Valmiiden ajatusten sanakirja - En ordbok över säkerhetspolitiska klichéer

Muuan kaveri, ellei peräti (heh) toveri, jonka tunnen tuolta meidän Nato-haukkojen juonittelupiireistä, laati seuraavan listan väsyneistä kliseistä ja iskusanoista, joita näkee Naton vastustajien jaarituksissa.

En kompis, eller borde man kanske kalla honom för kamrat (ha!), som jag lärt känna i våra mygelkretsar för Natohökar, utarbetade följande lista över trötta klichéer och floskler som man ofta ser i Natofientliga drapor.

1) Maantieteelle emme voi mitään

1) Vi kan inte göra något åt geografin

2) Naton laajeneminen Venäjän rajalle

2) Natoutvidgningen ända fram till ryska gränsen

3) Russofobia

3) Russofobi

4) Erityissuhde Venäjän kanssa

4) Vår särskilda relation med Ryssland

5) Tärkein kauppakumppani

5) Vår viktigaste handelspartner

6) Pietarin metropolin mahdollisuudet

6) Metropolen Sankt-Petersburg och dess möjligheter

7) Naton sisämeri

7) Östersjön som Natos inre hav

8) Liennytyspolitiikka

8) Avspänningspolitiken

9) Niinistön aloite

9) Niinistös initiativ

10) Nato provosoi

10) Nato provocerar

11) Venäjä tuntee itsensä uhatuksi

11) Ryssland känner sig hotat

12) Karhun kainalossa on hyvä olla

12) "Det är varmt i björnens armhåla"

Kommentoidaanpa näitä kliseitä muutamalla lauseella.

Låt oss kommentera dessa klichéer i korthet.

"Maantieteelle emme voi mitään". Tämä on aivan totta. Mutta siitä voidaan keskustella, miten puolustus järjestetään tämän maantieteen ikäviltä ja väistämättömiltä seurauksilta varautumiseksi. Aika moni Venäjän länsirajalla sijaitseva maa on liittynyt Natoon juuri siksi, että maantieteelle emme voi mitään.

"Vi kan inte göra något åt geografin". Det här är visst sant, men man kan sen fråga sig, hur man ska ordna försvaret för att förbereda sig infor de ohyggliga och oundvikliga följder som hänger ihop med geografin. Det är en hel del länder längs Rysslands västra gräns som anslutit sig till Nato precis därför att vi inte kan göra något åt geografin.

"Naton laajeneminen Venäjän rajalle". Huomatkaa sananvalinta: Nato laajenee ikään kuin omatahtoisena, omalakisena laitoksena. Todellisuudessa Nato on laajentunut siksi, että Venäjän läheisyydessä sijaitsevat valtiot ovat sitä halunneet. Ja miksi ovat halunneet? Siksi, että niillä on puolen vuosisadan kokemus Venäjän sortavasta ylivallasta, ja siksi, että Venäjä ei ole myöntänyt vastuutaan Neuvostoliiton näitä valtioita ja niiden kansoja vastaan tekemistä rikoksista, vaan päin vastoin alkanut ihannoida Neuvostoliiton julminta diktaattoria Stalinia. (Länsi-)Saksa on aivan toisessa määrin ottanut vastuuta Natsi-Saksan rikoksista, mikä on puolestaan muuttanut koko saksalaista kulttuuria myönteiseen ja rakentavaan suuntaan. (Kukaan ei tietenkään ole hämmästynyt siitä, että uusnatsismi on voimakkainta entisessä kommunistisessa Itä-Saksassa.)

"Natoutvidgningen ända fram till ryska gränsen". Märk väl ordvalet: Nato utvidgar sig som om det vore en institution med egen vilja och egna lagar. Men egentligen beror denna Natoutvidgning på att länder belägna nästintill Ryssland uttryckligen velat detta. Och varför det? Därför att de har ett halvt århundrades erfarenhet av förtrycket under rysk överhöghet, och därför att Ryssland inte har medgett sitt ansvar för de brott Sovjetunionen begått mot dessa länder och deras folk, utan snarare börjat idealisera Sovjetunionens värsta diktator Stalin. (Väst-)Tyskland har ju tagit ansvar för de nazistiska brotten, så att hela den tyska kulturen förändrats i positiv och konstruktiv riktning. (Ingen är givetvis förvånad över att nynazismen är starkast i exkommunistiska Östtyskland.)

