Ranskan slummiöyhöttäjät ovat öyhöttäneet kohta kaksi viikkoa, eikä loppua näy, vaikka rähinöiden alkupiste on kuulemma rauhoittunut ja oikeat turpakäräjät levinneet provinsseihin. Oletettavasti metakat hiljenevät siinä vaiheessa kun hiljenevät, koska öyhöttäjätkään eivät loputtomiin jaksa. Sinänsähän tätä olisi pitänyt osata odottaa jo aikoja sitten, koska on ollut tunnettua jo kymmenen vuoden ajan, että Ranskassa on lähiöitä, joihin ei poliisi uskalla mennä.
Muslimiterroristeja? No sehän tietysti voi olla, että kaikenlaiset muslimiveljet yrittävät käyttää hyväkseen metakointia. Yleisesti ottaen touhu näyttäisi kuitenkin olevan pikemminkin tyypillistä urbaanin alaluokan öykkäröintiä; tämä ei tietenkään sulje pois sitä mahdollisuutta, että joku pojanjulli huutaa iloisesti allah-akbaria polttopullon kyytipojaksi, koska tietää sen olevan tehokas tapa provosoida esivaltaa. Lara Marlowella on kiintoisa sisäpiiriraportti suoraan barrikadeilta Irish Timesissä, valitettavasti maksun ja salasanan takana - minä luen lehteä amerikanirlantilaisen tuttavani tunnuksin, joten se ei häiritse minua.
Marlowe juttelee aluksi kahden viisitoistavuotiaan pojan kanssa, jotka ovat mitä ilmeisimmin alaluokan viisitoistavuotiaita poikia: näyttävät paidankin riisuen toimittajalle muovikuula-aseen jättämiä kuhmuja ja muita taistelijasankarin arpiaan. Tämän jälkeen paikalle tulee kolmekymppinen "isoveli", joka komentaa pikkupojat matkoihinsa ja ottaa itse haastattelun haltuunsa. Hän on matkatavaraliukuhihnan hoitaja Orlyn lentokentällä ja jonkinlainen auktoriteetti kulmakunnan poikien keskuudessa.
"Isoveli" katsoo poliisin itse provosoineen mellakat. Paikallisen koulun polttivat hänen mukaansa toisesta naapurustosta tulleet reuhaajat, mutta sitä vastoin hän pitää poliisin niskaan heitettyjä polttopulloja ymmärrettävänä reaktiona poliisin väkivaltaan. Ensin vieraat pyromaanit polttivat koulun, sen jälkeen poliisi tuli paikalle ja alkoi kohdella paikallisia asukkaita koulun poltosta epäiltyinä, ja lopuksi kävi tietenkin niin, että poliisien ja väestön välille puhkesi väkivaltaisuuksia, joissa "isonveljen" mukaan poliisi käytti ylenmääräistä väkivaltaa mm. ampumalla kyynelkaasukranaatteja suoraan väkijoukkoon, siis ei sellaiseen paikkaan, josta kaasu olisi päässyt väkijoukon niskaan.
Tämä kaivannee selitystä vanhalta kemistiltä: kyynelkaasut, kuten klooriasetofenoni ja ortoklooribentsylideenimaloninitriili, ovat nähdäkseni periaatteessa asfyksiantteja eli limakalvoja ärsyttäviä aineita, joiden vaikutusmekanismi on samanlainen kuin ensimmäisen maailmansodan taistelukaasujen kloorin ja fosgeenin. Kyynelkaasut eivät kuitenkaan ole kaasuja, vaan nesteitä ja jopa kiinteitä aineita, vaikkakin herkästi haihtuvia. Ne levitetään aerosolimuodossa, mikä tarkoittaa, että niitä ei varsinaisesti hengitetä kuten kaasuja, vaan ne joutuvat elimistön ulkoisille limakalvoille niitä ärsyttäen. Mutta jos niitä ammutaan suoraan ihmisjoukkoon, ne voinevat aiheuttaa samanlaisen keuhkopöhön kuin kloori ja fosgeeni, jos niitä joutuu hyvin suurissa tiheyksissä keuhkoihin - ja tämä lienee mahdollista, jos kyynelkaasua tulee ihan naaman vieressä olevasta ammuksesta.
