perjantai 5. elokuuta 2005

Porvarillinen idylli

Nyt kun kesälomani on alkanut, olen oleskellut enimmän aikaa Marian kanssa hänen kesäkämpässään Varissuolla, jos kohta olemmekin käyneet kaupungilla - ja minä poikennut kotona Ylioppilaskylässä - miltei päivittäin. Menemättä yksityiskohtiin voin todeta, että yhteiselämä on sujunut enimmäkseen harmonisissa merkeissä ja suhde syventynyt merkittävästi. Tunnen itseni hyväksi mieheksi ja YTM:ksi. Sitä vakuuttuneempi olen feminismin yleisestä vahingollisuudesta ja valheellisuudesta. Sitä kannattamalla sain vain takkiini. Sitä vastustamalla olen saanut seurakseni hyvän ja reilun ihmisen, joka rakastaa minua. Yksikään feminismin tarjoama elämänohje ei ole ollut hyväksi. Jopa feministien käsitykset naisen seksuaalisuudesta ovat nykyisen kokemukseni mukaan päin helvettiä. Lukekaa femakkojen kirjoja ja tehkää täsmälleen päinvastoin kuin niissä neuvotaan. Vannon ja vakuutan, että saatte silloin ystäviä, menestystä, vaikutusvaltaa tai ainakin hyvän tyttöystävän.

Ahkeran seurustelemisen lisäksi olen myös lueskellut ainakin jossain määrin lisensiaattityöhöni liittyvää kirjallisuutta, nimittäin Günter Grassia, jonka Ein weites Feld on edelleenkin työn alla, mutta jonka tuoreehko romaani sodan saksalaisista uhreista ja näiden kohtalon jälkikaiuista Saksan nuoren uusnatsirahvaan keskuudessa, Im Krebsgang, osoittautui sekä hyväksi kirjaksi että varsin relevantiksi oman lisensiaattityöni kannalta, koska tarkoitukseni on sisällyttää siihen luku Bienekin tetralogian oleellisia teemoja (itäalueiden tavallisten saksalaisten kohtalo, saksalais-puolalainen raja- ja sekakulttuuri ym.) käsitelleistä muista kirjailijoista. Tähän asti listaan ovat päässeet Grassin lisäksi Erwin Strittmatter (joka kirjoitti saksankielisiä romaaneja alasorbinkielisestä kylämiljööstä), Johannes Bobrowski (joka kirjoitti itäeurooppalaisesta mystiikasta) ja Hermann Kant (DDR:läinen valtion juoksupoika, jonka ainoa hyvä romaani Der Aufenthalt käsittelee hänen sotavankeuttaan sodan loppuvaiheessa pikakoulutettuna nuorena saksalaissotilaana Puolassa). Joukon jatkoksi pitänee lisätä vielä kreivitär Marion Dönhoff, jonka tuotantoon olenkin viime vuosina - ja nyt parastaikaa - tutustunut perusteellisesti. Tosin myös Ralph Giordano on kirjoittanut Itä-Preussista.

Sellainenkin kirjailija on kuin Arno Surminski, joka on ilmeisesti kirjoittanut etupäässä nostalgiakirjallisuutta Itä-Preussista. Hänen teoksensa eivät ole ihan niin huonoja, ettei niitä kannattaisi tutkia, mutta herran nimen kohdalla on tyhjä aukko kaikissa kirjallisuudenhistorioissa, lieneekö tematiikka sitten ollut niin tabu vasemmistovivahteiselle yliopistovakiintuneistolle ("vakiintuneisto" on minun termini "establishmentille"). Itse asiassa siinä voisikin olla minulle sauma "etwas Neues zu leisten".