Tässäkin kliseessä näkyy vainoharhainen kammo Natoa ja Yhdysvaltoja kohtaan. En sano ettei niitä saisi arvostella, mutta arvostellaan sitten asiaperustein. Erilaiset vasemmistolaisiksi ja rauhanaktivisteiksi itseään luonnehtivat ovat mielellään halukkaita ymmärtämään pimahtaneintakin diktaattoria tämän kotimaan omasta historiasta ja yhteiskunnasta käsin, selittäen, että diktaattori on päätynyt asemaansa inhimillisesti myötäelettävistä syistä. Samalla kuitenkin Nato ja USA esitetään monoliittisen paholaismaisina valtatahoina, joiden kaikki aikeet ja pyyteet ovat imperialismia.

Även den här klichén återspeglar paranoid Natoskräck och Amerikaskräck. Jag vill inte säga att man inte får kritisera dem, men kritiken bör vara baserad på sakskäl. Många som tror sig vara vänsteridealister och fredsaktivister är gärna beredda att förstå den mest förryckte diktator och bortförklara hans grymheter med hänvisning till hans hemlands historia och samhällsförhållanden och i allmänhet till mänskligt förståeliga skäl bakom hans makttillträde. Samtidigt framställs dock Nato och USA som monolitiskt djävulska maktcentra som inte motiveras av annat än imperialism.  

Olisikohan liikaa vaadittu, että alettaisiin yhtä empaattisesti ymmärtää myös Itä-Euroopan Nato-laajentumisen taustalla olevia tekijöitä? Samoin olisi syytä kerrata Naton perustamisen syyt - ja muistaa puolustusliiton vanhastaan nauttineen laajaa tukea myös Länsi-Euroopan sosiaalidemokraattisissa puolueissa.

Vore det för mycket krävt att visa liknande empatisk förståelse för det som ligger bakom Natoutvidgningen i Östeuropa? Samtidigt kunde man också repetera skälen till Natos grundande - och komma ihåg att försvarsalliansen sedan gammalt även åtnjutit stöd hos socialdemokratiska partier i Västeuropa.

"Russofobia". Russofobia tarkoittaa sananmukaisesti kääntäen Venäjän pelkoa. Edelliseen kohtaan viitaten: miksi ihmeessä ei pelättäisi Venäjää kaiken sen pahan jälkeen, mitä Neuvostoliitto on aiheuttanut? Putinin johdolla Venäjä on yksiselitteisesti julistautumassa Neuvostoliiton jatkajaksi ja puolustelijaksi. Siinä on pelolle ja vihalle aivan riittävästi aihetta.

"Russofobi". Det här stora ordet betyder ordagrant att man är rädd för Ryssland. För att hänvisa till det föregående: varför skulle vi inte vara rädda för Ryssland efter allt det onda som Sovjetunionen åsamkat mänskligheten? Under Putins ledning håller Ryssland på att förvandla sig till Sovjetunionens arvinge som vill försvara och bagatellisera de sovjetiska skräckdåden. Är det då orättvist att vara rädd för och hata Ryssland?

Jos Saksassa oltaisiin ihan valtion voimin rehabilitoimassa Hitleriä ja jos siellä puhuttaisiin entisten alueiden takaisinvaltaamisesta yhtä virallisella taholla kuin Venäjällä tehdään, kyllä se germanofobiakin olisi yhtä laajaa, ja yhtä oikeutettua. 

Skulle tyska staten hålla på att rehabilitera Hitler och skulle skribenter närstående tyska staten spekulera med att återerövra avträdda områden, så skulle germanofobin vara lika utbredd och lika berättigad som russofobin.

Jos Venäjä haluaa russofobiasta eroon, sen tulisi ennen muuta panostaa pitkäjänteiseen hyvien suhteiden luomiseen länsinaapureihinsa. Siitä vain ei tule mitään jatkuvalla uhkailulla, ilmatilan loukkaamisella ja sotaharjoittelulla.

Vill Ryssland bekämpa russofobi så bör ryssarna främst satsa på att tålmodigt skapa vänskapliga relationer med de västra grannarna. Hotelser, luftrumskränkningar och krigsmanövrar hjälper inte.

