bretonskan, mera accepterade i samhället. Frankrike är en skamfläck i Europa vad gäller de språkliga minoriteternas ställning, men jag kommer väl ihåg hur Finskhetsförbundet hänvisade till de franska förhållandena som någonting eftersträvansvärt, som ett exempel på ”europeiska normer i minoritetspolitik som håller på att ta form”. Med nästan samma logik kunde man tala om de massutvisningar av etniska minoriteter som ägde rum under Stalin som en upplyst norm även Finland bör rätta sig efter.

Suomen kielipolitiikan periaatteena on ollut se, että suomen- ja ruotsinkielisten kulttuuriset ja kielelliset tarpeet ”tyydytetään samanlaisten perusteiden mukaan”. Selvemmin ilmaistuna ajatus on, että ruotsin kielen tulee Suomessa olla samalla tavalla osa yhteiskunnan valtavirtaa kuin suomenkin. Tämä tarkoittaa, että esimerkiksi valtion virastojen tulee palvella molemmilla kielillä, ja kaikille opetetaan mahdollisuuksien rajoissa molemmat kielet. Käytännön kokemus osoittaa, että tämä on tehokkain tapa hoitaa kieliasiat kaksikielisessä maassa.

Den finländska språkpolitiken har av gammalt haft det som princip att de finsk- och svensktalandes kulturella och språkliga behov ska ”tillgodoses på enahanda grunder”. För att uttrycka det mindre högtidligt är det meningen att både svenskan och finskan i Finland hör hemma i samhällets huvudfåra. Detta innebär att t ex statliga ämbetsverk bör betjäna medborgarna på bägge språken och att alla i mån av möjlighet lär sig dem. Praktisk erfarenhet visar att det här är det effektivaste sättet att sköta språkpolitiken i ett tvåspråkigt land.

Toinen vaihtoehto on se, jota noin yleispiirteissään sovelletaan Irlannissa. Siellä virkakoneisto toimii käytännössä yksinomaan englanniksi samalla kun perustetaan erilaisia iirin kielen edistämisvirastoja, jotka julkaisevat säännöllisin väliajoin muistioita siitä, kuinka tärkeää on, että iirin kieltä edistetään virkakunnan piirissä, ja virkamiehet edistävät kuuliaisesti iirin kielen asiaa arkistoimalla tunnollisesti nämä muistiot. Tämä järjestelmö on kallis ja tehoton, ja sitä mieltä ovat sekä iirin kielen edistäjät että sen vastustajat. Kuitenkin täällä meillä kuulee jatkuvasti sensuuntaisia ehdotuksia - nimenomaan jonkinlaisten epämääräisten tehokkuuskuvitelmien vuoksi - että meidän olisi siirryttävä johonkin irlantilaistyyppiseen järjestelmään. Minä tiedän siitä aivan liikaa suositellakseni sitä. Pikemminkin ehdottaisin suomalaista järjestelmää irlantilaisille.

Det andra alternativet är det som i grova drag tillämpas på Irland. Där fungerar ämbetsmaskineriet i praktiken uteslutande på engelska, medan det hela tiden grundas nya ämbetsverk för iriska språkets främjande. Dessa brukar distribuera nya och nya promemorior om hur viktigt det är att främja iriskan inom ämbetsmannakåren, och ämbetsmännen främjar den genom att samvetsgrant arkivera dessa promemorior. Systemet är dyrt och ineffektivt, något som både språkaktivisterna och fienderna till iriskan kan enas om. Ändå hör man hos oss nya och nya utspel - motiverade av nebulösa föreställningar om effektivitet - att vi borde övergå till ett liknande system som Irland har. Jag vet alltför mycket om det för att rekommendera det. Snarare skulle jag föreslå irländarna att överta vårt system.

Itse asiassa ne hysteeriset ruotsinvihaajat, jotka lähettävät tuskaisia ja epätoivoisia uhkauksia ja solvauksia televisiotoimittajille ja journalisteille, samoin kuin ne epämääräisestä liiketaloudellisesta tehokkuudesta vihjailevat, vastustavat nykyistä järjestelmää juuri siksi, että se on toimiva ja tehokas. Sillä on puutteensa, mutta tosiasia on, että se on kyennyt kouluttamaan suuren osan suomenruotsalaisista ja merkittävän osan suomenkielisistä käytännössä lähes kaksikielisiksi. Juuri tämä menestystarina on se mikä ruotsin kielen vihaajia suututtaa. Kaksikielisyys on heille liian elävää ja liian monet suomenkieliset osaavat liian hyvin ruotsia. Tämä ottaa aivan ylettömästi koteloon sitä porukkaa, joka ei voi sietää ruotsia.

