Äärioikeistomme piirissä vaikuttavat julkihomoseksuaalit Joakim Vigelius ja Sebastian Tynkkynen ovat aika ajoin herättäneet hämmentynyttä huomiota ns. edistyksellisissä piireissä. Onhan äärioikeiston keskeinen sanoma, että homona ei saa olla, koska se on homoa. Sitä paitsi nykyinen äärioikeisto keskittyy paljon enemmän kaikenlaiseen identiteettipolitiikkaan ja vähemmistöryhmien vainoamiseen. Ennen vanhaan sille oli ainakin Suomessa tärkeämpää maanpuolustus ja kommunismin (siis oikean väriä tunnustavan kommunismin) vastustaminen. Nykyään kommunisteja ei ole paria pellepuoluetta ja perinneyhdistystä lukuun ottamatta, joten äärioikeisto leimaa kommunisteiksi liberaalit porvaritkin.
Joakim Vigelius och Sebastian Tynkkynen, två öppet homosexuella män som verkar inom vår extremhöger, har av och till väckt förvånad uppmärksamhet i de s k framstegsvänliga kretsarna. Det är ju en central del av extremhögerns förkunnelse att man inte bör vara bög eftersom det är bögigt att vara bög. Dessutom koncentrerar sig den nuvarande extremhögern mycket mer på allehanda identitetspolitik och minoritetsfientlighet. Förr i världen var det viktigare för den att förespråka försvarsvänlighet och bekämpa kommunister (alltså riktiga och verkliga kommunister som kallade sig så). I dag finns det inga kommunister längre, med undantag av ett par clownpartier och traditionsföreningar, så extremhögern utmålar t o m liberala borgare som kommunister.
Homoseksuaalisuus nähtiin työväenliikkeen alku- ja mahtiaikoina yläluokkaisena rappiona. Homoseksuaali saattoi esimerkiksi olla hieno herra, joka metsästi nuoria työläispoikia. Kun Ruotsissa oli meneillään toinen niistä kuuluisista homoskandaaleista, joiden tuloksena Suomeen syntyi käsitys ruotsalaisten homoudesta, vasemmistokirjailija Vilhelm Moberg osallistui kampanjaan, joka käytti skandaalin keskushenkilön homoutta kuningasvastaiseen propagandaan tavoitteenaan Ruotsin muuttaminen tasavallaksi - häväistysjuttuun kuului oleellisesti vihjailu, että ao. mies olisi puuhaillut seksuaalisesti kuningas Kustaa V:n kanssa.
Arbetarrörelsen uppfattade homosexualismen längre som ett exempel på överklassens moraliska förfall. En homosexuell kunde t ex vara en fin överklassgentleman som hyste ett osunt intresse för arbetarynglingar. När en av de två beryktade bögskandaler som i Finland gav upphov till uppfattningen av svenskarna som bögar var på gång i Sverige, bidrog bland annat den vänstersinnade författaren Vilhelm Moberg till en republikansk propagandakampanj mot kungahuset - kampanjen handlade i en icke ringa grad om att insinuera att mannen i fråga hade haft någon sorts kuckeliku med kung Gustav V.
Vaikka homoseksuaalisuus olikin Ruotsissa tuohon aikaan laitonta, yksi ja toinen hoviherra kommentoi huhuja huvittuneesti ja totesi, että oli suorastaan kadehdittavaa, jos vanhalla kuninkaalla riitti vielä puhtia ja potenssia moiseen. Ilmeisesti maailmaanähnyt yläluokka katsoi, että homous oli kielletty kirkon ja tietämättömän rahvaan mieliksi, mutta hienostuneiden aatelisten herrasmiesten kuului ymmärtää ja suvaita tällaisia poikkeavuuksia.
Homosexualitet kunde på den tiden vara olagligt i Sverige, men en och annan hovdignitär kommenterade bögryktena om kungen snarast road och konstaterade, att det var avundsvärt om hans majestät. redan en gammal gubbe, ännu hade kraft och potens nog för att ha homosexuella eskapader. Uppenbarligen ansåg överklassen, världsvan som den var, att bögsex endast var förbjudet för att göra kyrkan och den ignoranta allmogen till lags, medan det för förfinade adelsmän var påbjudet att visa förståelse och tolerans för dylika avvikelser.
Äärioikeistolle poliittisten vastustajien leimaaminen homoiksi on perinne, mutta samalla äärioikeistoon on aina hakeutunut homoseksuaalisia miehiä. Joitakin kuuluisia esimerkkejä löytyy mistäpä muualtakaan kuin saksankielisestä maailmasta.