"Erityissuhde Venäjän kanssa". Suomella ei todellakaan ole mitään erityissuhdetta Venäjän kanssa. Suomettuneisuuden aikojen ajatus erityissuhteesta Neuvostoliittoon oli ennen kaikkea alibi, jonka varjossa Suomi saatettiin kaikessa hiljaisuudessa sumplia mukaan esimerkiksi lännen tieteellisiin yhteistyöelimiin. Tätä ei kuitenkaan voitu paljastaa kansalle, joten yllättävän suuri osa meistä ihan oikeasti uskoi siihen hölynpölyyn, ainakin jossain määrin.

"Vår särskilda relation med Ryssland". Finland har faktiskt ingen "särskild" relation med Ryssland. Under finlandiseringens tidevarv upprätthölls föreställningen om en sådan särskild relation främst som ett alibi som möjliggjorde att i all stillhet bli medlemsstat i en hel del västliga samarbetsorganisationer, främst vetenskapliga sådana. Detta kunde dock inte avslöjas för folket, vilket ledde till att en överraskande stor del av oss trodde på det där svamlet, åtminstone delvis.

Erityisesti käsitys suomalaisista jonkinlaisina Venäjän asiantuntijoina on täysin lapsellinen. Suomalaisten Venäjän-tuntijuus on pahimmillaan sitä, että uskotaan Venäjän propagandaa silmät sinisinä. Silloin kun aloin itse perehtyä maailmalla tehtävään Venäjän-tutkimukseen, oli kuin suomukset olisivat pudonneet silmiltä, kun näin, miten syvällekäyvää ja asiantuntevaa Venäjän ja Itä-Euroopan tutkimusta amerikkalaisissa yliopistoissa harjoitettiin. Suomen virallinen totuus oli Neuvostoliiton romahtamiseen saakka, etteivät jenkit itänaapuristamme mitään tiedä, ja aika monet uskovat tähän hölynpölyyn vieläkin.

Att vi här i Finland skulle vara någon sorts benådade Rysslandkännare är en helt barnslig uppfattning. Finsk Rysslandexpertis består som värst i att blåögt tro på rysk propaganda. När jag började ta del av den Rysslandforskning som pågår ute i världen föll fjällen från mina ögon när jag såg hur djuplodande och sakkunnig Ryssland- och Östeuropaforskningen i amerikanska universitet var. Den officiella sanningen i Finland lydde dock ända fram till Sovjetunionens krasch att jänkarna ingenting vet om vår östra granne, och en hel del finländare tror fortfarande på denna smörja.

"Tärkein kauppakumppani". Venäjä ei ole vahva eikä kehittynyt talous, vaan muistuttaa monella tapaa pikemminkin kehitysmaata, eikä se ole Suomen tärkein kauppakumppani. Talousmiehiähän minä en ole, mutta viimeksi näkemäni tilaston mukaan Saksa ja Ruotsi ovat tärkeimmät.

"Vår viktigaste handelspartner". Ryssland är inte en stark eller välutvecklad ekonomi, utan liknar på många sätt snarare ett u-land, och det är definitivt inte vår viktigaste handelspartner. Jag är ingen ekonom, men enligt den statistik jag senast sett är Tyskland och Sverige viktigare.

Viimeiset kolmekymmentä vuotta jatkunut hurrivihan lietsominen muuten on heikentänyt Suomessa ruotsin taidon lisäksi myös saksan osaamista - suomalaisellehan näiden kahden kielen taito kulkee käsi kädessä. Miettikääpä tuota kauppatilastoa ja tuumikaapa sitten sitä, kenen intressissä voisi olla suomalaisten saksan- ja ruotsintaidon heikkeneminen. 

Den uppvigling till hat mot finlandssvenskar och svenska språket som pågått i tretti år har i Finland inte bara lett till att kunskaperna i svenska gått tillbaka - samma nedgång har också drabbat våra tyskkunskaper, eftersom dessa två språk för en finne går hand i hand. Reflektera en stund över den där handelsstatistiken och fråga er sen, i vems intresse det månne ligger att försvaga tysk- och svenskkunskaperna i Finland. 

"Pietarin metropolin mahdollisuudet". Tämä on yksi muunnelma siitä iänikuisesta teemasta, että Venäjä on muka käsittämättömän rikas maa, josta saa kultaharkkoja mukaan jos jaksaa kantaa ja osaa venäjäksi pyytää. Toistan taas kerran sen, että Venäjän kaupallisista mahdollisuuksista on pöhisty kaksi vuosikymmentä ja koulutettu kokonainen sukupolvi venäjän osaajia kortistoon. Puhutaan bisnestilaisuuksista, mutta niitä ei konkretisoida mitenkään.