De hysteriska svenskhatare som skickar ångestfyllda och förtvivlade hotelser och kränkningar till journalister och programledare - och även de som låter förstå att svenskans ställning borde försvagas i den ekonomiska effektivitetens namn - ogillar det nuvarande systemet precis därför att det fungerar rätt fint. Det har sina brister, men faktum kvarstår att det kunnat utbilda största delen svenskspråkiga och en stor del finskspråkiga nästan till tvåspråkighet. Det är precis den här framgångshistorien som går svenskhatarna på nerverna. Tvåspråkigheten i Finland är alltför levande, och alltför många finskspråkiga behärskar svenska alltför flytande. Det här kan svenskätargänget bara inte stå ut med.

Itsehän jouduin joskus vuosikymmen pari sitten äärioikeiston maalitauluksi mahdollisesti juuri siksi, että olin nettisivuillani kehdannut puolustaa ruotsin asemaa - siis periaatteessa siksi, että olin puolustanut voimassa olevaa lakia, perustuslakia ja valtiosääntöä. Erityisesti roskaväkeä suututti se, mitä olin sanonut ruotsin asemasta vapauden kielenä. Koko itsenäisen Suomen historian ajan ruotsi on ollut se kieli, jolla Suomen asioista on voinut puhua avoimemmin kuin suomeksi. Tasavallan alkuvuosikymmeninä suomenkielistä tiedonvälitystä ja keskustelua rajoitti valkoisen Suomen itsesensuuri, sotien jälkeen taas neuvostoystävällisen ulkopolitiikan vaatimukset. Ruotsinkieliset tiedotusvälineet olivat avoimempia, lisäksi Ruotsin puolella toimi suomenruotsalaisia journalisteja, jotka tunsivat Suomen oloja.

Själv ådrog jag mig högerextremistisk uppmärksamhet antagligen precis därför att jag haft fräckheten att på mina webbsidor försvara svenskans ställning i Finland - dvs i princip därför att jag försvarat gällande lagstiftning, grundlag och regeringsform. Särskilt retade sig pöbeln på vad jag sagt om svenskan som frihetens språk. Under hela Finlands självständiga historia har svenskan varit det språk på  vilket det varit friare att diskutera Finlands förhållanden och angelägenheter än på finska. Under republikens tidiga årtionden var det det vita Finlands självcensur som kringskar finskspråkig nyhetsförmedling och debatt. Efter kriget var det å andra sidan den sovjetvänliga utrikespolitiken och dess krav. Svenskspråkiga massmedier var mera öppna, dessutom hade rikssvenska tidningar anställt finlandssvenska journalister som hade insikt i Finlands samhällsliv.

Äärioikeisto tietää tämän itse asiassa oikein hyvin, ja yksi niistä syistä, miksi se haluaa kieltää suomenkielisiä pääsemästä käsiksi ruotsin osaamiseen, on juuri se, että suomen kieli on se kieli, jota äärioikeisto voi valvoa ja jonka käsitteet se voi määrittää. Näin juuri se on tehnyt lähettämällä nettikommandonsa häiriköimään joka ikiselle keskustelualustalle ja nauramaan pilkallisesti kaikille niille, jotka yrittävät esittää suvaitsevaisia ja humaaneja mielipiteitä suomeksi. Suomen kieli ei ole enää suomalaisten väline ilmaista itseään, vaan äärioikeiston väline suomenkielisen Suomen ajatusten kontrolloimiseksi ja ohjaamiseksi epähumaaniin suuntaan - täysin Orwellin uuskielen hengessä.