Islamiin nämä veikot suhtautuvat kyynisesti: liima ja hasa taitavat olla suositumpia ylimaallisen ekstaasin lähteitä kuin mikään uskonnollinen hurmio. Mellakoinnin tuominneille muslimijärjestöille heilutetaan keskisormea. Sitä vastoin ranskalaisen kulttuurin oma mystiikka on uponnut, sillä pojat puhuvat epämääräisesti haaveksien "Bastiljin valtaamisesta" ja Sarkozyn ajamisesta pois valtaistuimelta - ilmeisesti heillä on jonkinlainen rudimentäärinen mielikuva Ranskan vallankumouksen vaiheista. Kaikki sanovat ennen kaikkea olevansa ranskalaisia ja vaativat omaa osaansa hyvinvointikakusta. Kun Marlowe kysyy, mitä mellakoitsijat haluavat, vastaus on yksinkertaisesti: rahaa. Fyrkkaa.
Selvää on ainakin yksi asia: poliisiin ei luoteta pätkääkään. Talot ovat raunioitumassa pystyyn ja romahtamaisillaan. Herääkin kysymys, eikö näitäkin slummeja voisi erottaa omiksi kunnikseen, jotka voisivat valita omat kaupunginhallituksensa huolehtimaan alueiden kunnostamisesta ja poliisien sekä opettajien palkkaamisesta. Asia on nimittäin niin, että Marlowen haastattelemisilla ihmisillä tuntuu olevan voimakas paikallispatrioottinen tietoisuus: kolmekymppinen "isoveli" muistelee oman nuoruutensa mellakoita nostalgisin sävyin aikana, jolloin meidän kylän pojat näyttivät skoudeille. Osa ongelmaa lienee, että näitäkin kortteleita hallinnoidaan jostain muualta ja verorahat menevät joidenkin muiden paikkojen kunnossapitoon. Tosin öyhöttäjistö tietysti ylläpitänee itse ongelmaa sulkemalla kaupungin huoltomiehiltä tien kortteleihin.
Panuistinen loppukevennys: En tietenkään usko pillunpuutteen olevan syynä ranskalaisen alaluokan mellakointiin. Näin nimittäin Iltiksen lööpin: SUOMALAISTYTÖT PARIISIN MELLAKOISSA, josta voi päätellä, että pilluhuolto on pojilla turvattu.
"Herääkin kysymys, eikö näitäkin slummeja voisi erottaa omiksi kunnikseen, jotka voisivat valita omat kaupunginhallituksensa huolehtimaan alueiden kunnostamisesta ja poliisien sekä opettajien palkkaamisesta."
VastaaPoista"Osa ongelmaa lienee, että näitäkin kortteleita hallinnoidaan jostain muualta ja verorahat menevät joidenkin muiden paikkojen kunnossapitoon."
Uumoilen oikeastaan päin vastoin. Nuo räjähtäneet citét ovat hyvin suuria, isoimpiin taitaa mahtua parisataatuhatta asukasta. Niissä työttömyys on selvästi korkeampi kuin Ranskassa keskimäärin; tietysti, eihän niihin muuta kukaan jolla on muita mahdollisuuksia. Jäädä saattaa jos on kerran oppinut pitämään kotinaan, mutta silloin on vieraantunut muusta ympäristöstä jo sen verran, että muualle pääseminenkin voisi olla vaikeaa.
Pariisin ympäristö taas on hallinnollisesti pienten kaupunkien sirpaleisto. Citét rakennettiin helpottamaan asuntopulaa, ja ne ovat olleet melkoinen ongelma niille vanhoille pikkukaupungeille, joiden asukasluku yhtäkkiä kasvoi valtavasti, sillä citéiden asukkaat eivät ole erityisen veronmaksukykyisiä. Kunnallisvaleissa heillä on tietysti kaupungeissaan aika iso merkitys, tai olisi jos äänestäisivät.
Sen vähän, mitä noiden slummien hyväksi koetetaan tehdä, maksavat citén sisältävän pikkukaupungin miellyttävämpien alueiden asukkaat. Kaupungit ovatkin köyhtyneet. Jos cité erotettaisiin kokonaan omaksi kaupungikseen, sen olojen parantamiseksi olisi siis vielä vähemmän rahaa käytettävissä.
Jos siis ei tahdota kaukana kaikista palveluista olevia slummeja, joita ei ole varaa kunnostaa, eikä etenkään niihin pakattujen köyhien katkeruutta ja öyhötystä, citéiden rahoitus pitäisi olla suureman, ei pienemmän alueen vastuulla.