För extremhögern är det redan en tradition att utmåla politiska opponenter som homosexuella, men samtidigt har det alltid funnits homosexuella män som sökt sig till extremhögerns led. En del välkända exempel kan vi givetvis finna i den tysktalande världen.
Ei mennä heti niiden alkuperäisten natsien historiaan, Puhutaan mieluummin Michael Kühnenistä. Kühnen oli saksalainen uusnatsi, joka aloitteli sotilasuraa kapitulanttina (Zeitsoldat), mutta sai potkut Bundeswehristä luutnantiksi noustuaan, koska hänen osallistumisensa äärioikeistolaiseen toimintaan tuli esimiesten tietoon. Nuorukaisena hän ei ollut täysin yksinomaisesti äärioikeistoon suuntautunut: häntä kiinnosti myös maolaisuus, joka 1970-luvulla olikin muodissa. Meillä Suomessahan Kai Murros, joka aloitti maolaistyylisenä vasemmistovallankumouksellisena ryhtyäkseen sitten äärioikeistolaiseksi väkivallanpalvojaksi, on hyvä esimerkki vastaavanlaisesta kahden ääripään poliittista slalomia harjoittaneesta ideologista.
Låt oss inte gå in på de ursprungliga nazisternas historia ännu. Hellre ska vi ta upp Michael Kühnen. Kühnen var en tysk nynazist som blev kapitulant (Zeitsoldat) i förbundsstatens armé men fick sparken snart efter att ha blivit löjtnant, när det blev bekant att han varit med om högerextrema aktiviteter. Som yngling var han inte ännu helt entydigt högerextremist: han intresserade sig också för maoism, som på 1970-talet var på modet. Här i Finland hade vi ju ett liknande exempel på en ideolog som idkade politisk slalom mellan de två extremiteterna: Kai Murros, som blev bekant som maoistisk vänsterrevolutionär för att sedan ägna sig åt högerextrem våldsdyrkan.
Kühnenistä tuli vaikutusvaltainen ideologinen johtaja, ja hän oli aktiivinen aseistautuneissa äärioikeistoryhmissä. Mutta kun viisi "Kansallissosialistisen toimintarintaman" (Aktionsfront Nationale Sozialisten) jäsentä murhasi nuoren aatetoverin vuonna 1981 tämän "todistetun homoseksuaalisuuden" vuoksi, Kühnen sanouti irti murhasta ja kirjoitti sen jälkimainingeissa, ei nyt sentään mitään Mein Kampfia, mutta kuusikymmensivuisen ohjelma-asiakirjan otsikolla "Kansallissosialismi ja homoseksuaalisuus" istuessaan jo toista vankeustuomiotaan natsiterroristisista rikoksistaan.
Kühnen blev en inflytelserik ideologisk ledare, och han engagerade sig aktivt i beväpnad högerextrem verksamhet. Men när fem medlemmar i "Nationalsocialistiska aktionsfronten" (Aktionsfront Nationale Sozialisten) år 1981 mördade en ung idékamrat p g a att denne var "överbevisad om homosexualitet", distanserade Kühnen sig från mordet och skrev - när han redan avtjänade sin andra fängelsedom för nazistiska terrorbrott - ett sextio sidors programdokument om temat "Nationalsocialism och homosexualitet".
Kühnen päätyi eroamaan natsijärjestöstään homoseksuaalisuutensa vuoksi, jota hän tosin ei koskaan myöntänyt. Hän kirjoitteli alan miehille tyypillisiä miehisyyttä ylistäviä julistustekstejä, joissa hän korosti miesten veljeskuntien roolia kansallissosialismin rakentamisessa ja antoi ymmärtää homoseksuaalisuuden olevan yksi hyväksyttävä tapa purkaa miehisen miehen seksuaalista energialatausta.
Kühnen tog avsked av sin nazistorganisation p g a sin homosexualitet, som han dock aldrig medgav. Han skrev typisk nynazistisk förkunnelse om hur viktiga manliga brödraskap skulle vara i nationalsocialistisk uppbyggnad och lät förstå att homosexualitet kunde vara ett acceptabelt sätt att urladda en manlig mans sexuella energi.
Kühnen kuoli vuonna 1991 Kasselin sairaalassa. Kuolinsyy oli totta kai AIDS: hän oli saanut omista energialatailuistaan HIV-tartunnan.
Kühnen dog år 1991 på ett sjukhus i Kassel. Dödsorsaken var givetvis AIDS: han hade fått HIV-smitta av sina egna energiurladdningar.