"Metropolen Sankt-Petersburg och dess möjligheter". Det här är en variation till på det temat, att Ryssland kantänka är ett obegripligt rikt land som ligger fullt med guldtackor som man får ta om man orkar bära dem och kan be om en på ryska. Jag upprepar en gång till att en hel generation finska studenter utbildats till rysktalande arbetslösa genom att slå trumma om Rysslands merkantila möjligheter. Det svamlas en massa om affärschanser i Ryssland, men vad de där affärschanserna konkret går ut på, det preciseras aldrig.

Itse asiassa jo ennen nykyistä maailmanpoliittista vastakkainasettelua Venäjän kanssa oli selviä merkkejä siitä, että itänaapurissa ei haluttu asiallisia kauppasuhteita läntisiin yrityksiin. Suomalaiselta yritykseltä saatettiin esimerkiksi anastaa laillisesti hankittu tontti, ja asian riitauttaminen Venäjän oikeuslaitoksessa oli tietenkin turhaa.

Innan den nuvarande konflikten mellan Ryssland och den demokratiska västvärlden kom i gång var det redan rätt uppenbart att normala och sakliga affärsrelationer med västföretag inte var någon prioritet för vår östra granne. En gång hände det t ex att en finsk firma med våld fråntogs en lagligt förvärvad tomt, och det var naturligtvis bortkastat att väcka talan om saken i det ryska rättssystemet.

"Naton sisämeri". Naton sotilaallinen läsnäolo Itämerellä on puhuttanut kovasti rauhanaktivisteina esiintyviä henkilöitä. Nyt on kuitenkin niin, että merten vapaus takaa myös Naton sotakoneille oikeuden liikkua kansainvälisillä vesillä, myös Itämerellä, ja että Venäjän länsinaapurit ovat - kuten yllä tuli jo todettua - ihan omasta tahdostaan liittyneet Natoon. Mutta se kansojen itsemääräämisoikeus tuntuu olevan Venäjän ystäville todella kova pala.

"Östersjön som Natos inre hav". Natos militära närvaro på Östersjön har varit föremål för häftig debatt inte minst bland de som utger sig för att vara fredsaktivister. Nu förhåller det sig dock så att det hav som ligger utanför territorialvatten är fritt hav, fritt även för Natos krigsmateriel, och att det är av egen fri vilja som Rysslands västra grannar anslutit sig till Nato, som redan ovan konstaterats. Men folkens rätt till självbestämmande verkar vara något Rysslands vänner har svårt att acceptera.

"Liennytyspolitiikka". Sen alkuperäisen liennytyspolitiikan huipentuma oli Helsingin ETY-kokous, kuten muistamme. Ja ETY-kokouksen päätösasiakirjaan sisältyi vaatimuksia ihmisoikeuksien ja ilmaisunvapauden takaamisesta, joista Neuvostoliitto ei omista propagandasyistään voinut kieltäytyä - olihan maan virallinen näkemys se, että se kommunismeineen oli Ranskan vallankumouksesta alkunsa saaneiden vapausihanteiden täydellisin toteutuma maan päällä. Siispä Neuvostoliitto hyväksyi asiakirjan, johon toisinajattelevien sekä sen alistamien satelliittivaltioiden oli mahdollista vedota.

"Avspänningspolitiken". Den ursprungliga avspänningspolitiken nådde sin kulmen under Europeiska säkerhetskonferensen i Helsingfors, och som vi vet ingick det i konferensens slutakt krav på garantier för mänskliga rättigheter och uttrycksfrihet. Av sina egna propagandaskäl kunde Sovjetunionen inte tacka nej till dessa, eftersom landets officiella syn var att de frihetsideal som uppstod under franska revolutionen tack vare kommunismen just i Sovjetunionen förverkligats mera uttömmande än någonstans på jorden. Sålunda gick Sovjetunionen med på att underteckna ett dokument som både dess egna oliktänkande medborgare och de förtryckta lydrikena kunde åberopa.