Extremhögern vet allt det här egentligen mycket väl, och en av orsakerna varför den vill göra svenskkunskaper oåtkomliga för finnar är att finskan är det språk som extremhögern kan kontrollera och vars begreppssystem den kan definiera. Det är precis det här som den gjort när den låtit sina virtuella kommandotrupper ta över varenda herrans diskussionsforum och skratta ut varje stackare som försöker framföra toleranta och humana åsikter på finska. Finska språket är inte längre ett språk finnarna tar till för att uttrycka sina tankar, utan ett maktmedel som extremhögern använder för att kontrollera tankarna i det finsktalande Finland och styra dem i inhuman riktning - i det orwellska nyspråkets anda.

Tämä ei kuitenkaan ole jäänyt suomenkielisiltä huomaamatta. Itse asiassa uskoisin, että nyt kun suomenkielisiltä on tullut valtavia solidaarisuuden osoituksia suomenruotsalaisille, se johtuu pitkälti siitä, että suomalainen syvällä sisimmässään tietää tarvitsevansa ruotsin kieltä henkireiäkseen. Minä en suinkaan ole keksinyt tätä, vaan tällainen käsitys on luettavissa myös kirjallisuudestamme.

Det här har dock inte undgått de finsktalandes uppmärksamhet. I själva verket tror att de finskspråkiga mäktigt solidariserat sig med finlandssvenskarna precis därför att de vet, innerst inne, att de behöver svenskan som ett andningshål. Det här är ingenting jag hittat på, utan det är en uppfattning en del finska författare delar.

Esimerkiksi Veikko Huovinen laati aikoinaan satiirisen esseen ”Parempi kohtelu keskitysleireille”, johon hän sai innoituksen jostain suomalaisia sodanaikaisia internointileirejä käsitelleestä kirjasta. Huovinen lähti liikkeelle siitä realistisesta oletuksesta, että Suomessa nyt joka tapauksessa on kriisiaikana keskitysleirejä, joten niille pitää jo etukäteen määritellä inhimilliset olot, jottemme päätyisi sellaiseen tilanteeseen, jossa vankiparat joutuvat syömään nälkäänsä mädäntynyttä hevosenlihaa.  Yksi hänen neuvoistaan oli, että keskitysleirille tuli tilata lehti puolueettomasta maasta, mieluiten Ruotsista, koska ”Ruotsi on varmasti puolueeton seuraavassakin sodassa”. Kuvaavaa kyllä hän piti ilmeisesti itsestäänselvyytenä sitä, että suomalaiset osaisivat lukea tuota lehteä.

Jag vill här särskilt nämna Veikko Huovinens satiriska essä ”Parempi kohtelu keskitysleireille” (ungefär ”För bättre förhållanden på koncentrationsläger”), som inspirerades av någon bok om finska interneringsläger under krigsåren. Huovinen utgick realistiskt nog från att Finland under alla omständigheter kommer att ha koncentrationsläger när det en gång blir kris och krig, och att vi därför redan på förhand bör slå fast hurdana förhållanden lägren ska ha, så att framtida fångar inte skulle tvingas äta ruttet hästkött. En av hans idéer var att man borde prenumerera på en tidning från något neutralt land åt fångarna, helst från Sverige, eftersom ”Sverige säkert kommer att bli neutralt även i nästa kriget”. Betecknande nog förefaller han ha tagit det för givet att finnarna kunde läsa tidningen.

Mitä vanhemmaksi elän, sitä sattuvampana pidän tuota Huovisen tarinaa. Itse asiassa keskitysleiri, jolle tilataan ruotsalaista lehteä puolueettoman tiedonvälityksen varmistamiseksi, on jota kuinkin osuva vertauskuva koko Suomelle. Viime aikoina leirillämme ovat alkaneet komennella raakamaiset kapot, jotka ovat pyrkineet viemään lehden pois meiltä. Mutta onneksi vangit ovat pelottomampia kuin kapot luulevat: he panevat kapoille vastaan, vapautensa puolesta. 


Ju äldre jag blir, desto mera träffande känns den där essän för mig, I själva verket är koncentrationslägret som prenumererar på en svensk tidning för att garantera neutral nyhetsförmedling en rätt fin metafor för Finland som ett land. På sistone har brutala kapos försökt ta ifrån oss den där tidningen. Men som tur är är fångarna inte så lätträdda som kapos tror. Fångarna bjuder motstånd för att behålla sin smula frihet.