Toinen kuuluisa homoseksuaali äärioikeistolainen oli tietysti Jörg Haider, itävaltalainen ja kuollessaan Kärntenin osavaltion maaherra., Haider oli jo toisen polven äärioikeistolainen. Hänen isänsä Robert Haider oli natsi silloin kun natsismi oli Itävallassa vielä selvästi kapinallinen aate ja vaati kanttia: Itävaltaa näet hallitsi enemmän mussolinilainen kuin hitleriläinen diktaattori, katolisen kirkon ja Italian tukeen nojautunut Engelbert Dollfuss. Dollfuss murhattiin natsien yrittäessä vallankaappausta, ja Robert Haider osallistui tähän; häntä saattoi siitä hyvästä uhata kuolemantuomiokin, joka Itävallassa pantiin täytäntöön hyvin pelottavanimisellä erityisitävaltalaisella kapineella. Isä-Haiderille tuli siis kova kiire pelastaa nahkansa lähtemällä pakolaiseksi Hitlerin Saksaan. Anschlussin jälkeen hän toki palasi kotimaahansa ja nousi natsipuolueen jonkin sortin aluejohtajaksi.
En annan välkänd homosexuell högerextremist var givetvis Jörg Haider, österrikisk politisk ledare som dog som regeringschef för förbundsstaten Kärnten. Haider var högerextremist i andra generationen. Hans far Robert Haider var nazist när nazismen i Österrike ännu var en genuint rebellisk ideologi och förutsatte ett visst civilkurage: Österrike leddes nämligen av en diktator som snarare liknade Mussolini än Hitler, Engelbert Dollfuss, som sökte stöd hos Italien och katolska kyrkan. Dollfuss blev till slut mördad när nazisterna försökte ta över makten i landet, och Robert Haider var involverad i denna kupp. Det är tänkbart att Robert, hade han inte flytt till Nazityskland, kunde räkna med dödsstraff för sitt bidrag till det misslyckade maktövertagandet. Efter Anschluss återvände han till hemlandet, och därefter verkade han som någon sorts regional pamp i österrikiska nazistpartiet.
Jörg Haider, kuten isänsä, suhtautui kielteisesti Itävallan erillisyyteen Saksasta. Hän kannatti myös maansa jäsenyyttä Euroopam yhteisössä, vaikka sittemmin vastustikin Euroopan unionia. Mitä muslimeihin ja islamilaiseen maailmaan tulee, hän tietysti vastusti maahanmuuttoa, mutta henkilösuhteiden tasolla hän oli vallan hyvissä väleissä islamilaisen maailman eräisiin diktaattoreihin, vallankin Muammar Gaddafiin, jonka poika Saif al Islam Gaddafi oli hänen läheinen ystävänsä.
Jörg Haider, som pappan, förhöll sig negativt till Österrike som ett från Tyskland separat rike. Han var för Österrikes medlemskap i Europeiska gemenskapen, trots att han efteråt motsatte sig Europeiska unionen. Vad gäller muslimer och den islamska världen, bekämpade han givetvis invandringen, men personligt var han en såt stallbroder till flera diktatorer i islamska världen, särskilt Muammar Gaddafi, vars son Saif al Islam Gaddafi var hans nära vän.
Haider osallistui nuorena opiskelijana erään rituaalimiekkailevan opiskelijayhdistyksen (saksaksi niitä kutsutaan "lyöviksi opiskelijayhdistyksiksi", schlagende Studentenverbindung) toimintaan. Ylipäätään hän oli enemmän perinteinen saksalaisnationalisti kuin monet muut äärioikeistolaiset, varsinkin nykyään, kun aate lainataan amerikankielisiltä nettisivuilta paljoakaan pureksimatta.
Som ung studerande var Haider medlem i en schlagende Studentverbindung, en studentförening som sysslade med rituell duellfäktning. Överhuvudtaget verkar han ha varit mer intresserad av traditionell tysk nationalism än många andra högerextremister, särskilt i våra dagar, då ideologin kommer ofiltrerad från amerikanska www-sidor.
Haider johti Itävallan Vapauspuoluetta (Freiheitliche Partei Österreichs, FPÖ), mutta ei ollut aivan yhtä menestyksekäs puoluejohtajana kuin kuulee väitettävän. Hän joutui FPÖ:n sisäisten riitojen vuoksi lopulta perustamaan oman puolueen, Itävallan tulevaisuuden liiton (BZÖ, Bündnis Zukunft Österreich). Hän onnistui parhaiten omassa osavaltiossaan Kärntenissä, jonka vastaansanomaton yliherra hän oli. Oma osuutensa tähän lienee ollut hänen varhaisella slaavivastaisuudellaan, jolla hän vetosi paikallisiin, autenttisiin ennakkoluuloihin. Kärntenissä asuu merkittävä sloveenivähemmistö (kroaatteja taas asuu Burgenlandin osavaltiossa), ja Haider hankki ainakin tietyssä vaiheessa uraansa kannatusta esittämällä sloveenit kommunistisina soluttautujina. Kärntenin pääkaupunki Klagenfurt am Wörthersee on ollut historiansa aikana merkittäväkin sloveeninkielinen kulttuurikeskus nimellä Celovec.