Nykyinen Venäjä sitä vastoin on paljon kyynisempi kuin Neuvostoliitto, jonka kalkkeutunut johtoklikki halusi 70-luvulla rauhallisia aikoja maailman suurimmalle vanhainkodilleen ja oli siksi halukas pitämään solmitut sopimukset, tai ainakin esittämään pitävänsä. Putin rikkoo pilkallisesti virnuillen kaikki sopimukset ja pyrkii mädättämään länsimaiset demokratiat sisältä käsin. Näissä olosuhteissa on vaikea nähdä liennytystäkään muuna kuin taas yhtenä roiston käteen ojennettavana valttikorttina.

Det nuvarande Ryssland är däremot mycket mera cyniskt än Sovjetunionen, vars åderförkalkade ledarklick på sjuttitalet föredrog en fredlig ålderdom i sitt gubbhem till hemland och sålunda var villiga att respektera de internationella fördrag de skrev under, eller åtminstone ge ett sådant intryck. Putin ger däremot hångrinande fan i alla fördrag och strävar till att korrumpera de västerländska demokratierna inifrån. Under dessa omständigheter framstår även avspänningen som ett trumfkort till för skurken.

"Niinistön aloite". Kyse on Sauli Niinistön lentoturvallisuusaloitteesta, jonka Venäjä on kaapannut PR-tarpeisiinsa. Aloite on sikäli hiukkasen ongelmallinen, että sen voi tulkita Niinistön omavaltaisuudeksi ulko- ja puolustusministeriön ohi. Mutta se suomettumisen virtuaalinen perinneyhdistys, joka keskuudessamme toimii, tuntuu lähinnä pitävän aloitetta paluuna vanhoihin kunnon Kekkosen aikoihin: presidentti harrastaa liennytystä oman mielensä mukaan ja päättää yksinään ulkopolitiikasta, ja ministeriöt vain vikisevät kun hän vie. (Ks. edellä kohtaa "Liennytyspolitiikka".)

"Niinistös initiativ". Det handlar om Sauli Niinistös flygsäkerhetsinitiativ, som Ryssland lagt beslag på för sina public relations-behov. Initiativet är såtillvida problematiskt, att det kan tolkas som ett exempel på presidentiell självsvåldighet som förbigår utrikes- och försvarsministerierna. Men mitt ibland oss existerar det en virtuell förening som ägnar sig åt att nostalgisera finlandiseringen, och dess "funktionärer" förefaller uppfatta initiativet som ett tecken på att vi håller på att återgå till gamla goda Kekkonentiden: presidenten håller på med sina avspänningsinitiativ och fattar ensam utrikespolitiska beslut, och ministerierna kan bara se på. (Jfr ovan "Avspänningspolitiken".)

"Nato provosoi". Nato ei provosoi yhtään mitään, vaan Nato toimii Itä-Euroopan maiden suojana Venäjän aggressioilta. Mutta mietitäänpä tarkemmin, mikä siinä on ideana, kun sanotaan, että Venäjää ei pitäisi provosoida.

"Nato provocerar". Nato provocerar inte, utan beskyddar de östeuropeiska länderna mot rysk aggression. Men låt oss reflektera närmare om vad det handlar om när man säger att man inte borde provocera Ryssland.


Perusajatus palautuu suomettumisen aikoihin, jolloin koko ajan pelättiin, että Neuvostoliitto saa jostain tekosyyn tulla huonolle tuulelle - ja jos Neuvostoliitto tulee huonolle tuulelle niin sitten Neuvostoliitto suunnilleen hyökkää Suomeen ja tappaa kaikki ja vie eloonjääneet jalkapatikassa ja ilman kenkiä Siperiaan. Tälle ei katsottu voitavan mitään, sillä Paasikivi oli sanonut, että Kreml ei ole mikään raastuvanoikeus, ts. Neuvostoliiton tekemisiä ei voida arvioida moraalisin kriteerein, niihin on vain alistuttava.

Grundidén härstammar från finlandiseringens tidevarv, då man hela tiden var rädda för att Sovjetunionen hittar på ett svepskäl för att bli på dåligt humör - och blir Sovjet på dåligt humör då intar röda armén Finland på fläcken och dödar alla, och den som ryssarna inte dödar tvingas gå barfota till Sibirien. Och det här kunde man inte göra något åt, ty Paasikivi hade konstaterat, att Kreml inte är någon rådstuvurätt, dvs att det som Sovjetunionen gör inte är mödan värt att bedöma eller fördöma ur moralisk synvinkel, det är bara någonting man måste finna sig i.

Se, mitä Itä-Euroopan Nato-maat tekevät, on sen myöntäminen ääneen, että Venäjä uhkaa ja että Nato on - mahdollisista puutteistaan huolimatta - aika varteenotettava vaihtoehto, jos siltä uhalta halutaan suojaa. Tätä voi pitää provokaationa vain jos pitää Venäjän uhalta suojautumista itsessään provokaationa, eli haluaa myöntää Venäjälle oikeuden vallata kenet tahansa naapurinsa silloin kun Putin saa moista päähänsä.

Vad de östeuropeiska Natoländerna gör är att öppet medge att Ryssland utgör ett hot och att Nato trots sina eventuella brister är ett seriöst alternativ, om man vill ha skydd mot hotet. Det här är en provokation bara om man anser att det är en provokation att alls söka skydd mot ryska hotet, och i praktiken innebär det här att man vill bevilja Putin rätten att ockupera vilket grannland som helst om han råkar vakna på fel sida.

"Venäjä tuntee itsensä uhatuksi". Tämä liittyy tietysti läheisesti edelliseen. Tämänkin iskulauseen yhteydessä kuulemme aina puhuttavan "Venäjän legitiimeistä turvallisuuseduista". Todellakin: ilmeisesti maailman ainoa maa, jolla on legitiimejä turvallisuusetuja, on Venäjä. Itä-Euroopan mailla taas ei ole legitiimejä turvallisuusetuja, vaan ne ovat "russofobisia", kuten Esko Seppänen sanoisi, ja Yhdysvallat on aina "imperialistinen".

"Ryssland känner sig hotat". Det här står givetvis i nära sammanhang med det ovanstående, och i det sammanhanget hör vi ofta den gamla visan om "Rysslands legitima säkerhetsintressen". Tydligen är Ryssland det enda landet i världen som har legitima säkerhetsintressen. De östeuropeiska länderna har inga legitima säkerhetsintressen, de bara lider av "russofobi" som Esko Seppänen skulle säga, och Förenta Staterna har bara "imperialistiska" intressen.

"Karhun kainalossa on hyvä olla". Tämä iskulause tarkoittaa kai, että naapuruuteen ja yhteistyöhön Venäjän kanssa sisältyisi tärkeitä synergiaetuja, joista ei pidä luopua lähentymällä liikaa länteen. Mutta onko niitä?

"Det är varmt i björnens armhåla". Den här floskeln betyder antagligen att det är gott att vara granne med Ryssland eftersom detta medför samarbetsmöjligheter och synergifördelar som vi inte bör ge avkall på genom att alltför mycket närma oss Väst. Men finns det sådana fördelar?

Kauppa Venäjän kanssa on paljon vähemmän merkittävää kuin idänkauppaintoilijat väittävät, kuten jo edellä totesin. Vasemmiston ja työväenliikkeen on turha toivoa Venäjältä tukea, kuten Neuvostoliitolta ennen - Venäjä suosii vain niiden kieroutuneimpia ilmenemismuotoja tarkoituksena horjuttaa Suomen demokratiaa.

Som jag redan ovan påpekade är handeln med Ryssland mycket mindre än östhandelspropagandisterna påstår. Vänstern och arbetarrörelsen får inget stöd från Ryssland, som förr från Sovjet - Ryssland bistår bara deras mest perverterade uttrycksformer för att destabilisera demokratin i Finland.

Karhun kainalossa siis ei ole hyvä olla, ei senkään vertaa kuin Neuvostoliiton aikana, jolloin ainakin osa itänaapurin vaikutuksesta Suomen politiikkaan oli vakauttavaa. Ilmeisesti siihen aikaan kauppa ja teollisuusyhteistyö Suomen kanssa oli Neuvostoliitolle oikeasti niin hyödyllistä ja tarpeellista, ettei se halunnut kommunistien lakkoilevan täkäläistä kansantaloutta kumoon. Nyt tilanne on aivan toinen.

Det är alltså inte varmt och mysigt i björnens armhåla, inte ens så mysigt som på sovjettiden, då åtminstone en del av det sovjetiska inflytandet på finländsk politik ökade stabiliteten i landet. Uppenbarligen drog Sovjet såpass stor nytta av handeln och det industriella samarbetet med Finland att det inte låg i dess intresse att låta kommunisterna strejka omkull vår ekonomi. I dag är situationen en helt annan.