Haider ledde Österrikiska Frihetspartiet (Freiheitliche Partei Österreichs), men var som partiledare inte så framgångsrik som ofta påstås. P g a inre stridigheter i FPÖ såg han sig till slut nödd att starta eget parti, Alliansen för Österrikes framtid (Bündnis Zukunft Österreich). Han lyckades bäst i sin egen delstat Kärnten, vars oemotsägliga överherre han var. Detta torde ha berott på hans tidiga antislavism, med vilken han vädjade till lokala, autentiska fördomar. Kärnten har en substantiell slovensk minoritet (kroaterna i Österrike bor däremot i förbundsstaten Burgenland), och Haider fick åtminstone i ett visst skede en massa stöd genom att framställa slovenerna som kommunistiska infiltratörer. Kärntens huvudstad Klagenfurt am Wörthersee har under sin historia spelat en betydande roll som slovenskt kulturcentrum under namnet Celovec.
Haider kuoli ajamalla kännipäissään loistoautonsa seinään matkalla homokapakasta Bärentalin taloonsa (Bärental, "Karhulaakso", on eteläisessä Kärntenissä). Talo muuten joutui Haiderin suvun haltuun, kun juutalaisten omaisuus natsiaikana takavarikoitiin - alkuperäiset omistajat olivat italianjuutalaista syntyperää. Tässä voisi joku olla näkevinään jonkinlaista historian ironiaa.
Haider dog när han efter en kväll på bögklubben, dödligt berusad, körde sin lyxbil i väggen på väg till sin villa i Bärental (Bärental, "Björndalen", ligger i Sydkärnten). Villan kom i familjen Haiders ägo när judisk egendom under nazisttiden konfiskerades - de ursprungliga ägarna var av italiensk-judisk bakgrund. Man kan tolka det här som historiens ironi, om man vill.
Ennen Haideria homoseksuaaleja riitti myös alkuperäisten natsien riveissä. Tunnetuin esimerkki on tietysti SA:n johtomies Ernst Röhm, joka oli yleisen käsityksen mukaan Hitlerin läheinen ystävä ja luotettu niin kauan kuin Hitler antoi hänen elää. Hänet surmattiin ns. pitkien puukkojen yönä vuoden 1934 kesä-heinäkuun vaihteessa, kun SA:n väitettiin valmistautuvan vallankaappaukseen, ns. Röhm-Putschiin, ja Hitler muka yritti ehtiä ensin. Valtapoliittinen syy Röhmin surmaamiseen oli, että SA oli päässyt liian vahvaan asemaan ja armeija aikoi panna Hitlerin viralta, ellei tämä panisi SA:ta kuriin. Hitler teki sitten sen mitä hän parhaiten osasi, eli järjesti nirrin pois Röhmiltä.
Före Haider fanns det gott om homosexuella också i de ursprungliga nazisternas led. Det mest kända exemplet är givetvis SA-ledaren Ernst Röhm. som allmänt anses ha varit Hitlers nära vän och förtrogna så länge Führern tillät honom leva. Han mördades under de Långa knivarnas natt i slutet av juni och början av juli 1934, då SA påstods förbereda maktövertagande och Hitler låtsades förebygga det. Det maktpolitiska skälet bakom mordet på Röhm var att SA hade tillskansat sig en alltför stark maktposition: det som hotade var att armén skulle ge Hitler sparken om han inte satte SA på pli. Sedan gjorde Hitler vad han var bäst på, dvs tog Röhm av daga.
Röhmin kerrotaan pitäneen aika estottomia seksiorgioita, mutta mikään varsinainen komistus hän ei ollut. Hän osallistui ensimmäiseen maailmansotaan ja osoitti kuolemaahalveksivaa rohkeutta haavoittuen useaan otteeseen, myös kasvoihin. Hänelle piti rakentaa nenä uudestaan, ja tuonaikainen kauneuskirurgia oli aika puutteellista taidoiltaan, ainakin nykyiseen verrattuna.
Röhm sägs ha organiserat rätt ohämmade sexorgier, men någon skönhet var han inte. Han kämpade i första världskriget och utmärkte sig med dödsföraktande tapperhet, varvid han sårades flera gånger, också i ansiktet. Man var tvungen att bygga upp en ny näsa åt honom, och dåtida skönhetskirurgi saknade en viss skicklighet, åtminstone i jämförelse med dagens dito.
